search
top

Yksi perjantai

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (64 votes, average: 3.73 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Jälleen jatkoa antikvariaatti -novelleilleni (en ilmeisesti saa tarinaa oikein päätökseen) ...

Perjantai 12. Helmikuuta 1993

Perjantainen koulupäivä sai minut nopeasti huonolle tuulelle. Jani ja Antti kertoivat että olivat molemmat jääneet Kirsin luokse pitkälle iltaan asti, ja väittivät kaiken lisäksi molemmat panneensa myös Annea. Janin mukaan Anne oli ollut ”ihan mielettömän tiukka”, ja Antti oli tietysti samaa mieltä. He kuvailivat minulle kaiken tapahtuneen eivätkä säästelleet ylisanoja siitä miltä kaikki tuntui, maistui, tuoksui ja näytti. He kertoivat käyttäneensä Annen kanssa kortsua, ja se viimeistään sai minut uskomaan heidän puhuvan totta. Antti oli vielä pari viikkoa siten ollut vähintään yhtä ujo ja epävarma kuin minäkin, mutta oli näemmä heti pillua saatuaan astunut isojen tuhmien poikien leiriin.

Olin sopinut tapaavani Annen tänään. Aiemmin olin odottanut tapaamiselta vain lisää hyvää seksiä, mutta kavereideni kertomukset muuttivat mieleni. Odotin enemmän sitä keskustelua minkä tulisin kummankin naisen kanssa käymään. Suunnittelin sanovani heille suorat sanat – Perkeleen huorat! Vaikka eipä heitä hitto soikoon oikein huoriksikaan voinut sanoa, kun eivät rahaakaan pyytäneet.

Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä typerämmältä ajatus ”suorista sanoista” alkoi kuitenkin tuntua. Vika oli oikeastaan täysin minun itseni. Miksi en osannut suhtautua naisiin samalla tavalla huolettomasti kuin kaverini? Olin kai pohjimmiltani liian romantikko, mutta toisaalta samalla silti liian seksinnälkäinen malttaakseni olla oikein kunnolla sitäkään.

Ruokatunnilla tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Jonotin vuoroani tarjotin jo kädessäni, kun eteeni kiilasi yhtäkkiä vaaleahiuksinen tyttö. Takanani olevat protestoivat laimeasti, mutta koska tyttö kuului koulun kauniiden ja rohkeiden pieneen ja suljettuun piiriin, kukaan ei tosissaan vaivautunut vastustamaan hänen etuiluaan. Tytön nimi oli Helena, ja hän oli rinnakkaisluokaltani 9B:ltä. Olin monesti katsonut häntä salaa ihaillen, sillä tyttö kuului koulun kauneimpien joukkoon. Hän oli kuitenkn pahamaineisen rääväsuinen ja huhujen mukaan myös varsin ilkeä. Hämmennyin hieman kun hän katsoi minua kummallisen arvioivasti päästä varpaisiin, ja näytti kiinnittävän huomiota erityisesti kuluneisiin kenkiini.

– ”Mitä vittuu sä tölläät!?”, tyttö sanoi yhtäkkiä minulle kuuluvasti ja äkäisesti. Olin tietysti ehkä hetken vilkaissut häneen päin, mutta sitä ei kukaan todellakaan voisi sanoa tuijottamiseksi. Ennemminkin hän itse ”tölläsi” minua!
– ”En mä mitään töllää! Lepuutin vaan silmiäni”, sanoin enempiä ajattelematta. Myöhemmin vasta tajusin, että sehän oli melkein kuin iskurepliikki. Sanoin lepuuttaneeni silmiäni hänessä – mikä hölmö vastaisku. Tyttö näytti hänkin nyt vähän hämmentyneeltä, mutta ei sanonut enää mitään, vaan käänsi nopeasti minulle selkänsä.

Hänen pitkät ja suorat vaaleat hiuksensa ylettyivät alaselkään asti. Kivipestyjen sinisten farkkujen peittämä pyöreä peppu oli mielettömän hyvän näköinen. Pelkkä vilkaisu siihen sai sydämeni hypähtämään. Lepuutin röyhkeästi pitkän tovin silmiäni siinä, toisaalta vähän kuin kostaakseni aiheettoman syytöksen, mutta ennenkaikkea siksi että se näytti niin seksikkäältä. Rintoja tytöllä ei ollut juuri ollenkaan, mutta peppu oli aivan täydellinen.

Ruokana oli makaronilaatikkoa, joka kuului suosikkeihini. Helena näkyi ottavan sitä vain naurettavan pienen nokareen, mutta otti sentään sitten useamman näkkileivän. Vaikka tyttö oli ärsyttävän ylimielinen, hän oli onnistunut herättämään mielenkiintoni. Oli aina ollut vaikea saada silmiään irti hänestä kun ne kerran häneen eksyivät, mutta jos tyttö huomasi vilkuiluni hän ei ainakaan näyttänyt välittävän siitä.

Otin vuorollani jättiannoksen laatikkoa ja sen päälle paljon ketsuppia, ja kävelin sitten pieneen pöytään jossa Antti jo istui itsekseen. Jani ei ollut mukanamme, sillä hänellä oli tapana ostaa eväänsä läheiseltä grilliltä. Istuin Antin viereen, tarkoituksella paikkaan josta näin Helenan. Siinä syödessäni vilkuilin tyttöä vähän väliä. Hän huomasi katseeni ja ei näyttänytkään enää ollenkaan ylimieliseltä, vaan ennemminkin näytti vain ujostuvan katseestani. En ollut uskoa silmiäni, sillä hän ei ollut todellakaan ollut sitä ujostelevaa sorttia.

Antti huomasi tietysti mitä katsoin ja vain virnuili minulle typerästi. Emme jutelleet juuri mitään, jotenkin minua ärsytti tänään koko jätkä. Kateutta sekin kai oli tavallaan. Jokatapauksessa hän sai ruokansa syötyä paljon minua ennen, ja kyllästyi pian odottamaan minua. Jäin yksin syömään vielä kun hän lähti viemään tarjotintaan pois. Helena vilkuili minua yhä, samalla näkkileipäänsä huolellisesti pureskellen. Minua alkoi kummallisesti ujostuttaa, ja koska olin jäänyt yksin pöytään en enää tiennyt mihin luontevasti katsoisin. Katsoin sitten mihin tahansa, aistin Helenan katsovan minua. Ja kun katsoin häntä, hän käänsi äkkiä katseensa poispäin minusta. Mitä enemmän yritin rauhoittua ja olla punastumatta sitä enemmän kasvojani alkoi kuumottaa. Mitä hittoa tuo tyttö oikein halusi?

Helena sai kohta näkkileipänsä syötyä, ja nousi ylös pöydästään, jossa koko koulun kuohkein kerma oli koolla. Muu eliittiväki jäi vielä pöytään, mutta Helena näytti kävelevän suoraan minua kohti. Olin luullut, että viimeaikaiset seksihurjasteluni ja muut katkeransuloiset kokemukseni olisivat jo tehneet minusta vahvan ja itsevarman, mutta olin ilmeisen väärässä. Sydämeni alkoi hakata sitä voimakkaammin mitä lähemmäs Helena tuli. Kun tyttö sitten istuutui viereeni lopetin syömisen ja katsoin häntä ujona ja kiusaantuneena.

– ”Tota… Anteeks kun mä tiuskin sulle”, Helena sanoi ja katsoi minua samalla ujosti silmiin. Helvetti sentään miten kaunis hän oli! Tyttö sai nyt pelkällä läsnäolollaan kaikki järkevät ajatukseni valuvan pois päästäni.
– ”Ei se mitään”, sain vastattua ja yskäisin selvittääkseni kurkkuani.
– ”Ei kun mä haluan korvata sen sulle”, tyttö jatkoi. En oikein tiedä miksi, mutta aloin heti ajatella seksiä, ja se sai minut tietysti entistäkin enemmän hämilleen. Seksin riivaama mieleni kuvitteli tahtomattanikin miltä Helenan kauniit huulet näyttäisivät kaluni varren ympärille puristuneina.
– ”Öh, ai jaa…”, mumisin samalla kun yritin terästäytyä ja ajatella seksin sijaan jotain järkevää sanottavaa.
– ”Haluisitko mun kanssa treffeille?”, Helena kysyi sitten päättäväisen kuuloisesti. Hänen ilmeensä näytti taas, kuten tavallista, varsin itserakkaalta, ja mietin kuumeisen hetken oliko hän tosissaan vai yrittikö sittenkin vain kiusata minua.
– ”Kukapa ei haluaisi”, vastasin tavalla, joka suojaisi minut siinäkin tapauksessa että kyseessä olisikin vain ilkeä pila. Helena hymyili ja näytti taas itsevarmalta itseltään. Ei tainnut tyttö tietää, että näytti ujostellessaan vain entistäkin paremmalta.
– ”Hyvä! Käykö tänään? Heti koulun jälkeen? Pääsen neljältä. Nähdään lipputangoilla?”, Helena tykitti kysymyksiä, aivan kuin lukisi jotain etukäteen harjoiteltuja repliikkejä. Aloin epäillä jotain katalaa ansaa, mutta enhän minä osannut kieltäytyäkään.
– ”Okei, sopii”, vastasin, ennenkuin muistin, että olin luvannut tapaavani Annen tänään antikvariaatissa. Helena kääntyi kuitenkin ympäri ja ehti lähteä ripeästi kävellen poispäin ennenkuin ehdin sanoa mitään. Hänen tahattoman seksikkäästi keinuva takapuolensa vei hetkeksi taas kaiken huomioni. Sen katsominen sai alavatsani puristamaan halusta. Käänsin kuitenkin katseeni pian siitä poispäin, sillä ruokalassa oli yhä muitakin, enkä halunnut kenekään huomaavan mitä katsoin.

