search
top

Metsän kätköissä…

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (57 votes, average: 3.51 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: pahoittelut kirjoitusvirheistä.

Saavuin töistä väsyneenä kotiin ja ajatuksissani pyöri vain tuleva perjantai-ilta, muutama annos 18-vuotiasta viskiä ja löhöäminen sohvalla tuijotellen telkkaria. Vastassa kuitenkin oli vaimoni, joka oli taas töissään menettänyt hermonsa johonkin työkaveriinsa, joka ei hoitanu töitään ajallaan ja jä täten työt jäi muiden työntekijöiden vastuulle. Kuuntelin aikani vaimoni mesoamista ja totesinkin itsekseni, että olisi varmaan parempi lähteä iltalenkille. Toinen syy iltalenkille lähtöön oli se, että pääsisin polttamaan rauhassa muutaman sikarin. Vaimo kun jaksaa joka kerta mäkättää sikarin hajusta ja siitä miten naapuritkin pääsisi taas puhumaan siitä, miten naapurin ukko se taas pössyttelee sikariaan parvekkeella vaikka taloyhtiö on kieltänyt tupakoinnin parveikkeilla. Vaikka viis veisasin siitä, mitä naapurit asiasta ajattelee, en halunnut ottaa sitä riskiä, että vaimo pääsisi asiasta kuuluttamaan pitkin taloyhtiön rakenteita naapurustolle. Sekin kävi mielessäni, että mikäli näin tapahtuisi, perinteinen lauantainen vaakamambo sessio vaimon kanssa olisi jälleen kerran vaarassa. Edellisenä lauantaina saavuin poikienillasta hieman humaltuneena ja tästä syystä johtuen kassini olivat niin turvoksissa, että työpäivän aikana mielessä kävi jo, että tyhjentäisin ne työpaikan 15-vuotiaseen harjoittelijaan ruokatauolla. Jenni oli saapunut työharjoitteluun vain viikkoa aiemmin. Tytöllä oli kyllä sellaiset muodot, että mieleltään vahvimmallakin työntekijällä alkoi kasseissa nipistellä, tyttöä katsellessa. Ihana pyöreä teiniperse, joka oli verhottu farkuilla ja silloin tällöin housuista pilkistävillä stringeillä. Milloin valkoista, milloin punaista. Terhakat rinnat oli peitetty erillaisilla topeilla ja niiden läpi näkyviltä rintaliiveillä, joiden kokoa voin vain lähteä arvailemaan. Eräänä päivänä olin jo menossa keskustelemaan Jennin kanssa tulevan syksyn alusvaatemuodista, mutta jätin keskustelun väliin, muiden työntekijöiden palatessa ruokatauoltaan toimistolle.

Nappasin tuulitakkini ja survoin taskuuni hanskat ja muuta tarpeellista, ulos lähtiessä huikkasin vaimolleni, palaavani muutaman tunnin päästä. Lupasin jopa kokata illallista palatessani, joten hänen ei siitä tarvitsisi huolehtia. Kaiken tuon vituksen keskellä se taisi ilahduttaa vaimoani, sillä sai pienen hymyn kasvoilleen ja kiitti minua. Kävin autolta noutamassa sikarilaatikkoni ja nappasin mukaani vielä askin punaista Marlboroa, sitä kun koskaan tietäsi mitä tekee mieli.

