search
top

Talo metsän reunassa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (40 votes, average: 3.80 out of 5)
Loading...

Rakastan metsässä kulkemista, varsinkin keväisin kun ilma on jo lämmennyt. Puut humisevat ympärillä rauhoittavasti, tuore ruoho kahisee jalkojen alla ja saalista tulee yleensä hyvin.

Sinä iltana olin väijyksissä syvällä metsässä sijaitsevan lammen rannalla, jonka äärellä eläimet tapaavat käydä juomassa. Lähistöllä liikkui usein peuroja, kerran olin nähnyt siellä jopa karhun. Nyt saaliseläimiä ei kuitenkaan ollut ilmaantunut paikalle. Olin ollut liikkumattomana paikoillani pitkään ja olin jo vähällä nousta pois piilopaikastani, kun lammen toisella puolella oleva pensas kahahti hieman. Jäin siis vielä paikoilleni silmät ja korvat tarkkaavaisina.

Hetken kuluttua pensaan takaa astui esiin hahmo joka oli melkein kuin ihminen, mutta ei aivan kuitenkaan. Alaston kaunis nainen jolla oli suuret kirkkaat silmät ja suipot korvat vilkuili hetken ympärilleen varovaisesti ja astui sitten lammen äärelle. Tunnistin sen tietenkin heti ja tuijotin näkymää voimatta melkein uskoa onneani. Jopa minun kaltaiseni kokeneet eränkävijät näkevät vain äärimmäisen harvoin metsässä haltioita. Itsekin olin kaikkien metsävaellusteni aikana nähnyt, tai epäillyt nähneeni sellaisen vain pari kertaa ja silloinkin ohimenevänä vilahduksena silmänurkassani. Kun käännät katseesi, ne ovat jo poissa. Eipä ihme että suurin osa ihmisistä ei enää edes usko haltioiden olemassaoloon. Ja ymmärrettävää kyllä, haltiat tekevät kaikkensa välttääkseen meitä ihmisiä.

Siinä se nyt kuitenkin oli veden ääreen kumartuneena ja katseli kuvansa heijastusta lammesta. Hitaasti ja äärimmäisen varovasti aloin irrottaa vyöltäni lassoa jonka olin onneksi ottanut mukaan metsälle. Pienikin vääränlainen liikahdus tai ääni voisi karkottaa kullanarvoisen saaliin peruuttamattomasti pois. Aloin pyörittää lassoa ilmassa varovasti, sitten yhä nopeammin liikkein. Koko ajan pelkäsin, että haltiatar aistisi tuon pienen uudenlaisen väreen ilmassa ja katoaisi näkyvistä. Onneksi se oli kuitenkin keskittynyt lampeen, mitä se siellä nyt sitten näkikin, ja metsähaltian normaali tarkkaavaisuus oli hetkeksi herpaantunut.

Tiesin, että minulla olisi vain yksi tilaisuus. Kun lopulta lähetin lasson saalista kohden saatoin enää vain rukoilla mielessäni onnistumista. Lasson silmukka lensi äänettömästi ilmassa pienen lammen ylitse, laskeutui kohteen yläpuolelle… ja osui täsmälleen oikeaan kohtaan. Lasso putosi haltiattaren ympärille, ja minä vedin samalla hetkellä köydestä voimieni takaa. Lasso kiristyi yhtäkkiä haltiattaren vyötäisille ja vangitsi samalla myös hänen kätensä silmukan sisään.

Ryntäsin esiin väijytyspaikastani pidellen lujasti kiinni köydestä, samalla kun juoksin lammen ympäri saalini luokse. Haltiatar yritti ensin vapautua sen yhtäkkiä vanginneesta nyöristä, sitten se otti pari juoksuaskelta kohti metsän turvaa. Vetäisin köyttä voimakkaasti ja haltia kaatui maahan vatsalleen. Sitten olinkin jo sen luona. Asetuin hajareisin haltian yläpuolelle ja kiskaisin sen kädet esiin. Sidoin haltian kädet sen selän taakse, ja kiedoin varmuuden vuoksi vielä köyttä myös haltian vyötäisille sekä kaulan ympärille. Haltia rimpuili hetken aikaa vimmatusti mutta tajusi sitten vastarinnan toivottomuuden ja alistui kohtaloonsa. Olin saanut elämäni parhaan saaliin.

