search
top

Futisjunnu ja skeittaripoika

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (49 votes, average: 3.80 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Kiitokset pienelle, mutta sitäkin innokkaammalle (?) lukijakunnalle. Positiiviset kommentit tarinoitten perässä antavat intoa jatkaa sarjaa. Tällekin tarinalle on tulossa jatkoa, ainakin tarkoitus oli, että loppu jättäisi teihin halun kuulla vielä lisää!

1

Toukokuun alussa ilmestyi futiskentän parkkipaikalle skeittaripoika. Pistin merkille, että poika oli melkein aina paikalla, kun menin harjoituksiin, ja aika usein hän harjoitteli temppujaan vielä silloinkin, kun meidän harkat oli ohi, ja minä suuntasin takaisin kotia kohti. Kova poika harjoittelemaan.

Joka kerta harjoituksiin mennessä katse etsi poikaa, ja melkein joka kerta hänet myös löysi. Jollei löytänyt, huomasin tuntevani jonkinmoista pettymystä. Kerran poika ilmestyi kentän katsomoon seuraamaan meidän harkkoja, ja yhtäkkiä harjoitusten uninen tunnelma tuntui sähköistyvän. Ainakin minä aloin keskittyä hommaan aivan eri intensiteetillä. Aivan kuin olisin halunnut skeittaripojan huomaavan juuri minut…

Huomasin ajattelevani poikaa joskus koulussakin. Poika oli minua nuorempi, pellavapää, ihan söpön näköinen, sen mitä olin kauempaa nähnyt. Hupparin ja löysien housujen peitossa oli hoikka, mutta taatusti urheilullinen ja jäntevä vartalo, sen verran notkeasti hän lautansa kanssa temppuili. En yhtään tiennyt kuka hän oli, enkä uskaltanut alkaa pojasta kysellä. Meidän koulussa se ei ollut, sen verran tarkkaan olin pannut merkille kaikki koulun söpöläiset.

Ja aina poika oli yksin! Eikö sillä ole kavereita, ihmettelin mielessäni. Ehkä se kaipasi ystävää? Mitenkähän se suhtautuisi, jos sen kanssa menisi juttelemaan? Minulla oli kyllä kavereita, mutta kaipasin kuitenkin sellaista sydänystävää niin kuin Antti oli minulle ollut edellisenä kesänä. No, Antti oli ollut vähän enemmänkin. Vieläkin sydänalasta riipaisi, että olin menettänyt Antin. Antti seurusteli edelleen ällöttävän kauniin tyttöystävänsä kanssa, ja olin vähitellen hyväksynyt, että Antin ja minun juttu oli lopullisesti ohi. Nyt huomasin pitkästä aikaa haaveilevani jostain toisesta pojasta kuin Antista.

Joskus skeittaripojan ja minun katseet kohtasivat. Se sai sydämen tykyttämään rinnassa ja aivot myllerrykseen. Oliko katseiden kohtaaminen vain sattumaa, vai oliko poika huomannut minut? Mitä poika minusta ajatteli? Vai olinko minä hänelle vain yksi futiksen pelaaja muiden joukossa, tunnistamatonta massaa, johon katse vain hetkeksi osui?

Eräitten harjoitusten lopussa satutin vähän nilkkaani. Ei mitään vakavaa, mutta valmentaja kuitenkin tutki sitä ja halusi laittaa siihen siteen, vaikka kivun hellitettyä se alkoi tuntua minusta turhalta. Näitten operaatioitten takia kaikki muut olivat jo lähteneet kotiin, kun minä nilkutin pukuhuoneesta parkkipaikalle. Kuulin heti tutun skeittilaudan kopseen, ja katse löysi söpön skeittaripojan viilettämässä parkkipaikan asfaltilla. Yhtäkkiä hän hyppäsi ketterästi, lauta pyöri ilmassa yksinään ja laskeutui pyörilleen maahan, ja poika sen päälle pantterin tavoin jaloillaan joustaen.

Minä tajusin yhtäkkiä, että tämän parempaa tilaisuutta yrittää tutustua poikaan ei voisi olla. Olimme kahden parkkipaikalla, kukaan pelikavereistani ei ollut enää paikalla luomassa ihmetteleviä katseita. Jähmetyin paikalleni, ja melkein tutisin äkillisestä jännityksestä. Uskaltaisinko lähestyä poikaa? Miten osaisin tehdä sen luontevasti? Olisi pitänyt toimia, mutta minä jähmetyin paikalleni katselemaan, kun poika kaarsi laudallaan takaisin. Hän vilkaisi minua, ja minusta tuntui, että polvet pettivät. Nyt poika oli huomannut minut.

Poika kiihdytti vauhtia, teki pantterinloikkansa ilmaan, lauta pyöri entistä vinhempaan ympäri, mutta laskeutuminen laudan päälle ei onnistunutkaan, ja poika rysähti pahan näköisesti rähmälleen kovaan asfalttiin. Minä nilkutin spontaanisti lähemmäs ja kysyin, oliko poikaan sattunut.

Poika nousi jaloilleen ja piteli vähän toista kyynärpäätään. Hän katsoi minua ja hymyili minulle tavalla, joka tuntui pysäyttävän hengitykseni kokonaan.

– Näitä tulee vähän väliä, hän naurahti. – Sulle on käyny pahemminkin, poika jatkoi ja katsoi nilkkaani.

