search
top

Tyttöfutaajan viekoittelevat kurvit

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (102 votes, average: 3.85 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tarina on pitkä, mutta yhtenäinen kokonaisuus, joten julkaisen sen kerralla. Vaikka mukana on vanhoja hahmoja niin tämä on toivottavasti hieman erilainen kuin aikaisemmat tarinani. Tai sitten ei. Anatomian kuvauksesta en näköjään pääse eroon, vaikka olenkin yrittänyt tuoda esiin henkilöhahmoja.

Näytös I, Mahtisonni villiintyy

Kesä oli tullut sinä vuonna aikaisin. Jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla helleraja meni rikki. Vaikka koulu oli päättynyt ja suvivirret laulettu, niin ryhmä nuoria teinityttöjä rehki vielä lukion pallokentällä. He eivät kuitenkaan olleet siellä kouluaktiviteeteissä, vaan edustivat Mällilän pikkukaupungin tyttöjen A-juniori jalkapallojoukkuetta. Joukkue oli Mällilän ylpeys. He olivat hallinneet piiritasolla useamman vuoden ja nyt sponsorituella olisi mahdollisuus nousta kansalliseen liigaan.

Joukkuetta valmensi varmalla otteella yläasteen voimisteluopettaja Jenni. Pitkä kaksikymppinen nainen näytti urheilulliselta tyköistuvissa verskoissa ja ainoastaan metallisankaiset silmälasit ja nutturalla olevat vaaleat hiukset muistuttivat klassisesta opettajalookista. Kauden alusta hänellä oli ollut apuna lukion voimistelunopettaja Anette. Naiset olivat samanikäisiä ja urheilullisia, joskin tumma Anette oli hieman lyhyempi, mutta kurvikkaampi.

Parivaljakko oli tehnyt hyvää työtä tyttökatraan kanssa, mutta ikävä kyllä kansallisella tasolla tarvittiin muutakin kuin pelkkää lahjakkuutta. Tarvittiin valitettavasti rahaa ja sitä köyhällä pikkukunnalla ei ollut. Kaivattiin siis avokätistä sponsoria. Tällainen löytyikin paikallisesta päivittäis-tuotteiden monialayrityksestä, jonka toimitusjohtaja oli valmis tukemaan nuorisotyötä, jos siitä heruisi jotakin hänelle. Yrityksen nimi pelipaidoissa olisi tietenkin tavanmukainen korvaus, mutta toimitusjohtaja Nordström halusi heruttaa muutakin.

Ylivilkkaan libidon omaava viisikymppinen ukkomies oli suostunut toimimaan tukijana kietoakseen jumppamaikka Aneten syvemmälle pauloihinsa. Jalkapallolle himokas Nordström ei suonut ajatustakaan. Hänellä oli mielessä vain naisen värkki ja miten saisi työnnettyä suuren miehuutensa sen kätköihin. Siksi lyhyt uusien pelipaitojen esittelytilaisuus ei merkinnyt miehelle muuta kuin tilaisuutta tiirailla tyköistuvissa verskoissa keikistelevää Anettea. Seremonian jälkeen hän oli siirtynyt pienen katsomorakenteen ylätasanteelle ja jäänyt katselemaan harjoituksia velvollisuudentunteesta.

Katse oli ensin kiinnittynyt tiukasti valmennusparivaljakon takamuksiin, mutta hämmästykseksi Nordström huomasi vilkuilevansa yhä useammin kentän puolelle. A-junioriryhmä tarkoitti, että jalkapallotytöt olivat 16-17 ikävuosien välillä, siis vielä teini-ikäisiä, mutta jo naiseuden nupulla. Fyysiseltä iältään he saattoivat olla vielä lapsia, mutta irstaan miehen mielessä alkoi velloa toisenlaiset mielikuvat. Hän ei todellakaan tarkkaillut pelikuvioita, vaan tuijotti sporttisten tyttöjen paljaita sääriä, pelipaitojen etumuksen kumpuja ja shortsien alta pilkisteleviä teinipeppuja.

Harjoitukset olivat kestäneet puolisen tuntia ja kuumottava aurinko oli saanut hien nousemaan tyttöjen iholle. Suu kuivana Nordström katseli kuinka nuoret naistenalut ryntäilivät pitkin kenttää pyöreän pallon perässä. Härski ukko nautti siitä kuinka näky sai veren virtaamaan ja suuren siittimen paisumaan. Hän ähkäisi himosta ja hieroi etumustaan. Se, että palloa pelaavat tytöt olivat alaikäisiä, taisi vain kiihottaa lisää ja pian hänen kyrpänsä oli kivikovassa erektiossa.

Tytöt olivat toinen toistaan kauniimpia ja sorjempia, mutta Nordström oli valinnut kaksi suosikkia. Kärkihyökkääjän lyhyellä poninhännällä olevat hiekanruskeat hiukset hulmusivat ja paidan alta pullottava povi pomppi kun treenatut pohkeet vauhdittivat rynnistystä maalia kohti. Pelaajaesittelystä Nordström muisteli nimen mainitun Sofiaksi ja sinisilmäisen tytön vasta 17-vuotiaaksi. Silti ukko fantasioi miltä tuntuisi olla tamponi teinitytön jalkojen välissä kun tämä ponnistaisi viimeiseen loikkaan ennen pallon potkaisua kohti maalia.

Pitkäraajainen ja tummakutrinen maalivahti kyykistyi ja levitti reisiään valmistautuen ottamaan pallon kiinni. Kirsi oli myöskin 17-vuotias, joskin hänen pitkän vartensa naiselliset muodot olivat vasta kehittymässä. Silti tässäkin tytössä oli jotakin sykähdyttävää ja kun tämä nappasi potkaistun jalkapallon kiinni ja sulki sen allensa, Nordström kuvitteli, että se oli hänen muurinmurtajansa, joka iskeytyi tytön nivusta vasten.

Rivon äijän himokas ilme oli liikaa Anetelle. Eikä se jäänyt ilmeeseen sillä housujen etumuksessa pullotti niin selvästi, että se näkyi kentän laidalle asti. Nuori voimistelunopettaja ja apuvalmentaja suorastaan kihisi raivoista ja harppoi katsomon penkkirivit ylös. Hän marssi aivan toimitusjohtajan eteen ja puhisi kiukkunsa ulos.

”Jumalauta, mikä pervo kusipää sä oot!”

”Anteeksi kuinka Anette?” Nordström otti muka hölmistyneen ilmeen vaikka tiesi varsin hyvin mitä nainen tarkoitti.

” Vittu, sä oot yks helvetin namusetä. Noi on lapsia tuolla.” Anette tuiski ja viittasi kädellään pelikentälle ja futaajiin.

”Lapsia? Minä katselen nuoria naistenalkuja. Mitä pahaa muka siinä on?”

”Tuolla kentällä ei oo yhtään täysikäistä. Ne on kaikki sakkolihaa sulle. Eikä sulla ole edes häpyä peitellä tota.” Anette osoitti sormella housuissa pullistelevaa seisokkia.

Pelaajat kentällä olivat huomanneet kovaäänisen riitelyn ja tuijottivat hämmentyneinä apuvalmentajaansa ja harmaaohimoista vanhempaa herrasmiestä. Jotkut tunsivat miehen toimitusjohtaja Nordströmiksi ja vielä tarkkasilmäisemmät näkivät suuren teltan tämän housuissa. Reaktiot vaihtelivat lievästä punastumisesta hermostuneeseen kikatukseen, mutta kukaan ei oikein tiennyt miten tulisi toimia.

Anette jatkoi äänekästä sättimistä, mutta mies ei ollut moksiskaan. Nordströmia ei niin vaan lannisteta ja kiiman puuskassa hän laittoi kouransa naisen takamukselle.

”Sittenhän sinä Anette annat aikuisen naisen tuhteroa minulle.” Irstas ukko totesi ja kähmi estoitta jumppamaikan pehmeää peppua.

Se oli liikaa Anetelle ja hän läimäytti avokämmenellä miestä poskeen. Jalkapallokentälle asti kuului kiroilua, joka olisi saanut karskin merimiehenkin nolostumaan.

”Senkin paskiainen! Tänä yönä sulla ei oo muuta kuin nyrkkikyllikki.”

Se riitti Anetelle ja hän marssi katsomosta alas kiehuen raivosta. Harjoitukset taisivat olla siinä, päätti valmentaja Jenni ja komensi tytöt suihkuun. Hänkin vilkaisi vielä kerran katsomon huipuille ja ihmetteli tätä perverssiä äijää, mutta arveli olevan parasta pysyä erossa mahdollisista kahnauksista. Jopa aina niin itsevarma Nordström oli mykistynyt tästä näytöksestä ja hieman kaihomieleisesti katseli kuinka teinityttökatras katosi pukukopin suojiin.

Näytös oli selkeästi ohi ja Nordström nousi seisomaan. Hän tajusi, ettei sellaista temppua ollutkaan, jolla saisi Aneten leppymään iltaa mennessä. Halut kuitenkin yhä hyrräsivät housuissa, eikä suuri tykki suostunut asettumaan. Mikäli vaimolla olisi punaiset päivät, niin Nordström tiesi joutuvansa päästämään paineensa omin käsin. Kävellessään autoa kohti, hän painoikin mieleensä mahdollisimman monta herkullista peppu- ja tisuparia, jotta sitten illalla olisi materiaalia mistä ammentaa tumputussession inspiraatio.

Kutina munaskuissa oli kuitenkin polttavaa, eikä Nordström uskonut jaksavansa iltaan asti. Hän olisi voinut mennä autoonsa ja tehdä temput siellä, mutta hopeanharmaa Audi oli tunnettu pikkukaupungissa ja joku voisi nähdä ja tunnistaa. Nordström huomasi ajatuksissaan harhailleensa pukukopin taakse. Sisältä kuului heleää naurua ja huutoa ja se innosti kiimaista ukkomiestä. Jo pelkkä kuuntelu saattaisi tuoda riittävän virikkeen. Hän livahti pukukopin yhteydessä olevan pienen varastohuoneen ovesta sisään.

Varastohuone oli puolillaan romua ja pölyinen. Ei vaikuttanut sitä käytetyn säännöllisesti. Yhdessä nurkassa oli puinen pöytä ja seinällä isot hyllylevyt, jotka olivat muuhun huoneeseen nähden yllättävän siivot. Nordström oli aikeissa hypätä pöydän päälle, kun huomasi tyttöjen pulinan kantautuvan katonrajassa olevasta tuuletusräppänästä. Uteliaana hän kokeili hyllyjä ja totesi tukeviksi ja kantavaksi. Ne olivat rakennettu tasoiksi ikään kuin portaiksi ylös ilmanvaihtoventtiilille. Ritilä vaikutti turhan suurelta pieneen varastohuoneeseen. Sen reunat olivat pölyttömät ja Nordström yllättyi kunka helposti se irtosi kiinnikkeistään.

Takaa paljastui kapea välitila seinien välissä ja kaksi pienempää ilmanvaihtoritilää. Koko asetelmassa oli jotakin perin outoa ja Nordström epäili, ettei ollut ensimmäinen joka oli kiivennyt katonrajan ilmanvaihtohormeille. Hän kuitenkin istahti hyllyn reunalle ja katsahti mitä venttiilien takaa saattaisi löytyä. Vasemmanpuolisen takaa oli näkymä vielä tyhjään suihkuhuoneeseen ja oikeanpuolisen takana oli pukuhuone täynnä vaatteitaan riisuvia teinityttöjä. Nordström nielaisi syvään. ”Siis tätä täällä on harrastettu!” Hän tunsi hetkellisen häpeän pistoksen, mutta sitten puristus housuissa vei mennessään. Keski-ikäinen ukkomies tiirasi himokkaasti kun joukkueellinen futaajatyttöjä riisui pelikuteita. Hänen jättimäinen miehuus ei ollut ehtinyt rauhoittua ja nyt se pullisteli raivokkaasti. Nordströmin piti avata vetoketjunsa ja vapauttaa jäykkänä sojottava kankensa.

Suuri miehuus oli ukkomiehen ylpeyden aihe. Penis oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta sen poikkeuksellinen paksuus sai naisten kimakat laulut kaikumaan makuuhuoneissa. Vaikka viidenkymmenen vuoden ikäpaalu oli jo ylitetty, niin seisokki sojotti normaalistikin kuin puolta nuoremmilla pojanklopeilla. Mutta nyt alaikäisten tyttöjen keimailu oli nostanut erektion kivikovaksi kattoa kohti sojottavaksi parruksi, joka ei taipuillut vaikka kuinka sitä väänsi.

Se oli melkoisen härskiä jopa perverssiltä Nordströmiltä, mutta hän tarttui siittimeensä ja alkoi veivata. Silmä kovana hän tirkisteli mitä ritilöiden takana tapahtui. Jalkapallojoukkue oli saanut riisuttua ja esillä oli toistakymmentä alastonta tai puolialastonta teinityttöä. Tarjolla oli niin lyhyttä kuin pitkää, tumma kuin vaaleaa ja oli joukossa yksi pirtsakka punapääkin. Ja kuten Anette oli todennut, he olivat 16 ja 17-ikävuosien väliltä. Eräillä oli jo rinnat ja takamukset pyöristyneet naisen muotoihin, mutta toisilla olivat vielä sulot nupuissa. Urheilullisten tyttöjen kehot uhmasivat painovoimaa, tissit törröttivät terhakkaasti ja peput olivat kimmoisia puolipalloja.

Ensimmäiset neitokaiset astuivat suihkujen alle ja olivat autuaan tietämättömiä seinän takana tirkistelevästä irstaasta ukkomiehestä. Saippua vaahtosi lämpimän veden virratessa pitkin vartaloiden kurveja. Nordström katseli kuinka vaahtoa kerääntyi maitorauhasten ja haarovälin poimuihin. Kun neljä ensimmäistä pelaajaa sai peseytymisen valmiiksi, niin seuraavat hekumalliset tytöt ottivat paikkansa. Nordströmin oli pakko sulkea silmänsä ja pidätellä itseään, ettei olisi laakaissut samantein.

Nordström piti yhä silmänsä kiinni ja hengitti syvään, mutta kuunteli suihkun kohinaa ja tyttöjen heleää pulinaa. Äkkiä kaikki vaimeni. Poissa oli mekastus ja veden lorina. Nordström murahti pettymyksestä. Oliko hän pidätellyt liian pitkään ja menettänyt mehukkaan tilaisuuden? Onneksi pukuhuoneen ovi kolahti vielä kerran ja suihkuun astui kaksi teinityttöä. Kuin johdatuksesta sisään tulivat Nordströmin suosikkitytöt, vaalea Sofia ja tumma Kirsi.

Tumma maalivahti astahti suihkun alle ensin ja antoi veden kastella pitkät ristiselkään asti ulottuvat kutrinsa. Hän oli Sofiaa pidempi, mutta keho oli vasta kehittymässä naiseksi. Rinnat olivat suipot nysät ja lantio kapea. Vaalean hyökkääjän tisut olivat runsaammat, pyöreät appelsiinin puolikkaat ja peppu nousi pehmeälle kaarelle, mutta hänenkin 17-kesäinen vartalonsa odotti vielä naisellisen täyteläitä kurveja. Nordström katsoi pitkään tytön soikeita kasvoja, lyhyitä hiekanruskeiksi raidoitettuja hiuksia ja syvänsinisiä silmiä. Hetken hän kuvitteli tämän nuoren kaunokaisen katsovan suoraan ilmastointiaukkoon ja näkevän sen takana tirkistelevän miehen. Mutta juuri kun paljastuminen vaikutti väistämättömältä, teinityttö kierähti ketterästi kantapäillään ja käännähti.

Nordström huojahti helpotuksesta, mutta pian olo kävi uudestaan tukalaksi. Sofia nimittäin pudotti suihkusaippuapullon lattialle ja kumartui poimimaan sitä. Tahattomasti tämä tuli pyllistäneeksi irstaalle ukkomiehelle ja tarjosi hekumallisen näkymän jalkovälin suloihin. Nordström ei meinannut pysyä nahoissa kun näki kireiden pepunpuolikkaiden alta pilkistävän vaaleanuntuvaisen karvoituksen ja pullean häpykummun. Se oli liikaa keski-ikäiselle äijälle. Hänen kupeensa paukahti ja jättikyrpä sylkäisi ilmoille sakean ryöpyn vaaleanharmaata siemennestettä.

Teinityttöjen katselu oli nostanut himon huippunsa ja laukeaminen oli sen mukainen. Ryöppy lensi varastokopin seinälle ja jopa kattoon asti. Mutta yksi siemennys ei riittänyt kiimahoureissa rypevälle miehelle. Hänen kookkaat karvakassit olivat täynnä spermaa ja tarvittiin tusina pitkää rykäystä, ennen kuin mällisuihku tyrehtyi. Suuri kalu alkoi veltostua, mutta sykki yhä pulpauttaen tasaisena norona valkoista nestettä kädelle ja haaruksille. Nordström ei tätä huomannut, vaan oli taas sulkenut silmänsä ja nautti orgasmin jälkilämmöstä. Eikä hän täten nähnyt kuinka paljasta puuseinää koristi pitkät ja paksut spermavanat, jotka olivat hitaasti alkaneet valua kohti lattiaa.

