search
top

Isäpuolen piina 4

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (82 votes, average: 3.78 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Fantasiaa, kuvitelmia, älä lue, jos et kestä

Isäpuolen piina 4

Orgasmien laantuessa makasimme huohottaen Annin huoneen lattialla. Anni kömpi kainalooni ja kohta isosisko kierähti toiseen. Pusutellessamme katseeni osui Annin yöpöydällä olevaan herätyskelloon ja säikähtäen tajusimme, että tyttöjen äiti oli kohta tulossa töistä. Menimme kiireesti kylppäriin, jossa meinasimme tyttöjen kikatellessa kuumentua uudelleen, mutta aika oli kortilla ja siistiydyimme nopeasti.

…Ehdimme juuri kuivata suihkun lattian ja häipyä eri tiloihin, kun pihalta kuului taas tuttu renkaiden alla rutisevan soran ääni.

…Illalla, kun koko perhe oli taas sohvalla tv:n ääressä, huomasin Terhin katsovan minua. Katsoimme toisiamme kuumasti silmiin ja samalla huomasin, että Anni vilkuili meitä epäluuloisesti.

…Jotenkin arki kuitenkin vielä pyöri ilman kommelluksia. Ja kaikkien työ ja harrastuskiireiden vuoksi kului parisen viikkoa, ennen kuin saimme taas “omaa aikaa”. Olimme Annin kanssa kaksin kotona ja jälleen sohvalla. Katselimme jotain koko perheen juttua, mutta ainakaan minä en pystynyt keskittymään ohjelmaan.

… Annilla oli oli jalassaan legginssit ja hän oli valunut teinimäisen velttoon istuma-asentoon, joka oli kai ennemmänkin makaamista jalat sohvapöydällä. Katse oli naulaantunut telkkariin ja minun katseeni hänen jalkoväliinsä, nivusten ja alavatsan ihaniin pikku kumpareisiin ja kaariin, joita legginsin pikemminkin toivat esiin, kuin peittivät.

…Tunsin veren tulvehtivan sukuelimiini. Siirsin käteni Annin reidelle. Hän ei reagoinut, vaan tuijotti ruutua, mutta kallisti hieman reittään ulospäin. Käteni siirtyi hieman sisäreiden puolelle, jota silittelin kevyesti sormenpäillä. Anni ei tuntunut piittavan silittelystäni ja jatkoin sitä pikkuhiljaa kohti legginsien alla pullottavaa pimppua. Ei vieläkään mitään reagointia.

…Nyt huomasin pienen hymyn Annin huulilla. Siirsin sormeni pimpun päälle ja silitin kevyesti pitkin palkoja. Anni yritti olla reagoimatta, mutta nyt, kun hivelin palkojen väliä klitoriksen kohdalle ja tunsin pikkuisen kovettuman, Anni huokaisi,“aaahhh”, pikku peppu nytkähti, mutta ei mitään muuta. Siirsin käteni pois ja olin vain katsovinani telkkaria.

…Sivusilmällä näin tytön vilkaisevan minuun päin, mutta en ollut huomaavinani.Anni vilkaisi myös alapäätäni, jossa pullotti paksu patukka.

“Iskä, tee vielä.”
“Mutta ethän sä haluu.”
“Haluun mä. Sä alotit, tee nyt.”
“En usko haluut, enpä taida.”

…Tuijotin vain telkkaria ja odotin. Kohta henkien taistelun 1.erä päättyi ja tunsin Annin sormien ottavan housuissani pullottavan kovan patukan kevyeen puristukseen ja sivelevän sitä tunnustelevasti. Purin hammasta, enkä reagoinut, vaikka tytärpuolen sormet omalla kyrvälläni olikin sellainen nautinto, että pokan pitäminen vaati yli-inhimillisiä ponnistuksia.

“Tuntuuks tää hyvältä?”
“Noo emmä tiedä.”
“Sä kiusaat mua.”
“En, ei mua vaan huvita”
“Hah, sä valehtelet, Anni puristi hetken kovempaa.”

…Annin sormet hivelivät tunnustelevasti terskan kohdalle ja herkät sormet seurailivat sen muotoja housukankaan alla, tunnustelivat terskan lierejä ja aloin liian nopeasti tuntea laukeamisen ensi kihelmöintejä. Nostin tyttären käden pois, “ei saa, tuhma tyttö!”

