search
top

Tapahtui Helsingin Yössä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (41 votes, average: 3.78 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tarinassa on iso annos totuutta kätkettynä fantasian sisään.

Oli perjantai kesällä 2000 ja olin tuolloin 21-vuotias. Asuin tuolloin vielä kotona ja vanhempani olivat läheteneet viikonlopuksi mökille. Noin klo 18.00 kaverini Jari soitti ja ehdotti, että lähdettäisiin illalla Helsinki Clubille. Emme koskaan olleet käyneet siellä johtuen paikan K-24 ikärajasta. Ajattelin, että mikä ettei, yritetään vaan. Sovimme, että tapaamme klo 21.00 Aleksin Iguanassa. Käväisin nopeasti läheisessä Siwassa hakemassa muutaman oluen pohjia varten.

Tapasimme siis Iguanassa, jossa otimme pari tuoppia ja suuntasimme sitten Helsinki Clubille klo 22:30. Ajattelimme mennä hieman ajoissa, koska usein alkuillasta klubeille pääsee helpommin sisälle ennen pitkiä jonoja. Vähän jännitti ovella kun tiesimme, että ikäraja oli 24. Jarilla oli syntymäpäivä vasta loppuvuotena, joten hän oli vasta 20. Vaikka ovella kysyttiin paperit, niin pääsimme kuin pääsimme sisään. Istahdimme baaritiskille, tilasimme oluet ja aloimme katsella paikkaa. Ihan siisti ja tasokas, joskin porukka oli aika vanhaa, jopa niin vanhaa, että puolen tunnin jälkeen Jari alkoi valitella paikan ikäjakaumaa.

Viereemme istui silloin kaksi naista, molemmat kutakuinkin 25. Aloinkin heti tekemään tuttavuutta paremman näköisen kanssa, joka esittäytyi Miiaksi, ja vähän ajan päästä oli jo kutina, että saattaa tästä jotain tullakin. Jari sen sijaan vain jatkoi valitteluaan ja ehdotti, että menisimme vanhaan tuttuun Arkkuun. Sanoin, että mene vaan, itse aioin jäädä ainakin vähäksi aikaa katsomaan miten tilanne etenee ja jos ei homma onnistu niin tulen perässä. Jari lähti ja jatkoin jutustelua. Vähän ajan kuluttua Miia pyysi tanssimaan ja luonnollisesti menin mukaan. Lyhyen tanssin jälkeen Miia sanoi lähtevänsä käymään vessassa…ja sen jälkeen en häntä nähnytkään. No, itselläni oli kuitenkin ihan hyvä fiilis ja sopiva nousuhumala päällä. Hain uuden tuopin, istahdin jakkaralle yläkerran parvella ja ryhdyin skannailemaan alakertaa. Olin aina tuntenut vetoa vanhempiin naisiin ja niitä paikka pursusi.

Hetken kuluttua olin tipahtaa jakkaraltani, näin paikalla parin vuoden takaisen ystäväni Pasin yksinhuoltaja äidin Sabinan. Syntyjään puolalainen, tuolloin hieman yli 40-vuotias, kurvikas ja uhkea nainen. Pikimustat pitkät hiukset ja ryhdikäs 175cm pituus vain lisäsi Sabinan uhkeaa olemusta.

Muistan vielä elävästi kun kävin Pasin luona ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana ja näin hänen äitinsä Sabinan vilaukselta alusvaatteet päällä. Tuo kuva oli pinttynyt mieleeni niin, että Sabinasta oli tullut päiväunieni ja fantasioitteni kohde. Pasi asui äitinsä kanssa viereisessä rapussa eli olimme lähestulkoon naapurit. Joka kerta kun kävin Pasin luona kylässä pelaamassa Playstationia, pyrin vilkuilemaan Sabinaa ja hänen muotojaan. Olimme olleet hyviä ystäviä pari vuotta, mutta kun täytin 18 ja Pasin ollessa tuolloin vain 16, tiemme alkoivat pikkuhiljaa erota. Nykyisin emme juuri enää pitäneet yhteyttä, joskin moikkasimme toisiamme jos näimme.