Kun Nordström taas kykeni keräämään itsenä, suihkuhuone oli jälleen hiljentynyt. Hän oli nautiskellut hekuman huipusta niin kauan, että hitaimmatkin tytöt olivat ehtineet pukea. Laukeaminen oli vienyt kiihkon ja ukkomies äkkiä muisti himojensa kohteiden iän. Ilkeä pisto vihlaisi sydänlastan alla ja hän tunsi olonsa likaiseksi. Mies lykkäsi pehmenneen kalunsa takaisin housuunsa ja pyyhki enimmät vismat kädestään hyllyn reunaan.

Kuin kettu kanalasta, ukkomies luikki varastokopista ulos. Hän vilkaisi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt missään. Reitti oli vapaa, mutta jokin voima sai palaamaan rikospaikalle. Pelikentän puolikin oli autiona, joten Nordström astahti pukuhuoneeseen. Se oli tyhjä, mutta teinityttöjen tuoksu leijui yhä ilmassa. Mies veti useita kertoja syvään henkeen tätä nuoren naisen viekoittelevaa nektaria. Sitten hän huomasi muuten hylätyssä pukuhuoneessa jotakin. Yhdellä penkillä lojui valkoiset pikkupöksyt. Sen enempää ajattelematta Nordström poimi ne käteensä. Ne olivat kapoisat S-koon pikkarit. Siis liian pienet kurvikkaalle Anetelle, joten niiden täytyi olla jonkun tytöistä.

Nordström piteli yhä pikkupöksyjä kädessään, kun hän poistui pukukopista. Kirkkaassa auringonpaisteessa hänelle tuli äkkiä olo, että joku tarkkailee häntä. Vaikka kuinka varjosti silmiään, mies ei kuitenkaan nähnyt ketään. Hän kohautti olkapäitään ja laittoi alushousut taskuunsa. Silti seuraamisen tunne vaivasi koko matkan autolle. Se jäi vaivaamaan pahasti, eikä Nordström rauhoittunut ennen kuin sai suljetuksi Audin oven perässään kiinni. Tunne vaipui hitaasti, kun moottori alkoi hyrrätä konepellin alla. Pian omahyväinen toimitusjohtaja oli oma töykeä itsensä ja ajatukset suuntautuivat omiin haluisiin ja tarpeisiin. Ennen kuin pääsi perille kotitalonsa pihalle, hän jopa ehti pohtia miltä maistuisi hoidella joku jalkapallojoukkueen tytöistä. ”Se olisi varmasti elämys. Ehtaa sakkolihaa ja takuuvarmasti niin piukkaa tavaraa, että pesä halkeaisi kun laittaisi megahalkonsa teinihuoran pimpsalooraan! Rivo ukko fantasioi. Vaikka oli juuri lauennut, niin Nordströmillä oli taas seisokki päällä ja hänen piti kaivaa taskustaan valkoiset pikkupöksyt ja niitä haistellen mennä suoraan vessaan runkulle.

—————————————————————————————————————–

Näytös II, Rysän päältä

Mielikuvat voivat joskus olla sitkeitä. Ja vaarallisia. Oli kulunut useampia päiviä siitä kun Nordström oli tirkistellyt alaikäisiä teinityttöjä suihkussa. Keski-ikäinen mies tiesi sen olleen väärin. Todella pahasti väärin. Mutta silti vain ajatukset olivat kerta toisensa jälkeen palanneet siihen iltapäivään ja neitokaisten sorjiin vartaloihin. Se oli ollut kuin lievä kuume. Keskittymisestä edes kaikkein arkisimpiin ja rutiininomaisimpiin toimiin oli tullut miltei ylivoimaista. Ukkomies oli pystynyt vain ajattelemaan pehmyitä peppuja, solakoita reisiä ja terhakoita tisuja.

Perverssit himot olivat vieneet halut aviovuoteessa. Nordström ei ollut enää kyennyt tuntemaan kiinnostusta viehättävää vaimoaan kohtaan. Mies oli aikamoinen häntäheikki ja hyppi pedistä toiseen. Mutta aina palannut uskollisesti vaimonsa viereen saatuaan seikkailun päätökseen. Nyt kuitenkin tirkistelyn kokemus ei haihtunut mielestä, vaikka hän ei ollut koskenut sormellakaan tyttöihin. Silti himot hyrräsivät tavalla, joka oli kaiken kokeneelle Nordströmillekin epätavanomaista. Vaikka vaimo ei kelvannutkaan, niin hän oli joutunut käymään monta kertaa päivässä runkulla. Kuin pahainen pojankloppi, joka oli juuri keksinyt itsetyydytyksen. Ja mielessä oli ollut pelkästään teini-ikäisiä naistenalkuja.

Mies oli joutunut kaivamaan kätköistään vanhat värikuvapornolehtensä 70-luvulta ja 80-luvun alusta. Ajalta, jolloin kuvissa esiintyvät teinitytöt saattoivat aidosti olla alaikäisiä. Kuvat nuorista naisista olivat tuoneet hetken helpotuksen, mutta jo muutaman tunnin kuluttua kuume oli alkanut nousta uudelleen. Eikä lehtien katselu ollut tuonut samaa räjähtävää tyydytystä kuin perverssi tirkistely. Edes täysin itsekään huomaamatta, Nordström oli alkanut palata rikospaikalle. Kotimatkallaan töistä hän oli ajanut hitaasti pallokentän ohi ja tiiraillut siellä juoksentelevia pelaajia. Mutta ei ollut sopivia ryhmiä. Oli ollut vain poikajoukkueita ja lapsiryhmiä, joista kumpikaan ei ollut herättänyt himoa.

Yksi soitto kunnan urheiluntoimenjohtajalle oli kuitenkin selvittänyt asian ja Nordström oli saanut kuulla, että tyttöjen A-juniorijoukkueella oli seuraavat harjoitukset jo lauantaina. Hyvissä ajoin tuona aurinkoisena kesäpäivänä, hän laittoi verryttelyasun päälle ja lähti ‘lenkille.’ Ukkomies taisi jopa puolittain selittää itselleen olevansa oikeasti menossa lenkille, mutta niin vain askeleet suuntasivat kohti koulukeskuksen urheilukenttää. Sinne oli parin kilometrin matka ja Nordström hikoili voimakkaasti perille päästyään. Mutta näkymä palkitsi. Toistakymmentä teinityttöä kirmasi kentällä pallon perässä.

Nordström siirtyi tutulle tähystyspaikalle katsomon huipulle. Anette huomasi miehen tulon, mutta ei tehnyt mitään. Hänestä tuo ukkomies alkoi olla rasittavuuden tuolla puolen, mutta arveli parasta olla reagoimatta. ”Jos se vain tyytyisi katselemaan.” Anette toivoi. Alaikäisten tyttöjen tiirailu oli kyllin paha, mutta hän pelkäsi uuden kohtauksen vain provosoivan tämän johonkin pahempaa. Jumppamaikkaa puistatti, mutta hän käänsi selkänsä ja keskittyi harjoitusten seuraamiseen.

Samaa teki irstas toimitusjohtaja, mutta jälleen kerran hän kiinnitti huomionsa naistenalkujen suloihin. Silmät suorastaan pullistuivat silmäkuopista kun hekumainen näky paloi verkkokalvolle. Hän kiinnitti erityistä huomiota uuteen suosikkiinsa, vaaleaan hyökkääjään Sofiaan. Tyttö näytti hallitsevan pelipallon näppärästi ja jallitti pari puolustajaa ryntäyksessään kohti maalia. Nordström ei toisin seurannut jalkanäppäryyttä, vaan teinitytön pelihousujen haarusta ja kuinka se oli liimaantunut kiinni jalkoväliin. Hän oli havaitsevinaan hävyn pullistuksen kankaan alta. Rivo mielikuva neitokaisen karvapesästä toi mukavaa poltetta miehen nivukseen ja suuri siitin alkoi paisua mittaansa.

Löysä verryttelyasuakaan ei peittänyt erektiota ja pian etumukseen oli muodostunut melkoinen muhkura. Tällä kertaa Nordström varoi hieman, ettei saisi vihaista jumppamaikkaa kimppuunsa ja risti jalkansa. Se tuntui epämukavalta kivikovan seisokin takia, mutta hänelle ei tullut mieleenkään poistua kesken herkullisen näytöksen. Silti hän jo pohti vieläkin irstaampia näkyjä siitä mitä pukuhuone saataisi tarjota. Kärsimättömästi mies odotti harjoituksen loppumista.

Piinallisen odotuksen jälkeen päävalmentaja Jenni puhalsi pilliin harjoituksen päättymiseksi ja komensi laumansa suihkuun. Hän ei juurikaan kiinnittänyt huomiota outoon ukkoon katsomon huipulla ja seurasi pelaajia pukukoppiin. Nordström ei liikahtanut heti vaan jäi hetkeksi odottamaan, että kaikki olisivat poissa näköpiiristä. Sitten hän nousi ja lähti mahdollisimman huomaamattomasti kiertämään pukukopin taakse.

Kulman takana kuitenkin odotti äkillinen yllätys. Jopa aina niin itsevarma toimitusjohtajakin säikähti pahan päiväisesti, kun pukuhuoneena takana seisoi pallojoukkueen vaalea hyökkääjä kädet puuskassa.

”Mitä sä täällä teet?” Sofia vaati tietää matalalla, mutta tiukalla äänensävyllä.

Yllättävä paljastuminen kesken parhaimpien kiimahuurujen sai adrenaliinin virtaamaan valtoimenaan. Metallin maku nousi suuhun ja Nordströmin kädet tärisivät. Sydämen hypähdys tuntui suuren kalun nytkähdyksenä ja hän meinasi laueta housuihin.

”Ootsä täällä kuolaamassa lasten perään?”

Nordström ei kyennyt vastamaan mitään, vaan tapitti paikoillaan hölmön näköisenä. Vaikka uhmaaja oli vain teini-ikäinen tyttö, niin sanat olivat kadonneet ja mieli oli sumea.

”Sä taidat tykätä sakkolihasta?” Sofia kysyi oudon viekkaasti. ”Stondaako sulla?”

”Mitä jos seisookin?” Nordström nielaisi syvää ja pyyhki hikisen kämmenensä housunlahkeeseen. Hän oli saanut puhekyvyn takaisin ja koetti hankkia aikaa.

”Sitä vaan et toi teltta on iso. Niinku sulla olisi sukkia housuissa.”

”Sukka? Kuule plikka, minä en tarvitse sukkaa.”

”Sitten sulla täytyy olla todella iso.” Sofia piti lyhyen tauon. ”Saanko nähdä sen?”

”N-nähdä?” Nordström yllättyi taas kerran pahasti ja kykeni vain änkyttämään vastaukseksi.

”Juu, nähdä. Mä haluun nähdä millainen vonkale sulla on pöksyissä.”

”Kuuleppa pikkulikka. Ei tämä ihan näin mene.”

”Miksi ei? Sähän pällistelit pari päivää sitten mun pimppiä, joten eks oo ihan reilua, et mä näen sun vehkeet.”

”Mitäh?!”

”Älä yritä mitään. Luuleks sä et mä en nähnyt sun rumaa pärstää ilmahormin takana, kun sä vaklasit meitä suihkussa.”

”Minä en tee sellaista!”

”Toki teet. Mä näin kuinka sä kävit hakemassa mun pikkarit.”

”Ne valkoiset pikkupöksyt olivat sinun?” Nordström kummasteli. Se selittäisi miksi hän oli tuntenut jonkun katselevan piilosta. Sitten hän tajusi juuri tunnustaneen tirkistelynsä. Nordström jähmettyi taas, mutta teinitytön katse ei ollutkaan tuomitseva vaan jotenkin ilkikurinen.

”Joo, piditkö niistä? Mä halusin jättää sulle lahjan.”

”Lahjan?! Mutta miksi?”

”En tiiä. Sä vaikutit jotenkin erilaiselta. Mä oon ollut parin kanssa mut ne on ollut pelkkiä poikia. Sä et oot sellainen. Sä oot mies. Tosin aika pervo sellainen.” Sofia kikatti.

”Likka! Mitä sinä oikein minusta haluat? Aiotko mennä kertomaan kaiken valmentajalle?”

”Mitä mä siitä hyötyisin? Ei, mä sanoi jo. Jos sulla on oikeesti noin iso, niin mä haluan nähdä sen.”

”En minä aio laskea housuja nilkkoihin tässä ulkona kaikkien näkösällä.”

”No mennään sitten tonne varastokoppiin. Sehän on tuttu sulle.”

Tilanne oli eriskummallinen Nordströmille. Hänen järkensä käski poistumaan paikalta ja äkkiä. Kisailu alaikäisen tytön kanssa voisi päättyä vain huonosti. Mällilän kaupunki oli pieni ja juorut kulkivat nopeasti. Toimitusjohtaja asettaisi asemansa yhteisössä uhanalaiseksi ja itsensä alttiiksi kiristykselle mikäli seuraisi teinityttöä. Mutta housuissa kutisi liikaa ja kiima oli himmentänyt mielen. Ukkomies vain nyökkäsi ja sanomatta sanaakaan hän astui tyhjään varastohuoneeseen. Sofia tuli perässä ja sulki oven takana. Nordström seisoi pienen kopin keskellä, mutta ei tehnyt mitään. Hän ei ollut tuntenut itseään näin epävarmaksi naistenpuolikkaiden kanssa sitten omien nuoruusvuosien.

”No, eks sä aio näyttää vehjettäsi? Sun on syytä antaa parastasi tai mulla on tarina kerrottavana.” Sofia esitti kovaa, mutta hän taisi olla vähintään yhtä sekaisin kuin edessä seisova keski-ikäinen ukko. Tyttö oli useamman päivän pohtinut mitä sanoisi irstaalle miehelle kun kohtaisi tämän. Silti hän ei ollut suunnitellut tätä kohtaamista likaisessa varastokopissa. Se oli vain jotenkin tapahtunut, kun oli kohdannut tirkistelijän kasvoista kasvoihin. Sofian varmuus oli kuitenkin hitaasti murenemassa ja äkkiä hän ei enää halunnutkaan nähdä jonkun vanhan ukon kurttuista kullia.

Nordström taisi vaistota teinitytön orastavan epävarmuuden. ”No, ei kai tässä ole enää mitään menetettävää,” hän ajatteli ja tarttui verryttelyhousujen vyötäröön ja pudotti ne alas. Miehellä ei ollut alushousuja lainkaan ja tämän suurikokoinen mela pääsi roikkumaan vapaasti jalkovälissä.

”Voi vittu!” Sofia ähkäisi nähdessään miehuuden ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän tuijotti silmät ympyriäisinä suurta sukuelintä. Teinityttö ei oikein kyennyt mieltämään sitä mitä näki. Parru oli hänen mielestä liian iso, että sitä olisi käsittänyt suvunjatkamiseen tarkoitetuksi miehiseksi ulokkeeksi. ”Mä en oo koskaan nähnyt noin isoa! Se on paljon suurempi kuin kuvittelin.”

Itserakas toimitusjohtaja myhäili tyytyväisenä. Hän niin rakasti naisten sanovan noin. Hän halusi ottaa kaiken tilanteesta irti ja kiusata tyttöä.

”Pikkulikka. Ei minulla vielä seiso täysillä. Sitä pitää vielä herätellä ennen kuin pikkuveitikkani suostuu ojentumaan kokonaan.”

”Seiso vielä? Väitäks sä muka et sun heppis kasvaa tuosta?”

Nordström vilkaisi korostetusti jalkoväliinsä. Purppuranpunainen terskan nuppi vasta pilkisti esinahan alta ja hän kykeni toteamaan ykskantaan; ”kyllä.” Sofia jalat kävivät heikoiksi ja hänen oli otettava tukea pöydänkulmasta. Hän tajusi menneensä liian pitkälle, mutta omituinen kuuma-aalto oli levinnyt haaruksesta ja ehtinyt vallata koko kehon.

Hiljaisuuden rikkoi seinän takaa kantautunut puheensorina ja veden kohina. Joukkueen muut tytöt olivat sillä aikaa ehtineet pesulle. Nordström vilkaisi katon rajassa olevaa ritilää ja sitten Sofiaa.

”Mitä nyt? Hoidetaanko homma loppuun yhteispelillä vai tulitko vain katselemaan?” Ukkomies kysyi ja katsoi Sofiaa merkitsevästi. Teinitytön päässä kiehui. Hän ei missään nimessä koskisi äijän kaluun, mutta ei tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt. Hän oli kahden kesken itseään yli 30 vuotta vanhemman miehen kanssa ja tilanteen kieroutuneisuus vei mukanaan.

”Ok. Katotaan sitten loppuun asti.” Sofia hymyili leveää poskipäihin asti ulottuvaa hymyä ja hypähti pöydän päälle istumaan. Tuike palasi hänen sinisiin silmiin, vaikka hän ei ollut täysin varma siitä, että kykenisi hallitsemaan tilanteen. Sofia kuitenkin järkeili itselleen, että voisi tarpeen vaatiessa huutaa apua naapurihuoneesta.

