search
top

Laura herää

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (84 votes, average: 3.46 out of 5)
Loading...

Laura ui pitkin rauhallisin vedoin laituria kohti. Kesäaamut olivat ihania ja aamu-uinnista oli tullut tapa. Vasta sen jälkeen olisi aamupalan vuoro. Kesä oli vasta aluillaan ja Laura nautti täysin siemauksin, vaikka yksin olikin. Oli ollut jo pian seitsemän vuotta jäätyään leskeksi. Valitettavasti heille ei ollut siunattu lapsia, olisihan niissäkin turvaa ollut. Mutta sellaista on elämä, kaikkea ei saa. Välillä hän kyllä miestä viereensä kaipasi, mutta kun hän ei juuri missään riennoissa käynyt, niin eipä ollut miehiä ovellakaan jonossa ollut. Niinpä hän oli vähitellen tukahduttanut halunsa ja kaipuunsa. Joskus kuitenkin se oli niin voimakas, että piti tehdä sille itse jotain. Siitäkin kyllä oli aikaa.
Laura havahtui mietteistään, kun tuli laiturille. Laituri oli yhteinen Ruottisten kanssa, ja sijaitsi viehättävässä niemessä. Ruottiset asustivat naapurimökkiä. Laura nousi portaat ja venytteli nautinnollisesti alastonta vartaloaan. Ei pelännyt, että joku näkisi, ei hänen vartalossaan ollut mitään häpeämistä, vaikka kuusikymppiä lähestyikin uhkaavasti. Rinnat olivat melko uhkeat, eivätkä roikkuneet ollenkaan kuten monilla hänen ikäisillään, hän oli havainnoinut. Laura otti pyyhkeen ja kuivasi kuin muodon vuoksi lyhyttä vaaleaa ja poikamaista tukkaansa, kietoi sitten pyyhkeen ympärilleen ja suunnisti mökkiä kohti.
Laura vetäisi punaiset bikinit ylleen ja siirtyi kahvin kanssa terassille nauttimaan. Aurinko kimmelsi silmiin. Hän vilkaisi naapurin suuntaan ja huomasi, että auto oli vielä pihassa, mutta kohta vanhemmat lähtisivät töihin. Janne varmaan jäisi taas yksin mökille. Janne oli 19-vuotias salskea nuorukainen, joka ei tainnut muuta tehdä kuin urheili. Piti kuulemma ns. välivuotta. Laura naurahti mielleyhtymälle.
Usein Janne nosteli puntteja ruohikolla tai sitten juoksenteli metsän poluilla. Ei tainnut tyttöystävääkään olla, Laura ei ainakaan ollut huomannut. Muuten Jannen kanssa oli mukava jutella, vaikka hän hieman ujo olikin. Selvästi oli aikavampi, kuin ikänsä olisi antanut ymmärtää. Laura tarkasteli puutarhaansa. Se oli hyvin hoidettu ja istutuksia oli paljon. Tänään olisi sitten yksi urakka. Aita oli päässyt rehottamaan liikaa. Mutta kiirettä ei ollut. Piti ensin nauttia aamun rauhasta, jota lintujen viserrys säesti.
Kun Laura poikkesi sisälle, kuului auton käynnistys naapurista ja pian auto sujahti pikkutietä ohi. Taisi joku heilauttaa kättäänkin ikkunasta. Sitten ei kun töihin vaan. Laura haki leikkuusakset varastosta ja aloitti. Hiki tuli pintaan nopeasti, vaikka päivä oli vasta aluillaan. Sitten tulikin mutta matkaan. Hän huomasi, ettei millään ylettynyt leikkaamaan aitaa päältä tasaiseksi ja mitään tikkaitakaan ei ollut. Veli sen oli kesäisin hoitanut, mutta eipä hän nyt ollut maisemissa. Mitenkähän naapuri? Voisiko kysyä? Mikä ettei, ellei Janne ollut lähtenyt vanhempiensa mukaan. Laura asteli naapuria kohden. Aidassa oli väli josta pystyi kulkemaan läpi.
Laura pysähtyi katsomaan. Janne nosteli puntteja maaten selällään nostopenkissä. Hiki kiilteli ruskettuneilla lihaksilla ja pienet uikkarit näyttivät hyvin ahtailta. Lauran suuta kuivasi ja hän lipaisi huuliaan, ei saanut silmiään irti näystä. Mokomakin tirkistelijä.
– Huomenta Janne, hän sai lopulta huikattua.
Painot pysähtyivät kesken noston, laskeutuivat sitten ja Janne nousi ylös.
– No huomenta Laura, otin tuossa vähän hikeä.
– Niinpä näkyy, haluaisitko ottaa lisää?
– Siis mitä?
– No kun tuon aidan päällys on niin ylhäällä, etten ylety, niin voisitko auttaa, maksan kyllä.
– Totta kai, enkä mitään maksua kaipaa, jos vaikka pari bisseä tarjoat.
– Sopii mainiosti, Laura hymyili.

