search
top

[Ville & Jenna] Tosirakkautta

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (30 votes, average: 2.90 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Toinen osa Villen ja Jennan tarinassa. Varoitus: Ei sisällä seksiä, vaan voimakkaita tunteita.

Avaan silmäni. Katselen ympärilleni, ja huomaan että olen parvekkeella. Linnut laulavat, ja autot kilpailevat niiden äänen kanssa. Aurinko on jo korkealla taivaalla. On kaunis elokuinen aamu. Kello taitaa olla jo paljon, mietin mielessäni. Yaisin jäädä parvekkeelle viime yön jälkeen. Ai niin. Viime yö.

Nousen sohvan pohjilta istumaan, ja hautaan kasvoni käsiini. Miksi en estänyt Jennaa? Se mitä eilen tapahtui oli väärin. Nostan pääni käsistäni ja nousen sohvalta nojaamaan parvekkeen kaiteeseen. Kuulen sipsutusta takanani, ja Jenna tulee viereeni nojaamaan.

Kumpikaan ei sano mitään vähään aikaan. Päätän rikkoa hiljaisuuden:
“Se oli väärin, vai mitä?”
Jenna kääntää katseensa minuun.
“Kenen mielestä? Mist lähtien tunteiden osottaminen on ollu väärin?” Jenna sanoo ja katsoo kadulle.
“Onko noi ainoot tunteet mitkä sulla on mua kohtaan?” kysyn.
“Se, mitä eilen tapahtu, oli ainoo tapa saada sut uskomaan et mä oon tosissani. Ehkä meni vähän yli, mutta sitä on vähä vaikee mennä muuttaan nyt.”
Jenna kuulosti oudon vakavalta.
“Sä kuitenki tiiät et faija ei oo tän suurin tukija. Jos se saa tietää tästä, nii se leikkaa mun kyrvän irti.”
En kyllä ole aivan varma, mitä hän sanoisi tästä. Jenna kaatuu sohvalle ja kysyy:
“Kaduksä sitä? Eiks se tuntunu hyvältä?”
“Se, että tekijänä oli mun sisko, vähä latisti tunnelmaa.”
“Entä jos mä en olis sun sisko? Mitä tunteita sulla olis mua kohtaan siinä vaiheessa?”
“Sisko tai ei, mulla on erittäin vahvoja tunteita sua kohtaan. Mutta mä enoo varma onko se oikein… rakastaa siskoaan. Mä meinaan, mieti nyt. Mun oma sisko. Jonka kanssa mä oon 14 vuotta eläny.”
“Ja tuut elämään vielä 100 vuotta.”
“Toivottavasti. Mut meiän kannattais varmaa täst hipsii sisälle. Faija on varmaa laittanu meille aamupalan ennenku se lähti duuniin.”
Jenna nousee sohvalta ja poistumme parvekkeelta samaan aikaan.

Aamupalan jälkeen Jenna lähtee lenkille. Itse en ole varsinainen juoksemisen fani, mutta pidän kävelylenkeistä. Laitan Converseni jalkaan, nappaan avaimen mukaani ja laitan oven lukkoon. Olen kuitenkin kotona ennen Jennaa. Kävelen rappukäytävän alas, ja poistun raikkaaseen kesäilmaan.

Pidän elokuusta. Silloin kaikki puiden lehdet ovat vihreinä ja järvien vedet ovat lämpiminä. Ikävä kyllä nyt on jo sunnuntai, ja huomenna on koulua. Mutta aion nauttia tästäkin päivästä. Otan suunnan kohti puistoa. Jos vaikka törmäisin Cesiliaan taas. En tosin ole varma, haluanko sittenkään.

Hän on kummallinen tyttö. Jos hän tänään on välinpitämätön, hän saattaa huomenna lähes sulaa kiinni minuun. Eikä hänkään ruma ole. Pitkät, vaaleat hiukset ja nätti naama. Hän tosin harrastaa parkouria, ja on raapaissut vasemman poskensa jossain, ja siitä on jäänyt arpi. Mutta se ei näkymää pilaa.