…Hetken hiljaisen odottelun jälkeen tunsin, kuinka oikeaan käteeni tartuttiin ja se nostettiin tytön syliin. Olin aivan passiivinen. Sitten tunsin, kuinka tyttö tarttui sormiini ja alkoi hivellä niillä pimppuaan kevyesti, nautiskellen, lantiotaan hitaasti nostellen.

“Iskä miksä kosketat sun tyttären pillua… oh?”
“Enhän mä..”
“Kyl sä koskettelet mua aah sieltä oh, ei saa!”
“Tuntuuks pahalta?”
“Joo mä kerron opelle, ooh.”
“Otanko mä käden pois?”
“Jooh, ei.. oih”

…Ote sormissani tiukkeni välittömästi. Anni sulloi sormiani pillun vakoon jolloin kangas kostui lisää ja hänen liikkeensä kiihtyivät ja muutuivat epäsäännöllisemmiksi. Anni alkoi huohottaa äänekkäästi posket palaen ja kohta hän nosti peppuaan ja veti housunsa alas, pikkarit samassa mytyssä, polvien alapuolelle.

…Tyttöni levitti reitensä, tarttui uudelleen sormiini, vei ne mehustuneelle pimpsalleen ja alkoi sormettaa itseään isin isoilla sormilla. Tuntiessani sormissani taas sen liukkaan kimmoisuuden ja kiinteyden, en enää pystynyt näyttelemään välinpitämätöntä, vaan nousin ja menin Annin oikealle puolelle, avasin housuni ja kaivoin kivikovana seisovan suonikkaan siittimeni esiin. Pistin vasemman käteni Annin paljaalle reidelle, josta hän heti siirsi sen pillulleen, ja aloin runkata jämerää kyrpää hitaasti, välillä peukalolla kiimatipasta liukastetta ottaen ja hivellen pingottunutta turpeata terskaa..

“Iskä, miks sä näytät mulle sun kyrpää, ooh ooh ouuuu”
“Siks kun iskän tyttö on kiimainen pikkulutka, joka haluaa nähdä sen.”
“Ah, niin haluunki ja sä haluut pistää sormet sun tyttären pilluun, senki pervo… oiih!”
“Ei kun mä haluun nähdä, kuinka mun pikkutyttöni itse runkkaa isin sormilla.”
“Mun pervo isi näyttää mulle sen kyrpää… uuuuh!”

…Kyrpääni tuijottaen Anni liutti keskisormeani pillussaan hitaasti alas ja ylös. Upotti sitä välillä ahtaaseen reikään immenkalvolle saakka, jota ei vielä halunnut rikkoa, painoi sormeni koukkuun hieromaan pillua klitoriksen alta ja välillä pikku klittalle ja sen ympärille ja taas pilluun. Lantio pomppi, pyöri ja vavahteli ja sormi upposi kerta kerralta hieman syvemmälle, kunnes vastus antoi periksi ja sormi meni perille.

…“Aiih, sattuu, oih, Anni kouristui suu ammollaan henkeään haukkoen katsomaan, kuinka isin paksu sormi upposi kokonaan hänen pilluunsa. Hetken aikaa tunsin vain tiukan kramppimaisen puristuksen sormissani ja Anni ei hetkeen liikkunut lainkaan, värisi vain.

“Iskä se on kokonaan sisällä.”
“Niin on, sattuuko kovasti?”
“Vähän.”
“Kohta se helpottaa kultaseni”, suukottelin silmiin tirskahtaneet kyyneleet pois.

…Vähitellen Anni alkoi taas hiljaa liikuttaa sormeani, sitten yhä nopeammin. Myös minä kiihdytin tahtia, mutta sitten Anni pyysi minua hyväilemään rintojaan. Jätin laukeamaisillaan olevan kyrpäni rauhaan ja vedimme yhdessä paidan niin ylös, että pikku tisulit tulivat näkyviin. Anni ei irrottanut sormistani hetkeksikään, vaikka siirryin taas hänen vasemmalle puolelleen.Kumarruin suutelemaan ja hyväilemään ihania pikku rintoja ja suutelin ja imin törröttäviä nännejä, Annin voihkiessa ja hengityksen vingahdellessa.