Janne ryhtyi työhön ja hyvin se häneltä näytti sujuvan, olihan hän varmaan kolmisenkymmentä senttiä Lauraa pidempi.
Laura kitkeskeli samalla rikkaruohoja, mutta työ ei oikein innostanut ja kuumakin oli. Niinpä hän siirtyi terassille, meni tupaan ja haki oluen. Janne kuuli tölkin napsahduksen ja katsoi taakseen.
– Saat sitten, kun työ on valmis, Laura virnuili.
– Selvä, pistänpä vauhtia tähän, se on aina hyväksi, kun on tavoitteita, Janne naurahti vastaan.
Jannen työskentelyä katseli ihan mielikseen, Laura ajatteli. Harjoitetut selkälihakset liikkuivat rytmikkäästi ja tyä eteni.
Tunti kuitenkin melkein vierähti, ennen kuin urakka oli valmis ja Laura äkkäsi, että oli huomaamattaan tyhjentänyt kolme tölkkiä ja vielä aamutuimaan.
– Eipä kestä, hyvä kun kelpas.
– Tulepas sitten palkinnolle.
Tölkki sihahti kutsuvasti ja Janne tuli pöytään istumaan, siemaisi pitkään ja huokasi nautinnollisesti. Pitkään aikaan ei puhuttu mitään, mutta hiljaisuus ei ollut painostava. Kuitenkin ilmapiiri oli jotenkin muuttunut, ehkäpä tihentynyt. Laura huomasi, että Jannen katse etsiytyi silloin tällöin hänen rintojensa tienoille, bikinien yläosa kun oli melkoisen antelias. Laura tunsi muutosta itsessään ja huomasi, että nännit olivat aivan kovina, kuin maamerkkinä. Varmaan Jannekin oli sen huomannut. Laura myös tunsi, että olut oli hieman kihahtanut päähän, mutta mitäpä siitä.
– Pidätkö niistä? Laura hieman käheästi kysyi ja katsoi Janneen kiinteästi.
– Pi-pi-pidän totta kai, Janne sai soperrettua ja lehahti aivan punaiseksi.
– Haluatko koskea?
Laura ei jäänyt odottamaan todennäköisesti myöntävää vastausta, vaan viittasi Jannen ylös viereensä, tarttui hänen käteensä ja siirsi sen paljaalle rinnalleen. Tunsi käden hieman vapisevan. Se pysyi kuitenkin paikoillaan ja Laura huomasi, että Jannen shortsit olivat repeämispisteessä. Lauran teki mieli koskea, muttei koskenut.
– Mun täytyy kertoa sulle yksi juttu, Janne takelteli.
– No, kerro vaan.
– Mä en oo ollu silleen, en koskaan.
– Ihanko totta? No mutta eihän me nyt silleen ollakaan.
– Mutta kun…kuitenkin…
– Eli haluaisit sitä?
– Mitäpä luulisit, sanoi Janne vilkaisten alaspäin.
Niinpä niin, Laura ajatteli, naytpä haluavan ja aivan hulluna. Laura ei meinannut saada katsettaan irti elimestä, joka pullisteli uikkareissa. Tässähän on varsinainen aarre, hän mietiskeli.
– Voisin olla vaikka äitisi, eikö se häiritse?
– Ei ollenkaan. Voin paljastaa, että olen monesti salaa katsellut, kun olet ottanut aurinkoa tuolla laiturilla.
– Hyi hyi, tuhma poika, Laura leikillään torui. – Teitkö samalla jotain itsellesi?
– Tein, joka kerta, Janne hieman häpeillen tunnusti.
– No, ei se mitään, annatko minun tehdä sen nyt?
– Jos vaan haluat ja ei tarvi muuta jos et itse tahdo?
– Ai ettenkö tahdo, arvaa vaan! Hieropa molempia rintojani.
Janne ujutti toisenkin kätensä rinnalle ja alkoi hitaasti vatvoa niitä.