– Pikku juttu, minä vähättelin.

Taivaan vallat, poika oli läheltä katsoen vielä söpömpi kuin olin kuvitellut! Minä en kerta kaikkiaan osannut tehdä tai sanoa mitään, seisoin vain idiootin lailla ja yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa.

– Sä oot aika taitava tolla laudalla, sanoin viimein. Poika naurahti. Hän oli hauskan näköinen totisenakin, mutta hymy muutti hänet silmissäni kauniiksi kuin taivaan enkelit.

– Tää nyt on vielä pientä, poika vähätteli taitojaan. – Ei mulla ole kun pari temppua, jotka menee varmasti. Kyllä mä vielä oon aika alottelija.

Sitten seurasi taas piinallinen hiljaisuus. Mielessä jyskytti pelko, että poika lähtee pois, jos en keksi mitään, mutta poika ei tehnyt elettäkään jatkaakseen harjoituksiaan, vaan seisoi siinä edessäni ujon näköisenä.

– Olis kiva joskus kokeilla, pysynkö mä tollasella laudalla, sanoin hädissäni. Poika katsoi minua hetken silmiin ja sitä katsetta muistelin illalla sängyssä kaikkein eniten kun jauhoin mielessäni tapahtunutta enkä saanut unta.

– Mä voin joskus opettaa sua, skeittaripoika sanoi kuin ohimennen. – Mutta tollasella nilkalla sun ei kannata kokeilla.

Sitten poika otti lautansa ja rullasi pois. Kirosin nilkkani, jonka takia en voinut jäädä saman tien kokeilemaan lautailutaitojani. Aloin nilkuttaa kohti fillariani, ja kun ennen lähtöäni hain poikaa katseellani, hänkin sattui juuri vilkaisemaan minua kohti.

– Nähdään huomenna, huusin pojalle rohkeuden puuskassa, ja skeittaripoika vilkutti minulle.

2

Seuraavana päivänä menin harjoituksiin hyvissä ajoin, ja hermoilin olisiko skeittaripoika paikalla. Hän oli! Menin rohkeasti hänen luokseen ja moikkasin. Poika tervehti minua iloisesti. Miten voi jollakin olla niin söpö hymy?!

– Sun nilkka on jo paljon parempi, poika totesi.

– Se on ihan kunnossa.

Valehtelin, sillä nilkassa oli vielä vähän turvotusta ja kipuakin tuntui. Harkoissa valmentaja ei katsonut touhujani kuin muutaman minuutin, kun hän määräsi minut lopettamaan ja lepuuttamaan nilkkaani. Toisaalta se sopi minulle. Siirryin vaivihkaa parkkipaikan puolelle.
– No ne oli lyhyet harkat, skeittaripoika sanoi minulle ja nauroi hurmaavasti.

– No ei se nilkka ollutkaan vielä ihan kunnossa, vastasin. – Mutta ehkä sillä nyt ton laudan päällä pysyy.

– Voithan sä kokeilla, mutta mitään temppuja sun ei kannata harjoitella.

Ikään kuin minä muutenkaan olisin mitään temppuja pystynyt yrittämään! Minusta sen laudan päällä pysyminen ei ollut mitenkään helppoa, hyvä kun monen kokeilun jälkeen opin rullaamaan sillä suoraan eteenpäin.

– Tää ei oo mun laji, minä nauroin, kun horjuin ja heiluin laudan päällä, ja skeittaripoikaakin nauratti. Huomasin hämmästyksekseni, että joukkuekaverit purkautuivat pienissä ryhmissä pukuhuoneesta. Oliko harjoitukset jo loppuneet? Kylläpä aika oli kulunut nopeasti!

Huomasin, että yksi jos toinenkin pelikavereistani näytti luovan meidän suuntaan katseita. Anttikin tuli kopista ulos ja melkein pysähtyi niille sijoilleen, kun huomasi minut ja skeittaripojan. En tiedä, mitä muut pelikaverit ajattelivat siitä, että olin jäänyt kaveeraamaan skeittaripojan kanssa. En usko, että seksuaalisesta suuntautumistani tiedettiin yleisesti, ja epäilen, arvasivatko muut, miksi olin lyöttäytynyt pojan seuraan. Mutta Antti ilmiselvästi arvasi! Hänen katseensa oli vaikea tulkita, mutta olisiko siinä voinut olla ripaus mustasukkaisuutta? Vai oliko se minun toiveajatteluani?

– Mun täytyy mennä vaihtamaan vaatteet ennen kun ne laittaa pukukopin lukkoon, sanoin skeittaripojalle. – Oothan sä tässä sen aikaa?

– Joo, totta kai, poika sanoi. Hain Antin katsetta, kun lähdin suuntaamaan kohti pukukoppia, mutta hän itsepintaisesti piti katseensa muualla. Mielessä myllersi jos jonkinmoiset tunteet, joista päällimmäiseksi nousi kuitenkin jonkinlainen uhma Anttia kohtaan. En minä ikuisesti sinua sure, sanoin mielessäni Antille. Kyllä minä pääsen sinusta yli!

Vaihdoin vaatteet ja palasin skeittaripojan luo. En enää yrittänyt lautailla, ja nilkkaakin oli alkanut jomottamaan melko lailla. Meillä ei olisi ollut oikeastaan enää mitään syytä hengailla kahdestamme, mutta minulla ei ollut minkäänlaisia haluja lähteä kotiin vielä – eikä skeittaripojallakaan tuntunut olevan mitään kiirettä.