”Hyvä on.” Nordström kohautti olkapäitään ja potki verskat nilkoistaan. Hänellä ei ollut sen kummempaa sanottavaa ja lähti kiipeämään hyllylevyjä tähystyspaikallensa. Ylähylly narahti, kuin mies asetteli 100-kiloisen ruhonsa sen päälle, mutta puulevy kesti painon. Hän nosti ritilän pois paikoiltansa ja kiinnitti huomionsa suihkuhuoneen näkymiin. Ensimmäinen ryhmä jo lopetteli pesuaan, mutta suihkuja oli vain neljä ja pukuhuoneessa oli vielä liuta tyttöjä odottamassa vuoroaan.

Himo kaappasi yliotteen ja Nordström nopeasti unohti katselevan teinitytön. Hän runkkasi suurta kaluaan pari kertaa, mutta sitten irrotti otteensa ja antoi sen laskeutua karvaisen reiden päälle. Mies kaivoi verryttelypuvun puseron taskusta pienen käsipyyhkeen ja asetteli sen vatsansa päälle. Hän vilkaisi alhaalla pöydän päällä istuvaa tyttöä, mutta kiireesti käänsi katseensa tämän ilkialastomiin joukkuetovereihin. Sofia ihmetteli pyyhettä ja joutui mielessään pohtimaan, että ”millaisen sotkun papan jalkovälissä olevat kaksi tavattoman kookasta karvakassia aiheuttaisikaan?” Mielenkiinto kuitenkin siirtyi tuohon jättimäiseltä näyttävää sukuelimeen. Siitin vaikutti kasvavan silmien edessä. Aluksi se oli huomaamatonta sykähtelyä, mutta vähitellen se alkoi kaartua kohti vatsaa ja pullea terska työntyi esiin esinahan alta. Pian terskan nuppi kosketti miehen napaa, mutta sekään ei riittänyt vaan jättikyrpä jännittyi lisää ja kohottautui sojottamaan katon suuntaan ilman, että sitä olisi tarvinnut tukea käsillä.

Sofia ei ollut nähnyt yhdenkään poikaystävänsä kalun tekevän tuollaista. Ne olivat olleet joko kovia tai pehmeitä, mutta eivät tuolla tavalla venyneet mittaansa tolkuttomasti. Ja vaikka siitin oli pitkä, niin teinityttöön suurimman vaikutuksen teki sen tavaton paksuus. Hänen siro rannekin taisi jäädä kakkoseksi ja Sofian oli vaikea käsittää miten, jos mitenkään, sen voisi laittaa naiseen. Hermostuneesti hän risti jalkansa, eikä voinut olla tuntematta kihelmöintiä nivuksessa.

Vaikka piti katseensa tiukasti suihkuhuoneessa, niin silmäkulmasta Nordström näki aiheuttamansa hämmingin punotuksena teinitytön kasvoilla. Hän jo kovasti pohti mahdollisuutta päästä tämän päälle, mutta päätti sittenkin hoitaa varmanpäälle omin käsin. Ukkomies tarttui rautakankena jököttävään miehuutensa ja aloitti verkkaisen runkkauksen. Kirsi, pitkä maalivahti, oli juuri astahtanut suihkun alle ja oli siellä etäisesti tutunoloinen lyhyt punapääkin keikistelemässä ilkosillaan. Nordström tapitti teinityttöjen vielä täyttä puhkeamista odottavia naisellisia suloja. Hän ei ollutkaan aikaisemmin tajunnut kuinka kiihottavia olivat nämä sirot kehot, jotka olivat vielä niin kiinteitä, kimmoisia ja jopa neitseellisen puhtoisia, mutta silti jo selvästi naisenalkuja eivätkä enää pelkkiä lapsosia. Siinä vemputtaessaan, ukkomies tuumi, että ”tiesivätkö nämä millainen vaikutus heidän suloillaan oli miessukupuoleen?” Hän sulki silmänsä hetkeksi ja mielessään siirtyi pukuhuoneen puolelle ja yksi tyttö kerrallaan hoiteli mahtimelallaan koko futisjoukkueen.

Kiimassa rypevä Nordström ei edes huomannut, kuinka rauhallinen runkkaus oli kiihtynyt kiivaaksi vatkaukseksi. Hän avasi taas silmänsä, mutta ajatuksissaan oli yhä tyttölasten tuhteroissa. Hän tunsi kuinka jokainen esinahan rullaus nosti painetta kupeessa kunnes se kiehui yli äyräiden eikä sitä voinut enää pysäyttää. Suuret kivespussit käpristyivät kurtulle ja mies ähkäisi tukahtuneesti. Jättikyrpä muuttui nytkähteleväksi suihkulähteeksi, kun munaskuihin patoutunut hyökyaalto purkautui esiin siemensyöksynä.

Sofia ei ollut varautunut tähän ja älähti ääneen. Hän tuijotti kauhistuneena kuinka vaaleanharmaata spermaa lensi kaaressa varastokopin seinälle. Teinityttö oli ehtinyt nähdä yhden jos toisenkin siemensyöksyn ja odotti tämän tyrehtyvän kahden – kolmen suihkun jälkeen. Mutta ukkomies tuli ja tuli sylkien sakeita mälliklimppejä pitkin puuseinää. Vielä veltostuessaankin pissareiästä pulppusi spermaa käsipyyhkeelle. Sofia ei ollut nähnyt mitään tällaista ja fiksaantuneena vain töllötti sykähtelevää elintä.

Varastokopin syvää hiljaisuutta rikkoi vain raskas hengitys. Sofialla oli vaikeuksia pysyä paikoillaan, sillä hänestä tuntui, että pepun alla oli lauma muurahaisia. Hän tunsi kuinka mesi virtasi hänen pesässään ja olipa tainnut kastella shortsien etumuksen. Hermostuksissaan teinityttö heilautti jalkansa toisensa yli vaihtaen risti-istunnan puolta. Hän kuitenkin piti reitensä visusti yhdessä, sillä ei halunnut näyttää kuinka jalkoväliin oli alkanut muodostua märkä läntti. Ukkomiehen teräksen harmaiden silmien pistävä tuijotus kuitenkin vaikutti pureutuvan Sofian kallon alle ja paljastavan mitä tämän mielessä liikkui. Nordström naurahti terävästi ja siirsi painoaan niin, että hyllylevy narahti. Hän käännähti katsomaan tyttöä ja virnisti tälle inhottavasti.

”No, piditkö näkemästäsi?”

Nordström ei jäänyt odottamaan vastausta, sillä punotus neitokaisen poskilla taisi kertoa kaiken tarvittavan. Hän otti pyyhkeen sylistään ja kuivasi kullinsa siihen. Sitten hän pikaisesti pyyhki suurimmat spermatahrat seinältä ja rutisti käsipyyhkeen mytyksi.

”Tässä sinulle muisto.” Ukkomies huikkasi ja heitti pallon Sofialle.

Vaistomaisesti Sofia koppasi mytyn, mutta katui sitä samantein. Tahmea siemenneste sotki kädet ja se tuntui inhottavalta. Imelä tuoksu pisti nenää ja äkillinen kuvotus otti vallan. Tyttö hyppäsi pöydän päältä ja suorastaan juoksi ulos varastokopista. Mutta hän ei pudottanut pyyhettä kädestään, vaan piti sen mukanaan. Hän ryntäsi suoraan pukuhuoneen puolelle, nappasi reppunsa ja ennen kuin kukaan joukkueesta ehti sanoa mitään, hän meni polkupyörällensä ja lähti polkemaan kentältä pois. Valmentajat Jenni ja Anette jäivät hölmistyneinä tuijottamaan tytön perään.

Suihkun kohina oli loppunut, eikä nähtävää ollut enää tarjolla keski-ikäiselle ukkomiehelle. Hän huokaisi pettyneenä, koska oli ehtinyt toivoa pääsevänsä maistamaan teinitytön herkkuja. Nordström laskeutui alas hyllyltä ja poimi verskansa lattialta. Hän laittoi ne jalkaan ja poistui varastohuoneensa. Hän pyrki varmistamaan, ettei kukaan olisi nähnyt, mutta oikeastaan sillä ei ollut merkitystä. Piinkova toimitusjohtaja joutui harvoin tilanteeseen, jota ei kyennyt hallitsemaan, mutta nyt hän oli hämillään. Jalkapallotyttö oli alaikäinen, vasta 17-vuotias, mutta silti Nordström tunsi poltetta tätä kohtaan. Olihan se puhdasta seksihimoa hän myönsi itsellensä, mutta silti jokin muukin viehätti tässä vaaleahiuksisessa, sinisilmäisessä neitokaisessa. Harva nainen uskalsi sanoa miehelle vastaan, saati sitten tällainen tytönhupakko, joten poikkeuksellista sähinää hänessä täytyi olla.

Yrittäen karkottaa kielletyn hedelmän ajatukset mielestään, Nordström lähti kävelemään autollensa. Hän ei ollut varma miten etenisi tyttöfutaajan kanssa, mutta tämä ei varmastikaan jäisi viimeiseksi harjoitukseksi, joita hän tulisi katsomaan.

———————————————————————————————————————

Näytös III, ukkomiehen tikkunekku

Mällilän tyttöjen A-juniorijoukkue oli viikolla pelatussa ensimmäisessä sarjaottelussa ottanut makean 3-0 voiton naapurimaakunnan ykkösryhmästä. Erityisesti Sofia oli kunnostautunut ja tehnyt kaksi maalia ja vieläpä syöttänyt kolmannen. Oli kuin tuli olisi ollut ajanut teinityttöä ja hän oli suorastaan pursunut energia pelikentällä. Paluu arkeen oli kuitenkin ollut nopea ja jo seuraavana lauantaina hän puursi muiden tapaa harjoituksissa.

Päivä oli harmaa, tuulinen ja sataa tihutti taukoamatta. Sofia ei selvästikään kyennyt keskittymään peliin ja missasi useita helppoja syöttöjä. Valmentaja Jenni ei tätä ymmärtänyt ja piti lyhyen puhuttelun tytölle. Mutta siitä ei ollut lainkaan apua ja jo muutaman minuutin kuluttua Sofia hukkasi varman maalipaikan. Valmentaja komensi pelaajan penkille, mutta sielläkään Sofia ei pysynyt nahoissaan. Hän pyöri rauhattomasti ja jatkuvasti kääntyi vilkaisemaan katsomon huipulle. Mutta siellä ei ollut ketään ja vain tyhjä penkkirivi tuijotti takaisin.

Se oli pettymys Sofialle, sillä jostain kumman syystä hän olisi halunnut nähdä perverssin namusedän uudestaan. Tämän käytös oli ollut äärimmäisen sopimatonta, mutta silti se oli jättänyt kiihkon kipinän jälkeensä. Jopa irstailussakin oli ollut mukana vanhanajan herrasmiehen charmia. Sellaista, joka puuttui tyystin Sofian samanikäiseltä poikaystävältä. Tytön mielestä tämän päähän ei mahtunut muuta kuin kaljoittelu ja autot. Ja toki tietenkin se naisellinen värkki, mutta jopa seksihimossaankin poika oli huolimaton ja välinpitämätön Sofiaa kohtaan. Ukkomiehen käsinkosketeltava vimma oli ollut täysin erilaista, osin pelottavaakin, mutta jollakin tavalla mielenkiintoa herättävää. Tosin ei Sofialla ollut aavistustakaan, mitä teki jos näkisi miehen uudestaan. Seksiin hän ei noin vain suostuisi ja pelkkä koskettelukin saattaisi olla liian riskialtista. Silti pelkkä ukkomiehen ajattelu toi miellyttävää kutkutusta.

Harjoitukset päättyivät, eikä toimitusjohtaja Nordströmistä ollut näkynyt jälkeäkään. Sofia tunsi pettymyksen piston. Vaisusti hän laahusti kohti pukukoppia. Sisällä hän vain nappasi kassinsa ja kyselijöille huikkasi; ”En mä mene suihkuun. Ulkona sataa niin että meen vasta kotona.”

Niine hyvine nuori naisenalku sulki pukuhuoneen oven perässään ja lähti kävelemään kohti koulurakennuksen toisella puolella sijaitsevaa pyöräkatosta. Hän ei välittänyt vaikka sade oli yltynyt ja kasteli kävelymatkalla perinpohjaisesti. Se jotenkin kuvasti Sofian mielentilaa, eikä häntä häirinnyt vaikka märkä pelipaita oli liimautunut ihoon kiinni. Katoksen luona häntä odotti kuitenkin suuri yllätys. Parkkipaikalta katseli pitkä pukumies pidellen sateenvarjoa päänsä päällä. Varjo vaikeutti tunnistamista, mutta nopeasti Sofia tajusi rotevan miehen olevan Nordström. Sydän hyppäsi kurkkuun ja teinityttö katseli ympärilleen säikkynä.

Nordström käveli reippaasti suoraan vaalean teinitytön luokse, eikä hämmentynyt tämän pelokkaasta pälyilystä.

”Hyvää päivää Sofia.” Tyttö ei muistanut miehen kutsuneen häntä nimellä edellisellä tapaamisella. Se ei varmastikaan tiennyt hyvää. ”Onpas ikävä sää. Kastut varmaankin likomäräksi, jos pyöräilet kotiin.”

Äkkiä Sofia huomasi, että puhuessaan ukkomies töllötti hänen paidan etumusta. Tyttö oli jättänyt urheiluliivit pois ja märän kankaan läpi pullotti pari omenan puolikkaan kokoisia palluroita. Vaistomaisesti Sofia vei kätensä rinnoille, mutta Nordström oli jo nähnyt riittävästi. Mies ei jäänyt odottamaan neitokaisen ratkaisua, vaan tarttui tämän polkupyörään ja alkoi taluttaa sitä autoaan kohti. Ällistynyt Sofia jäi suu auki tuijottamaan perään. Hänen joko tuli seurata miestä tai kävellä kaatosateessa kotiin asti.

Kesti aikansa ennen kuin Sofia sai päätetyksi ja siinä ajassa ukkomies oli jo avannut hopeanharmaan Audinsa takaluukun ja sitonut pyörän kiinni. Nordström avasi matkustajan puolen oven ja hieman alistuneen oloisena teinityttö istahti autoon. Ukkomies sulki oven perässä ja vilkaisi pikaisesti ympärilleen. Kun ei huomannut ketään, hän meni kuskin paikalle ja käynnisti auton ohjaten sen päätielle.

”Mä en sitten ryhdy mihinkään.” Sofia totesi napakasti, mutta äänen värinä paljasti arkuuden.

”Ryhdy mihinkään?”

”Siis mä en ala hässiä sun kanssa tai mitään…” Se kuitenkin kuulosti uhmakkaammalta Sofian mielessä kuin sanojen sorruttua lausuttuna ääneen.

”Hässiä? Sofia-pieni, en aio tehdä sinulle mitään pahaan. Mutta koska sinä sait katsella minua viimeksi, niin eikö ole vain reilua, että minä saan vuorostani katsella sinua?”

Varmemmaksi vakuudeksi Nordström siirsi katseensa teinitytön valkoisten pelisukkien verhoamille säärille ja paljaille reisille. Sade oli kostuttanut shortsitkin ja ne istuivat tiukasti haarovälissä paljastaen häpykummun muhkuran. Ukkomies nuolaisi huuliaan ja Sofia tunsi olonsa äärimmäisen kiusaantuneeksi.

”Ok.” Tyttö sanoi vaisusti. ”Mut sopiiko, et mä vaan kosken? En mä voi tehdä seksiä.”

Vastaukseksi Nordström hymyili riettaasti. Hän napsautti kojelaudasta lapsilukon päälle ja käänsi auton syrjäiselle teollisuusalueelle. Se oli autio näin lauantaipäivänä ja mies pysäköi autonsa tyhjän varastohallin taakse. Audin moottori naksui jäähtyessään ja sade ropisi katoon. Ikkunat menivät nopeasti huuruun ja Sofia tunsi kuinka oli eristetty muusta maailmasta. Hän vaivihkaa kokeili ovenkahvaa, mutta se pysyi jämäkästi kiinni. Pala nousi kurkkuun, kun tyttö ymmärsi, ettei mies päästäisi pois ennen kuin saisi sen mitä halusi.

”Joo, mutta nopeasti sitten. Mä kosken sinua, mutta sä et sitten koske mua.” Sofia vielä yritti määrätä sääntöjä.

”Hyvä on.” Ukkomies lupasi. ”En koske sinuun Sofia ellet halua. Mutta vastineeksi haluan kunnon suihinoton.”

Se sai Sofian kakistelemaan. Hänen poikaystävänsä oli kovasti pitänyt suukäsittelystä ja hän oli tehnyt sen useasti. Ei se ollut kummoista, mutta ei erityisemmin epämiellyttävääkään. Irstas toimitusjohtaja kuitenkin oli niin erilainen kuin poikaystävä, eikä Sofia ollut varma osaisiko miellyttää tätä.