Tapaamiseemme oli vielä neljä tuntia, ja yritin kuumeisesti miettiä mitä tekisin. Takuuvarmaa pillua vaiko treffit takuupihtaavan koulutytön kanssa. Helena oli kuitenkin moninverroin kauniimpi kuin Anne, ja hitto soikoon – Helena oli jopa paljon Kirsiäkin kauniimpi. Helenalla oli täyteläiset huulet, jotka näyttivät koko ajan hymyilevän. Hänen silmänsä olivat kirkkaat ja siniharmaat, ja pieniä kasvoja koristi suloisen pieni ja pyöreä nenä. Ja pitkät vaaleat hiukset, jotka tuntuivat säteilevän valoa. Ja se peppu… Pelkkä hänen ajattelemisensakin sai minut huokailemaan. Ajatus Helenasta tyttöystävänäni tuntui sitä paremmalta mitä enemmän annoin itseni siitä unelmoida. Oli varmaa, että kaikki kouluni pojat olisivat minulle rajattoman kateellisia. Olin kuitenkin ujoudestani huolimatta ihan hyvän näköinen, eikä se mielestäni aivan mahdoton ajatus ollut. Epävarmuustekijöitä oli kuitenkin paljon, mutta en halunnut ajatella niitä. Halusin uskoa, että Helena oli tosissaan. Jollei sitten ollut Oscar-tason näyttelijä, hänen ujostelevassa katseessaan oli ollut jotain aitoa ja haavoittuvaista.

Kun kello tuli neljä ja tunti päättyi olin tehnyt päätökseni. Minua jännitti enemmän kuin koskaan, vaikka kuinka yritin terästää mieleni ja pysyä kylmäpäisenä. Kävelin ulos leutoon talvisäähän ja lipputangoille asti. Helenaa ei näkynyt kuitenkaan missään, ja aloin epäröidä. Koko treffiehdotus taisi sittenkin olla pelkkä katala ja ilkeä pila. Kello oli jo viisi minuuttia yli, ja olin juuri lähtemäisilläni pois lipputankojen luota, kun Helena sitten ilmestyikin yllättäen luokseni.

– ”Moi”, hän sanoi jälleen vähän ujosti. Hän oli selvästikin kohentanut entisestään meikkiään, ja näytti sietämättömän kauniilta. Olin hetken niin lumoutunut siitä miltä hän näytti, etten saanut sanaa suustani.
– ”Moi”, sanoin heti tyhjää nielaistuani. Ei järin kaunopuheista, mutta parempaan en sillä hetkellä pystynyt.
– ”Mitä haluaisit tehdä?”, tyttö kysyi minulta, eikä minulla ollut aavistustakaan mitä voisin siihen sanoa.
– ”En mä tiedä, mitä sä haluaisit?”, kysyin epäröiden. Olisin halunnut olla ”cool” ja itsevarma, mutta en vain pystynyt siihen hänen lähellään. Tyttö vain hymyili, ja katsoi minua kummallisesti – aivan kuin tietäisi jonkin kutkuttavan salaisuuden mitä minä en tiennyt.
– ”Ajattelin, että me voitaisiin käydä mun tädin luona”, Helena ehdotti. Se ei tuntunut spontaanilta idealta, vaan jotenkin hänen ilmeestään näki, että se kuului tytön suunnitelmaan.
– ”Okei, mikäs siinä”, vastasin kun en taaskaan parempaakaan sanottavaa keksinyt.

Lähdimme kävelemään yhdessä ja vierekkäin pyörätietä pitkin. Suunta oli sama jota kävelin aina kotiinpäin mennessäni. Harmi ettei kukaan kaveri ollut meitä näkemässä, olisivat saaneet kerrankin olla minulle kateellisia.

– ”Kerro mulle itsestäs. Mitä sä teet kun et ole koulussa?”, Helena kysyi siinä kävellessämme. Kirottuun mieleeni tulivat sillä hetkellä tietysti vain antikvariaatin seksintäytteiset tapahtumat ja runkkaus.
– ”Öh, uimista harrastetaan parin kaverin kanssa”, vastasin. Olimme Janin ja Antin kanssa päättäneet aloittavamme uintiharrastuksen vasta eilen, mutta sen jätin tietysti sanomatta.
– ”Oi, mä voisin tulla joskus teidän mukana harjotuksiin”, tyttö tuumasi hymyillen. Ajattelin mitä siinäkin uimisesta tulisi jos Helena olisi meitä katselemassa. Kolme kiusallista telttaa oli ensimmäinen mielikuva joka siitä tuli mieleen.
– ”Joo, se olis kivaa”, vastasin samalla kun hermostunut hiki valui alas selkääni pitkin.

Kävelimme edelleen samaa reittiä, jota kuljin joka päivä kotiini. Lähestyimme antikvariaattia, ja minua alkoi silloin entistäkin enemmän jännittää. Mitä jos Kirsi tai Anne näkisivät minun kulkevan ohi sen edestä? Helena taisi hänkin aistia kuinka hermostunut olin, mutta se sai minut tuntemaan oloni vain entistäkin vaikeammaksi.

– ”Voisitko pitää mua kädestä?”, tyttö kysyi yhtäkkiä pehmeällä äänellä.
– ”Tietty”, vastasin ja yritin hymyillä. Minulla oli nahkaiset hanskat käsissäni, joten ei haitannut vaikka käteni olikin hiestä nihkeä. Tartuin hänen villalapasen peittämään pieneen käteensä ja pian kävelimme käsi kädessä vain muutaman kymmenen metrin päässä Kirsin antikvariaatista. Tuntui hyvältä pitää häntä kädestä. Oikeastaan kummallisen hyvältä.

Antikvariaatin edessä Helena yhtäkkiä pysähtyi ja irrotti kätensä omastani. Hän astui portaan yli ja tarttui liikkeen oveen. Sydämeni hakkasi jännityksestä kurkussani kuin olisin kuolemassa siihen paikkaan.
– ”Mun täti asuu täällä”, tyttö selitti ja avasi antikvariaatin oven. Tunsin samaan aikaan sekä jähmettävää pakokauhua että pelokasta jännitystä, mutta seurasin Helenan mukana sisälle liikkeeseen. Kun kulkunen helähti, kiharahiuksinen Kirsi kääntyi katsomaan meitä pöytänsä takaa.

– ”Moikka Hellu! Ja moi Tomi”, Kirsi sanoi hymyillen. Nainen näytti väsyneeltä. Ilta oli tainnut olla pitkä.
– ”Moi Kirsi!”, Helena vastasi pirteästi, mutta minä vain heilautin vähän kättäni tervehdykseksi. Sanat juuttuivat kurkkuun: eivät kai oikein mahtuneet sinne samaan aikaan sydämeni kanssa.
– ”Kiva nähdä sua! Näytät niin kauniilta!”, Kirsi sanoi tytölle ja hymyili epätavallisen leveästi.
– ”Niin suakin! Ja niin säkin!”, Helena vastasi ja oli yhtälailla pelkkää hymyä.
– ”Kirsi on mulle niinku isosisko. Me puhutaan melkein joka päivä puhelimessa”, Helena selitti minulle yhä hymyillen.
– ”Sait siis Tomin tulemaan mukaasi”, Kirsi sanoi ja hänen silmänsä näyttivät kiiltävän jotenkin ovelan näköisinä.
– ”Joo. Se oli helppoa”, Helena sanoi hihittäen. Olin pudonnut kelkasta aivan totaalisesti ja vain katsoin heitä molempia vuorotellen hölmistyneenä.