Juttelimme niitä näitä. Sain vihdoin tietää pojan nimen, se oli Severi. Kiva nimi, kommentoin. Kuvittelinko taas, vai punastuiko skeittaripoika? Sain myös tietää, että poika oli vielä ysillä yläasteella, eli pari vuotta minua nuorempi. Tulossa meidän lukioon ensi syksyllä! Se tieto lämmitti mieltäni kohtuuttomasti.

Kello alkoi olla jo paljon, ja Severi alkoi vihjailla jotain kotiin lähdöstä. Minäkin tajusin, että niin mukavaa kuin minusta pojan kanssa olikin jutella, hetkeä ei voisi pitkittää loputtomiin.

– Mulla on ollu tosi mukavaa, sanoin ja Severin kasvoille ilmestyi taas se lamaannuttavan kaunis hymy.

– Niin mullakin, Severi sanoi ujosti.

– Nähdäänkö taas huomenna? kysyin.

– Nähdään!

Nyt oli ihan pakko erota Severistä. Ja sillä hetkellä sain jonkun kohtauksen, jonkun älyttömän rohkeuden puuskan. Kurotin Severiä kohti ja suikkasin hyvästiksi suukon Severin poskelle.

Samassa olin jo menossa. En uskaltanut katsoa taakseni, millaisen reaktion yllätysvetoni oli Severissä aiheuttanut.

3

Seuraavana päivänä meillä ei ollut harjoituksia, mutta minä suunnistin futiskentän liepeille siitä huolimatta. Olin lievästi sanottua hermona. Mitä Severi mahtoi ajatella jäähyväissuukostani?

Kun tulin perille, Severiä ei näkynyt missään. Mieleni synkkeni. Olin siis pelottanut pojan pois! Että minun pitikin olla idiootti. Kohta varmaan alkaisi kaupunkia kiertää huhu miten pussailin työkseni yläasteen poikia futisharkkojen lomassa.

Päätin kuitenkin odottaa, sillä malttamattomana olin tullut paikalle tavallista aikaisemmin. Yhtäkkiä jostain kaukaa alkoi kuulua tuttua skeittilaudan räminää, ja ääni tuli koko ajan lähemmäs. Tuolta Severi jo laskettelikin alamäkeä parkkipaikalle. Ja suoraa minua kohti.

– Mä pelkäsin, että sä et tuliskaan, tunnustin Severille ensi töikseni.

– Minkä takia mä en olis tullut, Severi sanoi tavalla, jonka saattoi tulkita ujoksi flirtiksi.

– Mä aattelin, että jos mä menin liian pitkälle eilen.

Severi ei sanonut mitään, enkä oikein saanut selvää hänen ilmeestään. Mutta ei poika tuntunut eilistä suukkoani ainakaan kovin kauhistelevan, kun kerran oli siinä nyt.

– Mennäänkö tonne rantaan, ehdotin. En halunnut enää uusia skeittiharjoituksia, sehän oli ollut vain tekosyy tutustua Severiin. Nyt halusin vain jutella ja tutustua uuteen ihastukseeni.

– Mennään vaan, Severi sanoi ja kaappasi skeittilaudan kainaloonsa.

Oli kaunis ja lämmin toukokuun päivä, kesä teki tuloaan. Kentän lähellä oli ranta, jossa kulki kävelytie. Sen varrella oli muutama penkki, mutta minä halusin löytää jonkun rauhallisemman ja vähemmän julkisen paikan, jossa voisimme jutella rauhassa. Sellainen löytyi viimein vähän kauempaa rantakallioilta.

Istuimme vastakkain niin että voimme nähdä toisemme. Jutellessamme minä katselin häpeämättä Severin kauniita kasvoja, enkä enää pelännyt, jos sillä lailla paljastin tunteeni. Severikin katseli minua silmiin. Ei tämä enää voinut olla pelkkää mielikuvitusta. Välillämme oli selvästikin jonkinlaista vetovoimaa.

Kuin yhteisestä sopimuksesta emme kuitenkaan puhuneet asiasta, saatikka tehneet mitään, katseita lukuunottamatta. Sen sijaan puhuimme paljosta muusta. Ehkä ne olivat jokseenkin merkityksettömiä pikku asioita, mutta silti jutustelullamme tuntui olevan suuri merkitys. Kumpikin viestitti toiselle, että piti tästä, että halusi tutustua toiseen. Elämä maistui hyvälle.
– Mentäiskö huomenillalla elokuviin, Severi ehdotti, ja sisälläni nousi hyvän olon tunne kuin tsunami joka huuhtoi kaiken muun tieltään pois.

– Mä haluisin nähdä yhden leffan, Severi kertoi. En ollut kuullutkaan sellaisesta elokuvasta, se kuulosti vähän turhan taiteelliselta minun makuuni, mutta viis siitä, jos saisin olla Severin kanssa ja tutustua pojan elokuvamakuun.

Tuli taas hetki jolloin oli pakko erota. Katselimme toisiamme, ja ainakin minun mielessäni pyöri ajatus eilisestä erosuudelmasta. Uskaltaisinko tänäänkin? Totta kai uskaltaisin, uskaltaisin vielä paljon enemmän.

