search
top

Anna ja Irina, osa 5

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (26 votes, average: 3.69 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Todella pitkän tarinan 5. osa. En suosittele lukemaan lukematta muita osia ensin. Mutta sisältää tosiaan piiskauksia ja muuta sm-seksiä. Kuten ennenkin: palaute on tervetullutta: nimim.noitapilli-ät_suomi24.fi

Aamu koitti harmaana ja sateisena. Oli hyvä, että tavarat oli jo pakattu; nyt ei tarvittu kuin pikaiset aamupesut järvessä, aamukahvit ja sitten olimme valmiit. Ajo tihkusateessa pääkaupunkiseudulle oli pitkä ja tylsä. Mutta kun Mäntsälä oli ohitettu, aurinko alkoi paistaa ja kun kaarroimme kotipihaan, aurinko paistoi kauneimmillaan, linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Tytöt juoksivat puutarhaan. Luonteensa mukaisesti Irina juoksi heti uima-altaaseen ja sitten aurinkotuoliin, Anna taas tarkasti joko marjapensaiden marjat olisivat poimintakypsiä. Kumpikaan ei ehtinyt sisälle ennen kuin pienen ajan päästä.

– Onks teillä tosiaan NOIN iso talo kahdelle?
– On. Tai, nyt ei enää kahdelle. Nyt meitä on neljä. Meillä on, ei ”teillä”.
– Mut… …UPEETA !!! Voi rakas!
– (Irina) Anna, mä oon jo ollu täällä. Tuu kattoon alakertaa. Maan alla, sopii seksipaikaks. Voi huutaa niin paljo ku haluaa, kukaan ei häiriinny. Tuu nyt… kato… Diskovarustus. Järjetön määrä musaa, mikserit, valot, piano, savukonekin. Toinen sauna alakerrassa. Pihalla on toi puusauna. Kato mikä kirjasto! Tääl on varmaan tuhansii kirjoja. Mä en oo ikinä nähny tällasta. Viinikellari. Laatikoittain ja kaapeittain hienoja juomia. Kolme pakastinta täynnä ruokaa, kolme hellaa, leivinuuni… Pesukoneet, kuivatusrummut, tiskikoneet, stereot monessa paikkaa, ainakin viis tietokonetta jotka on kaikki netissä. Valtava puutarha. Uima-allas. Me ei oo vittu tällasta ikinä nähtykään! Ei ikinä! Tajuutsä, me asutaan nyt täällä?!! Asutaan!
– Rauhottuus nyt… Tääl on myös hirveesti rojua, epäsiistiä, tää on syrjässä, koko aika paljon laittamista…
– (Irina) … mut ulkonakin voi ihan rauhassa olla alasti eikä kukaan valita. Uimaan pääsee joka minuutti ja saunoistakin voi valita kumman vittu viittis lämmittää. Ja jos ei viitti laiittaa ruokaa sisällä ni ulkona on toi grillikotatalo. Vittu, mä en oo ikinä nähny tällasta paikkaa. Koirallakin on oma uima-allas. Tajuutsä? Koiralla! Vittu mä istusin onnesta litteenä siinä koiran lammikossa kesäkuumalla, mut meille on toi iso pyöree allas! Ootsä vittu ikinä ennen nähny et koirakin on niin rikas et sil on oma uima-allas???

Anna vaan halasi minua kyyneleet silmissä, ei pystynyt ensin edes puhumaan.
– Tää… Tää on jotenki niin liian hienoo… et mä saan joskus olla jossain tällases… ja vielä sun kanssas…
– Anna rakas. En mä oo mikään superrikas. Suomen ja Venäjän elintaso vaan on vähän erilainen. Ei me olla mitään rikkaita, mut onhan tääl tilaa ja mukavaa, mut tää on kumminkin vaan IHAN tavallinen talo aika syrjässä…
– Nii mut mä… ja Irina… Et me saadaan olla täällä… (niisk)…
– Anna… Sä oot mun naiseni nyt. Sä oot nyt tän paikan pomo, tai ainakin kakkospomo.
– Mä en varmaan ees osaa, mut babushka opetti… mun tarttee nyt yrittää mennä rukoileen. Saanks mä mennä ulos nyt?
– Kulta, sä kuljet sun talossas sisään ja ulos ihan niinku haluut etkä kysy yhtään mitään mistään.

Halasin Irinaa ja katselimme kuinka Anna ryntäsi tunnekuohun vallassa puutarhaan, katseli kasveja ja näköjään polvistui altaan viereen, ilmeisesti rukoilemaan.
– Musta Anna liiottelee nyt.
– Liiottelee? Vittu, mä oisin tehny samat jos oisin kehdannu sillon ku Alexandra toi mut tänne. Mut mul oli vaan nii luukku auki et mä en ees saanu sanottuu mitään. Mä en nukkunu melkee yhtään ekana yönä, mä vaan tuijotin.
– Mut eihän tää nyt mikään palatsi oo. Puutalo keskellä skuttaa. Ja kaukana kaikesta.
– Hei… Funtsis vähä. Sä et oo ASUNU siinä nuorisokodissa. Me ollaan. Sä et oo asunu Itä-Vantaalla kaupungin juoppotalossa. Mä oon. Sä et tiiä Kostamuksen kommariajan betonilähiöstä. Anna tietää.

Halasin Irinaa.
– Vittu, mä oon NIIN sun orjas. Sun ja Alexandran. Tää elämä on niin MILJOONA kertaa parempaa ku jos mut ois lempattu ulos sieltä Sortavalan kadulle… niinku mulle ois kaiken oikeuden mukaan pitäny käydä… Ja mä jumaloin Raisaa kans. Se löysi sut.

Hetken päästä Anna tuli touhua täynnä sisälle. Hän halusi tietää missä olisi ruohonleikkuri kun hänen mielestään nurmikkoa pitäisi lyhentää ja hän haluaisi tehdä sitä. Nauroin ja opastin Annan autotallille. Anna ei ollut koskaan ennen käyttänyt itsevetävää leikkuria. Hänelle ruohonleikkuri oli sellainen moottoriton, jota piti työntää lujaa. Kaivoin leikkurin pihalle ja aloin opettaa Annalle miten se käynnistyy ja miten sitä hallitaan. Irina oli sillä välin livistänyt takaisin takapihalle aurinkotuoliinsa ottamaan alasti aurinkoa.

– Mooi. Onks teil uus puutarhuri?
– Ai moi. Anna, tää on Timppa, meidän naapuri tosta parin talon takaa. Mun oikeen hyvä kaveri. Ihan spesiaalikaveri.
– Moi.
– Mä katoin et miten sä oot Alexandran saanu ton koneen kimppuun, mut huomasin sit et ei Alexandra ihan ton muotonen oo.
– Ei. Anna on mun toinen vaimo nyt. Ja tuol takapihalla on Irina, Annan kaveri. Nää tytöt asuu tääl meillä nyt. Anna ainakin toivottavasti ihan pysyvästi.
– Oho. Mitä, toinen vaimo?
– Joo. Mä kutsun Annaa toiseks vaimoks ja me ollaan aika ihastuneita. Ja Irina kutsuu itteään mun orjaks…. Hei, Irina! Voisiks tulla esittäytyyn? Tääl on mun hyvä kaveri Timppa.
– Mul ei oo mitään päällä!
– No, kun on just Timpasta kysymys ni ei se haittaa. Timppa ihan takuulla haluu nähdä sut alasti.
– No, okei sit.

