search
top

Isin tyttö saa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (103 votes, average: 3.05 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: jatkoa isin tytön seikkailulle

Jatkoa Isin tytön kohtaloille (Isin tyttö ajo-opetuksessa)
Luku II

Pääsimme lähtemään Ninan kanssa kämpältä suurin piirtein ehjin nahoin ja kaikki mukana. Ysimillisenkin otin mukaan, eikä se konna pannut vastaan, hyrisi vain tyytyväisenä ja omahyväisenä. Itsevarma paskiainen, ajattelin. Paiskasin oven kiinni ja lähdimme kuun valossa taivaltamaan autoni kohti. Nina oli kerännyt ehjät vaatteet mökin lattialta ja yrittänyt laittautua joltisestikin asiallisen näköiseksi. Riekaleiset pikkuhousut olivat kuitenkin jääneet mökkiin.

Kuunvalo väreili lähes tyynen järven pinnassa. Taivaanvuohi väristi pyrstösulkiaan saaden aikaan määkimistä muistuttavan äänen. Nina tuntui olevan aivan poikki ja kompuroi hämärässä juuri ja juuri erottuvalla polulla. Polku polveili vuoroin metsikköön ja taas rannalle. Vaikka matkaa ei ollut kuin se parisensataa metriä sekin tuntui Ninalle ylivoimaiselle. Oli raukka antanut kaikkensa.

Tuin Ninaa käsivarresta ja päätimme levähtää rannan tuntumassa olevan männyn juurakon muodostamaan lepopaikkaan. Nina tuli syliini. Silitin hellästi tytärtäni. Annoin suukkoja hiuksiin ja kiedoin käteni suojelevasti hänen ympärilleen. Emme vaihtaneet sanaakaan edellisistä tapahtumista. Emme oikeastaan sanoneet mitään toisillemme. Lämmin yhdessäolo tuntui riittävän ja olevan hyvä molemmille.

Yht’äkkiä Nina käänsi päänsä minua kohti ja otti kasvoni käsiensä väliin. Suukkoja tuli hellästi silmiin ja nenään sekä joka puolelle. ”Isi, jos nyt haluat niin saat”. Ehdotus tuli niin yllättäen, että oli hetken sanaton. ”Ei älä, olet jo kärsinyt liikaa”. ”Ei enää lisää tuskaa ja kipua sinulle. Paikkasi ovat varmasti jo kipeät”

Housuissa oleva kaluni tuntui olevan jyrkästi eri mieltä lausumieni sanojen kanssa ja Nina varmasti tunsi sen.

Näin elävästi taas silmissäni mitä hetki sitten tapahtui. Halusiko tyttö käyttäytymisellään pyytää anteeksi haluaan vieraaseen. ”Ei, ei nyt, – et kai itse halua?” ”Isi … haluan kyllä!” vastaus tuli viiveellä. Olin taas sanaton. Yö jo viilentynyt ja tyttö sylissäni värisi. Hyväilin ja hieron yrittäen pitää hänet lämpimänä.

Käteni hieroi reisiä hameen alta. Pikkuhousuja ei ollut. Reiden yläosa tuntui tahmaiselta. Pesulle ei ollut tilaisuutta päästä. Vastalauseita ei tullut nytkään ja annan käteni seikkailla pitkään hamosen alla. Pillu, – niin – pillu -, tuntuu hyvältä. Tyttö reagoi kosketuksiini lisäsuukoilla. Olin kai oikealla tiellä?

”Isi, haluathan minua, rakastathan minua?” Kysymys yllätti taas. ”Totta kai rakastan, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan sinua pikku muruani.”

Hellät tunteet saivat minut valtaansa, Näin silmissäni miten Nina syntyi äitinsä kohdusta. Syntymätukka oli aivan musta vaikka nyt täysin vaalea, ensi parahdus ja kuukausien vaippasulkeiset, pyykit ja tuttipullojen keittämiset. Kaikki tulvahti mieleeni yhtenä ryöppynä.