Nordström ei jäänyt odottamaan teinitytön reaktiota. Hän veti penkin taaksepäin tehdäkseen tilaa ja alkoi avata vyötään. Ukkomies veti miehuutensa esiin ja Sofia haukkoi henkeä. Patukka oli vielä pehmeän ja velton näköinen, mutta jo nyt se oli poikaystävän kalun kokoinen. Tosin ei poikaystävällä ollut erityisen suurta, ehkäpä jopa hieman alta keskivertomitan, mutta oli se silti ällistyttävää kun keski-ikäisellä äijällä velttonakin yhtä iso.

”Kasvaako ne iän myötä?” Sofia pulpautti ajatuksen ääneen ennen kuin ehti estää itseään.

”Ei toki tyttö pieni.” Nordström naurahti. ”Biologia ei toimi sillä lailla. Olen aina ollut hyvin varusteltu. Minua on kai siunattu sillä tavalla.”

Kun vaalea teinityttö ei vaikuttanut aikovan tehdä puheestaan huolimatta mitään, Nordström tarttui tämän käteen ja vei sen kalunsa päälle. Hän sulki siron kämmen siittimen ympärille ja liikutti sitä ylös ja alas. Kyrpä nytkähteli innostuksesta ja Sofia tunsi kuinka esinahan kulku kutitti kämmenpohjaa. Refleksinomaisesti hän alkoi runkata tätä miehuutta. Se värähtelikin lupaavasti, mutta ei sitten noussut sojottamaan taivaisiin. Ei härskiltä Nordströmiltä virikettä puuttunut, mutta hän oikein hampaat irvessä pidätteli, koska halusi tyttösen käyttävän myös suutaan. Hän levitti reitensä ja kutsui Sofiaa laskemaan päänsä syliinsä.

Säikky Sofia kuitenkin epäröi vielä. Hän katsahti keksi-ikäistä ukkomiestä pitkään. Läheltä tämä näytti vieläkin vaikuttavammalta, kuin varastohuoneessa hyllyen päällä. Hyvin leikattu pukukaan ei täysin peittänyt vatsakumparetta, mutta lihavaksi miestä ei voinut sanoa. Sofian mielestä ukko oli miehekkään roteva, vaikutelma jota vahvisti tynnyrimäinen rintakehä ja hihojen suusta pilkottavat paksut ja karvaiset käsivarret.

Vielä kerran Sofia kokeili auton ovea, tällä kertaa avoimesti. Se pysyi lukossa ja Nordström alkoi kyllästyä leikittelyyn. Hän nosti kätensä tytön olkapäälle ja alkoi painaa tätä alas. Ei väkisin, mutta sen verran päättävästi, että Sofia ymmärsi taipua. Vaikka miehen käsi oli irronnut hänen kämmenen päältä, niin hän yhä piti otteensa kalusta. Samalla kasvot lähentyivät tätä yksisilmäistä hirviötä ja miehen tuoksu pisti nenään. Se ei ollut puhtaasti paha haju, mutta päällekäyvänä kietoi teinitytön pauloihinsa. Siinä ei sentään ollut mukana virtsan tuoksua, joten Sofia uskaltautui avaamaan punaiset huulensa. Hän piti kädellään siittimen pystyssä, teki viimeisen syöksäyksen ja nielaisi terskan suuhunsa.

Sen enempää empimättä, teinityttö alkoi kielenkärjellään kutitella terskan nuppia. Erityisesti sen alapuolta ja sitä aluetta missä esinahkaan kiinnittyvä jänteen tapainen sijaitsi. Sofia tiesi, että poikaystävä oli pitänyt tästä suuresti ja se taisi olla myöskin keski-ikäisen ukon makuun sillä tämä urahti jotakin epämääräistä. Teinitytön kielen kosketus tuntui sähköiskuina munaskuissa ja Nordström vavahteli kauttaaltaan. Kulli pingottautui selvästi ja alkoi laajeta. Sofia oli varautunut tähän, mutta silti oli kummallista tuntea miehen kasvavan hänen suussa. Hän muisti hyvin kuinka suureksi tämä paisuikaan. Siitä huolimatta teinityttö jatkoi herkkutatin lipomista houkutellakseen siitintä kasvamaan entistä isommaksi. Ensimmäiset pisarat esispermaan pusertuivat esiin ja Sofia lipoi tätä kirkasta mettä. Neste maistui voimakkaan metalliselta ja suolaiselta, eikä hän osannut päättää pitikö mausta vai ei.

Se ei tapahtunut hetkessä, mutta vähitellen terska venyi nieluun. Sofia kaki ja koetti kohottaa päätään. Mutta Nordström oli nopeampi ja peitti lapiomaiselle kämmenellä tytön takaraivon. Hän ei puristanut lujaa, mutta teki tytölle selväksi, että ”päätä ei nosteta ja kyrpä pysyy siellä missä oli.” Taistellen oksennusrefleksiä vastaan Sofia totteli ja lutkutti minkä kykeni. Hän sulki silmänsä, hengitti syvään nenän kautta ja yritti rauhoitella itseään muistuttamalla, että ”se oli oikeastaan pelkkä lihapatukka.” Mutta erektio oli vasta puolitangossa ja vääjäämättä se laajeni täyttäen koko suun. Tässä vaiheessa esispermaa valui jo tasaisena norona ja se mikä ei päätynyt poskipäille ja suunpieleen oli nieltävä vaikka kirpeä maku pisteli kitalakea.

Silmissä kirveli ja hengitys oli katkonaista. Siltikään ukkomies ei irrottanut otetta. Sofia pärski, niin että nenästä valui pisaroita ja kasvot loistivat tulenpunaisena. Hän heilautteli päätään puolelta toiselle. Vasta tässä vaiheessa Nordström hellitti ja antoi tytön nostaa päättään hengittääkseen helpommin.

”Mutta klunssin pidät suussasi!” Mies sanoi tarpeettoman terävästi. Hän silitti tytön hiekanruskeaa tukkaa, mutta samalla kääri hiuksia sormien ympärille valmiina tukistamaan mikäli tämä ei tottelisi.

Sofia tunsi miehen otteen päänahassa ja kovakouraisuus suututti. Hän vilkaisi ylös ja katsoi pitkään syvänsinisillä silmillä ukkomiestä. Paljas peittelemätön himo paistoi tämän kasvoilta. Se sai Sofian mielen laukkaamaan. Miehen reaktio vaikutti yhtäältä niin alkukantaiselta ja eläimelliseltä, ettei se ollut soveliasta. Mutta tieto siitä, että oli tämän ylitse ryöppyävän himon aiheuttaja ja kohde, taisi vain jotenkin kiihottaa teinityttöä. Hän sisuuntui silminnähden ja alkoi suullaan naida jäykistyvää parrua. Sofia laski päätään aina miehen syliin asti, niin että terska oli taas nielussa. Sitten hän nosti huulet aina herkkutatin lierien alle, samalla hieman hampaillaan kiusoitellen herkkiä kohtia.

Kerta toisensa jälkeen Sofia toisti liikesarjan, aina hiukan edelliskertaa vikkelämmin. Nordström yllättyi tästä äkillisestä toimeliaisuudesta. Teinitytön otteet olivat kömpelöjä, mutta sitäkin päättäväisempiä ja äkkiä kokenut panomies huomasi saavansa käsittelyä, jollaista ei ollut odottanut 17-kesäiseltä neitokaiselta. Eipä kestänyt kauaakaan kun mahtimela oli kovettunut täyteen erektioon. Oli erittäin työlästä käsitellä näin suurta siitintä paraatikunnossa, mutta Sofia antoi silti parastaan. Hän ei enää saanut punaisia huuliaan edes parrun puoliväliin asti ja leukoja alkoi jomottaa.

”Vittu kun tää mulkku on niin tavattoman paksu!” Sofia voivotteli mielessään, mutta suusta purkaantui vain vaimeaa ähinää.

Pellavapäisen tytön liikkeet olivat hypnoottisia ja lämmin suuvärkki ympäröi kalun. Nordström oli pidätellyt koko viikon unelmoiden tästä kohtauksesta. Hän oli herkkänä kuin kireä jousi ja itse käsittelyäkin merkittävämpää taisi olla mielikuvat ja fantasiat kielletystä hedelmästä. Teinitytön osaaminen taisi olla niin ja näin, mutta se, että imutuksen antoi alaikäinen neitokainen, sai kupeet kiehumaan. Tarvittiin enää tusina hienostumatonta pään pumppausta ja ukkomiehen vatsanpohjassa alkoi säkenöidä. Sofia tietenkin tiesi mihin tämä päättyisi, mutta silti ensimmäinen spermaryöppy tuli yllätyksenä. Kuumaa siemennestettä lensi suoraan kurkkuun ja tyttö yskähti. Hän säikähti pahanpäiväisesti ja koetti nostaa päätään, mutta Nordströmin tiukka ote piti hänet paikoillaan.

Siemenneste oli karvaista ja poltti kitalakea, mutta jo ennen kuin Sofia oli saanut suunsa tyhjäksi, ukkomies pruuttasi lisää sakeaa mahlaa. Kerta toisensa jälkeen jättikyrpä nytkähteli voimakkaasti ruiskuttaen aina vaan lisää spermaa jo ennestäänkin täynnä olevaan suuhun. Kyyneleet nousivat silmiin ja suunpielistä pursui valkoista vaahtoa, mutta tyttöparalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin niellä kaikki se mitä panomies pumppasi suurista kivespusseistaan. Ja tavaraa oli ehtinyt kertyä runsain mitoin viikon kestäneen selibaatin aikana, eikä Sofialla ollut minkäänlaista ajantajullista käsitystä kuinka kauan hyökyaalto kesti.

Yhtäkkiä kuin se oli alkanut, niin tulva loppui. Kulli veltostui nopeasti, mutta Sofialta kesti aikansa niellä laukeamisen tuottama mesi. Kun rauennut ukkomies ei enää estellyt, hän nosti päätään ja heilautti otsalle liimautuneet hiukset taakse. Teinityttö yskähti monta kertaa yrittäen saada taas hengityksen kulkemaan normaalisti. Suussa oli yhä miehen siementä ja sen kitkerä jälkimaku korvensi makunystyröitä. Hän pyyhkäisi kämmensyrjällä leukapieliään ja hämmästyksekseen huomasi sen keränneen poskipäiltä aimo kuorrutuksen sakeaa spermaa.

”Vittu! Tuleeks sulla aina näin paljon?” Sofian käheä ääni oli hädin tuskin kuultava.

”Joskus enemmän, joskus vähemmän.” Nordström totesi lakonisesti. Hänelle enemmän spermaa tarkoitti pidempää laukeamista. Ja sitä myötä suurempaa nautintoa. Mutta ukkomiehen keho joutui ponnistelemaan tavattomasti kuljettaakseen kaiken sen siemennesteen ja hän yhä huohotti raskaasti kliimaksin jäljiltä.

——————————————————————————————————————–

Näytös IV, banaania pillunposkeen

Viiteen ikuisuudelta tuntuvaan minuuttiin ei hopeanharmaassa autossa kuulunut muuta ääntä kuin sateen ropina ja korstomaisen keski-ikäisen miehen syvä huohotus. Voipuneen oloinen äijä vain retkotti raparankana penkillä. Sofia käytti hyväkseen tämän herpaantumista ja kumartui kaivamaan kassistansa vesipullon. Sperman äklö maku maistui yhä suussa ja hän otti pitkän kulauksen pullosta. Mällin maku ei kuitenkaan hävinnyt ja tyttö halusi sylkeä klimpit pois.

”Voitko sä avata?” Sofia vaati toimenpiteitä oven suhteen.

Sumein silmin Nordström hämärästi aisti teinitytön kyytiläisen paikalla. Jokin perverssi kipuna yhä kyti mielessä ja hän vain pudisti päättää ja mumisi; ”En.”

”No, sitten mä syljen lattialle.”

Uhkaus hienon auton likaamisesta tehosi ja sormi painoi nappia kojelaudassa. Mutta se ei ollut oven lukitusmekanismi, vaan sähköinen sivuikkunan avaaja. Ja senkin mies avasi vain raolleen, niin ettei hoikalla tytöllä ollut minkäänlaisia pakomahdollisuuksia. Se ei herättänyt luottamusta Sofiassa, mutta hänelle oli tässä vaiheessa tärkeämpää päästä eroon miehen mausta suussaan. Hän otti uuden huikan vesipullostaan ja purskutti nestettä suussaan. Tämän hän sylkäisi ikkunanraosta ulos ja toisti saman muutaman kerran. Ei sekään vienyt mennessään kaikkea likaisuuden tunnetta, mutta ainakin teinityttö onnistui keräämään itsensä.

”Mähän hoitelin sut. Mitä sä vielä haluat minusta?” Sofia vaati tietää.

”Sinun karvavärkkisi. Koska kerran sinä olet nähnyt minun sukukalleuteni koko komeudessaan, niin eikö olekin vain reilua, että sinä annat kunnon vilautuksen omastasi?”

”Paskat, Mikä sä oot muuttamaan sääntöjä kesken kaiken?”

Uhmakkaasta äänensävystä huolimatta, ajatus ei vaikuttanut Sofiasta niin vastenmieliseltä kuin antoi ymmärtää. Miehen maskuliininen tuoksu leijui raskaana auton sisätiloissa ja huumasi tytön. Sofian pääkoppa oli kummallisen kevyt, ikään kuin pienessä hiprakassa. Estot vaikuttivat kadonneet jonnekin ja ennen kuin hän itsekään oikein ehti tajuta, niin oli vienyt kätensä shortsin syrjälle. Hän veti kangasta sivuun niin, että suora näköala kullanruskean karvoituksen peittämälle hävylle aukeni. Hetken teinityttö vilautteli sulojaan, mutta sitten suoristi pöksynsä ja verhosi näkymän.

”Kunnolla. Ei tuo nyt riitä mihinkään.” Irstas ukkomies vaati. Mutta kun Sofia uudestaan tarttui shortseihin ja oli aikeissa vilauttaa taas, niin miespä torui ja vaati enemmän. ”Ota housut pois ja mene takapenkille.”

Sofian oli helppo päätellä, että toimitusjohtaja oli tottunut käskemään. Ja saamaan tahtonsa läpi. Leikistä oli tulossa koko ajan entistä oudompi, mutta teinityttö oli yhä mukana. Hän riisui pelishortsinsa ja potki ne auton lattialle. Sitten Sofia kiipesi istuimen yli takapenkin puolelle. Häilähtävän tuokion ajan teinitytön hekumallinen peppu oli aivan Nordströmin nenän edessä ja hetken huumassa mies meinasi purra sitä. Sofian onnistui kuitenkin ennen sitä kömpiä takapenkin puolelle. Hän laski takamuksensa alas ja tarttui paidan helmoihin.

”Ei. Pidä paita päällä. On paljon jännittävämpää kuin ei paljasta kaikkea kerralla.”

”Se ei ollut kovin loogista kaiken tehdyn jälkeen,” Sofia ajatteli, mutta hiljaa kohautteli olkapäitään ja antoi T-paidan olla. Sen sijaan hän nojautui penkillä taaksepäin ja levitti reitensä auki. Nordström söi silmillään tätä suloisen neitseellistä teinityttöä. Hän aloitti valkoisten pelisukkien verhoamista sääristä, eteni pitkin paljaita sääriä ja hypähti hetkeksi paidan etumuksen pullotukseen. Mutta paras anti oli ehdottomasti navan alla. Ukkomieheltä meinasi happi loppua, kun hänen eteensä tarjoutui peittelemätön pikkupimppi. Häpy muodosti sopusuhtaisen kummun jalkovälissä ja sen keskeltä pilkistivät pari rosoisia häpyhuulia.

”Jos minä en kerran saa koskea, niin sinun täytyy hoidella itsesi omin käsin.”

Se oli täysin selvä komento alkaa masturboida. Ajatus ei miellyttänyt Sofiaa, mutta oli se parempi kuin ukko olisi alkanut sorkkia känsäisillään kourillaan. Hän vei oikean kätensä haaraväliinsä ja alkoi etusormellaan kosketella klitoristaan. Tytön kukka oli vielä aivan supussa ja hän joutui kuljettamaan sormeaan terälehtien välistä saadakseen sen kukoistamaan. Hän toisti liikkeen monta kertaa ja vähitellen lehdyköiden välistä herahtivat ensimmäiset mesipisarat.

Hitaasti nivuksesta alkoi nousta lämmin kuumotus, mutta se oli liian heikko sytyttääkseen palon. Vaikka kuinka paljon hinkkasi, siveettömän ukkomiehen rivo tuijotus esti Sofiaa nousemaan todellisen nautinnon aallonharjalle. Hän päätti huijata. Teinityttö hankasi koko kädellään jalkoväliä ja aloitti porno-Oskarin arvoisen voihkinnan. Varmemmaksi vakuudeksi hän vei vapaan kätensä tisullensa ja teki pyörittävää liikettä. Näytös oli vauhdikas ja olisi takuuvarmasti tehonnut samanikäiseen pojankloppiin. Mutta kokeneelle ukkomiehelle se oli liian teennäinen.