Anna ja minä nauroimme ja Timppa tuijotti hölmistyneenä kun alaston Irina tuli talon takaa. Pihalla oli pieniä kiviä, joten Irinan piti hyvin varoen asettaa kauniit jalkansa. Katselin lähestyvää tyttöä, joka lanteet keinuen ja rinnat pomppien tuli meitä kohti.
– Timppa, täs on Irina.
– No ohoh… Moi. Timppa.
– Moikka. Irina.
– Tekö vaan tääl, reilusti ilman vaatteita…?
– Mmnn. Mä tykkään. Ja Tapio sano et saa olla.
– Timppa ja Timpan vaimo Tiia kulkee täst nii usein et ne kyl näkee teidät ilman vaatteita kummiskin. Ja Timppa on yks niitä harvoja kavereita et mul ei oo mitään sitä vastaan jos Timppa kattelee teitä. Tai vaik koskeekin.
– Sul on aikamoiset jäljet…?
– Nii tisseissä vai? Joo. Piiskaa. Tolla Annalla on kanssa, näkisit jos sil ei ois tota puseroo. Me tykätään joskus vähän rajummasta seksistä…
– Oho…
– Hei Tapio, tuleeks tää Timppa sit mukaan… ku sä seuraavan kerran…?
– Timo: Mihin mukaan?
– Minä, nauraen: Irina taitaa tarkottaa et sit kun hänet ja Anna seuraavan kerran köytetään ja piiskataan ni tuutsä mukaan naimaan heitä väkisin? Tytöt tykkää siitä… Mitä, Anna?
Anna kuiskasi minun korvaani, että Timpan voisi pyytää mukaan nyt kun Mirka tulee.
– Mm-m… Voisi. Mä tykkään Timpasta. Ja Timppa vois tykkää…
– Mistä mä tykkään?
– Meille tulee illalla tänne kolmaskin tyttö, yks Mirka Joensuusta. Me on sanottu sille jo etukäteen et sit ku se tulee ni se riisutaan, köytetään, piiskataan ja raiskataan. Mirka pelkää nyt tulla, mut tulee kumminkin. Se haluu sitä. Mirka nimenomaan tulee tänne sitä varten et sitä piiskattais ennen naimista.
– Mä haluun kans.
– Kai mäkin saan?
– (Katsoin Annaa) Piiskaa?
– Nii. Ja et… meidät sidotaan.
– Timppa, kiinnostaisko? Mä nään et ainakin Irina kiinnostaa sua. Kolme naista, köytettyinä…
– Vittu, ootsä tosissas?
– No, voisin vaik ollakin. Irina ja Anna ainaski on.
– No, vittu… Tiiaki lähtee tyttökaveriensa kans ja tulee vasta tiistaina. Mulla on töitä vasta tiistaiaamuna ja sittenki mä tuun kotiin ajoissa…
– Anna: Hei, meidän pitää muuten lähtee hakeen sitä Mirkaa ihan just.
– Ai joo, kello on noin paljon.
– Irina: Jos tää Timppa vois tulla mun kanssa sit kattoo sitä alakerran paikkaa. Sinne tarttee kunnon tukevia koukkuja kattoon mihin saa naisen roikkumaan. Mä voin olla mallina jos Timppa kiinnittää.
– Onks sul aikaa?
– No, on, mut…?
– No se ois ihan hyvä jos viittisit Irinan kans kattella miten sinne laitetaan kunnon ripustukset. Ja voit laittaa Irinan malliks roikkumaan. Eikä haittaa jos vaik sattuu kahlittu Irina silleen lipsahtaan… tissi suuhun esimerkiks. Tai jotain pilluun…
– Irina: Mä nyt viel varmistan: Timppa siis tulee ja nai meit kaikkii kolmee, ookoo?
– No niinhän me taidettii sopii.
– Hyvä. No tuu, mä näytän mihin sun pitäis saada mut ripustettua roikkumaan. Meil on kahleet jo olemassa, mut koukut katossa ja sivuseinissä puuttuu.
– Hei, kattokaa samalla sitä alakerran vuodesohvaa et jos sen avaa ni saisko siihen kätevästi naisen sidottuu käsistä ja jaloista levälleen. Me lähetään Annan kans hakeen Mirkaa asemalta.

Harvoin olen nähnyt Timppaa niin pyöreillä silmillä… Mutta ei se kyllä ollut ensimmäinen kerta kun Timppa oli seksiin liittyvässä mukana.

Samassa alkoi kuulua surinaa: auto lähestyi. Irina kiersi osittain minun taakseni, mutta ei vaivautunut muuten peittelemään itseään. Tulija olikin Tiia, Timpan vaimo. Tiia pysähtyi ja avasi auton sivuikkunan.
– Moikka. Moikka, Irina, mehän jo tavattiin. Sulla taitaa Timo ollaki täällä tavallista paremmannäköstä seuraa ku mä lähen vekka vähäks aikaa.
– No niin… niin taitaa ny olla…
– Älkää kertoko mulle kaikkee, mä en haluu tietää. Mut pitäkää hauskaa.
– Minä: Ei kerrota kaikkee, mut pakko sanoo sen verran et just keskusteltiin et laitetaan alakerran vuodesohvaan hihnat millä saa naisen näppärästi kädet ja jalat levälleen. Ja mä voisin lisätä et mä haluun sut Tiia sinne joku kerta kokeileen. Alasti ja sidottuna.
– No huh. Mut saa nähdä jääkö haaveeks. Mut onhan teil nyt siinä pari paremmannäköstä ku mä. Me jo tos sillon ku Alexandra ja Irina oli tääl kahestaan ni ehittiin jutella aika paljon… tyttöjen juttui.
– Irina: Sit ku tuut takas ni me voidaan testaa suhun, tullaan hakeen sut sitten.
– Katotaan sitä sitte… Mä arvaan et Timppa saa vierasta tänään. Pitäkää hauskaa.
– Koitetaan. Sä kans.
– Irina: Muista. Me haetaan sut sit. Ja sit Annan kans kokeillaan suhun mitä Alexandran kaa puhuttiin.
– Mä voin juosta karkuun.
– Ei se auta, me ollaan nopeempii. Jäät kii kumminkii. Ja sit me orkutetaan sut vaik mitä tekisit.

Tiia näytti Irinalle kieltä ja lähti. Irina nauroi.
– Mä en tienny et toi on Tiia. Joo, on me tavattu, sillon ku me oltiin tääl Alexandran kaa ni toi Tiia tuli ja ne alko Alexandran kaa heittää aikamoista läppää, hurjempaa ja hurjempaa. Mä tajusin et ne on ihan bissejä molemmat. Periaattees mä oon tolle Tiialle niinku flöittinä luvannu nuolla ainaski kolme orkkuu ennenku mä päästän sen irti. Ja jos mä saan sen kii ni, vittu, mähän teen sen kans…
– Mennääs ny sisälle kaikki. Irina, koita sä saada tolta Timpalta vaatteet pois. Mut älä anna sen vielä laueta et se jaksaa. Sen tarttee nussii teitä kaikkii kolmee vielä tänään.
– Mut haittaaks se jos se on yhen jo nainu ku te tuutte? Sille jää toipumisaikaa. Ja jos kerta se laittaa mut kahleisiin, ni…
– Okei, okei… Timppa, laita se narttu kahleisiin ja nussi sitä väkisin.
– Koitetaan.
– Kyl sä osaat ku mietit vähän.
– Vittu itelles.
– Joo… ja sulle kans. Eiku kolme.

