search
top

Tätini, lutkani – osa 3

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (43 votes, average: 3.74 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Kolmas osa, suosittelen lukemaan myös osat 1 ja 2. Tässä tädin asenne muuttuu hieman vastahakoisemmaksi, mutta kuinkas sitten käykään?

TÄTINI, LUTKANI – osa 3

Kesä päättyi ja syksy toi mukanaan uusia tuulia niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Talven ajan tapailin erästä omanikäistäni naista, jonka kanssa meni ihan mukavasti. Emme kuitenkaan saaneet toisiamme syttymään mihinkään huippuvakavaan suhteeseen. Niinpä kevään tullessa olin taas poikamies.

Liisa-tätiini en pitänyt yhteyttä, eikä hän toisaalta ottanut yhteyttä minun suuntaani. Ajattelin, että viime kesän oudot, kiihkeät ja hieman sairaatkin tapahtumat saisivat jäädä hetken hairahduksiksi. Vähitellen pystyin katsomaan noita tapahtuma ikään kuin ulkopuolelta ja jopa nauramaankin niille. Kiitos Liisa-tädille tuosta kaikesta, nyt elämä jatkui omaa uraansa toiseen suuntaan, uusien ihmisten pariin.

No, pian vapun jälkeen kuulin isovanhempieni järjestävän juhlat, koska äitini isä täytti kahdeksankymmentä vuotta. Mummo ja pappa asuivat naapurikunnassa, muutaman kilometrin keskustan ulkopuolella isossa omakotitalossa, jonka olivat puolestaan saaneet perinnöksi omilta vanhemmiltaan. Kai sinne olisi mentävä, ajattelin, vaikka melko puisevat juhlat varmaankin olivat tulossa. Onneksi nuo kyseiset isovanhemmat, Joonas ja Hulda, olivat melko rentoja luonteeltaan. Toki kunnioitin myös heidän pitkää elämäntyötään.

Toukokuun lopulla sitten ajelin tuonne maalaistalolle. Oli raikas, puolipilvinen varhaiskesän päivä ja paikalle oli kokoontunut ehkä viitisentoista sukulaista ja muutama isovanhempieni vanha ystävä. En nähnyt Liisa-tätiä siellä, mikä oli tavallaan helpotus. Kuitenin, viimeisenä vieraana, paikalle kurvasi tuttu auto ja sieltä ulos astui Liisa, yhtä tyylikkäänä kuin ennenkin. Tai ehkä jopa vielä kauniinpana, ehkä hän oli käynyt viime kuukaudet ahkerasti salilla, sen verran ryhdikkäästi hän käveli ja niin jänteviltä nättivät farkkujen peittämät reidet. Onneksi hänen kurvinsa eivät kuitenkaan olleet merkittävästi pienentyneet.

Pois moiset ajatukset! Nyökkäsin hänelle ohimennen, kun seisoskelin kuistilla ja hän asteli ohitseni sisälle taloon. Hän onnitteli kasikymppistä isäänsä ja antoi tälle jonkin perinteikkään lahjan.

Pikkuhiljaa juhlaväki siirtyi syömään. Päivällisen aikana Liisa ja minä vaihdoimme vain joitain pikaisia katseita. Selvästikään kumpikaan ei halunnut pitää mitään peliä tai vihjailla toiselle mitään erikoisempaa. Hyvä niin. Normaalit sukulaissuhteet ovat hieno asia.
Pikkuhiljaa maisteltiin viiniä. Kuulin sivukorvalla, kun Liisa vastaili vanhempiensa uteluihin hänen seurustelutilanteestaan. ”Yhden entisen työkaverin kanssa olen treffeillä käynyt pari kertaa”, hän sanoi hymyillen.

Tunsin jonkinlaisen uteliaisuuden heräävän sisälläni mutta tuhkahdutin sen: mitäpä tuon keski-ikäisen naisen asiat minulle kuuluivat? Ei kiinnosta.

