search
top

Sukulaistyttö muuttaa asumaan 4.

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (41 votes, average: 3.51 out of 5)
Loading...

Minun ja Heidin yhteisestä iltapäivästä oli kulunut jo toista viikkoa. Rakastelun jälkeen annoin tytölle pieniä vinkkejä, mm. lantiopohjanlihasten käytöstä sekä suihinotosta. Peppuseksiä emme tuolloin kokeilleet, mutta siitä sanoin, että huolellisella kostutuksella ja varovaisuudella sekin on todella nautinnollista, molemmille. Sovimme tuolloin, että tapahtumat jäävät yhteiseksi salaisuudeksemme.

Avioliittoni sain uuden piristysruiskeen noista tapahtumista. Minun ja vaimoni välinen seksi muuttui todella intohimoiseksi. Eräänä päivänä innostuimme jopa autotallissa, nostin vaimoni kesämekon helman ylös, siirsin pikkuhousujen haarakiilan sivuun ja panin vaimoani takaapäin höyläpenkkiä vasten. Mikään Heidin ja minun välillä ei muuttunut, ainakaan huonompaa suuntaan. Tytöstä oli tullut jotenkin iloisemman oloinen. Hän oli muuttunut hiljaisesta ja apeasta todella iloiseksi ja pirteäksi. Sain jatkuvasti nauttia hänen säteilevästä hymystään. Ajattelin mielessäni, että tietääpähän tyttö nyt ainakin millaista seksi on, jotta osaa vaatia oikeanlaista kohtelua.

Heidin hyväntuulisuudesta arvelin asioiden Jonin kanssakin olevan kunnossa. Minua kuitenkin hieman vaivasi, että emme olleet keskustelleet tapahtumista jälkeenpäin lainkaan. Eilen tilanne kuitenkin muuttui. Olin pihalla haravoimassa kun Heidi tuli koulusta. Näin jo kaukaa kuinka hän ajoi pihatietä pyörällään. Pihaan päästyään Heidi huusi iloisesti ”Hei setä!” ja talutti pyöränsä telineeseen. Tervehdin takaisin ja kyselin mitä uutta koulussa oli ollut tänään. Ruoka oli kuulemma ollut pahaa ja tytöllä oli kiljuva nälkä, mutta biologian tunneilla heillä oli kuulemma ollut mielenkiintoista kun olivat käyneet ihmisen anatomiaa läpi ja se oli saanut kuulemma ajatuksia heräämään.

Itsellänikin alkoi jo olla nälkä, joten keskeytin haravoinnin ja menimme yhdessä sisälle syömään. Terassin portaita kavutessamme kiinnitin huomiota silmieni edessä pyörivään kiinteään takamukseen. Heidin pakarat olivat todella sievät ja pyöreitä pakaroita olisin mielelläni katsellut muutenkin kuin vain suihkukuvauksissani. Ajatukseni olivat selkeästi lähteneet harhailemaan sillä tunsin kuinka veri alkoi pakkautua nivusiini ja havahduin Heidi kysyessä ”kuunteletko sä ees?”. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä minulle oltiin kysytty, joten jouduin tunnustamaan, että ajatukseni olivat olleet muualla. Heidi katsoi pullottavaa etumustani ja naurahti ”missäköhän sunkin ajatukset on ollut…” Nyt oli minun vuoro punastua. Tunnustin Heidille miettineeni yhteistä aikaamme.

Tyttö jatkoi kävelyä keittiöön ja puhua pulpatti samalla ”oon mäki miettiny sitä ja siitä mä oikeestaan haluaisinki jutella sun kans”. Katsahdin häneen ja kysyin ”mitäs siitä?” samalla kun nostelin lautasia pöytään. Heidi asettui risti-istuntaan tuolille ja meni mietteliään näköiseksi. Nostin makaronilaatikon pöytään ja istahdin tytön seuraan. Heidi kohotti katseensa ja katsoi minua tutkailevasti. ”Mä oon miettiny…” hän aloitti ja hiljeni saman tien ikään kuin jääden pohtimaan. ”Niin?”, kysyin ja Heidi jatkoi ”…et ku me oltiin sillon yhdessä ja musta tuntu aivan älyttömän hyvältä. Mä en oo saanu sitä mielestäni sen jälkeen. Iltasin mä oon sormeillu mun märkää pimppiä ja haaveillu susta.” En ollut uskoa korviani. Erittäin kaunis 16-vuotias teinityttö haaveilee minusta ja masturboi. Ajatus oli todella kiihottava ja kaluni alkoi pullistella todenteolla housun puntissa. Otin kuitenkin asiallisen linjan ja kerroin olevani todella otettu.

