search
top

Me kaksi revontulten loisteessa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (30 votes, average: 3.80 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Kahden ihmisen onnelliset hetket. Suurelta osin tosi.

Laverilta mökin peräseinällä näki esteettömästi ulos pienestä ikkunasta. Lapin taivaalla aaltoilivat revontulet luoden välillä vihertävää ja välillä kellertävää valoa hangille, puiden tykkylumisille oksille ja valaisi myös pienen tuvan sisätilat, jossa lepäsin Áronin kanssa laverilla. Lämmin sisäilma, tervaisen polttopuun tuoksu ja meidän kummankin kuumien vartaloiden hehku loivat taianomaisen olotilan. Olimme rakastelleet pitkään ja perinpohjin, ja nyt lepäsimme katsellen ulos ikkunasta taivaan värien tanssia.
======

Olin saannut yllätyksekseni tiedustelun halukkuudestani työskentelyyn eräässä Lapin hiihtokeskuksessa. En mihinkään hotelliin tai osaksi ravintolan henkilökuntaa, vaan aivan muuhun. Olisin osana hyvinvoinnin, terveyden ja yllättävien pikkuvahinkojen lievittäjänä ja korjaajana.

Pieni, muutaman kuukauden irtaantuminen omasta aikataulutetusta työstäni olisi tervetullut uusi kokemus. Sain järjestettyä neljän kuukauden virkavapaan, ja mahdollisuuden liittyä hiihtokeskuksen värikkääseen työntekijäjoukkoon. Sain järjestettyä kotini siihen kuntoon, että saatoin jättää sen kuukausiksi oman onnensa nojaan. Viikko tiedustelusta ja halukkuudesta Lapin maisemiin muuttamisesta, niin ajelin jo kohti pohjoista. Olin suunnitellut tekeväni matkan kahtena ajopäivänä, sillä en aikonut hurjastella, vaan yövyin Oulussa ja jatkoin sieltä sitten loppumatkan perille.

Tutustuminen uuteen työympäristöön meni mutkattomasti. Hämmästelin vaan sitä monikansallista työntekijämäärää mikä keskuksessa oli. Heitä oli lähes kaikista Euroopan maista, Etelä-Afrikasta ja Atlantin takaakin oli muutama, Kanadasta ja Argentiinasta. Matkailijoista siis pidettiin huoli monella kielellä, niin ravintoloissa, pikkuputiikeissa, hotelleissa ja kaikissa pisteissä, joita talvilomakeskuksessa tarvitaan. Rinteissä ja suksivuokraamoissa, kelkkasafareilla ja koiravaljakoiden ohjaajina. Mielenkiintoinen yhteisö, ja kaikki myös asuivat suuren hiihtokeskuksen alueella.
=====

Olin ollut runsaan kuukauden toimissani ja tutustunut moneenkin henkilöön. Oli tullut tavaksi, että aina kun huvitti, niin vapaa-aikana menimme erään alueella olevan hotellin ravintolaan istuskelemaan ja juttelemaan. Jos teki mieli tanssia, niin siihenkin oli ravintolassa mahdollisuus, sillä joka ilta musiikki soi. Usein oli torstaista sunnuntai-iltoihin aina elävää musiikkia. Mukavia bändejä ulkomailta, jotka samalla viettivät talvilomaa alueella. Perjantai- ja lauantai-illat olivat aina miehitetty kotimaisilla suosikkiartisteilla. Täällä tapasin myös irlantilaisen Áronin, jonka työnkuvaan kuului koiravaljakkosafareiden vastuullinen onnistuminen, sekä koko haukkuvan ja pörröisen laumansa huolto ja hoito. Toisena hoitajana oli myös irkkutyttö Erin. Koirat olivat heidän omiaan ja he pitivät niitä ympäri vuoden Suomessa. Erin oli naimisissa suomalaisen miehen kanssa joka työskenteli hiihtokeskuksessa jonkinmoisena pomona rinnepuolella.

