search
top

Vieraan mukaan

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (29 votes, average: 3.45 out of 5)
Loading...

Avaan päärynäsiiderini ja nostan muovisen pullon huulilleni. Yleensä en juo suoraan pullosta, mutta nyt ei ole aikaa jäädä etsimään lasia. Minulla on puolituntia aikaa laittautua, sitten minua jo odotetaankin tutun yökerhon edessä. Teen nopean meikin. Luonnollisen, mutta suuria vihreitä silmiäni korostavan. Pitkiin tummiin hiuksiini kerkeän tehdä nopeat kiharat latvoihini, ennen kuin aviopuolisoni tarjoutuu tilaamaan minulle taksin. Suostun ehdotukseen ja ryntään vaatekaapilleni. Valitsen alusvaatetukseni tarkasti, päälle valitsen selästä avoimen topin, joka korostaa etumustani kutsuvasti. Päädyn farkkujen sijaan lyhyeen hameeseen, ne sopivat täydellisesti uusiin piikkikorkoihini. Vilkaisen itseäni peilistä ja muiskautan hyvästiksi suukon mieheni poskelle. Lupaan tulla yöllä hiljaa kotiin.

Saavun yökerhon eteen hetken ennen Eerikaa. Luon silmäyksen jonoon, ei ketään minua kiinnostavaa. En saisi ajatella näin, mutta minkäs teet kun on naisella halunsa. Pian Eerika ilmestyy viereeni ja jäämme jonottamaan vuoroamme päästä tuon virkaintoisen portsarin ohitse nollaamaan viikon paineet.

Sisään saavuttuani silmäni kiertävät tutun tanssilattian ympäri muutamaan kertaan samalla kun suuntaamme tiskille. Eerikalle siideri, minä avaan pelini lirkuttelemalla baarimikon tekemään jotain eksoottista minulle. Saatuani drinkkini ja nähtyäni baarimikon hyväksyvän asenteen, siirryn pöytään. Odottamaan saalistani.

Eerika puhuu työstään ja lapsistaan, en jaksa kuunnella. Nyökkään välillä vastaukseksi ja pidän samalla silmällä tilannetta tanssilattialla. Illasta taitaa tulla pitkä.

Muutaman uuden drinkin jälkeen rohkenen lattialle ja huomaan sivusilmällä upean miehen. Mustat hiukset, ruskettunut ja lihaksikas vartalo. Siirryn ikään kuin vahingossa toiselle puolelle lattiaa, lähemmäs komistustani. Huomaan ilokseni hänellä olevan syvän siniset silmät. Hän katsoo minuun. Hymyilen hänelle ja esittelen itseni. Äänesi on seksikkään möreä kertoessasi olevasi Janne.

Tilanne keskeytyy, naisesi saapuessa paikalle. Naisen. Pikemminkin vielä tyttö. Esittelet meidät ja minä lähden tiskin kautta takaisin pöytääni. Eerika kertoo lähtevänsä kotiin. Syyksi hän manaa lapsiaan. Vastaan itsekin juovani vielä tämän ja painuvani kotiin nukkumaan.

Narikassa pyydän ovimieheltä takkiani, kun tunnen käden olallani. Se on Janne. “Hei, sinäkin olet lähdössä. Odotatko hetken niin mennään samaa matkaa ulos, poltetaan vaikka tupakat”. En vastaa mitään mutta odotan sinua. Pian sinäkin saat takkisi ja astumme pihalle. Tarjoat minulle tupakan. Nostan sen huulilleni ja sinä sytytät sen. Olemme hiljaa.

“Mihinkäs se sinun vaimokkeesi jäi?” kysyn niin vilpittömästi kuin osaan.
“Ei meillä ole mitään vakavaa. Tai se mitä oli, on jo ohi”.
En ymmärrä vastaustasi, mutta en anna sen häiritä. En jaksa miettiä onko teillä jotain, vai eikö olekaan.
“Sittenhän se ei ole vaarallista, jos eksyn sun osotteeseen jatkoille?” kysyn itsekkin hieman yllättyneenä.
Mutta sinulle se sopii.

Asut lähellä yökerhoa, aivan keskustan tuntumassa. Asuntosi on hienosti sisustettu ja kaikesta päätellen et ole tyhjätasku. Tarjoat minulle lasillisen viiniä. Jään tuijottamaan lasia ja hetken kiroan itseni alimpaan helvettiin. Mitä minä naimisissa oleva nainen teen vieraan miehen asunnolla?

