search
top

Tätini, lutkani – osa 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (35 votes, average: 3.29 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tämä on suoraa jatkoa osan 1 tapahtumille, se kannattaa lukea ensin.

Liisa asteli ulos vajasta ja meni taloon sisään takaovesta. Itse odotin vielä hetken ja kävelin takaisin ulkoilmaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muistin kääntää vajan lukon ei-lukkiutuvaan asentoon. Palasin riippumatolle, otin pitkän huikan limonadia ja asettauduin taas lepäämään.

Kaikki tuntui niin epätodelliselta; toisaalta jännittävältä ja kiehtovalta mutta toisaalta ärsyttävältä – olisipa äskeinen ollut vain kuvitelmaa, josta ei tarvitsisi olla vastuussa kenellekään. Silti, kun suljin silmät ja kävin mielessäni läpi noita himontäyteisiä hetkiä, tunsin levottomuuden tunteen rinnassani ja värähdyksen alapäässäni. Kuulin Liisan äänen terassilta. Siellä hän nyt jutteli muiden kanssa, pitäen salaisuuden sisällään. Yritin keskittyä avaamaani lehteen.

Alkuillasta tehtiin vielä hieman tavaroiden järjestelyä ja paikkojen siistimistä. Pari kertaa Liisa kulki ohitseni, katsoi nopeasti silmiin ja hymyili vaivihkaa. Pulssini kohosi ja aloin jo miettiä, kuinka viettäisimme ensi yön yhdessä. Saisin koskea häntä joka paikkaan, suudella, nuolla, panna… Yritin silti keskittyä talkootöihin ja pitää hullut ajatukset kurissa.

Illallisen jälkeen porukka alkoi vähitellen vetäytyä lepäilemään makuuhuoneisiin, osa jäi vielä olohuoneeseen seurustelemaan.
”Hei Liisa”, kuulin isän sanovan tädilleni, ”tuo vanhan siiven vierashuone on nyt tyhjä, siellä on nyt tyhjä sänkykin.” Se oli totta, kyseisessä huoneessa nukkunut isän työkaveri oli jo lähtenyt omaan kotiinsa yöksi. ”Voit mennä sinne nukkumaan niin ei tarvitse lattialla patjalla olla.”
”Okei, se sopii hyvin”, kuulin Liisan vastaavan. Mitäs muutakaan hän olisi siinä tilanteessa vastannut? Ja sitä paitsi, ehkä hän kaikesta huolimatta halusi jättää yhteisen hetkemme yksittäiseksi muistoksi. Tavallaan se olisi helpotus. Silti tunsin melko voimakasta pettymystä. Kun
Liisa hetken kuluttua tuli yläkerrasta patja kainalossaan ja asteli ohitseni uuteen yöpaikkaansa, hän vilkaisi minua jotenkin haikealla katsella. Kevyt puna oli kohonnut hänen poskilleen.

No, illan tullen vetäydyin ylös omaan huoneeseeni. Riisuuduin – päätin nukkua alasti – ja lueskelin vielä hetken aikaa. Vanhempani ja Liisa taisivat olla viimeiset, jotka jäivät olohuoneeseen televisiota katsomaan. Pian myös heidän äänensä vaimenivat ja kuulin, kun television ääni lakkasi. Kuuntelin askeleita. Joku meni omaan huoneeseensa, joku alakerran suihkuun.

Suihkun etäinen kohina loppui. Talossa alkoi olla hyvin hiljaista. Raollaan olevasta ikkunasta kuului kesäyön lintujen satunnainen sirkutus. Yritin nukkua.

Kuulin askeleita portaissa. Sitten yläkerran käytävällä. Kuuntelin jännittyneenä. Sitten hyvin hiljainen koputus ovella. Yskähdin. Ovi aukesi ja narahti hiljaa.

Liisa astui huoneeseen kylpytakki yllään.
Olin kyljelläni, nousin käteeni nojaten puoliksi istuvaan asentoon. Peitto liukui pois ylävartaloni päältä. Liisa veti oven varovasti kiinni. Hän seisoi parin metrin päässä vuoteestani ja hymyili.