Tänä iltana Sabina istui samassa yökerhossa. Hänellä oli päällään oranssi kireä ihonmyötäinen T-paita anteliaalla kaula-aukolla, joka teki upeasti oikeutta hänen uhkeille rinnoilleen sekä jalassaan mustat kireät suorat housut. Hän istui kahden hieman nuoremman naisseuralaisen, joiden iäksi arvioin hieman yli 30, kanssa samassa pöydässä alakerrassa. Yläparvelta, missä istuin, oli upea näkymä lähes suoraan alaspäin Sabinan tissivakoon. Istuskelin yläparvella juoden hitaasti tuoppiani vain tuijotellen Sabinaa ja hänen mahtavia tissejä.

Kello oli noin 0.30 kun Sabina selvästikin alkoi tehdä lähtöä. Hänen naisseuralaisensa jäivät pöytään istumaan ja Sabina alkoi siirtymään yksin kohti narikkaa. Join tuoppini loppuun yhdellä kulauksella ja liikuin kuin robotti hänen peräänsä ja näin alhaalla, että hän todellakin oli lähtemässä. Oli lämmin kesäilta, joten kummallakaan meistä ei ollut päällystakkia. Sydän tykyttyäen lähdin seuraamaan häntä ulos ravintolasta. Seurasin häntä n.10 metrin päässä ihaillen keinuvaa muodokasta lantiota ja tuuheita sysimustia hiuksia. Sabina käveli aina rautatientorille asti, jossa hän meni taksijonoon. Nousuhumalan antamalla rohkeudella lähestyin häntä ja moikkasin.

“Hei Sabina!”, sanoin
“No hei, kiva nähdä sinua! Mitä kuuluu?”, Sabina vastasi
“Oikein hyvää, mistä olet tähän aikaan tulossa?”, kysyin
“Olin parin työkaverin kanssa lasillisella töitten jälkeen. Entä itse? Eikös kello ole aika vähän vasta sinun ikäiselle nuorelle miehelle?”, Sabina vastasi hymyillen.
“Hah, onhan se aika vähän vasta. Ajattelin kuitenkin mennä jo kotia kohti, että jaksaa huomennakin. Oletko itsekin kotiin menossa?”, kysyin
“Joo, olenhan minä.”, hän sanoi
“Otettaisiinko sama taksi ja maksetaan matka puoliksi?”, ehdotin
“Joo, hyvä idea vaikka ei sun tartte maksaa. Tosi kiva vaan saada sut matkaseuraksi taksiin.”, Sabina vastasti

Jatkoimme juttelua jonossa ja Sabina vaikutti olevan pienessä hiprakassa. Kerroin heti, että vanhempani olivat maalla ja olin viikonlopun kotona yksin. Samaan toviin Sabina kertoi kuinka Pasi oli isänsä luona viikonlopun ja tulisi kotiin vasta sunnuntaina. Mietin silloin että oliko tämä enne ja päätin, että nyt tai ei koskaan, kummallakin koti tyhjänä ja Sabina selkeästi juonut estoja poistavan määrän! Niinpä ryhdyin tosissani flirttailemaan Sabinalle hipaisten häntä välillä, kosketellen kevyesti olkapäälle jutustelun lomassa ja siirtyen hänen vierellään koko ajan lähemmäksi kunnes lantiomme koskettivat toisiaan. Sabina ei tuntunut vastustelevan lähentymistäni ollenkaan ja niinpä minulla alkoi jo taksia odotellessa kulli kovettua kunnolla.