Puistossa on paljon kävijöitä tänään, ja varsinkin rakastavaisia. Tämä ei minun mielialaani juurikaan nosta, kun lähes joka penkillä on kuhertelevia pariskuntia. Tunnen monet puistossa olevista jätkistä, ja käsi nousee useamman kuin yhden kerran. Heillä tuntuu olevan vain sen verran kiireitä, että eivät ehdi tulla juttelemaan. Sitten huomaan yhdellä tuolilla istuvan Cesilian. Päätän mennä juttelemaan hänelle, kun ei tässä parempaakaan tekemistä ole.

Cesilia lukee jotain lehteä, kun istahdan hänen viereensä. Hän ei edes nosta katsetta, vaikka istun lähes kiinni hänessä. Koputan häntä pari kertaa olkapäähän, ja hän hätkähtää, kuin olisi herännyt horroksesta.
“Moro. Mitäs sä luet?” kysyn ja vilkaisen lehteä.
Hän hämillään laittaa lehden kiinni, mutta ehdin nähdä aukeaman otsikon.
“‘Miten saada poikaystävä’, vai? Et sä sellasii tarvi, tyttö.”
“Mut… siis… kun…”
Hän huokaisee, ja jatkaa:
“Sä oot oikeesti ihana. Tai siis, älä käsitä tota väärin. Tai siis…”
Tekeekö hän liikkeensä? Päätän esittää tietämätöntä vielä vähän aikaa.
“Chillaa, tyttö. Mites sä nyt noin kireenä oot?” kysyn rennosti, ja laitan käteni hänen niskansa takaa, ja vedän itseni häneen aivan kiinni.
Tunnen kuinka hänen sykkeensä nousee. Hänen naamansa muuttuu yhtä punaiseksi kuin paloauto, ja hän pysyy aivan hiljaa.

Olemme kumpikin vähän aikaa hiljaa, ja katselemme ohimeneviä ihmisiä. Cesilian syke tasaantuu, ja hän alkaa nojata minuun päin.
“Mä tiiän kyllä mitä sä ajattelet, Ville,” Cesilia sanoo ja nousee seisomaan.
“Mut niin moni asia menis monimutkaseks et se johtais meiän kaveruuden loppumisee. Ollaan vaa frendejä.”
Ja näillä sanoilla Cesilia Valkkonen lähti. Voi helvetti.

Nousen penkiltä, ja alan kävellä kotia kohti. Taas kävi näin, ajattelen. Alan miettiä, löydänköhän koskaan “sitä oikeaa”. No, ehkä se ei ole niin tärkeätä nyt, mietin samalla kun käännän avainta lukossa. Kello on kaksi, Jenna tulisi takaisin kohta ja isä on tänään pitkään töissä.

Istahdan sohvalle, ja vilkaisen kelloa. Mitähän sitä nyt tekisi, mietin itsekseni, kunnes viimein nukahdan sohvalle.

Istun äitini kanssa volkkarin kyydissä, matkalla elokuviin katsomaan Pirates of the Caribbean:ia. Selitän äitille kuinka tärkeätä olisi, että saisin yhtä hienon puhelimen kun kaverilla, ja hän vain hymyilee ja jatkaa ajamista. Sitten hän kääntää katseensa minuun, ja olemme kumpikin hiljaa.
“Ville, mä en sano tätä tarpeeksi usein, mutta sun ja Jennan on aina hyvä tietää, että äiti rakas…”
“VARO! huudan, mutta liian myöhään. Auto törmää vastaantulijoitten kaistalla ajavaan Volvoon, ja äitillä ei ole turvavöitä. Airbagit täyttyvät sekunnissa, ja menetän näkökenttäni niitten takia.