Lähdin kulkemaan talon vierestä kulkevaa pururataa pitkin, aikomuksena kulkea sama reitti jonka olin tehnyt niin monta kertaa aiemmin. Stressaavan työni takia tykkään aina silloin tällöin vain pysähtyä keskelle metsikköä ja kuunnella. Tällä taktiikalla vastaan onkin kävellyt monta metsän asukkiaKuten monta kertaa aiemminkin, pysähdyin pienen puiston laitaan ja istahdin penkille. Nappasin Marlboro askini, avasin sen ja sujautin askin ensimmäisen savukkeen huulteni väliin ja katselin ilmeisesti hieman kauempana lenkkeileviä naispuolisia salibandy joukkueen pelaajia, tuhahtaen samalla itsekseni, kuinka nyt tekisi hyvää päästä tyhjentämään pussini johonkin teinireikään. Joukkueellinen teinireikiä katosi teinirinnat heiluen metsän siimekseen ja tuijotettuani aikani nuorten teinityttöjen perään, nakkasin savukkeeni pusikkoon ja suuntasin kohti paikallista “näköalapaikkaa”. Paikka oli suuren kukkulan päällä, jossa joskus ammoisina aikoina oli ollut ilmeisesti mäkihyppytorni, mutta nykyään paikalla oli vain kukkula ja runsaasti nuorta metsikköä. Lähdin kapuamaan rinnettä ylös ja huomasin kahden ihmisen kävelevän minua vastaan rinteessä. Pimenevässä syysillassa tunnistinkin vastaantulijan, vuosia sitten Kuopioon muuttanut Heikki saapui kahden teinitytön kanssa mäkeä alas. Toisen tytöistä tunnistin Heikin 14-vuotiaaksi tyttäreksi Ainoksi, mutta toinen, ilmeisesti aasialaista perimää olevaa tyttöä en tunnistanut. Morjestettuamme Heikin kanssa, moikkasin Ainoakin, mutta teinityttö ei saanut sanaakaan suustaan, jääden vain ylämäkeen seisomaan kuin suolattu. Heikki esitteli minut vielä tälle mystiselle aasialaisteinille, joka osoittautui Helmeksi. Sanoessasi tälle jumalaisen kauniille teinitytölle käsipäivää, munissani nytkähti. Upea vartaloinen Helmi ei taatulla ollut mikään 14-vuotias, vaan ikää oli varmasti ainakin 16-vuotta tai sitten tyttö oli todella hyvin varusteltu ainakin isojen rintojen ja legginseihin verhotun upean pyöreän perseen puolesta.

Juttelimme Hekin kanssa niitä näitä, teinityttöjen supistessa keskenään, jotain mukamas salaista. Heikki kertoi Kuopioon muuttamisensa jälkeen vaihtaneensa muutamaan kertaan työpaikkaansa, ollen tällä hetkellä paikallisen Osuuspankin pankinjohtajana. Nyt he olivat tyttären kanssa käymässä kotikulmilla ja Helmi oli tyttären ainoa paikallinen kaveri. Vastailin murahdelleen ja muka kiinnostunutta esittäen Heikin puheisiin, mutta suurimman osan ajasta vietin vilkuillen aina silloin tällöin Heikin ja tyttöjen huomaamatta Helmeä ja munissani paine alkoi kasvaa vain entistä suuremmaksi. Olin jo valmis vanhan ystäväni ja hänen sakkoliha-tyttärensä edessä repimään tuolta kaunokaiselta vaatteet päältä ja nussimaan hänen tiukkaa teinivittuaan uudestaan ja uudestaan, kunnes viimeinenkin siemen kiveksistäni olisi roiskittu tuon tyttösen tiukkaan vittuun. Yritin kuitenkin hillitä itseäni ja laitoin Marlboron huuleen, siinä Heikin kanssa jutellessa ja saatuani savukkeen loppuun, tokaisin Heikille, että nyt täytyy jatkaa matkaa, vaimollekin pitäisi vielä kokata illallista. Tuon kuultuaan Heikki yritti tiedustella olisinko halukas saattamaan Helmen kotiinsa tai ainakin siihen lähistölle, säästyisi heiltäkin aikaa kun ei tarvitsisi kiertää koko lenkkiä. Kullini pomppasi välittömästi pystyyn housuissani ja yritin kovasti välttää riemunkiljahduksia, jotka mielessäni loikkivat aivoista kiveksiin ja takaisin. Vastasin, että mikäli tyttö vain uskaltaa tälläisen ukkomiehen matkaan niin mikäs siinä, olisi ainakin juttuseuraa muutaman kilometrin matkalle. Tyttö kohautti olkapäitään ja tokaisi, että kyllä se hänelle sopii, hän laittaa äitilleen tekstiviestin, että hänet saatetaan kotiin, ettei äitikulta vain murehtisi hänen poissaoloaan. Toivotin Heikille hyvät jatkot ja löin hänelle taskusta löytyneen käyntikorttini kouraan ja pyysin soittamaan, jos hän uudestaan sattuisi samoille kulmille. Heikki lupasi tehdä niin ja Heikki ihanaperseisen tyttärensä kanssa lähti kapuamaan mäkeä takaisin ylös.