…“Oiiiiih.. iskä.. mmmmmm aiiiiih… mä tuuuunnnnh!” Annin lantio souti ja nussi sormeani ja sain vielä jotenkin hyväiltyä nimettömällä ja pikkusormella pillumehujen kastelemaa karvatonta välihaa peppureiälle asti. Se laukaisi Annin kiljahtaen viimeiseen orgasmien heittelyyn, jota tuntui jatkuvan loputtomiin.

…Kun yritin ottaa kättäni pois, Anni puristi reisiään yhteen ja piti kättäni otteessaan hyvän aikaa. Kun Anni laski irti, tartuin huomiota vaille jääneeseen kaluuni ja aloin vemputtaa itsellenikin orgasmia. Anni tarttui taas käteeni.

“Iskä anna ku mä… mä haluun tehdä sen sulle.”

…Hän asettui lattialle jalkojeni väliin. Anni otti kyrvästäni molemmilla käsillään ja tuijotti lumoutuneena alahuuli roikkuen isoa terskaa, jonka kärjessä kimalteli kiimatippa. Kädet alkoivat liikkua edestakaisin ja opastin Annia siirtään otteen ylemmäksi, niin, että esinahka liikkui terskan päälle ja takaisin. Kokemattomat pikku kädet, joiden sormet eivät ylettäneet siittimen varren ympäri kiihottivat minut saman tien laukeamisen partaalle.

…“Mä haluun nähdä, kun sun mokka lentää.”
“Ohhhel… aah… mistä sä oot tuollaisia oppinut… uuh, hidasta vähän!”
“Mun kaverit on vanhempia kun mä. Ne on kutosia ja seiskoja. Mä haluun nähdä ku se lentää.”

…Anni tarkkaili terävällä, vallantäyteisellä katseella isäpuolen kiemurtelua ja voihkintaa tämän kyrpää runkatessaan. Isäpuoli oli hänen vallassaan. Sitä valtaa hän tulisi vielä käyttämään.

“O… oh… oisaaa… aaaaaah…. Anni sä…. tuntuu niin hyvältä… kohta… kohta se tulee… oooh…. nyt… nyt… nopeammin Anni… vielävielä… oooooh.”

…Anni seurasi naama punaisena suu ammollaan paksuja roiskahduksia siemennestettä, jota riitti useiden päivien seksipaaston jälkeen. Sitä roiskui päälleni ja paksuja puroja valui terskaa ja vartta pitkin Annin sormien ja käden selkien yli, kuin sokerikuorrutusta.

“Tykkäsitsä iskä, tuntukse hyvältä?”
“Tuntui kulta, se oli ihanaa, mutta nyt mennään pesulle!”

…Tämän jälkeen menikin taas aikaa ja tuli uusia tilanteita.

————————————————————–

…Perhetuttumme Maija oli tulossa kylään.

…Hän on, kuten mekin jo viisissäkymmenissä, sinkku, mutta parikymppisen Janin äiti. Maija oli myös edelleen erittäin seksikäs nainen. Kaunis, kasvot ikään nähden poikkeuksellisen tyttömäiset. Vartalo oli voimakas ja urheilullinen, uuma kapea ja hyvän muotoinen lihaksikas perä, oli usein antanut minulle virikkeitä tyydyttäessäni itseäni.

…Oikeastaan hän on vaimoni ystävä, mutta panin merkille hänen kiinnostuksensa minuun. Siinä oli selvästi seksuaalista viritystä, mutta pientä flirttiä lukuunottamatta mitään ei ollut tapahtunut.

…Tytärpuolilleni hän oli yksi tädeistä, vaikkei ollutkaan sukua, niinpä hän vieraili luonamme usein. Saatoimme rupatella viinilasin ääressä olohuoneessa, jolloin tyttäret usein kiehnäsivät hänen kyljessään.

…Vuosien mittaan Maijasta oli tullut minullekin ystävä, jolle saatoin joskus purkaa huolianikin. Hän oli terävä nainen ja usein huomasi heti, jos minua painoi joku.

Tavalliseen tapaan rupattelimme niitä näitä ja tytöt olivat myös tapansa mukaan kerjäämässä huomiotamme. Anni oli Maija vieressä ja Terhi istui minun vieressäni. Vaimoni oli vastapäätä Maijaa .

