search
top

Vierailija aviovuoteessa, osa 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (37 votes, average: 3.57 out of 5)
Loading...

Minun nimeni on Hanna ja haluan tunnustaa yhden asian. Niin kauan kuin muistan, olen kiihottunut valtavasti miesten välisestä seksistä. Koulussa monen oppitunnin asiat menivät korvieni ohi kun olin keskittynyt ajattelemaan luokkani poikia touhuamassa keskenään. Kuka olisi kenenkäkin kanssa? Kumpi olisi dominoivampi osapuoli? Miten ahnaat kielet lipoisivat teinihimosta paisuneita kulleja. Tunnen vieläkin väristyksiä niistä unelmista.

Pian tämän jälkeen opin hakemaan netistä pornoa. Ensimmäisellä kerralla kiertelin ja kaartelin asian ympärillä. Odotin että vanhempani menivät käymään tuttaviensa luona, jotta he varmasti olisivat poissa riittävän kauan. Lopulta sain kerättyä rohkeutta riittävästi ja menin videosivustolle, jonka osoitteen olin saanut selville aiemmin. Pilluani kuumotti jo päästessäni homovideoiden kategoriasivulle. Käteni menivät hameen helman alle ja vetäisivät pikkuhousut pois. Vasen käteni alkoi jo kevyesti hieroa pillunhuulia samalla kun oikea käteni valitsi hiirellä parhaan näköisen videoklipin.

Videossa kaksi nuorta komeaa miestä olivat alasti suihkussa ja hieroivat toistensa kovana seisovia kulleja. Omat sormeni pyörivät yhä kiihtyen pillussani, joka oli kuumempi ja märempi kuin koskaan. Olin niin ylikiihottuneessa tilassa, että laukesin pian. Orkun mentyä ohi videossa toinen miehistä otti polvillaan toiselta suihin. En ollut aiemmin runkannut monta kertaa putkeen, mutta nyt käteni löysivät tiensä pillulle kuin itsestään. Pian olin taas kiihkoissani ja jatkoin nautinnollista runkkaamista. Kun pojat alkoivat panna toisiaan perseeseen niin menetin täysin kontrollin ja hieroin klittaani niin nopeasti kuin vain pystyin. Ennen videon loppumista laukesin jo toisen kerran. Tällä kertaa niin rajusti, että en jaksanut enää runkata kolmatta kertaa, vaikka vähän olisi tehnyt mieli.

Siitä asti olen runkannut tasaiseen tahtiin katsellen homopornoa. On jotenkin niin kiihottavaa katsella, kuinka lihaksikas mies ratsastaa toisen miehen kyrpä perseessään. Pumppauksen tahdissa heiluvassa kyrvässä on jotain maagista. Kuvittelen usein liittyväni panevien miesten joukkoon, ottavani vapaana heiluvan kullin suuhuni ja imeväni sitä kunnes saan tuoreen kuuman spermalastin suoraan naamalleni.

En ole koskaan kokenut tätä käytännössä, mutta keskustellessani aviomieheni Ollin seksielämämme rikastuttamisesta hän tunnusti olevansa biseksuaali. Ajatus kolmen kimpasta nousi heti mieleeni. Päätimme kuitenkin kokeilla sitä ensin naisen kanssa. Olemme harrastaneet monia ihania rakasteluhetkiä mieheni vanhan tutun Suvin kanssa. Kun mieheni on ollut työmatkoilla niin olemmepa me tytöt peuhanneet kaksistaankin.

Lopulta päätimme kokeilla samaa miehen kanssa. Olli oli lopettanut seksin miesten kanssa kun aloitimme seurustelun, mutta nyt hän oli pyytänyt mukaan ex-kumppaninsa Karin.

Siinä he nyt olivat, keskellä olohuonettamme pelkissä alushousuissa. Olli ja Kari suutelivat kiihkeästi käsien vaeltaessa pitkin kaulaa, selkää ja pakaroita. Minä istuin vieressä tuolilla hivellen herkkiä nännejäni rintsikoiden läpi. Halusin viivyttää nautintoa ja jätin jo kevyesti kihelmöivän pilluni rauhaan. Keskityin vain ajattelemaan, kuinka onnekas olinkaan. Kovinkaan moni ei saa elää salaisia seksifantasioitaan niin täydellisesti kuin mitä minulle oli nyt luvassa.

