search
top

Laivalla

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (149 votes, average: 2.40 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Ensimmäinen novellini.. :) Jatkoa tulee toiveesta.

Istuimme ruokapöydässä äidin ja isän kanssa. Äiti ja isä olivat menneet naimisiin puolisen vuotta sitten. He olivat olleet häämatkalla laivalla. He olivat olleet laivan kalliimmassa ja hienoimmassa sviitissä. He olivat saaneet lahjakortin matkan päätteeksi. Äiti oli löytänyt lahjakortin ja huomasi sen olevan voimassa enää vain ensi viikonlopun. Ruokapöydässä hän tarjosi lahjakorttia minulle ja 12-vuotiaalle tyttöystävälleni. Tyttöystäväni Anna oli jo niin innoissaan, joten minäkin ajattelin että mikäpäs siinä. Anna kysyi vielä vanhemmiltaan luvan ja sen hän myös sai. Lähtö oli parin päivän päästä. Mika ja Anna olivat Annan kotona kahdestaan, ja he juttelivat matkasta. Minulla oli mukanani lista mitä pitäisi ostaa ennen matkalle lähtöä. Jätin listan Annalle ja sanoin, että lisää siihen jos tulee jotain ostettavaa.

Lähtöpäivän aamulla Mika lähti hakemaan Annaa kodistansa. Anna oli jo valmis, joten lähdimme saman tien kauppaan. Hän palautti “ostoslistan” takaisin ja huomasin, että perään oli kirjoitettu “kortsuja vähintään 10kpl”. Ostimme kaupasta kaikki mitä listalla luki ja lähdimme kohti kotiani josta lähdettäisiin heti kun olimme valmiit. Isä oli jo laittanut matkalaukkuni autoon, kun saavuimme kotiin. Laitoin vielä Annan laukun ja muovipussin missä oli kaupan ostokset. Asuimme pienessä kylässä Loimaan vieressä. Lähdimme autolla kohti Turkua josta laivamme lähti. Kun pääsimme satamaan isä auttoi nostamaan laukut auton takaluukusta.

Lähdimme kävelemään kohti sataman terminaalia. Vilkutimme vielä isälle ja astuimme sisään. Menimme lähtöselvitykseen ja saimme hytin avainkortit joissa luki “hääsviitti 2”. Me olimme innoissamme, että saimme hääsviitin. Anna kuiskasi minulle, että laivalla on hyvä paikka tehdä sitä ja vinkkasi silmää. Menimme lippujemme kanssa portista sisään odotustilaan ja laivaan pääsikin jo sisälle. Kävelimme pitkiä käytäviä muiden ihmisten kanssa kohti laivaa. Nyt näimme jo laivan aukinaisen oven. Astuimme sisään laivaan ja laivan henkilökunta tervehti meitä 7. Kannen aulassa. Lähdimme hissillä 9. kannelle jossa sviittimme oli. Löysimme oven jossa luki hääsviitti 2. Laitoin avainkorttini sisään ja aukaisin oven. Annoin Annalle pusun ja kävelimme sisään käsi kädessä. Suljimme oven perässämme.

Sviitissä oli eteinen, suuri poreamme, suihku, sauna, parveke, olohuone jossa oli suuri kulmadivaani ja taulu-tv. Ja kaiken lisäksi makuuhuone, joka oli varustettu omalla tv:llä ja sängyllä jossa oli tummanpunaisia ruusun terälehtiä. Oli jo aika myöhä, mutta päätimme käydä vielä syömässä. Kävimme syömässä buffetissa ja palasimme sviittiimme. Anna kysyi, että missä kauppakassi on. Vastasin, että eteisessä. Anna haki kauppakassin ja laittoi siellä olevat eväät olohuoneen jääkaappiin.