Kysyt onko minulla kaikki hyvin. On minulla. Lasken lasin pöydälle ja siirryn kiinni sinuun. Tuon huuleni lähelle huuliasi, mutta en suutele. Odotan sinun tekevän sen. Tuot päätäsi lähemmäs, jotta voit suudella minua.. vetäydyn hitaasti taaemmas, kunnes olen selälleni. Makaat päälläni ja upotat kielesi suuhuni. Se tuntuu taivaalliselta. Tunnen pyhimmässä paikassani pientä sykettä. Siinä me olemme. Kaksi varattua, kaksi toisilleen täysin tuntematonta. Olemme kuin yksi ihminen. Yksi kokonainen ihminen, joka hajoaa taas kun irtaudumme toisistamme.

Nouset seisomaan ja autat minutkin pystyyn. Talutat minut toiseen kerrokseen. Makuuhuoneeseen. Riisut minut hellästi. Liian hellästi. Ensimmäisen kerroksen alta paljastuu punaiset pitsini. Rintaliivit saavat lähteä, mutta stringini jätät paikalleen. Pyydät minua menemään selälleni. Suostun pyyntöön, mutta vain yhdellä ehdolla. Puhuminen on kiellettyä. Emme tunne toisiamme ja parempi niin. Se käy sinulle hyvin.

Otat laatikostasi kahdet käsiraudat. Ensin säikähdän, mutta hyväksyn tekosi. Pidän dominoivista miehistä. Sinä sidot käteni sänkysi päähän. Luulen sen olevan siinä, mutta laatikostasi löytyy rautoja enemmänkin, joten jalkanikin saavat omansa. En pysty liikkumaan.

sidot silmäni huivilla. Siitä minä pidän. Todella paljon. Otat jotain laatikostasi. Se selviää pian höyheneksi. Kevyt kosketus eripuolilla ihoani saa minut kiimaiseksi. Huomaat sen kun kosketat sormellasi stringejäni. Säikähdän kun otat rajun otteen ja kiskaiset ne pois. Tekisi mieli huutaa, ne olivat kalliit! Mutta annan asian olla.

Saat tapahtuneen anteeksi kun tunnen höyhenen sisäreidelläni. Höyhen muuttuu huuliksi. Erehdyn luullessani sinun siirtyvän ylemmäs. Liuvutat kaluasi häpyjeni välissä. Olen märkä. Pian painaudut hitaasti sisääni. Olet selvästi suurempi kuin oma mieheni. Työntelet hitaasti. Minä en voi tehdä mitään. Kiihdytät tahtia ja minä saan orgasmin. Sinä jatkat edelleen. Toivon hiljaa mielessäni että tajuat tulla ulos ennen kuin saat. Huohotuksesi kiihtyy, kuvittelen ilmeesi. Vedät pian itsesi ulos ja tunnen purkauksesi vatsallani. Hetkeen ei tapahdu mitään. Tunnen silmäsi ihollani.

Otat laatikosta avaimen ja avaat rautani. Siirrän siteen silmiltäni. Heität minulle vihreän pyyhkeen oven päältä johon kuivaan itseni. Emme puhu vieläkään. Ei sanan sanaakaan. Sinun siirtyessä suihkuun vilkaisen kelloa ja puen vaatteet päälleni. Sen mitä niistä jäljellä on.

Astun asunnostasi raikkaaseen aamuyöhön ja pidän lupaukseni. Tulen hiljaa kotiin. Katselen hetken nukkuvia kasvojasi. Et saa ikinä tietää ja hyvä niin. Vannon itselleni, ettei tämä toistu enää koskaan. Mutta tiedän sen valheeksi. Silti rakastan sinua.

4 kommenttia viestissä: “Vieraan mukaan”

  1. Paul says:

    Tommonen varattu rouvahan ois todella mainio ystävätär,
    ei kaipaa puhetta ei tutustumista.
    Mutta sitoa & naida saa, tosi siisti misu!!!

  2. Asterix says:

    Hmm.., kivan tuhma Vaimo!
    Hyvä fiilis tarinassa 🙂

  3. lukija says:

    Samaa mieltä kuin edellinen, tylsä, ei kiihottanut ja tekotaiteellisesti kirjoitettu. Tosin käytetty muoto on yksikön 2. persoona eli “sinä”-muoto. Lopussa “sinä”-henkilö vaihtuu, mikä on erittäin hämmentävää. Kannattaa mieluummin käyttää kolmatta eli “hän”-muotoa.

  4. sickness says:

    miksi pitää puhua kolmannessa persoonassa ja vielä vähän neljännessäkin? Missään vaiheessa ei menny niin aistikkaaksi että olis kiihottumisen vaaraa ollut. Tais lopussa aika loppumaan ja piti vaan nopeesti päättää tarina? Mut muuten iha ok!

Kommentoi

top