…Jossain vaiheessa tunsin Terhin säären nojaavan omaani ja hänen nojautuessaan puoleeni katsomaan käsissäni olevia Maijan lomakuvia, jotka hän oli tallentanut tablettiinsa. Vaimoni oli jo nähnyt ne Annin kanssa. Yht´ äkkiä tunsin sormen sivelyn niskassani. Se tuntui kiihottavana väreilynä sinne yhteen paikkaan asti ja tunsin sen alkavan turvota. Luulin, ettei kukaan huomaa, mutta Anni huomasi.

…“Hei mä haluun kans nähdä ne vielä”, hän sanoi ja syöksähti Terhin ja minun väliin ja oikeastaan vähän suuttuneen oloisena. Kiimainen jännite minun ja tyttöjen välillä pulpahteli välillä esiin mustasukkaisuutena. Varsinkin Anni vahti haukan lailla, ettei minun ja hänen siskonsa välillä päässyt tapahtumaan mitään kahden keskistä.

…“Oho, minä kun luulin, että olet minun tyttöni”, sanoi Maija hymyillen, mutta huomasin mietteliään rypyn kulmakarvojen välissä ja uteliaan terävyyden hänen katseessaan. Tyttöjen äiti oli niin tottunut sisarusten väliseen mustasukkaisuuteen, ettei sitä noteerannut muuten, kuin sanomalla Annille, että muidenkin pitää saada nähdä kuvat.

…Annin kaula ja posket punersivat sen verran, että Maija taisi huomata senkin, kuten myös minun syyllisen olisen vaivautuneisuuteni. Hän katsoi minua tutkivasti, mutta ei sanonut mitään. Tilanne kuitenkin näennäisesti rauhoittui, mutta vaimoani lukuunottamatta Annin valppaus ja omistushalu isäpuolen suhteen ei jäänyt kellekään epäselväksi.

…Terhikin vaivautui ja sanoi Annille, “hei Anni ihan totta, nyt…”

…Hetken päästä keskustelu jatkui ainakin näennäisesti normaalisti, lukuun ottamatta Maijan intensiivistä havainnointia, jonka vaistosin silloinkin, kun en katsonut häneen.

…Pian vaimoni meni keittiöön järjestämään pientä purtavaa ja otti tytöt avukseen ja jäimme Maijan kanssa kahden. Maija nousi ottaakseen ojentamani I-Padin takaisin. Hän vilkaisi keittiöön päin, nojautuikin vähän pidemmälle ja kuiskasi niin että huulet hipaisivat korvaani, “soita mulle huomenna, meidän täytyy puhua”.

…Nielaisin ajatusten kimpoillessa pelokkaina ja sekavina päässäni. Toisaalta käheä kuiskaus ja huulten hipaisu kiihotti minua, toisaalta pelkäsin paljastuneeni.

…Seuraavana päivänä etsin lounastauolla, ahdistuneena ja pelosta täristen, rauhallisen paikan ja tovin rohkeutta keräten painoin lopulta luuria kännykässäni.
“Moi Hessu”, Maija vastasi matalalla, vähän käheällä äänellään.
“Moi.”
“Hessu, meidän täytyy tavata, mä haluan puhua sun kanssa.”

…Maija ei suostunut kertomaan, mitä asia koskee vaan totesi tiukan päättäväisesti, että minun on tultava ja että asia on tärkeä. Sovin sitten vastahakoisesti, että parin päivän päästä minulla olisi iltapäivällä kolmisen tuntia aikaa ja tapaisimme hänen luonaan.

…Helvetillisen pelon syömänä ja huonosti nukkuneena painoin värisevällä etusormella Maijan ovikellon nappia. Hän avasi vakavan näköisenä, “moi, tuu sisään”. Jani on isänsä luona Espanjassa. Hänellä oli yllään hieman tuubimainen, leveitä lanteita nuoleva kotimekko, jonka helma ylettyi suunnilleen puoleen väliin lihaksikkaita reisiä ja kaula-aukkokin oli varsin antelias. Nyt huomioin nuo herkut vain hajamielisesti otsa huolestuneessa kurtussa.