”Tulin hakemaan tätä yläkerran vessasta”, hän sanoi ja näytti kylpytakin taskuun laittamaansa kosteusvoidepulloa. Vai sellainen peitetarina. Hymähdin. Yritin rauhoittua, jännitti kovasti.

Liisa avasi kylpytakin vyön. Takin helmat avautuivat, osittain paljastaen hämärän valon tyylikkäästi himmentämät uhkeat muodot. Hitaasti hän siirsi yläosaa sivuun toiselta, sitten toiselta puolelta. Nuo ihanat kummut paljastuivat. Rinnat kohoilivat tummina ikkunasta hohtavaa kesäyön valoa vasten.

Nousin istumaan. Liisa astui lähemmäs. Suihkunraikas, naisellinen tuoksu. Hänen jalkovälinsä oli parinkymmenen sentin päässä kasvoistani. Liisa ojensi kätensä ja silitti hiuksiani. Nielaisin, katsoin ylöspäin hänen kasvoihinsa kuin kysyäkseni jotain. Hän siirsi kätensä pääni päältä häpykummulleen.

Liisa huokaisi, hengähdys oli epätasainen, siitä saattoi aistia jännityksen. Katsoin suoraan eteeni. Liisan sormet alkoivat liikkua jalkovälissä tunnustellen…hitaasti, samalla osittain vakoon upoten. Kaluni seisoi kovana, mutta peitto peitti vielä sylini.

Ilman puhetta, ilman turhia kysymyksiä, tätini alkoi tyydyttää itseään seisaallaan edessäni. Kylpytakin yläosa valahti hänen käsivarsilleen. Lantio teki hidasta keinuvaa liikettä. Toinen käsi siveli rintojen kärkiä, pystyyn kohonneita nännejä. Tuijotin haltioituneena. Huulet raollaan Liisa katsoi minuun hämärässä huoneessa. Mietin, joko muut talossa nukkuivat. Yläkerran käytävällä oli wc:n toisella puolella huone, jossa isän veli vaimoineen nukkui.
Sinne asti kyllä varmasti kuuluisivat kaikki voimakkaammat ja terävämmät äänet.

Nousin ylös, sänky narahti ja peitto putosi humahtaen lattialle. Kalu pystyssä painauduin Liisaa vasten. Muhkeat tissit rintakehääni vasten, sääret koskettivat omia sääriäni, kalun kärki osui naisen vatsaan. Liisa tarttui kaluuni, toinen käsi puristi pakaraani. Itse otin kiinni molemmin käsin upeista rinnoista. Valtava himon aalto kulki lävitseni. Halusin tuon naaraan itselleni. Puristin rintojen joustavaa lihaa, Liisa huokaisi ja hypisteli kaluni vartta.

”Uuh…mä oon ollu ihan kiimassa koko illan”, Liisa kuiskasi korvaani, suuteli kaulaani ja antoi kylpytakkinsa pudota lattialle.
”Niin…mäkin”, sanoin puraisten Liisaa kevyesti kaulasta. ”Mutta…voidaanko me… olla täällä?”
”Jos ollaan hiljaa”, tätini huokaisi. Kuljetin käsiäni hänen rinnoillaan, alas kylkiä, tunnustelin pakaroita, suutelin suuta.

Jäimme hetkeksi intohimoiseen suudelmaan, vartalot vastakkain painautuneina. Sitten Liisa kumartui hiukan, suuteli rintakehääni, polvistui, huulet koskettelivat vatsaani. Hän laskeutui polvilleen eteeni ja alkoi suukotella jäykkänä heilahtelevaa kaluani. Omat kätensä hän laittoi selkänsä taakse. Hän suuteli terskani kärkeä ja katsoi ylöspäin kiihottavasti virnistäen. Näky oli todella upea tuossa hämärässä kesäöisessä huoneessa.

”Haluaisitko panna tätiä suuhun?” Liisa kysyi hiljaa. Nyökkäsin ja laitoin käteni Liisan lämpimille poskille. Kaluni heilahteli vasten hänen kasvojaan. Painoin toisen peukaloni nartun huulille, hän imaisi sen ahnaasti suuhunsa. Painoin kättäni hieman alaspäin, aivan kuin minun olisi pitänyt pakottaa suu auki. Sitten otin peukalon pois ja annoin kullin sen tilalle.