Minä katsoin tv:tä sohvalla ja Anna istui viereeni. Tv:stä tuli elokuva missä alkoi kohtaus jossa nainen otti mieheltä suihin. Anna otti kaukosäätimen ja laitoi telkkarin pois päältä. Olin juuri kysymässä miksi hän teki niin, mutta en kerennyt edes suutani avaamaan kun hän suuteli minua intohimoisesti. Hän tuli syliini haara-asentoon ja alkoi aukaisemaan kauluspaitani nappeja. Anna oli urheilullinen ja hän harrasti monia lajeja. Otin hänen toppinsa pois päältä. Annakin oli saanut paitani pois. Aloin repimään Annan minihameen nappeja auki ja vedin ne alas ja heitin pois. Anna otti shortsini pois ja suutelimme sohvalla puolialasti. Sekin oli ensimmäinen kerta.

Anna otti näppärästi kaluni pois boxereistani. Hän kietoi kätensä sen ympärille ja alkoi runkkaamaan sitä. Hetken päästä Anna otti sen suuhunsa. Se tuntui taivaalliselta. Heitin boxerini toiseen päähän huonetta ja sanoin Annalle, että mennään sänkyyn. Mennään! , Anna vastasi. Kun pääsimme makuuhuoneeseen heitin päiväpeiton ja tyynyt lattialle ja vedin Annan sänkyyn. Vedin hänen pikkuhousunsa alas ja aloin hyväilemään vuorotellen sormella ja suulla hänen karvaronta pimperoaan. Pyörittelin kielelläni klitorista ja kuului pieni kiljahdus. Rintoja Annalla ei ollut juuri ollenkaan, mutts hänellä oli urheiluliivit. Revin ne pois ja suutelin häntä. Kysyin häneltä vielä, että haluatko tätä. Tietenki kuului huokailevalla äänellä. Etsin kondomi pakkauksen yöpöydän laatikosta, ja otin yhdet pakkauksen.

Aukaisin sen ja sieltä tuli mansikan makuinen punainen kondomi. Asetin sen paikoilleen ja menin Annan päälle. Sanoin, että nyt sattuu hieman. Työnsin kaikki sisään ensin nopeasti että kalvo puhkeaisi. Sitten aloin pumppaamaan munaani kuumassa, kosteassa ja kuukaudessa pillussa edestakaisin. Hetken päästä tunsin laukeavani ja päästin lastin kortsuin. Laitoimme vaatteet päälle ja lähdimme vielä keskellä yötä drinkille. Otetaan kohta uusiks, Anna kuiskasi mille ennen lähtöä.

18 kommenttia viestissä: “Laivalla”

  1. Ihmiset says:

    Kertoja itse on 13-18v veikkaan siis iäksi 15? Pääsee laivalle.

  2. plääh says:

    Tarina oli todella epärealistinen ? 12-vuotiaat ilman aikuisia laivalla, hääsviitissä, juomassa drinksuja joissa voisi kuvitella olevan alkoholia? Alkoi nyt mietityttämään että mielestäni 12-vuotiailla pojilla ei vielä pitäisi olla edes mitään kalua millä harrastaa seksiä. Tarina oli sekava ja täynnä kirjotusvirheitä. En suosittele jatkamaan.

  3. Miettivä says:

    Siis miten oikeesti 12v on laivalla ilman aikuista?!

  4. .... says:

    Tässä on hyvä IDEA novellille, mutta toteutus vaikuttaa hätiköidylttä, juoni oli sekava koska päähenkilöt olivat 12 v. Ja kaiken maiilman mikatkin pomppivat tekstissä yhtäkkiä. Tulee ajatus että kuka ihme tuo mika on eikä juonesta saakkaan kiinni. Lause :”Mika ja Anna olivat kahdestaan kotona ja juttelivat matkasta.” olisi voinut jättää kokonaan pois koska se kuulostaa irralliselta. Vasta seuraavassa lauseessa jossa mika esiintyy olisi voinyt esitellä hänet esim :” lähtöpäivän aamuna mika, minun tai annan blaa blaa blaa lähti hakemaan annaa kodistansa.” yhdyn vielä edellisiin esim. 12 vuotiaat keskiyöllä baarissa tai jossain ruotsin laivalla hääsviittejä?!?! Parantele seuraavaa tarinaasi enemmän todemman tuntuiseksi äläkä välitä kritiikistä. Onnea jatkoon 🙂

