search
top

Jani ja JP

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (55 votes, average: 3.80 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tässä jatkoa. Tuli aika pitkä, ei oikein tuntunut hyvältä jakaa osiinkaan. Toivottavasti maistuu :) Kommentit olisivat tervetulleita!

Oli keskiviikkoilta, kun olin tulossa Sepen ja Teron kanssa paikallisesta räkälästä. Harvemmin sitä tuli arkisin käytyä baarissa, emmekä nytkään olleet ottaneet kuin pari. Sepe oli menossa torstaina iltavuoroon, Tero oli työttömänä ja minullahan oli töitä silloin, kun itse niitä halusin tehdä. Päivällä olin tienannut tavanomaisen 500 euron keikkaliksani, ja kun tuntui siltä, että kalja maistuisi, niin mikäs siinä.

Sepe ja Tero olivat parhaat kaverini. Molemmat olin tuntenut jo yläasteajoista lähtien. Sepe oli meidän kolmikostamme se hiljaisin ja vaatimattomin. Löysä hopparityyli oli säilynyt Sepellä nuoruusvuosien läpi ehkä parhaiten meistä kolmesta, hänen farkkujensa kokonumero alkoi aina nelosella vaikka 178 cm pitkä jätkä painoi edelleen vain 65 kiloa. Tero kuittaili Sepelle joskus tämän kävelytyylistä, kun Sepe joutui pitämään jalkojaan aika leveällä, etteivät reisiin vyötetyt farkut tippuisi. Mietin joskus, että Sepe näytti yhä edelleen täsmälleen samalta kuin kymmenen vuotta sitten — vaatteet, pituus, paino, kasvot. Mikään ei ollut muuttunut. Huolimatta 24 ikävuodestaan Sepe matkusti bussissakin yleensä lastenlipulla — jonka yläikäraja oli 16.

Teron tyyli puolestaan oli muuttunut yläasteen jälkeen melkoisesti. Eniten siihen olivat vaikuttaneet kaksi vankilakeikkaa, joista ensimmäisen Tero oli suorittanut vain 18-vuotiaana. Tero oli minua kaksi vuotta vanhempi, siis 26-vuotias, ja hänestä paistoi kilometrien päähän kovaksi keitetty mulle ei vittuilla -asenne. Jos Teroa ei tuntenut, häntä ja hänen kylmää katsettaan oikeasti kavahti. Tero oli vajaa 190 cm pitkä ja painoi pyöreät sata kiloa. Painossa ei kuitenkaan ollut rasvaa juurikaan; lihaksia ja voimaa löytyi sitten sitäkin enemmän. Kesällä Tero suosi hihattomia t-paitoja, jolloin hänen tatuointinsa näkyivät hyvin. Ja niitä riitti: molemmat käsivarret, rintakehä ja yläselkä olivat tatuointien peitossa samoin kuin kaula ja pohkeet. Ensimmäisen Tero oli ottanut jo 14-vuotiaana. Hän tunsi jo silloin tatuoijia, jotka eivät hänen nuoresta iästään juuri piitanneet, vaan tekivät työtä käskettyä, kun maksupuoli oli hoidettu.

Ei Terokaan housujaan kovin ylös ollut kiskonut. Hänen farkkunsa olivat parhaat päivänsä nähneitä ja pesukonetta onnistuneesti vältelleitä Leviksiä tai Leetä, jotka olivat pari numeroa liian suuria ja joita Tero piti suunnilleen puolessa perseessä, ehkä vähän alempana. Kaukana takanapäin olivat ne ajat, jolloin Teron kaapista löytyi lähinnä Micmacia ja Bronxia. Farkuista Terolla roikkui yleensä ainakin pari ketjua sekä avainnippu ja kun hänellä oli lävistykset korvien, silmäkulmien ja nenän lisäksi nykyään myös nänneissä, olimme Sepen kanssa ryhtyneet kutsumaan häntä tuttavallisesti Mister Rautakaupaksi. Jos ohikulkija sanoisi kadulla Terolle jotain tuohon viittaavaa, niin siitä seuraisi melko todennäköisesti sairaalareissu, mutta kavereiltaan Tero sieti mitä vain. Ronski huumori oli muutenkin meille aika ominaista. Mikään ei ollut pyhää. Pilailla saattoi ihan kenen tahansa kustannuksella: neekereiden, vammaisten, vanhusten, u name it.

Päässä Tero piti nykyään yleensä bandanaa, jonka hän solmi niin, että se peitti korvistakin puolet ja sai samalla hänen hiukan höröttävät korvansa lähemmäs päätä. Tero oli myös erikoistunut monenlaisiin päihteisiin. Joku sanoisi häntä varmaan sekakäyttäjäksi. Siinä missä Sepe ja minä tyydyimme lähinnä viinaan ja satunnaiseen spliffiin, kuuluivat Teron arsenaaliin suurin piirtein kaikki mahdolliset pillerit, jauheet ja luonnontuotteet heroiinia lukuunottamatta. Sekakäyttäjäksi Tero oli silti yllättävän maltillinen, sillä hän piti käyttönsä tiukasti viihdepainotteisena: arkisin Tero oli selvin päin eikä nauttinut kahvia tai paria kaljaa vahvempaa. Tänäänkin hän oli juonut muistaakseni kolme tuoppia, siinä se. Viikonloppuisin Tero sitten otti senkin edestä. Perjantaiaamut hän aloitti mukavalla pillericocktaililla, joka huuhdottiin alas kaljalla ja sunnuntai-iltapäivisin Tero tyhjensi perinteisesti Leijona-pullon “tasottavina”. Perjantain aamukaljojen ja pyhäpäivän Leijonan väliin mahtuikin sitten kaikki mahdollinen sienistä piriin ja hiisistä kodeiiniin, jota Tero uutti kotikonsteilla Panacodista.

Sepe jäi joukosta jo alkumatkasta, sillä hän asui lähimpänä baaria eikä tahtonut enää mennä Teron luokse iltaa jatkamaan, jotta jaksaisi nousta seuraavana päivänä töihin. Mekään emme Teron kanssa olleet varsinaisesti ryyppäämään menossa, vaan loppuillan ohjelmassa olivat leffa, popcornit ja Pepsi Max. Mutta suunnitelmamme saikin äkkiä täyskäännöksen.