Iltapäivän aikana Liisa sivusi puheissaan myös minua, ja jostain syystä hänenm jutuissaan oli hieman piikittelevä sävy. Lähinnä työhöni ja ihmissuhteisiini liittyviä vitsejä hän heitteli, pääsäntöisesti toki hyväntahtoisin sanankääntein. Silti ärsyynnyin hieman. Siemailin hiljaksiin viiniä, en toki halunnut vielä tulla humalaan, ja juttelin muiden vieraiden kanssa.

Jossain vaiheessa Liisan puhelin soi. Hänelle oli jo pari tekstiviestiä tullut aikaisemmin.

”Sama sulhanenko se siellä taas?” isoäiti kysyi naurahtaen. Liisa punastui hieman, nousi ylös, vastasi puhelimeen ja lähti ulos puhumaan. Hetken mielijohteesta lähdin itsekin ulos jaloittelemaan.

Otin muutaman askeleen pihalla, siellä ei näkynyt muita. Kuulin tätini naurahduksen ulkosaunalta, joka oli ison piharakennuksen päädyssä toisella puolella pihaa. Astelin lähemmäs ulkosaunaa muina miehinä, jotta ikään kuin vahingossa kuulisin mistä Liisa puhui soittajan kanssa.

Pitkään oli hiljaista, tulin jo saunan oven eteen. Se oli raollaan.

Sisältä kuului naurahdus, sitten toinen.
”Joo, varmaan… Kyllä, kieltämättä… Toki, ei siinä mitään ongelmaa ole” Liisa puhui kevyellä äänellä. Sitten hän sanoi vielä jotain, huikkasi heihei ja lopetti puhelun. Astuin sisään saunalle. Piruillakseni päätin hieman haastatella Liisaa.

”No mitäs juonia täällä punotaan?” kysyin. Liisa säpsähti, kun astuin saunan pukuhuoneeseen. Auringonvalo siivilöityi pehmeästi vanhanaikaisten kukkaverhojen läpi. Seinällä roikkui pari pyyhettä, lattialla oli korissa sytykkeitä ja halkoja.

”Eipä kuulu sinulle”, Liisa vastasi tylysti. Hän aikoi lähteä, mutta en väistänyt vaan nojasin käteni seinään, jolloin hän ei päässyt ohittamaan minua. ”Kuinkas se nyt noin kiinnostaa?” hän kysyi virnistäen.

”Vai parilla treffeillä käynyt?” kysyin matalalla äänellä. Ehkä pari lasia viiniä sai mieleni kuohumaan, tai sitten vanha Liisan taika sai minut röyhkeäksi, kun jatkoin: ”Oletko antanut sille?”

Liisa naurahti ja pyöritti päätään epäuskoisena. ”Nyt kuule lopetat tuollaiset kysymykset. Turha kuvitella, että se viime kesän sekoilu merkitsi mitään. Ei sellaista kuule saisi tapahtua, se pitää jättää menneisyyteen ihan tyystin”, hän sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. Siinä hän oli, puolen metrin päässä, rinnat herkullisesti t-paitaa venyttäen…

Menetin itsehillintäni. Tartuin Liisan niskahiuksista kiinni, taivutin hänen päätään taaksepäin ja painauduin kiinni häneen. Poski poskea vasten kuiskasin: ”Mä esitin sulle kysymyksen. Oletko antanut sille?”

Tunsin Liisan käden vatsaani vasten, kun hän yritti työntää minua pois. ”Ei ole sun asia vaikka olisinkin… Enkä muuten ole. Mikä pakko sen suhteen olisi hätäillä?” hän sähisi. Jo se, että hän suostui puhumaan asiasta noin paljon, kertoi jo jotain. Liisa halusi ikään kuin mitelllä voimiaan kanssani, kiusoitella ja uhitella.