”Stop tykkänänsä! Mitä pelleilyä tuo on?” Nordström vaati tietää vihaisen kuuloisena, mutta taisi todellisuudessa olla purskahtamassa nauruun.

”Ei se kuule ihan noin mene. En mä ole mikään kone, jonka voi kääntää päälle tosta noin vaan.”

”Hyvä on. Näytös siis riittää. Mutta sitten käytät apuvälinettä.” Koska dildoa ei selvästikään ollut saatavilla, niin Nordströmin katse käännähti etupenkillä lojuvaan vesipulloon.

”Ei tota!” Sofia parahti.

Nordström loi vielä yhden kaihoisan vilkaisun pulloon, mutta sitten ilman lupia siirtyi penkomaan tytön kassia. Rivo virne kasvoillaan hän nosti sieltä hiuslakkaspraytölkin. Mies hieroi sormillaan metallista lieriötä ja arvioi sen kokoa. Pitkä, paksu ja kova, kuten hänen jättikyrpäkin. Sofia säikähti perinpohjaisesti, sillä tuota tölkkiä hän ei millään voisi laittaa pilluunsa. Nordström jatkoi härnäystä ojentaen käsivartensa ja heiluttaen spraytölkkiä tytön kasvojen edessä. Hän olisi niin halunnut survoa sen syvälle karvamättääseen, mutta se olisi mennyt väkivallan tuolle puolelle. Ukkomies palasi kassin pariin ja lopulta löysi mielestään jotakin sopivaa. Hän nosti esiin keltaisen eväsbanaanin ja myhäili tyytyväisen näköisenä.

”No, vittu joo. Ootsä ihan kaistapää?” Sofia totesi yksikantaan. Mutta verrattuna juomapulloon tai hiuslakkatölkkiin, banaani vaikutti melkeinpä siedettävältä. Kotona hänellä oli hieromasauva, joka ei ollut paljoakaan pienempi ja sillä oli ollut mukava kutitella pillua. Tyttö kurtisti kulmiaan, mutta hetken pähkäiltyään ojensi kätensä ja otti hedelmän mieheltä. Hän arvioi sitä kädessään. Banaani oli pidempi ja paksumpi kuin hänen poikaystävänsä, mutta ei sentään toivottoman kokoinen. Sen pinta tuntui nahkealta ja se vaikutti pehmeältä puristaessaan.

”Jos tuo ei kelpaa, niin voit tulla tänne eteen ja tunkea vaihdekepin römpsääsi.” Nordström uhkasi.

Banaani ei ollut mikään ideaali seksilelu, mutta Sofialla ei ollut juurikaan vaihtoehtoja. Loppuen lopuksi banaani taisi sittenkin olla parempi kuin kova vaihdetanko. Hän siirsi sen oikeaan käteen ja vei nupin hävyllensä. Banaanin päässä oli karhea tuppi ja se raapi herkkää pillunseinämää. Sofia irvisti, mutta hän alkoi työntää banaania kehoonsa. Saatuaan sen kunnolla pimppiinsä, hän otti tyvestä varovaisesti kiinni kahdella sormella ja peukalolla. Vieläkin aremmin Sofia työnsi banaanin syvälle pillunsa. Kesti aikansa tottua sen nahkeaan kosketukseen, mutta helpotukseksi se ei ainakaan pakottanut tai vääntänyt pimppiä nurinniskoin koollaan.

Vibraattorin kanssa pelehtiessään, tyttö yleensä antoi sen olla vaginassaan ja nautti värinästä ympäri kehoaan. Mutta mies selvästi halusi esityksen ja Sofia alkoi kuljettaa banaania eestaas värkissään. Se ei tuntunut erityisemmältä, mutta hän huomaisi kuinka ukkomiehen teräksenharmaissa silmissä leiskui raaka kiima. Teinityttö vatkasi banaania kiihtyvässä tahdissa tuhteroonsa. Hän jopa nosti lantiotaan ja kohottautui puolikaareen. Sofia päästeli vaimeita voihkahduksia ja sulki silmänä. Se oli yhä teatteria, mutta selvästikin enemmän Nordströmin mieleen. Suljettujen silmäluomien takaa Sofia ei nähnyt kuin ukon tykki oli taas ojentunut täyteen taistelukuntoon ja kuinka tämä runkkasi sitä kiivaasti.

Ensimmäinen ja viimeinen varoitus ukkomiehen kiihkosta oli Sofian poskelle ropiseva lämmin sperma. Teinityttö pelästyi tätä pahanpäiväisesti ja silmät räpsähtivät apposen avoimiksi. Hän kohottautui ja käänsi päänsä sivuun, mutta siemensyöksyä oli liian myöhäistä estää. Vaikka oli lauennut vain tuokio sitten, Nordström oli ehtinyt kerätä uuden ammuslastin ja sen hän nyt häpeilemättä roiski tytön pelipaidalle. Se oli kuin pienoismyrsky auton sisällä ja jo kuivahtaneen paidan etumus kastui läpimäräksi maskuliinisesta eritteestä. Vauhkoontunut Sofia hypähti penkillä ja jännittäessään pohkeitaan tuli vahingossa murskanneeksi banaanin pillussaan.

Sofia kiljui vielä senkin jälkeen, kun sadetus oli loppunut. Vaikka oli saanut vain vähän aikaa sitten miehen suuhunsa, niin päälle laukeaminen oli jotenkin pahempaa. Lisäksi hänen jalkovälinsä oli sotkeentunut vaaleakeltaiseen banaanimössöön. Varovaisesti tyttö veti banaaninkuoret tuhterostaan, mutta muussaantunutta banaania oli ehtynyt levitä ympäriinsä aina penkin nahkaverhoukselle asti. Se oli nöyryyttävää, häpeällistä ja mikä pahinta, hänen paras pelipaita taisi olla pilalla.

”Perse! Oliks tää muka hauskaa? Mun vittu on ihan banaanissa ja paita on paskana.”

Teinityttö kiskoi takaoven kahvaa ja viimein Nordström heltyi. Mies vapautti lapsilukituksen ja Sofia välittömästi pomppasi autosta. Ulkona hän seisoi kädet puuskassa ja vihaisena vain huomatakseen, ettei hänellä ollut housuja jalassa. Se oli enemmän kuin noloa ja Sofia toivoi maan nielaisevan hänet. Nöyränä tyttönä hän kumartui takaisin auton sisälle ja kurottautui ottamaan shortsejaan etupenkiltä. Mutta Nordström oli nopeampi ja nappasi pöksyt itselleen.

Toimitusjohtaja pikaisesti nosti omat housut nilkoista ja napitti ne kiinni. Sitten hän sujautti shortsit housuntaskuunsa ja nousi autosta. Parikymmentä senttiä pidempi mies tuli aivan kiinni siroon teinityttöön. Sofia olisi halunnut jousta karkuun, mutta ei voinut peppu paljaana.

”Anna pökät mulle!” Vaalea neitokainen vaati.

Roteva ukkomies ei sanonut mitään, vain kumartui kohti. Hän painoi huulensa vasten Sofian suuta. Suudelma oli väkevä ja miehekäs. Tytöllä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vastata siihen vaikka ei pitänyt sen hyökkääväisyydestä. Sitten Sofia tunsi käden hänen takamuksellaan. Se kouraisi hänen kiinteää peppua ja sormi tunkeutui persekannikoiden väliin. Sofian huuto tukahtui miehen huulien tiukkaan puristukseen. Hän kiemurteli, mutta lapiomainen kämmen puristeli kahta kovemmin. Nordström piti 17-kesäisen tytönhupakon otteessaan monta pitkää minuuttia, kunnes lopulta päätiellä ohi ajavan rekan ääni herätti horroksesta.

Toimitusjohtaja astahti taaksepäin ja antoi shortsit takaisin. Sofian suu avautui valmistautuen kiukkuiseen ripitykseen, mutta äkkiä hän huomasi, ettei hänellä ollut mitään sanottavaa. Hän tunsi itsenä hyväksikäytetyksi, mutta jossakin alitajunnan syövereissä velloi yhä seksuaalinen hehku. Välttäen katsomasta miestä silmiin, Sofia laittoi pelihousut jalkaansa ja käveli auton takakontille. Hän alkoi irrottaa polkupyöräänsä.

”Etkö halua kyytiä kotiisi?” Nordström ihmetteli.

”On parempi, että menen yksin.”

Sade oli laantunut heikoksi tihutukseksi ja teollisuusalueelta oli vain parin kilometrin matka kotiin. Sofia ei halunnut jäädä enää hetkeksikään kahden kesken tämän keski-ikäisen äijän kanssa. Vaikka tämä vaikuttikin kesyyntyneen, niin teinityttö ei aikonut ottaa riskiä tämän seksivietin palaamisesta. Saatuaan pyöränsä ja kassinsa, tyttö hyppäsi satulaan, mutta Nordström ojensi kätensä vielä kerran. Miehellä oli kädessään käyntikortti, jonka hän antoi hämmentyneelle Sofialle.

”Soitatko minulle? Kääntöpuolella on minun oma yksityinen kännynumero.” Mies pyysi jopa pikkuisen anovalla äänensävyllä.

Sofia ajatteli ehdottomasti vastata ”Ei”, mutta tätä yksitavuista sanaa ei sitten muodostunut äänijänteissä. Hänen isän ikäisessä papassa oli vain jotenkin sellaista säkenöintiä ja varmuutta, jota ei löytynyt hänen poikaystävästään. Tämä oli täysi pervo namusetä, mutta Sofia aisti tämän seksuaalisen intensiteetin, jota ukkomies suorastaan uhkui ympärilleen. ”Miehen jäntevillä käsivarsilla olisi varmasti hyvä keinua, mutta olisiko se riittävän turvallista?”

”Ehkä. Mun pitää miettiä…” Sofia lopulta vastasi, otti käyntikortin ja lähti polkemaan kohti kotia.

——————————————————————————————————————

Näytös V, kurkun mitalla

Sofia oli ollut kuin kuumeessa useamman päivän. Kohtaaminen keski-ikäisen ukkomiehen kanssa oli jättänyt jälkeensä hiljaisella liekillä palavan seksuaalisen kiihkon. Hän ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin rotevaa pappaa ja tämän suonikasta miehistä elintä. Teinitytön verkkokalvoille oli syöpynyt kuva toimitusjohtaja Nordströmin pitkästä ja paksusta siittimestä ja se saattoi tupsahtaa esille mitä kummallisimmista aiheyhteyksistä.

Päivällä kauppareissulla marketissa äitinsä kanssa, Sofia oli jämähtänyt vihannestiskin luokse. Hän oli huomannut ensin banaanitertun ja hetken hypisteli niitä käsissään. Mutta banaanista oli huonot muistot, eikä hän kaivannut sellaista. Silmäkulmastaan hän kuitenkin oli nähnyt kurkkulaatikot ja unikävelyssä siirtynyt niiden luokse. Suuret ja mehukkaat kasvihuonekurkut olivat tuoneet mieleen keski-ikäisen ukon jättikyrvän. Hän ei ollut kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan kurkkulaaria ja vapisevin sormin hivelemään vihreitä pamppuja. Ne niin muistuttivat miltä tuntui käsitellä Nordströmin patukkaa ja kuinka iso tämä olikaan ollut. 10 minuuttia Sofia oli pyörinyt vihannesosastolla kuin kuumehoureissa ja hänen äitinsä oli alkanut hermostua. Tämä oli pitkään vilkaissut punehtuneita kasvoja ja otsalle virinnyttä hikipisaraa ja hieman huolissaan lapsensa voinnista oli kysynyt:

”Ootko kunnossa? Onko sinulla kuumetta?”

Tämä oli herättänyt Sofian horroksesta ja hän oli hätkähtänyt.

”Joo, mä oon ok. Mietin vaan josko ottaisi kurkkua välipalaksi.” Sofia oli vastannut yrittäen kuulostaa mahdollisimman luontevalta, mutta värinää äänessä ei kyennyt peittämään kokonaan.

Äiti ei voinut olla huomaamatta tätä, mutta pikaisesti kuittasi sen tyttärensä oikutteluna ja taas ties minkä terveysvinkin tuomana ruokatuittuiluna. Niin vain kuitenkin vihannestiskin suurin ja komein kurkku oli luikahtanut ostoskärryihin. Äiti ja tytär olivat voineet jatkaa ostoskelua, mutta episodi ei niin vaan häipynyt Sofian mielestä.

Illalla uni ei tullut ja hikisenä Sofia kieriskeli lakanoissa, mutta mikään ei auttanut. Hänen mielessään Nordströmin suuri siitin ja vihreä kurkku olivat sulautuneet yhteen, eikä mielikuvasta päässyt millään eroon. Teinitytön oli pakko nousta ja hiipiä läpi nukkuvan talon alakerran jääkaapille. Hän nappasi kurkun käteensä ja vei sen mukanaan huoneeseensa. Päästyään takaisin sänkyynsä, Sofia alkoi vapisevin käsin kuoria muovikelmua kurkun päältä. Sormet eivät millään meinanneet totella ja hän pudotti vihanneksen patjalleen pari kertaa ennen kuin kelmu oli saatu pois.

Yölampun hämärässä kajossa Sofia ihaili kurkkua. Se oli pitkä, tytön kyynärvarren mittainen ja mahdollisesti Nordströmin työkaluakin suurempi. Ja painava. Sofia joutui oikein kaksin käsin punnitsemaan miten painava suuri kasvihuonekurkku voikaan olla. Lisäksi se oli jämäkkä ja kova. Se ei taipunut tai joustanut käsittelyssä, mutta sellainen oli ollut ukkomiehen mahtimela. Kurkku ei ollut tasapaksu vaan se oli toisesta päästä paksumpi. Siinä oli tyvi joka oli suippo, mutta laajeni paksuksi palluraksi jonka jälkeen varsi ojentautui tasapaksuksi patukaksi.

Sofia ei voinut olla miettimättä miltä kurkku tuntuisi hänen sisällään. Jopa kiimahuumassaan Sofia pystyi tajuamaan, että se vain symboloi Nordströmin miehuutta ja todellisuudessa se oli mies jota hän halusi sisäänsä. ”Mutta pervo namusetä oli poikkeuksellisen kookas ja ehkäpä tarvitsisi ensin vähän harjoitusta,” Sofia selitti itselleen. Hän veti päältään yöpaidan ja istahti vuoteelleen levittäen jalkansa. Hän vilkaisi vaalean karvoituksen peittämään häpyään ja huomasi ajatukset irstaasta papasta avanneen kukan ja nostaneen kasteen terälehdille.

Hengittäen raskaasti, teinityttö vei suuren kurkun jalkoväliinsä. Hän asetti paksun pään vasten pimppiä ja mutta jo silmämääräisesti pystyi toteamaan, ettei saisi sitä tuhteroonsa. Huokaisten pettymyksestä Sofia nosti kurkun. Hän laittoi kätensä paksun tyven ympärille ja vain vaivoin sai sormensa sen ympärille.

”Tarkoittaaks tää, että en pysty olee miehen kanssa?” Sofia kysyi itseltään.

Kuumepistos vain paheni tästä ajatuksesta ja hänen oli pakko kokeilla. Tyttö avasi suunsa ja vei kurkun sinne paksu pää edellä. Mutta tyvi oli melkein liian suuri suullekin ja hän joutui avaamaan leukansa apposen avoimeksi ennen kuin kurkun paksu pallero meni hampaiden välistä. Kookas kuten Nordströmin herkkutattikin, mutta kun Sofia oikein työnsi, hän sai nielaistua paksun kurkunpään. Teinityttö kallisti päätään taaksepäin ja simuloi suihinottoa. Hän työnsi kurkun niin syvälle nieluun kuin vain uskalsi. Taistellen oksennusrefleksiä vastaan, hän piti suuren vihanneksen suussaan ja kostutti sitä syljellään.

Leukoja jomotti, mutta Sofia antoi aimo käsittelyn vihreälle kurkulle. Oikea mies olisi varmaan lauennut nopeasti tässä lutkutuksessa, mutta teinityttö halusi vihanneksen olevan mahdollisimman liukas syljestä ennen kuin yrittäisi tunkea sitä pimpsalooraansa. Arveltuaan kurkun saaneen tarpeeksi kostuketta, hän nojautui selällensä sängylle ja nosti jalkansa koukkuun. Suuri kurkku kiilteli hämärässä valonkajossa ja tärisevin käsin tyttö vei sen taas jalkoväliinsä. Hän otti molemmilla käsillään tiukan otteen vihreästä vihanneksesta ja ohjasi sen pillunhuulille.

Sofia vinkaisi hiljaa kun suippo pää painui pilluun. Mutta kurkun ympärysmitta laajeni paksuinmilleensa heti tämän suipon pään jälkeen, eikä tytön häpyhuulet auenneet tarpeeksi. Paksu tyvipallura väänsi pimpin terälehdet erilleen ja venytti suuaukkoa niin, että se sattui. Sofia irvisti kivusta, mutta puski minkä kykeni. Siltikään emätin ei venynyt tarpeeksi ja suuri kurkku jämähti kiinni pillunhuuliin. Hän älähti turhautuneena. Tytön pimppi oli kiimaliekkien polttelema ja tarvitsi kipeästi täytettä. Hän päätti vaihtaa kurkun päätä ja hieroi sylkeä kapeammalle puolelle.