Heidi ei kuitenkaan vielä lopettanut vaan hän jatkoi ”niin ku me ei olla Jonin kans oltu silleen sen jälkeen, tai siis on se yrittäny, mut mä en oo halunnu ku se ei huomioi mua tarpeeksi. Ja oon mä yrittäny jutella sen kans, mut ei se tajuu.” Tunsin kuinka omahyväisyys vääjäämättä hiipi mieleeni. Olin onneni kukkuloilla ja riemu suorastaan kupli sisälläni. Hillitsin itseäni ja kysyin asiallisesti kuinka Jonin kanssa on sitten mennyt. Vastaukseksi sain, että jätkä on sika, joka kesti viikon ”pihtaamista”, jonka jälkeen oli tylysti ilmoittanut, että jos ei ala irtoamaan niin homma oli siinä. Niinpä Heidistä oli tullut tänään sinkku. Tyttö oli hyvillään, että olin osoittanut mitä hän oikeasti tarvitsee.

Pitkä ja antoisa juttutuokiomme päättyi erittäin lämpimään halaukseen. Tytön kävellessä huoneeseensa kuulin vielä johdattelevan kysymyksen kujertavalla äänellä ”vieläkö sun lupaus on voimassa?”, jolla hän ilmeisesti viittasi aiempaan lupaukseeni kouluttaa häntä.

Päivät vierivät ja syksy eteni. Lehdet putoilivat puista ja aamut alkoivat käydä koleiksi. Harmikseni myös Heidin pukeutuminen alkoi muuttua paksummaksi enkä enää saanut ihailla ohuen paidan läpi kuultavia rintoja. Tyttö kuitenkin viihtyi luonamme hyvin. Säännölliset ruoka-ajat ja ravitseva ruoka oli alkanut näkyä vartalossa. Ennen niin luiseva tyttö oli saanut selkeästi lihaa ympärilleen ja alkoi muistuttamaan normaalivartaloista. Olin todella iloinen tästä muutoksesta sillä nyt hän näytti entistäkin kauniimmalta.

Eräänä keskiviikkoiltana ollessamme ruokapöydässä vaimoni ilmoitti, että joutuisi olemaan viikonlopun poissa työmatkan takia. Näin kuinka Heidin ilme kirkastui uutisen kuultuaan. Totesin vain vaimolleni, että eiköhän me tytön kanssa pärjätä kaksinkin. ”JOOO! tai siis eiköhän me” Heidi hihkui. Vaimoni katsoi tyttöä kummissaan ja mutisi jotain, että melkoinen sedän tyttö tullut tuosta.

Torstaiaamuna vaimoni sitten lähti työmatkalle ja olisimme neljä päivää kaksistaan Heidin kanssa. En oikein tiennyt kuinka suhtautua. Toisaalta olin äärimmäisen innoissaan ja kiihottunut, mutta toisaalta koko asia tuntui minusta väärältä ja monen mielestä koko touhu olisi sairasta. Erityisesti minua mietitytti Heidin innokkuus edellisiltana uutisen kuultuaan. Päivä suorastaan mateli ja katselin kelloa pitkin päivää. Tiesin, että tytön koulupäivä päättyy kahdelta ja sen jälkeen hänellä menee puolisentuntia pyöräillessä kotiin. Tunsin itseni teinipojaksi perhosten pörrätessä vatsassani. Vessassa käydessäni huomasin housuihini ilmestyneen valkeita läikkiä. Kalunikin oli siis selkeästi innoissaan ja valutteli mahlojaan pitkin päivää.