…”Tuu peremmälle, Maija liukui lanteet keinuen olohuoneeseen, jossa oli sänky. Makuuhuone oli Janin ja tiesin Maijan odottavan malttamattomana poikansa muuttoa ja itsenäistymistä.

“Otatko kahvia tai jotain?”
”Ee.. no, jos kahvia.”

“Mulla on just keitettyä, mukissa vai kupissa?.” Vastasin että mukissa ja Maija touhusi hetken keittiössä tuli sitten vierelleni sohvalle ja laski kahvimukin pöydälle. Hän istui viistosti minuun päin, oikea sääri koukistuneena vasemman reiden alle ja katseli minua mietteliään ja hieman surullisen näköisenä. Kasvojani kuumotti ja ajattelin olevani punainen, kuin hillonuija.

“Mä en oikein tiedä miten saisin tän sanottua”, Maija pureksi alahuultaan ja katsoi minua totisen arvioivasti.

…En uskaltanut sanoa mitään, istuin vain ja tuijotin avuttomana.

“No okei, mitä sä tiedät miehistä, jotka tykkää alaikäisistä”, Maija pamautti.

…Tuijotin vain Maijaa täysin halvaantuneena aukoen suutani, mutta kyvyttömänä sanomaan mitään. Sitten yritin kähistä jotain, “minä…”

…Maija keskeytti kättään kärsimättömästi heiluttaen, silmät kiinni alas painetuilla kasvoillaan.
“Odota”, hetken päästä hän nousi ja meni poikansa huoneeseen, josta kohta palasi paperinipun kanssa.

…Maija löi eteeni nipun valokuvatulosteita. Niissä oli alastonkuvia, lähinnä pilluista, perseistä ja rinnoista. Nuorista pilluista, perseistä ja rinnoista. Hyvin nuorista. Kuvissa näytti olevan tahroja. Katsoin Maijaa hölmistyneenä,“en nyt tajua mitä…”.

…“No kato niitä! Tällä on just alkanut karvan kasvu, hädin tuskin!” “Tuollaista untuvaa”, Maija silitti kuvaa sormenpäillään. Voiko tuollainen paljas tytönpillu kiihottaa miestä?” “Entäs nää rinnan alut?” “Täähän on vasta tyttö joka puolelta.”

…En saanut suun vuoroa, mutta en sitä halunnutkaan. “Sano mulle, pystyisitkö sä koskemaan tähän tyttöön, käpälöimään hameen alta untuvapillua tai naimaan häh! Tuijotin kuvia ja tunsin alkavan turvotuksen housuissani.

…Kuvat olivat minusta erittäin kiihottavia ja yritin häpeissäni pitää ilmeeni kurissa, mutta varsinkin pillun ja pepun kuvat, joissa näkyi myös hyvin tyttömäinen yöpaita, naulitsivat huomioni hieman liian pitkäksi aikaa ja tajusin mokanneeni heti, kun nuolaisin huuliani Maijan tarkan katseen alla.

…“Löysin nämä vahingossa, siivotessani Janin huoneesta”. Maijan uteliaisuuden tuntien, minulla oli epäilykseni siitä vahingosta, mutten sanonut mitään. Maija ei vielä näyttänyt huomanneen himokasta reaktiotani kuviin.

…“Minun poikani on houkutellut jonkun koulusta tulleen 5.luokkalaisen kotiimme… houkuttelee syliinsä, imartelee ja sivelee paljasta reittä…käsi menee hameen alle… sormeilee, alapäätä ja ehkä kysyy haluaako tyttö nähdä, mitä miehen housuissa on…. houkuttelee viattoman tyttösen koskemaan isoon kovaan kaluun ja samalla ujuttaa sormiaan hameen alle, tuonne viattomaan untuvaiseen pimppiin…,” Maijan ääni hiljeni, kun hän siveli sormenpäillään, ajatuksiinsa vaipuneena, kuvassa olevaa pillua

…“Poikani tykkää pikkupilluista, mutta miten minusta tuntuu…” Maija tempaisi kuvat sylistäni, “ei ole totta…” hän tuijotti syliäni, jossa oli suuri patukkamainen kohouma. Maija jäi tuijottamaan sitä suu auki. Jossain toisessa tilanteessa olisin ollut siitä ilahtunut, mutta nyt en.