Kapea oli suuren kurkun tapauksessa hyvin suhteellinen käsite, mutta toinen pää oli ainakin sentin läpimitaltaan pienempi. Mutta siinä ei ollut suippoa kärkeä ja Sofia värähti tuntiessaan kurkun pyöreän pään pillunaukolla. Tällä kertaa hän ei luovuttanut vaan puski suurta kurkkua sisäänsä. Kova vihannes ei joustanut lainkaan ja vaalean tytön huulilta purkaantui tuskainen parahdus. Siitä huolimatta hän survoi kaksin käsin ja sai kuin työnnettyä paksun kurkun pilluunsa. Se tuntui kylmältä ja epämiellyttävältä. Kurkun pinta oli jotenkin nahkea ja tarrautui kiinni emättimeen. Ja se oli erittäin kova ja suuri. Sofiasta se tuntui kovin erilaiselta kuin yksikään poika aikaisemmin.

”Tältäköhän Nordström tuntuisi?” Teinityttö pohti. ”Ei ehkä näin kylmältä, mutta olisiko hän yhtä jämäkkä ja täyttävä?”

Kipunat välkkyivät yhä silmissä, mutta Sofia oli vaipumassa fantasiointiin. Roteva miehinen mies hänen päällään ja sisällä. Tyttö levitti reisiään tehdäkseen tilaa kookkaalle kurkulle ja rentoutti lihaksiaan. Vihannes ei vaikuttanut enää yhtä kylmältä ja hän alkoi tottua sen suureen kokoon. Sofia ei alkanut työntelemään kurkkua eestaas, vaan jätti sen pimppiinsä. Sen sijaan hän vei kätensä herkkunapille ja aloitti kiihkeän sormettamisen. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli, ettei uumassa ollut pelkkä kasvis vaan kuuma ja tulinen mies.

Ei tarvittu kauaa kun Sofia jo oli hekuman huipulla. Hän tuli äänekkäiden vingahdusten saattelemana. Pillu sykki rajusti ja yritti puristaa kurkkupötkylästä mehut ulos. Kova vihannes piti kuitenkin puolessa lihamyllyä vastaa ja emättimen pakotus toi pikantin lisämausteen orgasmiin. Sofia puuskutti raskaasti minuuttitolkulla ennen kuin hänen kehonsa toipui laukeamisen vyörystä. Varovasti vaalea tyttö veti kurkun hellästä pimpistään. Hän nosti vihanneksen ja katseli pitkään pillunmehuista kiiltelevään patukkaa.

”En tiennytkään, että vihannestiskiltä voi löytyä näin maukas kokemus.” Sofia kikatti itsekseen. Hän pyyhki kurkun huolellisesti yöpaitaansa ja piilotti sen pöytälaatikkoon. Tyttö ei osannut sanoa kauanko vihannes pysyisi tuoreena, mutta arveli siitä riittävän useampaankin pimpinvenytyssessioon. ”Ja olisihan sitten marketin vihannesosasto, josta varmasti löytyisi lisää mehukkaita kurkkuja.”

Tyydytetty teinityttö tunsi syvää väsymystä, mutta silti ajatukset pyörivät ukkomiehen ja tämän lihanuijan ympärillä. Uni tuli kuitenkin nopeasti, mutta sitä ennen Sofia oli vakaasti päättänyt, että hänen pitäisi päästä kokeilemaan miltä oikea jättikyrpä tuntuisi syvällä pimpsassa.

——————————————————————————————————————

Näytös VI, muhkeaa herkkutattia metsänsiimeksessä

Seuraavana aamuna pimppi oli hellänä ja kosketusarka. Sofia päätti lopettaa kurkulla leikkimisen, jottei satuttaisi itseään. Kasvishuonekurkku oli yksinkertaisesti liian suuri leikkikalu seksikokeiluihin.

”Tuttu ja turvallinen vibraattori saisi riittää jatkossa,” hän tuumaili itselleen.

Mutta jo iltapäivällä kuumotus oli palannut ja tyttö tekstasi viestin Nordströmille. Vastausta ei vaan kuulunut, eikä seuraavana päivänäkään kun hän tekstasi uudelleen. Tavallaan Sofia oli helpottunut, sillä suhteen aloittaminen kolme kertaa vanhemman naimisissa olevan ukkomiehen kanssa ei ollut simppeliä. Hän tiesi olevansa samanikäinen kuin miehen poika ja vieläpä samassa lukiossa. Eikä äijä selvästikään halunnut julkista suhdetta alaikäisen teinitytön kanssa. Tosin ei Nordström ollut sellainen, jonka Sofia olisi halunnut esitellä äidillensä poikaystävänään. Mutta jollakin kummallisella tavalla tyttö oli ehtinyt joutua karismaattisen miehen pauloihin.

Kahden päivän päästä viimeisestä viestistä kännykkä yllättäen piippasi. Siellä oli viesti Nordströmiltä, joka lyhyesti kysyi; ”josko Sofia haluaisi tavata hänet?” Sydän pamppaillen Sofia luki viestin useamman kerran. Hän oli halunnut tätä, mutta silti mietti pitkään ennen kuin vastasi. Sillä Sofia tajusi, ettei mies kutsunut yhdessä syömään jäätelöä ja pitämään kädestä. Tämä halusi seksiä. Puhdasta härskiä naimista. Sofia ei pitänyt itseään sellaisena tyttönä, mutta niin vain tekstiviesti palautti mieleen kolossaalisen miehuuden.

Sofia oli ehtinyt mennä niin pitkälle, ettei perääntymisen mahdollisuutta enää ollut. Lopulta hän vastasi ja sai takaisin ehdotuksen tavata jo samana päivänä ja tarkat ohjeet siitä miten tuli toimia. Ukon määräileväisyys kuohutti Sofiaa, mutta hän oli jo ehtinyt tutustua miehen dominoivaan mielenlaatuun. Tämä oli toimitusjohtaja niin työelämässä kuin sen ulkopuolella ja painotus oli nimenomaan sanalla ‘johtaja’. Niellen ylpeytensä, tyttö tekstasi takaisin ”Ok, nähdään.”

Hyvissä ajoin ennen sovittua ajankohtaa, Sofia tallusti kaupungintalon takapihan autiolle parkkipaikalle. Vaikka kello ei ollut neljääkään, niin näytti siltä, että kunnan virkailijat olivat hylänneet työpaikkansa ja rynnännet hyvissä ajoin vapaa-ajan viettoon. Vaaleahiuksinen nuori nainen kesämekossa näytti yksinäiseltä kiertäessään parkkikenttää rauhattoman oloisena. Kuuma kesäkuun iltapäiväaurinko poltti niskaan, mutta 17-vuotias Sofia värisi kylmästä.

Tasan kello neljä Nordströmin hopeanharmaa Audi kääntyi parkkipaikalle. Auto kaarsi Sofian vierelle ja toimitusjohtaja nousi kuljettajan paikalta. Tämä näytti tulleen suoraan töistä, sillä tumma miestenpuku vaikutti sopimattomalta kuumaan kesäpäivään. Edes kravattiakaan ei oltu löysätty. Nordström kiersi auton ympäri ja tervehti tyttöä kevein poskisuudelmin. Se oli tungettelevaa Sofian mielestä ja mies jatkoi jäämällä seisomaan aivan liki. Parikymmentä senttiä pidempi Nordström jätti teinitytön suorastaan varjoonsa.

Ukkomies tuijotti häpeilemättömän himokkaasti nuorta tyttöä. Kellertävä kesämekko oli ollut hänen ideansa. Äijä tapitti sen kevyessä tuulessa hulmuavaan helmaa ja kuinka tytön hento varsi kuulsi sen läpi. Vasta ohiajavan auton ääni vapautti Nordströmin kiimahoureista ja hän siirsi katseena. Mutta hän tiesi kohta saavansa kaiken minkä haluaisi ja pelkkä ajatuskin nuoresta suloisesta neitokaisesta sai myllerryksen käyntiin housuissa. Tärisevin käsin mies avasi auton oven ja viittasi Sofiaa nousemaan kyytiin.

Nordström suuntasi Audin nokan kohti kaupungista pois vievää maantietä. Sofia oli kuvitellut ukon vievät hänet kotiinsa, mutta pian he olivat ohittaneet lähiön omakotitalot. Mies ei sanallakaan vihjannut lopullista määränpäätä, vaan täytti ajankulun tyhjänpäiväisellä tarinoinnilla. Pitäen toisen silmän tiessä, hän toisella silmällä tiiraili vieressään istuva nuoren naisenalun suloja. Se, että tyttö oli alaikäinen, taisi vain lisätä kiihotusta. Pian keski-ikäinen ukko oli niin kiihdyksissä, että hädin tuskin pysyi kaistallaan. Miehen naama punotti ja Sofia vähän pelkäsi tämän saavan sydänkohtauksen, mutta alati kasvava pullotus housujen etumuksessa kieli jostakin muusta.

Puolen tunnin ajon jälkeen Nordström ohjasi kapealle metsätielle. Sofia pohdiskeli, että josko miehellä olisi jossain piilopirtti tällaisia salattuja panohetkiä varten. Mutta polku kävi vaikeakulkuiseksi ja Nordström pysäytti auton tukkipinon viereen. Se oli päätepysäkki ja mies käski nousta autosta.

Sofia ihmetteli missä he olivat. Ympärillä oli vain läpitunkematon metsä, eikä missään ollut merkkiä ihmisasutuksesta. Mutta Nordströmillä vaikutti olevan selkeä suunnitelma.

”Aika keventää vaatetusta.” Mies totesi ja käski tyttöä riisuuntumaan.

”Miksi? En mä täällä.” Pelästynyt Sofia protestoi, mutta toimitusjohtaja ei aikonut sietää vastaväitteitä.

”Turha sitä on kainostella. Ei täällä ole ketään näkemässä. Luonnonasussa minä aion hässiä sinua ja olisi sääli repiä riekaleiksi tuollainen nätti mekko.”

Miehen teräksenharmaista silmistä näkyi, että hän oli tosissaan. Tämän hinku ja halu olivat niin päällekäyvän hyökkääviä, että teinityttö arveli tehneensä pahan virheen. Itku ei ollut kaukana, mutta Sofia koki, että hänellä oli vähän vaihtoehtoja. Hän tarttui kesämekkonsa olkaimiin ja pudotti sen päältään. Taisteltuaan hetken rintaliivien hakasten kanssa, hän riisui nekin. Pikkupöksyt seurasivat perässä nopeasti ja hetkessä Sofia seisoi alasti rotevan äijän edessä. Vain vaaleanpunaiset tennarit ja valkoiset nilkkasukat saivat jäädä jalkoihin.

Nordström katseli pitkään teinitytön hekumallisen sopusuhtaista vartaloa. Tyttö ei ollut anorektisen laiha, mutta hänen painovoimaa uhmaavassa kropassa ei ollut grammaakaan ylimääräistä rasvaa. Kimmoisat reidet, kiinteä peppu ja pystyt pyöreät rinnat saivat irstaan ukon kutakuinkin kuolaamaan himosta. Pisteenä iin päälle pullea häpy kaartui jalkojen välissä muodostaen lupauksia tarjoavan kumpareen. Vaalea untuvainen karvoituskin vaikutti paljastavan enemmän kuin peittävän ja Nordström tuskin malttoi odottaa milloin saisi upottaa meisselinsä tuohon karvamättääseen.

Pervo ukkomies otti tilanteesta kaiken irti ja antoi ilkosillaan olevan teinitytön odotella, kun itse etsi jotakin mukamas tärkeää auton takaluukusta. Vaatetuksen epäsuhde oli tehokas vallankäytönväline ja Nordström viivytteli tahallaan tehdäkseen selväksi teinitytölle, että kuka määrää. Tosin tämä taisi olla muutenkin selvää Sofialle ja hän tunsi kuinka painostavaa ilmapiiriä olisi voinut leikata veitsellä. Alastomuus vain lisäsi Sofian pienuuden tunnetta tuota raavasta ukkomiestä kohtaa. Hän tunsi itsensä kuin pikkutytöksi, joka oli saamassa torut ilkeältä isoisältä. Tosin tämä isoisä ei tyytyisi verbaaliseen nuhteluun vaan hoitaisi kurituksen ryhmysauvallaan.

Viimein Nordström löysi mitä haki ja nosti takaluukusta vanhan harmaan huovan ja pärekorin. Oli tullut ukkomiehen vuoro riisua kuteensa. Takki ja kravatti lennähtivät auton katolle. Hän avasi takaoven ja istahti penkille. Housut, paita ja kengätkin lähtivät päältä nopeasti. Mies laittoi jalkaansa lenkkitossut, mutta muuten hän oli yhtä ilkosillaan kuin nuori naisenalku. Sofia ei voinut olla vilkaisematta miestä kun tämä suoristautui täyteen mittaansa ja ojenteli käsivarsiaan. Pitkä mies hipoi pilviä ja omasi ikäisekseen vetreänoloisen vartalon. Hän ei ollut lihaksikasta bodarityyppiä, mutta leveät hartiat ja laaja rintakehä uhkuivat voimaa. Vaikka otsalta tukka olikin jo karannut, niin rinnassa ja käsivarsissa karvoitusta riitti.

Sofia tietoisesti vältteli katsomasta Nordströmin jalkoväliin, mutta lopulta ei voinut vastustaa kiusausta. Syrjäsilmällä hän vilkaisi varustuksia ja punastui näkemästään. Ukon kalu roikkui vielä velttona jalkovälissä, mutta oli jo nyt melkoinen parru. Paksu ja suonikas elin suorastaan uhkui elinvoimaa ja nytkähdykset vihjailivat tulevasta pullistumisesta. Voimaa uhkuivat myös miehen kivespussit, jotka kookkaina ja raskaina roikkuivat jalkovälissä. Ensimmäiset kiiltävät tipat pusertuivat siittimen pissareiästä, mikä sekin kertoi selkeää kieltä ukkomiehen kiihottuneisuudesta. Hän kouraisi muniaan ja tunsi kuinka ne olivat valmiina koitokseen. Mutta tässä mies ei aikonut nussia vaan viittasi Sofiaa kulkemaan polkua pitkin syvemmälle metsään ja lukittuaan auton lähti seuraamaan keinuvaa takamusta metsän siimekseen.

Pari käveli muutaman minuutin kunnes he tulivat pienen hakkuaukean reunaan. Se näytti riittävän Nordströmille ja hän etsi sopivan tasaisen ja pehmeän alustan. Sellaisen hän löysikin erään kannon vierestä ja levitti huovan maahan. Vasta nyt Sofia tajusi, ettei mitään salaista piilopirttiä olisi, vaan ukko halusi panna ulkona keskellä metsää!

”Eihän me voida täällä … joku tulee ja näkee…”

”Höpsis, eihän täällä liiku ketään. Mikäs onkaan sen parempaa kuin rakastella ulkona luonnon keskellä.” Nordström vilkaisi ranteessa olevaa kelloa. ”Iltaan on vielä runsaasti aikaa. Miten on, löytyykö riittävästi luonnetta lunastaa vihjailusi ja mennä loppuun asti”

Nordström hymyili tytölle, mutta se vaikutti olevan enemmän saalistajan hampaiden paljastus uhrilleen kuin ystävällinen tervehdys. Miehen tuimassa katseessa ei ollut lainkaan vihaa, mutta se oli niin intensiivinen, että Sofia välittömästi hylkäsi kaikki ajatukset vastarinnasta. Mutta lihalliset leikit eivät alkaneet välittömästi, vaan Nordström laski pärekorin huovan keskelle ja viittasi tyttöä istumaan alas. Sofia epäröi, koska huovassa oli suuria, eltaantuneen näköisiä laikkuja. Niistä tuli mieleen kuivuneet spermaklimpit ja saattoivat hyvinkin olla sitä.

”Ilmeisesti huopakin on jokin papan kiero kuje.” Sofia päätteli, mutta varoi visusti lausumasta ajatuksiaan ääneen. Sen sijaan hän etsi mahdollisimman puhtaan kohdan huovasta ja laski takamuksensa maahan.

”Juotko viiniä?” Nordström kysäisi, kun oli istahtanut itsekin alas. Hän kaivoi korista punaviinipullon ja kaksi lasia. 17-vuotias tyttö oli tietenkin jo ehtinyt maistaa alkoholia, mutta Sofia ei pitänyt itseään minään alaikäisenä juopottelijana. Varovasti hän otti siemauksen lasistaan. Viinin terävä pistos kutitteli tottumattomia makuhermoja, mutta siinä oli hedelmäinen jälkimaku ja juoma meni alas helposti. Teinityttö otti toisen kulauksen ja tunsi kuinka vatsaan levisi lämmin polte. Se eteni nopeasti päähän ja Sofian olo keveni.