Viimein kello tuli puoli kolme ja näin pihatien päähän ilmestyvän tutun polkupyörän. Istuin keittiön pöydän ääressä juomassa päiväkahvia ja katselin kuinka Heidi polki vimmattua kyytiä poikki pihatien. ”Hei setä” kuului iloinen huudahdus eteisestä ennen kuin tyttö rymisteli hirmuisella kiireellä porstuaan. Hän suorastaan juoksi tuvan poikki ja kapsahti kaulaani. Tunsin kuinka kylmä poski painui poskeani vasten. Nenääni tulvi tuo ihana hedelmäinen hajuvesi, johon oli sekoittunut syksyisen luonnontuoksu. ”Meillä on monta päivää aikaa” Heidi supatti korvaani ja iski vielä silmää irtautuessaan kaulastani. Samassa hän pyörähti ympäri ja sanoi menevänsä tekemään läksyjä. Jäin hämmentyneenä tuijottamaan loittonevaa selkää ja mietin mielessäni ”mitähän tästäkin loppu viikosta tulee”.

Laitoin meille ruoan ja söimme kun Heidi oli saanut läksynsä tehtyä. Läksyjä tehdessä kouluvaatteetkin olivat vaihtuneet toisiin. Tyttö oli laittanut päälleen tiukat farkut, jotka korostivat hänen muotojaan sekä valkoisen kauluspaidan. Koko kauneuden kruunasi molemmin puolin päätä letitetyt hiukset. Ruokaillessamme tyttö vilkuili minua koko ajan, kuin arvioiden minua päästä varpaisiin. En voinut itsekään olla vilkuilematta Heidiä vaan sumeilematta katseeni viipyili avonaisella kaula-aukolla, josta näkyi selvästi puhtaan valkoiset rintaliivit, jotka olivat jääneet jo selvästi pieniksi korostaen pyöreää povea.

Astioita tiskatessamme käytöksemme muuttui leikkisäksi kisailuksi. Ensiksi Heidi pudotti tiskaamansa lautasen huuhtelualtaaseen, josta roiskahti vettä päälleni. Tilanne äityi ”sodaksi” ja roiskimme vettä toistemme päälle. Pienen leikkisän painin jälkeen makasin lattialla selällään ja Heidi istui päälläni tuulettaen voittoaan. Tyytyväisenä katselin näkymää edessäni, valkoisesta kastuneesta paidasta pystyin nimittäin näkemään lävitse. Rintaliivit loistivat kauniisti läpi kankaasta. Vaivihkaa olin hivuttanut käteni tytön paljaille reisille ja sormillani nostin hameenhelmaa niin, että näin alta pilkistävät valkoiset pikkuhousut. Heidi ei arvannut puuhiani vaan jatkoi voittonsa riemuitsemista.

Katsellessani veljentyttöni suloja kaluni alkoi vääjäämättä jäykistyä. Heidikin huomasi allaan kovettuvan elimeni ja alkoi kiusoittelemaan minua. Hän pyöritti lantiotaan kaluni päällä niin, että varteni hieroutui hänen välilihaansa vasten. Oloni alkoi olla tukala, mutta Heidi sen sijaan näytti nauttivan kivikovasta kyrvästäni, joka sykki hänen allaan. Nostin kevyesti tytön pois päältäni ja käänsin hänet alleni. Painauduin hänen vartaloaan vasten ja painoin huulemme vaativasti yhteen. Tottuneesti Heidi vastasi suudelmaani sulkien silmänsä ja kietoen kätensä ympärillemme.

Makasimme pitkään keittiön lattialla suudellen intohimoisesti ja hyväillen toisiamme vaatteiden päältä. Välillä käteni eksyi tytön reidelle ja tunnustelin sileää ihoa karhean kourani alla. Alkaessani hivuttamaan kättäni ylöspäin Heidi alkoi hihittämään hervottomana ja sätkimään. ”Kutittaa” hän sai sanottua hihityksensä lomassa. Tiukensin otettani enkä enää hivellyt ihoa vaan kourin ronskimmin. Sain tytön lopettamaan hihityksen ja hyväksyvästi hän raotti jalkojaan, jotta pääsin hivuttamaan kättäni syvemmälle hameen alle. Tunnustelin sormieni päillä pikkuhousujen reunoja ja hyväilin karvatonta ihoa. Heidi oli vienyt kätensä niskani taakse ja hyväili niskaani samalla kun katsoi minua luottavaisin silmin.