Nännit kovenivat yhä ja Laura tunsi olevansa aivan kiimassa. Hän viittasi Jannen aurinkotuoliin pitkäkseen. Laura nousi ylemmäs ja antoi kätensä liikkua Jannen kovilla rintalihaksilla ja ujutti käsiään pikku hiljaa alemmas, vatsalle. Janne ilme oli tuskainen, mutta nautinnollinen. Laura laskeutui polvilleen tuolin viereen ja ujutti kätensä housunkauluksesta sisään. Tunsi kovan elimen, tarttui sen juureen, jolloin se kohosi aivan pystyyn housujen alla. Laura katsoi Janneen, kun samalla veti housuja hitaasti alas. Lemmennuija, jollaista Laura ei ollut ennen nähnyt, pääsi kaipaamaansa vapauteen. Laura katseli sitä himoiten. Esinahka oli vielä päällä, mutta kiristeli uhkaavasti. Laura kävi kiinni, veti liikkuvia hitaasti taakse ja tummanpuhuva terska paljastui. Kirkas tippa kiilteli sen aukossa. Nyt täytyy olla varovainen. Laura veti housut kokonaan pois. Kivekset olivat isot ja aivan tiukkana, pullollaan tavaraa, jonka Laura halusi saada esiin.
– Olen aika lähellä, kiihotat niin kovasti, Janne ähkäisi.
– Ei haittaa, meillähän on aikaa, vai mitä, Laura vastasi.
Laura oli itsekin niin kiihottunut, että oli pakko toimia. Hän tarttui toisella kädellään napakasti kalun juuresta ja toisella liikutti hitaasti nahkaa terskan päällä edestakaisin. Selvästi Janne tulisi kohta. Laura muutti asentoaan ja istuutui Jannen jalkojen päälle, tarttui nyt molemmin käsin kalun juuresta ja puhalsi hiljaa terskan päähän. Se tuntui yhä paisuvan moisesta. Lauran huulet lähestyivät ja puristuivat hellästi terskan ympärille. Janne huokaili kuuluvasti. Huulet tiukensivat puristustaan ja painautuivat hieman alemmas, mutta vetäytyivät sitten pois. Kivekset olivat piukat ja nousseet aivan ylös. Laura tiesi, että seuraavalla kerralla räjähtää, mutta sitä hän halusikin, enemmän kuin mitään muuta nyt.
Kädet puristivat kalun juuressa tiukasti, kun huulet taas kohtasivat terskan pään puristuivat tiukasti ja laskeutuivat niin pitkälle, kun suu vaan salli. Kuului Janne karjahdus ja silloin räjähti ryöppynä.
Valtava ensimmäinen suihku ryöppysi Lauran suuhun ja kakistellen hän ohjasi tulevat suihkut kasvoilleen ja rinnoilleen.
Ja spermaa todella riitti, Laura on siinä yltä päältä. Oli varmaan poika pidättäytynyt kauan. Laura piti edelleen kalusta kiinni. Janne haukkoi henkeä, kun Laura alkoi ottaa kalua uudelleen suuhun, samalla nuoli ja imi voimakkaasti, kuin ei saisi millään tarpeekseen. He katsoivat toisiinsa ja aistivat nautintonsa.
Laura huomasi, että Jannen kalu ei osoittanut mitään veltostumisen merkkejä, vaan oli yhä kovana kuin kivi, spermaa kiiltäen. Laura veti Jannen viittasi sisälle mökkiin. Ovi sulkeutui kolahtaen.
Laura johdatti Jannen makuuhuoneeseen, jossa oli leveä parisänky. Bikinit solahtivat nopeasti lattialle, Laura meni selälleen sängylle ja veti Jannen mukanaan päälleen. Laura kiitti itseään, että oli juuri aamulla ajellut itsensä alapäästä ja uskoi sen kiihottavan Jannea entisestään. Laura suuteli Jannea kiihkeästi ja tunsi huiman kihelmöinnin, kun Jannen kalu painui vatsaa vasten.