  5. Namskis says:

    Vähän epäaito, jos päähenkilöt oli 12 vuotiaita. Sen ikäiset ei harrasta vielä kunnon seksiä ei lähde drinkeille yms. Myöskin kun mainitsit että kumpikin oli ensimmäistä kertaa harrastamassa seksiä olisi tilanne voinut olla aidompi eikä akti niin nopea.

  6. fr11kk1 says:

    Kyllä varsin nuorelta vaikuttaa kirjoittaja ja varmaan yhdeltä istumalta kirjoitetulta koko tarina. Vähän realismin säätöä kohdilleen ja oikolukua ennen lähettämistä, niin hyviä novelleja sulta vielä tulee, älä lannistu kritiikistä.

  7. buumanni says:

    Sillälailla, ja panon loputtua baariin drinkille, 12-vuotias jne.
    Tässä tarvitsisi kovasti koulussa ensiksi paneutua ainekirjoitukseen, ja sitten kun taitoa löytyy, niin sittenvaikkapa pieniä juttuja lähetellä näillekin sivuille. Mutta tsemppiä, ei yritystä puuttunut, mutta… voi voi sentään.

  8. minkähä_ikäne says:

    Minkähän ikäinen kirjoittaja lie ollut. Varmaan joku enintään 15-vuotias.

  9. puuhis says:

    Komppaan katriinaa, meni persoona muodot sekaisin. Samassa lauseessa mika meni annalle ja sitten lähdimme, tämähän kertoo mikan olevan kaiketi kolmas pyörä, joka kuitenkin jäi ilman.
    Mutta on hyvä aloittaa jostakin, kun saat tarinan valmiiksi, lue ajatuksella se läpi, korjaa persoona virheet, ne häiritsevät enemmän kuin pienet asia virheet.
    Zemppiä ja harjoitusta

  10. Softis says:

    Iha ok !

  11. Yucca says:

    Mikäli Anna on 12-vuotias ja kertoja ilmeisesti samoja ikiä, niin miten sen verran reippaasti alaikäiset voivat lähteä keskellä yötä drinkille? Tuo särähti silmään pahasti, sillä ainakin meillä päin drinkit sisältävät alkoholia.

  12. Katriina says:

    Kukahan on se alussa pariin kertaan mainittu Mika? En ole varma onko ruåtsinlaivoilla mitään hää- tai muita luksushyttejä, mutta en ainakaan ole sellaisista kuullut… Sen ainakin tiedän varmasti, että tuon ikäisillä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä laivalle ilman iskää tai äiskää. Fiktiota tai ei, jotain realismia pitää olla.

  13. .. says:

    Alku oli sekava.

  14. JuPe says:

    Epäloogisuutta aika paljon, lisää tarkkuuta.

  15. Erno says:

    Vähän liika ehkä toistit nimiä, ja kirjoitusasu oli hieman erikoinen. Itse aktia voit pidentää reilusti, muuten hyvä novelli, arvosanaksi 7, eli 2,5 tähteä. 🙂

  16. Adf says:

    Luepa jatkossa ensin novelli. Valtavasti kirjoitusvirheitä ja epäloogisuuksia.
    “…pumppaamaan munaani kuumassa, kosteassa ja kuukaudessa pillussa edestakaisin.”
    Mikä “kuukaudessa”?

  17. Owl in tree says:

    En päässyt sisälle tähän. Ihme et Neitsyt osas runkata, ens kerral jotenki aidompi

  18. jepjep says:

    jatkoa ja pidempi saisi olla tuo akti osio

Kommentoi

top