Kiersin käteni hänen pakaralleen ja aloin puristella kiinteää takamusta samalla kun jatkoimme suutelua. Ylimääräinen jännitys oli hävinnyt väliltämme ja suutelu vaihtoi leikkisään suukotteluun. Kätemme vaeltelivat levottomina ympäri toistemme kehoja. Kyrpäni oli jo tovin ollut täydessä mitassa ja sinne pakkautunut veri alkoi jo kivistämään. Kohottauduin hieman ylemmäksi, etten rusentaisi pientä tyttöä alleni. Katselimme toisiamme silmiin, makasimme täysin liikkumatta ja hiljaa paikoillamme. Tasainen ja hieman kiihtynyt hengityksemme rikkoi ainoastaan hiljaisuuden. Tilanne alkoi muuttua kiusalliseksi, joten ehdotin saunaan menoa. Olin sytyttänyt pesän hieman ennen syömään ryhtymistä, joten se olisi jo varmaan lämmin.

Heidin kasvot punehtuivat tajutessaan, että joutuisi kanssani alasti saunaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuutensa. Joskus vuosia sitten olimme olleet yhdessä saunassa, mutta tuolloin hän oli vain pieni lapsi. Hetken mietittyään Heidin huulet avautuivat ja kuulin vaimean ”okei”. Nousin seisomaan ja autoin tytön ylös lattialta. Päästyään ylös hän alkoi oikomaan vaatteitaan, jotka olivat menneet ryttyyn äskeisessä tuoksinassa.

Kävelimme peräkanaa takkahuoneeseen, jossa aloimme riisua vaatteitamme. Olin meistä kahdesta nopeampi ja seisoin jo alastomana vaatekasan vieressä juuri kun Heidi sai vasta paitansa pois. Siinä hän seisoi edessäni pelkissä alusvaatteissa. Puhtaan valkoiset rintaliivit ja pikkuhousut toivat mieleeni suloisen viattomuuden. Sellainenhan Heidi oli, ainakin muiden mielestä. Kaappasin tytön syliini ja halasin häntä lujaa. Kuiskasin hänen korvaansa kuinka kaunis nuori nainen hän olikaan. Tottuneesti napsautin rintaliivien hakaset auki ja pujotin liivit pois paljastaen kauniit pyöreät rinnat. Heidin maidonvalkea iho oli todella kiihottavan näköinen. Hän oli yksiselitteisen kaunis. Tummanruskeat pitkät hiukset laineilivat kapeiden vaaleiden kasvojen ympärillä luoden uskomattoman kontrastin.

Polvistuin Heidin eteen. Tartuin pikkuhousujen reunaan molemmin käsin ja aloin vetämään niitä hiljaa alaspäin. Pikku hiljaa alta alkoi paljastua tuttu kihara karvoitus, jota seurasi pullea häpykumpu sekä seisoma-asennossa yhteen painuneet häpyhuulet. Pujotin pikkuhousut lattialle ja vein käteni tytön pyöreälle lantiolle. Tunsin nenässäni jälleen tuon kiimaisen kirpeän tuoksun, joka oli jäänyt mieleeni reilu viikko aiemmin. Painoin suukon Heidin alavatsalle ja sain hänet huokaamaan syvään. Nousin ylös ja lähdin johdattamaan Heidiä pesuhuoneeseen. Kävimme pikaisesti suihkussa ja siirryimme löylyyn.

Lauteilla istuessamme tutkailimme toistemme vartaloita ja huomasin, että Heidiä kiinnosti selkeästi eniten ryhmyinen ja suonikas kaluni, joka oli puolittaisessa seisokissa. Keskustelu oli siirtynyt tytön koulupäivään ja heidän biologian tuntiin. Hänestä oli uskomatonta kuinka penis voi suurentua niin paljon ja nähdä oikein silmissä kuinka se kasvaa. Kysyin haluaisiko Heidi tutustua kaluuni tarkemmin. Innokkaasti hän laskeutui alemmalle lauteelle istumaan kasvot minuun päin. Levitin jalkojani, jotta hän näkisi paremmin. Aloin kertomaan mitä kaikkia kohtia kalusta löytyy ja mihin kosketus tuntuu erityisen hyvältä.