Suutelin Liisaa. Hän ynähti vihaisesti ja yritti irrottautua otteestani. Tartuin molemmilla käsillä hänen takapuoleensa – se tosiaan oli hieman kiinteämpi kuin ennen – ja suutelin hänen kasvojaan ja kaulaansa nopein kosketuksin.

”Päästä…irti”, hän puhisi kun toinen käteni aukaisi hänen farkkujensa napin, vetäisi vetoketjua hieman auki ja painui pikkuhousujen alle. Röyhkeästi tunnustelin tietäni hänen pyhimpäänsä. Aivan lyhyt karvoitus, hieman lyhyempi kuin silloin joskus. Sitten häpyhuulet. Koskettelin, painelin, hivelin… Ja tunsin sormieni päissä kosteutta. Liisan rimpuilu voimistui, mutta hän ei pitänyt ylimääräistä ääntä.

Omissa farkuissani kalu paksuni hyvää vauhtia, kiristäen etumusta. Toisella Kädellä tukistin Liisaa hiuksista, toisella hivelin jalkoväliä. Tätini tempoili sivulle, eteen ja taakse. ”Ei saatana…nyt kyllä…” hän sihisi hampaidensa välistä. Suutelin häntä jälleen suulle. Hänen liikkeensä pysähtyi, koko hänen kehonsa jäykistyi. Kuuma hengitys tuhisi nenästä poskelleni. Jostain talolta kuului ulko-oven avautumisen ja kiinni pamahtamisen ääni.

”No mitä?” kuiskasin kiusoitellen ja työnsin puoli keskisormeani liukkaaseen pilluun. ”Nyt kyllä haluat munaa vai?”

Liisa kimpaantui tosissaan. Hän tönäisi minua terävästi olkapäällään ja pääsi loikkaamaan ohitseni. Kiedoin vielä takaapäin käteni hänen vyötärölleen. Hänen täytyi tuntea jäykistynyt kaluni, kun painauduin tuota upeaa persettä vasten. Kumarruin eteenpäin ja kuiskasin hänen korvaansa:

”Et ole selvästikään päässyt vielä sen treffikaverisi nartuksi. Mun huora sä voit aina olla… Multa saa aina munaa.”

”Lopeta!” Liisa huudahti ääntään korottaen ja tampautui irti. Hän loikkasi saunan ovelle. Otin askeleen hänen peräänsä.

”Hei kuule, jos haluat puhua asian selväksi”, sanoin sovittelevaan sävyyn, ”jää tänne saunalle viimeisenä kun te naiset olette saunoneet. Saat vaikka siten haukkua mua. Anteeksi jos loukkasin.”

Liisa katsoi minuun, pyöräytti silmiään, suki nopeasti sekaisin mennyttä tukkaansa ja astui ulos. Odotin pari minuuttia ja astuin itsekin pihalle. Jos joku tulisi kysymään, sanoisin olleeni siivoilemassa saunaa ja valmistelemassa sitä lämmitettäväksi. Onneksi kukaan ei kysynyt.

Parin tunnin päästä, kun osa vieraista oli jo lähtenyt, sauna oli lämpenemässä. Sisällä talossa Liisa ei luonut minuun silmäystäkään.

”No, pikkupoikahan sä vaan olet”, hän huikkasi kepeästi johonkin keskusteluun, kun kulki minun ja parin vanhemman sukulaisen ohitse. Vai pikkupoika…vereni kuohahti taas.

Me miehet kävimme ensin saunassa. Sitten tultiin sisälle pelaamaan korttia, katsomaan televisiota ja syömään pikkusuolaista. Otin hyvin laimean paukun sukulaismiehen tarjoamaa kossukolaa, sillä en edelleenkään halunnut tulla humalaan.

Sitten menivät naiset. Saunominen tuntui kestävän ikuisuuksia. He (yhteeensä kuusi naista) kävivät muutaman kerran vilvoittelemassa pihalla ja saunan rappusilla. Vihdoin kaksi heistä tuli sisälle. Silloin sanoin lähteväni kävelylle. Sanoin, että olin hieman väsynyt ja tarvitsin raitista ilmaa. Astelin piharakennuksen taakse.