Hän ei pystyisi enää pitkään viivyttämään, niin kauan hän oli ilman miestä ollut. Hän tarttui Jannen kaluun ja ihasteli sen upeutta, levitti reisiään ja painoi kovan terskan jo aivan turvonneille huulille, samalla miettien sopisiko tuo elin kokonaan sisään. Hän tiesi olevansa aika pieni ja tiukka, vaikka ikää jo olikin. Mutta märkä hän oli. Janne haukkoi henkeään. Tuntui varmaan huikealta olla ensimmäistä kertaa naisessa. Laura liikutti terskaa huulilla ja se teki taivaallista. Painoi sitten hieman syvempään ja terska muljahti sisään. Laura kirkaisi ja orgasmi ei ollut kaukana. Tuntui, että kalu vaan paisui, kun pääsi hieman sisään kosteaan kuumuuteen.
Jannen ilme oli tuskainen, mutta kiimasta. Hän alkoi hitaasti painaa syvempään ja Laura nipisteli hänen nännejään, josta tuntui kiihottuvan lisää. Janne painoi yhä syvempään ja sitten Laura tunsi, että tuli stoppi. Osa kalusta oli vielä ulkona, kun Laura tunnusteli sitä. Janne alkoi vetää hitaasti ulos ja kun terska tuli huulille, Lauralla räjähti ja matala, suorastaan eläimellinen ääni purkautui ilmoille. Janne painoi takaisin, alkoi selvästi saada juonesta kiinni. Laura piteli kiinni hänen tiukoista pakaroistaan, upotti kyntensä niihin, kun antoi vauhtia. Ja Jannehan pisti, vetreän nuorukaisen voimalla ja innolla.
Laura huohotti kuuluvasti, kun Janne samalla alkoi kouria hänen rintojaan, jossa nännit olivat kovina ja pystyinä. Laura mietti sekavana, että pitäisikö vaihtaa asentoa, mutta hän ei uskaltanut, niin hyvältä tuntui. Jannen liukas mäntä jatkoi kyntämistään ja hän oli todella kestävä, kun oli kerran lauennut. Laura supisteli lihaksillaan kalua, suorastaan lypsi sitä, kun se tuli syvälle. Jannen vauhti vaan kiihtyi, hänen kasvonsa olivat aivan punehtuneet himosta. Laura halusi enemmän kuin mitään Jannen laukeavan sisälleen ja tuntea spermojen sykkeen. Hän kurotti kättään ja tavoitti pallit, jotka olivat tiukkana. Hän puristeli, hieroi niitä ja sitten upotti kyntensä niihin. Juuri silloin Janne oli syvällä, karjaisi kuuluvasti ja kun Laura tunsi nesteiden tulvivan sisällään, hän tuli uudelleen ja painoi huulensa Jannen huulille ja söi niitä hurmiossaan. Janne kuitenkin jatkoi ja jatkoi liukkaassa ja kuumassa lähteessä, kunnes lopulta painautui kiinni Lauraan, joka tunsi kalun ihanan sykkeen sisällään. He olivat kauan sylikkäin huohottaen toistensa suihin, kunnes nousivat ja palasivat terassille.
Muita ei tienoolla näkynyt.
– Olipas huimaa, kiitos, sai Janne sitten sanottua.
– Kiitos vaan itsellesi, huimaa oli minustakin, Laura hymyili tyytyväisenä, että oli tuollaisen aarteen löytänyt.
He siemailivat oluitaan vaitonaisina keskipäivän lämmöstä nauttien. Laura huomasi, että Janne silloin tällöin tapitti hänen rintojaan.