Lähdimme Helmen kanssa varovasti alas mäkeä ja huomasin tyttösen kantelevan jotain takkinsa sisällä, sillä tyttösen syystakki pullotti lähes yhtä pahasti kuin kullini joka jopötti housuissa kuin Mannerheimin patsas. Kysäisin Helmeltä, onkos hän kauankin tuntenut Ainon ja tyttönen alkoi selvästi rentoumaan seurassani, vastaten, että he olivat Ainon kanssa olleet samassa koulussa ja tutustuneet siellä. Aivojeni yrittäessä päättää suorittaakko laskutehtävä vai keskittyä noiden upeiden muotojen seuraamiseen, Helmi yhtäkkiä pysähtyi ja rupesi kaivelemaan takkinsa sisältöä. Selvisi, että tyttönen oli vienyt Heikin viinavarastosta valkoviinipullon. Onneksi pullo oli kierrekorkilla varustettu, eikä luonnonkorkilla, sillä lenkkivarusteisiini, ei viinipullon avaaja kuulu. Helmi avasi pullon ja otti varovaisen hörpyn valkoviinistä. Tyttö ei selvästi ollut kovin useasti maistanut alkoholia, sillä tyttösen naamalla ollut irvistys, kertoi kaiken tarpeellisen. Tyttö ojensi pullon minulle, pyytäen minunkin ottamaan hörppyä. Hörppäsin pullosta reilun annoksen ja maistelin, ilmeisesti Alkon halvimmasta päästä ollutta viiniä. Kysyin Helmeltä haluaisiko hän käydä jonnekin istumaan, viinimaistelun ajaksi. Vaikka olimmekin kävelleet täysin erisuuntaan, pervoista ajatuksista täyttyneet aivoni ja täydet kassini, saivat minut ehdottamaan kävelyä takaisinpäin ja kukkulan päälle, jossa olisi vanhan hyppyrimäen poikkisahattujen tukipuiden väliin asennettujen lankkujen ansiosta penkki jolla istua. Helmi innostui tästä selvästi ja lähdimme kävelemään samaan suuntaan, josta olimme juuri varttitunti aiemmin poistuneet. Matkalla kysyin Helmeltä, meinasiko hän äitilleen laittaa viestiä. Pieni pilke silmäkulmassaan tyttö vastasi, ettei hänellä ollut mikään kiire sen viestin suhteen.

Helmi keinutti ylöskävellessään, jopa ylikorostetusti, pientä teinipersettään. Hänen perässä kävellessäni silmäni eivät sekunniksikaan poistuneet tuon teinitytön upeasta pakaralihaksista, ja sen vuoksi meinasinkin muutamaan kertaan kompastua matakalla. Pääsimme viimein kukkulan päälle ja vaikka syysilta pimeni huimaavaa vauhtia avautui eteemme hieno näköala. Metsää silminkantamattomiin. Tyttö ojensi minulle pulloa, josta nappasin tukevan hörpyn. Ojensin Helmelle pulloa takaisin, mutta tyttö otti sen käteensä ja laski sen penkille. Tämän jälkeen, katsellessani maisemia tyttö asettui viereeni katsoen päinvastaiseen suuntaan, nappasi ranteestani kiinni ja työnsi sen kireiden legginsiensä sisään. “Mua panettaa.”