Yritän karistaa mielikuviani silmistäni ja palata tähän päivään sekä tilanteeseen. Hiukan on vaikeaa. Miten voi pikkupennuista tulla noin kauniita ja himottavia naisia. Niitä vain tulee. Tuo kaikki on yllättänyt minut. Lapsi – neito – nuori. Miten aika meneekään.

Muisteloissa käteni pysähtyi hyväilyssä hetkeksi Ninan reidellä ja tyttö tuntui olevan ymmällään.

Sanon: ”Jatkammeko matkaa?”. Nina nyökkää, vaikkakin vastahakoisen oloisesti.
Kuu valaisee edelleen polkuamme. Järveltä kuuluu yksinäisten lintujen huutoja. Usva on noussut veden pintaan ja heikko tuuli ajaa sitä veden kalvolla. Vesi on nyt lämpimämpi kuin ilma. Rantaniityn heinät tuoksuvat. Sydänkesän, yö, kuutamo.

Hiukan ennen autoamme oli hylätty kalastajien vaja, ehkä pysähtyisimme siihen hetkeksi ja puhuisimme vakavasti asioista, toivon ainakin niin.

Nina on jo paljon virkistynyt rasituksistaan. Äänestä ja liikkeistä sen huomaa, alkaa olla taas oma itsensä, villi ja kujeileva varsa. Aivan kuin ajatuksen arvaten hän kipaisee ja ottaa etumatkan pujahtaen vanhan hataran vajan raollaan olevan oven kautta sisään. Huutaa vaimennetulla äänellä perään: ”Tule etsimään”. Ovi aukeaa sisään päin ja nuokkuu sisään päin avautuneena, etureuna jo maatuneeseen sammaloituneeseen roskaan painuneena. Vajan katto on päreistä, niihinkin sammal jo ajat sitten tarttunut.

En nyt haluaisi, mutta leikki tarttuu nopeasti. Olin käynyt vajassa päivänvalossa muutaman kerran, tiesin siis suurin piirtein esteet ja paikat. Hylättyjä vanhoja verkkoja oli jäänyt kasoihin lattialle. Osa verkoista roikkui orsilla, kai kuivumaan unohdettuja. Lattialankut olivat törröllään ja niihin helposti kompastuisi pimeässä. Lepakot käyttivät vajaa päivisin lepopaikkanaan, olin käynnilläni nähnyt muutamia roikkuvan katto-orsista päät alas päin.

Kissa – hiiri, – ei… kissa ja kanarialintu. Kissa kyllä tulisi tästä häkistä nappaamaan sen kanarialinnun ja sulat ja karvat vaan pölisisivät. Kuunvalon niukat säteet ylettyivät harvan seinälaudoituksen läpi paikoissa, joissa puusto ei varjostanut seinää. Väijyminen oli alkanut.

Ilman lehahdus, jokin hipaisi kasvojani. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni. Pysyin paikallani ja pidätin hengitystä kuullakseni.

Muistin, että kylällä oli nähty outo kulkija. Kulkija oli vältellyt ihmisiä ja poikennut metsään jos vastaantulijoita oli ollut. Mieleeni välähti että tällainen vanha kalavaja tarjoaisi joltisen suoja kulkurille. Kylällä oli kerrottu maasta varastetuista perunoista ja osuuskaupan roskistakin oli tongittu. Pyykkinaruiltakin oli hävinnyt vaatteita, paitoja, naisten pikkuhousuja ja jotain muutakin.

Lattialankun kolinaa ja narahdus. Hahmon siluetti erottui juuri ja juuri vastakkaisen seinän vieressä. Hahmo pyrki ulos seinän läpi. Vanhat laudat antoivat yllättäen periksi ja hahmo luikahti syntyneestä raosta ulos. ”Nina !” kuiskasin käheästi. Ei minkään laista vastausta.