…“ Voi Hessu Hessu…”. Maija painoi päänsä olkaani vasten. Hetken päästä hän nosti kasvonsa aivan kasvojeni eteen, katsoi minua vakavana silmiin ja sanoi, “kerro”.

…Epäröin hetken, mutta sitten aloin kertoa. Kerroin siitä alkaen, kun Anni kiipesi syliini ja nytkytti paljasta pimpsaansa karvoitustani vasten, kuinka jälkeen päin kiihotuin sitä muistellessani ja kuinka kiivaasti runkkasin sen jälkeen. Annin uteliaiden pikku sormien hively kyrvälläni, miltä tuntui koskettaa paljasta kostunutta nuorta pimppua ja peppua, joka värähteli ja nyki kiihottuneena.

…“Anni oli siis oikeasti kiihottunut?”
“Kyllä, tyttö nussi isäänsä ja pyöritti peppuaan, kuin kiimainen pikkulutka ainakin ja kun työnsin sormeni Annin pillulle, se oli aivan märkä ja liukas!”

…Maija vaihtoi taas asentoaan sohvalla. Hän pureksi alahuultaan ja henkäisi käheästi, “mitä sitten… mitä sitten tapahtui?”

…Minulla oli seisokki koventunut koko ajan, mutta nyt huomasin, että Maija hengitti huulet raollaan ja hänen lantionsa keinui hitaasti sivuttain, pullistelevat reidet tiukasti yhdessä,niin, että sitä tuskin huomasi. Tajusin, että tässä oli jotain muutakin.

…“Anni pyöritti persettään, yrittäen saada sormeni pilluunsa”.
“Niin, ja sitten?”
“Anni pyysi minua laittamaan sormeni sinne.”
“Pyysi vai?”, Maija henkäisi ja nielaisi. Huomaamattaan hän siveli taas äskeistä pikkupillun kuvaa.
“Pyysi, mutta ensin näytin hänelle kyrpääni. Halusin näyttää tytölle aikuisen miehen kyrvän.
“Katsoo isin isoa kikkeliä, joka on pystyssä…”, Maija matala, käheä ääni olikin nyt ihmeen tyttömäinen.
“Kyllä, tyttö katsoo isin isoa kalua ja sanoo, mulle että; “runkkaa isi sun upeata kyrpää”.

…Maija punottaa hieman ja kiemurtelee levottomasti ja puristelee nyt polviaan yhteen ja erilleen ja sopertaa, “mun on kyllä vähän vaikea uskoa sua Hessu.”
“Totta se on, Anni suorastaan kerjäsi minua laittamaan sormeni hänen pilluunsa.”
“Ja katsoi kiimaisena kun isi runkkaa isoa kyrpää… runkkaa hitaasti pitkiä vetoja,” Maija puhui hiljaa, kuin unissaan ja katsoi jonnekin kauas. Hän oli jo aivan punainen ja täyteläiset rinnat kohoilivat kiihtyneesti.

…Äkkiä sujautin käteni Maijan hameen alle ja samantien voimakkaat reidet puristuivat tiukasti yhteen. Maija havahtui ajatuksistaan, “mitä… ei … Hessu et saa!” Valitettavasti vikkelät sormeni olivat jo perillä. Maijan haarukka oli tulikuuma ja aivan märkä. Tunsin vettyneiden pikkareiden alla turvonneen, läpimärän aikuisen naisen vitun.

“Aih, ei saa…”, Maija yritti ensin voimattomasti vetää kättäni pois, mutta hetken päästä reisien puristus hellitti, jolloin Maijan selkä köyristyi ja lantio työntyi eteenpäin, pää retkotti taakse päin silmät suljettuina ja avonainen suu huohotti ja höpötti jotain, mistä en saanut selvää. Kumarruin lähemmäksi, jolloin kuulin Maijan huokailevan, “eeh… eih… eisaeisaaeisaa…isi eisaa koskea… tuhma isi… oooh!”

…Hieroin liukaita häpyhuulia ja upotin välillä sormiani kuumaan märkään koloon. Maija liukui sohvalla alemmaksi, aukoi ja sulki reisiään ja nosteli lantiotaan, hengitti kiivaasti nenä tuhisten ja lipoi huuliaan.