Taksissa istuimme Sabinan kanssa takapenkille, jossa hän laittoi turvavyön tissien väliin ikäänkuin korostaen uhkeuttaan minulle. Tuijottelin koko taksimatkan ajan keskustelun lomassa hänen tissejään, joista myös erottui kovettuneet nännit kiitos taksin viileän ilmastoinnin, enkä edes pyrkinyt tekemään sitä kovin huomaamattomasti. Kuitenkin hän vain hymyili minulle takaisin ja puheli innostuneesti.

Pääsimme perille, jossa Sabina maksoi matkan. Nousimme taksista, joka suhati pois pihasta. Seisoimme ulkona rappuni edessä kun Sabina etsi ksäilaukustaan avaimiaan ja tiesin, että tämä oli se hetki, jossa minun piti tehdä aloite, mutta lamaannuin täysin. En tiennyt mitä sanoa tai miten edetä mahdollisesti nolaamatta itseäni täysin. Sabina lopulta löysi avaimensa laukusta.

“Löytyihän ne”, hän sanoi
“Hyvä…no…kiitti matkasta”, sain sanottua vaivalloisesti
“Kiitos itsellesi kivasta seurasta”, Sabina sanoi ja katsoi todella pitkään minua silmiin kunnes alkoi hiljaa kääntymään poispäin rappuaan kohti. Parin askeleen jälkeen Sabina pysähtyi ja kääntyi.
“Väsyttääkö vai tulisitko ottamaan yhden drinkin ylös?”, Sabina sanoi yllättäen
“Tota…mielelläni”, sanoin ehkäpä vähän liiankin nopeasti ja valahtamassa ollut kullini pompsahti jälleen täyteen mittaan

Lähdin seuraamaan Sabinaa hänen rappuunsa ja hänen perässään portaita ylös. Samalla tuijotin hänen muodokasta lantiotaan ja todella mehukkaalta näyttävää persettä mustissa suorissa housuissa. En voinut uskoa mitä oli tapahtumassa. Vuosia Sabina oli ollut päiväunissani ja nyt olin matkalla keskellä yötä kahdestaan hänen asuntoonsa. Menin Sabinan perässä hänen asuntoonsa ja suljin oven.

Sabina siirtyi suoraan keittiöönsä ja otti drinkkilasit kaapista. Itse riisuin kengät ja seurasin menin olohuoneeseen ja istuin sohvalle. Sabina tuli keittiöstä lasit kädessään ja sytyttämättä valoja istui viereeni aivan kiinni minuun ojentaen lasin. Sabina näytti hämärässä valossa uhkeine muotoineen todella himottavalta. Vilkaisin hänen mahtavia tissejä, jotka melkein olivat nyt kiinni minussa.

“Siinä. Kippis.”, Sabina sanoi kilauttaen lasia jossa oli pelkkää vodkaa
“Kippis”, sanoin ja joimme molemmat yhdellä kulauksella vodkan alas
“Hyvää”, sanoin ja taputin kädellä hellästi Sabinan reittä
“Eikö olekin. Pieni rohkaisu on varmaan tarpeen molemmille.”, Sabina sanoi katsoen silmiini hymyillen
“Rohkaisu?”, kysyin
“No, kyllä me molemmat tiedetään miksi täällä ollaan”, Sabina vastasi saadan henkeni salpautumaan
“Mietinkin huomasitko edes flirttiäni siinä taksijonossa”, sanoin pienen hiljaisen hetken jälkeen
“Huomasin! Se tuntui todella imartelevalta ja hyvältä. Ja huomasin myös kuinka katselit mua.”, Sabina vastasi
“Näytät todella upealta ja seksikkäältä”, sanoin
“Kiitos. Nuoremman miehen katse ja imartelu tuntuu todella hyvältä…ja kiihottavalta”, Sabina sanoi siirtäen kätensä reidelleni hyväillen sitä
“Haittaako tää tilanne sua jotenkin?”, kysyin
“Jos Pasia tarkoitat niin en kerro jos et sinäkään. Ollaanhan me molemmat aikuisia ihmisiä.”, Sabina vastasi
“En varmasti. Tarvitaanko vieläkin rohkaisua?”, kysyin siirtäen käteni Sabinan reidelle hieroen sitä
“Ei.”, Sabina vastasi hymyillen ja katsoen syvälle silmiini

