search
top

Levoton Tuhkimo

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (32 votes, average: 3.31 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Kaksin, kolmin aamuun asti. Rekisteröidyin, ja siirsin tarinan pois kadonneitten kaivosta. Nimimerkki hieman muuttui Räsynukesta Risanukeksi.

Päätin, että nyt sai tämä typerä selibaatti päättyä. Olin jo pitkään kiemurrellut halusta mieheen, kunnon panoon ja kiimaiseen hienhajuun alastomilla vartaloilla. Neljä kuukautta olin vaan odotellut ja odotellut yhteydenottoa läheiseltä ihmiseltä, joka oli luvannut minulle maat ja taivaat. Olin rakastunut, vieläkin, mutta nähtävästi roistoon ja petturiin. Viimeinen havainto miehestä oli neljän kuukauden takaa, kun hän poistui kodistani luvaten taas tulla seuraavana päivänä. Mutta tuliko? Ei, – ei soittanut, ei mitään. Jätti minut odottamaan.

En aikonut olla mikään Troijan sotasankaria kiltisti odottava vaimo, joka kutoo kangasta 10-20 vuotta sillä aikaa kun mies tekee odysseiaansa pitkin maita ja meriä. Olin jo soittamassa tutulle ja ehdottamassa hyväksi koettua kaveriseksiä, mutta ajattelin kumminkin, että nyt pitää vaihteeksi saada uutta ja ennen kokematonta.

Suihkunraikkaana astuin makuuhuoneeseen ja avasin vaatekomeron ovet. Alkoi vaatteiden valinta, se ihana mutta niin hermoja raastava toimitus. Mielessäni oli jokin repäisevä ja rohkea asuvalinta, mutta mikä? Kevyt ja ilmava sen oli oltava, sillä oli kesä ja lämmin. Alle vaan uudet ja keveät, pienehköt hipsterit ja pitsiset rintaliivit. Minulla oli hyvä rusketus, joten mielestäni keltainen, hieman oranssiin sävytetty alusasukokonaisuus sopi mainiosti. Vaatekappaleet olivat ohutta ja läpikuultavaa materiaalia josta näkyi läpi nännipihat ja häpykukkulan piskuinen tumma kolmio, sekä aavistus sileitten häpyhuulien yläosaa. Jalkaan vedin ohuen ohuet stayupit, sillä ihan niin kesäinen en aikonut olla, että paljain sääriin menisin baaritiskille nojaamaan. Terassit olisi eri asia. Olin hankkinut Tukholman shoppailumatkalla uuden kesämekon. Yksivärisen, hempeän, vihertäväsävyisen leningin tiukalla yläosalla, joka lähti ihanasti vyötäröltä levenemään. Ei mikään laajahelmainen, mutta kivasti pienessä puhurissa heilahteleva. Se oli, sanoisinko rohkeasti uurrettu ja kapeahkoilla olkaimilla varustettu taideteos. Rintaliivien olkaimet sain mukavasti piiloon leningin olkaimien alle, mutta kuppien pitsikoristeet jäivät nätisti näkyviin kaula-aukosta. Jalkaan vaan korkkarit ja ulos.

========

Ilta oli jo pitkällä ja taisi kolmas korkea lasillinen olla puolessa, kun viereeni, juuri vapautuneeseen tilaan tuli minun tuntema mies, yksi kaveripanoistani entiseltä työpaikalta. Hänellä oli mukanaan kaveri, jota en taas tuntenut. Tuttuni esitteli meidät ja siten alkoi jutustelu keskenämme sujua. Kaverini lähti tanssilattialle erään vierestään noukkimansa naisen kanssa. Minä nojasin baaritiskiin uuden tuttavuuteni kanssa ja puhelimme niitä näitä, en edes muista mitä. Tärkeää se ei ainakaan ollut. Kaveri oli mielyttävän tuntuinen ja nokkela jutustelija. Hän tuoksui hyvälle, jollekin aivan uudelle tuoksulle minun nenääni. Puolipäätä pidempi mitä minä korkkareissani. Tunsin hänen katseensa rinnoillani ja niiden välisessä uurteessa. Mies puhui jotain nojatessaan kyljittäin baaritiskiin ja katseen vaeltaessa kasvoiltani välillä alas povelleni. Silmät hänellä oli syvän siniset ja hiukset taidokkaasti leikattu, jotka vaaleudellaan sopivat ruskeisiin kasvoihin. Mies puhui ja kertoili tarinoitaan, joihin minä en pystynyt keskittymään. Päässäni pyöri vaan, että tästä haluan kiimani taltuttajan. Kohtalaisen rohkeana ja kokeneena aioin ihan suoraan kysyä, että sopisiko lähempi kanssakäynti. Ja ihan minun kotonani, mutta ajattelin vielä hetken olla baarissa, sillä kaverinikin oli tullut seuraamme juuri noukkimansa nuoren naisen kanssa. Meillä oli mukavaa ja tarinointi sujui. Tämä kaverinikin uusi naisseuralainen tuntui mukavalta.