Juoman lisäksi pärekoriin oli kätketty piknikateria; pastaa, kanaa, leipää ja salaattia. Ruokahalu oli tallella ja Sofia suorastaan mätti apetta kupuunsa täyttääkseen kurnivan vatsan. Nordström näytti herrasmiehen puolensa ja ruokailu sujui keveän jutustelun merkeissä. Punaviini vei mukanaan estot ja alastomuutta lukuun ottamatta tilanne vaikutti viattomalta eväsretkeltä. Sofia mutusteli leipäpalaa ja kuunteli tarinointia.

”Toimitusjohtaja kieltämättä oli kiehtova persoona, yhtä aikaa sekä brutaali, että huomaavainen. Ja selkeästi kokenut irstailija, jonka suuri heppi oli vieraillut lukemattomissa naisissa.” Sofia arvioi vastapelurinsa. Tämä eriskummallinen yhdistelmä oli ottanut Sofian pauloihinsa ja pikkuhiprakassa hän kikatteli miehen jutuille ja taisipa jopa väläyttää flirttiä.

Jälkiruoaksi oli tarjolla kermavaahdolla koristeltu kiisseli. Viini oli lopullisesti rentouttanut alaikäisen tytön ja naurahdusten kaikuessa metsäaukiolla, hän hanakasti lusikoi marjakiisseliä. Mutta Nordströmilläpä oli mielessä toisenlaiset jälkiruoat. Hän siirtyi huovan toiselle puolelle ja painoi kroppansa teinityttöön kiinni. Sofia äkisti muisti taas lihalliset halut ja kavahti kosketusta. Nordström antoi neitokaisen lusikoida kiisseliä vasemmalla kädellään, mutta oikean käden hän vei kalulleen. Viesti oli selvä, ukkomiehen kyrpä piti runkata pystyyn.

Pienen kämmenen kömpelökin ote miellytti Nordströmiä ja verkkaisesti kalu alkoi paisua. Nuori Sofia ei ollut asiantuntija miehuuksien suhteen, mutta hänen tuntemat pojat eivät juuri vaatineet yllykettä, vaan penikset olivat yleensä valmiita tositoimiin hetkessä. ”Ehkäpä äijän muna oli niin jättimäinen, että kesti aikansa ennen kuin siihen kulki tarpeeksi verta.” hän pohti. Silti tämä hidas jäykistyminen oli oudolla tavalla kiihottavaa. Siitin sykki sydämenlyöntien tahtiin ja se sai kämmen kihelmöimään. Sofia ei edes itse huomannut kostuvansa ja hänen kukkansa avautuneen.

Kesti useamman minuutin ennen kuin suonikas jättikyrpä saavutti täydet mittansa. Lopulta se oli niin paksu, että teinitytöllä oli vaikeuksia saada sirot sormensa kiertymään sen ympärille. Erektio oli hämmästyttävän vankka, eikä joustanut kuin hiukkasen vaikka Sofia puristi parrua minkä jaksoi. Ainoastaan terska vaikutti pehmeältä ja kumimaiselta, ikään kuin sukuelimen tattimainen hattu vielä odottaisi tositoimeen pääsyä ja kovettuisi täyteen mittaansa vasta naisen haaruksessa.

Tässä vaiheessa herrasmies olisi tarjonnut esileikkiä myöskin partnerilleen, mutta kiiman sumentamasta Nordströmistä ei ollut enää herrasmieheksi. Hän vain lätkäsi kouransa Sofian täyteläiselle, appelsiinin puolipallon kokoiselle tisulle ja alkoi rutistella. Otteet olivat ronskit, mutta niin vain teinitytön nännit kovettuivat. Viimein Sofia huomasi nousevan kuumotuksen jalkovälissään ja kuinka hänen häpyhuulensa olivat turvonneet ja tulleet esiin kätköstään. Hän tajusi kauhukseen haluavansa ukkomiestä ja punastus syveni poskipäillä. Ja vielä nolompaa oli, että irstas äijä huomasi kasvavan kiiman. Hän leipoi tisua entistä kovakouraisemmin ja läimäytti toisen kätensä tytön reiden sisäpinnalle.

”Ei me voida. Emmä voi… Sä oot liian iso!” Sofian mieli muuttui äkisti ja hän hypähti seisomaan.

”Höh! Sehän tässä on kivaa. Likka, saat kohta kokea miltä tuntuu raavas mies eikä mitkään pojanklopit.” Nordström tajusi, että menettäisi panopuunsa ellei reagoisi nopeasti. Hänkin nousi seisomaan ja tuijotti syvälle tytön sinisiin silmiin.

”Ei se onnistu. Mulla ei oo aikaisemmin ollut sun kaltaista miestä.”

”Kuuleppas nyt likka. Sinä et voi vetkutella jatkuvasti tuolla tavalla. Tulit tänne tietäen hyvin mistä on kysymys. Sinä haluat tätä ja sinun värkkisi kyllä venyy. Naiset on tehty venyviksi ja kyllä minun pikkuveitikka mahtuu sinne!”

Sofian mielessä välähti maantietunnelinkokoinen vaaleanpunainen luola, mutta hän nopeasti nieli ajatuksen ja siirtyi huomattavasti käytännönläheisempään ongelmaan.

”Onks sulla kortsua?”

”Varmuuskumia? Kuules pikkulikka, minä en käytä varmuuskumeja. Ne kun eivät sovi minun pikkuveitikkani päälle.” Nordström ei pitänyt kumeista ja jopa XL-kondomit tuntuivat hänestä liian kireiltä. Mutta todellinen syy taisi olla, että hän halusi päästä paljaaseen pilluun ja nussia teinityttöä ilman mitään suojausta. ”Vedän sen kyllä ajoissa pois.” Hän kuitenkin vakuutteli rauhoitellakseen.

Puheet oli puhuttu ja oli toiminnan aika. Puolittaen ohjaten, puolittaen kaataen Nordström saattoi teinitytön selälleen makaamaan huovan päälle. Ennen kuin oikein Sofia ehti tajuta mitä tapahtui, mies istahti jalkojen juureen ja tarttui lapiomaisilla kämmenillä tytön reisiin. Ukkomies väänsi haarat auki avaten itselleen reittiä persikkamaiselle häpykummulle. Se näytti syötävän herkulliselta ja hän painoi peukalonsa hävylle pyöritellen sitä pitkin pehmeää vakoa. Vastalahjaksi vulva herautti muutaman kastepisaran, jotka valuivat pitkin miehen känsäistä sormea.

”Monenko miehen kanssa olet ollut?” Nordström uteli huomatessaan teinitytön vapisevan kosketuksesta.

”Kahden.” Oli hädin tuskin kuultava vastaus.

”Hitto, tyttöhän on lähestulkoon neitsyt” Nordström myhäili mielessään. Pelkkä ajatuskin viattomasta immestä kiihotti tavattomasti keski-ikäistä ukkoa ja kookas kyrpä nytkähteli voimakkaasti.

Jopa kiimahöyryssä rypevä ukkomieskin tajusi tässä vaiheessa jarruttaa. Teinitytön pelko oli käsin kosketeltavaa ja Nordström ymmärsi, että täytyi varoa, jotta itse nainnista tuli muuta kuin kivuliasta sähellystä. Hän kumartui haaraväliin ja suullansa etsi tytön herkkunapin. Nordström oli enemmän panomies kuin kielimies, mutta vuosien irstailu oli tuonut kokemusta siitä miten naisen klitorista käsitellään. Hän kuljetti kielenkärkeään pitkin hävyn pyramidin huippua ja sormillaan avasi huulten lehdykät. Aina välillä mies uitti kielensä pillunhuulten välistä syvälle tytön vaaleanpunaiseen lihaan, mutta sitten taas palasi klitoriksen nupin pariin. Sofian hengitys muuttui katkonaiseksi ja ukkomiehen oli helppo nähdä käsittelynsä vaikutukset. Hän työskenteli nostaakseen tytön kiiman ylös, mutta varoi visusti kutittelematta herkkunappulaa liian pitkään kerralla, jotta tämä ei olisi saanut kliimaksia.

Nordström halusi hoitaa teinitytön loppuun mahtimelallaan. Kun hän arveli tämän lämmenneen tarpeeksi, hän tarttui miehuuteensa oikealla kädellään ja puski pulskan terskansa häpyyn. Se tuntui todella isolta ja täysin Sofian vaatimattoman kokemuspiirin ulkopuolella. Sovite oli tiukka, eikä kostunutkaan vulva kyennyt ottamaan miehuutta sisäänsä. Paine tuntui pistelynä hävyssä ja Sofia vinkui falsetissa.

Kireään pilluun oli päästävä, mutta se ei onnistuisi ruhjomalla. Turhautunut Nordström kirosi, ettei ollut tuonut mukanaan liukastetta ja päätti vaihtaa taktiikkaa. Paremman puutteessa hän sylkäisi kämmenelleen ja hieroi syljen kalulleen. Mies ohjasi siittimensä uudestaan pesälle, mutta ei enää yrittänyt survoa vaan pyöritti terskaansa verevien häpyhuulien välissä. Kaarrokset laajenivat koko ajan ja Sofia inisi tuntiessaan hänen pikkuvärkkinsä venyvän liitoksistaan. Kesken liikeradan Nordström yllättäen pinnisti pakaroillaan ja painoi minkä kykeni.

Irstas ukkomies tunsi kuinka vuodet karisevat hartioilta ja oli kuin pahainen teinikloppi. Alaikäisen naisenalun neitseellisestä pikkupimpistä virtasi elinvoimaa ja himosta humaltunut Nordström kuvitteli keksineensä nuoruuden eliksiirin. Hän olisi voinut viettää vaikka koko illan 17-vuotiaan tytön kireässä tuhterossa, mutta kutina munaskuissa voimistui ja vaati toimintaa. Ukkomies heilautti persettään ja aloitti pumppaavan nainnin. Hän tunsi kuinka teinitytön värkki oli kuin samettinen puristusruuvi ja hankasi vasten esinahkaa. Se sai siittimen nupin herkät kohdat pistelemään, mutta kirvelykin vain voimisti keski-ikäisen miehen kiimaa ja pakotti lykkimään entistä kiihkeämmin.

Megahalko sousi ees-taas karvamättäässä ja sai hävyn supistumaan ja laajenemaan parrun kulun mukaisesti. Nordström antoi mennä eikä pidätellyt itseään. Kielletyn hedelmän hekumallisuus sai kuitenkin ukkomiehen kupeet kiehumaan yli. Kesken pitkän työnnön, hän ähkäisi syvään ja jännittyi paikoillensa. Jättikyrpäkin pingottui huomattavasti ja Sofiasta jopa tuntui kuinka se olisi pullistunut hänen pimpissään. Tytön silmät rävähtivät auki hänen tajutessaan äijän laukeavan tuota pikaa.

”Älä tuu. Sä lupasit.” Teinityttö anoi ja haroi käsillään ukon tynnyrimäistä rintakehää. Mutta hän oli liian heikko puskeakseen 100-kiloisen ruhon päältään.

Oli liian myöhäistä jarruttaa ja äkkiä suuri parru nytkähti rajusti. Kuumaa spermaa alkoi ryöpytä paljaaseen vakoon sellaisella voimalla, että Sofia kykeni tuntemaan kuinka suihku kutitti kohdunkaulaa. Suurikokoiset karvakassit pumppasivat taukoamatta sakeaa siementä nuoreen naiseen, eikä tämä kyennyt pysymään laskuissa siitä montako pitkää rykäystä tuli ennen kuin mahlavirta osoitti tyrehtymisen merkkejä.

”Oh. Taisi päästä liru.” Nordström vain naurahti, eikä tehnyt elettäkään lepytelläkseen. Hän ei edes noussut vaan jäi makaamaan hennon tytön päälle.

Sofia jäi tukalaan puristukseen romuluisen äijän alle. Oloa vain pahensi tunne siitä kuinka hänen pillunpohjukkansa ja kohtunsa suorastaan lainehti sinne ruikitusta miehenmahlasta. Hänen mielikuvituksensa lähti laukkaamaan ja hän kuvitteli kuinka miljoonat pikku toimitusjohtaja-siittiöt ryntäsivät kohti munasarjoja. Teinitytölle tuli hetkellinen paha olo ja vatsaa väänsi. Kohtaus meni ohi nopeasti, mutta sitten hän tajusi jotakin kamalampaa. Ukkomies oli yhä kivikovana hänen pillussaan! Laukeaminen ei ollut vienyt vahvuutta seisokista, vaan se yhä sojotti väkevänä ja vaativana valmiina jatkamaan naintia. Äkkiä avuttomuuden tunne nousi entistä voimakkaampana, eikä Sofia voinut muuta kuin maata selällään kovalla maankamaralla ja levittää reitensä auki lievittääkseen paksun pampun aiheuttamaan jomotusta.

Kerättyään aikansa virtaa, Nordström ryhdistäytyi ja nousi suorille käsivarsille. Hän katseli nuorta naista pitkään ja rivo hymy nousi naamalle. Se oli pahaenteinen hymy ja puistatus kulki pitkin Sofian selkärankaa. Vaistomaisesti mies nylkytti takamuksellaan kihnuttaen miehuuttaan pikkupimppiin. Sofia kimeästi vinkaisi joka kerta kun mahtimela hypähti uumassa. Äijä ei tästä välittänyt vaan tasaisen rauhallisesti laajensi liikerataa. Ensin kyrpä liikahteli vaivalloisesti, mutta vähitellen pilluun ruikittu sperma alkoi toimia erinomaisena liukasteena. Jokainen ulosveto toi mukanaan vaaleanharmaata siemennestettä. Sperma tahrasi Sofian alavatsan ja reisien sisäpinnat, mutta silti sitä riitti runsaasti avittamaan mahtimelan kulkua samettisessa kanavassa.

Silti jotakin uupui yhä. Nordström halusi pallejaan myöten siroon teinityttöön ja päätti vaihtaa asentoa. Hän veti miehuutensa vulvasta ja tarttui tytön nilkkoihin. Mies taivutti Sofian melkeinpä kaksinkerroin vieden tämän nilkat olkapäillensä. Samalla hän kohotti peppua, niin että tytön nivus nousi. Vaalean untuvainen karvapehko oli näin tarjolla irstaalle panomiehelle. Hän tähtäili maaliaan hetken ja sitten suoraan ylhäältä upotti pitkän parrunsa pillunpohjukan taakse. Pitäen mahtimelansa visusti paikoillaan, Nordström ojentautui tytön ylle ja otti leveän punnerrusasennon. Hän pinnisti perseellään ja aloitti voimakkaan lykkimisen. Sofia kiemurteli kuin pistoksen saaneena ja koetti vältellä kivikovan megahalon hyökkäyksiä. Mutta mitä kovemmin tyttö piehtaroi, sen kiivaammin Nordström puski. Kokenut panomies osasi kuitenkin muutaman kikan. Hän työnsi hellittämättä, mutta käytti hyväkseen nuoren naisenalun omaa liikehdintään ja ajoitti puskunsa niin, että siitin kulki tämän vääntelehtimisen tahtiin. Näin toimien hän salakavalasti liu’utti koko jättikyrpänsä pikkupimppiin ja parin nivuset kohtasivat.

Sofia kirkaisi kauhistuksesta, mutta niin vain rautakankena sojottava siitin oli mahtunut koko mitassaan vatsaonkaloon. Hän tunsi sisällään kuinka ylisuuri erektio sykki miehen sydämenlyöntien tahtiin. Sofian vähäinen kokemuspohja ei auttanut käsittelemään olotilaan, eikä sitä ei voinut kuvailla sanoilla. Hän puolittain odotteli repivää kipua, joka kertoisi karua kieltä pimpin repeämisestä. Mutta sitä ei tullut vaan pehmeä euforinen säkenöinti korvasi tykyttävän jomotuksen.

Huomattuaan partnerinsa rauhoittuneen, Nordström aloitti uudestaan pumppaavan nainnin. Karvainen perse nousi ylös ja alas, kun hän käytti koko parrunsa mittaa. Sofian kasvot hohkasivat tulenpunaisina ja niillä välähtelivät vuoronperään mielihyvän hurmio ja kivun irvistykset. Se otti aikansa, mutta hitaasti tyttö alkoi syttyä pervon papan käsittelylle. Hän otti tukea miehen käsivarsista ja lantiollaan myötäili naintia. Jopa tolkuttoman venymisen aiheuttama kirvelevä pistely toi mukanaan outoa nautintoa ja laittoi naisendorfiiniryöpyn liikkeelle.

Pitkittääkseen hässintää Nordström ajatteli kaikkea mahdollista pesäpallon juoksukuvioista perunan istutukseen. Laukeaminen oli vienyt suurimmat paineet munaskuista, mutta vaikka kuinka yritti, hänen ajatukset aina palasivat alaan makaavaan neitseelliseen naisenalkuun. Mielen harhaillessa pidätellyn siemensyöksyn hekumoissa, ukkomies ei edes huomannut kiristäneen nussinnan tahtia. Kaikki tapahtui alkukantaisten luolamiesvaistojen sanelemana ja vain kivikovana sojottavalla siittimellä oli enää merkitystä.