Alepan edessä oli nimittäin käynnissä tappelu. Ja epäreilu tappelu olikin, kaksi moottoripyöräkerholaisen näköistä kaljamahaista nahkaliiviäijää potki maassa makaavaa teinipoikaa, joka suojasi päätään käsillään ja tärisi.
— Ei vittu, Tero sanoi ja hänen silmissään leiskui viha. Vaikka Terolla oli itselläänkin tuomioita väkivaltarikoksista, niin epäreilua tappelua hän ei voinut sietää, eikä liivijätkiä ylipäätään. Parilla juoksuaskeleella Tero oli tappelupukareiden luona ja sekunnissa toinen äijistä lensi kaaressa päin kadunvarteen pysäköityä vanhaa Hondaa sillä seurauksella, että auton sivupeili hajosi ja putosi maahan.
— Mitä vittuu te saatanan raukat luulette tekevänne, Tero karjui ja oli jo tarttumassa toista liiviäijistä riveleistä. Mies kuitenkin riuhtaisi itsensä irti ja lähti juoksemaan karkuun. Se yllätti jonkin verran, sillä eikös näiden bandidosten, tai mitä ovatkaan, pitäisi olla rohkeita äijiä?

Minäkin astuin lähemmäs ja katsoin uhria. Tunnistin pojan heti, sehän oli Ronin skeittarikaveri JP! JP makasi maassa sikiöasennossa ja tärisi. Kyyneleet valuivat pitkin pojan poskia.
— Hei JP, rauhotu, kaikki on nyt ok, sanoin pojalle ja huusin Terolle: — Hei mä tunnen tän jäbän, se on yks kaverin kaveri!
— Voi vittu, Tero taas sanoi ja siirtyi karkuun juosseen äijän luota toisen miehen kimppuun. Tämä oli vasta nousemassa maasta, kun Tero päätti potkaista miestä oikein kunnolla rintakehään. Kun nyt muutama kylkiluu menisi, Tero ajatteli ja harmitteli, että jalassa olivat jotkut perusadidakset. Nyt olisi metallikärkisistä ollut iloa. Toinen potku osui suuhun. Mies kaatui uudestaan maahan ja jäi siihen ähisemään. Asvaltille putosi muutama hammas ja suusta valui verta kuin pienestä purosta.
— Nytpä tiiät säki milt tuntuu ku maas makaavaa ruvetaan kenkiin vitun kehari, Tero jatkoi karjumistaan. — Kerää ittes ja painu vittuun täält ja nopeesti. Ei välttämät kannata mun frendin kavereihi käydä käsiks. No ala mennä ny vai haluuks jatkaa viel, Tero hiukan provosoi. Liivimies kuitenkin käytti tilaisuuden hyväkseen ja alkoi ähisten hölkätä pois paikalta. Ilmeisesti juokseminen ei mieheltä enää siinä kunnossa onnistunut.

— JP hei, kaikki on ihan okei, ne äijät lähti menee. Pääseks ylös siitä?, kysyin, mutta en saanut vastausta. JP ei tainnut tunnistaa minua tunnistaa ja miten hän olisi, kun hän makasi paikoillaan silmät tiukasti kiinni puserrettuina.
— JP:ks tän sun frendin nimi on? Mis kondikses se on?, Tero tuli kysymään.
— Ei se varsinaisesti mun frendi oo, kaverin kaveri oikeestaan. Kerran vaa oon nähny tos just viime sunnuntaina. Emmä tiiä mikä sen kunto on ku ei se oikeen kommunikoi. JP hei, sano ny jotai. Pääsetsä ylös siitä?
Tero kumartui JP:n viereen ja ryhtyi käsin kopeloimaan tätä. JP kouristi itsensä entistä voimakkaammin kerälle kuin siili, mutta ei hänestä ollut vastusta Terolle. Tero pakotti JP:n oikaisemaan itsensä, jatkoi kopelointia ja totesi sitten:
— Se o vaa pelost iha lamaantunu, kyl se tost tokenee. Ei sil luita oo poikki, ei vissiin ees kylkiluita. Ois se muuten ulvonu ku puristelin sitä.
— No hyvä! Toi naama kyl o aika pahan näkönen, tuleeks toi veri kaikki sen nenästä?
— Joo, silt näyttäis.
— Mut mitä me tehään sille, ei me sitä tähänkään voida jättää, kysyin.
Samalla jalkakäytävälle ajoi poliisiauto. Maija pysähtyi viereemme ja kyybelit alkoivat huutamalla käskyttää meitä pois JP:n luota ja maahan makaamaan. Luulivat tietysti, että me olimme käyneet pojan kimppuun. Ja miksipä eivät olisi luulleet, kun ei paikalla enää muitakaan ollut. Joku oli tietysti soittanut poliisit ja sanonut, että kaksi miestä hakkaa jotain junnua kadulla.

Nyt JP kuitenkin tokeni ja kreivin aikaan.
— Roni, hän sanoi epävarmalla äänellä. Saitsä ne lopettaan?
— Joo, ehdin juuri sanoa, kun toinen kytistä oli tulossa kimppuuni.
— Roni! Hei lopeta, mä tunnen ton. Ei noi mulle mitään tehny, ne autto! JP huusi ja kuulosti lähes hysteeriseltä. Ei hän ollut järkytyksestään toipunut, mutta järki alkoi silti pikku hiljaa juosta. Poliisit kuitenkin kuuntelivat poikaa. JP alkoi nyyhkyttää hiljaa ja jatkoi sitten:
— Älkää tehkö Ronille ja sen frendille mitää, ne tuli väliin ku ne yhet tuli mun kimppuun!
— Ketkä? Tuntomerkkejä?, toinen poliisi sanoi kärsimättömästi.
— Kaks sellasta poninhäntäpäistä kaljamahasta ehkä 40-vuotiasta nahkaliiviäijää, jotai baikkereita, Tero sanoi yllättävänkin asiallisesti kasvot kiinni asvaltissa. — Ne juoksi tonne puiston suuntaan, Tero jatkoi.
— Mentiin, poliisi sanoi toiselle ja maija kaarsi paikalta yhtä äkkiä kuin oli siihen ilmestynyt. Epäilin, mahtaisivatko kytät saada tappelijat kiinni, eiköhän niillä ollut pyörät jossain lähistöllä ja nyt ne olisivat jo kaukana. Hyvä kuitenkin, että poliiseista päästiin, eivätkä ne olleet ottaneet edes henkilötietojamme ylös siinä kiireessä. Varsinkaan Teron ehdonalaiselle ei tekisi hyvää olla osallisena missään tappelussa, vaikka kyse olisikin kaverin puolustamisesta.