Minulla alkoi olemaan jo pieni hätä, sillä tunsin itseni kosteaksi ja halukkaaksi saamaan jotain uutta ja kovaa sisääni. Halusin käsin kosketella uuden ystävän lihasta, sitä kulmikasta ja kuumaa, sykkivää suonikasta kullia. Rohkaisin itseni ja pyysin uuden ystäväni Raimon, vanhan tuttuni Miksun, sekä hänen tuoreen valloituksensa Minnan luokseni pienille paukuille ja kuuntelemaan hiljaista musiikkia. Voisimme jutella kesäyön rauhassa ja tutustua. Ehdotukseni sopi kaikille ja niin löysimme itsemme taksitolpan jonon hänniltä.

Taksimatka kotiini ei kestänyt kuin viisi minuuttia, sillä Kruununhaka ja Meritullinkatu oli lähellä. Alaovi aukesi vaivatta ja nousimme portaat toiseen kerrokseen. Matkalla ylös katselin miten miehet harppoivat kaksi, kolme askelmaa kerrallaan, aivan kuin olisi ollut kiire jonnekin. Edelläni nousi Minna ja katselin hänen siroa olemustaan, sutjakkaiden säärien pikkulihasten jännittymistä niiden tehdessä työtään nostaessaan omistajatartaan askelmia ylös. Minnan lantio heilahteli kauniisti ja oli pehmeän näköinen. Kertakaikkisen söpö nainen, ja ihmettelin itseäni, miten nyt nainen kiinnosti minua.

Miehet seisoivat jo ovellani, sillä tuttu ovihan se oli Miksulle. Avasin sen ja päästin muut edelläni sisään ja ohjasin heidät suoraan olohuoneen puolelle. Pyysin Miksun kanssani keittiöön hakemaan vähän juomista jotka hän vei sitten olkkarin puolelle. Kävin pikaisesti kylpyhuoneessa ja heitin pikkarit pyykkikoriin, sillä ne olivat jo epämielyttävän kosteat. Pesaisin pikaisesti pimppini ja kuivasin sen huolella, sillä tiesin sen olevan kohta taas kohtalaisen märkä. Laskin helmat alas ja menin muiden joukkoon. Uusia pikkareita en enää päälleni laittanut. Miksu oli tehnyt jokaiselle juomasekoitukset. Istuimme pyöreän sohvaneduspöydän äärellä jutellen ja ihmetellen valoisaa kesäyötä joka ikkunoista hienosti näkyi. Istuin nojatuolissa ja toisessa istui Raimo. Minna ja Miksu istuivat sohvalla liki toisiaan. Katselin vastapäistä paria ja mielessäni tein nopeita laskutehtäviä yrittäen muistella, kuinka usein olin Miksun kanssa harrastanut kaveriseksiä. En päässyt siitä selvyyteen ja siirsin katseeni Minnaan, söpöön Miksun illalla hurmaamaan naiseen. Hän istui rentona nojaten taakse polvi heitettynä toisen päälle. Hameenhelma oli liukunut pitkälle ylös paljastaen sileää reittä aina liki piilossa olevaa syliä. Oloni oli kummallinen kun katselin häntä ja tunsin nännieni kovettuvan ja sylini sykkivän. Minna oli tosi kaunis, mutta minullahan oli vieressäni Raimo.