– ”Et kai Tomi ole unohtanut mitä lupasin sulle?”, Kirsi kysyi minulta ja mutristi samalla huuliaan kuin toruen. Helena katsoi meitä molempia ja nosti kulmakarvojaan, mutta ei kuitenkaan sanonut vielä mitään.
– ”Öh, en kai”, vastasin entistäkin hämmentyneempänä. Ainoa lupaus minkä muistin, oli että Kirsi oli viime viikon torstaina luvannut ”palkita minut ruhtinaallisesti”. En edes ollut pitänyt sitä minään oikeana lupauksena.
– ”Mitä sä oot oikein menny lupaamaan?”, Helena kysyi hermostuneesti naurahtaen tädiltään, joka ensin vain naurahti vastaukseksi. Nyt kun he olivat edessäni vierekkäin näin, että he olivat erilaiset kuin yö ja päivä. Helena oli kuin jokin kaunis satuolento Kirsiin, tavalliseen (joskin nättiin) aikuiseen naiseen, verrattuna.
– ”No lupasin puhua sulle sen puolesta, tietysti.”, Kirsi vastasi heti kun hymyilemiseltään pystyi. Nainen oli ilmeisen taitava valehtelija, mutta vaikka hän ei ollut mitään sellaista luvannutkaan pidin asian omana tietonani.
– ”Ja nyt lupaan, että saatte olla aivan rauhassa yläkerrassa. Jussikin tulee kotiin vasta illalla”, Kirsi jatkoi vielä ja näytti hetken ajan viekkaalta ja keskittyneeltä kuin saalistava peto.
– ”Kiva juttu, vai mitä?”, Helena kysyi minulta hieman ujosti hymyillen.
– ”On. Tosi kiva”, sain sanottua samalla kun vastasin Helenan hymyyn yhtälailla ujosti. Kirsi näki kuinka katsoin tyttöä ja näytti samaan aikaan sekä jotenkin äidilliseltä että haikealta. Mietin mitä ihmettä Kirsi oli Helenalle minusta kertonut. Olisin myös halunnut kysyä missä Anne oli, mutta jostain syystä en kuitenkaan sitten saanutkaan sanotuksi enää yhtään mitään.

– ”Kiitos tästä”, Helena sanoi tädilleen silmät säihkyen. Hän tarttui sitten taas käteeni ja kiiruhti verhon läpi takahuoneeseen vetäen minut mukanaan. Tyttö otti pitkän ruskean takkinsa pois päältään ja laittoi sen naulakkoon roikkumaan. Laskin reppuni huoneen nurkkaan ja riisuin sitten oman takkini ja kenkäni. Yritin olla näyttämättä sitä kuinka käteni tärisivät jännityksestä. Tyttö oli onneksi keskittynyt ottamaan pitkävartiset ja kireät kengät jaloistaan eikä tainnut huomata hermostuneisuuttani.

Tiukkojen farkkujen lisäksi Helenalla oli päällään vaaleanruskea pörröinen angorapaita. Annoin tytön mennä edeltä ylös, ja kiipesin hänen takanaan samalla vaivihkaa täydellistä peppua ihaillen. En vieläkään uskaltanut edes toivoa saavani seksiä, mutta kaluni oli järkeäni toiveikkaampi ja alkoi peppua ihaillessani hieman paisua.

Yläkerrassa oli epätavallisen viileää ja raikasta.
– ”Täällähän on kylmä”, Helena sanoi ja halasi itseään vilusta väristen.
– ”Ikkuna taitaa olla auki”, totesin ja etsin avointa ikkunaa katseellani. Olohuoneessa sellaista ei näkynyt, joten kävin enempiä ajattelematta katsomaan makuuhuoneesta.

Makuuhuoneen ikkuna olikin auki, ja ulkoa tulvi sisään raikasta mutta kylmää ilmaa. Kun olin saanut ikkunan kiinni käännyin ympäri palatakseni olohuoneeseen. Helena olikin kuitenkin yllättäen tullut aivan lähelleni. Jähmetyin jännittyneenä paikalleni hänen eteensä. Helena katsoi minua vakavan ja taas jotenkin haavoittuvaisen näköisenä. Hänen siniharmaat, kirkkaat silmänsä etsiytyivät suoraan omiini, ja tuntuivat näkevän aina epävarmuudesta vapisevaan sieluuni asti.

Välillämme tuntui nyt säkenöivän voimakas jännite. Ensin tytön toinen käsi hakeutui omaani, ja sitten vielä toinenkin. Katsoimme toisiamme kumpikin kai yhtälailla epäröiden ja kuitenkin haluten. Sydän hakkasi rinnassani yhä jännityksestä, mutta rinnassani tuntui myös jotain uutta: suloinen ja hullaantunut ihastumisen tunne.

Käsiemme ote irtosi kun Helena painautui minuun kiinni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja katsoi samalla yhä ylös kasvoihini ja sitten suoraan silmiini. Siinä hetkessä unohdin täysin kaiken muun. Helena tuntui niin sanoinkuvaamattoman ihanalta minua vasten. Sylissäni oli pala taivasta, täydellisen ihana olento, enkä voinut olla siihen rakastumatta.

Hänen huulensa hakeutuivat omian vasten, ja suutelimme. Tyttö laittoi silmänsä kiinni mutta minä pidin omiani auki – en kai muuten olisi voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Hänen huulensa tuntuivat suloisen lämpimiltä ja pehmeiltä. En uskaltanut käyttää kieltä koska hänkään ei sitä tehnyt vaan tyydyin vain hyväilemään hänen huuliaan omillani. Suutelimme niin pitkään, että en lopulta olisi enää osannut sanoa missä hänen huulensa alkavat ja mihin omani loppuvat. Huulemme rakastelivat, ja suuteleminen yltyi koko ajan kiihkeämmäksi. Halasin häntä samalla ja hyväilin hänen selkäänsä ja kaulaansa joka puolelta molemmin käsin.

– ”Sä oot ihana”, sanoin miltei kuiskaten kun tyttö viimein irrotti huulensa omistani. Helena ei vastannut mitään, vaan katsoi minua samalla sekä haavoittuvaisen että jotenkin vakavan näköisenä. Hän tarttui taas käteeni ja laskeutui sitten istumaan Kirsin ja Jussin parisängylle. Istuin alas hänen viereensä ja vain katsoin hänen kauniita kasvojaan ihastuksesta pökerryksissä.

– ”Mä haluan antaa sulle… mun neitsyyden”, Helena sanoi hiljaa ja katsoi minua silmät kiiltäen. Hän näytti nyt äärettömän herkältä ja haavoittuvaiselta, täydellisesti sellaiselta tytöltä jota halusin suojella ja rakastaa. Mutta ehkä jonkun pitäisi suojella häntä minulta itseltäni. Tietysti halusin häntä, enemmän kuin mitään koskaan, mutta en silti tiennyt mitä vastaisin. Jotenkin minusta tuntui että en ollut tytön arvoinen.
– ”Oletko varma?”, kysyin kuitenkin ääni vähän käheänä. Ajatus tuntui jostain syystä jotenkin pelottavaltakin, mutta halusin häntä liikaa voidakseni sanoa muutakaan.
– ”Olen. Aivan varma”, tyttö vastasi vain totisen näköisenä. Hän tarkoitti selvästi mitä sanoi, mutta en voinut ymmärtää sitä. Mikä kiire hänellä oikein oli neitsyydestään eroon, ja mikä minussa muka oli niin erityistä? Oli myös vaikea uskoa, että Helena oli yhä neitsyt. Tiesin hänellä olleen useita poikakavereita jo ala-asteella, sillä juuri niitä samoja poikia olin aina kaikkein eniten kadehtinut.

Katsoin häntä kai niin ihastuneena, että pian Helena ei enää epäröinyt. Hän nousi ylös seisomaan ja alkoi riisua vaatteitaan. Pian paidan alta paljastuivat kauniiden mustien rintaliivien peittämät pienet rinnat, ja housujen alta mustat koristeelliset alushousut. Hänen vartalonsa oli täydellinen, yhtaikaa sekä tyttömäisen siro että silti jo naisellisen muodokas. Vyötärö oli yllättävän kapea ja napa pitkä ja pystysuora. Virheetön iho suorastaan kutsui koskettamaan hellästi.