Katsoin Sabinaa silmiin, jotka ensin vastasivat katseeseeni ja vilkaisivat sitten huuliani. Siirryin kohti Sabinan kasvoja ja suutelin häntä herkästi. Sabina sulki silmänsä ja vastasi suudelmaani todella taitavasti. Sabinan suuteleminen tuntui mahtavalta, sen verran hyvä suutelija tämä vanhempi nainen oli. Istuimme sohvalla vierekkäin suudelleen Sabinan siirtäessä kättään reideltäni haarojen väliini ja alkaen hieromaan kivikovaa kulliani farkkujen sisällä. Itse siirsin käteni varovasti Sabinan upeille tisseille ja hieroin niitä ensin varovasti kunnes ryhdyin puristelemaan niitä kevyesti. Ne tuntuivat kädessäkin aivan mahtavilta, erittäin täyteläisiltä ja sopivan suurilta. Suutelimme pitkään paikallamme käsiemme hyväillessä toisiamme kunnes Sabina irrottautui.

“Et olekaan ihan pienimmästä päästä.”, Sabina sanoi hieroen kulliani farkuissa

Ryhdyin avaamaan farkkujeni vyötä. Otin pikaisesti samalla kertaa farkut ja alushousut pois jalastani päästäen kullini vapauteen. Samaan aikaan Sabina otti oranssin T-paitansa pois päältään paljastaen alta kaksi upean suurta tissiä ahdettuna valkoisiin pitsisiin rintaliiveihin. Välittämästi Sabina tarttui kiinni kulliini ja alkoi runkkaamaan sitä hitaasti ja hallitusti. Tuntui taivaalliselta tuntea Sabinan käden hellä kosketus.

“Joo, ei tosiaankaan pienimmästä päästä. Mennäänkö makuuhuoneeseen?”, Sabina sanoi hymyillen katsoen minuun jatkaen hidasta runkkausta

Nousimme sohvalta ja kävelimme makuuhuoneeseen, Sabina edellä ja minä perässä. Sängyn reunalla käännyimme vastakkain ja ryhdyimme jälleen suutelemaan. Sabina laittoi kätensä kiihkeästi pääni taakse ja antoi todella kiihottavia kielisuudelmia. Suutelimme vartalot kiinni toisissamme ja tunsin Sabinan jumalaiset tissit puristuvan rintakehääni vasten. Olin aivan ekstaasissa kun Sabina käänsi minut selin sänkyä kohti ja painoi olkapäitäni kehottaen istumaan alas sängyn reunalle.

Istuuduin ja Sabina asettui polvilleen eteeni, katsoi minua hetken hymyillen tarttuen kiinni kivikovaan kulliini ja laittaen sen suuhunsa. Minulta oli taju mennä Sabinan aloittaessa erittäin taitavan suihinoton. Hänen kostea suunsa kullini ympärillä tuntui taivaalliselta ja hauhkoin henkeäni katsoessani Sabinan pään liikkuvan kullini päällä suihinoton tahdissa. Oikealla kädellään hän jatkoi runkkausta suihinottonsa yhteydessä. Se tuntui kertakaikkiaan mahtavalta. Sabinan mieletöntä suihinottoa kesti jonkin aikaa kunnes hän nosti päätään katsoen minuun hymyillen ja nousi samalla seisomaan edessäni.

“Sinun vuorosi”, hän sanoi riisuen housunsa kokonaan pois paljastaen alta karvaisen, mutta siistityn pillunsa.