Oli jo pimeää kun saavuimme talolleni. Haltia käveli vangittuna edelläni ja minä aivan sen perässä köysistä kiinni pitäen. Olin kiitollinen pimeydestä, sillä en todellakaan halunnut kenenkään näkevän saalistani. Taloni sijaitsee toki aivan metsän reunassa ja lähimpään naapuriin on matkaa, mutta silti odotin ja tarkkailin hetken aikaa metsän siimeksessä ennen kuin kuljetin haltiattaren kotiini.

Ohjasin haltian suoraan kellariin, pakotin sen nostamaan kätensä ylös ja kahlitsin kiinni vankkaan kattoparruun. Sitten otin seinältä piiskan, joka oli siellä kerällään kuin tätä tilaisuutta odottaen. – Tiedän että osaat varmasti jonkin verran ihmisten kieltä ja ymmärrät puheeni. Haluan että vannot minulle nyt valan, jossa lupaat palvella minua herranasi ja totella jokaista käskyäni niin kauan kunnes minä toisin päätän.

Haltiatar ei vastannut mitään. Lähetin piiskan matkaan, ja se iskeytyi voimalla metsän neidon paljaaseen selkään. Haltiatar kirkaisi ääneen mutta ei vieläkään suostunut valaan. Kaluni alkoi silti seistä nautinnosta, kun iskin ruoskalla vielä kolme kertaa lujasti sen selkää vasten. Haltiattaren kivunhuudot olivat jokaisen iskun jälkeen yhä voimakkaampia, kunnes sen huulilta kuului hiljaa: – Vannon.

Murahdin tyytyväisenä ja laskin piiskan kädestäni. Sitten avasin haltian vanginneet köydet ja päästin sen pois kellarista. Saatoin tehdä sen turvallisin mielin. Asia jota meidän ihmisten on ehkä vaikea ymmärtää, mutta helppo hyväksikäyttää, on haltioiden ehdoton rehellisyys ja kunniallisuus. Kun haltia vannoo valan, se myös sitoutuu siihen ja noudattaa sitä aina, onpa vala vannottu millaisissa oloissa tahansa. Vaikka sitten pakotettuna. Juuri sen takia haltiat olivat aikoinaan ihmisten keskuudessa kaikkein halutuimpia orjia, ennen kuin ne pakenivat metsiin kauas ihmiskunnan läheisyydestä.

Niin alkoi uusi elämä talossa. Haltiatar siivosi asuntoni, valmisti ruokani, pesi pyykkini ja pilkkoi polttopuuni. Elämä ei ollut koskaan ollut yhtä helppoa, minun tarvitsi vain loikoilla sängyllä ja katsella orjattaren raatamista. Itse samoilin edelleen metsässä ja saalistin ruokani. Haltiatar olisi ehkä tehnyt senkin jos olisin vain käskenyt, vaikka ne eivät pidäkään eläinten tappamisesta. Mutta minulle se oli nautinto, joten tein sen yhä itse.

Parasta aikaa olivat kuitenkin illat ja yöt. Jo ensimmäisenä iltana määräsin uuden orjattareni lattialle kontalleen eteeni. Haltialla ei koskaan ollut vaatteita yllään, joten minulle oli siinä vaiheessa kertynyt jo hieman paineita katseltuani koko päivän sen alastonta kehoa. Avasin housuni ja pudotin ne nilkkoihini orjan edessä seisten. Kulli sojotti kovana pystyssä. – Ime, määräsin yhdellä sanalla.

Haltiatar painoi päänsä jalkoväliini, otti kaluni suuhunsa ja alkoi imeä sitä. Huulet ja kieli tuntuivat aivan samanlaisilta kuin ihmisnaarailla. Valansa velvoittama haltia teki kaikkensa nautintoni eteen. Työnsin kaluni sen kurkkuun asti ja nussin haltiaa voimalla suuhun. Haltia imi mulkkuani kunnes aloin purkautua sen suuhun. Epätoivoisesti kakoen haltiatar nieli kaiken minkä pystyi, sillä en vetänyt kaluani pois sen suusta ennen kuin viimeinenkin pisara oli nielty.