Helmen pitsiset pikkuhousut ja niiden läpituntuva kosteus sai aikaan tunteen, jonka haluaisin tuntea jokaikinen päivä. Puhdasverisen kiiman. Hieroin tyttösen pikkupillua pikkuhousujen läpi ja tytön sulkiessa silmänsä ynähdellen, kiima sai vallan ja tokaisin, että teinityttö saisi kyllä kyrpää, mutta ensin tyttösellä olisi pieni tehtävä. Paine kiveksissäni oli niin valtava, että tämä lasti tulisi purkaa tenityttöön välittömästi. Sanoin, että mikäli tyttönen haluaisi, että täytän teinipillun kyrvälläni, tyttösen tulisi ensin ottaa minulta suihin. Tiukensin otettani tyttösen pikkupillusta, jatkaen lausettani “…eikä tippaakaan saa mennä hukkaan.” Tyttö kostui selvästi tämän lauseen jälkeen ja pyysi, että hieroisin vielä lujempaa hänen pikkupimppiään. Tytön naamasta ja pikkuhousujen kosteudesta pystyi päättelemään, että tyttö oli lähellä laukeamispistettä, jolloin julmana miehenä repäisin käteni tytön pöksyistä todeten että lisää tulee kun setä on hoideltu. Vastahakoisesti tyttö alkoi avaamaan tuulihousujeni naruja, minun keskittyessä lähinnä viinipullon avaamiseen ja siitä nauttimiseen. Narut aukenivat ja tyttönen sai housuni alas. Kullini pompsahti välittömästi housuista ja tyttönen haukkoi henkeään edessäni. Vaikka kullini ei todellakaan ole mikään suuri, niin teinitytölle aikuisen miehen mela saattaa näyttää isolta. Tokaisin tytölle, että mitä nopeammin tyttö hoitaisi sedän ensimmäisen lastin, tipankaan menemättä hukkaan, sitä nopeammiin tyttö saisi parrua pieneen teinipilluunsa. Hempeässä valossa näin kuinka ruskeat silmät tuijottivat minua silmiin kyrpäni upotessa tuon aasialaisteinin pieneen suuhun. Kyrpäni upposi tuohon lämpimien ja kosteiden, huulikiillolla verhoiltujen huulien väliin ja kivekseni olivat nyt lähes valmiita ilotulitukseen. Tytön tokaistessa kesken suihinoton, olevansa kovin kokematon tälläisessä, pyysin tyttöä nuolemaan kyrpääni ihan alhaalta asti aina terskaan asti ja sen jälkeen upottamaan kyrpäni suuhunsa niin syvälle kuin vain uskaltaisi. Vaikka tyttö valitti kokemattomuuttaan, minua se ei haitannut pätkääkään. Tyttö imi, nuoli ja teki kaiken mitä pyysinkin häntä tekemään. Nautittuani tuosta jumalaisesta teinitytöstä ja hänen suuhoidostaan tunsin selkärangassani saakka miten lasti lähti liikenteeseen tyttösen imiessä, suupielet räkää valuen, kyrpäni kuin tikkaria. Sain suupielistäni vain muraistua “tulee…”. Ennenkuin silmissäni sumeni näin tuon kauniin aasialaista syntyperää olevan teinitytön edessäni polvillaan suu auki levitettynä ja pää taakse taivutettuna odottaen lastiani. Ohjasin kyrpäni tyttösen huulien väliin murahtaen ja hetkessä salamat alkoivat lyödä nivuksissani kuin syysmyrskyssä konsanaan. Toivottavasti lähellä ei ollut lenkkeilijöitä, sillä he saattoivat ihmetellä sitä huudon määrää, kun paksu spermalastini ampautui kyrvästäni kohti tuon jumalaisen kauniin teinitytön nielua. Tyttö kaki ja yski, mutta keräsi, ainakin suurimmanosan, lastista suuhunsa. Todettuani että nyt saa niellä, tyttö nielaisi lastini, ja kun todistaakseen avasi suunsa uudelleen. Totesin kuin paraskin namusetä “Hyvä tyttö” ja nappasin viinipullon penkiltä. Nostin tyttösen ylös ja ojensin viinipullon hänelle. Tyttö otti tukevan huikan, nappasi minua veltostuneesta kyrvästäni kiinni ja totesi “Nyt on minun vuoroni.” Katsoin kun nuori teinityttö riisui kylmenevässä syysillassa takkinsa ja sujautti rintaliivinsä paidan hihasta ulos, nakaten ne lähimmän nuoren kuusen oksille. Tyttö painautui minua vasten, kähisten todellinen kiima silmissään, haluavansa myös toisen lastin sisäänsä.

Laitoin käteni tyttösen pikkuhousujen sisään ja sormiini eksyi heti huima kosteuden määrä. Tyttö oli ilmeisesti ajellut pikkupimppinsä karvoja, sillä täysin sileä pillu, oli tuottanut sellaisen määrän kosteutta, että pikkuhousut olivat aivan läpimärät. Kuiskasin tytön korvaan, kuin suoraan “huonot iskulauseet” kirjasta “Sulta täytyy saada nää märät vaatteet pois, sähän tuut kipeeks”. Tyttö inisi kovaäänisesti sormieni osuessa klitorikseen. “Nus…si…nus…si mua” kuului metsän siimeksestä, sormieni vaeltaessa tytön häpyhuulten välissä. Käänsin tytön selkä minuun päin, painauduin häneen aivan kiinni ja upotin sormeni tuohon ihanaan, märkään teinireikään, huulieni samalla hakeutuessa tytön kaulalle. Tyttö jatkoi ininäänsä ja vaikeroi. “Multa tulee…” tyttö kuiskasi, sormieni jatkaessa pikkupillun härnäämistä. Hetken päästä tyttö laukesi ja juuri niin kuin voi kuvitella nuoren teinitytön laukeavan. Tytön legginsit ja pikkuhousut kohtasivat tytön pillumehut, jotka valuivat solkenaan tytön sisältä. Helmi vapisi sylissäni kuin kohtauksen saanut ja kesti aikansa ennenkuin tyttö rauhoittui.