Sabina asettui sängylle viereeni makaamaan ja nousin itse pois sängyltä asettuen polvilleni sängyn reunalle Sabinan jalkojen väliin. Ihailin hetken Sabinan uhkeita muotoja edessäni kunnes siirsin katseeni hänen pilluunsa. Kumarruin, levitin häpyhuulia ja nuolaisin kevyesti. Vastauksena sain kiihkoa täynnä olevan äännähdyksen. Hitaasti ja varmasti ryhdyin nuolemaan yhä enemmän kostuvaa Sabinan pillua. Sabinan äänellessä sängyllä kiihkoa täynnä jatkoin kiihkeästi kieleni liikuttamista hänen pillussaan. Välillä tunsin hänen koko kroppansa värähtelevän kun osuin kielelläni herkempään kohtaan. Nautin suunnattomasti siitä, että sain antaa upean seksikkäälle vanhemmalle naiselle tyydytystä. Jatkoin nuolemista kiihkeästi jonkin aikaa kunnes nostin pääni ja pyyhkäisin pillumehut huuliltani.

“Huhuh! Nuori mies! Sähän oot mieletön!”, Sabina sanoi nousten sängyllä istumaan edessäni.

Olin edelleen polvistuneena sängyn vierellä Sabinan jalkojen välissä hänen istuessaan suoraan edessäni. Siirsin käteni taakse rintaliivien pidikkeen luokse, avaten sen ja ottaen valkoiset rintaliivit kokonaan pois. Alta paljastui kaksi upeinta tissiä mitä olen tähänkään päivään mennessä koskaan nähnyt. Sabinan tissit olivat suuret, hieman riippuvat mutta silti täyteläiset ja pyöreät. Hänen himmeät bikinien rusketusraidat lisäsivät tissien seksikkyyttä entisestään. Olin unelmoinut noista tisseistä pitkään ja nyt ne olivat suoraan muutaman sentin naamani edessä. Sanaakaan sanomatta tartuin kiinni tisseistä molemmilla käsilläni ja ryhdyin puristelemaan niitä käsissäni. Katsoin Sabinan tissejä lumoutuneena puristellessani niitä. Puristellessani Sabinan täydellisiä tissejä ryhdyin imemään, nuolemaan ja suutelemaan niitä. Tein Sabinan tisseille kaikkea mistä olin aiemmin vain fantasioinut.

Lopulta irrottauduin ja Sabina laskeutui selälleen sängylle. Olin edelleen polvillani sängyn vieressä Sabinan jalkojen välissä. Siirryin lähemmäksi kunnes kullini hipoi varovasti Sabinan kostuneita häpykarvoja. Kiusoittelin kullillani Sabinaa hetken kunnes työnnyin hitaasti häneen sisään. Tunsin kuinka Sabinan kostea pillu kietoutui kullini ympärille melkein jopa puristaen sitä kun työnnyin kokonaan hänen sisäänsä. Sabinan äännähdellessä edessäni aloin naimaan häntä hitaasti. Katselin alas kun kullini työntyi Sabinaan edestakaisin enkä voinut uskoa tilannetta todeksi, niin mahtavalta se tuntui. Lopetin naimisen hetken kuluttua sillä olin melko herkässä tilassa.

“Tuu päälle.”, sanoin ja kapusin sängylle selälleni

Sabina nousi nopeasti päälleni ja hallitusti hän tarttui oikealla kädellä kulliini ja ohjasi sen kosteaan pilluunsa. Hitaasti ja varmasti hän istuutui kullini päälle päästäen sen hieman äännähdellen kokonaan sisäänsä. Laitoin käteni Sabinan lantiolle ja suljin silmäni. Hänen kostea pillunsa tuntui edelleen kietoutuvan kullini ympärille. Sabina kallistui päälleni kullini sisällään suutelemaan minua. Tunsin hänen taivaalliset tissit painautuneenta ihoani vasten suudellessamme. Maaten päälläni Sabina alkoi liikkuttamaan hitaasti lantiotaan edestakaisin. Laitoin käteni Sabinan perseelle ja painoin hänen lantiotaan nainnin tahdissa itseäni vasten.