“Mitä sanoit, Maija?” En saanut selvää hänen hiljaisesta sopotuksestaan ja painoin korvani aivan lähelle, jolloin kuulin, “isi, tee taas namia, tee…”

…Silloin tuntui, että kyrpäni survoutuu suoraan vetoketjusta läpi.
“Joo isi tekee Maijalle namia, kiltti tyttö, anna isille suukko, anna.” Maija suukotteli huulipusuja, samalla kun lantio souti pillussa kourivien sormieni tahdissa ylös alas.

…“Katso Maija, kuinka isin kikkeli on kovana”,nousin ja huohottaen avasin vyön ja vetoketjun. Kyrpä törrötti alkkareissa, joissa oli märkä läiskä terskan kohdalla. Maija kääntyi katsomaan ja veti kalsareita alas ja piipitti tytön äänellä, “ Oi kun se on iso…”.

“Teenkö mä isille hyvää?”
“Tee… tee isille hyvää…. pidä iskää hyvänä, kiltti!”

…Vaikka Maija oli aikuinen, oli hän taantunut muistoihinsa, ja hänen äänensä ja otteensa olivat kuin paljon nuoremman. Kun Maija uteliaalta näyttäen otti siittimeni paksun varren molempiin käsiinsä, katseli sitä silmät suurina ja liikutteli käsiään hitaasti, kokeillen ensimmäistä, tunsin taas sen mielettömän nautinnon, jonka tunsin tytärpuoleni Annin kanssa. Voihkin ja purin hammasta, työnsin kourani mekon kaula-aukosta mielettömän nautinnon kourissa ja puristelin Maijan rintoja, mutta sitten irrottauduin hänen otteestaan.

…Poljin housuni kokonaan pois jalasta. “Tule Maija, mennään sänkyyn, niin isi tekee sullekin namia.”Maija nousi, tuli kainalooni ja kävelimme kolme neljä askelta olohuoneen kulmassa olevalle kapealle parisängylle.

…Vedin mekon yläosan alas. Ison miehen kourat mukavasti täyttävien, vielä aika kiinteiden ja kauniiden rintojen nännit törröttivät. Kärsivällisyyteni ei vaan enää riittänyt rintojen hyväilyyn, vaan kellistin Maijan selälleen ja tärisevin käsin vedin kiskoin hameen ylös.

“Isi pane se sinne pian… pane se sinne pian!”

…Se minkä näin yllätti minut täysin. Maijalla olivat jalassa pikkutytön puuvillapikkarit, joissa oli ponin kuvia tai jotain. En tiedä, mistä hän oli niinkin isot sellaiset pöksyt löytänyt, että sai ne jalkaansa, mutta olivathan ne vieläkin liian pienet. Jalanteistä pursuava runsas karvoitus, turvonneet punaiset häpyhuulet ja märkään punaiseen vakoon uponneet pikkutytön pöksyt olivat niin pervessi näky, että kieroutunut seksuaalisuuteni sai lisää kierroksia.

…En ollut vielä työntänyt tyttärelleni liian isoa kyrpääni hänen sisäänsä, mutta nyt en enää voinut pidätellä järjetöntä kiimaani pikkupilluun, vaan syöksyin ensin nuolemaan näkyvillä olevia häpyhuulia, sitten vedin kankaan sivuun ja nuolin pitkin häpyhuulia, kunnes imaisin Maijan klitoriksen suuhuni, imin kovaa ja pyörittelin imiessäni kieltäni klitan ympärillä ja jota välillä litistelin etuhampaiden takaosaa vasten.

…“Auuuh… isi tekee namia”, Maijan lihaksikas perse tärisi horkkamaisesti ja tunsin käsien kiskovan päätäni, työnsin kaksi sormea sisään, ja hieroin emättimen yläosaa, juuri klitoriksen kohdalta, jolloin Maija huusi vingahteli ja hieroi pilluaan suutani vasten. Tunsin hänen lantion liikkeistään ja terävien värähtelyjen lisääntymisestä orgasmin olevan tulossa, mutta minäkin halusin ja vastustelevista käsistä huolimatta nousin ylös. Repäisin Maijan liian pienet pikkarit pois ja sovitin kyrvän kuuman reiän suulle.