Áronin kanssa olin ystävystynyt melkein heti ja olimme jo iltaisin käyneet useillakin hiihtolenkeillä. Istuneet laavussa lenkin varrella pienen nuotion äärellä jutellen ja kertoen omat tarinamme. Áron oli ollut useana talvena koirineen hiihtokeskuksen käytettävissä, ja puhui aivan auttavaa suomea. Hän oli käynyt asunnollani ja minä hänen. Olimme tutustuneet toisiimme emmekä paljoakaa toisiamme enää ujostelleet.
=====

Oli alkuviikon pieni pakkaskeli, kun lähdimme Áronin kanssa hieman pidemmälle hiihtoretkelle. Meillä oli kummallakin pari päivää vapaata, sillä alkuviikko oli aika hiljaista. Suunnitelmissa oli olla yön yli ja tulla vasta seuraavan päivän iltana takaisin. Meillä oli varattuna kaukainen mökki, tai oikeastaan tupanen, joka ei ollut muiden kuin keskuksen henkilökunnan käytössä. Se oli syrjässä kaukana kaikesta pienen tunturilammmen rannalla. Satunnaisesti joku latukoneen käyttäjä kävi vetämässä sinne yhden ladun.

Olimme hiihdelleet eväsreppuinemme jo kolmisen tuntia, kun maja alkoi näkymään matalan puuston välistä. Oli meille kummallekin ensimmäinen kerta kun kävimme siellä. Tupanen oli herttaisen näköinen melkein puoliksi hautautuneena lumeen. Asettelimme sukset räystään alle suojaan ja menimme sisään. Pienen tuulikaapin läpi astuttuamme olimme jo sisällä, tuvan ainoassa huoneessa. Vanhoista keloista hakattuja polttopuita oli valmiiksi ovensuussa. Ulkona sivuseinän kattoluiskan alla niitä oli lisää.

Riisuimme nopeasti päällimmäiset vaatteet ja Áron alkoi virittelemään kivistä muurattuun hellaan, tai takkahan se myös oli, tulta, joka nopeasti syttyi ja alkoi heti levittämään suloista lämpöä ja tuoksua sisätilaan. Istuimme hetken ja katselimme liekkejä miten ne söivät tervasta puuta. Keitimme kahvia ja nautimme rauhassa olostamme ja hiljaisuudesta. Aurinko paistoi sisään ainoasta ikkunasta. Olimme vaan.

Tuvassa alkoi olla lämmin ja riisuin päältäni paksuhkon villajumpperin. Tarkenin hyvin kireässä paidassa joka mukaili ylävartalon pienimpiäkin kohoumia ja lihaksia. Alla ei ollut kuin tulipunaiset rintaliivit jotka kuulsivat luonnonvalkoisen urheilupaidan alta. Riisuin myös toppahousut, joiden alla ei ollut muuta kuin samaa luonnovalkeaa neuletta olevat leggingsit. Alusasu oli semmoinen hiihtoalusasu. Leggingsien alla samoin tulipunaiset pikkarit. En ujostellut, sillä olihan Áron nähnyt minut aiemminkin vähissä vaatteissa ja alastomana. Áron riisui samoin päällimmäisen vaatekertansa ja olimme ihanasti ihan kuin kalsareissamme.
=====

Áron venytteli itseään laverilla jonka patjan päälle olin levittänyt mukanani tuoman lakanan. Katselin häntä ja hänen vartaloaan. Pitkät raajat ojennettuina neljälle taholle. Lihaksikas rinta kohoili kireän ihokkaan alla ja vatsa oli painautuneena pienelle kuopalle. Reidet värähtelivät ja vatsanpohjan komeus kohosi möykkynä pingoittaen alusasun kireää edustaa. Ei näkynyt alla olevan muuta kuin se paljas möykky. Olin sitä aiemmin jo tutkinut ja käsin kopeloinut. Punninnut kivespussia ja leikkinyt kiveksillä. Puristanut nyrkkiini kovan kangen ja katsellut miten veri oli pakkautuneena punoittanut kauniin, sydäntä muistuttavan terskan. Olin nuolaissut tipan joka sen päähän oli ilmestynyt ja lähietäisyydestä seurannut, miten tippa hiljalleen suureni tunkeutuessaaan ulos reijästä ja siitä sen sitten nuolin pois. Olin suudellut ja pienin näykkäisyin vähitellen ottanut koko komeuden suuhuni. Olin antanut hampaitteni tunnustella vartta ja terskan alapuolista herkkää ihopoimua, kannasta. Olin nuollut pulleaa suonta alapinnalla. Se oli jo tuttu minulle.
=====

Tuossa parin metrin päässä se yksinäisyyteni lohduttaja venytteli. No en yksinäinen ollut, mutta Áron oli tullut minulle aika läheiseksi. Koko vartaloni oli valmis vaikka mihin hänen kanssaan. Katselu sai lantiossa tuntumaan kihelmöintiä ja huomasin pienen hallitsemattoman vääntelyn liikkeet itsessäni. Pimpin ja pyllyn välissä tuntui tykytystä. Se alue tuntui kostealta. Jotain oli erittynyt pimpistä ja jopa pyllystä ja tiesin olevani liukas ja halukas. Istuin pienen pöydän ääressä kyynärpää nojaten pöytään ja kämmen poskeeni. Halusin viivyttää hetkeä jolloin ryntäisin Áronin päälle ja hukuttaisin hänet suudelmiin ja kuuman vartaloni kiemurteluun.