Sain Timpalta karhumaisen halauksen ja taputuksen olalle. Irina tuli ja halasi Timppaa seuraavaksi. Hetkeä myöhemmin Timppa olikin jo Irinan tisseissä kiinni sillä aikaa kun minä vaihdoin vaatteita.

Jätimme Timpan ja Irinan touhuamaan alakertaan ja hyppäsimme Annan kanssa autoon. Ehdimme Tikkurilan asemalle hyvissä ajoin ennen Mirkan junan tuloa ja jäimme Annan kanssa halailemaan. Pari inttipukuista nuortamiestä tuijotti Annaa himoiten, mikä ei tosiaankaan ollut mikään ihme. Uusien oranssinpunaisten ballerinakenkiensä ja samanvärisen huivinsa lisäksi tytöllä oli vain killtävänmustat täysin ihonmyötäiset legginsityyppiset housut ja kireä, ohut valkoinen paita. Kiiltävät housut olivat kuin toinen iho ja tuijottajille ei varmasti jäänyt epäselväksi se, että Annalla ei ollut alushousuja päällään. Housut olivat niin tiukat, että tuijottajilla oli paitsi täydellinen näköala Annan pepun joka namukaarteeseen, niin edestä katsottuna pystyi jopa tarkastamaan Annan ulompien häpyhuulten paksuuden. Ja tytön pusero oli aika lailla samaa sarjaa. Se ei ollut läpinäkyvä, mutta tytön liikkuessa kenellekään ei taatusti jäänyt epäselväksi ettei Annalla ollut puseron alla mitään. Suurten rintojen muoto tuli niin hyvin esille että läheltä näki jopa että tytöllä oli nännilävistykset.

– Kulta, sua tuijotetaan kun sä oot noin namun näköinen.
– Mmm. Ota musta kiinni… Anna niitten kattoo. Eiks se oo vaan hyvä? …Hei, täytyykin tarkastaa onks Mirka noudattanu ohjeita?
– Ohjeita? Mitä ohjeita?
– Hahaa… Sä et tiedäkään kaikkea kun mulla on se tietokone nykyään. Me on Mirkan kans vaihdettu miljoona viestii. Mä jätin Mirkalle tarkat ohjeet. Sen pitää olla junassa niin et sen päällä on tasan yks vaate, joku mekko, jonka pitää olla sellanen et sen saa helposti avattuu. Ei mitään sen alla. Mä uhkasin Mirkaa et me viedään se täältä autolla niin et sen pitää istuu koko automatka tissit esillä. Nii… ja sit sillä pitää olla sellaset narussa olevat isot pallot sisällä koko junamatkan.
– Geishapallot?
– Nii. Mirka sanoi että sillä on sellaset. Mä käskin pitää ne sen sisällä koko matkan.
– Oho… Joks sä ehdit suunnitteleen mitä me sille tänään tehdään?
– Sä saat päättää… Mut oli mulla ajatus. En kertonu vielä Mirkalle.
– No?
– Sä et ehkä edes nähny, mut mä otin sieltä Pavelin kellarilta mukaan sellasen sähkölaitteen. Sillä annetaan sähköö pilluun. Niin, tai… toimii se kyl miehen kulliinkin hienosti. Pienellä virralla sillä saa orgasmin, ihan pakolla ja hyvin nopeesti. Ja sit kun sen jättää päälle, ni yhtä orgasmia seuraa toinen ja kolmas. Ja aikamoinen huuto.
– Sä puhuit siitä.
– Jaa, taisin puhua… Joo, no, mä ajattelin et Mirka sais siitä sähköö tänään. Ja Irina kanssa. Mut Irinalle se laitetaan siihen kirkuna-asentoon.
– Kirkuna-asentoon?
– Nii… siinä laitteessa on kaks valmista merkkiä. Irina jä mä kutsutaan niitä o- eli orgasmiasennoks ja k- eli kirkuna-asennoks.
– Okei. Ja Mirkako saa nyt oota ja Irina koota?
– Niin mä aattelin. Ja sit me kaikki voitais saada sua. Ja Timppaa jos sä haluut.

Huomasin, että molemmat armeijakundit olivat siirtyneet vaivihkaa lähemmäs. Vaikka olimme jutelleet hyvin hiljaa, niin he olivat luultavasti kuulleet kaiken. Meitä kohti kääntyneellä kundilla oli ihan valtava erektio. Naurahdin ja suutelin Annaa ja kuiskasin sitten hänelle hiljaa, että katsoo taakseen ja että ”ne on kuulleet kaiken mitä me puhuttiin”. Anna kääntyi suukon jälkeen ympäri ja katsoi. Pojat saivat upean hymyn Annalta. Molemmat punastuivat, mutta Anna ei.

Mirkan juna tuli. Seurasimme ihmisvirtaa kunnes näimme tytön ison perässävedettävän laukkunsa kanssa.
– Mooi. Tervetuloo! Ihana nähdä sua.
– Kiitos. Mooi. Moi, Anna. Vau kun sä oot seksikäs noin.
– Kiitos. Tuu, mennään.

Suorastaan tunsin varusmiesten tuijotuksen meidän kävellessämme autolle. Kiersin käteni molempien tyttöjen ympärille enkä voinut olla huomaamatta että ainakin pukeutumisohjeita Mirka oli noudattanut. Tytön rinnat heiluivat vapaina, eikä alushousuja tuntunut olevan kun otin vapauden antaa käteni vaeltaa Mirkan pakaralle. Autolla Anna ohjasi Mirkan takapenkille ja meni itse takapenkin toiseen laitaan.

– No niin, Mirka. Nyt sä oot sitten tullut. Susta tulee vanki, keskiviikkoon saakka. Sua piiskataan, sulle annetaan sähköä pilluun ja sua raiskataan. Onks kaikki edelleen ookoo? Sä suostut?
– Joo, siis… ai, kauhee… joo, oonhan mä luvannu… hui, helvetti…yh… siis, oikeesti, ihan vitun kiihottavaa…
– Sul ei nyt keskiviikkoon saakka oo mitään määräysvaltaa sun omasta ruumiistas. Ja sä tuut oleen hyvin kipee sit kun sua on ruoskittu ja raiskattu. Nyt jos sä lupaat, ni sit mitään turvasanoja ei oo. Onko kaikki ookoo ja lupaat? Lupaat olla orja, joka antaa itsensä meille?
– Ai kauhee… ai vittu… Joo. Lupaan. Saatte tehdä mulle ihan mitä vaan.
– Varmasti?
– Joo.
– Hyvä.

Anna suuteli Mirkaa.
– Mirka, nyt sä oot meidän vanki. Paljasta nyt sun rinnat.
– Mitä? Tässä? Asemalla?
– Niin. Tottele.

Anna antoi kätensä silittää Mirkan olkapäätä, siirtyi sitten Mirkan mekon niskapuolella olevalle vetskarille ja veti sen alas. Sitten Anna pyyhkäisi mekon ohuet olkakannattimet alas. Vaistomaisesti Mirkan kädet etsiytyivät vilauksessa paljastuvien rintojen eteen suojaksi.

– Anna kulta, laita se rautoihin. Orjalla ei oo mitään oikeutta peitellä rintojaan.
– Eiih!
– Mirka, sä lupasit…

Naks. Kiskaisu Mirkan oikeasta kädestä selän taa. Naks. Tytön kädet olivat raudoissa selän takana ja pienet mutta nätit rinnat olivat kaiken kansan ihailtavina.
– Valmis?
– Joo. Kato miten Mirkan tissit on nätisti pystyssä.
– Ihanat. Hei kulta… ota sä nyt kanssa pusero pois. Pidätte molemmat tissinne näytillä. Sit mennään.