Minna oli siirtynyt Miksun syliin halaten ja jotain leperrellen hänen korvaansa, ja Miksun käsi hieroi kevyesti Minnan selkää käyden alhaalla pakaroiden päällä tekemässä pienen tutkimusmatkan. Raimo oli vieressäni kurkottanut kätensä reisieni väliin ja olin tuntenut hänen sormensa varovaisen hipaisun häpyhuulillani. Sormi oli pysähtynyt siihen ja hieman jäykistynyt, kuin hämmästyksestä, kun ei tuntenutkaan pikkuhousujen suojaavaa kangasta pimppini edessä. Levitin hieman reisiäni ja liikautin alapäätäni niin, että sormi luiskahti häppäreiden väliin. Olinkin taas kiitettävän märkä ja otin Raimoa kädestä ja nousin ylös vetäen hänet mukanani makuuhuoneeseen. Minna ja Miksu jäivät vääntelehtimään sohvan syvyyksiin toisiaan hyväillen.

Makuuhuoneessa riisuin mekkoni ja laitoin sen nätisti riippumaan kaappiini. Rintaliivit heitin tuolille ja heittäydyin sängylle alkaen kerimään stayupeja pois.
“Anna niiden olla päällä”, sanoi Raimo riisuessaan boksereitaan. Tein niin ja kiristin ne takaisin ylös. Raimon boksereista ponnahti miehekäs, verenpunasella, melkein sydämenmuotoisella terskalla varustettu kalu. Se ei ollut mikään pikkukulli, mutta ei myöskään mikään jätti, mutta minun mieleiseni kuitenkin. Paksu se oli, ja semmoisesta pidän, sillä mitkään luikerot ei kyllä sytytä. Ihanan pystypäinen patukka heilahteli vatsanpohjasta ja sen alapuolella roikkui rusehtava ja tiukan tuntuinen kivespussi. Tarkasti kun sitä katsoi, niin se mukavasti ikäänkuin hengitti, laajeni ja supistui, kivekset nousivat ja laskivat. Ojensin käteni sitä kohti ja Raimo tuli lähemmäksi ja sain otettua kivekset käteeni. Tunnustelin ja punnitsin niitä kämmenelläni. Kivekset liikkuivat liukkaasti kädessäni ja kulli nousi jyrkempään kulmaan kohti kattoa.
“Tule tähän sängylle”, kuiskasin ja vedin varovasti Raimoa kalusta vierelleni.

Raimo oli vierelläni ja liikutti käsiään pitkin reisiäni ja stayupeja. Itse makasin rentona selälläni ja tunsin miten pimppini kostui ja kostui. Käteni hyväili Raimon niskaa ja toisella puristelin rintaani ja nipistelin nänniäni, joka oli narskuvan kovana odottamassa Raimon kielen hyväilyjä. Levitin jalkojani kuin anoen hyväilyjen kohdistuvan myös pimppiini. Raimon käsi etenikin sinne ja tunsin sormien levittävän häpyhuulia, uppoavan syvemmälle ja kiertelevän märässä sylissä. En pystynyt pitämään lantiotani paikallaan, vaan annoin sen pyöriä nautinnosta. Raimo otti toisesta rinnastani kiinni ja leikki sillä samalla kun nuoli vatsaani ja napaani. Hän eteni kiduttavan hitaasti kohti pillua ja otinkin hänen päästään kiinni ja työnsin sitä malttamattomana alas kohti pulppuavaa syliä. Raimon sormet leikittelivät välilihalla ja pakaroiden välissä, välillä pyllyreiän suulla ja yksi sormi työntyi pienen matkaa sisäänkin. Kieli teki tunnustelujaan pimpissä ja olin kuin seitsemännessä taivaassa. Tunsin miten valuin reisille ja puro jatkui kohti pyllyvakoa ja siitä sängyn lakanalle.