Àron katsoi minua ja näin miten möykky oli suurentunut. Siitä oli ojentunut yläviistoon paksu kalu joka pyrki koholle kireän kankaan alla. Kivespussi erottui selvästi ja koko komeus oli järjestyksessä.
” Supu, tule tänne,” sanoi Áron ja ojensi kätensä.
Istuin vielä käsi poskella ja katselin häntä. Pitkitin hetkeä, jolloin tuntisin Áronin itseäni vasten. Áronin oikea käsi oli kullilla ja puristi kaiken kouraansa siitä kankaan päältä.
” Tule nyt kulta,” sanoi hän hieman paksulla äänellä.
Nousin ja menin laverin reunalle. Nännit tuntuivat olevan räjähtämäisillään. Puristin ohimennen rintojani ja kaaduin Áronin päälle. Kova kulli painoi häpykumpua ja suuni tavoitteli hänen huuliaan. Upotin kädet hänen hiuksiinsaa ja vedin päätä lujasti itseeni. Kielemme leikkivät keskenään upoten syvälle toistemme hampaiden väliin. Áronin kädet painoivat minua pakaroista lujasti vasten kovaa kullia ja hieroin siihen itseäni. Kastuin.

Takan kipinäverkon takana räiskähti palava puu kun istuimme vastakkain ja kiskoimme toinen toisemme päältä paitoja. Avasin rintsikoiden hakaset ja pudotin ne lattialle. Nännit sojottivat terhakkaasti ainakin sentin uhmakkuudessaan. Niitä pakotti, särki ihanasti. Áron kumartui ja suuteli vuorotellen kumpaakin. Imi ja oli purevinaan. Ihanasti. Minä pörrötin hänen hiuksiaan ja painoin taas päätä itseeni. Nousimme kumpikin polvillemme ja ujutimme housuja pois. Minä kummatkin yhtäaikaa ja Áronillahan ei ollutkaan kuin ne yhdet. Ujutimme ne kokonaan pois ja pudotimme lattialle. Áronin kulli huojui ja kiilteli mahtavana aseena. Ei se mikään jättiläinen ollut, mutta kookas kumminkin, ja paksu. Sipaisin itseäni karvoituksen päältä, sen vähän mikä siinä eilisen trimmauksen ja siistimisen jälkeen oli. Livautin pikaisesti keskisormen häpyhuulien väliin ja tunsin kuuman märkyyteni. Tartuin Áronin kaluun ja levitin sormestani omaa märkyyttäni terskaan. Otin kivespussin käsiini. Se oli käsissäni kuin kyyhkyn pesässä kaksine munineen. Kulli katsoi alastonta vatsaani. Istuimme vastakkain ja leikimme toistemme kanssa.

Áron kallisti itsensä selälleen ja minä nousin hänen päälleen. Alaston sylini hänen vatsallaan valutti märkyyttä hänen iholleen minun hiljaa liikuttaessa itseäni ylemmäksi kohden hänen leukaansa. Olin jo Áronin rinnalla polvet jossain hänen kainalokuopissaan. Istuin suorassa ja puristin rintojani ja sylini oli apposen avoinna Áronin silmien katseltavana. Hän pani kätensä reisilleni ja liu´utti niitä hitaasi kohti pimppiä. Lämpimät kädet luisuivat alemmaksi sisäreisille ja hetken kuluttua tunsin miten Áronin peukalot koskettivat kuumaa lihaa. Värähdin ja huuliltani kuului pieni äänähdys. Peukalot upposivat sisääni ja venyttivät aukkoa. Vein itseäni lähemmäksi Áronin kasvoja ja nostin itseän hieman yli leuan ja olin hänen suunsa kohdalla. Peukalot venyttivät edelleen pillua kun laskin itseni alas Áronin suulle. Hänen kielensä tunkeutui peukaloiden avaamasta aukosta sisään ja kiersi siellä tunnustellen pimpin seinämiä. Áronin kädet siirtyivät lantiolleni ja tunsin häpykielen venymisen hänen huuliensa välissä. Hän imi ja suuteli sitä, välillä kevyesti kielellään nuollen. Hän nuoli häpyhuulia, imi kutakin vuorollaan ja taas upotti kielen syvyyksiin. Istuin Áronin kasvoilla silmät ummessa ja vaan nautin. Liikuttelin siinä itseäni hiljaa. Nojauduin taakse ja otin tukea Áronin lantiosta. Tunsin miten pillu ikäänkuin imi sisäänsä hänen kieltään hieroessani itseäni Áronin suuhun. En kauaa jaksanut näin olla vaan laskin itseni selälleni alas Áronin vatsalle. Kulli painoi niskassani ja pääni oli hänen reisiensä välissä niiden hyväillessä poskiani.