Anna onnistui pussaamaan minua korvan taakse takapenkiltä käsin. Sitten Annan valkoinen pusero lennähti tyhjälle etupenkille. Sitten lähdettiin. Mirka oli tulipunainen, mutta Anna taas nautti. Koko sen osan matkaa milloin suurimmalla todennäköisyydellä heitä tuijotettiin Anna leikki Mirkan nänneillä venytellen ja pyöritellen niitä.

Mirka kertoi kuinka jo junassa häntä vastapäätä oli tullut joku ”setä-ikäinen” mies, joka oli koko matkan tuijottanut hänen tissejään ja kuinka Mirka oli ollut ihan punainen kun tajusi että hänen nänninsä nousivat ihan koviksi tuijotuksen seurauksena. Mies oli koittanut alkaa heittää jotain kömpelöitä iskurepliikkejäkin, mutta Mirka ei ollut mennyt mukaan siihen.

Pysäköin kotipihaan ja katselin kuinka paljasrintainen Anna kömpi ensin ulos ja auttoi sitten kahlitun Mirkan jaloilleen. Mirkan noustessa ylös hänen kesähameensa putosi nilkkoihin ja Anna kumartui nostamaan sen autoon. Mirka oli nyt pelkissä varvastossuissa kun menimme taloon sisälle.

Heti sisäpuolella Anna potkaisi ballerinat jaloistaan ja riisui housunsa. Molemmat tytöt olivat nyt alasti. Katsoin heitä: Anna näytti aivan uskomattoman pantavalta ja ainoa vaatekappale, oranssi huivi hänen kaulassaan, vain paransi vaikutelmaa. Mutta Mirkakin oli kivannäköinen tyttö kaikkine seksikkäine tatuointeineen. Riensin halaamaan ja suutelemaan Mirkaa ja myös Anna tuli taas koskettelemaan ja silittelemään Mirkan tatuointeja.

– Nää on niin hienot. Saitko sä sen laitteen mukaan?
– Sain. Ja mie toin niit lävistysrenkaita kans. Ja neulan, tietysti.
– Laitteen? Minkä laitteen?
– Kulta… me on Mirkan kans puoli yötä luonnosteltu et millasilla tatuoinneilla Irina koristellaan. Me kysyttiin Irinalta iteltään, mut se on sitä mieltä et hän on sun orjas ja sinä päätät. Meil on useempi luonnos. Saat kattoo ja päättää. Irina haluu vaan et hänessä pitää lukea tatuoituna sana orja jossain mahdollisimman näkyvässä paikassa.
– Mirka: Me siis on lähetty siitä et Irinaan tulee koko naisen alueelle jotain, varpaasta keskisormeen. Mut vaan ohuita mustia tribaaleja. Ne sopii sen vaaleeseen ihoon. Ja se orja-teksti tulis mahaan, vaik navan yläpuolelle.
– Mut Irina on viel niin nuori… Kantsiiks sen nyt koko nahkaansa loppuiäkseen ihan kevyesti…
– Kulta. Nyt oot hiljaa. Minä ja Mirka on tää jo suunniteltu. Irina tatuoidaan. Koko juttuu ei saada tehtyy nyt, mut se lähetetään sit Jussille loppukuviointiin.
– Jussille naitavaks ja tatuoitavaks. Just nii. Ai nii… Jussi muuten kovasti haluais et kun sen kurssi loppuu keskiviikkona aamupäivällä ni saisko se tulla lentokentältä tänne? Myö mentäis sit yhessä yöllä kotiin. Sillä on auto kentällä. Se haluis… No, jos nyt sanotaan suoraan, ni se haluis upottaa kyrpänsä ton Annan sisään.
– Moni muukin haluu. No, mun puolestani ookoo. Mut Anna saa ihan ite päättää siitä naimisesta.
– Hö? Johan se nai mua. Naikoon lisää kun kerran haluu. Köytätte vaan mut kiinni…
– Hei… Mitähän muuten tuol alakerrassa tapahtuu? Kukaan ei oo tullu ees tervehtiin, mut jotain sielt kuuluu. Mennääs sinne. Mirka, näät nyt sitten kanssa sen paikan missä sut laitetaan huutamaan.

Tartuin Mirkaa olkavarteen ja lähdin johdattamaan tyttöä alakertaan. Portaiden alapäässä Mirka huudahti kauhistuneella äänellä. Alakerran vuodesohva oli avattuna ja sen päälle selälleen isoilla remmeillä sidottuna ja levitettynä oli Irina, suukapula suussaan. Timppa nousi juuri pois Irinan päältä. Timpan valtavan pitkä, kovana sojottava kulli tuli juuri ulos Irinasta.

– Mirka, sulle ei kerrottukaan vielä… Täs on Timppa. Timppa tulee kanssa sitten raiskaamaan sua näinä päivinä. Ja niinkun näät ni sillä on aika iso. Timppa, tuu tervehtiin Mirkaa. Sä et nyt voi puristaa sen kättä kun Mirkan kädet on raudoissa, mut sä voit puristaa sen oikeeta tissiä.

Timppa virnisti, tarttui Mirkaa tissistä ja heilutti ja sanoi päivää. Anna tuli portaat alas ystävänsä takana ja tarttui Mirkaa olkapäistä painaen tissinsä Mirkan selkään.
– Mirka, kato… Noihin katon koukkuihin saa kahleet. Ja sit sivuseinissä on lenkit, millä sun jalat vedetään ihan auki. Sit sä oot ihan tarjolla… niin alasti ja niin tarjolla kun sä vaan ikinä voit olla. Ja sit sua piiskataan… ja raiskataan. Me voidaan ottaa kilpailu kumpi meistä kirkuu kovemmin.

Mirka oli kalpea kuin lakana kun Anna työnsi tytön seisomaan keskelle lattiaa. Timppa kumartui ja naksautti kahleketjun Mirkan toiseen nilkkaan. Minä tein samoin toiselle. Anna haki kaksi kahletta lisää ja kiinnitti ne Mirkan ranteisiin ja avasi sitten Mirkan käsiraudat. Tyttö kiljahti kun Timppa tarttui häneen ja nosti koko tytön ilmaan. Ketterästi kuin orava Anna kiipesi keittiötikkaille ja ripusti ensin Mirkan vasemman käden ja sitten oikean käden kahleen katon koukkuihin. Hetkessä tyttö oli kahlittu levälleen niin, että Mirkan kädet olivat levällään kohti kattoa ja jalat hyvin leveälti auki. Tyttö yletti kuitenkin juuri ja juuri jaloillaan maahan eikä joutunut kannattelemaan koko painoaan ranteillaan.

Riensin kopeloimaan Mirkan rintoja ja puristelemaan hänen pakaroitaan ja reisiään. Sitten työnsin keskisormeni tytön pilluun. Mirka kiljaisi.
– Kiltti tyttö on laittanu geishapallot, hyvä. Ja Mirka on ihan märkä. Valmis vaikka pantavaksi.
– Anna: Mä aattelin nyt ruveta huudattaan Irinaa. Mirka voi katella ja miettii miltä se tuntuu sit ku on sen vuoro.