Hän värisi, sillä huoneessa oli yhä kylmä. Sängyn laidalla oli valmiina suuri tummanpunainen pyyhe, ja tyttö levitti sen nopeasti keskelle sänkyä. Hän laskeutui sitten sen päälle makaamaan ja katsoi minua ujosti. Kaluni heräili hieman housujeni kätkössä, mutta jotenkin hänen eteerinen kauneutensa kummallisesti hillitsi minua, eikä se kovettunut kunnolla.

– ”No, tuletko?”, hän kysyi minulta sitten kuin hieman syyttävään sävyyn, ja havahduin vasta silloin toimimaan. Nousin ylös ja riisuin nopeasti paitani, sukkani ja housuni, ja kävin sitten hänen viereensä makaamaan pelkissä alushousuissani. Jännitin ylävartaloni lihaksia hieman jotta näyttäisin mahdollisimman miehekkäältä, ja katsoin häntä ihaillen. Hänen vartalonsa sileät kaaret olivat huumaavan kauniita.

Pienen hetken katsoimme vain toisiamme, mutta sitten käännyimme toisiimme päin melkein samaan aikaan. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja hän teki samoin minulle. Suutelimme jälleen samalla kun kätemme tunnustelivat toistemme vartaloita joka puolelta. Vähitellen kävin rohkeammaksi, ja hieroin rintaliivien päältä hänen pikkuisia rintojaan. Kun rohkeniin puristella niitä Helena äänteli mystisen kiihottavasti, aivan kuin samaan aikaan sekä huokaillen että voihkien. Kun huulemme irtosivat toisistaan, hänen kätensä eksyi jalkoväliini ja alkoi hieroa puolijäykkää kaluani alushousujen läpi. Pieni, lämmin ja pehmeästi tunnusteleva käsi sai sen muutamassa sekunnissa aivan kovaksi.

Työnsin itsekin käteni hänen jalkojensa väliin ja tunnustelin häpyä koristeellisten pikkuhousujen läpi. Se tuntui lämpimältä ja kostealta, ja sai minut nopeasti aivan mielettömän kiimaiseksi. Oli lopullisesti selvää, että minun oli aivan pakko saada tämä tyttö omakseni, kaikilla mahdollisilla tavoilla.

En pystynyt hillitsemään itseäni, vaan työnsin käteni hänen pikkuhousujensa alle. Sormeni osuivat pehmeisiin häpykarvoihin ennenkuin löysivät perille kaikkein pyhimpään. Levitin kosteutta pieneltä aukolta ylöspäin aina klitoriksen hupulle asti ja hyväilin vakosta sen koko pituudelta. Se tuntui kostuvan koko ajan enemmän, ja Helenan hengitys muuttui samalla aiempaakin jännittyneemmäksi. Kun työnsin sormeni kärjen hieman pimpin aukosta sisään hänen kätensä jähmettyi paikalleen kaluni päälle.

Helena katsoi minua pelästyneen näköisenä, mutta antoi minun työntää sormea syvemmälle. Tunsin sormeni päässä kimmoisan esteen, jossa kuitenkin tuntui olevan jo valmiiksi pieni reikä. Työntelin sitä varovasti sormillani mutta se ei antanut periksi. Halusin nähdä hänen pimppinsä aivan läheltä, joten otin sormeni pois ja nousin ylös kontilleni. Helena arvasi aikomukseni ja kääntyi valmiiksi selinmakuulle.

Siirryin hänen jalkojensa päälle ja tartuin kiihkosta jännittynein käsin hänen pikkuhousuihinsa. Tyttö nosti peppuaan irti päiväpeitolta jolloin vedin pikkuhousut alas polviin saakka. Jalkovälissä oli yllättävän vähän karvoja, vaikka karvoitus taisi olla ihan luonnollisessa tilassaan. Ne olivat selvästi hänen hiuksiaan tummempia, mutta eivät onnistuneet peittämään itse kiihottavan ihanaa vakoa juuri ollenkaan. Helena nosti jalkojaan ja auttoi minua ottamaan pikkuhousut kokonaan pois jalastaan. Hän tarttui sitten niihin ja heitti ne kauas sängyltä.

Tyttö katsoi minua ilmeisen jännittyneenä ja suu auki hengittäen, mutta antoi minun levittää reitensä levälleen. Pimppi näytti kutsuvammalta kuin mikään mitä koskaan olen elämäni aikana nähnyt. Kovana seisova kaluni vaati huomiota, ja sekä palleissani että alavatsassani tuntui jälleen voimakas äärimmäisen kiihotuksen aiheuttama puristus. Olisin niin hirvittävän paljon halunnut työntyä jo hänen sisäänsä, mutta halusin että hän nauttisi mahdollisimman paljon ja laskin siksi pääni hänen jalkojensa väliin.

Minulla ei ollut pillun nuolemisesta kokemusta, mutta aioin tehdä parhaani. Aloin ensin suukotella jalkoväliä joka puolelta, mutta pian en malttanut olla nuolematta itse vakoa kielelläni. Tyttö levitti jalkojaan auliisti leveämmälle ja hänen pidättynyt ääntelynsä sai minut miltei hulluksi himosta. Pimppi oli pian aivan märkä, mutta maistui ja tuoksui paremmalta kuin olin kuvitellut. Miedon suolainen maku sai minut haluamaan sitä vain koko ajan enemmän ja enemmän. Vuoroin Suutelin ja imin hellästi klitorista ja vuoroin työnsin kieleni aukon sisään niin syvälle kun se meni.

Nousin välillä ylös ja katselin jalkoväliä aivan läheltä. Onneksi oli yhä niin valoisaa, että näin kunnolla kaikki yksityiskohdatkin. Sisemmät häpyhuulet olivat melko pienet ja vain hieman ulompia vaaleanpunaisia huulia tummemmat. Klitoris taisi olla aivan turvoksissa sillä se ei enää mahtunut kokonaan piiloon huppunsa alle. Levitin molemmin käsin pimpin aukkoa ja huomasin että vain muutaman sentin syvyydessä siinä oli kiiltävä ja miltei läpinäkyvä kalvo. Immenkalvo oli kuitenkin kiinni vain osittain, ja yksi sen kulmista oli jo kokonaan irti. Se oli varmaan irronut jo aiemmin, sillä en ollut painanut sormellani kovinkaan voimakkaasti. Myös aukon alapuolella oleva pieni peräreikä oli esteettä näkyvissä. Sileässä sisäreidessä oli yksi pieni ruskea luomi. Yritin painaa koko näyn mieleeni niin hyvin kuin pystyin. Sekä huulet että aukko kiiltelivät jo joka puolelta aivan märkinä, ja sen nähdessäni yhä rautaisen kovana seisova penikseni nytkähteli kiimasta.

– ”Sulla on maailman kaunein pimppi”, sanoin kuin vahingossa samalla kun huokaisin silkasta nautinnosta. Helena ei vastannut mitään, mutta hänen poskensa punottivat ja hän hymyili ujosti.

Äärimmäisen kiihottuneena siirryin hänen jalkojensa väliin ja painoin kaluani alaspäin tähdäten sitä suoraan aukolle.
– ”Entä… ehkäisy?”, sain vain vaivoin kysyttyä. En todellakaan halunnut mitään kumipukua kaluni päälle nautintoa turruttamaan, mutta pakkohan se oli kysyä.
– ”Käytän pillereitä”, Helena ähkäisi hieman ärsyyntyneenä kysymyksestäni. 15-vuotias neitsyt joka käyttää E-pillereitä kuulosti hieman oudolta, mutta halusin uskoa häntä.

– ”Oo hiljaa ja tee se”, tyttö sanoi jännittyneesti. Hän oli todellakin malttamaton pääsemään neitsyydestään eroon. Olin aina luullut, että ikäiseni tytöt halusivat seksiä vasta monen kuukauden seurustelun jälkeen, jos sittenkään, ja lisäksi että ainakin tunnelmavalaistus, ruusun terälehdet, kynttilät ja viini kuuluivat myös erottamattomasti asiaan. En kuitenkaan valittanut, sillä nykyhetki sopi minulle enemmän kuin hyvin.

Ohjasin terskani aukolle ja aloin työntää sitä syvemmälle. Kalvo otti selvästikin vastaan, ja venyi terskani kärkeä vasten sisäänpäin. Venytys näkyi myös häpyhuulissa jotka nekin upposivat yllättävän paljon terskani mukana sisään. Tartuin molemmilla peukaloillani häpyhuuliin ja vedin niitä varovasti auki samalla kun työnsin lantiollani penistäni entistä kovemmin kireää aukkoa vasten. Helenan ilme oli keskittynyt, mutta jos hän tunsi kipua hän ei ainakaan näyttänyt sitä mitenkään.