Neuvoin Heidiä viemään kätensä palleilleni ja hyväilemään niitä. Tyttö teki kädestään kupin ja tarttui karvaisiin ja raskaisiin kivespusseihini. Teinitytön varovainen tunnustelu tuntui erittäin hyvälle ja veri alkoi virtaamaan varteeni. Penikseni alkoi kasvaa Heidin silmien edessä ja hän hämmästeli paisuvaa elintäni. Hän jatkoi pallieni hyväilyä samalla kun vei toisen kätensä kyrvälleni. Pieni käsi kietoutui paksun varren ympärille ja puristi sitä. Tytön toiminta oli varovaista ja tutkailevaa. Yritin palkita hyviä suorituksia ponnistamalla alavatsalihaksiani, jolloin kaluni sykähti. Nopeasti Heidi alkoi oppia mikä minusta tuntuu hyvältä. Välillä sormet hyväilivät välilihaani ja murahtelin tyytyväisenä. Sitten käsi veti esinahkani taakse ja sormi hyväili terskani reunoja.

Terskani päähän ilmestyi kirkas tippa, jota Heidi ihmetteli. Kerroin sen olevan kiimanestettä, joka liukastaa paikkoja yhdyntää varten. Näin kuinka tytön suu avautui ja kieli työntyi ulos lipaisten tipan suuhun. Huokaisin nautinnosta ja nojauduin taaksepäin. Tunsin kuinka kosteat huulet puristuivat terskani ympärille ja kullini upposi hitaasti lämpimään suuhun. Käsi hyväili kivespussejani samalla kun kyrpäni souti edestakaisin tiukassa imutuksessa. Huokailin tyytyväisenä kielen kiertäessä terskani reunoja. Pyysin Heidiä kostuttamaan sormensa ja työntämään sen peppuuni. Missään vaiheessa tyttö ei keskeyttänyt suihinottoa, mutta kohta tunsin liukkaan sormen peppureiälläni. Luultavasti Heidi kostutti sormen märässä pillussaan ja se kiihotti minua entisestään. Kaluni alkoi sykähdellä ja tytöllä oli vaikeuksia pitää sitä suussaan, mutta hienosti imutus jatkui. Hiljalleen ohut sormi alkoi upota suoleeni. Korahtelin nautinnosta sormen upotessa syvemmälle.

Pyysin Heidiä työntämään sormen niin syvälle kuin vaan saa ja hieromaan suolen seinämää. Tyttö ynisi kyrpä suussaan ja tunsin kuinka sormi painautui syvemmälle alkaen hieromaan. Tunne oli uskomaton kun sormi välillä hieroi eturauhasen tienoilla. Samalla sykkivä kaluni upposi ahnaaseen suuhun uudelleen ja uudelleen. Tartuin Heidin päästä kiinni ja aloin ohjailemaan elintäni syvemmälle hänen suuhun. Aluksi suihinotto sujui hyvin, mutta innostuttua liikaa tyttö alkoi kakomaan ja yökkäilemään. Upotin kyrpääni varovammin suuhun. Toisella kädellä ohjasin Heidin sormea syvemmälle suoleeni ja nautin saamastani käsittelystä. Tovin aikaa jatkoimme näin ja tyttö kehittyi huimaa vauhtia imemisessä. Suunnitelmissani ei kuitenkaan ollut laueta hänen suuhunsa. Niinpä vedin hänen päänsä pois haaroistani ja nousin ylös.

Johdatin Heidin kylpyhuoneeseen ja painauduin vasten hänen kuumaa vartaloaan. Suudellessamme maistoi omat makuni hänen pehmeiltä huulilta. Hyväilin hänen vartaloaan ja kourin pyöreitä pakaroita. Käänsin tytön ympäri ja painoin hänet vasten suihkujakkaraa. Kiimainen herkkupeppu oli suorastaan tarjolla edessäni kun nostin tytön toisen jalan jakkaralle. Katselin hetken märkänä kiiltelevää pimppiä ja varmistin, että kohdasta oli suora yhteys asentamaani kameraan. Kaluni kiilteli Heidin kuolasta, joten en kostuttanut sitä sen enempää vaan vein terskani suoraan liukkaille häpyhuulille. Nuori pimppi alkoi venymään kyrpäni ympärille ja tyttö huokaili upotessani syvemmälle.