Ihana kostea kieli leikki taas terskallani ja suu alkoi tehdä hitaita imuliikkeitä. Liisan kädet pysyivät selän takana kuin kuuliaisella orjalla. Vähitellen hän otti kaluani syvemmälle. Liisa todella keskittyi imemiseen silmät suljettuina. Kuului vain pientä litisevää ääntä ja nenän tuhinaa, välillä kevyt maiskautus. Muuten huone oli hiljainen. Yössä viilenevä peltinen ikkunalauta napsahti ulkona.

Tukistin Liisaa kevyesti. Kuiskaten kehotin häntä nousemaan ylös.
”Mä haluun nuolla sua”, sanoin.
”Nuole takaapäin”, Liisa vastasi ja suuteli nopeasti huuliani. Hän asetteutui nojaamaan kirjoituspöytää vasten, kynärpäidensä varaan, kuin ihminen joka tutkii pöydällä olevaa karttaa. Jalat hän levitti hieman haralleen.

Laskeuduin polvilleni hänen taakseen. Hyväilin ja suutelin reheviä mutta notkeita reisiä ja muhkeita pakaroita. Painoin kasvoni jalkoväliin, jossa tuoksuva pillu odotti kiimaisena kosketusta. Suutelin, nuolin, uppouduin tuonne huoratätini kiellettyyn sopukkaan.

Pakarat värähtelivät vasten poskiani, kun Liisa keinutti persettään vaimeasti huokaillen. Livoin kielelläni häpyhuulia ylös alas, työnsin sormen pilluun ja nuolin ylempää, peräaukon ympäriltä. Aukko oli karvattomaksi ajeltu ja puhdas. Olin täysin kiiman vallassa, sairaalloinen himo värisytti kehoani. Suutelin ja nuolin anusta samalla kun työntelin sormeani Liisa-tädin pilluun. Hän voihkaisi ja työnsi takapuoltaan tiiviimmin kasvojani vasten. Tartuin toisella kädellä kivikovaan kaluuni.

Käytävältä kuului oven avaamisen ääni ja askelia. Vedin kasvoni pois Liisan takapuolesta. Hän kohotti päätään hieman ylemmäs – hän oli äsken antanut yläkehonsa valua alemmas, rinnat olivat painuneet kirjoituspöydän pintaa vasten kuin tyynyt. Katsoimme kohti ovea ja kuuntelimme.

Vessan ovi avautui ja sulkeutui. Ilmeisesti isän veli tai hänen vaimonsa oli mennyt vessaan.

Kului ehkä minuutti, pari. Sitten kuului vessan vetämisen ääni. Liisa oli laskeutunut lattialle vierelleni polvilleen. Hän piti kalustani kiinni kuin jostain turvakahvasta. Vilkuilimme toisiamme jännittyneinä, odottaen. Vessan ovi sulkeutui, askeleet loittonivat, ovi käytävän toisessa päässä suljettiin.

Huokaisimme helpotuksesta. Saman tien liisa painoi minut lattialle selälleni. Hän kääntyi ympäri ja asettui päälleni siten, että pillu tuli kasvojeni ylle ja hän pääsi ottamaan kaluni suuhunsa. Aloimme ahnaasti imeskellä toistemme alapäätä. Tuhina, ähkintä ja maiskutus täytti kesäöisen huoneen. Upea kiiman tuoksu ja maku valtasi aistini.

Sormetin pillua, nuolin ja näykin häpyhuulia, tein kielelläni tutkimusmatkoja anuksen ympäristöön. Liisa imi yhä kiihkeämmin, hänen kätensä runkkasi kaluani jo suorastaan raivokkaasti. Toisen käden sormet tunnustelivat palleja ja välilihaa.

Laukesin. Ammuin mällit tätini suuhun. Järjetön nautinto peitti hetkeksi kaiken tajuntani. Samalla Liisa hinkkasi klitoristaan kieltäni vasten, kaksi sormeani syvällä hänen vitussaan. Tärähdellen hänkin sai orgasminsa.