Aloin varovasti tehdä pieniä edestakaisia liikkeitä aukossa, mutta vaistomaisesti työntöni vähitellen voimistuivat. En pystynyt hillitsemään itseäni kovinkaan hyvin, ja aivan yllättäen kalvo antoi periksi. Silloin upposin äkkiä paljon syvemmälle. Helena katsoi minua silmät suurina kuin säikähtäneenä ja hengitti suu auki, mutta oli ilmeisesti päättänyt ettei näytä kipuaan. Hänen kurtistuneista kulmistaan oli kuitenkin helppo nähdä että häntä sattui. Suu vaikeni mutta liha puhui.

Työnsin itseäni silti vielä syvemmälle niin hitaasti ja varovasti kuin pystyin, ja vaikka tytön pillu oli yllättävän tiukka, oli se myös liukas, ja lopulta olin niin syvällä sisällä, että kivekseni painuivat hänen peräaukkoaan vasten. Silloin Helena inahti ja hänen vartalonsa oli aivan jännittynyt.

Edelleen varovasti vedin itseni ulos ja sitten työnsin taas hitaasti sisään. Näin että kaluni varressa oli vähän verta, mutta tiesin että se oli normaalia joten yritin olla vain välittämättä siitä. Näky siitä kuinka kaluni upposi avointen häpyhuulten väliin oli siitä huolimatta fantastisen kiihottava.

Vähitellen kiihdytin tahtia, samalla Helenan kauniiden kasvojen ilmettä tarkasti lukien. Olin niin huolissani siitä miltä hänestä tuntui, että oli aluksi vaikeaa kunnolla nauttia. Se tuntui paljon tiukemmalta kuin Kirsin tai Annen pillu, oikeastaan liiankin tiukalta. Kaluni tuntui nyt aivan liian paksulta tytön tiukasti puristavaan pilluun. Ehkä siksi tyttö ei oikein uskaltanut liikahtaakaan. Antoi minun vain tehdä itselleen mitä halusin.

Vedin itseni hetkeksi ulos, jolloin hänen ilmeensä muuttui kysyväksi. Ojensin kuitenkin vain jalkani taakse suoraksi ja laskeuduin sitten tytön päälle. Ohjasin kädelläni kalun takaisin pillulle, ja työnnyin taas sisään. Tuin itseäni molemmin käsin sänkyyn ja katselin Helenan suloisia kasvoja samalla kun työntelin sisään ja ulos. Tahti kiihtyi kuin huomaamatta, ja nautintoni kasvoi kasvamistaan. Tyttö katsoi minua yhä keskittyneenä, mutta näytti kuitenkin rentoutuneen hieman. Olin täysin varma, että en koskaan tulisi saamaan mitään ihanampaa ja kauniimpaa kuin Helena.

Olisin halunnut kysyä sattuiko häntä vielä, mutta olin kuitenkin hiljaa kuten hän oli pyytänyt. Katselin hänen satumaisen kauniita kasvojaan ja yritin painaa kaiken mieleeni. Halusin muistaa kaiken tämän ikuisesti.

Hänen keskittynyt ilmeensä, vaimea naisellinen ääntelynsä – aivan kaikki hänessä, kasvatti nautintoani liiankin paljon. Yritin tietysti kestää mahdollisimman pitkään, ja olin onneksi jo oppinut miten se voisi onnistua. Tahdonvoimaa se vaati melkein liikaakin, mutta tein niin, että aina kun olin lähes laukeamaisillani vedin kaluni melkein kokonaan ulos ja pysähdyin sitten hetkeksi aivan paikalleni. Jatkoin työntelyä uudestaan vasta kun tunsin lähestyneen orgasmini lipuneen taas tarpeeksi kauas.

Helenan poskipäät punottivat suloisesti ja hän katsoi minua siniharmaat silmät kiiltäen. Ihanat huulet olivat vähän raollaan ja hänen kiivas hengityksensä puhalteli minua kaulaan. Hän tuoksui hyvältä ja näytti liiankin kauniilta minulle, ja sai oloni tuntumaan jotenkin rikolliseksi. Pelkäsin että hän myöhemmin katuisi sitä että oli antanut minulle neitsyytensä.

Äkkiä Helena nosti päätään ylöspäin ja ylettyi vaivoin suutelemaan minua leukaan. Silloin laskeuduin heti alemmas kyynärpäideni varaan ja painoin huuleni hänen huuliaan vasten ja nautin siitä miten ihmeellisen hyvältä hänen suutelemisensa tuntui. Lantioni jatkoi koko ajan työntelyään, ja tunsin olevani taas vaarallisen lähellä orgasmia. Tyttö ynähteli ja inisi kiihottavan kuuloisesti. ”Vielä muutama työntö”, kaluni tuntui toistelevan minulle. Helenan kädet kietoutuivat selkäni ympärille ja hän puristi minua itseään vasten.

Aivan yllättäen tyttö jännittyi allani ja puri minua huulesta, samalla kun hänen pillunsa puristui voimakkaasti sykkien kaluni ympärille. Häneltä karkasi ihanan kuuloinen voihkaisu samalla kun hänen vartalonsa jännittyi ja lantio nytkähteli minua vasten. Kaikki hänessä tuntui niin uskomattoman hyvältä, että kaluni alkoi siinä samassa sylkeä sykäyksittäin spermaa pillun sisään. Lantioni työnteli kuin omasta tahdostaan lyhyitä työntöjä kunnes koko lasti oli luovutettu. Kun orgasmi oli ohi päästimme molemmat pitkän helpotuksen huokauksen melkein samaan aikaan, samalla kun vartalomme rentoutuivat.

Helena suuteli minua pitkään ja hartaasti, ja silitti selkääni käsillään. Pidin kaluani yhä sisällä, eikä se tuntunut nyt ollenkaan pehmenevän, vaikka terska tuntuikin aivan aralta. Valmistauduin jo henkisesti jatkamaan heti kunhan pahin arkuus katoaisi.
– ”Mun täytyy käydä vessassa”, Helena ähkäisi kuitenkin kohta, jolloin minun oli pakko vetää itseni ulos hänen sisältään ja väistyä pois hänen päältään.

Kaluni oli värjäytynyt juurestaan vaaleanpunaiseksi, mutta Helena otti pyyhkeen jalkovälinsä suojaksi ennenkuin ehdin katsoa miltä puhkaisemani pilluparka näytti. Tyttö kipitti pois makuuhuoneesta pyyhe alapäänsä peittona, ja minä jäin orpona odottamaan sängylle.

Vaikka olin juuri harrastanut seksiä mielestäni maailman kauneimman olennon kanssa, mieleeni tuli jostain syystä Kirsi. Mietin tiesikö nainen, mitä yläkerrassa tapahtui. Päättelin pian, että pakkohan hänen oli tietää. Jopa tummanpunainen pyyhe oli ollut valmiina sängyn laidalla, ja sitä ei ollut oikein kukaan muukaan voinut siihen laittaa kuin Kirsi itse.

Mutta mitä ihmettä Kirsi oli Helenalle sanonut? Miten hän oli saanut tytön haluamaan minua niin paljon että antoi neitsyytensä minulle? Ja ennenkaikkea miksi? Se tuntui uskomattomalta. Kirsin lupaama ”ruhtinaallinen korvaus” tuntui nyt äärimmäiseltä vähättelyltä. Kyseessä oli kuitenkin hänen oma sukulaisensa – veljen tai siskon tytär. Asiasta olisi pakko saada puhua kahdestaan Kirsin kanssa, ja mieluiten mahdollisimman pian.

Helena oli poissa huolestuttavan pitkään. Minulla alkoi tulla vähän kylmä mutta puin alushousut takaisin jalkaani lähinnä peittääkseni pieneksi kutistuneen kaluni. Odottelin sängyn laidalla ajatukset yhtenä mylläkkänä. Halusin Helenan täysin omakseni, ja toivoin että hän suostuisi tyttöystäväkseni. Olin aiemmin halunnut Kirsiä ja Annea ja jopa luullut rakastuneeni tai ihastuneeni heihin, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna mitä jo nyt tunsin Helenaa kohtaan. Jostain syystä pelkäsin silti yhä että tyttö vielä torjuisi minut.

Olin jo ehtinyt ahdistua epäluuloisina harhailevista ajatuksistani melkoisen paljon, kun Helena viimeinkin palasi makuuhuoneeseen. Hän oli jättänyt pyyhkeen jonnekkin toisaalle, ja oli yhä pukeutunut pelkkiin rintaliiveihin. Hän ja hänen paljas alapäänsä näyttivät niin kiihottavilta, että kaluni alkoi paisua jälleen kovaksi.