Anna meni poistamaan Irinan suukapulan ja suuteli sitten Irinaa. Katselin tyttöjä kun he suuret rinnat vastakkain suutelivat. Irinan levitettyjen jalkojen välissä emätin teki supistusliikkeitä ja Irinan häpyhuulten välistä valui Timpan spermaa.
– Irina… Taisit saada orkun äsken? Nyt saat huutaa. Mä otin sun suukapulan pois et se kuuluu paremmin.
– Mitä sä teet mulle?
– Pavelin laite… kirkuasentoon.
– Mitä!!?? Ei vittu. Onks sul se täällä?! Kirkuasentoon! Ei vit… no… okei… Huhh!!
Minä, Timppa ja Mirka katselimme kuinka Anna kaivoi esiin pienen vanhanaikaisen näköisen suunnilleen pienoisrautatiemuuntajan kokoisen laitteen. Siitä lähtevistä johdoista yhteen Anna kiinnitti kassista kaivamansa metallisen dildon. Toiseen johtoon tuli kiinni jotain joka näytti metalliselta sukkapuikolta.
– Tuutsä Tapio auttaan mua? Laitetaan tää nainen kirkumaan lujaa. Irina: kirkuna-asetuksella, metallikullista suoraan klitorikseen. Pahin mahollinen. Valmistaudu huutamaan…
– Ei vittu… ei vittu… joo, laittakaa se muhun… ei vittu, saatana… joo… anna mennä…
Irinan mahalihakset lähes kramppailivat ja emätin supisteli rajusti. Katselin kuinka tytön nännit taas nousivat kivikoviksi pystyyn.
– Tapio, levität sen pillunhuulia. Ja sit työnnät sen metallikullin sen sisään. Ihan pohjaan saakka. Sit kun se on siellä… nooin, hyvä… nyt vielä levitä sen pillunhuulia paremmin et klitoris tulee ihan esiin. Nyt Irina, huuda….
-IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIiiiiiiiiiiiiiiiiihhhhhhhhhhhhhhhhhhhh!!!!!!!!!!!

Anna kosketti vain ihan kevyesti Irinan paljasta klitorista metallipuikon kärjellä. Klitoris suorastaan pomppasi sähköiskusta saatuaan ja alkoi supistella. Mutta Anna ei antanut armoa, vaan sadistin ilme kasvoillaan hän pyöritteli nyt metallipuikon kärkeä Irinan klitoriksen ympäri, ympäri, ympäri. Irina oli tulipunainen ja huusi. Tyttö huusi tai paremminkin ulvoi niin paljon että luulin ettei sellaista ääntä edes lähtisi niin pienestä naisesta. Oma kullini alkoi paisua. Katselin kuinka Anna siirtyi klitorikselta häpyhuulten yläosiin, veti sitten puikon pois ja kosketti sillä Irinan jäykkää nänniä. Irina nytkähti. Toinen kosketus toiseen nänniin. Irina huusi yhä kun Anna minulle viitattuaan sulki laitteen ja minä vedin metallidildon ulos. Mitään sanomatta kiipesin Irinan päälle ja ohjasin kullini tyttöön. Työnnyin tyttöön, joka nyt tuntui hyvin löysältä – Irinan vagina oli auennut kiihotuksesta niin paljon. Vähitellen Irinan yhtämittäinen huuto muuttui uuuh, uuuh, uuuh –ääniksi ja tyttö alkoi käännellä päätään edestakaisin. Katsoin Irinan kauniita kasvoja: ne olivat nyt puhtaasta himosta vääntyneet. Yhtäkkiä Irina suorastaan karjaisi ja tytön pillu alkoi tehdä pumppaavia supistuksia minun kullini ympärillä. Tulin mukaan Irinan orgasmiin ja ruiskutin lisää ja lisää spermaani tytön sisälle.

Juuri kun Irinan ja minun orgasmini alkoi luulin kuulleeni jonkun toisenkin kiljahtavan. Katsoin taakseni ja näin kuinka Timppa oli mennyt ripustetun Mirkan taakse ja nussi Mirkaa nyt takaapäin.

Suutelin Irinaa ja tyttö vastasi siihen.
– Vittu, mahtavaa! Mulle ei oo tehty noin vuosiin. VITTU se sattuu… Hei kato noita, toi näyttää tosi hienolta. Timppa nussii Mirkaa… noin just… Mirka, huuda, sua raiskataan… vittu toi Mirka on hienon näkönen ku sitä raiskataan väkisin, kato nyt sitä…

Mirka ei kuitenkaan huutanut. Mirkan ilme oli jotain kauhun ja äärimmäisen kiihotuksen väliltä. Kun Timpalta sitten tuli ja hän survaisi pitkän kyrpänsä oikein syvälle Mirkaan, tyttö kirkaisi. Kirkuna muuttui aah-aaah-aaah-huudoiksi Mirkan saadessa ensimmäisen orgasminsa. Mirka tärisi, vapisi kuin horkassa.
– Hienoo. Mut entäs Anna? Anna-kulta, sä et oo vielä saanu.
– Mmm. Mä aattelin et jos te sit sitositte mut ihan lopuks. Mä oisin huudattanu nyt tota Mirkaa sähköllä.
– Eiku vittu päästäkää mut irti ja Anna tähän. Mä haluun huudattaa sitä kun se huudatti mua. Mut o-asennolla. Eikä vittu ainakaan vähempää ku neljä orkkuu. Eiku kuus, vittu. Mäkin huusin nii vitusti. Anna saa kirkuu kans.

Nousin Irinan päältä ja menin suutelemaan Annaa. Annoin ensin oikein pitkän kielisuudelman ja sitten imin tytön molempia nännejä. Katsoin kuinka Timppa riensi avaamaan Irinan siteitä.
– Kulta, miltäs kuulostaa… sidottuna ja kuus pakotettua orkkua.
– Mmm. Joo. Ota mut sitten, niitten jälkeen…
Siirryin roikkuvan Mirkan luo ja puristelin tytön rintoja sillä aikaa kun vapautettu Irina ja Timppa levittivät Annan vuodesohvalle remmeillä. Anna hymyili onnellisena ja selvästi halusi tarjota itseään. Ja hitto että Anna näytti namulta niin tehdessään.
– Nyt vittu mä toimin operaattorina, Anna hoitaa huutamisen ja Timppa saa työntää metallikullia Annaan. Mirka ja Tapio saa katella vaan. Timppa, tappi pilluun. Työnnä.
– Sehän meni helposti.
– No vittu kato sitä… muija on niin kiimassa et sen pilluun mahtuis nyt vaik jalkapallo. Synnyttämätön nainen. Nyrkki menis kevyesti ku vaan survois… Kato sen tissejä, purista niitä… Hei, Mirka, näätsä nyt kunnolla? Kato, tää laite on nyt o-asennossa. Mä alotan ensteks tästä sen persereiästä, ihan vähän sähköö peräreiästä pilluun. Sulle tulee sit samalla lailla… Näätsä, nyt se kiemurtelee jo. Nyt sit kato kun mä vedän tätä puikkoo sen pillunhuulta myöten ylös, seuraa sen reaktioo…
– OOOOOoooooooo…., pääsi Annasta
– …ja nyt mä vaan nojaan tällä tangolla suoraan sen klittaan. Kato miten se kohta saa ekan orkun…

Anna tärisi ja vapisi ja tempoili hihnoissaan, käänteli päätään edestakaisin, alkoi sitten huohottaa, yhä nopeammin, nopeammin ja nopeammin. Sitten kimeä huuto purkautui tytön suusta. Annan pillu nytki nyt hyvin nopeilla supistuksilla metallikullin ympärillä.

– …noin ja nyt ku mä en anna sen orkun loppua ollenkaa ni nyt Anna kohta huutaa. Ja sit neljännen orkun jälkeen se yleensä kirkuu.