Päästyäni muutaman sentin syvyyteen vetäydyin hieman ja aloin painamaan aisaani pillun pohjalle. Edelleen pillu tuntui ahtaalta ja jouduin tekemään tosissaan töitä, että sain kyrpäni uppoamaan. Heidi vikisi ja huohotti ”se on niin iso”. Katselin alaspäin kuinka häpyhuulet puristuivat kyrpäni kiiltelevään varteen. Paksut verisuonet pullistelivat varren työntyessä kuumaan ja ihanaan ahtauteen. Lopulta sain punnerrettua kyrpäni miltei koko matkalta tytön sisään ja aloitin rauhallisen panemisen. Heidi nojasi suihkujakkaraan ja huokaili työntöjen tahdissa. Muutaman työnnön jälkeen kuitenkin vedin kaluni ulos ja meni tytön taakse polvilleen. Tartuin lantiosta kiinni ja nuolaisin ruskeaa ryppyreikää. Heidi yllättyi kosteasta kielestäni ja hätkähti. Hän kurottui alaspäin ja katseli jalkojensa välistä minua kysyvästi. Vastasin vain, että ”on aika oppia jotain uutta” ja jatkoin pepun nuolemista.

Jännittyneesti Heidi seurasi tapahtumia. Työntäessä kieltäni hieman peppureiän sisälle tyttö huokaisi syvään. Upotin sormeni liukkaaseen pilluun ja liikuttelin sitä edes takaisin sykkivässä pimpissä. Nuoltuani koko peppureiän märäksi vetäisin sormeni pois pimpistä ja aloin työntämään sitä peppuun. Heidi vikisi hiljaa sormeni upotessa syvemmälle. Lisäsin mukaan toisenkin liukastetun sormen ja aloin tekemään varovaista pumppausliikettä kahdella sormella. Tyttö jatkoi tasaista huohotusta, josta arvelin hänen olevan valmis.

Vedin sormeni ulos pepusta ja upotin kyrpäni nopealla survaisulla märkään pilluun. Heidi rääkäisi ja hänen selkänsä taipui kaarelle seivästäessäni hänet. Vedin nesteistä kiiltelevän elimeni ulos ja aloin sovittelemaan sitä avonaiselle peppureiälle. Kauhistuneena Heidi katsoi minua silmiin, mutta sanoin rauhoittavalla äänellä ”luota minuun”. Lisätessäni painetta peppureiälle tytön ilme alkoi muuttua tuskaisemmaksi. Vedin kaluni pois ja lisäsin peppureiälle sylkeä, jonka jälkeen aloin painamaan kaluani uudelleen sisään. Pikku hiljaa sulkijalihas alkoi antamaan periksi ja kaluni liukui hiljalleen sisään. Heidin huulilta purkautui kimeä vinkaisu terskani luiskahtaessa sulkijalihaksen ohi.

Hätääntyneenä kysyin Heidiltä sattuiko häneen. ”Ei sattunut, säikähdin vain” kuului vastaus. Annoin hänen hetken aikaa tottua kyrpääni perseessään ja vein käteni hänen märälle pillulle. Liukkailla sormilla aloin hieromaan suureksi turvonnutta klitorista. Puristus kyrvässäni alkoi helpottamaan ja huohotuksesta päätellen tyttö oli unohtanut jo kaluni. Varovasti aloin työntämään kyrpääni syvemmälle. Muutaman sentin varteni upposi helposti, mutta sitten joudun ottamaan takaisinpäin ja kostuttamaan lisää. Lisäkosteuden ansiosta elimeni luisti jo helpommin suoleen. Hetkeä myöhemmin kaluni oli kokonaan Heidin neitsyt perseessä ja tyttö haukkoi henkeä niin kuin kala kuivalla maalla. Painoin peukaloni hänen pimppiinsä ja kysyin miltä tuntuu. ”Mäh oooon iha täynnäh” sai tyttö huohotettua vastaukseksi alkaessani liikkumaan hänen pepussaan.