Kuulostelin, kuinka kolme seuraavaa peseytyi ja lähti vähitellen talolle. Osa heistä jäi varmaankin kuistille istumaan, joten minun olisi ollut vaikea livahtaa huomaamattomasti saunan etuovesta sisälle. Onneksi ulkorakennuksen halkovajan puolelta johti pieni ovi saunan pukuhuoneeseen.

Kun kuulin viidennen naisen sulkevan saunan oven, avasin varovasti välioven, josta pääsi hyvin pieneen varastohuoneeseen. Siellä avasin toisen oven, josta pääsin pukuhuoneeseen.

Liisa seisoi edessäni kylpytakissa, käsivarret ristittyinä rinnuksille kuin tomeralla emännällä. Suljin oven perässäni.
”No, mitäs meinaat sanoa?” Liisa kysyi ja katsoi minuun vakavana, saunapuhtaana, punaposkisena ja hiukset kosteina.

”Sori, en pystynyt hillitsemään itseäni.” Seisoin hänen edessään ja levittelin käsiäni.
”Jatkossa saat tosiaan hillitä. Me ei todellakaan voida enää…niin.” Liisa katsoi jonnekin alaviistoon ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Katseessa häivähdys surua, kaipausta, kiellettyjä ajatuksia.

Keräsin rohkeuteni ja tempaisin t-paitani pois. Liisan suu aukesi hämmästyksestä. Tempaisin kypytakin etuosaa sivulle niin, että toinen rinta heilahti näkyville.
”Menepäs lutkatäti saunaan. Mä tulen perässä”, sanoin ja vetäisin myös farkkujeni vetoketjun auki.

”Et kai luule, että…” Liisa sanoi mutta äänen ärtymys oli vaihtunut tietynlaiseksi kiireiseksi epävarmuudeksi.
”Ehditään hyvin”, sanoin ja nipistin häntä paljastuneen rinnan nännistä. ”Sä peseydyt pitkään.”

Silloin jokin murtui tätini sisällä. Hän antoi kylpytakkinsa pudota lattialle, kääntyi ympäri ja asteli rinnat keinahdellen ja perse värähdellen löylyhuoneeseen. Hän sulki oven perässään. Riisuin housuni nopeasti ja astuin hänen peräänsä.

Löylyt olivat jo sopivasti miedontuneet. Himmeä valo lauteiden alla valaisi höyryistä lämmintä tilaa. Ja tuon tilan keskipisteenä oli kiimattareni, joka nyt oli istunut lauteiden edessä olevalle penkille. Hän levitti jalkansa, toinen käsi kosketteli jalkoväliä.

Sanoja ei tarvittu. Hän veti minut luokseen katseellaan. Astuin hänen eteensä, kovettunut kulli hänen kasvojensa edessä. Lutkatäti ahmaisi kullin suuhunsa ja alkoi runkata sen vartta. Kiuas naksahteli hiljaa, tunnelma oli sakeana yhtä aikaa rentoutumisesta, kiimasta, vapauden tunteesta ja jännityksestä.

Kuin pitkän laihdutuskuurin jälkeen herkullisen kermajäätelön kimppuun päässeenä, Liisa imi ja nuoli kovaa patukkaani. Sylki valui pitkin munan vartta ja silmänsä sulkenut Liisa ynähteli hiljaa samalla kun hieroi itseään.

”Mä ajattelin tätä heti kun näin sun nousevan autosta tänään”, sanoin hiljaa. Liisa sanoi vastaukseksi pitkän ”mmmm” ja liu´utti suunsa takaisin terskalleni asti.

Sitten hän pyöritteli kieltään kalun kärjellä ja katsoi samalla silmiini. Silmät täynnä autautumista ja himoa.
Liisa nousi ylös, kääntyi selin minuun, laski polvensa penkille ja nojasi ylävartalonsa keskimmäiselle lauteelle kyynärpäidensä varaan. ”Anna mennä, pane”, hän sanoi hiljaa ja katsoi olkansa yli kiimaisena. Hiki valui pitkin selkää, pakaroita ja reisiä.