Miehet olivat puristautuneet tiukasti toisiaan vastaan. Näin kuitenkin välillä pilkahduksia kivikovina seisovista kulleista. Ollin kalun pää oli jo työntynyt ulos alushousujen vyötäröstä. Aina välillä miehet hieroivat kalujaan vastakkain. Ajattelin, miltä se mahtaisi tuntua.

Kari otti aloitteen ja veti Ollin alushousut nilkkoihin. Sitten hän suuteli vapaaksi päässyttä kullia muutaman kerran varteen ja kerran päähän. Mehuni lähtivät liikkeelle ja käteni siirtyi rinnoilta haaroväliin. Kari nousi seisomaan ja Olli laskeutui alas vetäen Karin viimeisen vaatekappaleen pois. Karin tanassa oleva kalu löysi tiensä Ollin suuhun samalla kuin etusormeni vilahti pillunhuulien välistä sisääni.

Miehet asettautuivat matolle kyljelleen makaamaan. Sydämeni pompahti kun tajusin heidän menevän kuusysiin. Kari ja Olli nuolivat toistensa kyrpiä vuoron perään pitkin, hitain vedoin. Tämä oli yksi suosikkiasentojani pornoleffoista, joten katselin heidän lemmenleikkiään sivellen pilluani yhä nopeammin. Sisäreisissäni tuntui ihanan nautinnollista säkenöintiä.

Miehet katsoivat toisiaan silmiin ja kuin yhteisestä sopimuksesta päästivät kullit pois suustaan. Sitten Olli pyörähti ympäri ja asettui kontilleen. Hän kääntyi katsomaan Karia olkansa yli antautuvasti. Näin hänen pystyssä olevan perseensä ja sen alla kovana seisovan kullin. Ihan kohta se tapahtuisi.

Kari meni polvilleen Ollin taakse. Hänen syljestä kiiltelevä kullinsa hakeutui Ollin persereiälle ja sitten hän alkoi painaa. Olli voihki perseeseensä tunkeutuvan kalun edessä, mutta pikku hiljaa sentti sentiltä kalu painui suoleen. Kun kulli oli painautunut pohjaan asti, Kari nojautui eteenpäin ja alkoi nuolla Ollin niskaa. Olli kääntyi ja miesten huulet kohtasivat toisensa ja he alkoivat suudella kiihkeästi. Olin seota kiihkosta. Aviomieheni otti silmieni edessä toisen miehen kalun perseeseensä ja nautti siitä.

Ja niin nautin minäkin.

Kari alkoi pumpata kulliaan sisään ja ulos. Molemmat miehet murahtelivat ja voihkivat nautinnon kasvaessa. Minä olin siirtynyt hieromaan klitoristani kun totesin ajan kypsäksi ja päätin liittyä joukkoon. Menin kontillaan parrua perseeseensä saavan mieheni alle ja otin hänen kullinsa suuhuni. Annoin sen liikkua suussani Karin työntöjen voimasta. Pyörittelin kieltäni pitkin kullia. Olli päätti vastata laskemalla päänsä pillulleni ja lipomalla sitä minkä omalta nautinnoltaan kykeni.

Siinä me sitten olimme. Minä ja aviomieheni syntisen hekumallisessa kuusysissä samalla kun kolmas mies pani miestäni perseeseen niin kovaa kuin kykeni. Tuplahoitoa saanut Olli laukesi ensimmäisenä. Kun hän alkoi ruiskuttaa spermaa suuhuni niin rupesin imemään kaikin voimin. Nielin joka pisaran, jonka vain sain talteen. Koska Olli ei orkultaan pystynyt nuolemaan, rupesin taas runkkaamaan itseäni ja pian laukesinkin. Orgasmi oli voimakkaampi kuin aikoihin. Onnekseni tajusin laskea Ollin kullin suustani, olisin varmaan purrut sitä kouristuksiltani.

Kun orkkuni oli laantunut, kuulin Karin lähestyvän huippua. Pian hän laski lastinsa Ollin suoleen nautinnon murahtelujen saattamana. Sitten kellahdimme matolle epämääräiseksi kasaksi ja makasimme raukeina vailla huolia. Välillä silittelimme toisiamme, mutta enimmäkseen vaan nautimme rennosta olosta.