— Kannattais varmaan lähtee täst ennenku ne kytät tulee takas kyseleen lisää, sanoin. — JP, pystyyks jätkä liikkuun?
— Joo luet meikän ajatuksii, Tero vastasi ja astui lähemmäs. Samalla JP katsoi Teroa ensimmäisen kerran ja huomasin, miten hänen silmänsä laajenivat kauhusta. Tero näytti tosiaan aika rajulta ja ehkä huivin kanssa jopa moottoripyöräjengiläiseltä ainakin nopeasti vilkaistuna.
— Toi on Tero, mun frendi, sanoin JP:lle rauhallisella äänellä ja laskin käteni hänen olkapäälleen rauhoittaakseni häntä. — Se jäbä joka tähän tuli väliin ja heitti ne kaks pellee helvettiin täst.
— Aijaa, mä luulin et… Joo mut kiitti tosi paljo, JP sopersi. Tero ei kiinnittänyt JP:n luulemisiin huomiota vaan kysyi ainoastaan:
— Pystytsä käveleen? Nouse ylös ni mennää vittuun täst.
— Voidaaks viedä tää sun kämpille, se o kummiski lähinnä, kysyin Terolta.
— Joo viedää vaa. Siel o särkylääkettäki, voi tulla tarpeeseen.
— Joo, enemmän siel on nappeja ku keskikokoses apteekissa, sanoin, ja autoimme JP:n ylös. Tero naurahti.

JP käveli sentään omin jaloin, mutta jonkinlaisessa sokissa poika tuntui kyllä olevan. Kun pääsimme Teron kämpille, vein JP:n sohvalle istumaan. Tero heitti maastokuvioidun vaimonhakkaajapaitansa ja mustan huivinsa sohvalle ja alkoi kaivella nappivarastojaan. En tiedä, mistä se johtui, mutta Tero oli kotonaan aina ilman paitaa. En muista, että olisin koskaan nähnyt häntä kotona paita päällä, edes talvella. No, tapansa kullakin.

Hetken etsinnän jälkeen Tero tuli muutaman pillerin, vesilasin sekä salmiakkikossupullon kanssa sohvan ääreen.
— Kaks Panacodii ja kaks pamii ni eiköhän ala äijä tokeneen! Kyytipojaks vähä salmarii ni tulee parempi olo.
— Tota, onkoha se ny iha fiksuu syöttää tollast kasaa nappei ja viel viinaa päälle ku tuskin JP o mikää kauheen kokenu nappipää. Älä anna sille ku yks pami, pyysin.
— Mitä nää on?, JP kysyi vaisusti.
— Noi o särkylääkkeit ja nää pienet valkoset o rauhottavii. Äijä vapisee vieläki ku joku vierotusoireist kärsivä alkoholisti, kyl sä jotai tarviit. Ota aluks vaik vaa yks rauhottava ja noi Panacodit nii katotaa koht, Tero sanoi kuin paraskin lekuri.
JP teki työtä käskettyä ja pillereiden jälkeen Tero pisti vielä salmaripullon kiertämään. Otimme kaikki kunnon huikat, nähtävästi JP:llekin maistui. Poliiseista ei näkynyt merkkiäkään, ilmeisesti ne olivat keskittyneet liiviäijien jahtaamiseen eivätkä olleet palanneet meitä etsimään, ainakaan ajoissa. Tänne ne tuskin osaisivat, joten se ongelma oli poissa päiväjärjestyksestä.

Teron kahden istuttava sohva oli vähän ahdas, kun istuimme siinä kaikki kolme. JP jäi keskelle, minä hänen oikealle ja Tero vasemmalle puolelleen. Tero avasi telkkarin, missä pyöri taas joku tuskastuttavan tylsä tositv-ohjelma. Ei kestänyt kauaa, kun napit alkoivat vaikuttaa ja JP lakkasi vapisemasta. Hänen olonsa mahtoi olla aika raukea, sillä silmäluometkaan eivät tahtoneet pysyä auki. Hetken kuluttua JP oli jo nukahtanut ja hänen päänsä nojasi olkapäätäni vasten. Tero katsoi meitä hetken ja sanoi sitten:
— Nyt o kyl pakko purkaa vähä paineit, ei aamul jotenki jaksanu runkata ollenkaa.
Juuri tuollainen Tero oli, sitä ei kiinnostanut ollenkaan, olivatko tällaiset asiat jonkun mielestä henkilökohtaisia juttuja. Tero puhui runkkaamisesta yhtä arkisesti kuin kaupassa käymisestä. Hän nousi laittamaan dvd-soittimeen pornoleffan pyörimään ja veti farkkujensa etumusta muutaman sentin alemmas, jotta sai kyrpänsä kaivettua esiin. Minä en jaksanut Teron juttuihin pahemmin reagoida, otin salmarista huikan ja rupesin miettimään, oliko minulla huomenna jotain ohjelmaa. Ei tainnut olla, ei edes asiakaskäyntejä. Sohvan toisessa laidassa Tero oli jo saanut mulkkunsa kunnon erektioon, kun välissämme ahtaasti istuva JP ilmeisesti heräsi, sillä hänen suustaan kuului yhtäkkiä:
— Voi vittu sul on iso!! Mä en o ikinä nähny noin isoo dikkii kellää, onks tää jotai unta? Mitä vittuu?
Ja oikeassahan JP oli. Teron kyrvällä olisi päässyt milloin vain mihin pornoleffaan tahansa. Minä olin asiaan jo tottunut, enkä viitsinyt edes hävetä omaa keskikokoista normimulkkuani saunassa tai muuallakaan, mutta pakko oli myöntää, että kateellisena tuli vilkuiltua Teron varustusta aina silloin tällöin. Ja nyt, kun Tero oli kasvattanut sen täyteen mittaansa, oli pakko myöntää, että se tosiaan oli valtava. Tero naurahti JP:n kadehtivalle ja yllättyneelle kommentille.
— Toi on kyl jättikokonen. Saatsä ees kättä ton ympäri?, JP ihmetteli. Päättelin lääkkeiden poistaneen häneltä tehokkaasti estoja, sillä tuskinpa 15-vuotias juniori muuten noin vapautuneesti keskustelisi puolituntemattoman rikollisen näköisen miehen sukuelimestä.
— Saan mä, mut nää onki tälllaset lapiokädet, Tero vastasi ja selvästi nautti saamastaan huomiosta.
— Joo, mun kädet ei kyl varmaa ees riittäis, JP pohti.
— Kokeilemallaha se selviää, haluuks testaa, Tero kiusoitteli. En tiedä, kuinka tosissaan Tero oli, mutta JP ei pilleripäissään nähtävästi ajatellutkaan muuta kuin kovin kirjaimellista tulkintaa Teron sanoista.
— Ai niinku mun kädel vai?
— No siit vaa, anna mennä.
JP laitti varovasti vasemman kätensä vieressään istuvan Teron tanakasti seisovalle kyrvälle ja kokeili hiukan puristaa.
— Tää o ihan kivikova, JP ihmetteli.
— No kai se ny on, sitä kutsutaan erektioksi, Tero nauroi.
— Joo joo mut ku tää on siis iha kivikova, tää o ku kunnon pamppu, vois vaik lyödä jotakuta täl, JP jatkoi ja puristeli Teron kalua. — Kyl mun käsi täst ympäri menee nii et peukalo koskettaa etusormee mut vaa just ja just. Hullun kokonen! Tiiäks et tää on nii pitkäki et täl vois kokeilla niiku hutunkeittoo, sillee ku pesarin kans.
Seuraavaksi JP asetti vasemman kätensä aivan Teron mulkun alaosaan ja oikean sen yläpuolelle. Sitten hän irrotti vasemman kätensä, asetti sen kyrvännupin päälle ja sanoi:
— Kato tällee. Hulluu!
— Joo, meikän oma pesari, Tero nauroi.
— Tuleeks sult speguuki iha hulluna?
— Seki taitaa selvii vaa kokeilemalla, Tero virnisti.

