search
top

Hellää hierontaa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 3.17 out of 5)
Loading...

Vaimoi serkku soitti minulle ja kertoi kärsivänsä kovista kivuista hartioiden seudulla. Liisa on hyväkroppainen nainen ja hyvinsäilynyt ikäisekseen. Toki kaksi lasta ja 35 ikävuotta ovat jättäneet jälkensä mutta aina hänet nähdessään omat himoni heräävät, liekö jopa kielletyllä sukulaisrakkaudella asiassa tekemisensä.

Urheilulukiokiossa olin oppinut hieronnat salat, netissä loput jotka auttavat rentoutumaan vielä enemmän…

Saavuin Liisan luokse ja pidemmittä puheitta hän kertoi että mies on iltavuorossa joten voimme rauhassa keskittyä itse asiaan. Pyysin häntä ottamaan vaatteita pois sillä hierontaöljy voisi liata vaatteet öljypohjaisuutensa vuoksi.

Liisa kysyi että miten paljon pitäisi riisua, johon vastasin että niin paljon kuin uskallat. Liisa jätti yllensä rintaliivit ja pikkuhousut, jotka eivät oleet mitään marttakerhon mallia, ohut naru vain peitti persevaon. Itse riisuiduin boksereilleni kertoen että minulle tulee hiki hieronnan aikana. Se on hierojalle aika vaativa sessio sillä ihasvoimia tarvitaan koko hieronnan ajan eikä missään vaiheessa voi löysäillä.

Liisa kääntyi sängyle vatsalleen ja itse asetuin istumaan hänen pakaroiden päälle. Jotenkin tunsin kullini painuvan kielletylle alueee ja muutin asentoa siten etten vain saisi erektiota. Levitin hierontaöljyä hänen niskataan aina alaselkään saakka. Hieroin kallon alla olevia lihaksia, niskaa, käsiä, lapaluita ja lopuksi pitkiä selkälihaksia. Rintaliivit olivat harmitavasti hieronnan harmina ja sain kysyttyäni luvan avata hakaset.

Venytin pitkiä selkälihaksia ja otin välillä kiinni kylkien puolelta venyttäen lihasta. Käteni eksyi kuin vahingossa hänen rinnalleen ja en ainakaan huomannut vastustusta kosketteluihini. Aivan kuin pieni liikahdus oisi tapahtunut kosketukseni voimasta ja hellä huokaus kuului huuliltaan. Uskaltauduin koskemaan hieman rohkeammin ja kun laitoin käteni rinnan alle venytttääkseni kykilihasta, tunsin nännin koskevan kämmentäni vasten. Nänni oli kova, liekö syynä viileä sisäilma vai harrastamamme hieronta.

Jatkoin hierontaa alaspäin ja kerroin laskevani hänen pikkuhousujaan alaspäin voidaksini painela hänen alaselän ja lantion hermopisteitä. Liisa nosti peppuaan ylöspäin ja vedin hänen stringejään alaspäin. Peppuvako avartui eteeni paljaana ja tunsin pientä turvotusta kullissani. Lisäsin öljyä pakaroile ja alaselkään voidakseni painella ristiselän nikamia helpommin. Käteni jatkoivat matkaa alaspäin ja hieroin pakaroita ulkoreunoilta liikkuen kuin salaa keskekemmäs peppvakoa lähestyen.

Venytin pakaroita erilleen ja näin miten stringien naru upposi syvemmälle peppuvakoon. Lupaa kysymättä siirsin narua sivummalle ja liu’utin sormiani edestakaisin lähellä pakaroiden väliä. Siirsin pakaroiden välissä olevan narun sivuun ja näin kiihottavan anaaliaukon joka suorastaan odotti kosketusta. Jatkoin pakaroiden hieromista ja aina kun sormeni lähestyi anaaliaukkoa, Liisa nosti peppua ylöspäin ja huokaisi syvään ikäänkuin antaen luvan jatkaa eteenpäin.

Kysyin häneltä onko reidet tai pohkeet jumissa, jolloin hän vastasi että alkuun on päästy niin miksi emme jatkaisi kokovartalohierontaa. Vastasin hyväksyntäni ja siirsin jalat hieman erilleen. Edessäni oli suora näkymä pienten stringien peittämällr pillulle ja huomasin pikkareissa pienen märän alueen..

Levitin öljyä reisille ja Liisa levitti jalkojaan entistä enemmän. Liu’utin käsiäni povitaipeesta ylöspäin ja käteni koskivat kuin vahingossa stringien peittämää pilua. iisa huokaisi syvään ja ajattelin ottaa askeeen eteenpäin. Koskin toisen kerran ja kolmannenkin ikäänkuin vahingossa turvonneita häpyhuulia ja Liisan hengitys kiihtyi entisestään. Hän nosti peppuaan ylös ja tiesin että tästä ei ole paluuta. Kullini seisoi boksereissani niin kuin vain kangas antoi periksi.

Otin askeleen eteenpäin ja vedin Liisan stringit alas saadakseni täyden näkymän märkään, osittain karvoituksesta ajeltuun pilluun. Laskin omat bokserini alas ja painuin hänen selkäänsä vasten. Liikuttelin itseäni edestakaisin kulli peppuvaossa liukuen ja tiesin, etten aikaisemmin ollut kokenut yhtä märkää pillunesteiden liukastamaa naista.

Liisa kääntyi selälleen ja riisui rintaliivit pois. Täyteläiset rinnat olivat käsieni ulottuvilla ja nännit olivat terhakkaina pystyssä. Suutelin Liisaa himokkaana ja jatkoin suutelua alaspäin. Kaulaa, rintaa vasenta rintaa…purin nänniä ja venytin sormella toista.

Jatkoin tutkimusmatkaa alaspäin ja ihanalta tuoksuva märkä pillu odotti kosketusta. Klitoris seisoi häpyhuulten välissä kovana ja en voinut vastustaa nuolemasta sitä. Otin klitoriksen suuhuni ja Liisan voihkinta täytti huoneen ja sai minutkin vakuuttumaan taidoistani. Liisan selkä taipui kaarelle ja hän saai jumalaisen orgasmin. Pillumehut roiskuivat suuhuni ja yritin nuolla jokaisen pisaran.

Liisa kertoi miten hänen miehensä oli todellinen pikatykki sängyssä ja jota ei esileikit kiinnostaneet. Tämä oli ollut hänelle jotain mistä ei ole voinut kuin haaveilla.

Kullini seisoi kuin sotilas ja Liisa lupasi antaa minulle sen mitä varmasti sillä hetkellä halusin. Hän otti kullini hellästi huuliensa väliin ja pyöritti kieltään kuin leikitellen terskani ympäri. Tunsin orgasmin olevan lähellä ja kerroin tulrvani pian. Liisa pyysi minua laukeamaan suuhunsa sillä hän rakasti sperman makua. Lastini lähti liikkeelle ja Liisa nieli koko lastin viimeistä pisaraa myöten. Molemmat saivat sen mitä halusivat mutta nyt oli pakko lopettaa sillä Liisan mies on pian kotona oma vaimoni saattaa myös ihmetellä viipymistäni. Lupasimme palata asiaan mahdollisimman pian, siivoushommissahan saa paikat usein jumiin…

Kommentoi

top