Näin kävi. Ensimmäisestä orgasmista Annan seuraavaan meni enää alle puoli minuuttia ja siinä vaiheessa tyttö huusi. Kolmas orkku seurasi parissakymmenessä sekunnissa ja neljäs alle kymmenen sekuntia sen jälkeen. Anna kirkui kimeästi. Viidennen orgasmin iskiessä tyttö nytkähti kuin ruoskaniskun saanut ja kuudennen tullessa nytkäys oli vielä paljon suurempi. Anna kirkui nyt täysillä, suu äärimmäiseen huutoon avautuneena, kaulasuonet pullollaan ja kaikkien raajojen kaikki lihakset pullistuneina.
– …antaa mennä vielä seittemäs…
-…IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKHHHHHHHHHHIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII…… IIII-IIIII-IIIII-IIIII

Anna kirkui niin että ääni petti. Haukoin henkeäni. Vaikka olin juuri nainut niin kullini oli taas ihan pystyssä. Hymyillen Irina sulki laitteen ja Timppa teki minulle tilaa. Työnsin kullini Annaan. Annan pillu supisteli uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

– Hyvä Tapio, jatka, jatka…
Meni ehkä pari minuuttia, mutta sitten minä laukesin ja se taas sai Annan kahdeksannen orgasmin alkuun. Anna kirkui suoraan minun korvaani orgasmin tullessa. Annan pillun lihakset puristivat kulliani kuin puristuspenkki ennen kuin ne taas alkoivat rytmikkään supistelun uudelleen ja uudelleen. Anna haukkoi henkeään. Ja minä myös.

Irina pohti ääneen tilannetta.
– Hienoo. Vittu, upeeta. Hei, nyt vois tehdä silleen et laitetaan ton Timpan kyrpään kanssa vähän sähköö. Yks lanka kullin juureen ja toinen tohon terskan reunuksen alle, se pysyy siinä hyvin. Sit ruvetaan antaan Mirkalle pilluun sähköö o-asennolla ja sit vaik jonku parin orkun jälkeen ni sama sähkö Timpan kyrpään. Siin ei mee varmaan ku parikytä sekkaa ni Timpalla seisoo taas nii vitusti ja sit se voi survaista kyrpänsä kaikkine johtoineen Mirkan sisälle ja laueta sinne.
– Mitä… Mitä sä mun munilleni…?
– No ekkai sä ny orkkua pelkää, vittu. Tuus ny auttaan, otetaan tää Mirka alas tästä. Tapio, tees tilaa, ota se naises pois siitä sängyltä. Me levitetään Mirka siihen tilalle.

Sanottu ja tehty. Irrotin henkeään haukkovan Annan siteet ja autoin tytön yläkerrasta tuleville portaille istumaan. Kävin itse tytön viereen ja kiersin käteni Annan ympärille. Sain Annalta hyvin rakastuneen, hyvin kuuman suudelman. Tartuin molemmin käsin Annan suuriin rintoihin ja puristin niitä. Sitten seurasimme mitä Mirkalle tapahtuu.

Mirka oli hetkessä levitetty sängylle levälleen. Timppaa arvelutti muniin menevä sähköjohto aika lailla, mutta Irina rauhoitti miehen parilla suukolla. Sitten Irina aloitti Mirkan kimpussa. Irina operoi laitetta nyt kokonaan itse ja kaikesta näki että tätä oli aikoinaan tehty monta, monta kertaa. Metallikulli upposi Mirkan sisään ja Mirka huudahti. Mirka huudahti lisää kun sähköä alkoi virrata hänen peräreiälleen. Mutta aivan hetkessä Irina siirtyi suoraan klitoriksen seudulle. Mirka huohotti ja näytti todella, todella nauttivalta. Tyttö sai aika nopeasti ensimmäisen orgasminsa ja alkoi sitten päästellä tihentyviä ”ooooh, oooh, ooh, oh, oh, oh, oh-oh..” –huutoja. Toisen orgasmin tullessa Mirka kiljahti ja näytti kuin ison lyönnin saaneelta. Irina napsautti samalla kytkintä. Timppa päästi kumean ”OOOooiöööööhhh”-äänen kuin kiimaa huutava hirvisonni. Timpan aluksi melkein kokonaan löysä suuri kulli nytkähteli ylös, löysäksi, ylös, melkein löysäksi, ylös, melkein kovaksi, alkoi sitten vääjäämättä paisua, paisua, paisua. Hetkessä se näytti ihan valtavalta. Kun Mirkan kolmas, hyvin äänekäs orgasmi iski, Irina tempaisi metallidildon Mirkan sisältä ja ohjasi Timon tilalleen. Timppa survaisi valtavan halkonsa kerralla Mirkaan pohjaan saakka. Mirka kirkui nyt koko ajan, mutta kiimaa, ei tuskaa. Mirkan neljäs orgasmi sai myös Timpan karjaisten laukeamaan ja uupuneena mies sitten suorastaan valui pois Mirkan päältä.

Suutelin Annaa ja katselin kuinka Mirkan sykkivästä pillusta suorastaan vyöryi spermaa ulos: pulps, pulps, pulps….
– Aika hieno. Mirka, tervetuloa meille.
– Ai. Vittu, kiitos. Aiuuhhhh. Teil ollaan aika rajui… Vittu mikä nainti…

