search
top

Puutarha

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (83 votes, average: 3.49 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Vaihteeksi jotain aivan erilaista.

Puutarha

Tyttö astui sisälle puutarhaan.

Hän oli tietenkin käynyt siellä monta kertaa ennenkin, sijaitsihan puutarha aivan talon vieressä. Kunhan malttoi ottaa pari askelta takaovelta, oli jo perillä. Tyttö oli leikkinyt puutarhassa koko ikänsä, mutta tällä kertaa hän tunsi, että jokin oli muuttunut.

Muutos oli tapahtunut hitaasti ja huomaamattomasti. Kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta se oli saanut uudenlaisia merkityksiä ja kadottanut tutut ja turvalliset piirteensä. Se oli sama, mutta ei kuitenkaan sama. Tytön suhtautuminen muutokseen oli yhtä lailla ristiriitainen. Puutarha pelotti häntä, mutta samalla se veti häntä väistämättä puoleensa kuin jokin kielletty nautinto.

Kevät oli jo siirtynyt pois kesän tieltä. Ulkona oli lämmin ja tyttö oli uskaltautunut ulos paljain jaloin. Ruoho tuntui tuuhealta ja vielä aamukasteesta kostealta jalkojen alla, se kutitteli varpaita hauskasti. Kun siinä oli ottanut yhden askeleen, teki mieli ottaa toinenkin. Se yksinkertaisesti tuntui hyvältä.

Tyttö askelsi syvemmälle tarhaan ja tulikin pian siihen kohtaan, jota pidemmälle hän ei ollut koskaan ennen mennyt. Kukaan ei ollut suoraan kieltänyt häntä jatkamasta, hän ei vain jostakin syystä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että näkymättömän rajan takanakin saattoi piillä jotain. Kummallista miten välillä asian näkee ensin yhdellä tavalla ja yhtäkkiä ihan toisella tavalla, tyttö mietti.

Hän tunkeutui tiheän kasvuston läpi tuntemattomalle vyöhykkeelle. Raikkaan vihreyden jälkeen puutarhan uusi osa tuntui lähes pettymykseltä. Pensaita ja puita oli harvemmassa ja ne olivat paljon pienempiä, ja maaperä oli jotenkin outoa. Liian pehmeää, savimaista ja helposti muokatttavaa. Sormet upposivat siihen ilman vastarintaa, kunhan malttoi kaivaa hetken yhtä kohtaa. Maa tuntui lämpimältä, siinä oli myös jotakin rauhoittavaa, vaikka se olikin vähän liian kuivaa paksun ruohikon jälkeen.

Hieman syvemmälle tunnusteltuaan tyttö tunsi pientä kosteutta maaperässä. Mitä se mahtoi olla? Hän jatkoi kävelyään eteenpäin ja huomasi pian maassa menevän yhä useammin pieniä vesivanoja. Maa oli epätasaista ja tyttö joutui varomaan paljaita jalkojaan. Välillä hän astui epähuomiossa terävän kiven tai oksan päälle, mikä teki kipeää, mutta pian hän oppi varomaan askeliaan, jopa kevyt juoksukin alkoi sujua. Maassa tuntui virtaavan koko ajan enemmän vettä ja hän kiihdytti tahtiaan jonkin maagisen mahdollisuuden yllyttämänä. Tuntui siltä kuin seuraavan nurkan takaa paljastuisi uusi, mullistava löytö. Oli vain edettävä rohkeasti. Lakkaamatta. Syvemmälle puutarhaan.

Tyttö pysähtyi loivan kummun yläpäähän. Sieltä hän näki sen.

Hänen puutarhassaan virtasi söpö pikku puro, josta hän ei ollut tiennyt mitään! Miksi kukaan ei ollut kertonut hänelle siitä? Kuinka kauan tämä paikka oli odottanut häntä? Oliko hän ensimmäinen, joka oli löytänyt sen?