Käärin Severin halaukseen ja painoin varovasti huuleni pojan huulille. Se oli vain kevyt hipaisu, mutta se tuntui munaskuissa asti. Hetken ajan mieli teki puristaa poikaa oikein kunnolla, suudella tätä rajusti ja halukkaasti, mutta jokin kertoi minulle, että se olisi virhe. Severi irrottautui minusta, ei työntänyt minua pois vihaisena tai ärtyneenä, ennemminkin hämillään.

– Nähdään huomenna, Severi sanoi ja hänen katseestaan näin, ettei hän tästäkään suukosta ainakaan kovin paljoa pahastunut.

4

Katsojia ei salissa ollut paljon, ja me olimme ainoat nuoret. Ensivaikutelma Severin valitsemasta elokuvasta oli, että tulisin pitkästymään. Niinpä ajatukseni alkoivat pyöriä ihan muissa asioissa, ja aloin varovasti elokuvateatterin hämärässä hamuilemaan Severin kättä omaani.

Severi tuntui hätkähtävän elettäni, mutta ei hän vetänyt kättään poiskaan, ja pian istuimme käsi kädessä. Severi katsoi elokuvaa, ja minä leijuin jollain onnen pilven reunalla täysin valmiina katsomaan vaikka kaksi maailman tylsintä leffaa peräjälkeen.

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin seuraavani elokuvan tapahtumia. Leffa oli kieltämättä vähän outo, mutta minua alkoi kiinnostaa, mitä niille ihmisille tapahtuisi. Siinä oli joitain surullisia kohtia, jolloin Severi puristi varovasti kättäni, ja välillä taas huomasin nauravani joillekin elokuvan juonenkäänteille yhdessä Severin kanssa.

Elokuvan loppuratkaisu oli aika yllättävä, ja Severillä oli siitä melko omaperäisiä tulkintoja, kun keskustelimme leffasta jälkeenpäin. Tajusin, että Severi ei ollut ainakaan mikään laumasielu, mikä vain lisäsi ihastustani poikaan.

Etsiydyimme taas syrjäiseen paikkaan piiloon muitten ihmisten katseilta. Severin käsi kädessäni oli saanut minut kaipaamaan enemmänkin läheisyyttä, mutta kun yritin ottaa poikaa syliin, tämä alkoi toppuutella intoani.

– Hei, otetaan vähän iisimmin, jooko? Severi sanoi. – Musta tuntuu, että mä en ole vielä ihan valmis tällaseen.

Yritin peittää pettymykseni, mutta en tainnut onnistua siinä kovin hyvin. Severiä katseli minua silmiin ja kaunis hymy nousi vähitellen esiin minua ilahduttamaan.

– Älä näytä noin surkeelta. Kyllä mä susta silti tykkään, Severi sanoi melkein hellästi. – Mutta tää on kaikki mulle ihan uutta. Mä en ikinä oo edes suudellut ketään. Sillai kunnolla.

– Et haluaisi korjata sitä asiaa, minä yritin virnistää pojalle.

– Saattaisin halutakin, Severi flirttaili. – Mutta vaan yksi suudelma, jooko?

Katselimme toisiamme. Yhtäkkiä minua alkoi melkein pelottaa. Entä jos pilaisin kaiken, entä jos Severi ei tykkäisikään suudelmastamme?

– Ootko nyt ihan varma, että sä et tää tätä vaan siksi, että mä haluun, minä kysyin vielä Severiltä.

Severi naurahti suloista nauruaan, jossa kalskahti kuitenkin aavistuksen verran hermoilua ja jännitystä.

– Suutele mua äläkä lässytä, poika sanoi.

Minä otin Severin syliini ja painoin huuleni pojan huulille. Se oli ehkä vähän kömpelö ja varovainen suudelma, mutta ainakin minusta se oli parasta, mitä minulle oli Antin jälkeen tapahtunut.

5

Siitä alkoivat kesän ihanat piinaviikot. Tapasin Severin melkein joka päivä, vietimme aikaa paljon yhdessä ja minä nautin joka hetkestä – jopa vain Severin skeittiharjoittelun katselusta.

Erityisesti nautin läheisyyden hetkistä, joita vähitellen tuli enemmän ja enemmän, mutta ei koskaan minun mielestäni tarpeeksi. Se ensi suudelma ei jäänyt ainoaksi, ja halaukset ja pienet hellät hyväilyt alkoivat sujua kuin luonnostaan. Mutta Severi ei vieläkään halunnut edetä pidemmälle, ja se oli minulle välillä kidutusta.

Halusin söpöä skeittaripoikaa hullun lailla, mutta koska en halunnut toimia vastoin Severin tahtoa, hillitsin itseni. En halunnut pilata juttua liialla kiirehtimisellä, en halunnut painostaa poikaa. Severin seurassa pystyin yleensä hyvin pitämään haluni salassa, mutta kun pääsin kotiin, omaan huoneeseen, omaan sänkyyn, koko tukahdutettu halu alkoi virrata voimakkaana suonissani.

Puristin tyynyä allani ja kuvittelin sen olevan Severi. Joskus pöllytin tyynyä oikein kunnolla ja annoin himoni purkautua rajuin ottein, joskus taas hellittelin ja hyväilin kuviteltua Severiä ja tyydytin itseni tyynyä hellästi rakastellen.