– Taidat pitää niistä, hän ilkikurisesti totesi.
– Todella kovasti, Janne sai hieman punastuen sanottua.
– Katsele vaan, haluaisitko nähdä ne taas kokonaan?
Selkeä kohouma Janne pyyhkeen alla jo kertoi, mitä mieltä hän oli.
– Juu-u, totta kai.
– Niinpä näkyy, Laura virnuili ja koski kovaan kohoumaan, joka nousi heti ylemmäs.
He menivät suihkuun, joka oli saunan puolella. Pyyhkeet putosivat ja Laura huomasi, että Jannella oli todella taas erektio päällä. Kyllä on kova noiden nuorten potenssi, mutta hyvä vaan, hänelle.
Laura tarjoutui pestäväksi ja himot alkoivat jyllätä, kun Jannen kädet kulkivat shampoosta liukkaina hänen vartalollaan. Laura pesi vuorostaan Jannen. Kaikkialta muualta ensin, mutta lemmensauvan hän kiduttaen säästi viimeiseksi. Laura valutti geeliä sen varteen ja alkoi liu’uttaa kättään hitaasti edestakaisin. Erektion kulma jyrkkeni välittömästi.
– Haluan sinua mielettömästi, Janne sai käheästi sanottua.
– Hyvä, haluankin sinun haluavan ja saat niin paljon kuin tahdot.
Laura veti muutaman kerran, huuhteli lämpimällä vedellä ja polvistui alas, otti pallit käsiinsä ja nuolaisi terskan päätä. Sitten alkoi kiertää kielellä terskan reunoja ympäri. Janne ähkäisi nautinnosta. Laura otti terskan kokonaan suuhun ja antoi huulensa kiertää edestakaisin.
Otti sitten syvempään suuhunsa ja antoi päänsä liikkua. Uskalsi tehdä sen, koska Janne ei varmaan niin herkkänä enää ollut. Pallit olivat taas tiukkoina ja Laura imi niitä vuoronperään voimakkaasti. Vähitellen kuitenkin oma halu alkoi tulla pintaan ja sille piti tehdä jotain. Hän nousi, meni lauteiden viereen, otti tukea niistä peppu Janneen päin.
– Tule nyt, hän sanoi yksikantaan.
Hän vilkaisi taakseen ja näki Jannen lähestyvän kalu tanassa.
Laura vei kätensä taakse, sai otteen kalusta ja vei sen huulille.
Samassa Janne tarttui häntä lantiosta ja painoi nopeasti sisään.
Laura urahti ja painoi vastaan. Janne hamuili hänen rintojaan ja pisti koneen käyntiin heti kunnon kierroksilla. Ne olivat liikaa Lauralle, jonka huuto kiiri saunassa.
Janne hidasti hieman, jolloin Laura työnsi hänet irti, kääntyi Janneen päin ja meni istumaan lauteelle. Hän katsoi himoiten Jannen nesteistä kiiltelevää kalua ja levitti reitensä. Laude oli juuri sopivalla korkeudella, että Janne pysyi seisaaltaan toimintaan. Laura tarttui kiinni ja veti lähemmäs. Hänen piti käyttää oikein voimaa, että sai kovassa erektiossa olevan kalun alemmas aarteensa eteen.
– Nyt sinulla on hyvä asento, ota kaikki irti ja kovaa, en minä rikki mene, Laura sanoi ja painoi kalun sisäänsä. – Kun laukeat, anna osa sisään ja osa päälleni ja kun vedät ulos, ota tiukka ote aivan juuresta ja kun olet ulkona, päästä sitten vasta irti, Laura sopersi huumassaan.