Tyttö katsoi minua ja koko ajan enemmän pullottavia alushousujani hymyillen ja laskeutui sitten takaisin sängylle makaamaan.

– ”Housut pois!”, hän komensi hymyillen, ja kiskoi alushousujeni vyötärön kuminauhaa alaspäin. Minua ei tarvinut kahdesti käskeä: sujautin housut nopeasti pois jalastani ja heitin ne taakseni lattialle. Penikseni seisoi suorastaan epätavallisen komeasti pystyssä ja Helena huokaisi kiihottavasti katsellessaan sitä.

– ”Vedä käteen”, Helena sanoi minulle ilme vakavana. Se oli omituisesti sanottu, enkä tiennyt oliko se loukkaus, pyyntö vaiko peräti käsky.
– ”Öö, ai siis mitä?”, vastasin hömistyneenä ja tälle päivälle tyypillisen kaunopuheisesti. Hän sai selvästikin sisäisen runoilijani valloilleen.
– ”Runkkaa. Mä haluan nähdä kun sulta lentää”, Helena pyysi lempeämmällä äänellä. Hän tuijotti seisovaa kaluani kiihottuneen näköisenä.
– ”Jos säkin runkkaat”, sanoin, ja tunsin kasvojeni alkavan kuumottaa. En ollut koskaan runkannut kenenkään katsellessa, ja pelkkä ajatuskin tuntui aivan liian nololta. Mieleeni tuli elämäni noloin hetki viime kesältä. Olin ollut vessassa runkulla, tapani mukaan Anttilan kuvaston alusasumalleja katsellen, kun aivan yllättäen äitini oli ampaissut sisään vessaan ja järkytyksekseen nähnyt minut housut kintuissa ja kalu kädessä.
– ”Ei tytöt runkkaa! En ainakaan minä”, Helena väitti korvat punottaen. Jo hänen pelkistä huulistaan näki että hän valehteli. Hymyilin sille miten helppoa oli nähdä hänen valheensa läpi. Tyttö kuitenkin taisi tajuta mitä hymyni tarkoitti, ja suuttui.
– ”Vittu mä lähden kotiin! Etkä saa multa enää koskaan!”, Helena sihisi vihaisena. Hän nousi ylös sängyltä ja alkoi etsiä pikkuhousujaan. Silloin minuun iski paniikki.
– ”Rauhotu! Älä lähde! Mä teen sen!”, anelin hädissäni. Olisin antanut vaikka toisen pallini saadakseni olla hänen poikaystävänsä. Pieni nolostuminen ei olisi yhtään mitään.

Helena leppyi epäilyttävän nopeasti, ja laskeutui takaisin viereeni sängylle. Makasin selälläni ja tartuin oikealla kädelläni kaluuni. Tyttö katsoi aivan läheltä kun aloin hieroa sitä hitaasti. Itsekseni runkatessani käteni liikkui aina nopeaan tahtiin, mutta hidas veteleminen ei tuntunut yhtä nololta. Kaluni seisoi onneksi niin kovana kuin oli mahdollista ja näytti tavallista suuremmalta. Paisunut terska kiilsi kosteana ja Helenan katse näytti keskittyvän suoraan siihen.

Pidin kaluani etu- ja keskisormen sekä peukalon välisessä puristuksessa, ja vetelin sormillani aivan hitaasti ylös alas vartta pitkin. Kun muistin, että tyttö oli sanonut haluavansa nähdä kuinka minulta lentää, nopeutin hieman tahtiani. Yritin katsella samalla Helenan vartaloa, mutta harmikseni kaikki herkullisimmat kohdat olivat katseeni ulottumattomissa. Pienet rinnat olivat yhä harmillisesti mustien rintaliivien peittämät.

– ”Voisitko ottaa liivit pois?”, kysyin varovasti samalla kun jatkoin yhä hidasta runkkaamista.
– ”En”, Helena sanoi hiljaa mutta lujasti, enkä halunnut kokeilla onneani kysymällä uudestaan. Rinnat olivat todella pienet, ja hän arvatenkin siksi ujosteli tai peräti häpesi niitä – ja tietysti täysin turhaan. Tyttö tuijotti yhä terskaani, odottaen ilmeisesti että sieltä tulisi jotain minä hetkenä hyvänsä. Itse tiesin, että näin hitaalla tahdilla siihen voisi kulua pieni ikuisuus.

– ”Tässä kestää kuule vielä pitkään… Ellet sitten…”, aloitin jälleen varovasti samalla kun tutkin tarkasti tytön ilmettä.
– ”Ellen sitten mitä?”, Helena kysyi ja käänsi katseensa peniksestäni kasvoihini.
– ”Emmä tiiä… Näytä vaikka vähän pimppiä?”, pyysin jännittyneenä ja vaistomaisesti tytön reaktiota peläten.
– ”No hyvä on”, Helena kuitenkin vastasi, ja nousi polvilleen sängylle. Hän käänsi jalkovälinsä suoraan kasvoihini päin mutta ei levittänyt jalkojaan. Pelkkä vakokin näytti kyllä todella hyvältä, mutta juuri kun aloin kunnolla kiihottua sen katsomisesta tyttö laskeutuikin takaisin kyljelleen viereeni. Hänen katseensa oli edelleenkin koko ajan keskittyneenä terskaani.

Orgasmini ei ollut vielä lähelläkään. Vetelin yhä sormiani ylös ja alas hitaaseen tahtiin, ja kohta Helenan keskittyminen alkoi herpaantua.
– ”Tule jo!”, hän vaati.
– ”Voisin tulla nopeammin jos… näyttäisit peppuas”, pyysin jälleen varovasti.
Tyttö ähkäisi protestiksi, mutta nousi kuitenkin sitten taas polvilleen sängylle. Hän käänsi peppunsa minuun päin mutta ei kokonaan, koska halusi yhä samalla katsoa kuinka runkkasin. Se oli taatusti kaunein, seksikkäin ja kiihottavin peppu maan päällä. Helenan pyöreät, sileät pakarat ja naisellinen lantio saivat minut nopeasti mielettömän kiihottuneiksi. Kun käänsin ylävartaloani hieman, pystyin näkemään myös jalkoväliin ja vaaleanpunaisen pillun ihanan vakosen. Orgasmini lähestyi ja runkkauksen nautinto alkoi voittaa ujouteni. Niinpä kiihdytin käteni liikettä hieman nopeammaksi.

– ”Pysy siinä.. multa tulee ihan just”, ähkäisin kun Helena liikahti. Puhuminen seksin aikana tuntui aina jotenkin nololta tai hölmöltä, mutta nyt oli pakko. Tyttö oli laskenut peppunsa alas palatakseen takaisin kyljelleen, mutta suostui kuitenkin pyyntööni ja esitteli taas peppuaan minulle. Nyt hän vieläpä hitaasti heilutti sitä puolelta toiselle, ja näytti hieman huvittuvan siitä miten suuren vaikutuksen hänen peppunsa minuun teki.

Jos hän vain olisi tiennyt miten hyvältä se näytti! Se olisi saanut kenen tahansa miehen täysin hänen valtaansa. Sitä himokkaana tuijottaessani päätin, että tekisin mitä tahansa saadakseni hänet omakseni. Aloin runkata kunnolla, nopeaan tahtiin, aivan kuten olisin heti tehnyt yksin ollessani. Helena tuijotti hämmentyneen näköisenä olkapäänsä yli kuinka nopeasti vetelin esinahkaani terskan alaosan päälle.

– ”Nyt tulee”, ähkin ääni kiihotuksesta käheänä. Helena kääntyi nopeasti minuun päin ja hänen suloiset kasvonsa olivat aivan kaluni vieressä. Vaikka maailman seksikkäin peppu olikin nyt poissa näkyvistä, orgasmini tuli silti väistämättä. Penikseni nytkähteli voimakkaasti kädessäni ja sylki vapaasti spermaa joka puolelle. Sitä lensi yllättävän korkealle ja joka puolelle. Helena inahti siitä ihastuneena melkein kuin olisi itsekin saanut orgasmin. Vatsani, kaluni, käteni ja molemmat reiteni olivat aivan spermaroiskeiden tahraamia. Helena oli saanut suuren klimpin hiuksiinsa, mutta vaikka se valui uhkaavasti hänen otsaansa kohti tyttö ei ollut vielä huomannut sitä.