Pahinta oli, kun helteet alkoivat ja menimme uimarannalle kahdestaan. Kun sain nähdä Severin nuoren mutta jäntevän vartalon, vain pelkät uimashortsit verhonaan, minun oli entistä vaikeampi vastustaa kiusausta. Kerran itsekontrollini jo pettikin, houkuttelin Severin katseilta syrjään pieneen metsikköön ja siellä aloin hyväillä poikaa rohkeammin kuin koskaan aiemmin. Severi jähmettyi täysin, pelästyi kai himoani ja seisovaa kaluani, ja viime hetkellä tajusin lopettaa, ennen kuin mitään vahinkoa ehti tapahtua.

Siinä minä sitten pyytelin anteeksi, että olin mennyt yli sovitun rajan, ja Severi pyyteli anteeksi, ettei vieläkään tuntenut itseään valmiiksi.
– Ei täällä, eikä tällä tavoin, Severi sanoi ja minä lupasin jälleen kerran, että Severi sai sanella ehdot.

– Sori, sori, sori, minä pahoittelin vieläkin. – Me tehdään se sitten kun sä todella haluut sitä, ja sillä lailla kun sä haluut, minä vakuuttelin.

– Ootetaan vielä vähän, Severi vain tyytyi sanomaan.

6

Juuri noissa vaiheissa meillä oli yksi melko pitkä pelireissu. Sieltä kun oltiin tulossa takaisin, niin Antti yllättäen ilmestyi bussissa minun viereeni.

– Voitaisiinko me jutella?

Minä yritin näyttää torjuvalta. Antin ja minun ihanasta onnen kesästämme oli kulunut jo vuosi, ja sen jälkeen me emme olleet vaihtaneet montaakaan sanaa Antin kanssa. Ei, vaikka pelattiin samassa futisjoukkueessa.

– Onko meidän pakko jatkaa tätä vihanpitoa, Antti kysyi matalalla äänellä. Osa porukasta remusi jotain bussin takaosassa ja muutama kaveri tuntui nukkuvan lähistöllä. Se ei ollut paras paikka jutella. Minä istua mökötin hiljaa, mutta Antti jatkoi yksinpuheluaan.

– Mä oon pahoillani siitä, että mä en pystyny kertomaan sulle Johannasta. Mä tiedän että mä olin tosi törkee. Ja kaikki se muu sen jälkeen. Mä käyttäydyin tosi tyhmästi.

Antti oli hetken hiljaa, mutta kun en vieläkään kommentoinut, hän jatkoi.

– Musta on ikävää, että meidän välit meni tällaseksi. Mä olen kaivannut meidän ystävyyttä.

Niin just joo, minä ajattelin. Sinä olet kaivannut meidän ystävyyttä ja minä olen kaivannut meidän rakkautta. Vaikka jos olin rehellinen itselleni, voi olla, että se rakkaus oli ollut enemmänkin yksipuolista. Minä rakastin Anttia, ja Antti oli vain antanut minun rakastaa.

– Jutellaan, kun ollaan tultu perille, murahdin kuin suurena myönnytyksenä.

Kun bussi vihdoin yönkähmässä saapui futiskentän parkkipaikalle – sille samalle missä Severi niin ahkerasti skeittaili – minä viivyttelin kotiinlähtöä. En voinut mitään sille, että sydän rinnassa alkoi hakata vähän lujempaa, kun Antti hetken päästä tuli luokseni.

– Mennään vaikka tonne katsomoon juttelemaan, Antti ehdotti. Hän vaikutti hermostuneelta. Kyllähän minuakin tilanne vähän jännitti.

Kävelimme kentän reunaa ja nousimme muutaman rivin katsomoa ylöspäin. Istuimme vierekkäisille kuppi-istuimille. Tuntui kummalliselta istua siellä pimeässä ja katsella autiota pelikenttää. Tuntui kummalliselta, että Antti oli siinä vieressä.

– Mä tosiaan haluaisin pyytää anteeksi kaikkea, Antti aloitti. – Ei mun tarkotus ollu loukata sua, ja musta on tuntunu pahalta tää koko juttu. Eikö voitas sopia, että unohdetaan entiset ja aletaan taas puhtaalta pöydältä.

Osa minusta oli valmis antamaan Antille kaiken anteeksi, mutta toinen osa oli vieläkin loukkaantunut.

– Mä en halua ikinä unohtaa sitä mitä viime kesänä meillä oli, ilmoitin Antille vähän pisteliääseen sävyyn.

– En mä tarkottanukaan sitä, Antti kiirehti sanomaan. – Vaan kaikkea mitä sen jälkeen tapahtu.

Enhän minäkään ollut joka käänteessä aivan parhaalla tavalla Antin suhteen toiminut. Jossain vaiheessa olin aika lailla haastanut jopa riitaa entisen parhaan ystäväni kanssa. Yhtäkkiä minäkin tunsin tarvetta pyytää anteeksi.

– Mä pyydän ja anteeksi kaikkee sitä paskaa mitä mä oon sulle sanonu, sanoin yhtäkkiä melkein liikkuttuneena.

Antti ojensi kätensä. Puristimme sitä sovinnon merkiksi.

Istuimme hetken hiljaa vierekkäin.

– Oletko sä nyt sen skeittaripojan kanssa, Antti katkaisi viimein hiljaisuuden kysymyksellään. Minä olin vähän hämmästynyt. Mistä Antti tiesi Severistä?