Kyrpäni oli tässä vaiheessa herännyt jo takaisin toimintaan ja seisoi ylväästi kohti taivasta, samalla kun maistelin teinitytön mehuja sormiltani. Mietin jo hetken, mitenkäs tämän hajun selitän vaimolleni, kun Helmi otti jälleen kerran kyrvästäni kiinni, ilmoittaen, että nyt setä nussii teinipersettä. Asettelin Helmen eteeni ja tyttö pyllisti minulle innokkaasti. Nappasin tyttösen legginseistä kiinni ja paljastin upean teiniperseen, joka oli verholtu mustilla pitsistringeillä. Putosin polvilleni tytön taakse, siirsin stringejä syrjään ja aloin nuolemaan tuota ihanaa pikku vittua, joka oli märkä kuin keski-saimaa. Tyttö inahteli ja tässä kohtaa jo rukoili minua työntämään kullini hänen teinipilluunsa.

Tein työtä käskettyä ja kostutin kullin kärkeäni tytön mehuissa, ja aloin varovasti työntyä tyttösen sisään. Tyttö haukkoi henkeään kuin kala kuivalla maalla, mutta kiimasta soikeana alkoi työntämään pikkuperseellään vastaan. Kulli upposinkin nopeasti tyttösen litimärkään reikään ja Helmi ilmoittikin äänekkäästi haluavansa kyrpää. “Nussi pikkulutkaa isolla kyrvällä…” kuului kilometrien päähän ja pervo setähän painoi. Painoin Helmen olkapäitä alemmas kohti penkkiä, jolloi tyttösen perse tuli vielä paremmin tarjolle, päästäen upottamaan melani teinilihaan entistäkin syvemmälle. Kolkuttelin jo Helmen pillunpohjaa, kun Helmi inahteli ja huudahteli työntöjeni tahdissa. Kullini kirnusi halukkaassa teinivitussa, ja kummaruin eteenpäin napaten Helmen ihanat teinirinnat kätösiini. Pumppasin tyttöä entistä kovempaa ja hetken kuluttua Helmi inisikin jo orgarsmin kourissa. “Älä lopeta…nussi…mä tuun…”. Laskin toisen käteni tytön vatsalle, toisen keskittyessä teinitytön tissin vatvaamiseen. Tunsin kuinka teinityttö allani alkoi vapisemaan ja kiemurtelemaan orgasmin pauloissa ja ei kestänyt kauaa, kun teinityttö räjähti allani. Pidin kyrpäni Helmen sisällä, mutta annoin tytölle hieman aikaa toipua orgasmistaan. “Mä haluan ratsastaa!”

Siirryimme penkinpäähän, jossa tukipuu antoi pienen selkänojan minulle. Helmi repi legginsinsä ja stringinsä pois jaloistaan ja asettui pikkupillunsa kanssa kyrpäni päälle. Kyrpä upposi litimärkään vittuun helposti ja tyttö alkoi aluksi varovaisen ratsastamisensa. Pidin Helmeä kyljistä kiinni, hänen jatkaessa yhä vain villimmäksi käyvää ratsastustaan. Helmen vittu oli litimärkä ja tunsin tytön nesteiden kastelevan kyrpäni ja pallini litimäriksi, niiden jatkaessa matkaansa kohti persvakoani. Lastin lähteminen alkoi olla lähellä ja murahdinkin Helmelle, että olin lähellä laukeamista. Tyttö intoutui vain tästä “Nussi setä, anna pikkulutkalle kyrpää. Laukea mun pikkuvittuun!” Tytön törkypuheet saivat lastini liikkeelle. Tunsin kuinka maa järisi ja pallini pumppasivat jokaikisen siemenen tuon teinitytön sisään. Helmi jatkoi ratsastustaan, vaikka kyrpäni alkoi pehmetä. “Mä oon tulossa, älä lopeta.” Pinnistin voimani rippeet ja koska kyrvästäni ei suurta apua ollut, aloin hieromaan tytön klitorista. “ooh, jatka, nussi vielä…” Päätin tässä kohtaan antaan tytölle rodellisen yllätyksen ja asetin tytön mehuista kostuneen sormeni tytön persereiälle ja työnsin sen täysin yllättäen tytön perseeseen. Tyttö voihkaisi kuuluvasti, ja ei mennyt kuin sekunteja kun pikkuisessa pepussa alkoi tuntua tytön orgasmi. “Jumalauta…ei vittu…mä tuuuuuuuuuuuuu…” kuului kauas metsän kätköihin. Teinityttö räjähti syliini, ja nappasin samalla tuon teinin terhakan rinnan suuhuni lutkuttaen, sitä niin kauan, kunnes tyttö selvisi orgasmistaan. Laskin Helmen penkille selälleen. Tyttö vapisi ja haukkoi henkeään. “Mä en oo ikinä saanu noin ihanaa orkkua”