Aikaa kului ja lopulta nousimme ja menimme yhdessä tuumin keittiöön. Olimme kaikki alastomia, kukaan ei tuntenut tarvetta laittaa vaatteita päälle. Näin, kuinka molemmat miehet kurkkivat alastonta vartaloani aina silloin tällöin. Palautin kohteliaisuudet katsomalla miesten liikkeen tahdissa heiluvia kulleja. Olli oli laittamassa teevettä kiehumaan, kun Kari taputti häntä ohimennen pepulle.

Olli vastasi käännähtymällä nopeasti ja tarttumalla Karia kevyesti kiveksistä. Hän siveli niitä muutaman kerran ja katsoi silmiin. Tunsin kuinka kiihotus alkoi kohota sisälläni uudestaan. Menin miesten väliin ja laitoin käteni molempien pakaroille.

– Noh noh, pojat. Taasko sitä ollaan pahoilla teillä?

Käänsin molemmat ympäri ja menin polvilleni heidän eteensä. Molemmat kullit olivat aivan naamani edessä. Aloitin Karin aseesta. Nuolaisin sitä pitkään ja hartaasti. Tunsin kuinka se lähti kovettumaan. Sitten käännyin Ollin mulkun puoleen. Se oli jo puolitangossa, ja pari kevyttä lipaisua sai sen seisomaan täysin pystyssä.

Otin Karin kullin suuhuni niin syvälle kuin pystyin. Imin sitä voimalla ja vedin pääni taaksepäin kunnes kulli plopsahti ulos. Vilkaisin nopeasti ylöspäin ja näin kuinka miehet suutelivat ja hivelivät toisiaan samalla kun otin heiltä vuoron perään suihin.

Karin nuoliessa Ollin kaulaa päätin kokeilla suuni venyvyyttä ja otin molemmat kullit yhtäaikaa suuhuni. Tilaa oli vähän, mutta pyöritin kieltäni kullinnuppien ympärillä ja välissä niin kuin vain taisin. Yläpuoleltani kuuluvan voihkinnan perusteella hoito oli taitavaa. Halusin kuitenkin vielä enemmän, joten päästin kullit vapauteen ja taputin toisiaan nuolevia miehiä pyllyille.

– Pojat, voisinko pyytää teiltä yhtä palvelusta?

Molemmat kääntyivät katsomaan ja ennen kuin kumpikaan ehti vastata, asettauduin makaamaan selälleni lattialle. Tartuin reisistäni kiinni ja vedin ne levälleen. Sekä kiimasta kostunut pilluni että persereikäni levittäytyivät kaikkien nähtäväksi. Tunsin miesten kiimaiset katseet haarovälissäni.

– Mulla olisi täällä kaksi paikkaa, jotka molemmat tarvitsee tanakkaa kullia. Voisitteko täyttää ne yhtäaikaa?

Sanoin kutsuni tarkoituksellisen ujosti ja räpytin silmiäni viattomasti. Samassa teen keittäminen ja muut asiat unohtuivat ja olimme alta aikayksikön makuuhuoneessa.

Annoimme vieraalle oikeuden valita reikänsä ensimmäisenä ja hän halusi panna tiukkaa persettäni. Aloitimme siten, että Olli meni sängylle selälleen makaamaan. Minä tulin hänen päälleen nelinkontin. Kari oli polvillaan takanani valmiina panemaan.

Tartuin Ollin kullin juuresta kiinni ja ohjasin sen pillulleni. Kiusoittelin sitä ensin vähän pillunhuulillani ja painoin sen sitten lopulta pohjaan. Nojauduin eteenpäin nuolemaan Ollin rintaa, nännejä ja kaulaa. Sitten käännyin taaksepäin ja nyökkäsin Karille. Hän toi kalunsa perseelleni ja alkoi painaa.

Olin ottanut Ollin monesti perseeseeni, mutta Karin kulli oli aavistuksen paksumpi. Tunsin kuinka se levitti reikääni yhä enemmän ja enemmän. Samalla havaitsin kuinka Ollin kulli painoi vastaan pillussani. Tunsin oloni täydemmäksi kuin koskaan, eikä Kari ollut vielä edes kokonaan sisällä. Kari ilmeisesti aisti tilani voihkinnastani ja vähensi painetta. Hän antoi kullinsa liukua hieman ulospäin ja aloitti sitten taas painamisen. Mulkku upposi hieman syvemmälle. Parin kolmen rauhallisen pumppauksen jälkeen molemmat reikäni olivat pohjaa myöten täynnä kyrpää.