Seuraavaksi haltia sai asettautua polvilleen sängylleni pylly pystyssä. Tartuin sen reisiin ja levitin niitä haralleen. – Pillu esiin, orja. Haltiatar totteli kuten sen kohtalona nyt oli. Aloin urahdellen työntää kaluani voimalla sen pimppivakoon. Haltia tarjosi itseään minulle nöyrästi, muutakaan se ei voinut. Sen elämä koostui nyt siivoamisesta, ruuan laittamisesta ja ihmisherransa pantavana olemisesta. Tiukka pillu oli juuri sellainen jota sen kuuluikin herralleen tarjota. Pylly pystyssä minulle alistuva haltiatar huojui allani kuin räsynukke naidessani sitä rajuilla työnnöillä.

Nussittuani orjattaren pillun helläksi lysähdin se päälle voipuneena ja hikisenä. Haltia inahti hieman jäädessään alleni. Taputin sitä pakaralle ja naurahdin. – Tänään sait antaa tussuasi, mutta huomenna pannaankin sitten oikein kunnolla mulkkua peppuusi. Halusit tai et.

Tämän jälkeen johdatin haltian takaisin kellariin ja otin piiskan taas seinältä. Haltia katsoi sitä silmät pelosta laajenneina, mutta ei valansa sitomana voinut kuitenkaan vastustella. Annoin piiskan läimähdellä vasten haltian paljasta selkää ja pakaroita pitkään, ja nautin sen jokaisesta kiljaisusta ja nyyhkäisystä.

Sellainen kurittaminen olisi tehnyt ihmisnaaraasta käyttökelvottoman pitkäksi aikaa, mutta haltioilla on uskomaton parantumiskyky. Jo seuraavana päivänä haltian selkä oli täysin ruhjeeton, vaikka olin sivaltanut sitä todella monta kertaa. Moinen paranemiskyky on tietenkin yleensä haltioiden kannalta hyödyllinen ominaisuus, mutta nyt saatoin sen takia kurittaa haltiaa lujasti piiskalla joka ilta seurauksia pelkäämättä.

Haltia nukkui yönsä kellarissa. Ei siksi että olisin pelännyt sen pakenevan, sitä se ei valansa sitomana voinut tehdä, mutta en halunnut mahdollisten satunnaisten vieraiden saavan tietoa palvelijattarestani. Annoin haltialle jopa luvan lähteä samoilemaan rakkaaseen kotimetsäänsä noin tunnin ajaksi joka ilta, mutta edellytin sen palaavan aina auringonlaskuun mennessä. Haltia totteli nöyrästi ehtoja, vaikka joskus näinkin kyynelten valuvan sen poskilla kun se illan tullen palasi takaisin palvelukseeni.

Näin kului koko pitkä kesä. Haltiatar sai imeä munaani, levittää jalkansa levälleen ja tarjota pillunsa käytettäväkseni, tai antaa pyllynsä pantavaksi aina kun minua sattui haluttamaan. Eli hyvin usein.

Täydellinen kesä oli jo hiljalleen kääntymässä syksyksi, kun eräänä iltana ovelta kuului kolkutusta myöhään illalla juuri kun haltiatar otti minulta jälleen kerran suihin. Keskeytyksestä ärsyyntyneenä en viitsinyt edes komentaa sitä kellariin piiloon. Vedin vain kaluni ulos sen huulten välisestä märästä lämmöstä, kietaisin saunapyyhkeen vyötäisilleni ja menin avaamaan oven.

Sisään astui hyvin kaunis nainen, tai naiselta se ainakin näytti kun se astui taloon lupaa kysymättä. Se katsoi suoraan minuun ja hetken tuntui kuin sen silmät porautuisivat suoraan sieluun. En voinut tai uskaltanut pysäyttää naista, vaan jäin seisomaan paikoilleni jähmettyneenä. Se vilkuili hetken ympärilleen talossa, ja kääntyi sitten katsomaan minua oudoilla kauniilla silmillään. -Menettelee. Jään tähän taloon asumaan joksikin aikaa. Ehkä pitkäksikin aikaa. Sinä saat palvella minua.