Menin kalu tanassa Liisan taakse, painoin vehkeeni
pakaroiden väliin ja nautiskelin näystä hetken. Liikutin kalua hitaasti ylös alas, tunsin pakaralihasten herkän värähtelyn, anuksen kohdan jota tökkäsin kevyesti terskallani, ja alempana ihanat liukkaat häpyhuulet.

Työnnyin sisään. Liisa huokaisi pitkään. Tartuin kiinni pehmeästä lantiosta ja aloin työnnellä kaluani sisään hitaasti…taas ulos, ja sisään…

”Tää on mun pillu”, huokailin. Uhkea naaras värähteli edessäni, takapuolta ahnaasti vastaan työnnellen.
”Mä…oon…sun pillu”, Liisa vastasi. Työnsin peukalon hänen liukkaaseen, tiukkaan anukseensa. Hän ynähti pitkään, nautinnollisesti. ”Myös perse on sun, jos haluut…”

Tilanteen kiimainen hulluus oli miltei sietämätön. Aloin jyskyttää Liisaa yhä nopeammin. Hänen rintansa heiluivat lauteita vasten, huohotuksemme koveni. Purin hammasta yhteen, etten olisi päästänyt suustani huudahduksia.

Painelin peukaloa nartun anukseen, jysäyttelin kaluani niin syvälle pillun perukoille kuin mahdollista. Tunsin, kuinka Liisa alkoi väristä orgasmin kourissa.

Vedin kaluni ulos, astuin askeleen taaksepäin ja ihailin tuota nytkähtelevää, reheväperseistä, hikistä, hiljaa nyyhkyttävää ja huokailevaa lutkaa. Runkkasin kauluani ja pian nesteeni lensivät Liisan pakaroille ja alaselälle, muutama tippa putosi lauteille.

Samassa ulkoa kuului naisen ääni. ”Huhuu, Liisa, joko olet tulossa?”
”Joo…” hän sanoi pystyy nousten ja ääntään selvittäen. ”Kyllä, ihan just. Olen jo melkein peseytynyt.”
Suutelimme nopeasti, huuhtelin itsekin hiet pois yltäni.

Menin ensin pukuhuoneeseen kuivaamaan itseni, sitten poistuin samasta sivuovesta mistä olin tullutkin. Kiersin metsän kautta ja tulin ”kävelylenkiltäni” aivan toisesta suunnasta hieman sen jälkeen, kun Liisa oli palannut talolle.

Illan mittaan Liisalle tuli vielä pari tekstiviestiä, ilmeisesti siltä treffikaveriltaan. Lähetinpä minäkin hänelle yhden, jossa kehotin häntä tulemaan ulkorakennuksen taakse pieneen metsikköön yöllä kello kahdelta. Lähetin viestin viereisestä huoneesta. Hänen ilmeensä oli hieman hämmentynyt, kun astuin pian tämän jälkeen samaan huoneeseen.

Vain muutama vieras jäi yöksi, minä ja Liisa kuuluimme heihin. Yöpaikkamme olivat eri puolilla taloa. Pysyttelin valveilla. Hieman ennen kahta hiivin ulos takaovesta, kuin mennäkseni kuselle. Kävin autollani, jonne olin onnekkaasti jättänyt seksikaupasta ostamani liukuvoidepullon. Otin mukaan myös pätkän köyttä. Sitten astelin ulkorakennuksen taakse, ylläni vain bokserit, t-paita ja sandaalit.

Onneksi tuohon aikaan kyseisellä seudulla ei juurikaan vielä ollut itikoita. Odottelin muutaman minuutin nurmikolla jalkaa vaihtaen. Ehdin jo hermostua: jospa Liisa olikin nukkunut tapaamisemme ohi, tai tullut taas toisiin aatoksiin ja katumapäälle?