Huomasin, että tässä vaiheessa myös JP:llä oli alkanut jöpöttää aika lailla. Se oli helppo huomata, sillä pojan housut roikkuivat tässä vaiheessa jossain puolireidessä kaiken retuuttamisen jälkeen. En tiedä, tajusiko pillerien sumentama JP sitä itsekään, mutta kun hänen t-paitansa ei ollut mikään kovin pitkä, niin bokserien läpi puskeva jöpötys oli kyllä harvinaisen selvästi havaittavissa.
— Nii et jos haluut nähä nii eiku vaa jatkat tota puristeluus ni kai sielt jossai vaihees lastitki tulee, pääsee sit meikäpoika vähä helpommalla, Tero jatkoi kiusoitteluaan.
JP teki työtä käskettyä. En tiedä, oliko hän loppujen lopuksi salmarin ja nappien jälkeen sellaisessa kunnossa, että täysin edes ymmärsi, mitä oli tekemässä. Mutta ponnekkaasti hän tarttui Teron kyrpään ja alkoi vatkata sitä edestakaisin.
— Mäki haluun tällasen, JP mutisi ja ryhtyi hieromaan Teron terskaa toisella kädellään.
Kun JP oli aikansa työskennellyt, Tero totesi kuivan asiallisesti:
— No koht pääset näkeen paljo sitä limaa tulee. Meikä taitaa laukee iha just!
Tämä yllytti JP:n entistä voimakkaampaan vatkaukseen, kunnes Terolta alkoi lentää mälliä. Ja sitä riittikin. Suurin osa lämpöisestä nesteestä jäi JP:n käsiin, osa valui Teron farkuille ja osa sohvalle.
— Täh? Tota tulee varmaa joku desi, JP huudahti.
— Joo, ei jaksanu aamul vemputtaa nii kylhä tota riittää mut älä ny liiottele sentään.
— No ehkä ei desii mut kyl tota ny kuitenki. Ei mul o ikinä tullu tollasii lastei, JP ihmetteli. — Mun kädet on iha limas.
— Mitä paremmat runkut, sitä isompi lasti, minä heitin väliin.
— Oikeesti?
— Joo, oot pro, Tero naurahti. — Mut kyl me jätkältäki saadaa kunno lastit ulos, usko huvikses!
JP pyyhki Teron mällejä t-paitaansa ja pohti hetken tämän sanoja. Miettivä JP näytti jotenkin hassulta, ilme oli kuin Pelle Pelottomalla mietintämyssy päässä. Sitten JP näytti pillericocktailistaan ja salmarishoteista huolimatta ymmärtävän, mitä Tero oikein tarkotti.
— Tarkotatsä et sä niiku…
— No sullaha seisoo ku viimestä päivää nii täytyyhä noi paineet purkaa pois, Tero sanoi asiallisesti. — Tarviiks apuu? Voin luvata sulle et yhtä hyvää suihinottoo et oo koskaa kokenu.
— Ei mult o kukaa ottanu kyl koskaa…
— No sen voin sanoo, et Tero on kyl nois hommis eliittii. Et jos haluut kokee elämäs suikkarin nii anna mennä, puutuin puheeseen.
— Mut sä oot jätkä, emmä ny tiiä… JP mietti.
— Kuule, silmät kii vaa, sama suu sil on ku muijillaki. Ei sil nyt nii välii oo, sanailin. Huomasin jo vähän yllyttävänikin JP:tä. Mutta paljon yllytystä siihen ei tarvittu, sillä seuraavaksi Tero tarttui boksereiden läpi JP:n kovana jöpöttävään kyrpään, vetäisi pari kertaa eestaas ja sanoi:
— Ihan sun oma päätös. Mut sä et tiiä mist sä jäät paitsi.
— No anna mennä, JP sanoi ja sulki silmänsä. Hän näytti hymyilevän.

Silmänräpäyksessä Tero tempaisi JP:n lattialle selälleen ja asettui tämän päälle. Tero riuhtaisi JP:n bokserit alas, jolloin pojan mulkku pompahti esiin.
— Iha hyvä dikki sullaki on, ei täs o mitään hävettävää, Tero sanoi ja otti samalla koko kalun suuhunsa. Ensin hän nuoli hellästi terskaa, sitten hän huuliaan tiukasti pusertaen siirtyi syvemmälle ja syvemmälle, kunnes hänellä lopulta oli koko kalu suussaan ja JP:n karvat kutittivat Teron huulia. Tero teki kielellään lujasti töitä, ja JP näytti ainakin ähinästä ja puhinasta päätellen nauttivan tilanteesta. Tätä jatkui hetken aikaa, kunnes Tero otti JP:tä lujasti kiinni pakaroista ja heitti heidät toisin päin. Nyt JP oli päällä ja Tero alla. Tero ei ollut nostanut omia housujaan, vaan hänen jo löysäksi mennyt mutta edelleen erittäin kunnioitettavan kokoinen värkkinsä makasi vapaasti haarovälissä ja viimeiset limat valuivat lattialle. Tero ei antanut tämän häiritä vaan piti edelleen lujasti pojan pakaroista kiinni ja hytkytti poikaa eestaas lähemmäs ja kauemmas pitäen samalla suutaan tiukasti supussa niin, että huulet puristivat pojan dikkiä edestakaisin. Näky muistutti sivusta katsoen aika lailla yhdyntää, jossa pillua toimitti Teron suu.

Tässä vaiheessa en enää voinut seurata toimitusta tekemättä mitään, vaan minunkin oli pakko kaivaa oma mulkkuni esiin ja ryhtyä käsitöihin. Kun avustajaa ei ollut, hoitelin hommia itsekseni, mutta sujuihan se niinkin. Ainakin oli ohjelmaa seurattavana. Sinänsä oli vähän outoa, että minua, perusheteroa, kiihotti niin paljon nähdä kahden lattialla pyöriskelevän kundin peuhausta. En kuitenkaan vaivannut asialla päätäni, vaan seurasin lattian tapahtumia ja jatkoin omiani.