Lepäsimme hetken lattialla maaten – sänkyyn emme kehdanneet kahdestaan ahtautua, siitä olisi kuulunut liikaa narinaa. Kun Liisan hengitys tasaantui, hän kuiskasi:
”On tää outoa. En mä ennen ole… tällaisia ajatellut tekeväni. Se viimeöinen aukaisi jonkin portin. Sä jotenkin…sovit mulle”, hän sanoi vaimeasti ja kääntyi kylkeäni vasten.
”Joo, tosiaan…Mussakin sytty joku himo suhun. Ei muuten kiinnosta mitkään sellaiset, tuota, sukulaisjutut”, pohdiskelin. Pidättelimme naurua, kun ehdottelimme muutamia sukulaisia, joiden kanssa eroottinen värinä tuntui absurdilta ajatukselta. En toki maininnut, että 18-vuotiaan Kaisa-serkkutytön naiminen ei täysin vastenmieliseltä tuntuisi vaikka en sellaista tosissaan yrittäisikään.

Liisa laittoi kylpytakin ylleen, antoi pitkän hyvänyönsuukon ja hiippaili alakertaan. Nukahdin hämmentyneenä mutta tyytyväisenä.

Seuraavana päivänä oli aamiaisen jälkeen yleistä puhetta, että illalla voisi osa talkoovieraista jo lähteä pois. Lähtemässä oli myös sukulainen, jonka kyydissä Liisa oli paikalle saapunut, he kun asuivat samassa kaupungissa. Liisa ei alkanut keksiä mitään tekosyytä jäämiselleen vaan totesi, että toki hän lähtisi samalla kyydillä illalla. Olin hieman harmistunut, sillä olin toivonut vielä yhtä kiellettyä yöllistä panosessiota.

No, ovelana naisena Liisa sanoi vanhemmilleni, että eräs tietty pätkä pihan aidasta olisi hyvä maalata nyt loppuun, eikä sen sävyistä maalia ollut varastossa. Niinpä hän tarjoutui hakemaan maalia keskustan kaupasta.

”Eikös sulla ollut jotain asiaa keskustaan?” Liisa kysyi, kun kuljin tämän kolmikon ohitse pihalla.
”Juu, pitää… sitä yhtä takkia käydä sovittamassa, mikä on keskustassa yhdessä liikkeessä nyt tarjouksessa”, keksin. ”Pääset mun kyydillä.” Jotenkin tilanne oli kutkuttava, kun sovimme pääsystä yhteiselle panoreissulle siinä vanhempieni edessä.

Puolen tunnin päästä kävelimme autolleni.
”Hei, leikitään, että mitään meidän välillä ei olis vielä tapahtunut”, Liisa sanoi hiljaa kun lähestyimme pihan perälle pysäköityä autoani.
”Okei…” vastasin. Menimme sisälle autoon.
”Niin, sä voisit tän automatkan aikana yllättää mut. Vähän niin kuin…pakottaa”, Liisa sanoi, laski kätensä reidelleni ja katsoi minuun silmät leimuten. Kaluni alkoi jo kovettua.
Käynnistin auton.

Ajoimme kohti keskustaa. Minulla oli ylläni shortsit, t-paita ja tennarit, Liisalla pitkälti samanlainen varustus. Kuuntelimme radiosta jotain heppoisaa perushittiä. Viheltelin.

Parin kilometrin päässä käännyin metsäautotielle.
”Hei, mitäs, eikös meidän pitänyt mennä keskustaan… Onko tämä muka joku oikotie?” Liisa kysyi hämmästynyttä teeskennellen.
”Joo, on tämä. Tavallaan”, vastasin ääni käheänä. Virnistin.
Muutaman sadan metrin päässä oli pieni aukio, jolle oli lastattu tukkipinoja. Ympärillä oli mäntymetsää, tänne ei nähnyt kukaan. Pysäytin auton.