Kauhon airbagit edestäni vain huomatakseni verisen, henkeä haukkovan äitini, joka makaa puoliksi auton konepellillä lasinsirujen päällä. Hänen naamassa on lukemattomia siruja, ja hän ei olisi enää tunnistamattomissa. Kyyneleet valuvat poskiani ennen kuin ehdin edes reagoida tilanteeseen.
“Äiti…. Äiti, ei! Ei! Sä et voi! Sä et saa!” alan puoliksi huutaa, puoliksi itkeä, ja avaan turvavyöni, että pääsen äitin lähelle.
“V-Ville… Sun täytyy tietää, että äiti rakastaa sua ja Jennaa aina…” hän sanoo ja yskäisee verta.
“Oo vahva. Äiti rakastaa teitä.”

Hänen syke loppuu, ja hänen päänsä laskeutuu konepellille.
“Äiti… Äiti! Äiti! ÄITIII!!!” alan huutaa ja iskemään nyrkkiä hänen rintakehäänsä.
“Sä et saa kuolla! Sä lupasit että me ollaan yhessä ikuisesti! Sä valehtelit!” En saa enempää ääntä kurkustani. Ambulanssi saapuu paikalle, ja herään.

Huomaan, että Jenna istuu vierelläni, ja minulta valuu kyyneliä poskiltani. Ilman sen suurempia ajatuksia halaan Jennaa.
“Äiti rakasti meitä kuolemaansa asti. Ja mä aion muistaa sen omaan kuolemaani asti,” sanon ja rutistan siskoani kovempaa.
“Uskallakki kuolla…” Jenna sanoo ääni väristen.
“Se oli taas se sama painajainen, niin kuin ennenkin, vai mitä?” hän kysyy. En sano mitään, vaan vaivun takaisin sohvalle, ja Jenna jää makaamaan päälleni. Hän silittää poskeani.
“Mitä äiti sanois jos se olis vielä täällä? Mä en usko että se kuvitteli tän tälläseks,” sanon ja katsahdan Jennaa.
“Se halus että me rakastutaa niihin joihin me luotetaan. Keneen sä luotat enemmän kun muhun?”
“…enpä ajatellut sitä koskaan tolla tavalla.”

8 kommenttia viestissä: “[Ville & Jenna] Tosirakkautta”

  1. Nazca says:

    Tämä tarinasarja ei ilmeisesti jatkunut?

  2. lovers says:

    onko tähän pätkään mahdollisesti tullut jatkoa jo jonnekkin?

  3. Kagi says:

    Totta turiset, mutta selvennystä tähän tulee ensi episodissa.

  4. tytsy says:

    No se on vähän parempi, jos Cecilian esiintyminen novelleissasi ei jää tuohon pätkään, mutta siltikin olen sitä mieltä, ettei Cecilian mukaan vetäminen tähän novelliin oikein toiminut. Kertojan ja Cecilian välejä olisi pitänyt kuvailla tarkemmin, nyt jäi vain hölmistynyt olo tuon kohdan lukemisen jälkeen.

  5. Kagi says:

    Cesilian esiintyminen oli pieni briiffaus uudesta hahmosta, joka tulee muuttamaan päähahmojenkin välejä, ja olemaan suuremmassa osassa tulevassa novellissa.

  6. tytsy says:

    Loppu oli hyvä, mutta novelli ei ihan kulkenut. Tuntuu kuin olisit liittänyt kolme erillistä novellinalkua yhteen. Ensin setvittiin Jennan ja Villen välejä, sitten hypättiin johonkin Cesiliaan ja sitten äidin kuolemaan. Sä vähän kuin juoksit asiasta ja ihmisestä toiseen, itse en ainakaan pysynyt mukana tahdissa. Keskity siihen, että pohjustat asioita ja kerrot laajasti. Lukija ei esimerkiksi tiedä, kuka on Cecilia, ja siksi tuohon sinänsä hyvään kohtaukseen on mahdoton samaistua. Positiivista novellissasi on se, että yrität keskittyä tunnepuoleen, harmi vaan, että toteutus ei ihan toiminut.

  7. Kagi says:

    Kiitos, se olikin toivottu reaktio.

  8. kesseli says:

    tää oli hyvä, pääsi poru tos lopus…

Kommentoi

top