– ”Sulla on… sitä… tossa”, sanoin hieman häpeissäni ja osoitin hänen sperman tahrimaa otsatukkaansa. Vaistomaisesti tyttö koski siihen kädellään ja tuli vain levittäneeksi sen entistä pahemmin hiuksiinsa.
– ”Ei se mitään”, Helena huokaisi raukeasti hymyillen. Hän näytti nauttineen runkkaukseni katsomisesta yllättävän paljon.

Tyttö katseli ensin hetken kastunutta kättään ja alkoi sitten toisella kädellään levittää vatsalleni lentänyttä siemennestettä entistä laajemmalle alueelle. Aivan yllättäen hän tarttui jo pehmentyneeseen ja spermasta märkään penikseeni. Hän alkoi runkata sitä epäröivin käsin. Hänen korvansa punottivat ja huuletkin näyttivät tavallistakin turpeammilta. Vaikka kalu oli vielä vähän arka, tyttö sai sen nopeasti jälleen kovaksi. Hänen kätensä tuntui herkältä ja hyvältä, mutta halusin enemmän.

Niinpä nousin ylös polvieni varaan ja ujuttauduin kiimaisena hänen jalkojensa väliin. Helena ei estellyt kun levitin hänen reisiään auki ja ohjasin sitten paisuneen terskani pienten vaaleanpunaisten häpyhuulten väliin. Tyttö oli pessyt jalkovälinsä huolellisesti eikä yhtään verta ollut näkyvissä. Liikuttelin kaluani pimpin vakosessa ylös ja alas edestakaisin ja ihailin sitä miten mielettömän kiihottavalta se näytti. Häpyhuulet tarttuivat aluksi terskaani, mutta pian kastuivat tarpeeksi liukastuttamaan meidät molemmat. Myös oma spermani auttoi toimimalla lisäliukasteena. Leikki tuntui hyvältä ja kiihottavalta, ja myös Helena selvästi nautti siitä. Hän oli pistänyt silmänsä kiinni ja hengitti kiihtyneesti.

Halusin itseni kuitenkin jo hänen sisäänsä ja ohjasin itseni reiälle. Työnnyin halukkaana sisään, ja vähän taas yllätyin siitä kuinka tiukalta se tuntui. Ihanan pillun lämmin ja liukas puristus ympäröi kaluni täydellisesti joka puolelta.

– ”Oota!”, Helena pyysi äkkiä, jolloin vedin säikähtäneenä itseni ulos hänen sisältään. Tyttö työnsi minua hellästi vähän kauemmaksi, ja kääntyi kyljelleen makaamaan. Tuijotin hänen kaunista vartaloaan vähän pettyneenä mutta sanattomana.
– ”Haluisitko takaapäin?”, hän kysyi sitten viekottelevasti hymyillen.
– ”Haluun!”, vastasin innokkaana ja katselin kuinka hän kääntyi ensin vatsalleen ja sitten kontilleen, ja nosti sitten peppunsa kunnolla pystyyn. Se näytti sanoinkuvaamattoman hyvältä ja sytytti roihuavan himon sisälläni. Pimppi näytti takaapäin taivaallisen ihanalta. Nousin polvilleni hänen taakseen ja aikailematta ohjasin kaluni juuri oikealla korkeudella tarjolla olevalle pillulle. Malttamattomana työnnyin sisään niin syvälle kuin pääsin. Vaikka pillu tuntui yhä tiukalta, kaluni luisti nyt aiempaa helpommin ja nautintoni kasvoi jokaisella työnnöllä. Aloin työnnellä jatkuvasti nopeammin ja nopeammin ja näky siitä miten liu’uin sisään ja ulos hänen pyöreiden ja kiinteiden pakaroidensa väliin vei kaiken itsehillintäni.

Helena ei juurikaan liikkunut, vaan antoi minun tehdä kaiken työn, mutta hänen vaimea ja seksikäs inahtelunsa ja huohotuksensa kiihotti minua valtavasti. Annoin lantioni mäiskiä häntä vasten ja vain nussin nauttien täydellisesti ja mitään pidättelemättä. Pidin hänen kapeasta uumastaan kiinni molemmin käsin. Tässä se oli, elämän tarkoitus. Helena oli nyt minun, enkä tarvinnut mitään muuta.

Tiesin, että minun kannattaisi odottaa että tyttö saisi ensin, mutta en yksinkertaisesti pystynyt hillitsemään himojani. Se tuntui liian hyvältä. Kaluni alkoi nytkähdellä ja sylki sykäyksittäin spermaa syvälle hänen sisäänsä. Puristin molemmin käsin Helenan täydellistä peppua itseäni vasten ja nautin suunnattomasti siitä miltä hän tuntui.

Pidin penistäni pitkään sisällä yhä tiukasti puristavassa pimpissä ja katselin Helenan kaunista peppua, vyötäröä ja alaselkää. Silittelin häntä hellästi molemmin käsin ja yritin painaa kaiken tuntemani ja näkemäni mieleeni. Kaluni oli aivan liian herkkänä enkä harmikseni saanut sitä enää pystyyn edes varovasti edestakaisin pillussa liikuttelemalla. En olisi halunnut irtautua hänestä koskaan, mutta pakkohan se lopulta oli.

Kohta makasimme vierekkäin sängyllä, olimme molemmat raukeita ja ainakin itse olin aika uupunutkin. Helpotuksekseni Helena hymyili minulle onnellisen näköisenä, eikä siis luullakseni ollut pahastunut siitä, että olin ollut niin nopea. Hän näytti edelleenkin niin seksikkäältä, että halusin häntä melkein heti uudestaan, mutta minun oli pakko odottaa että rasituksesta kutistunut penikseni ensin palautuisi ennenkuin voisin edes yrittää mitään.

– ”Kiitos”, Helena sanoi hiljaa ja katsoi yhä hymyillen suoraan silmiini.
– ”Kiitos itselles”, vastasin hieman pyörällä päästäni. En oikein tiennyt mistä hän kiitti, mutta en oikein viitsinyt kysyäkään.
– ”Mä oon niin onnellinen siitä, että tein tän just sun kanssas”, Helena selitti kuitenkin kysymättäkin.
– ”Niin mäkin”, sain vain sanottua samalla kun katselin hänen suloisia huuliaan.

– ”Mutta meiän pitäis kai lähteä jo”, tyttö jatkoi samalla kun hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi.
– ”Kirsihän lupas että meillä on aikaa iltaan asti”, protestoin niin lempeästi kuin osasin.
– ”Mun vanhemmat odottaa mua kohta kotiin. Ja mieti vähän Kirsiäkin, se joutuu odottelemaan yksin alakerrassa”, Helena moitti minua. En oikein tajunnut miksi minun pitäisi Kirsiä miettiä, mutta yritin näyttää ymmärtäväiseltä. Kesti vain hetken ennenkuin mielessäni välähti kuva minusta sekä Kirsin että Helenan kanssa samaan aikaan tässä samassa sängyssä, alastomina tietysti. Tämä perverssi pikku fantasia sai uupumuksen poistumaan nopeasti vartalostani, mutta yritin terästäytyä ja pysyä järkevänä. Tuskin Helena aivan sitä kuitenkaan tarkoitti.
– ”Öh, niin kai…”, mumisin vain vastaukseksi epävarmana, koska tyttö katsoi yhä minua ja näytti odottavan vastausta.
– ”Puetaan jo päälle ja lähdetään alas, jooko?”, Helena ehdotti taas pirteänä.
– ”Okei”, vastasin vaikka en olisi halunnutkaan. Arvelin että olisi parasta vain myöntyä. Haluni miellyttää Helenaa ei tuntenut nyt mitään rajoja.

Vartaloni oli monin paikoin kuivuneen sperman tahraama, mutta en välittänyt siitä. Helena kaivoi farkkujensa taskusta nenäliinan ja pyyhki siihen pimppiään ennenkuin laittoi pikkuhousut jalkaansa. Pukiessamme päällemme ahmin vielä viimeiset silmäykset tytön kauniista vartalosta. Minulla oli jo ikävä sitä ja häntä, vaikka emme olleet vielä edes erossa toisistamme. Jos se ei ollut rakkautta, niin mitä sitten?

Kun olimme pukeutuneet avasin vielä makuuhuoneen ikkunan ennenkuin lähdimme alakertaan. Sängylle jäi jokunen märkä tahra, mutta arvelimme niiden kuivuvan iltaan mennessä huomaamattomiksi. Alakerrassa Helena puki myös ulkovaatteensa päälleen, joten tein itsekin samoin. Tyttö antoi minulle vielä pienen suloisen suukon huulilleni ennenkuin astui verhon läpi liikkeen puolelle.