Janne nyökkäsi, tarrasi rintoihin kiinni ja alkoi takoa pitkiä työntöjä sisään ja ulos. Vaikka kalu ei mahtunut kokonaan sisään, ei kuitenkaan sattunut, vaikka Janne tuntui suorastaan runnovan häntä.
Laura viskasi päätään puolelta toiselle ja välillä suukotti Jannea. Janne tuli aivan kiinni ja otti Lauran pakaroista lujan otteen ja veti häntä voimalla itseensä, samalla tahtia lisäten. Laura oli ekstaasissa ja huusi koko ajan, tuntien, että kohta taju menee.
Janne lähestyi huippua, ja alkoi matalasti murista syvällä Laurassa, pysähtyi paikalleen ja Laura tunsi ensimmäiset suihkeet sisällään. Samassa Janne veti ulos, piti tiukasti kalustaan, suuntasi sen Lauran rintojen suuntaan ja päästi karjaisten irti, jolloin ainakin viisi, kuusi suihkua ryöpsähti Lauran rinnoille ja vatsalle.
Laura nousi huohottaen ja ahmaisi vielä valuvan kalun suuhunsa, pyöritti huuliaan terskan ympärillä ja sai kuin saikin runsaasti spermaa suuhunsa. Janne ulvoi, kun Laura imu tuntui ytimissä.
Laura irrotti ja otti vapisevan Jannen syliin. Olivat siinä hiljaa, sydämet pakahtuen.
Hetken päästä he menivät suihkuun vielä toistensa pesten.
Lopuksi Laura suukotti Jannen kalua, joka ei vieläkään ihme kyllä mikään lerppu ollut.
Janne teki lähtöä.
– Tulethan vielä uudelleen? Laura kysäisi.
– Totta kai, jos sinä haluat.
– Tiedät, että haluan.
– Ok sitten.
Janne pisti juoksuksi ja katosi tielle.
Olipahan pojalla päivä, Laura tuumi ja olihan hänellä itselläänkin. Olo oli aivan huima.
Niinpä he tapailivat melkein päivittäin, yleensä iltaisin, kun Janne sanoi vanhemmillensa menevänsä iltalenkille. Ja kyllähän se lenkistä kävikin. Sen jälkeen Laura yleensä nukahti heti.
Ihaninta Laurasta oli kuitenkin se, kun Janne tuli aamulla, kun hän oli vielä unessa ja sitten tunsi Jannen jäntevän vartalon selkäänsä vasten ja kovan elimen painautuvan peppuaan vasten. Ja tiesi, mitä pian tulisi saamaan.
Kaikki hyvä kuitenkin loppui aikanaan. Syksy saapui ja Ruottiset muuttivat majansa kaupunkiin ja Janne aloitti koulunsa.
Hyvässä Lauran koulussa hän oli kuitenkin kesän ollut, varmasti hänelle olisi siitä hyötyä tulevaisuudessa. Pari kertaa syksyllä Janne soitti ja halusi tulla ja totta kai Laura otti vastaan. Sitten yhteydenotot hiipuivat. Ehkäpä Janne oli löytänyt jonkun ikäisensä.
Laura oli kuitenkin päässyt uudelleen miehen makuun, eikä halunnut siitä irti. Mutta mitä hän tekisi? Olihan niitä kaikenlaisia deittipalstoja, mutta ne eivät jaksaneet Lauraa innostaa. Ehkäpä pitäisi katsella, mitä paikallisista löytyisi. Lähikaupassa kävi monenlaista kulkijaa ja muutaman miehen kanssa Laura oli jo hyvänpäiväntuttu. Ehkäpä niistä.
Laura nautti saunan lämmöstä, ummisti silmänsä ja näki Jannen huiman erektion silmissään.

2 kommenttia viestissä: “Laura herää”

  1. Insider says:

    Hieno tarina..Kiitos!

  2. kokeneempi says:

    No juu, hyvin kirjoitettu ja asiallinen tarina.
    -kyllä ikäerossa on puolensa…

Kommentoi

top