Jännityksestä ja odotuksesta väristen tyttö laskeutui alas veden äärelle. Puro oli kapea ja peittyi osin kasvillisuuden sekaan, mutta se oli yksin hänen. Hän oli löytänyt sen. Ja se oli kaunis.

Kädet kurottautuivat kuin itsestään kirkkaaseen veteen. Se tuntui hyvältä, vilvoittavalta. Kuin jonkin vaiston ohjaamana tyttö maistoi sitä. Maku oli puhdas ja miellyttävä.

Sitten tapahtui jotakin selittämätöntä, mikä sai tytön pään pyörryksiin: puro laajeni. Se tulvi yli, kunnes oli kastellut hänen jalkansa. Tulvimista ei voinut pysäyttää, ja pian pienestä purosta oli kasvanut iso puro, ja isosta purosta yhä laajeneva ja syvenevä joki. Vesi oli jo kastellut tytön hameenhelman ja nousi nyt hänen polviinsa asti. Niin kummallisessa tilanteessa ei voinut muuta kuin antautua virran vietäväksi ja toimia itsekin kummallisesti. Niinpä tyttö riisui yltään vaattensa ja antoi virtauksen viedä ne mukanaan.

Sitten hän sukelsi.

Matala joentapainen olikin yllättäen loputon valtameri, ja niin syvä sellainen, ettei sen pohjaa voinut millään nähdä. Hetken aikaa tyttö ei voinut kuin ihmetellä, mihin oli päätynyt. Kaikki tämä tuntui olevan liikaa kerralla sisäistettäväksi ja hän palasi pinnalle hengähtämään. Vain hänen päänsä oli nyt vedenpinnan yläpuolella vartalon jäädessä veden syleilyyn. Tyttö hengitti kiivaasti. Hänen oli sukellettava uudestaan.

Tällä kertaa hän pääsi syvemmälle ennen kuin joutui palaamaan pitämään taukoa. Jokin siellä alhaalla veti häntä puoleensa hullun lailla. Jos siellä oli jotakin, hänen oli nähtävä se, koettava se.

Mitä kauemmin hän vedessä viipyi, sitä harvemmin hänen enää piti palata haukkaamaan happea. Pian hän huomasikin pystyvänsä hengittämään myös veden alla. Se tuntui yhtä luontevalta kuin hän olisi tehnyt sitä aina. Tyttö ui yhä syvemmällle ja syvemmälle, alaspäin kohdistava liikkeestä oli tullut hänen toinen luontonsa.

Hän sukelsi niin pitkälle, että löysi vihdoin simpukan.

Se ei ollut mikään tavallinen simpukka. Se oli iso ja säteili salaperäistä energiaa, pelkkä sen koskettaminen oli sähköistävää. Tyttö ei voinut vastustaa kiusausta katsoa, mitä sen sisällä mahtoi olla, joten hän tarttui kiinni reunoihin ja veti. Kädet jännittyivät äärimmilleen, lihakset huusivat ja hampaat pureutuivat yhteen. Simpukka raottui hieman ja oh! Sieltä karkasi voimakas valonsäde, joka sokaisi tytön hetkeksi ja sai hänen otteensa kirpoamaan. Mutta hän oli onnistunut näkemään vilaukselta, mitä siellä oli.

Simpukan sisällä oli valtava, valoa loistava helmi.

Hänen oli pakko nähdä se uudelleen. Hän tarttui uudestaan simpukkaan, pinnisteli ja nosti. Pian hän kuitenkin huomasi, että kuoren avaamisessa oli oma erityinen tekniikkansa. Raaka voima oli täysin väärä lähestymistapa. Oli oltava vankka, mutta lempeä. Piti tietää, mitä halusi, mutta uskaltautua myös antautua. Oli muistettava palkinto, mutta nautittava ponnistelun riemusta.

Pian tyttö olikin oppinut uuden taidon. Hänen kätensä työskentelivät hallitusti ja vain juuri ennen simpukan avautumista ne karkasivat vimmaiseen, raivokkaaseen loppukiriin.