Katselin hämmentyneenä kun Irina juoksi vessaan ja palasi sitten. Irinalla oli nyt jalassaan mustavalkoiset pikkuhousut ja kädessään kahdet samanlaiset.
– Nyt muijat… Täs on tällaset erikoispöksyt. Niinku näätte ni tääl on haaravälissä kiinnitettynä kuminen kyrpä, joka menee teidän pilluun. Nyt vedätte nää jalkaanne nii et teillä on pillu levällään ja kyrpä sisällä koko illan. Ja miehille… tossa: silikonikumia, puristaa kyrpää juuresta ja kiristää kivesten takaa. Vedätte noi päälle ni teillä seisoo vielä koko illan. Ja nyt mä haen meille juotavaa. Päästä Timppa Mirka irti.
– Mistä sä noi sait?
– Tiia toi.
– Tiia?? Senhän piti lähtee jonnekki hevonvittuun…
– Nii sen pitiki ja varmaan lähtiki, mut se soitti tossa sillä välin ku te olitte asemalla hakemassa Mirkaa. Tiia toi nää autolla. Sen idea. Nii ja sit hei… Mä oon nyt vannonu Tiialle et me vangitaan se ja raiskataan se. Molemmat miehet nussii sitä väkisin ja sit me kaikki kolme muijaa nuollaan sitä niin kauan et se kirkuu. Enne ei lopeteta. Ja Timppa on luvannu vaik tarvittaessa raahaa sen alasti raudoissa tietä pitkin tänne jos se ei muuten tuu.
– Koska sen muuten piti tulla takas kotiin?
– Jaa, kai vissiin keskiviikkoaamuna?
– Eli siis sit vissiin Mirkan Jussi on kans täällä keskiviikkoiltana?
– Juma… hei, niin, Tiiaki saa kolmee kyrpää. Ja yhtä niistä äijistä se ei oo ikinä nähnykään. Niinku en mäkään. Hei muuten Mirka, sähän et kans tienny tosta Timpasta. Miltä tuntu? Vieras kyrpä.
– Mitä, miltä…? Siis, vittu mie meinasin kirkasta ja pyörtyy ku mie tulin noi portaat alas ja mut oli riisuttu ja laitettu rautoihin ja sit siel on mies ja nainen ketä mä en oo ikinä nähnykään… ja toi Timo veti ton valtavan kalunsa just Irina sun sisältä ja se sojotti mua kohti. Mie NIIN tiesin et se tulee ja raiskaa mut, et mie oon seuraava… niinku se sit tekikin. Koko sen aika mitä toi Timo kähmi mua siinä ku mie olin vaan avuton ja levitetty ni mie vaan koitin hokkee mielessäin et ei siihen kuole, ei siihen kuole, se on vaan kyrpä joka tulee sisään, älä huuda, älä huuda….
– Sä kiljasit kun se tuli suhun.
– Nii… Mut ei se sit ollukaan kamalaa vaan ihan hirveen hyväntuntusta. Mut se vaati et… no, mulla oli siinä sit sellanen olo et nyt, menköön, nyt mua viedään, nyt mua vaan naidaan… nyt multa viedään viimenenki siveellisyyden ripe, antaa mennä, antaa mennä nii et vittu repee. Itse asias helvetin hieno tunne. Mie oisin voinu haluu et mua ois joukolla raiskattu keskellä torii ja mie oisin vaa nauttinu…
– Entäs toi sähköjuttu? Mitäs Timppa sanoo?
– Vittu se tuntu hurjalta. Kalu alko täriseen ja nytkiin ja sit tuntu et se paisuu niin vitusti. Mut sit toi ohjaski mut jo ihan tavalliseen nussintaan.
– Entäs Anna? Sä taisit saada hurjimmat huudatukset?
– Mmm. Ei mul mitään. Vähän voi olla ääni kähee huomenna. Ja… no,joo… voi olla pilluki vähän kipee. Mut senhän pitiki olla kipee. Mut eihän mulla mitään… Irinahan se oli jota mä sillä k-asennolla käsittelin.
– Vittu, joo… Mulle ei oo vuosiin tehty tolleen. Pavel teki joskus. Mut mun klitta hyppää vieläki ku mä vaan aattelen sitä. Ensteks mä aattelin et vitun Anna, mä NIIN huudatan sitä tästä hyvästä, mut sit hetken päästä sitä vaan kuulee oman äänensä kirkuvan jossain kaukana ja aattelee et älä vaan lopeta, älä vaan lopeta, älä vaan lopeta… Vittu, mun klitoris on vieläki ihan kovana, se on ku manteli.
– Anna: Näytä.

20 sekuntia myöhemmin sekä Anna että Irina olivat kiskoneet pöksyt jaloistaan ja Anna hellästi imi ja nuoli ystävänsä pillua sängyllä. Irina huokaili ja rutisteli ja kiskoi omia nännejään kovakouraisen näköisesti, alkoi sitten huohottaa yhä nopeammin ja nopeammin. Irinan huulet vääntyivät sellaiseen asentoon kuin niille olisi kirjoitettu ”h-i-m-o”. Puoli minuuttia myöhemmin Irina laukesi taas orgasmiin. Tyttö oli kuin olisi saanut sähköiskun. Mutta heti orgasmin laannuttua Anna ja Irina olivat taas toisiinsa takertunut, suuteleva, vääntelehtivä, kopeloiva kasa käsiä, jalkoja, tissejä ja perseitä. Hetken käpälöinnin jälkeen Irina pyöräytti Annan selälleen ja imeytyi ystävänsä pilluun. Anna vikisi kuin koiranpentu kun Irinan sormi teki pyörivää liikettä pillussa ja Irina hamusi huulillaan Annan klitoriksen takaa menevää lävistystappia ja välillä kiskoi siitä ylös. Kun Annan orgasmi tuli, se olikin nyt kokonaan äänetön ja näytti vain että Anna rentoutui ihan totaalisesti. Annan ”Aaaaaaaahhh” oli täydellisen tyytyväisyyden, onnen ja autuuden ääni. Tyttö oli kuin ilmapallo, josta Irina laski ilmat ulos.

– Ai kauhee… nyt mie oon taas ihan märkä, ihan vitun kiimassa ku mie vaan kattelen teitä. Vittu… ai kauhee, ei näin saa ajatella… mut, ai kauhee, kauhee… mut RAISKATKAA mut nyt ees…

Riensin halaamaan Mirkaa. Suutelin häntä ja leikin tytön tisseillä. Mirka päästi autuaan huokauksen kun imin toista nänniä. Mietin vieläkö saisin kulliani sen verran pystyyn että pystyisin naimaan Mirkaa, mutta tyttö itse olikin se joka otti aloitteen. Mirka vajosi polvilleen, hamusi kullini suuhunsa ja alkoi ottaa suihin. Timppa kiersi samalla Mirkan taakse, hipelöi Mirkan pyllyä ja kiskoi sitten Mirkalta pöksyt kaikkine kumikulleineen alas. Sitten Mirka kiskoi minut lattiaan, kiipesi minun päälleni ja autuaasti huokaisten istui kullini päälle. Kiitin mielessäni Irinan antamaa tiukkaa silikonikumipuristinta, joka sai kullini pysymään suunnilleen pystyssä vielä. Tyttö aloitti piiiitkän, hitaan nainnin käskien minua vain rentoutumaan. Painoin silmäni kiinni ja nautin.

Kuulin jotain liikettä ja sitten tunsin pehmeitä tissejä kasvojani vasten. Anna ja Irina olivat tulleet mukaan. Anna imi nussivan Mirkan tissiä koittaen mukailla Mirkan ylös-alas-liikkeitä. Ja Irina riiputti isoja tissejään minun kasvoillani. Muutaman kymmenen sekuntia myöhemmin laukesin, Irinan nänni suussa ja kulli Mirkassa. Mirka olisi vieläkin halunnut jatkaa, mutta minun kullini ei vaan enää suostunut toimimaan.

– Päästäskö me nyt hei kaikki kohta tonne yläkertaan? Otettais vähän viiniä ja jotain syötävää.

Vähän ajan päästä kiipesimme kaikki yläkertaan ja Irina ja Anna taikoivat meille voileipiä, viiniä ja hedelmiä. Jutustelimme vaikka kuinka kauan ja viiniä kului. Lopulta Timppa alkoi näyttää todella uniselta ja halusi ihan väkisin lähteä omaan kotiinsa nukkumaan. Seurasi muiden keskustelu siitä voiko noin sekavaa miestä yleensä päästää lähtemään, Timppa kun oli sekaisin kuin seinäkello. Kello oli yli kolmen yöllä. Lopulta Irina ratkaisi tilanteen sanomalla että hän haluaisi viedä miehen kotiinsa ja mennä mukana. Kaivoimme Timpan vaatteet esille ja lopulta minä, Anna, Irina ja Timppa hoipuimme kaikki Tiian ja Timpan talolle – keskellä pikkutietä ilkosen alastomina koko porukka. Minä ja Irina lähes raahattiin isoa miestä. Perillä talolla oli pienet arpajaiset siitä mikä Timpan taskusta löytynyt avain avaisi oven ja sisällä edelleen mitä siellä pitäisi tehdä, mutta saimme miehen isoon sänkyyn asti. Irina halusi jäädä Timpan luo yöksi. Anna ja minä suutelimme Irinan hyvin huolellisesti ja läksimme. Painoin oven kiinni.