Sitten kuulin askeleet nurkan takaa. Kesäisen aamuyön himmeässä valossa hän asteli eteeni. Ylleen hän oli kietaissut aamutakin, jalassa oli lyhytvartisen kumisaappaat.

Tartuin häntä kädestä ja vedin perässäni parinkymmenen metrin päähän nuoren koivikon suojiin. Kasteiset heinät kutittelivat pohkeita.
”Mitä sä meinaat?” hän kysyi naurahtaen, kuin ei olisi tiennyt.

”Käänny”, käskin kun olimme tulleet hieman paksumman puun kohdalle. Hän kääntyi kuuliaisesti kasvot kohti puuta, jota olin osoittanut. Riuhtaisin aamutakin Liisan yltä. Hänen ihonsa meni kananlihalle viileässä ilmassa, nännit kohosivat pystyyn. Sidoin narunpätkän hänen ranteidensa ympärille, sitten sidoin toisen pään puun ympärille niin, että hänen kämmenensä pitivät puun rungosta kiinni rinnan korkeudelta.

”No niin, rakas lutkani”, sanoin ja suutelin hänen niskaansa. Painauduin vasten hänen selkäänsä, otin muhkeat tissit kouriini ja leivoin niitä hetken nautinnollisesti. Liisa kiemurteli edessäni pelkissä kumisaappaissa.

”Uuh… Olen sun vanki. Käytä mua”, Liisa huokasi.
Riisuin bokserini. Avasin liukuvoidetuubin, pursotin sitä runsaasi kämmenelleni ja levitin rasvaa sekä kaluni varteen että Liisan pakaroiden väliin. Toimintani oli hieman hätäistä, olin taas hulluna kiimasta. Niin kyllä näytti olevan huokaileva Liisakin.

Runkkasin peräreikää peukalollani, toisen käden vein Liisan vyötärön ympäri ja hivelin pillua. Kun hän alkoi olla kunnolla kostea, painoin kaluni aluksi vittuun ja tein muutaman työnnön. Sitten aloin hiljaa upottaa kullin päätä ahtaaseen anukseen.

”Panetko sä…panetko sun tätiäs perseeseen?” Liisa kysyi kiimaisena kiusoitellen. En vastannut mitään, työnsin sentin lisää ja tunsin, kuinka koko terskani oli sulkijalihaksen puristuksessa. Pysyin hetken paikoillani, tartuin narttuni niskahiuksiin ja toisella kädellä jatkoin vitun hieromista.

Niin alkoi persepano koivikossa. Mieletön, himon sokaisema hetki. Yöllisten lintujen sirkutukseen sekoittui ihmisten naimisen ääni. Kohta olin työntynyt Liisa-tädin perseen pohjaan asti, hän työnsi peräpäätään vastaan, tarjoten minulle käytettäväksi reikää jonka oli aikaisemmin luvannut.

Pelkissä kumisaappaissa, kädet puuhun sidottuna, tuo lutka sai nytkähtelevän orgasmin, eikä voinut pidätellä kiljahdustaan. Työnsin pari sormea supistelevaan pilluun. Kaluni sykki, Liisan perse sykki, koko maaima tuntui vavahtelevan noiden sykähdysten tahdissa. Laskin spermat upean lutkani uumeniin.

Vapautin Liisan kädet. Suutelimme pitkään. Seisoimme toisiimme kietoutuneina öisessä metsässä, me kielletyn himon riivaamat.

2 kommenttia viestissä: “Tätini, lutkani – osa 3”

  1. Trickster says:

    Perushyvää tekstiä ilman karmeimpia kirjoitusvirheitä. Jaat kappaleita aika pieniin osasiin, mikä vähän pätkii lukukokemusta. Sekaan voisi heittää myös vähän enemmän kuvailua.

  2. Owl in tree says:

    Hyvä stoori taas kerran

Kommentoi

top