Kuuloaistin mukaan olento loittoni vajan ulkopuolella ripeästi. Nyt muistin pienen, mutta tehokkaan LED-lamppuni avaimenperässä. Nina oli sen antanut minulle lahjaksi edellisenä jouluna. Pidin lamppua aina mukanani.

Sain avaimeni ja lampun ulos taskusta vapisevin käsin. Etusormeni löysi kytkimen ja painoin. Syttyi kirkas kapeahko valojuova. En osannut määritellä itselleni mitä olin etsimässä tai mitä olettaisin löytyvän. Verkkoja oli entisillä paikoilla kasoissa ja orsilla. Eräs nurkka näytti erilaiselta kuin viimeksi käydessäni. Astuin lähemmäksi.

Nurkkaan oli kasattu heiniä tai ruohoja vuoteeksi. Siinä oli myös vanha risainen täkki. Osuuskaupan muovikassi oli täynnä jotain epämääräistä.

Missä oli Nina? Kiersin keskellä olevien verkkokasojen taakse ja näin. Nina makasi erään kasan päällä. Syöksyin lähelle ja koitin kaulavaltimon pulssia. Pulssi hakkasi 140. Silmät olivat sepposen selällään ja vartalo vapisi kauttaaltaan. Silmäterät olivat laajentuneet, mutta reagoivat nopeasti valoon. Suu oli auki.
Joku oli järkyttänyt nuoren tytön mielen perusteellisesti. Mitään järkevää sanaa ei Nina pystynyt sanomaan.

Pois oli päästävä, turvaan, kotiin.

Otin tytön käsivarsilleni ja kompastelin ovea kohden lähes pimeässä. Ovelle pääseminen kesti tuskallisen kauan. Verkkoja oli takertunut kenkiini. Yritin potkia niitä pois, mutta tyttö sylissäni vaikeutti.

Nostin Ninan jaloilleen auton oven eteen, tuskin pysyi sitä aikaa kun sain oven auki. Turvavyöt kiinni ja kotiin.

Naapuri oli pihallani jo odottamassa, olin kokonaan unohtanut. Olimme sopineet illaniistujaisista. Selitin naapurin Petrille, että oli juuri hakenut tyttäremme teinien bileistä ja kuten näkyy… laitan hänet nukkumaan. Tule tunnin päästä.

Kannoin Ninan autosta sohvalle istumaan. Koitin pulssia. 140 eli vaarallisen korkea ja elvytyslaitteet pitäisi olla käden ulottuvilla. Defibrillaattoria ei ollut lähellä ja vaikka olisi ollut tuskin olisin osannut sitä käyttää. Juoksin lääkekaapille. Tiesin beetta-salpaajien olevan ylähyllyllä (harrastukseni doping). Digoxinia ensin. Vettä ja sen jälkeen sitä venäläistä.

Vähitellen Nina palaa tähän maailmaan. En vielä ajatellutkaan kysyä tapahtumista. Tärkeintä on nyt saada tyttö ajattelemaan muita asioita. Koitin pulssia ja se oli jo 120, eli ei välitöntä vaaraa.

Soitin vaimolleni, Ninan äidille. Seminaari siellä oli kai päässyt parhaimpaan vaiheeseen, näin ainakin mökästä päätellen. Halusin varmistaa ettei hän yllättäen sieltä tule kotiin, ei sanonut tulevansa.
Huoahdin ja laitoin sähkösaunan päälle. Kaivoin kätköistäni parasta, eli Haig Whisky. Olin jo unohtanut miten ne irlantilaiset sen kirjoittaa, mutta tässä hädässä sillä ei ollut väliä.

Tein ensin paukun ja join sen saman tien. Tein meille Ninalle ja itselleni toiset saman tien. Nina ei ole tottunut väkeviin ja olen ollut tarkkana hänen kanssaan ettei mitään hassua edes pääsisi tapahtumaan. Yhdessä olemme ottaneet punaviiniä lasin tai kaksi, mutta siihen pariin lasiin se on jäänyt. Molemmat olimme kyllä teeskennelleet olevamme kännissä ja pussailleet.