Vastalause takertui kurkkuuni. En ollut koskaan aiemmin nähnyt oikeaa noitaa, mutta siinä edessäni oli nyt sellainen. Erehtymisen mahdollisuutta ei ollut sen enempää kuin haltian kohdatessani. Melkein kuin ihminen, eikä aivan kuitenkaan. Lopulta sain suustani ulos jonkinlaisen vastalauseen, vaikka se kuulosti omiinkin korviini säälittävältä uikutukselta. – Tämä talo on minun. En palvele ketään.

Noita kohotti kättään ja teki sormillaan ilmassa pienen puristuseleen. Samassa tunsin nivusissani vihlovaa kipua, kuin määrätietoiset sormet olisivat äkkiä puristuneet lujasti kivesteni ympärille. Tuska yltyi koko ajan pahemmaksi jalkovälissäni näkymättömien sormien puristaessa palleja yhä tiukemmin. Kumarruin kivusta ähkien, ja putosin lopulta polvilleni lattialle. Lopulta onnistuin korahtamaan nöyremmän vastauksen. -Palv… palvelen.

Noita avasi kätensä, ja pallejani kuristanut näkymätön ote katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin. Kiveksissä sykkivä kipu ei kuitenkaan vielä kadonnut ja jäin lattialle polvilleni niitä pidellen.

Polvillaan huoneen nurkassa oli yhä myös haltiatar, joka oli ollut imemässä kulliani kun noita ilmaantui kolkuttamaan ovelle. Haltian ja noidan katseet kohtasivat lyhyesti toisensa. Sitten noita sanoi välinpitämättömästi: -Metsän kasvatti lähtee.

– Ei, minä tiuskaisin. En halunnut mistään hinnasta luopua kuuliaisesta orjattarestani. Mutta noidan kohottaessa taas kätensä, sormet valmiina piinaamaan miehuuttani, muutin välittömästi mieleni. – Kyllä, kyllä. Hän lähtee. Käännyin haltian puoleen ja sanoin surkeana: – Vapautan sinut. Valasi ei sido enää.

Haltia nousi saman tien ylös ja suuntasi kohti ovea. Hetken aikaa toivoin että se tekisi jotain minun hyväkseni, sanoisi pari sanaa puolestani noidalle joka oli ottanut minut omakseen. Mutta haltiatar ei edes katsonut taakseen vaan katosi ulos pimenevään yöhön.

Jotenkin noita oli jo siirtynyt kellarin ovella, vaikka oli vielä aivan hetki sitten seissyt keskellä huonetta. Se katseli kellarin pimeyteen josta ihmissilmä ei olisi erottanut mitään, ja osoitti sitten etusormellaan ensin minua, sitten kellaria. – Tuonne.

Nousin ylös polviltani ja aloin raahustaa kohti kellaria. Jalkojen välissä roikkuvat pallit olivat yhä todella kipeät, kuin muistutuksena siitä että ne olivat nyt valtiattareni omaisuutta. Saapuessani noidan vierelle huomasin yhtäkkiä, että sen käteen oli jostain ilmestynyt piiska.

Astuin alas kellarin pimeyteen.

5 kommenttia viestissä: “Talo metsän reunassa”

  1. H.M. says:

    Samaa mieltä MasterJonathin kanssa. Minusta tämä on enemmän fantasianovelli eroottisella vivahteella kuin eroottinen novelli fantasiamaailmassa.

  2. MasterJonathan says:

    Tämä oli mielenkiintoinen ja mukavasti valtavirrasta poikkeava tarina. Ja kun laadukasta novellia tulee todella vähän, niin tätä oli ilo lukea. Valitettavasti oli vähän yksikertainen. EI kummempaa juonikehittelyä eikä tunnetason skaalaa. Tapahtui vain pari asiaa ja sillä selvä.

  3. Unostres says:

    Fantasianovellit on parhaita. Aivan loistavaa, haluan ehdottomasti jatkoa.

  4. vamecum says:

    Tätä lajityyppiä tapaa harvoin. Hyvin kirjoitettu, mukavasti etenevä ja juonenkäänteiltään mukana pitävä. Itse seksin kuvailuun olisi voinut ehkä käyttää enemmänkin aikaa, ehkäpä jatkossa… Ansaittua 5 tähteä tarjoan.

  5. qwerty says:

    5/5… hyvä novelli, jatkoa

Kommentoi

top