Helmi makasi alastomana puupenkillä huohottaen ja puuskuttaen, spermani valuessa teinivitusta. Keräsin vaatteitani ja ojensin taskustani nenäliinaa Helmelle, jotta tyttö saisi pyyhkiä suurimman osan spermasta jalkovälistään. Kysäisin Helmeltä, polttaako hän tupakkaa. Helmi vastasi, että on hän maistanut ja tuollaisen orgasmin jälkeen se varmaan olisi ihan hyvä ajatus. Saatuani housuni jalkaan tyttö edelleen makasi penkillä alastomana poltelleen Marlboroa. “Vieläkö setä saattaa mut kotiin?” Sanoin, pitäväni huolen että tyttö pääsee kotiin. “No hyvä, koska mulla on ens viikolla 15-vuotis synttärit. Tiedät missä mä asun, koska mä haluan sulta synttärilahjan.” Tiedustellessani, mitä tyttö haluaisi lahjaksi vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, “Sun kyrvän mun perseeseen.” Helmen saatua jo stringit jalkaansa ja ollessaan vetämässä legginsejä jalkaansa, nappasin sikarilaatikostani pikkusikarin, pysäytin tyttösen vaatteiden pukemisen, siirsin tytön stringejä syrjään ja kostutin sikaria tytön puhkinussittussa vitussa. “Vastasin kylmästi: “Sunlaisen pikkulutkan kuuluisi tietää, että jos sä otat parrua perseeseen, niin sitä huudon määrää ei kuuntele kukaan. Jos hommaat jonkun ystävistäsi leikkimään meidän kanssa, niin saat lahjasi”. Helmi innostuikin tästä, ja sanoi “Hyvä, koska Aino lupautui jo seuraavaksi kerraksi mukaan”

Ne Helmen rintaliivit löytyivät vielä seuraavana päivänä kuusenoksalta. Nappasin B-kupin rintsikat mukaani päivälenkillä. Jos ennen synttäreitä rupeaa panettamaan, niin voin aina käydä palauttamassa ne, ja kysäistä tyttöstä metsän kätköihin…

8 kommenttia viestissä: “Metsän kätköissä…”

  1. says says:

    Se o Kyl hemillä eikä helmellä… Helmellä tarkoitetaan asiaa, helmillä tarkoitetaan ihmistä

  2. nainen+36 says:

    Tää+oli+ihan+paras!+Harvon+oon+näin+paljon+kiihottunut+novellia+lukiessa,+hyvä+etten+itekin+huutanut+kun+laukesin…+;)

  3. Joonas says:

    Ei näiden tarinoiden pidäkään mitän dokumentteja olla. Fantsiathan ne parhaita ovat. Kiihottava ja kuumasti kirjoitettu. Kiitti.

  4. noitapilli says:

    Niin… hyvin kirjoitettu, mutta kuten fr11kk1 sanoo niin uskottavuus on vähän silleen keski-ikäisen miehen päiväunien tasoa.

    Ei niin et mulla sinänsä olis varaa sanoa… ;-D

    • joik2ww says:

      Jos nyt kaikki novellit olisivat täysin uskottavia, niin eihän ketään kiinnostaisi lukea. 🙂

  5. Miee says:

    Herkullinen tarina

  6. mael says:

    Mainio, jatkoa!

  7. fr11kk1 says:

    Todella hyvin kirjoitettua tarinaa, mutta juonelle olisi voinut tehdä jotain. Kuten monessa muussakin palautteessani olen valittanut, tarina olisi kaivannut enemmän jännitettä, nyt ukko pääsi teinipillun päälle liian helposti. Jatka kirjoittamista, mutta mieti vähän muutakin kuin seksikohtausta.

Kommentoi

top