Suoli tuntui ihanan lämpimälle ja pehmeälle, niin erilaiselle kuin lihaksikas emätin. Nussin Heidiä ja samalla liikuttelin peukaloani hänen kosteutta tihkuvassa pillussa ja hieroin klitorista sormillani. Puristuksen vähentyessä kyrvälläni kiihdytin tahtia. Tyttö allani tärisi ja vikisi. Emätin sykki peukaloni ympärillä ja valutti nesteitään kämmenelleni. Jokaisella työnnöllä pehmeä suolenseinämä hyväili terskaani. Nussin voihkivaa teinityttöä pitkillä vedoilla ja irstaat ajatukset risteilivät päässäni. Pidin itseäni sairaana vanhana setänä, joka sekaantuu veljensä tyttäreen.

Ilmeisesti tilanne oli erityisen kiihottava myös Heidin mielestä sillä yllättäin hän alkoi vaikeroimaan. Samanaikaisesti sekä hänen pillunsa että peppunsa alkoivat supistelemaan. Teinitytön yllättävä orgasmi ja irstaat ajatukseni olivat myös minulle liikaa, yllätykseksi tunsin kuinka kuuma spermani alkoi purkautumaan suoleen. Kaluni nytkähteli rajusti Heidin pepussa ja ruiskutti paksua siemennestettä. Voimattomana tyttö lysähti syliini ja veltostuva kaluni lupsahti ulos. Kannattelin Heidiä ilmassa ja vein hänet valuvan suihkun alle. Pesin ulosvaluvan sperman pois sekä huuhtelin kaluni. Kannoin voipuneen veljentytön takkahuoneeseen.

Istuimme takkahuoneessa alasti takkatulen loimussa ja katselimme toisiamme silmiin. Tyydytetyn tytön katseessa oli jotain uutta ja mielessäni risteili ajatus ”rakastan tuota tyttöä enemmän kuin koskaan.”

5 kommenttia viestissä: “Sukulaistyttö muuttaa asumaan 4.”

  1. Kiima says:

    Heidi raskaaksi! !!!!!!!!! ;)))

  2. Puuha-Pete says:

    Mun mielestä kyl jos Heidi tulis raskaaksi ois hyvä lisä. Sitte sen jälkeen se vaimo löytää ne videot ((((;

  3. Haaveelia says:

    Pistä ylläpitoon viestillä korjaus tuohon virhekohtaan.

    Jatkossa pitäisi olla lisää tunnetta. Toistaiseksi kaikki ovat olleet suoraviivaisen iloisia ja tyytyväisiä. Entä jos tyttöön iskee kova mustasukkaisuus, kun todistaa päähenkilön ja sen vaimon aktia -> threesome 😛

  4. Trickster says:

    Ongelmahan näissä on se, että uusi osa ei ole tuonut novelliin mitään uutta, muuta kuin erilaisen tavan harrastaa seksiä. Tarkoittaen, että ensin vähän suihinottoa, sitten yhdyntää, peppuseksiä jne. Siinä mielessä olet oikeassa, että toistat itseäsi.

    Uuden osan pitäisi tuoda tarinaan myös jotain muuta uutta kuin lisää seksiä, uusia ajatuksia, hahmoja, tilanteita yms. Dialogi hukkuu myös jotenkin tekstin sekaan, suosittelisin erittelemään sen omille riveilleen.

    Kirjoitat kuitenkin suhteellisen virheettömästi, muutamia yhdyssanavirheitä bongasin sieltä täältä (esim. neitsyt perseessä olisi enemmänkin ‘neitseellisessä perseessä’).

  5. Talonmies says:

    Pahoittelut lukijoille. Kirjoittaessa sattunut mm. ajatusvirhe kun menin kliseisen hameen muuttamaan farkkuihin niin sitten en myöhemmässä vaiheessa enää muistanut vaan kirjoittelin hameesta. Ajatuksia on paljonkin tarinan jatkamiseksi, mutta tässä vaiheessa alkaa tuntumaan, että toistan itseäni, joten pidän pienen miettimistauon. Ideat jatkolle ovat kuitenkin tervetulleita.

Kommentoi

top