Nina yskii ja pärskii maistaessaan paukkua. Hyvää se tekee vähitellen. Ninan posket punehtuu ja ilme silmissä kirkastuu. Samassa Petri, naapuri kilistelee ovikelloa. Ehkä nyt ei ollut oikea aika, mutta en halunnut näyttää muille mitään erikoista tapahtuneen. Siispä päästin Petrin sisälle.

Petrillä oli mukana se Tinto Brassin elokuva. Tinto Brass oli tämän kuukauden aiheemme. Olimme molemmat elokuvaharrastajia ja meillä oli viikossa vain yksi ilta omistautua harrastuksellemme.

Petri näyttää ilmeillään ja eleillään salaa, ettei Ninan läsnäolo ole sopivaa, ymmärrän. Tässä tilanteessa elokuvat ovat vain hyvästä.

Pudonnet hävittäjälentäjät pakotetaan uudelleen ohjaimiin kun he pystyvät vain niintä käyttämään, eli kynnys kasvaa kun aikaa kuluu. Näin ajattelin. Samoin on laskuvarjohyppääjien kanssa. Ensimmäinen hyppäämättä jäänyt kasvattaa kynnystä paljon.
Nyt on aika hypätä.

Otin DVD-levyn Petrin kädestä ja laitoin soittimeen. Hetkessä tuli alkutekstit. Hain meille kaikille drinkit (nyt aivan tavalliset drinkit).

Petri tuntui edelleen vaivautuneelta Ninan läsnäolosta. Sanoin Ninan olevan jo ison tytön ja voi katsella tai olla katselematta. Nina jäi katselemaan.

Katsoimme kaikki elokuvan etenemistä. Näin ruudun heijastuksesta ilmeitä, katsojien ilmeitä. Kaikki lämpenimme. Elokuvan aihe oli perverssi, ehkä mekin hiukan olimme.

Nina sohvalla meidän välissämme, nuori neito, ei paljon kokemusta. Näin varmasti Petri ajatteli, ajattelin.

Kävin hakemassa keittiöstä meille uudet drinkit. Takaisin tullessani Petri oli kietonut kätensä Ninan ympärille. Ehkä elokuvassa oli ollut joku pelottava kohtaus tai jotain. Nina ei ainakaan tuntunut pistävän pahakseen Petrin suojelevia käsivarsia.

Taas olin hiukan mustasukkainen.

Juomat asetin sohvapöydälle ja kehotin maistamaan.
Tyttäreni ilme oli rauhallinen ja keskittynyt. Katsoin missä Petrin toinen käsi on. – Oikea käsi oli Ninan ympärillä, mutta vasen oli jo hameen alla, pahus. Pahus, tilanne etenee liian nopeaan.

Kiilaan Ninan kylkeen ja nostan hameen helmaa. Petrin sormethan ovat jo ”siellä”. Nina päästää pieniä äännähdyksiä. Ehkä tästä tulee kolmen kimppa – vihdoinkin.

Jatkuu – Seuraava luku on III

5 kommenttia viestissä: “Isin tyttö saa”

  1. Jussi says:

    Aika julma tarina mutta HYVÄ.

  2. tv says:

    Vaadimme lisää!

  3. fr11kk1 says:

    Olipas tämä jännä tapaus, hyvin kirjoitettu välinäytös seksinovelleille. Usein olen vaatinut lisää jännitettä novelleihin, mutta tässä oli jo ihan oikeaa jännäri- tai jopa kauhukirjallisuuden meininkiä. Kirjoitettu todella hyvin, mutta tuo Ninan pelastaminen korkeine pulsseineen tuntui oudolta, olisit voinut jättää beetasalpaajat ja defibrillaattorit pois. Odotan kyllä innolla seuraavaa osaa, vaikken yleensä jatkotarinoista tykkääkään.

  4. Owl in tree says:

    Ihan ok, jatkoa odottaessa

  5. frws says:

    hyvä jatkoa odotellessa

Kommentoi

top