Áron tarttui käsiini ja veti minut ylös hankalasta asennosta. Istuin nyt hänen rinnallaan josta hän työnsi minua alas yli vatsan kohti pakaroitani rummuttavaa kullia. Nostin itseäni hieman ja annoin patukan tulla väliimme. Kätemme oli sormet lomittain kun istuin kullille ja aloin pienen liu´uttelun. Terska vilahteli näkyviin vatsapuolelta minun keinutellessani itseäni kovalla kalulla. Kullin varsi liukui häpyhuulien välissä ja sai aikaan minussa kiimaisen tunteen. Vedin Áronin kädet rinnoilleni ja yhdessä puristimme niitä, hieroimme ja leivoimme. Kulli liukui ladullaan aina vaan liukkaammin. Liu´utin itseäni hieman edemmäs ja kumarruin alas. Kulli luiskahti sisään.

Áronin kova kalu törmäili pillussani näyttäen minulle sanoinkuvaamattomia tähtitaivaita. Salama iski aina kun tunsin iskun pilluni pohjalla. Hän veti kurittajaani ulos lähes ulosluiskahtamisen partaalle ja taas survaisi sen sisään. Isku pohjaan ja salaman välähdys. Kipua ei tuntunut, mutta tunne oli kuin kurituksessa. Rakastin tätä rajua panemista. Hänen voimakkaat kädet ohjasivat lanteiltani tätä myllerrystä. Suustani pääsi ääniä, ei valitusta, mutta nautinnon ja hurmoksen kirahteluita.

Asettauduimme kyljittäin. Áronin kovana sykkivä kalu liikkui hitaasti sisälläni. Olin jalat yhdessä kullin upotessa reisieni välistä pilluun. Se painoi häpykieltä saaden lantiossani aikaan jatkuvan säkenöinnin. Tunsin miten sisältäni valui mehuja kutittaen alas valuessaan alimmaisena olevan reiden takaosaa. Pillusta kuului hiljaista ääntä, märkää ääntä. Painoin rintojani Áronin rintaa vasten ja hikiset rinnat ikäänkuin suutelivat hänen lihaksiaan. Rinnat imivät itsensä kiinni häneen. Käteni painoi Áronia niskasta vasten kasvojani. Suutelin ja suutelin. Kieleni seikkaili silmäkuopat ja nenänpielet. Maistoin niillä suolaisen hien mistä nuolin sen pois. Pieni parran karheus raapi leukaani, mutta kaikki oli ihanaa.

Siirsin vasenta kättäni pitkin Áronin selkää alas hänen pakaroilleen. Puristin jäntevää puolipalloa ja työnsin varovasti kättäni pakaroiden väliseen kuiluun. Levitin hiema pakaroita ja koskettelin sormella hänen aukkoaan. Se oli kostea ja kuuma, oikeastaan märkä. Keskisormeni meni helposti sisään, ei syvälle, mutta sormen puoleen väliin. Annoin sen olla siellä ja tunsin aukon kuumuuden. Áronin paniessa minua sormeni liikkui myös hänen aukossaan. Tuntui, että se kostui aina vaan enempi. Olimme näin pitkän aikaa kunnes Áron lopetti liikkeensä minussa, mutta antoi olla kalunsa sisällä. Puristelin pimppilihaksiani kullin ympärille ja sain tiukan otteen kalusta. Áron huokaisi ja alkoi jälleen hiljaisen liikahtelun. En kauempaa pystynyt pitämään puristavaa otetta kullista, vaan se liukui taas esteettä sisälläni.