Vaikka JP ei sanonut mitään, hän puhisi kuin höyryveturi, kunnes hän yhtäkkiä huudahti:
— Vittu mul tuleeeeee!
Ja niin tulikin. Tero veti suunsa taaemmas viime hetkellä niin, että JP:n dikki ei pojan lauetessa enää ollut Teron suussa, mutta kasvoilla kylläkin. Seurauksena oli tietysti se, että spermat levisivät ympäri Teron kasvoja. Minua nauratti. JP näytti raukealta, onnelliselta ja poissaolevalta. Tero puolestaan vähän yllättyneeltä tai pikemminkin yllätetyltä.
— Mul o naama täys sun speguu nii et sopii kattoo vaa et tuliks iso lasti, Tero sanoi kiusoittelevaan sävyyn.
— Joo, tuliks tarpeeks?, JP kysyi.
— Eiköhän, sanoi Tero ja ryhtyi pyyhkimään naamaansa JP:n t-paitaan. Hän teki sen tavalla, jolla vanhemmat leikkivät pienten lastensa kanssa: upotti kasvonsa JP:n mahaan, hieroi ja murisi hassusti. Tämä nähtävästi kutitti JP:tä ihan kuin se kutittaa pieniä lapsiakin, sillä JP ei voinut lopettaa nauramista. Tuota katsellessa minultakin lopulta tuli.

Kun tilanne oli ohi, molemmat palasivat sohvalle istumaan ja JP otti mällisen t-paitansa pois. Hän oli heittämässä sen huoneen nurkkaan, kun kysyin, saisinko minäkin pyyhkiä siihen ja näytin limaisia sormiani. JP ei ollut edes huomannut, että minäkin olin runkkaillut siinä samalla. Omat mällini jäivät suurimmaksi osaksi boksereihini, kun en jaksanut nousta paperia hakemaan, mutta sitä en voinut välttää, että osa oli valunut sormilleni.
— Joo, jos löydät kuivan kohan, JP sanoi virnistäen ja antoi t-paitansa minulle. Teron laittomat nautintoaineet olivat vieneet JP:stä kaiken sen ujouden, johon olin sunnuntaina kiinnittänyt huomiota.

Tero kumartui vaihtamaan pornoleffan pois ja laittoi pleikkariin pelin sisälle. Siinä kykkiessään Teron persvako loisti komeasti, sillä paitsi että Tero piti farkkujaan puolen perseen kohdalla eivät hänen bokserinsakaan juuri ylempänä olleet. Samoilla kohdin olin itsekin tottunut pitämään boksereitani, ne kun olivat matalalla paljon mukavammat, mutta minä sentään pidin pitkää t-paitaa.
— Näkyyks tol aina perse tollee? JP kysyi.
— Kai sil, jos ei sil o paitaa, vastasin. — Kuka ny viittii kiskoo bokserit johki korvii saakka.
— Ai onks sullaki sit bokserit noin alhaal?
— Jotenki tällee nää on, sanoin, nousin sohvalta ja nostin paitaani. — Mukavammat tällee ku on tottunu. Minultakin näkyi hyvinkin puoli persettä siinä esitellessäni.
— Aijaa, mä pidän näit kyl vyötäröl.
— Jokaine tyylillään vai mitä, Tero sanoi sopuisasti lattialta. — Kannattaa sunki silti testailla vaihtoehtoi nii tiiät mikä o paras. Kyl kai ny tosiäijäl välil vakoki vilkkuu.

Otimme vielä uudet salmarit ja Tero halusi antaa JP:lle toisenkin pamin. JP ei tohtoriaan kyseenalaistanut, vaan nielaisi lääkkeen kiltisti. Diapam sai hänet niin väsähtäneeksi, että hän hetken päästä sanoi haluavansa nukkumaan. Teron mielestä JP:n oli parasta nukkua hänen sängyssään tämä yö ja poika kömpi tyytyväisenä lakanoiden väliin. Farkkunsa hän otti jalasta sänkyyn mennessään ja ne jäivät myttyyn lattialle sängyn viereen. Minuakin alkoi väsyttää, mutta pelasimme vielä Teron kanssa hetken pleikkaa. Kun sitten sanoin, että minunkin oli aika mennä nukkumaan, Tero pyysi, että jäisin yöksi.
— Ei tost tiiä mis kondikses se on huomen ja mitä se ton cocktailin jälkeen ees muistaa. Se oli nii sokissaki tänää. Nii jos se herää huomen eikä ees muista meikää nii ois kyl hyvä et oisit tääl sitä rauhottamas. Sut se kuiteski tuntee.
Myönnyin tähän ja kun Tero sanoi, että voisi itse nukkua sohvalla ja minä saisin nukkua hänen sängyssään, oli homma siltä osin selvä. Teron sänky ei ollut varsinaisesti mikään parisänky, mutta kyllä 120 cm leveään petiin sopi yhteisen peiton alle kaksi henkeä, jos ei ollut liian tarkka tilasta. Emmekä me olleet, sillä sänkyyn nukkuvan JP:n viereen päästyäni poika vaistomaisesti siirtyi aivan kiinni minuun tuhisemaan. Olin työntämässä poikaa vähän kauemmas, mutta olin niin väsynyt, etten jaksanut pahemmin taistella. Siihen me sitten nukahdimme vierekkäin, JP minun kainalooni. Viereiseltä sohvalta kuului jo Teron vaimea kuorsaus.

* * *

Heräsin aamulla siihen, että telkkarista kuului autopelin ääniä. Kun käännyin katsomaan, näin JP:n sohvalla istumassa bokserisillaan peliohjain käsissään. Tero nukkui vielä. JP oli ilmeisesti nostanut nukkuvan Teron jalkoja sen verran ylös, että oli keplotellut itsensä sohvalle istumaan ja nyt boksereissaan ja ilman peittoa nukkuvan Teron jalat olivat hänen sylissään. JP pelasi kaikessa rauhassa eikä pojalla tuntunut olevan mitään kiirettä kotiin. Kello näkyi olevan vähän yli yhdentoista.
— Huomenta, sanoin.
— Ai kato huomenta, hyvä et joku muuki herää. Oon täs ootellu jo melkeen kaks tuntii.
— Kiva ku et herättäny kummiskaa. Miten sä nii aikasin heräsit kaikkien niiden nappien jälkeen?
— Emmä tiiä. Kauhee nälkä.
— Sama. Pakko käydä kusella. Vois sit herätellä tota isäntääki.
— Joo, mä en oikee uskaltanu…
— Ei sun kannata JP tota Teroo pelätä. Vihollisille se on vaarallinen mut frendeille se o iha nallekarhu. Sille voi tehä mitä vaa eikä se suutu.
— Jaa? En ehkä kummiskaa menis kokeilee… Miks se on siel vankilas oikeen ollu?
— Väkivaltajuttui ne on, saat kyl kysyy silt iteltään. Jos uskallat, lisäsin ja virnistin. Poika oli huomattavasti rohkeampi kuin silloin sunnuntaina, kun näin hänet ensimmäistä kertaa. Puhuikin ihan oma-aloitteisesti ja jo ilman rauhoittavia lääkkeitäkin.