”Mitä ihmettä? Mitä me täällä…?” Liisa kääntyi minuun päin suuttunutta näytellen. Tartuin häntä niskasta kiinni, vedin huulet omiani vasten ja suutelin. Liisa rimpuili. Annoin hänen vetäytyä pois.
”Hullu, mitä sä meinaat! Tuo ei todellakaan käy. Mä kerron…” tätini puhisi. Nousin ulos autosta, kiersin hänen puolelleen ja aukaisin oven. Liisa katsoi ylös minuun muka vihaisena hampaitaan kiristellen.
”Ylös!” ärähdin. Tartuin Liisaa käsivarresta ja vedin hänet ulos autosta. Painoin hänet auton kylkeä vasten, suutelin uudelleen. Rullasin naisen t-paidan helman ylös, kiersin käteni selän taakse ja aukaisin rintaliivien hakaset.
Aavistuksen hikiset, lämpimät rinnat olivat nyt esillä, tarjolla minulle kesäisessä metsässä. Liisa yritti kevyesti työntää minua poispäin, kuin ei muka olisi ehtinyt estää toimiani.

”Tiedän, että sä haluut sun siskonpojan kyrpää. Sitä tuut saamaan”, murisin hänen korvaansa samalla kun työnsin käteni sisään hänen shortseihinsa ja tunnustelin kostunutta pillua.
”Uh, lopeta, vai haluatsä tehdä musta…sun huoratädin?” Liisa kysyi.
”Hyvä narttu, ymmärsit oikein”, nauradin ja tartuin molemmin käsin rintoihin. Imin ja nuolin rintojen kärkiä, nännit olivat upeasti koholla. Riisuin oman t-paitani, samoin Liisan. Sitten heitimme shortsit ja alushousut pois.

Molemmilla oli enää sukat ja tennarit. Niitä emme malttaneet riisua, kun jo painoin Liisan kontilleen hiekan ja hakkuusilpun peittämälle metsätielle.
Kiihkosta vavisten ohjasin kaluni huoratädin pilluun ja aloin naida.

”Apua, mitä sä teet, hullu”, Liisa voihki vielä rooliaan näytellen ja nosti takapuoltaan kiimaisena ylemmäs, ottamaan vastaan raivokkaat työntöni. Kostutin peukaloni ja painoin sen Liisan tiukkaan anukseen.

”Anna, anna… Anna Liisa-lutkalle kunnolla!” tätini ähki mielettömän himon vallassa. Ja minä annoin. Peukalo nartun perseessä, kalu pillua jyystäen, käytin kaikki liikenevät voimani tuohon kiimaiseen, salaiseen hetkeen. Hikiset vartalot väristen naimme, naimme, naimme… Hieman ennen laukeamista vaihdoimme vielä asentoa. Liisa kävi selälleen levitti himokkasti jalkansa ja minä panin taas. Sitten annoin sperman lentää. Vetäydyin laukeamisen jälkeen ulos Liisan sisältä. Hän viimeisteli oman orgasminsa pilluaan hieromalla, katsoen minua samalla silmiin. Pian täyttymyksen naiselliset voihkaisut kantautuivat metsäaukion kesäiseen ilmaan.

Tuon tapauksen jälkeen olemme Liisan kanssa pitäneet satunnaisesti yhteyttä. Ehkäpä tässä jonakin päivänä intoudumme taas tapaamaan jossain.

2 kommenttia viestissä: “Tätini, lutkani – osa 2”

  1. Trickster says:

    Ihan hyvä tarina, hyvin kirjoitettu. Puolipisteitä ja ajatusviivojen käyttöä kannattaa miettiä, sillä monessa kohtaa ne olisi aivan hyvin voinut korvata pilkulla tai pisteellä.

    Kasaat taitavasti jännitystä tarinaan, mutta huippukohta jää usein vähän pettymykseksi, toteamukseksi. Orgasmin kuvaaminen omaperäisesti on vaikeaa, mutta sitä kannattaa yrittää.

    Olisit voinut hyvin voinut kiusata lukijoitasi jakamalla tämän tarinan kolmeen osaan siten, että olisit lopettanut tarinana siihen, kun täti ja poika lähtevät yhteiselle automatkalle. Toinen sessio tuntui hieman hutaisulta.

  2. Clown in evil says:

    Hyvä oli, voisit ensi kerralla panna tota uhkeaa tätiäsi peppuun

Kommentoi

top