Raimo oli päälläni, ihan siinä perinteisessä asennossa mikä minusta on se paras. Haluan katsoa rakastajaani silmiin ja suudelle, hyväillä kasvoja ja tuntea painon päälläni. Raimon kova kalu oli syvällä sisälläni ja kivespussi mukavasti töytäisi märkää välilihaa jokaisella syvälle uppoavalla työnnöllä. Raimo oli näykkinyt kovia nännejäni lähes sietämättömään kipuun asti, jotka nyt säteilivät aivan omaa, tykyttävää himoa. Jalkani olivat koukussa polvet liki olkapäitäni ja tunsin miten poraava kanki saavutti pohjan joka säteili ja huusi nännien tavoin, että lisää lisää!
“Raimo, sun ei tarvitse olla varovainen, tee ihan miten tahdot”, kuiskasin. Raimo jatkoi panemistaan ja minä vastasin samoin, eli panin minäkin. Pillussa oli tuntunut useitakin pikkukouristuksia, pikkuorkkuja ja nyt oli tulossa se isompi.
“Raimo, odota vähän”, sanoin ja jäykistyin. Pienet krampit reisissäni kertoivat Raimollekin, että olin orgasmin kourissa. Lantiosta säteili pienet salamat.
“Ihanaa”, jatkoin ja annoin lantiollani merkin Raimolle, että olin valmis jatkamaan. Raimo siirsi kätensä pakaroiden alle ja alkoi nopean panemisen. Tunsin, että hän oli kohta tuleva, ja ei siihen pitkää aikaa kulunut, kun tunsin pilluni täyttyvän kuumasta spermasta. Raimon liike oli hidastunut ja loppunut kokonaan. Tunsin vaan miten kullin vielä ollessa sisällä, spermaa valui ulos pimpin laitoja myöden. Kuumotus tuntui välilihalla ja pyllyvaossa. Olin sotkettuna omaan eritteeseni ja Raimon spermaan. Se oli ihanan tuntuista, tässä tilanteessa, mutta aika sotkuista kumminkin. Rakastan rakastelun tuoksua, hajuja.

Lepäsimme vieretysten kun makkarin ovensuuhun ilmestyi kaksi alastonta vartaloa. Toinen oli minulle tuttu ennestään, Miksun vartalo, mutta Minnaa en ollut nähnyt ennen tätä iltaa edes vaatetettuna. Siinä he seisoivat katsellen meitä vartalot hieman laikukkaina rakastelun jäljiltä. Miksu veti kaunisvartaloista Minnaa lähemmäksi sänkyäni ja kumartui antamaan minulle suukon. Hän kertoi, että hänen oli aivan pakko lähteä, sillä hänen oli kiireellä käytävä kotonaan, josta hänet haettaisiin seuraavan viikon työkomennukselle. Miksu pyysi, että jos Minna voisi jäädä luokseni vielä aamuun, niin hän lähtisi sitten kotiinsa. Eihän minulla semmoiseen mitään vastaan ollut, vaan tartuin Minnaa kädestä ja vedin hänet istumaan viereeni sängynlaidalle. Katselimme olohuoneen puolelle kun Miksu pukeutui nopeasti ja vilkutti meille häipyessään eteiseen ja ulos.

Raimo oli siirtynyt hieman kauemmas kohti jenkkivuoteen toista reunaa ja makasi kyljellään katsoen meitä. Hyväilin Minnan reittä ja hymyilin katsoen häntä silmiin. Sain vastaani iloisen ja ystävällisen katseen, joka tuntui olevan lupaus melkein mihin vaan. Hyväilin edelleen Minnan reittä ja työnsin kämmentäni syvemmälle sisäreiden puolelle, jonne se hyvin mahtui Minnan levittäessä hiukan jalkojaan. Siirsin kättä kohti Minnan syliä ja tunsin lämpimän ja kostean, hieman avonaisen pillun. Minna oli täysin sileä alapäästään, kuin tyttösen pimppi. Häpyhuulet tosin olivat turvonneet ja häpykieli oli terhakkaasti kovenneena ja kiilteli kosteuttaan. Vilkaisin Raimoa joka pieni hymy kasvoillaan katseli Minnan selän takaa touhujani. Työnsin Minnaa varovasti taakse kohti Raimoa, joka otti hänet vastaan ja laski naisen pään nojalleen vasten rintaansa. Minä liu’utin itseni polvilleni lattialle, ja levitin Minnan jalkoja erilleen. Menin niiden väliin ja hivelin hänen lantiotaan kummaltakin puolen. Joskus teinityttönä olin parhaan ystävättäreni kanssa olleet samassa sängyssä ja tehneet toisillemme hyvää. Meistä kummastakin se oli ollut mukavaa, mutta niin se sitten vaan jäi siihen yhteen kertaan. Nyt katselin aikuisena toisen naisen avonaiseen pimppiin ja teki mieli upottaa kieleni sinne. Levitin Minnan jalkoja enempi ja suutelin hänen sileätä häpykumpua. Kieleni upposi sisään märkään pilluun. Yritin maistella sitä mahdollisimman syvältä. Pyörittelin kieltäni tunnustellen kaikkia poimuja ja imin klitorista, joka oli harvinaisen kookas ja kuin erektiossa oleva pienen pieni kulli. Toisen käteni pistin omalle pimpilleni ja tunnustelin sen häpyhuulia ja ujutin sormen sisään. Runkkasin itseäni samalla kun nuolin ja suutelin Minnan pillua. Olimme molemmat märkiä ja kiimaisia. Olin unohtanut Raimon.