Kirsi istui myyntipöytänsä takana kirjaa lukien ja hymyili meille väsyneen näköisenä. Yhtään asiakkaita ei liikkeessä taaskaan ollut.
– ”Ai te tulittekin näin pian. Oliko teillä kivaa?”, nainen kysyi enemmän Helenalta kuin minulta.
– ”Täydellistä”, Helena vastasi Kirsille hymyillen. Olin hänen vastauksestaan yllättynyt, mutta tietysti iloinen.
– ”Ihana kuulla! Sattuiko paljon?”, Kirsi vastasi lämpimästi ja näytti taas jotenkin äidilliseltä. Nainen näytti tietävän jo ennestään olennaisimman siitä mitä yläkerrassa oli tapahtunut, eikä kysellyt enempää.
– ”Vähän vaan… Mutta hei, voidaanko me tulla maanantaina uudestaan?”, Helena kysyi rohkeasti.
– ”Tottakai voitte”, Kirsi vastasi, mutta näytti jotenkin epäröivältä. Tyttö ei tätinsä ilmeisestä epäröinnistä kuitenkaan näyttänyt välittävän, hymyili vain.
– ”Mun täytyy lähteä kotiin, porukat pääsee kohta töistä… Hei hei! Nähdään maanantaina!”, Helena sanoi meille molemmille iloisesti ja kiiruhti ovelle.
– ”Tomi, jäätkö vielä hetkeksi tänne?”, Kirsi pyysi minulta kun olin jo seuraamassa Helenaa ulos.

Katsoin kuinka Helena meni ovesta ulos ja lähti kävelemään takaisin samaan suuntaan josta ehkä tuntia aiemmin tulimme. Kun jäin kahdestaan Kirsin kanssa tunsin oloni oudon kiusaantuneeksi. Jotenkin olo tuntui hieman syylliseltä, hieman kuin olisin pettänyt Kirsin luottamuksen. Odotin hiljaa mitä nainen sanoisi. Hän oli tietysti huomannut miten huolestuneelta näytin.

– ”Sun ei tarvi olla huolissaan. Helena käyttää pillereitä”, Kirsi sanoi minulle tyynesti aivan kuin kyseessä olisi ollut aivan arkinen puheenaihe. Vasta myöhemmin selvisi, että Kirsi osti itselleen E-pillereitä ja antoi ne sitten Helenalle: ne lievittivät kuulemma kuukautiskipuja. Tyttö ei ollut millään uskaltanut hakea niitä itse lääkäristä, etteivät hänen vanhempansa saisi tietää mitään. Helenan vanhemmat, joista toinen oli siis Kirsin isoveli, olivat uskovaisia ja näissä asioissa varsin tiukkapipoisia.
– ”Joo tiedän, en mä sitä…”, mumisin melkeinpä enemmän itsekseni kuin hänelle.
– ”Etkö? Mitäs sitten?”, Kirsi kysyi uteliaana. Hän ei jaksanut enää hymyillä.
– ”En tiedä. On vaan jotenkin syyllinen olo”, vastasin hänen katsettaan vältellen.
– ”Höpsis. Helena on halunnut sitä jo pitkään, ja sä olit sille meidän molempien mielestä kaikkein paras vaihtoehto”, Kirsi sanoi, samalla kun siirsi kiharoitaan korvansa taakse. Hän halusi yhä näyttää silmissäni naiselliselta.
– ”Miks just minä?”, kysyin uteliaana ja salaa itseeni tyytyväisenä. Olin ilmeisesti onnistunut tekemään Kirsin lisäksi vaikutuksen myös Helenaan.
– ”Kyllä sä tiedät. Mä kerroin sille kaiken, niinkuin sekin on aina kertonut mulle”, Kirsi vastasi väsyneesti hymyillen.
– ”Ihan kaikenko? Janista ja Antistako myös?”, kysyin epäuskoisena.
– ”Ihan kaiken, ja vielä enemmän. Voit olla varma että kehuin sut maasta taivaisiin. Ja yllätys yllätys: kun kerroin nimesi ja kuvailin sua niin Helenalta ei kestänyt kauaa tunnistaa kuka olet. Se oli huomannu sut jo aiemminkin. Olit kuulemma niin söpö mutta myös niin nössö”, Kirsi sanoi ja naurahti.
– ”Öh, kiitos”, sain vain sanottua. Minun oli siis kiittäminen Kirsiä kaikesta mitä olin tänään saanut Helenan kanssa kokea. Mutta vaikka olinkin lähes rajattoman kiitollinen, en silti oikein tiennyt miten sen näyttäisin.
– ”Eipä kestä, Casanova”, nainen sanoi hymyillen.
– ”Mutta entäs sinä ja minä? Ja entä Anne?”, kyselin vähän nolostuneena. En oikein tiennyt halusiko Kirsi että keskittyisin nyt vain täysin Helenaan, mutta niin arvelin.
– ”No se riippuu ihan siitä mitä sovitte Helenan kanssa… Mutta älä musta huoli, kyllä mä pärjään, ja luulen että Annekin voi ehkä juuri ja juuri elää ilman sun ihanaa munaas”, Kirsi sanoi naurahtaen. Taisi olla sarkasmia, mutta eipä siitä voinut silti kaiken tapahtuneen jälkeen pahastua.
– ”Missä se on? Siis Anne? Meidän piti tavata täällä tänään…”, kysyin edelleenkin vähän nolostuneena.
– ”Se kävi täällä pari tuntia sitten mutta ei kai voinut jäädä odottelemaan”, Kirsi vastasi välinpitämättömän näköisenä.
– ”Entäs Jani ja Antti?”, minun oli vielä pakko kysyä.
– ”Panevat mua kunnes löytävät jotain parempaa, niinkuin sinäkin”, Kirsi tuhahti vain väsyneesti. Minulle tuli taas jotenkin epämääräisellä tavalla huono omatunto.
– ”Mutta itsehän sä järjestit mut ja Helenan yhteen”, puolustauduin varovasti. Yritin pitää ääneni mahdollisimman neutraalina jotta nainen ei suuttuisi.
– ”Niin tein. Älä nyt murehdi siinä. Kaikki on ihan hyvin. Voit lähteä jo kotiin keräämään voimia maanantaita varten”, Kirsi sanoi ja hymyili taas väsyneesti. En oikein tiennyt mitä tunsin Kirsiä kohtaan, oliko se kiitollisuutta vai mitä, mutta mieleni teki suudella häntä. En kuitenkaan edes yrittänyt tehdä sitä, vaan aloin laittaa hanskoja käteeni.

Samassa liikkeeseen tuli kuin tilauksesta asiakas. Heilutin kättäni mitään sanomatta Kirsille ja hän vilkutti hymyillen takaisin kun lähdin.

Ulkona talvisäässä olo oli taas samaan aikaan sekä raukea että oudon yksinäinen. Elämääni oli äkkiä tullut peräti kolme täysin erilaista naista, kukin omalla tavallaan ihanaa, mutta en osannut oikein ottaa selkoa heistä kenestäkään. Kirsi ainakin taisi olla vähän hullu, mutta enpä enää nykyään voinut olla omastakaan mielenterveydestäni niin varma.

Ainoa asia mikä oli selvää oli se, että Helenan halusin omakseni.

5 kommenttia viestissä: “Yksi perjantai”

  1. kiimainen14v says:

    Joo hyvä tarina

  2. Cromagnolia says:

    Kiitoksia taas kommenteistanne!

    Näyttää siltä, että tämä “tarinalinja” ei ole erityisemmin puhutellut seksinovellikansan syviä rivejä. Niinpä sopinee päättää sarja tähän kirjoitukseen. Jatkossa yritän kirjoitella ennemminkin erillisiä eli yksittäisiä tarinoita.

    Näiden antikvariaatti-novellien kirjoittamisesta pidin liikaakin luultavasti lähinnä siksi, että aihe liippaa niin läheltä omia kokemuksiani. Samalla kuitenkin liiallinen “realismi” ei aina ole niin hyvä asia.

    dunno: hyvä kommentti, jahkailin tuota jonkin aikaa että käytänkö vaiko enkö käytä, ja olet varmaankin oikeassa siinä että ei olisi pitänyt.

  3. dunno says:

    Muuten hyvä mut kuulostaa tosi typerältä kun käytät sanaa “pimppi”. Tulee mieleen pikkulapset tai vajaaälyinen jätkä.

  4. helt says:

    Kiitos, tää tarina oli ihanaa luettavaa. Jatka ihmeessä ja juuri näin rauhallisesti edeten ja kuvaillen.

  5. jonne says:

    se oli hyvä tarina. Kirjota lisää

Kommentoi

top