Áron käänsi minut hitaasti selälleni ja levitti jalkani. Koukistin polviani ja vedin niitä taakse kohti olkapäitäni. Kulli liukui pillussani syvälle, liukkaasti, ehkä liiankin liukkaasti, mutta olin niin märkä. Kastelin märkyydellä Ároninkin alavartalon ja lakana allamme oli isolta alalta kostunut.

Áron kohotti itseään ja nojasi käsillään olkapäihini. Polveni hän oli lukinnut kainaloihinsa. Pää riippui ja katse oli kasvoillani hänen tekiessä hengästyneenä alavartalonsa kanssa hyökkäyksiä kohti lisahtelevaa syliäni. Kivespussi hakkasi pyllyreikääni ja häpyluumme iskivät vasten toisiaan.
” Áron, tee niinkuin ennenkin. Haluan että tulet sisääni.”
” Tulen, ihan kohta, ihan kohta.”
Työnsin lantiotani vasten Áronia. Vastasin jokaiseen hänen työntöönsä ja odotin sitä suurta purkausta joka täyttäisi minut.

Purkaus täytti minut ja spermaa valui ulos kastellen kaiken allamme. Pyllyvakoni täyttyi kuumasta aineesta, sitä levisi ylös vatsalle ja siitä valuen alas pitkin vyötäröitäni. Áronin kalu oli edelleen sisällä, mutta tunsin sen hiljalleen pehmenevän ja lopuksi se luiskahti ulos. Spermatulva seurasi sitä ja otin sängynpäädystä nopeasti pyyhkeen jonka painoin syliini. Painoin sitä pakaroitteni väliin ja kuivasin reisiäni. Áron pyyhki siihen kaluaan samoin kuin kivespussiaankin.

Makasimme rinnakkain laverin kuivemmalla reunalla. Pääni lepäsi Áronin käsivarrella lähellä kainaloa. Käänsin kasvoni kohti Áronia ja suutelin hänen rintalihastaan. Hivelin sormenpäälläni sitä ja sanoin:
” Meidän on varmaan lämmitettävä sauna.”
” Joo, ja hypittävä alasti sitten myös lumessa,” vastasi Áron.
” Varmasti, niin tehdään,” vastasin.
” Supu, oliko sulla hyvä olla , -äsken?”
” Oli Áron, oli mulla. Entä sulla sitten?”
” Oli.”

Nousimme ylös ja lisäsimme puita takkaan. Sisällä oli lämmin emmekä pitäneet kiirettä pukeutumisella. Sauna oli seinän takana jonne mentiin ulkokautta. Rohkeasti Áron meni ulos ja kantoi ämpärillä lunta saunan pataan. Ihan nakuna. Minä pistin kahvipannun kuumenemaan ja valmistin sillä aikaa kahvia kun Áron pisti saunan lämpiämään. Hän lisäsi lunta pataan ja kantoi sitä myös saaviin sulamaan. Hän astui alastomana tuvan puolelle kalu puolikovana heilahdellen. Sille se ainakin näytti, puolikovalle. Tartuin siihen ja jäykkä se oli. Vedin Áronin laverin reunalle istumaan ja menin hänen polviensa väliin kyykkyyn. Otin kivespussin käsiini ja hieroin sitä varovasti.
” Eihän tämä vaan paleltunut äsken tuolla ulkona?”
” Ei se,” vastasi mies.
” Ei niin,” vastasin minä puolestani ja otin nyt jo ryhdikkään kullin huulilleni. Avasin suutani ja imaisin terskan hampaitteni taakse. Aloin imemään ja suutelemaan kullia. Leikittelin kielelläni sen kireällä nupilla Áronin nojatessa itseään taakse käsiinsä nojaten.

Lopetin Áronin hengityksen käytyä kiivaammaksi.
” Áron hei, nyt syödään taas hiukan ja juodaan kahvit.”
” Ok.”
” Ei pueta, täällähän on ihan lämmin,” sanoin.
” Niin on, mutta mä käyn vielä katsomassa tuota saunaa.”
Áron meni ulos ja kuulin miten hän lisäsi puita kiukaan alle ja haki lisää lunta sulamaan ja tuli sitten sisään tuvan puolelle.