Nostin toisen käteni ylös rauhoittumisen merkiksi. Olimme kaikki kolme täysin paikallaan. Totuttauduin uuteen täytenä olemisen tunteeseen. Vein käteni taakse ja tunnustelin molempia kivespusseja. Hieman aikaa hiplattuani haarojeni paine alkoi muuttua nautinnoksi.

– No pojat, pankaa nyt minkä kerkeätte.

Tuskin olivat nämä sanat päässeet suustani kun sisälläni olevat kullit nytkähtivät liikkeelle. Kari tarttui rinnoistani kiinni ja alkoi hyväilemään niitä. Olli taasen nappasi huuleni omiaan vasten ja hiveli käsillään pitkin selkääni.

Tämä nelinkertainen kiihotus oli täysin sanoinkuvaamatonta. Nautinnon aaltoja syntyi samaan aikaan niin suustani, tisseistäni, pillustani kuin perseestänikin. Olisin halunnut sen jatkuvan ikuisuuksiin, mutta tosiasiassa laukesin nopeasti. Suljin silmäni orkun iskiessä keskittyen molempiin reikiini puskeviin kulleihin.

Kari tuli seuraavana. Olin laantunut sen verran, että tunsin perseeseeni ruiskuavan kuuman sperman. Se tuntui ihanalta kiimaisen kullin nytkyessä roiskeiden tahdissa. Kouristusten loputtua nousin istumaan ja vetäisin itseni irti molemmista kulleista. Pyörähdin Ollin viereen makaamaan ja viittasin Karia kohti Ollin vielä laukeamatonta kullia.

Kari ottikin aseen heti suuhunsa ja alkoi imeä sitä. Minä puolestani aloin imeä Ollin huulia. Katselin kuinka aviomieheni kullia imettiin taidolla ja kiihotin häntä samaan aikaan suullani. Kaikki tämä oli juuri sitä, jota olin fantasioissani toivonutkin. Olli laukesi äänekkäästi. Kari oli juuri silloin nuolemassa hänen kullinsa vartta, joten spermalasti ampui hänen kullistaan ylöspäin niin kovalla voimalla, että osa siitä läiskähti kiihkeässä suudelmassa oleville kasvoillemme.

Makasimme sängyllä tyytyväisinä tuoretta spermaa persereiässäni ja kasvoillamme. Ennen seuraavaa aamua sitä löytyisi vielä monesta muustakin paikasta.

11 kommenttia viestissä: “Vierailija aviovuoteessa, osa 2”

  1. PekkaAkaa says:

    Hiton kiihottavaa…

    osallistuisin itsekin mielelläni leikkeihin

    ukmakaa@gmail.com

  2. homorunkkari says:

    Oot kyl homorunkkari.

  3. homorunkkari says:

    Oot kyl homorunkkari Oot kyl homorunkkari Oot kyl homorunkkari Oot kyl homorunkkari Oot kyl homorunkkari

  4. homorunkkari says:

    Oot kyl homorunkkari

  5. homorunkkari says:

    Oot kyl homorunkkari

  6. Punakone says:

    Kiihottava tarina, ehkä enemmän voisi olla kuvailua, tosin tämä antaa hyvin tilaa lukijan mielikuvitukselle. Silti 5/5! 😉

  7. kokeilunhaluinen says:

    Olen hetero mies mutta kyllä mielelläni kokeilisin 😉 Mahtava !

  8. Clown at the Midnight says:

    Hyvä tarina, mä tykkäsin

  9. ef says:

    oli mahtava tarina olen naimisissa oleva hetero mies mutta kyllä olisi minullekkin kelvannut 10pistettä:P

  10. kiihottunut says:

    Hyvä ja kiihottava tarina.Itsekkin olen miettinyt samankaltaista leikkiä.

  11. masa says:

    vaun, ihanan rietas juttu todella kiihotti lisää kiitos

Kommentoi

top