“…Maija nyt isi tekee hyvää, jooko.”
“Joo isi, pane sinne heti!” Maija nosteli lantiotaan ja katsoi kouruksi taipuneena paksun siittimen uppoamista.
“Aah Anni, vihdoinkin isi saa panna sua!” Maijan pillun lihakset puristivat ihanasti kyrpääni ja kun vedin sitä hitaas ulos, niin, että vain terskan kärki jäi sisään, Maija huusi.
“Oooh isi, sulla on ihana se… mä tunsin sen niin syvällä oiih, anna mulle taas… anna… tee lisää!”

“…Oi Anni ooh, tuntuu hyvältä”, työnsin siittimeni taas sisään ja aloin nussia “tytärtäni”. Nussin, kuin henkeni hädässä ja sen hetken eläytyminen ja jokainen työntö toi sellaisen kiihotuksen ja nautinnon, että tunsin alavatsassani tutut vihlovat kouristelut ja viimeiset puolenkymmentä työntöä survoin niin, että alapäämme läiskyivät kovaa ja huusimme orgasmiamme yhdessä. Huusin Annia ja Maija nosti minut lantiollaan ilmaan, samalla, kun tunsin spermani syöksähtelevän kouristuneeseen pilluun.

“Isiiii… auuuuhh… tuntuu namilta… oi oiiih…”

…Vavahtelimme loputtoman pitkään jatkuvissa orgasmien kouristuksissa. Jokainen liikahdus sai aikaan uusia värähdyksiä ja kouristuksia “Annin”… pillussa ja kehossa.

…Jälkeen päin makasimme vierekkäin. Maija kääntyi, hymyillen silmät puoliksi suljettuna, “olinko mä kiltti tyttö – iskä?”
Hymyilin ja suutelin Maijaa, “olit… hyvin kiltti tyttö… isi tykää sinusta kovasti.” Maija huokaisi vienosti ja käpertyi kylkeeni. Ehkä nyt voisin jättää tytärpuoleni rauhaan…

18 kommenttia viestissä: “Isäpuolen piina 4”

  1. ajh says:

    outo

  2. aahh says:

    Olipas kertakaikkiaan hyvä tarina. Etenkin Anni oli kiihottava hahmo;)

  3. Pilluakaipaava says:

    Ah ihana tarina. Pillumehut vaan valus ku kuuntelin tätä

  4. Minni says:

    Hyvä tarina :))

  5. grr says:

    ihan hyvä

  6. Random says:

    Todella hyvä sarja, lisää Terhin kanssa puuhailuja, ne kun jäi vain yhteen kertaan…

  7. huhhuh says:

    tulipas lämmin Touhutippaneste sieltä niin että
    huhhuh.

  8. naughty says:

    Lisää todellakin!

  9. kamu says:

    Lisää Annin kans touhuilua !

  10. masa says:

    uskomattomaman rietast ja kiihottavaa LISÄÄ pian

  11. Konne46 says:

    kiihottava tarina ja hyvä veto ottaa tuo Maija tarinaan mukaan.
    Toivottavasti saamme jatkoa tälle.

  12. Nente says:

    Mä haluaisin kuulla lisää Annista. Ja ehkä jostain toisesta vanhemmasta naisesta, kuten vaikka tästä Maijasta. Mutta en Annin äidistä. Mun mielestä se pilaisi koko asetelman.

  13. susanna says:

    iiihhanaa,jatkoa..Maija,Anni ja sä. Maijaahan selvästi kiihoittaa Anni,miten toteutuu,kerro

  14. Tuhma says:

    “Mikä on noiden joka kappaleen aloittavien kolmen pisteen funktio?”

    Tapa jäi, kun sivusto sotki ensimmäisessä osassa kappalejaon.

  15. Luumu says:

    Mikä on noiden joka kappaleen aloittavien kolmen pisteen funktio?

  16. skaliotis says:

    aivan , ihan hyvä MUTTA NYT SINUN PITÄISI KIRJOITTAA LISÄÄ.

  17. vierailija says:

    Jatkoa odotellessa, äiti mukaan, esim. mökillä saunassa missä homma karkaa käsistä totaalisesti…

  18. Kiimanen says:

    Ihan ok, vähän epäaito

Kommentoi

top