Istuimme pienen pöydän ääressä ja katselimme toisiamme silmiin. Hymyilimme ja Áronin kädet lepäsivät omillani. Olimme edelleen alasti ja ikkunan takana metrinen lumikerros, pakkasta ja hämärä hiipimässä. Kohta olisi taivas yhtenä tähtimerenä ja alkaisi revontulten leikki.
” Nyt mennään saunaan Áron.”
” Mennään.”
Kipaisimme kylpypyyhkeet kainalossa ulos ja viereisestä ovesta sisään saunaan. Ihana lämpö ja saunantuoksu ympäröi meidät kun istuimme rinnatusten lauteilla. Emme kumpikaan olleet mitään kuumaa rakastavia, vaan suloinen lämpö riitti. Semmoinen joka sai hien nousemaan pintaan. Varovasti roiskautimme harvakseltaan vettä kiukaalle ja katselimme miten höyry nousi kohti kattoa ja katosi. Pieni kuuman henki löysi selkämme ja sai meidät hetkeksi kumartumaan. Katselin Áronia ja sivelin hänen hikistä käsivarttaan, pyyhin olkapäätä ja näin miten puro hikeä valui alas selälle. Puhalsin varovasti olkapäähän ja naurahdin kun Áron pakeni.

Juoksimme ulos ja sukelsimme lumihankeen. Maisema ympärillä varmaan ihmeteli sitä meteliä joka meistä lähti kieriessämme lumessa. Emme kauaa häirinneet ympärillämme olevaa rauhaa, vaan pujahdimme takaisin saunaan. Áron palasi vielä kuistille ja sytytti lyhdyn ikkunan ulkopuolelle valaisemaan sisätilaa. Otimme vielä pienet löylyt ja aloimme peseytymisen. Huolella pesin itseni, joka paikan. Pesin Áronia ja hän minua eikä siinä voinut välttyä koskettelemasta toistemme herkkiä paikkoja. Olimme valmiit vaikka minkälaiseen rakasteluun, mutta maltoimme ja menimme tuvan puolelle.
=====

Olimme istuneet ikkunan äärellä pientä naposteltavaa syöden. Katselleet ulos pimenevään iltaan. Laskeneet tähtiä ja menneet sekaisin sadan kohdalla. Jokunen kaukainen välähdys revontulista näkyi ja päätimme mennä laverille.

Rakastelimme pitkään. Suutelimme ja imeskelimme toisiamme. Kuljetin käsiäni pitkin miehen vartaloa ja tunnustelin lantioluut ja jäntevät reidet ja pohkeet. Istuin Áronin vieressä hänen levätessään selällään. Istuin jalat ristissä allani Áronin vyötärön kohdalla. Áronin sormet leikkivät sylissäni kun kuljetin kättäni pitkin hänen vartaloaan. Nostin kovaa kalua pystyyn sen ollessa pitkin vatsaa terska hieman viistosti kohden hänen olkapäätä. Se oli jäykkä nostettava ja kun päästin siitä irti, niin se läjähtäen iski takaisin entiseen asentoonsa. Sen kyljessä kiemurteli paksu verisuoni ja alapinnassa muutama pienempi. Se oli elävä kulli.

Yö oli jo tullut ja makasimme rinnatusten katsellen ulos. Revontulet olivat aivan ikkunamme takana peittäen jo koko taivaan. Katselimme niiden tanssia käsiemme taas tanssiessa toistemme vartaloilla.

4 kommenttia viestissä: “Me kaksi revontulten loisteessa”

  1. Onja says:

    Hiihtoretken täyttymys. Minusta kauniisti kerrottu pikkuromassi. Olisi ehkä saanut olla vieläkin enempi kuvausta luonnosta ja niistä loimuavista revontulista. Mutta taitaa olla silloin liian kaukana aiheesta, seksinovellista.

  2. buumanni says:

    Olen aina haaveillut hiihtoretkestä naisen kanssa jollekin tunturimajalle. Toiminut näin miten tässäkin. Siististi ja nauttien rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta pitkien rakasteluhetkien lomassa.

  3. Mirkku says:

    Joukkoon sopiva viehättävä tarina. Romanttinen ja erotiikalla ryyditetty. Ihana, sanoisin. Samaistin itseni tähän naiseen, mutta mies kanssani oli aito lappilainen.

    Näitä tarinoita luen ilolla ja ahnaasti. Alkaa olemaan tuttuja nimimerkkejä, joiden uusia tuotoksia odotan aina innolla.

  4. mapidin says:

    Tästä pidin. Rauhallista ja kaunista kuvailua. Luontoa ja muuta. Jos oli osittainkin tosi, niin kadehdin tätä miestä. Taisi saada hyvää hoitoa.

Kommentoi

top