Oli ihan hiljainen kesäyö. Minä olin alasti ja Anna oli alasti. Suutelimme. Otin sitten Annaa kädestä ja aloimme hiljalleen kävellä hiljaista hiekkatietä ne kolmisensataa metriä mitä kotiin oli matkaa. Kesäyö oli kaunis ja romanttinen. Mutta sitten kun matkaa oli noin kolmannes jäljellä alkoi kuulua lähestyvän auton hurinaa. Sanoin ensin Annalle ettei pidä hermostua, se menee varmasti isoa tietä ohi. Kiihdytimme kävelyn tahtia. Mutta kun pääsimme jo alle 100 metrin päähän kotiportista, selvisi ettei auto todellakaan menisi ohi, vaan se oli Postin varhaisjakelu, joka toisi meillekin aamun lehdet. Minuun iski pieni piru: pysähdyin ja suutelin Annaa pitkään ja perusteellisesti keskellä tietä, hyvin tietäen, että olimme auton valokiilassa. Väistimme vasta kun auto tuli lähelle, jolloin minä kohteliaasti morjenstin kädenheilautuksella. Sitten marssimme tyynesti kotipihaan. Pimeässä en nähnyt ajajan kasvoja, mutta toivoin että olisin nähnyt. No… Minut tunnettiin jo varsin hyvin paikallisessa postissa. Ei tosin tyttöjen kanssa alasti hiippailusta, vaan valtavasta määrästä kummallisia ulkomaisia paketteja. Kyllä ne tietävät kuka minä olen. Kummajainen mikä kummajainen.

Tulimme takaisin kotiin. Mirka oli nukahtanut alakerran vuodesohvalle ja nukkui alastomana ja ilman peittoa autuaan unta. Koska tytöllä ei ollut mitään hätää ja oli liiankin lämmin, annoimme hänen olla. Mutta minua ja Annaa ei nukuttanut yhtään, vaikka kello oli jo paljon. Hain siideriä ja vetäydyimme yläkerran sohvalle, jossa käperryimme toisiimme. Halailimme, pussailimme ja hipelöimme toisiamme kaikkialta. Anna oli ihana ja niin rakastunut. Kertakaikkiaan suloinen ja hellä. Tunsin, että sydämeni pakahtuu ihailusta ja rakastumisesta, vaikka tyttö olikin niin paljon minua nuorempi. Anna taas kaipasi läheisyyttä ja nautti syleilyistä ja läheisyydestä ja hyväilyistä ihan valtavasti. En tiedä miten mahdottoman paljon kello oikein mahtoi ollakaan siinä vaiheessa kun lopulta talutin Annan vessan kautta sänkyyn, jossa kietouduimme toisiimme kuin kaksi kiihkeää mustekalaa.

Nukahdin aivan raajasolmussa tytön kanssa. Anna oli unelmien täyttymys. Niin paljon kiltimpi ja suloisempi kuin kukaan johon olin sitä ennen koskenut. Ja epäilemättä myös kaunein tyttö, johon olin koskaan koskenut.

10 kommenttia viestissä: “Anna ja Irina, osa 5”

  1. lesbos69 says:

    Ihan mahtava kerta toisensa jälkeen! En ees muista enää montako kertaa oon Tän lukenu, yhtä kiihottavaa, sujuvaa tekstiä joka kerta!

  2. Jussi says:

    Tää oli tosi kiimaista meininkiä haluaisin itsekin mukaan noihin orgioihin. Kirjoittaja tietää miten asioita ilmaistaan realistisesti ja kiihottavasti.

  3. rainbow669 says:

    Vau! En oo ikinä lukenu parempaa tarinaa! En pystyny ees laskee montaks orkkua sain ku luin tätä! Sujuva ja hauska kerronta ja hyvin selitetty kaikki!

  4. noitapilli says:

    Tytteli: kiitos <3 Ihana kuulla et mun tekstillä sä saat orkkuja. Mä pidän nyt vähän taukoo tän sarjan jatkamisesta mut vilkaise kohta toi mun kinkyviikonloppujuttu, minkä alkuosan mä just postasin. Jos se vaikka vähän toimisi 🙂

  5. tytteli says:

    ei vittu mikä novelli…tän sarjan kans on saatu niin monet orkut eetten ala edes laskenaan.mahtava juoni,todella kiihottava,tällaista en ole ennen lukenut!voisit kirjoitustaitosi puolesta olla ammatiksesi kirjailija,paljon jatkoa,kirjoita lisää!!

  6. noitapilli says:

    Moi. Kiitän ja kumarran kehuista.

    Iko: En tosiaankaan ole ammattikirjoittaja, akateemisissa hommissa kylläkin. Ja erilainen esiintyminen ja vastaava on olleet mun ammattini jo kauan. Ja tiedän kyllä että teen koko ajan kauheasti pilkkuvirheitä, liian pitkiä lauseita, svetisismejä ja liian polveilevia ajatuskulkuja. Mutta hyvä jos joku jaksaa lukea. Minä kirjoittelen näitä ihan vain itselleni enkä läheskään kaikkia juttuja ole julkaissut missään. Mun pervouteeni taas liittyy vähän sitä, että mun mielenkiintoni siirtyy yhdestä naisesta (tai joskus miehestä) seuraavaan ja seuraavaan, jolloin kun juttu pitenee niin se muuttuu vähitellen yhä mahdottomammaksi. Mun pisin seksitarinani jota kirjoittelin puolisentoista vuotta on nyt yli 300 sivua ja siinä mulla on fantasiassa jo pitkälti toistakymmentä naista ja useita miehiäkin jo… tosimaailma on aika kaukana. Saa nähdä kuinka pitkälle jaksan tätä Anna ja Irina -juttua vedättää, mutta ainakin seuraava palanen on jo olemassa. Siinä vaan… no, täytyy miettiä, mutta sekin on nyt sellaisessa pisteessä että pantavia naisia olisi jo Anna, Irina, Mirka, Tiia ja vielä yksi lisää… Ajattelin vielä lisätä ripauksen miesten välistä seksiäkin mukaan… 😉

  7. i love this says:

    ihan parasta …jatkuuhan vielä??? Ihanan seksuaalisen tuhmaa! Nautin todella!

  8. vieras says:

    Hienoa hienoa jatkuuhan vielä? Todella kiihdyttävää.

  9. joomo says:

    5/5, paras novellisarja mitä oon koskaan lukenut.

  10. Iko says:

    Edelleenkin hienoa työtä. Monen muun kirjoittajan tekstissä naivius ja liiottelu vain ärsyttäisi, mutta sun tekstiin Annan ja Irinan yksioikoisuus sopii. Erityinen ansio on myös se, että teksti on tyylillisesti yhtenenäinen. Onnistut säilyttämään valitsemasi rytmin ja ilmaisun alusta alkaen (kohti loppua, joka toivottavasti ei ole kovin lähellä vielä).

    Ilman tiettyjä kielenhuoltovirheitä ja ilmaisullisia kömpelyyksiä, epäilisin, että olet ammattikirjoittaja. Hyvin paljon kirjoiitamista harrastanut olet joka tapauksessa. Olen hyvin vaikuttunut siitä, että onnistut olemaan yhtä aikaa taitava kirjoittaja ja myös vastaamaan tekstilläsi niihin kierouksiin, joista seksuaalisuuteni muodostuu. Usein tarpeeksi pervot kirjoittajat ovat huonoja tekstin kanssa. Arvostan myös tekstiä itsessään, koska oon tottunut tekemään paljon töitä kielen kanssa. Puolisoni on kielenhuollon ammattilainen ja läheinen ystäväni ammattikirjalija. Itse kirjoitan työssäni akateemista asiatekstiä.

Kommentoi

top