Kävin vessassa ja tullessani rupesin herättelemään Teroa, joka tyytyi murahtelemaan jotain epämääräistä vastaukseksi. Lopulta mies kuitenkin heräsi ja ryhtyi oikomaan jäseniään. Kahdenistuttava sohva ei tainnut olla kaikkein mukavin nukkumapaikka lähes kaksimetriselle köriläälle.
— Kai täs hotellis kuuluu aamiainen huoneen hintaan, utelin.
— Vitut. Se o viiskymppii lärvi. On kyl itelki nälkä, pitää kattoo mitä kaapist löytyy vai löytyyks mitää, Tero sanoi ja kömpi ylös sohvalta. — Mitä JP, onks paikat viel kipeenä?
— Eei kai. Iha jees. JP vaikutti tyytyväiseltä siihen, että Tero oli noteerannut hänetkin.
Tero tutki jääkaapin sisältöä ja tuntui heittävän suurin piirtein jokaisen paketin ja purnukan suoraan roskikseen. Ilmeisesti jääkaapin säännöllinen inventaario ei ollut osa Teron viikko-ohjelmaa.
— Olis tääl näköjään munii ja pekonikaa ei o menny viel vanhaks, et kai noist jotai saa. Muroiki on mut ei o kyl mitää niiden kans paitsi hilloo. Kelpaaks?, Tero kysyi. Ja meillehän kelpasi. JP keskeytti pelinsä ja nousi sohvalta. Hänen kävellessään kohti ruokapöytää huomasin, että hänen bokserinsa olivat huomattavasti matalammalla kuin edellisiltana. Nopeastipa näytti poika ottavan vaikutteita, totesin, ja muistin, että samanlainen olin itsekin ollut siinä iässä. Mitä isot edellä ja sitä rataa. Ei JP kuitenkaan ollut aivan yhtä alas boksereitaan asetellut kuin Tero ja minä, mutta eivät ne enää hänen vakoaan kokonaan peittäneet ja edestäkin näytti olevan karvoja esillä. Minua hiukan huvitti, mutta en kuitenkaan sanonut JP:lle asiasta mitään. Nolostuisi vain turhaan.

Hetken päästä istuimme kaikki kolme ruokapöydän ääressä edessämme lautaselliset pekonia ja munia. JP oli kaatanut murojakin kulhoon, jossa oli mansikkahillon lisäksi tilkka hanavettä. Kai siitä syömäkelpoista tuli, ainakin näytti maistuvan.
— Muuten, JP aloitti. — Tota, siit eilisest mitä tos lattial tapahtu, ku… Tai siis tota, et…
Taisin ymmärtää yskän. JP muisti nähtävästi edellisillan tapahtumat varsin hyvin ja kärsi nyt jonkunasteisesta morkkiksesta. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovin pahasta, kun ei ollut herättyään sentään karkuun rynnännyt. Yritin päästää juniorin pälkähästä, toivottavasti Tero ymmärtäisi olla leikissä mukana.
— Lattial? Tapahtuks eilen jotain?, kysyin muka hämmästystä äänessäni.
— Emmä ainakaa muista et ois tapahtunu. Mitää ihmeellist. Tero oli heti juonessa mukana. Hyvä.
— Joo emmäkää, jatkoin ja pudistin vähän päätäni.
JP näytti helpottuneelta ja antoi asian olla.
— Joo varmaa sekotit vaa johki, Tero vielä lisäsi ja JP nyökkäsi varovasti.
Hetkeen emme sanoneet mitään, vaan aterioimme hiljaisuuden vallitessa. Me olimme Teron kanssa vielä vähän unenpöpperössäkin. Sitten JP avasi taas suunsa. Hän näytti murheelliselta.
— Vittu ku o pakko mennä himaa. Mä en yhtää haluis mennä sinne.
— Miks?, kiinnostuin. JP:n ilme oli sellainen, että kotona odotti jotain muutakin kuin äiti läksyttämässä yöjalasta palaavaa poikaansa.
— Hetkine. Sä et o missää vaihees kertonu et minkä takii ne liivisekopäät hyökkäs sun kimppuun. Ei kai tää liity ny jotenki siihen? Mikä se eilinen juttu oikeen oli? Nyt saat kyl kertoo kaiken, sanoin JP:lle äänensävyllä, joka oli käskevämpi kuin olin ajatellut. Ja JP kertoi. Yksinhuoltajaäidistään, vuosia sitten kotoa muuttaneesta veljestään, Ruotsissa asuvasta isästään ja tämän uudesta perheestä. Ja isäpuolesta. Jota JP ei kyllä halunnut isäpuoleksi kutsua. Mutta talvella äiti oli mennyt uusiin naimisiin ja vain ilmoittanut, että Repe muuttaa sitten meille. Ja siitä alkoi JP:n helvetti. Työtön ja alkoholisoitunut, ilmeisesti vailla vakinaista asuntoakin ollut 45-vuotias Repe oli alun alkaen ottanut JP:n silmätikukseen. Ujosta skeittaripojasta tuli ensin Repen pilkan ja vittuilun kohde, mutta nopeasti homma alkoi mennä fyysisemmäksi: turpiin tuli vaikka minkä tekosyyn nojalla. Mustelmia oli siellä sun täällä, kerran oli murtunut kylkiluu ja pari kertaa oli silmäkin ollut mustana. Eikä äiti tehnyt mitään. Katsoi vain hiljaa. Repellä oli tuttuja jossain sekundatason moottoripyöräjengissä, ja eilinen oli mitä ilmeisimmin olevinaan jonkinlainen varoitus JP:lle. Rangaistus kai siitä, että poika hengitti ja oli olemassa. Kun JP nyt menisi kotiin oltuaan yötä poissa ilman lupaa ja mitään ilmoittamatta, niin hän pelkäsi isäpuolensa antaman rangaistuksen olevan kovempi kuin koskaan ennen. JP melkein kuiskasi, ettei hän paljon liioitellut, jos usanoi pelkäävänsä henkensä edestä. Kuuntelimme hiljaa ja keskeyttämättä, kun JP purki sydäntään. Kysyin lopuksi, oliko hän puhunut tästä kenellekään. Kavereille, jollekulle koulussa, isälleen. Ei ollut. Eikä puhuisi. Kaverit olivat kyllä ihmetelleet, miksi hän oli kevään kuluessa muuttunut aina vaan hiljaisemmaksi ja syrjään vetäytyneemmäksi. Ei häntä paljon näkynyt enää ulkonakaan. Ei kai, kun joutui viettämään monta iltaa ja yötä huoneessaan lukitun oven takana.
— Se sun dekki, muistin äkkiä. Sikskö se on poikki? Se Repe?
JP painoi päänsä kohti maata ja nyökkäsi.
— Vittu mikä kusipää, Tero puuttui puheeseen ja näin hänen silmissään saman leiskuvan vihan kuin eilenkin. — Mitä sun mutsis oikeen näkee siin sadistis? Eihän tos sen touhus oo mitään järkee!
— Emmä tiiä, mutsiki o nykyää nii muuttunu. Raataa vaa pitkää päivää ja on tosi vähän himas. Mä luulen et ehkä seki pelkää Repee skidist vaik ei se kai koskaa oo mutsiin käsiks käyny. Tai mist mä ees tiiän.
— Mietitääs vähä, Tero vastasi ja hiljeni sitten. JP:n silmiin syttyi jonkinlainen toivonkipinä, mutta hän ei sanonut mitään. Jatkoimme hiljaa syömistä, mutta tunsin Teron sen verran hyvin, että tiesin ettei hän jättäisi asiaa tähän.