– On meillä jotain säätöö, myönsin varovasti. Tunsin velvollisuudekseni kysyä vastavuoroisesti siitä ällöttävän kauniista blondista, vaikka todellisuudessa en olisi halunnut kuulla hänestä mitään.

– Mites sulla ja sillä ä… kauniilla blondilla menee?

– Johanna on perheensä kanssa kaks viikkoo etelässä. Ne lähti eilen.

Jotenkaan juttu meidän välillämme ei lähtenyt luistamaan. Kymmenen kuukautta puhumatta, ja jutun aiheet alkoi kummasti vähetä. Antti vaikutti vieläkin oudon hermostuneelta, vaikka suuri sovinto oli juuri tehty. Minun oloni oli ainakin selkeästi rentoutuneempi. Itse asiassa tuntui varsin helpottavalta, että vihanpito Antin kanssa oli saatu sovittua.

– Meidänkin porukat on tän viikon poissa, Antti yhtäkkiä sanoi, ja kuulin hänen äänessään outoa kireyttä. – Mä vaan aattelin, että jos sä haluisit vaikka tulla meille … nyt …

Käänsin katseeni Anttiin. En ollut uskoa korviani. Ymmärsinkö nyt aivan väärin, vai ehdottiko Antti sitä mitä minä kuvittelin hänen ehdottavan.

– Mulla on ollu ikävä meidän … ystävyyttä … , Antti sanoi takellellen.

Minulle tuli yhtäkkiä mieleen melkein vastaava, joskin käänteinen tilanne viime kesän lopulta. Silloinkin olimme tulossa pelireissulta, minä odotin saavani Antin yöksi luokseni tyhjään kotiin. Muistin Antin sanat silloin ja sen miten pettynyt olin.

– Mua väsyttää, minä sanoin ja yritin toistaa sanasta sanaan sen mitä Antti oli silloin sanonut. – Mä taidan mennä kotiin.

En ole varma muistiko Antti. Hänen pokkansa piti paremmin kuin minun silloin edellisellä kerralla. Hartiat painuvat ehkä vähän kasaan ja myös kasvojen ilmeetön tuijotus kieli pettymyksestä.

Minun oli nytkin vaikeampi pitää tunteeni sisälläni. Päällimmäisenä minusta ulos pyrki närkästys. Olin juuri kertonut Antille, että minulla oli nyt toinen kaveri. Miten hän kehtasi ehdottaa seksiä – sillä sitähän se oli, eikö vain? – kun tiesi Severistä. Heti kun Johanna on hetken poissa, niin sitten tulee vanhat heilat mieleen, ajattelin kitkeränä. Mitähän ällökaunis blondi sanoisi, jos kertoisin, mitä Antti etelänloman aikana on suunnitellut puuhastelevansa.

Mutta kun katsoin jotenkin surkeana vieressäni istuvaa Anttia, en voinut mitään toisenlaistenkin tunteiden vyörylle. Se minun ja Antin juttu ei sittenkään ollut ollut Antille yhdentekevä. Hän ei ehkä sittenkään ollut ollut vain tahdoton osapuoli siinä meidän suhteessa. Yhtäkkiä koin todella suuren kiusauksen rutistaa Antti syliini ja suostua ihan kaikkeen mitä poika ehdotti.

Se hetki meni ohitse. Nousin ja lähdin pois. Antti jäi istumaan paikoilleen.

7

Kolme päivää myöhemmin olin Antin luona. Tiesin tekeväni väärin Severiä kohtaan, mutta kiusaus oli käynyt liian suureksi. Oli taas jo monta kuukautta kun viimeksi olin saanut seksiä, ja ajatus siitä, että saisin vielä kerran panna kaunista, seksikästä Anttia ei antanut minulle hetkenkään rauhaa.

Antti tunsi tarvetta selittää. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän rakastanut Johannaa, hän sanoi. Johanna oli parasta mitä hänelle oli ikinä tapahtunut.

– Mutta aina välillä tulee sellanen tunne, ettei se riitä. Että mussa on toinenkin puoli, sellanen, joka kaipaa toisen kundin kosketusta, Antti selitti.

Vielä pari kuukautta aiemmin minä olisin loukkaantunut siitä, että minut jätettiin kakkoseksi jonkun kauniin blonditytön takia. Nyt tajusin, etten enää välittänyt. En enää rakastanut Anttia, en ainakaan samalla lailla. Severi oli vienyt Antin paikan. Mutta siitä huolimatta himoitsin Anttia. Himoitsin ihan sietämättömästi.

– Vanno ettei Severi saa ikinä tietää, vannotin Anttia.

– Vanno ettei Johanna saa ikinä tietää, Antti vannotti minua.

Ja sitten olimme toistemme kimpussa.

Se oli rajua rakastelua, siitä oli hellyys kaukana. Tarrauduimme toisiimme kuin hengen hädässä, suutelimme rajusti, puristelimme toisiamme, raavimme ja revimme toisiamme halussamme omistaa toinen.

– Mä oon kaivannu tätä ihan helvetisti, Antti kähisi.

– Mä oon kaivannu sua ihan helvetisti, minä kähisin Antin korvaan.

– Mä haluun että sä panet mua, Antti huohotti. – Mä haluun et sä panet mua. Voi helvetti että mä oon kaivannu tätä.