Hetken kuluttua Sabina nousi hieman ylöspäin pitäen kätensä sängyllä pääni vieressä ja jatkoi hidasta ratsastusta. Hauhkoin henkeäni ja ääntelin itsekin kiihkosta, jonka molemmat tunsimme. Isot tissit heiluen Sabina ratsasti nelinkontin päälläni kullini upotessa hänen sisäänsä hitaasti tasaisella tahdilla. Hänen kostea pillu tuntui uskomattomalta kullini ympärillä ja kiihotusta lisäsi Sabinan suuret tissit, jotka heiluessaan iskeutyivät rintakehääni ja leukaani. Tartuinkin kiinni noista upeista tisseistä ja aloin imemään niitä ratsastuksen tahdissa. Tunne oli sanoinkuvaamaton.

Lopulta Sabina nousi päälläni kokonaan istumaan ja jatkoi ratsastusta päälläni kovemmalla tahdilla. Siirsin käteni tisseille ja puristelin niitä valtoimenaan Sabinan ratsastaessa. Puristellessani tissejä tunsin kuinka Sabina alkoi hidastamaan tahtiaan kunnes lopulta pysähtyi kokonaan.

“Nouse istumaan”, Sabina sanoi istuen edelleen päälläni

Nousin istumaan Sabinan levittäessä jalkansa kietoen ne ympärilleni ja nousten istumaan syliini kullini pysyen edelleen syvällä sisässään. Istuessaan sylissäni Sabina jatkoi ratsastusta. Asento oli mahtava, tunsin Sabinan painon, koko ruumiin liikkeet ja kostean pillun painautuvan kullini ympärille nainnin tahdissa. Samalla Sabinan tissit hölskyivät suoraan naamani edessä iskien rintaani vasten. Tarrasin kiinni perseestä ja kiihdytin ratsastusta painaen leukani tissien väliin ja suudellen rintaväliä kiihkeästi. Tunsin kuinka paine alapäässäni kasvoi kestämättömäksi.

“Aah, mä en kestä enää kauaa.”, sain sanotuksi
“Tule. Tule mun sisään.”, Sabina huudahti kiihdyttäen ratsastustaan yhä kovemmaksi

Tarrasin oikealla kädelläni jälleen kiinni tisseistä ja imin nännejä nauttiessani Sabinan yhä kiihtyvästä ratsastuksesta. Tunsin kuinka purkaus oli tuloilla eikä sitä estänyt enää mikään. Tunsin kuinka Sabinan ruumis ratsastuksen kiihtyessä alkoi jännittymään ja hänen pillunsa kiristymään kullini ympärillä. Imiessäni ja puristellessani Sabinan tissejä laukesin voimalla hänen sisäänsä. Näköni sumeni orgasmin voimasta. Purkauduin Sabinan sisään useita kertoja ruumiini värähdellessä ja Sabinan hiljentäessä ja lopulta lopettaessa ratsastuksen. Painoin lopuksi vain pääni hänen jo hieman hikisille rinnoilleen ja huohotin.

“Huhuh! Sähän nait oikein kunnolla. Tätähän tekee mieli lisää. Kai jaksat vielä lisää?”, Sabina sanoi istuen sylissäni
“Vaikka koko yön.”, sanoin
“Hyvä. Siitä onkin aikaa kun olen saanut kunnolla. Odota tässä niin tulen kohta takaisin.”, Sabina sanoi ja nousi päältäni pois

Kellahdin selälleni sängyllä, huokaisin, katsoin kattoon ja suljin silmäni…

2 kommenttia viestissä: “Tapahtui Helsingin Yössä”

  1. Vihis says:

    Missä jatkot…. Lisäää Tätä herkkua !!!!!

  2. Utelias Jorma says:

    No olipas hyvä tarina! Olisinpa saanut olla mukana 🙂

Kommentoi

top