Kun aamiainen oli syöty, Tero oli kypsytellyt suunnitelmansa valmiiksi. Hän selosti sen meille lyhyesti. Sitten JP ja Tero vaihtoivat kännykkänumeroita, ikään kuin hätänumeroksi JP:lle, kuten Tero asian ilmaisi. Tero pyysi JP:tä vielä hiukan kuvailemaan heidän kotitaloaan ja perheenjäsenten tyypillistä päiväohjelmaa. Päätimme odotella alkuiltapäivään, jolloin JP:n äiti olisi vielä töissä mutta isäpuoli takuulla jo herännyt.
— Se istuu alakerras kalsarit jalas ja kattoo telkkuu. Salee. JP näytti jo innostuneelta.

Arvelu osoittautui oikeaksi. Lähdimme yhden jälkeen JP:n luokse Länsi-Pakilaan ja suunnitelmamme mukaisesti JP avasi kotitalonsa ulko-oven omilla avaimillaan. Isäpuoli kuuli oven käyvän ja huusi olkkarista aggressiivisella äänellä:
— Mis vitussa sä nulikka oot ollut, tuus käymään täällä!
Käsikirjoituksemme mukaan JP kuitenkin meni sanaakaan sanomatta eteisestä suoraan yläkertaan ja pysytteli huoneessaan. Me Teron kanssa sen sijaan menimme olohuoneeseen Repen yllätykseksi.
— Mitäs vittuu, keitä te oikeen ootte? Painukaa vittuun mun talosta, mies alkoi ärjyä. Hän oli aika koomisen näköinen, kuin tosielämän Uuno Turhapuro vaikkei yhtä hyväntahtoinen. Yllään miehellä oli suuren kaljamahan peittävä valkoinen verkkopaita sekä valkoiset kalsarit. Hiukset olivat pitkät ja rasvaiset, eikä poninhäntä pystynyt peittämään pälvikaljua. Kasvot olivat turpeat ja suusta puuttui ainakin kaksi hammasta.
— Sun talosta? Sanoitsä s u n talosta?, provosoin miestä ihan huvikseni. Sitten mies näki Teron. Sillä hetkellä suunnitelmamme muuttui.
— Ei helvetti. Ootsä Raitala? Raitalan Tero? Mitä helvettii? Mitä sä tääl teet? Emmä oo sulle mitää… Voi vittu. Mitä mä oon muka tehny?
Tiesin kyllä, että Tero oli hankkinut Sörkässä jonkunlaisen maineen, eikä se tyhjästä ollut tullut. Ja tiesin senkin, että Sörkässä oli ollut jotain yhteenottoja motoristien kanssa. Mutta sitä en tiennyt, että tämä tyhjänuhoaja tunnistaisi Teron ja ihan selkeästi pelkäsi tätä. Repen silmistä näkyi jonkinlainen epätietoinen, yllättynyt kauhu. Yhtäkkiä kävi mielessä, että sehän kusisi kohta alleen. Mitähän se oikein kuvitteli tehneensä? Tuskin se aavisti, että olimme täällä JP:n takia. Mutta Repen pelko teki hommastamme huomattavasti helpompaa. Tero ei edelleenkään sanonut mitään, kuten suunnitelmaamme kuului, vaan siirtyi Repen ja sohvan taakse siten, ettei Repe voinut yhtä aikaa nähdä meitä molempia. Minä hoidin puhumisen ja nyt vaikutti siltä, että pelkällä puhumisella saatettaisiin hyvinkin pärjätä. Hyvä niin, sillä vaikka minäkin olin tappeluni tapellut ja aika hyvin pärjännytkin, niin väkivaltainen en missään tapauksessa ollut. Jos riidan saattoi välttää tai asiat selvittää puhumalla, olin enemmän kuin tyytyväinen.