Tässä vaiheessa Nordström painoi kuin härkä. Hiestä litimärät vartalot liimaantuivat toisiinsa ja metsäaukion rauhan rikkoivat toisiaan seuraavat matalat murahdukset ja kimakat vinkaisut. Sofia alkoi olla sulaa vahaa ukkomiehen käsittelyssä ja antautui paksulle tahtipuikolle. Sillä ei ollut enää väliä oliko suhde moraalisesti arveluttava. Vain kuinka hyvää se teki, merkitsi mitään. Teinityttö ähisi ja koko kroppa kramppasi tulevan orgasmin edellä. Se oli kuin tulva-aalto, joka kumpusi jostakin syvältä emättimen takaa ja pyyhkäisi siron kehon mennessään. Räjähtävä laukeaminen oli raju. Sofia piehtaroi minuuttikaupalla, mutta koko ajan uudet vyöryt pyyhkivät ylitse. Hänestä tuntui kuin olisi noussut lentoon ja jättimäinen miehuus kiidättänyt hänet pilvien ylle.

Eikä Nordström hellittänyt lainkaan, vaan survoi mahtimelaansa villissä tahdissa pikkupimppiin. Se vain pahensi tilannetta ja lopulta nautinto kävi niin ylivoimaiseksi, että Sofia suorastaan kyynelehti. Hän ei kyennyt enää hallitsemaan itseään ja tutisi kuin kuumehoureissa. Silmissä sumeni eikä tajunnan menettäminen ollut kaukana. Tässä vaiheessa Nordström viimein armahti partneriaan ja veti kovan heppinsa raastetusta pillusta.

”Sinähän et halunnut, että laukean sisään?” Nordström kysyi ja alkoi runkkata kiivaasti.

Sofia aavisti mitä oli tulossa ja sulki silmänsä. Ei kestänyt kauan kuin miehen siemensyöksy alkoi ryöpytä komeassa kaaressa teinitytön rinnoille asti. Se ropisi iholle trooppisen sateen voimalla ja tyttö puolittain luuli miehen pissaavan hänen päälleen. Sitä visummin Sofia sulki silmänsä, sillä hän ei todellakaan halunnut nähdä mitä perverssi äijä teki. Hän vain tunsi kuinka tasainen ropina piiskasi aina tisun pallukoilta litteälle alavatsalle. Paeten mielensä kaukaisempiin sopukoihin, teinityttö hiljaa laski pitkiä sekunteja siemensyöksyn tyrehtymiseen.

Ukkomies oli silmin nähden uuvahtanut kiivaasta nainnista. Räittyään viimeisetkin mällitipat, hän kierähti maahan istumaan ja huohotti raskaasti. Mutta samalla Nordström vielä hekumoi alaikäisen tytön korkkauksen fantasialla ja katseli pitkään häpäisemää nuorta neitokaista. Hän pani merkille runsaan mällilastin niin hävyn huulilla kuin sakeat spermavanat solakan vartalon kuorena. Se oli kuin reviirin merkkaaminen eritteillä ja hän myhäili tyytyväisenä.

Sofiankin oli liian väsynyt liikahtamaan ja jonkin ajan metsäaukiolta kuului vain parin raskas hengitys. Kesäillan varjot kävivät pitkiksi ja viileys alkoi tuntua tytön jäsenissä. Hän nappasi huovan ja kietoi sen ympärilleen. Samalla hän pyyhki enimmät mälliklimpit keholtaan filtinsyrjään, mutta silti Sofiasta tuntui, ettei kuuma kylpykään puhdistaisi kaikkea. Henkinen puhdistautuminen kuitenkin taitaisi olla vaikeampaa kuin fyysinen peseytyminen. Käpertyen sykkyrään huovan alle, Sofia hiljaa katseli maassa istuvaa miestä. Tämän katseesta puuttui se irstas himo, joka oli ollut niin pelottava vain hetkeä aikaisemmin. Kun mies viimein nousi pystyyn, hän jopa näytti pienemmältä. Ainakin olemuksesta oli poissa uhkaavuus ja äkkiä panohirviö olikin vain keski-ikäistynyt harmaahapsinen ukko.

Melkeinpä nöyrästi Nordström auttoi vaalean tytön jaloilleen ja alkoi kerätä tavaroita takaisin pärekoriin. Sofia sai pitää huovan lämmikkeenä, eikä äijää enää vaikuttanut kiinnostavan sorja naisvartalo. Nordström yritti kevyttä jutustelua, mutta se kuivui nopeasti kokoon, kun vaikutti, ettei mies oikein tiennyt mitä sanoa. Ei hän vaikuttanut anteeksi pyytelevältä, mutta ei toisaalta mitenkään ylpeältä seksipedolta. Sofia ei oikein ymmärtänyt tilannetta. Hänellä ei ollut vihan tunnetta, mutta ei myöskään tuntenut suurta intohimoa häntä pannutta ukkomiestä kohtaan.

Vaitonaisesti kävellen pari palasi autolle. Vauhdilla Sofia laittoi kuteet päällensä, joskin kroppa oli niin jäykistynyt, että pukeminen oli kuin 80-vuotiaalla mummolla. Eikä istuminen ollut sen helpompaa pepun ollessa hellänä jättikyrvän jäljiltä ja tyttö joutui siirtämään painoaan jatkuvasti pohkeelta toiselle. Syrjäsilmällä hän huomasi kuinka mies poimi huovan maasta ja huolellisesti laskosti sen ennen kuin laittoi sen Audin takakonttiin. Siellä se epäilemättä odotti seuraavaa naista/uhria, jotta irstas äijä saisi taas tuhria sen siemenellänsä.

Paluumatka kaupunkiin taittui hiljaisuuden vallitessa. Lämmin hehku hohkasi yhä teinitytön kehossa, mutta hän pohti, että ”oliko se kaiken koetun arvoista?” Hän vilkaisi pikaisesti kuskia. ”Se oli vaan niin vanha.” teinityttö ajatteli. ”Ei auta vaikka on minkälainen hevosenkalu jalkovälissä, jos juttu ei vaan toimi.”

Jostain syystä Nordströmkin oli vaisu. Hän oli saanut tyydytyksensä ja ennen kun himo taas kohoaisi uudelleen, hän vaikutti enemmän lampaalta kuin leijonalta. Ukkomies vilkuili seuralaistaan, mutta näki enää vain lapsosen, eikä hehkeää panorasiaa. Häntä ei varsinaisesti kaduttanut, että oli koskenut alaikäiseen tyttöön, mutta loppuen lopuksi itse fyysinen seksi ei ollut sen erikoisempaan. Ero oli mielessä ja sen fantasioissa. Hän oli juuri pannut ehtaa koulutyttöä ja sen mielikuvan voimalla jaksaisi monta pitkää ja puuduttavaa työpalaveria.

Ukkomies jätti Sofian kotitalon kulmalle. Hän nousi avaamaan matkustajanpuolisen oven ja kun teinityttö nousi autosta, hän kevyesti pussasi tämän poskea. Sofia odotti pitkää vuodatusta sydämentunnoista, mutta mies vain lyhyesti hyvästeli. Nordström istahti takaisin autoon ja kaasutti tiehensä. Melkoisen sekavassa mielentilassa nuori neitokainen jäi tuijottamaan loittonevaa autoa. Vasta kun hopeista Audia ei enää näkynyt, Riikka sai jähmettyneet jalat liikkeelle. Hän aloitti vaivalloisen ankanmarssin kohti kotia, sillä jos pelkkä istuminen oli tehnyt kipeää, niin kävely oli puhdasta tuskaa. Matkalla tyttö monta kertaa sadatteli, että minkälainen luonnonoikku olikaan suonut suuren siittimen niin mulkulle miehelle. Pyyhkien otsaltaan hikeä ja ties mitä, Sofia vakaasti päätti, ettei enää nussisi yhtäkään miestä ilman papin aamenta. Tämän ajatuksen tuoman tarmon myötä matka kotiovea kohti taittui alta aika yksikön. Eikä teinitytön päättäväisyyttä häirinnyt sekään, että mielikuviin jatkuvasti sekoittui visio kovana sojottavista supersiittimistä, jotka satuttivat julmasti, mutta samalla toivat yliluonnollista nautintoa.

——————————————————————————————————————

Epilogi

Se oli sitten siinä. Toimitusjohtaja Nordström hekumoi kielletyn kohtaamisen jälkinautinnosta useamman päivän. Sitten hän palasi kiltisti aviovuoteeseen ja nousi vaimonsa päälle. Hän rakasteli puolisoaan pitkään ja intohimoisesti. Koulutyttö oli enää kaukainen haamu, kun Nordström laski siemenensä vaimoonsa. Miehensä käytöksestä vaimo oli aavistellut jotakin olleen tekeillä, mutta tärkeintä oli, että tämä oli palannut takaisin aviopetiin. Vaikka ei olisi sitä ikinä myöntänyt miehelleen ääneen, nainen oli joskus tyytyväinen, että tämä kävi välillä purkamassa ylivilkkaan libidonsa muualle. 20 avioliittovuottakaan ei täysin ollut totuttanut miehen kohtuuttoman suureen suvunjatkamiselimeen ja ylettömään seksiviettiin.

Nordström tallensi teinitytön puhelinnumeron erityismuistikirjaansa kaiken varalta, mutta ei soittanut hänelle. Kun Sofiakaan ei enää viestitellyt, ukkomies oli todennut seikkailun olleen siihen. Tämä muisteli kaihoisasti tytön kimmoisaa kehoa ja lämmintä syliä. Mutta muistelointi jäi yön hiljaisiin tunteihin ja ainakin hetkeksi Nordström keskittyi olemaan hyvä aviomies ja perheenpää.

Sofialle ei käynyt yhtä hyvin. Viikko yhdynnän jälkeen oli yhtä jännitystä, kunnes kuukautiset olivat taas alkaneet. Hän siis ei ollut tullut raskaaksi siveettömälle ukkomiehelle. Sofia kirosi itseään siitä kuinka typerän riskin oli ottanut. Hän olisi saattanut pilata tulevaisuutensa hetken hurmoksen takia. Sofia olikin hakenut lohtua poikaystävänsä viereltä. Se oli tuntunut ensin hyvältä ja turvalliselta, mutta seksiyö oli jättänyt tyhjäksi. Tyhjäksi niin monella eri tavalla, eikä tämä ollut kyennyt kutittamaan pimpinpohjaa samalla tavalla kuin iso ukkomies. Sofia oli yrittänyt tosissaan kuukauden päivät, mutta sitten todennut, ettei kaiken kokeman jälkeen kaivannut keskenkasvuista pojankloppia. Hän oli jättänyt pojan, tilannut postimyynnistä suuren dildon ja keskittynyt jalkapallon potkimiseen. Pallopeli olikin näppärä tapa purkaa ylitsepursuava seksuaalienergia ja ainakin sen kesän Sofia tunsi, ettei tarvitse miestä sotkemaan elämäänsä.

Kohtasivatko nämä kaksi enää koskaan? Ehkäpä, mutta se on sitten ihan eri tarina.

11 kommenttia viestissä: “Tyttöfutaajan viekoittelevat kurvit”

  1. Hieskoivu says:

    Suihinottokohtauksen olisi voinut jättää pois. Tuli jotenkin liian nopeasti.
    Tällaisena tarinana kuitenkin tosi hyvä, kun tytön näkökulmakin oli otettu mukaan.
    Jättikyrpä on tietysti pornoklisee mutta ihan hyvin se tässä toimi.

  2. kesnik123 says:

    Aika kiehtova tarina ja melko kiihottava

  3. Firm boy says:

    Saisko lisää matskuu? Tää on niin parasta…

  4. fr11kk1 says:

    Todellakin pitkä tarina, mutta onneksi oli fiksusti jaoteltu. Mun mielestä parempi juurikin näin eikä jokainen osa omana tarinana, lisäksi tuleepahan koko tarina varmasti kerrottua eikä jää kesken, kun sen julkaisee kerralla. Alku oli todella hyvä, Nordströmin hahmoon saatiin syvyyttä ja Sofia pääsi hetkeksi jopa niskanpäälle tästä irstaasta ukosta. Kurkkuepisodi oli vähän sivujuoni, mutta kokonaisuutena toimii johdattamassa jatkoon. Itse olisin varmaan kirjoittanut yhdynnän jo autossa tapahtuvaksi suihinoton jälkeen, niin että ukon himo lähtee lapasesta täysin, mutta vähintään yhtä hyvä näin.

    Tosiaankin “megapenis-pakkomielle” puskee välillä turhan paljon läpi, mutta toisaalta juonenkuljetukseen on panostettu kunnolla. Tapahtumat ovat lähestulkoon realistisia ja samaistuttavia. Kokonainen monen kappaleen epilogi oli hieno veto näin pitkälle tarinalle, eihän tuota laukeamiseen olisikaan voinut lopettaa. Jos vielä yhtä vahvan tunnelman saisi seksikohtaukseen kuin mitä päähenkilöiden ekalla tapaamisella oli, niin antaisin 5 tähteä, nyt 4.

  5. MasterJonathan says:

    Pehkuna! Sitä mukamas oikolukee ja oikolukee, mutta silti jää aina pari pikkuvirhettä. Sofia on tietenkin aikaisempien tarinoiden Riikka, mutta sen jumppasali törkeyden jälkeen halusin aloittaa puhtaalta pöydältä. Käytin pohjalla kierrätettyä materiaalia ja vaikka kuinka kuvittelin häivyttäneen sen alta, niin yhteen kohtaan oli jäänyt ”Riikka.”

    Sakkoliha on käytössä puhtaasti kielikuvana, ei juridisena terminä. Naispääosan ikä hieman häiritsi ja sinänsä se olisi yhtä hyvin voinut olla 19 tai 21. Alkuperäinen pohja oli kovakouraisempi, mutta kirjoittaessa tuli tunne, että Sofia ansaitsee ”pehmeämmän” käsittelyn. Iästä tuli sitten kaipaamani lisä pervoelementti.

    Kun tästä kerran syntyi yllättäen selkeä tarinakokonaisuus, niin ajattelin julkaista sen kerralla. Tämä on alusta alkaen jaoteltu tulostaminen mielessä. Olen itsekin sen verran vanhakantainen, että tykkää lukea isommat tarinat paperilla. Ruudun ääressä on vaikea virittäytyä tunnelmaan.

    Arvostan eniten kirjallisia kommentteja ja niistä suuri kiitos. Silti olen hämmästellyt pistearvostelun melkoista poukkoilua. En tiedä varmasti, koska en näe yksittäisiä arvosanoja, mutta vaikuttaa, että on tullut molempia ääripäitä paljon. Tiedän, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta olisi ollut kiva kuulla mikä mättää tarinassa. Pelkkä 1 tai 2 kun ei paljoa kerro.

    Nyt täytyy varmaan pitää tauko ja hengähtää hetkeksi.

  6. Luumu says:

    Mikäli Suomen laki ei ole viime aikoina muuttunut, niin heteroseksin suojaikäraja on 16 vuotta. Tarkoittaen siis sitä, että tytöt eivät ainakaan virallisesti olleet ns. sakkolihaa, vaikka olivatkin alaikäisiä.

  7. hulmuhelma says:

    Taattua tarinaa. Pitkä on aina parempi kuin mikään lyhyt rykäisy. Mutta nyt kävi niin, että oli välillä otettava breikki, ja tehdä jotain muuta. Tauko jatkui seuraavalle päivälle. Sitten taas kone auki ja kohdan etsimistä mihin jäi, ja pientä muistin virkistämistä selailulla jo luettuun. Menihän se näinkin.

    Minusta näin ruudulta luettuna on vaikeaa ja hankalaa keskittyä. Pitäisi saada uusi printteri hajonneen tilalle, sillä kyllä paperilta lukeminen on parasta ja helpointa. Varsinkin pitkät kertomukset.

    Mutta teksti, se oli sujuvaa ja ymmärrettävää. Poikkesi hieman johtajan aiemmista seikkailuista, ja sehän oli vaan mukavaa. Hyvä!

  8. MrLove says:

    Jännitin koko ajan, että laukeeko sisään vai ei, onneksi Laukesi!! Hyvä ja tykkkään pitkistä, tosin osina parempi. Hiukan jäi häiritsemään yhtäkkinen nimen muutos Sofiasta Riikaksi?

  9. vamecum says:

    Minusta parasta Jonathania. Pitkä oli vaan ei minua haitannut, jännite kantoi koko tarinan, kruununa jotenkin mukavasti ladattu lopetus. Taisin ensimmäisenä pisteiden antajana antaa jo ansaitut viisi tähteä, tässä tämä kirjallinen osuus vähän jälkijunassa.

  10. jani-petteri says:

    edellistä kompaten; teksti tosin on jaettu näytöksiin.

    Kakkosnäytöksessä ollaan lenkillä, mutta jatketaan kuitenkin autolla. Ajatusvirhe?

  11. TJ says:

    Teksti on loistavaa ja helvetin koukuttavaa, mutta auttamattomasti liian pitkä. Tämän kun saisi sulavasti jaettua muutamaan erilliseen tarinaan niin jaksaisi paremmin lukea. Kaikesta huolimatta timantin kovaa työtä.

Kommentoi

top