Katsoin Raimoa yli Minnan vartalon ja näin miten hän puristeli Minnan rintoja ja leikitteli hänen nänneillään. Kulli huojahteli reisien välissä ja loistavan terskan päässä helmeili tippa. Taisi jotain pyrkiä ulos kiristävästä kullista.

Nousin lattialta ja nostin Minnan jalat sängylle. Vedin Raimoa keskemmälle ja istahdin hänen kullilleen. Pyysin Minnaa istumaan vastapäätäni Raimon päälle. Raimo ottikin Minnaa lantioista ja nosti hänen istumaan lähelle kasvojaan. Minä ohjasin Raimon kullin itseeni ja aloin hitaan, mutta hyvää tekevän ratsastuksen. Otin Minnaa hartioista ja vedin häntä kohti itseäni. Halusin suudella häntä suulle, silmiin, otsalle. Minna nojautui kohti ja Raimo sai Minnan avonaisen pimpin suudeltavakseen. Minna oli kiihdyksissä ja ilmiselvästi piti tästä kaikesta. Minä tunsin miten Raimon kulli painui syvyyksiin tekien hyvää, taivaallisen hyvää. Melkein nautin tässäkin asennossa yhtä paljon kuin siinä rakastamassani perinteisessäkin. Kieleni leikki Minnan kielellä ja yhdessä puristelimme toistemme rintoja.

Minna halusi vaihtaa paikkaa ja nousin pois kullilta ja Minna tuli paikalleni. Minä istahdin Raimon rinnalle ja työnsin takamukseni hänen suunsa ulottuville. Tunsin miten kieli tunnusteli välilihaa ja nuoli pyllyvakoa. Olin onnellinen kaikesta tästä ihanasta tunteesta. Ei tullut edes mieleen mikä oli syy siihen, että olin ajautunut tähän kokemukseen. Olin unohtanut täysin sen roistomaisen petturin, joka oli minut unohtanut. Nyt minulla oli tässä kaksi uutta ystävää. Molemmat hikisiä ja erotiikalle tuoksuvia kumppaneita.

Pyöriskelimme sängyllä aamun asti. Kokeilimme mitä ihmeellisimpiä juttuja, me kolme. Minusta uusi, aikuisen naisen kanssa kokema kokemus oli ihana ja suunnittelin rakastelevani hänen kanssaan vielä aivan kahden. Minna tuntui olevan viehättynyt samaan asiaan, ja uskoin meillä tulevan olemaan paljon hauskaa keskenämme.

2 kommenttia viestissä: “Levoton Tuhkimo”

  1. gissel says:

    Kepeä ja hauska juttu. Kannattaa kaivella hieman syvemmältäkin novellien arkistosta. Olen todennut, että aika hyviä ne vanhemmat tarinat ovat, verrattuina useimpiin suolloksiin joita lähes päivittäin julkaistaan.

  2. mapidin says:

    Kivaa luettavaa tämäkin. Ymmärrettävää ja selkeää tekstiä, ainakin minä ymmärsin.

    Mahtaakohan Risanukella olla näihin hänen kolmeen tarinaan henk.koht. kokemusta?

    Saattaa olla.

Kommentoi

top