— Jaha, sä tunnistat Teron. Hyvä homma. Tuli nimittäin meiän keikast just kertaluokkaa iisimpää. Saattaa olla hyvä uutinen sulleki.
— Tottakai mä tunnistan. Mut mitä te teette täällä ja kuka sä vitun lökäpöksy edes oot? Mitä tää nyt on? Repe pälyili ympärilleen ja odotti ilmeisesti, että ulko-ovesta tulisi hetkellä millä hyvänsä komppanian verran tukijoukkoja.
— Mietis nyt ihan rauhassa et kannattaako alkaa nimitellä. Kannattaako? No, kannattaako?
— Sori, Repe sopersi. Äkkiä hän näytti jollain lailla murtuvan. Iso mies painoi päänsä käsiinsä ja oli aivan hiljaa. Ei sentään pillittänyt. Onneksi.
— Sä oot varmaan meiän kans samaa mieltä siitä et JP on vitun hyvä jätkä, sanoin.
— Hä? JP? Miten tää ny siihen räkänokkaan liittyy?
— Ja siitäki sä varmaan oot samaa mieltä, et JP kannattaa jättää rauhaan. Sille ei vittuilla, sitä ei nimitellä, siihen ei kosketa eikä sen menemisii rajoteta. Capiche?
— Öö joo… Miks te… Mitä sä siit välität? Mikä juttu tää nyt on?, Repe hoki. — Tunnettekste sen nulikan?
— Sä voit ajatella tätä vaik niin et ku sä teet jotain JP:lle nii se on sama ku sä tekisit sen Terolle. Auttaisko tää sua hahmottamaan, mis mennään?
Repe ymmärsi vihdoin pysyä hiljaa, mutta nyökkäsi. Tero virnuili minulle huoneen perältä. Tämä tuntui menevän hyvin, paremmin kuin olimme suunnitelleet. Ilmeisesti meidän ei tarvitsisi ollenkaan käydä mieheen käsiksi. Riitti, että tämä oli tunnistanut Teron. Tero vilkaisi minua ja katsoi sitten merkitsevästi ulko-ovelle päin. Ymmärsin vinkin, Teron mielestä viesti oli mennyt perille ja meidän oli aika lähteä.
— Jos me ollaan nyt sitä mieltä, et ollaan saavutettu yhteisymmärrys täs asiassa ni me voidaanki sit varmaan lähteä vai aatteliks viel keittää vieraanvarasesti kahvit, kiusasin miestä.
— Joo ollaan saavutettu. Ollaan ollaan. Tai siis kai mä ne kahvit, jos te haluutte…
— Älä jauha paskaa, keskeytin miehen lässytykset. — Me häivytään, mut sä huolehdit nyt sit siitä, et meiän ei tarvii enää kuunnella mitää shittii siit, mitä näiden seinien sisäl tapahtuu. Tuli varmaan selväks. Ja muuten, JP tarvii viikkorahaa.
Viikkoraha ei kylläkään kuulunut suunnitelmaamme, mutta kun kaikki oli sujunut niin hyvin, en malttanut olla lisäämättä vielä pientä lisävaatimusta kokonaispakettiin.
— Maksat sille viiskymppii joka viikko. Joka torstai. Alkaen tänään. Ja sen maksamisen lisäks et sitte ookaan sen kans missään tekemisis.
— Viiskymppii? Ei mulla ole mitään viittäkymppiä.
— Ei vai? Milläs rahalla noiki kaljatölkit on ostettu, ihmettelin ja osoitin sohvapöydälle kerääntynyttä, kellonajan huomioiden kunnioitettavan kokoista määrää Koffin punaisia tölkkejä. — Mut ei täs oo mitään hätää, kato JP on joustava kaveri. Se ymmärtää. Sä voit maksaa huomenna.
— Jaa okei, mä yritän jostain…
— Mut se tietenki kasvaa korkoa. Et huomenna se on satanen. Ja siitä sitte joka perjantai se viiskymppii. Älä lipsu.
— Ei helvetti, mieheltä pääsi, mutta olimme Teron kanssa siirtymässä jo eteisen puolelle. Nyt Terokin avasi suunsa:
— On niit pikavippei huonommastaki syystä otettu. On muute aika halpa henkivakuutus sulle.
Repe painoi päänsä takaisin käsiinsä ja jäi istumaan sohvalle, kun poistuimme talosta.

— Halpa henkivakuutus? Mist sä ton keksit, nauroin Terolle, kun kävelimme takaisin Maunulaan päin.
— No mist sä ton viikkorahan ylipäätää?
— Emmä tiiä mist se tuli, halusin kai kiusaa vaa sitä äijää lisää ku näin et se oli iha paisees. Ja tarviiha JP uuden skeitin.
— No tottakai tarvii, Tero sanoi ja nauroi. — Noil masseil se saa uuden dekin kerran kuussa.
— Eiköhän se oo ton perhehelvettinsä jälkeen sen ansainnu.
— No eiköhän.

* * *

Lähettäjä: JP
Vastaanottaja: Tero

MITÄ TE TEITTE SILLE? SE EI ENÄÄ SANO MULLE MITÄÄ EIKÄ TEE MITÄÄ. JA OLI KUSETTANU MUTSILLE ET SE OLI ANTANU MULLE LUVAN OLLA KAVERIL YÖTÄ NII ET MUTSIKAA EI VALITA MULLE MITÄÄ TOST YÖST! HULLUU! KIITTI IHA VITUSTI!

Lähettäjä: Tero
Vastaanottaja: JP

KUHA VÄHÄ JUTELTII MUKAVIA… MUUTEN, SE ANTAA SULLE HUOMEN HUNTIN. JOS EI NII ILMOTTELE! PEACE OUT

Lähettäjä: JP
Vastaanottaja: Tero

HUNTIN? MIKS IHMEES? JOO MÄ ILMOTAN JA KIITTI VIEL JA SANO JOS VOIN JOSKUS JEESAA SUA 🙂

* * *

Lähettäjä: JP
Vastaanottaja: Tero

MORO MITÄ ÄIJÄ! SE MAKSO SEN HUNTIN NIIKU SANOIT!! VAA TYÖNS SEN MUN KÄTEE ÄSKEN JA SANO OTA JA MENI TAKAS OLKKARII. MITE ME TUHLATAAN TÄÄ? 😀

Lähettäjä: Tero
Vastaanottaja: JP

OSTA VAIK UUS DEKKI. NE ON SUN RAHOI q:)-/-<):

Lähettäjä: JP
Vastaanottaja: Tero

JOO KÄVI MIELES 🙂 ONKS TOI JOKU SKEITTAAVA HYMIÖ HAHA MÄ OSTAN SULLE JONKU LAHJAN KANS OOT HYVÄ ÄIJÄ EN VOI MUUTA SANOO!! USKOMATON! SANO JANILLE MORO!

Lähettäjä: Tero
Vastaanottaja: JP

OK LAHJA MAISTUU JOS SEN VOI KAATAA KURKUST ALAS 🙂 SITÄ MASSII TULEE MUUTE SIT LISÄÄ, 50 JOKA PE. PIDÄ LIPPU KORKEEL BRO

4 kommenttia viestissä: “Jani ja JP”

  1. Mummi says:

    Mahtava! Jatkoa kiitos!

  2. Jone says:

    Kiitos kommenteista! Seuraavaan lukuun mulla on jo ideoita päässä, pitäisi vaan vähän jäsentää niitä ja löytää aikaa kirjoittamiselle.

  3. Seksuaalinen tonttu says:

    Aivan mahtavaa seksi jäi vähälle mutta en edes huomannut vaan luin kuin kirjaa olisi mahtavaa saada jatkoa jollain uudella seikkailulla vaik niitten baikkereiden kaa siis aivan mahtavaa jos jaksaisit voisit kirjottaa nuorten/nuortenaikuisten kirjan lyhyemmin sanottuna JATKOA

  4. tykkään says:

    Aivan mahtavaa!!!

Kommentoi

top