Kun se vihdoin auksi, helmen loisto valaisi hetkellisesti koko valtameren. Se oli kauneinta, mitä tyttö oli ikinä nähnyt. Hän näki kaiken ympärillään niin selkeästi, että se melkein sattui. Tänne hän kuului. Täällä hän tahtoi olla. Ikuisesti.

Ensimmäisen välähdyksen jälkeen helmi säteili valoa vielä jonkin aikaa, mutta himmeni sitten hiljalleen, kunnes katosi taas simpukaan nieluun ja oli poissa. Virtaus alkoi viedä tyttöä takaisin pinnalle. Hänen sydämensä jyskytti hänen rinnassaan, hän oli yhtäkkiä aivan poikki, hänen oli saatava ilmaa…

“Meri! Missä sä olet, Meri? Tuu syömään, ruoka on jo valmista!”

Meri säpsähti kuullessaan äitinsä äänen. Kesti hetken ennen kuin hän muisti, missä oli ja mitä teki. Hän veti nopeasti pikkuhousut jalkaansa ja pyyhki tahmeat sormet ruohikkoon. Huuto oli kantautunut kodin luota, tietenkin.

“Mä oon tällä puutarhassa vaan”, tyttö huusi takaisin. “Mä tuun ihan just!”

“Okei, pidä kiirettä tai ruoka jäähtyy.”

Meri nousi vastahakoisesti puun juurelta, missä hän oli istunut. Hän olisi niin kovasti halunnut jäädä vielä hetkeksi! Hän kuitenkin tiesi sisimmässään, että puutarha olisi siellä vielä, kun hän palaisi sinne myöhemmin. Nyt kun hän oli löytänyt sen, hän malttoi tuskin pysyä poissa…

“Mä tuun”, Meri toisti ja lähti juoksemaan kohti kotia.

6 kommenttia viestissä: “Puutarha”

  1. apilankukka says:

    Vau, enpä olisi arvannut että tämä tarina kirvoittaa näin monta positiivista kommenttia. Hieno juttu, sillä se osoittaa, että erilaisillekin teksteille on kysyntää.

    Mapidin: nyt kuitenkin pilaan tarinan sinulta, mutta mitä tarkoitit unelmalla? Tarkoituksena oli lähinnä kirjoittaa kevyt, lyhyt tarina, jossa on mahdollisimman paljon seksuaalista luontosymboliikkaa. 😀

    Ja kiitokset kaikille teille, kun jaksoitte antaa palautetta. Voi olla, että palaan aiheeseen vielä.

  2. Koo says:

    Mahtava tarina! Ei niinkään kiihoittavaksi tarkoitettu ajatuksenjuoksu vaan kevyt satumainen seikkailu, jonka metaforat ovat hienosti nivottuja tarinaan.

    Kiitos!

  3. crispy says:

    kaunis!

  4. Lukija says:

    Hienosti kirjoitettu. Tuli mieleen “Ikimetsä” tuosta alusta.

  5. mapidin says:

    Padam, sopiva erilaisuus sopii tännekin. Samaa mieltä mitä “hulmis”, sijaa löytyy myös haavekuvien ja unien tarinoille. Ainakin minä pidin, ja varmaan moni muukin.

    Monen fantasia jää vaan omaan tietoon, mikä kuitenkin olisi hyville kertomuksille hieno aihe.

    Tämä oli hienosti esitetty unelma, sillä sehän se oli. Eikö?

  6. hulmuhelma says:

    Jestas miten unenomainen tarina. Melankolinen.
    Aivan ihana lisä näiden rumien sanojen, limojen ja tekojen joukkoon. Puolustaa täydellisesti paikkaansa täällä kertomuksien kirjossa.

    Näin silmissäni, miten pienen hyrälyn lomassa kirjoitit tarinaa, samalla katsellen mielikuvetuksesi tuottamia kuvia jotka vilahtelivat ohi silmiesi.
    Olit tarinassa mukana ja kerroit tuntemuksiasi, kokemuksia. Nautit.

    Kiitos.

Kommentoi

top