Minä ahmin Antin kasvoja, ihoa, vartaloa. Kaikki oli niin tuttua, ja kuitenkin myös uutta. Vuodessa Antti oli vähän miehistynyt, ja hänen hiuksensa oli eri lailla leikattu. Myös Antin kiihkeys oli uutta, erilaista. Mutta kaiken kaikkiaan hän oli yhä se sama seksikäs haluttava kaveri, josta en saanut tarpeekseni edellisenä kesänä.

– Saanko panna sua perseeseen, kysyin Antilta suorasukaisesti, ja yllätyin kun Antti suorastaan aneli sitä. Muistin, ettei se ollut ollut Antin suosikkeja.

– Tee ihan mitä vaan. Pane mua.

En pysty sanoin kuvailemaan, miltä minusta tuntui pitkän ajan jälkeen päästä työntämään malttamattomana sykkivä kullini vielä kerran Antin sisälle. Olin jo luopunut kaikesta toivosta ikinä saada kokea sitä enää, ja siinä Antti nyt oli allani, minä hänen sisällään, ja sain ottaa pojan rajusti, melkein väkivaltaisesti, kuin kostaakseni kaiken sen tuskan mitä Antti oli minulle aiheuttanut. Voi taivas miten seksi oli ihanaa, ja miten erityisen suloista oli laueta Antin sisällä!

Laukeamisen jälkeen huohotin voipuneena alastoman Antin vierellä. Jossain vaiheessa, en edes huomannut milloin, Anttikin oli lauennut. Ajatukset vaelsivat tyhjinä kuin tuuli autiomaassa. Jossain vaiheessa muistan ihmetelleeni Antin kiihkeyttä. Aiemmin hän ei oikein koskaan suoraan ilmaissut tuntemuksiaan meidän seksistä. Ehkä pojalla oli ollut tässä välillä aikaa ajatella ja selvittää itselleenkin, mistä oikein oli kyse ja mitä hän halusi.

– Antaako se Severikin panna itseään yhtä rajusti? Antti yhtäkkiä kysyi minulta. Se oli virhe ja pilasi minulta tunnelman. Se toi söpön skeittaripojan mieleeni ja sai minut tuntemaan valtavaa syyllisyyttä. Olin ollut Severille uskoton. Osasin kuvitella, miten kovasti Severiin sattuisi, jos saisi kuulla syrjähypystäni. En ikimaailmassa haluaisi tuottaa Severille sellaista pettymystä, ja tässä kuitenkin olin.

– Sovitaanko, ettei ikinä puhuta Severistä eikä Johannasta yhtään sanaa, ehdotin Antille.

Antti näytti kummastuneelta, kuuli ehkä tylyn äänensävyni, eikä sanonut enempää. Hän nyökkäsi myöntymyksen merkiksi ja veti minut päälleen. Olin aina rakastanut olla Antin päällä. Mutta nyt se ei enää tuntunutkaan entisen veroiselta.

8

Seuraavat päivät olivat minulle melkoisen itsetutkiskelun paikka. Enkä aina pitänyt siitä, mitä sisälläni näin.

Asiat alkoivat kuitenkin loksahtaa paikoilleen päässäni. Kun Antti parin päivän kuluttua harjoitusten jälkeen ehdotti, että tulisin uudestaan hänen luokseen yöksi, minä kieltäydyin. Näin pettymyksen Antin silmissä, ja tajusin, että minun piti olla hänelle rehellinen.

– Tai voin mä tullakin, minä sanoin. – Mutta vain juttelemaan. Meidän pitäis varmaan taas puhua.

Huokasin raskaasti. En pitänyt ollenkaan siitä, mikä minun oli tehtävä. Minun pitäisi kertoa Antille, että rakastin Severiä, enkä halunnut enää seksiä Antin kanssa. En ainakaan niin kauan, kun seurustelin toisen kanssa. Ehkä asiat olisivat toisin, jos olisin vapaa tai jos Antti olisi vapaa. En ollut varma siitäkään. Mielessäni tunsin, että tämä viimeinen irrallinen raju rakastelu Antin kanssa oli sittenkin ollut päätepiste sille suhteelle.

Ainakin toivoin, että olin saanut sen avulla häädettyä Antin haamun päästäni.

9

Olimme kävelemässä kahdestaan Severin kanssa, Severillä oli skeittilauta kainalossaan. En pitänyt siitä, että hän rullaili milloin edelläni ja milloin takanani, ja niinpä olin johdattanut meidät uimarantaa sivuavalle hiekkatielle, jossa skeittaaminen ei onnistuisi. Kesän kelit näyttivät nurjemman puolensa, oli kylmä ja tuulinen päivä, ja sadepilvet uhkasivat avata luukkunsa, ja kastella meidät pahanpäiväisesti. Uimaranta oli tyhjä ja autio.

– Mennään pukukoppiin pussailemaan, ehdotin Severille. Poika suostui nauraen.

Pukukopin suojissa otin Severin syliini ja iloitsin siitä, ettei hän enää ujostellut olla siinä. Suukottelin häntä ja silittelin pellavaisia hiuksia. Joku ihmissuhteiden saralla kokeneempi olisi varmaan huomannut minussa kaikki klassiset huonon omantunnon merkit. Severi oli vain viattoman ihastunut äkillisiin hellyyden puuskiini.

– Oonko mä koskaan sanonu, että mä rakastan sua, kuiskuttelin Severin korvaan.

– Et ihan noin suoraan, Severi naurahti. Katselin hänen kaunista, kaunista hymyään.

– Minä rakastan sinua, sanoin kirjakielellä huolellisesti ääntäen. Katsoin poikaa silmiin ja koetin saada kaiken sisälläni melskaavan tunteen noihin sanoihin.

– Mäkin taidan rakastaa sua, Severi sanoi.

– Taidat?

– No ok, herra vaativainen. Mä rakastan sua. Ja tiedätkö mitä. Musta tuntuu että mä oon valmis.

Minun ei tarvinnut kysyä, mihin söpö skeittaripoikani oli valmis. Hetkeksi aikaa muistikuvat Antista sumensivat hetken kauneutta, mutta sitten Antti katosi jonnekin tajunnan ulkopuolelle. Oli vain Severi ja minä, nurkassa nojaava skeittilauta, ja yhtäkkiä alkanut pukukopin kattoa piiskaava sateen ropina.

– Tarkotat sä tässä ja nyt? kysyin Severiltä.

– En tietenkään pöhkö. Tännehän voi tulla joku. Mä haluun, että mun eka kerta tapahtuu kaikessa rauhassa. Ettei ole mitään pelkoa, että kukaan voisi yllättää meitä, Severi sanoi.

Puristin skeittaripoikaani syliini ja suukottelimme hetken.

– Ite asiassa mä olen jo päättäny missä, Severi jatkoi. – Meidän mökillä ei ole tällä viikolla ketään, niin että jos sulle vaan sopii, niin voitas mennä kahestaan sinne ja olla siellä yötä.

Severi melkein punastui sen sanoessaan. Minä rutistin poikaa lujemmin syliini.

– Totta kai se sopii mulle söpöläinen.

Tunsin miten Severi hätkähti hellittelysanaa, jota sitäkään en ollut aiemmin käyttänyt. Ajattelin, että Severin ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Huono omatuntoni varmisti sen, että olin valmis tekemään kaikkeni, että Severin ekasta kerrasta tulisi täydellinen. Mikään, ei kerta kaikkiaan mikään saisi pilata pojalta sitä hetkeä.

– Me tehdään kaikki just sillä lailla kun sä haluut, minä kuiskasin pojalle.

– Mua kyllä jännittää aika lailla, Severi tunnusti. – Entä jos mä en osaa?

– Eihän sun tarvi mitään osata! Sun tarvii vain haluta.

– Mä haluan, skeittaripoika sanoi ja painautui syliini.

15 kommenttia viestissä: “Futisjunnu ja skeittaripoika”

  1. fencer says:

    Tämä oli loistava! Aseksuaalina en niinkään seksijutuista tykkää lukea, mutta tarinasi kuvaa niin upeasti kahden pojan toisensa löytämisen ja se on mitä ihaninta luettavaa. Voi niin voimakkaasti tuntea sisällään sen jännityksen, pelon ja epävarmuuden siitä, että saako tunteilleen vastakaikua vai pelästyttääkö toisen.

  2. Kolli says:

    Oon ollu poissa ja kävin nyt vasta kattomassa nää viestit. Vau, tässähän ihan häkeltyy! Kiitos jokaiselle kommentoijalle, tuntuu tosi hyvälle että oon onnistunu ilahduttamaan peräti 13 lukijaa niin paljon, että vaivauduitte kirjoittamaan siitä (vaikka vähän kommentteja kyllä kerjäsinkin).

    Ja vielä erikseen: kiitos puuhis!

    Pahoittelut siitä, että jatko-osaa joudutte odottelemaan. Se tulee, mutta kun ei aika meinaa riittää kirjottaa sitä.

  3. boy says:

    Nää sun kirjotukst on tosi hyviä, ja mukavasti kirjottuja = ei pelkkää seksiä. Jatkoa odotellen…

  4. puuhis says:

    En ole gay tarinoiden suurin ystävä, mutta kun kaikki olen päättänyt lukea.
    Nää on itseasiassa todella loistavia tarinoita, toivottavasti sarja jatkuu.

  5. jees says:

    lisää skeittaripoikaa 🙂 me like! 😀

  6. ei nimimerkkiä says:

    pari osaa ei niinkään napannu mut taas innostuin lukee tätä…

  7. poju says:

    ihana<3

  8. jokapaikka says:

    yksi parhaimmista jatko tarinoista joita tältä sivulta löytyy

  9. tykkäänpojista says:

    Ihana jatko!
    Kiva, että Anttikin oli tarinassa. Tykkäsin erityisesti siitä, että Antti kaipasi häntä kuitenkin, halusi seksiä ja oli tajunnut tunteensa vihdoin.
    Lisää tietenkin! KIITOS!!!

  10. PaperiPaperi says:

    Lisää! 🙂 Pitkästä aikaa tällä sivustolla on tarina, jota tuntuu tosi hyvältä lukea.

  11. aaaah says:

    siis aivan mahtata, mainio loppu, millon uutta?

  12. Urbancat says:

    Ehdottomasti paras tarinoistasi tähän mennessä, jatkoa ehdottomasti! 😀

  13. Royal says:

    Sika hyvä tarina! jatkoa jatkoa!!:)näit sun kirjotuksii tääl venaillaan, oli mahtavaa huomata taas et uus on tullu:D

  14. Jees says:

    lisää! Paras futisjunnu tähän asti! Jatko-osaa odotetaaan 🙂

  15. Lukija says:

    Ehdottomasti paras Futisjunnu!

Kommentoi

top