search
top

Kaksi torstaita

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (37 votes, average: 3.54 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Jatkoa antikvariaattiin sijoittuville novelleilleni. Aiempien lukeminen ensin on äärimmäisen suositeltavaa kokonaiskuvan muodostamiseksi.

Torstai 4. Helmikuuta 1993

Koulupäivä oli madellut eteenpäin tuskallisen hitaasti. Heti aamulla huomasin, että sekä Antti että Jani suhtautuivat minuun eilisten tapahtumien jälkeen kuin omituisella kunnioituksella. Molemmat näyttivät varsin läpinäkyvästi olevan kanssani tänään aivan kaikesta samaa mieltä. Kyse taisi olla lähinnä siitä, että molemmat halusivat vain vierailla mahdollisimman pian uudestaan antikvariaatissa.

Saimme sovittua, että mistään eilen tapahtuneesta ei puhuttaisi kenellekään muulle. Lopulta minun pakko myös luvata, että yrittäisin sopia heille uuden “tapaamisen” Kirsin kanssa. Idea ei tietenkään tuntunut missään määrin hyvältä, mutta lykkäsin sen mieleni pohjalle ja yritin parhaani mukaan olla ajattelematta koko asiaa.

Koulupäivän jälkeen olin jälleen matkalla kohti antikvariaattia, josta oli tällä viikolla tullut maailmankaikkeuteni uusi keskus. Ajatuskin siitä että olisin mennyt vain suoraan kotiin tapaamatta Kirsiä oli täysin absurdi.

Kun sitten astuin sisään liikkeeseen sama vanha kulkunen jälleen helisi sisääntuloni merkiksi. Kirsi vilkaisi minua pikaisesti, mutta jatkoi sitten keskustelua myyntipöytänsä edessä seisovan vaalean naisen kanssa. Ymmärsin yskän ja selailin hetken käytettyjä autolehtiä, odottaen että asiakas häipyisi. Yllättäen nainen ei kuitenkaan lähtenytkään ulos liikkeestä, vaan menikin verhon läpi asunnon puolelle. Kirsi viittoi heti silloin minua tulemaan lähemmäs.

– “Taasko sä olet täällä? Meinaatko tulla joka päivä?”, Kirsi kysyi vähän väsyneesti mutta silti samalla hieman hymyillen.
– “Haluan nähdä sua. Ja tietysti joka päivä”, protestoin vähän loukkaantuneena. Olin luullut ja toivonut että hänkin olisi odottanut minua.
– “Meillä on nyt vieraita…”, nainen aloitti ja kumartui sitten lähemmäs ja kuiskasi hiljaa: “Ja mulla alkoi menkat tänään.”
– “Saat nyt pärjätä viikon ilman”, Kirsi jatkoi vielä normaalilla äänellä.
– “Viikon!”, parkaisin tuskaisena. Pelkkä koulupäivän läpi kestäminen tuntui sietämättömältä, mutta kokonaisen viikon odotus tuntui ajatuksen tasollakin kidutukselta. Kirsi vilkaisi äkkiä ympärilleen, ja kun ketään ei ollut näköpiirissä muiskautti huulilleni nopean suukon.
– “Tavataan viikon päästä torstaina”, Kirsi sanoi vielä hiljaa. Hän näytti siltä kuin haluaisi sanoa jotain, mutta empi hetken ennenkuin jatkoi: – “Ja mulla olis sulle myös yksi pyyntö…”
– “Mitä tahansa”, vastasin lapsellisen ritarillisesti.
– “Voisitko tuoda ne pojat taas mukanasi?”, Kirsi sanoi selvästi nolostuneena ja sormeili hermostuneesti hiuksiaan. Yritin pitää kasvoni peruslukemilla, vaikka kateuden epämääräiset tunteet velloivat sisimmässäni.
– “Miksi?”, ähkäisin, enkä pystynyt salaamaan sitä kuinka loukkaantunut ja turhautunut olin.
– “Kerron sitten myöhemmin… Ja mä lupaan korvata sen sulle ruhtinaallisesti”, Kirsi vastasi. Hänen poskensa olivat saaneet jälleen ujon punan.
– “Hyvä on sitten…”, vastasin pettyneenä ja käännyin lähteäkseni ulos liikkeestä.

Kirsi ei sanonut enää mitään, katseli vain hiljaisena kuinka lähdin ulos talvisäähän.

Torstai 11. Helmikuuta 1993

Antti ja Jani ottivat välittämäni kutsun innokkaina vastaan ja odottivat torstaita ehkä vielä itseänikin malttamattomimpina. Viikko tuntui aluksi loputtoman pitkältä, mutta päivät kuluivat loppujen lopuksi aika nopeasti. Ajattelin, että minun kannattaisi pitää suhde Kirsiin niin pinnallisena kuin vain pystyin, ja niinpä yritin taas kiinnostua itseni ikäisistä tytöistä. Vaikka koulussamme oli useita nättejä tyttöjä, ja monilla oli jopa varsin naiselliset muodot, he vaikuttivat siitä huolimatta miltei kaikki Kirsiin verrattuna jotenkin liian lapsellisilta. Niinpä en innostunut yrittämään mitään, ja koulupäivien jälkeen vain runkkailin Kirsiltä saamiani kahta pornolehteä katsellen, vaikka niiden aivan liian tutuiksi tulleet kuvat alkoivatkin jo vähän tympiä.

Lopulta odottamamme torstai kuitenkin koitti, ja se hetki jolloin me lähdimme kävelemään kolmistaan kohti antikvariaattia. Olimme yhdessä lintsanneet viimeiseltä tunnilta, jotta meille jäisi enemmän aikaa olla Kirsin luona ennen illan pimenemistä.

Antti ja Jani vaikuttivat nyt kuin parhaimmilta kaveruksilta. Juttelimme siinä kävellessämme urheilusta, ja koska Janin kuuluisa kaima oli juuri päivää aiemmin uinut uuden maailmanennätyksen, mekin päätimme että alkaisimme harrastamaan uintia. Ainakin siinä näytti pysyvän kroppa hyvässä kunnossa.

Jännitys kasvoi kasvamistaan sitä mukaa kun lähestyimme antikvariaattia. Kaverini olivat molemmat pukeutuneet epätavallisen siististi ja Janikin oli vaivautunut käymään suihkussa. He näyttivät samaan aikaan sekä innostuneilta että hermostuneilta, ja viimeisten metrien aikana kukaan meistä ei oikein tuntunut saavan enää sanaakaan suustaan.

Kun viimein astuimme sisään liikkeeseen, Kirsi oli laittamassa käytettyjä kirjoja jo ennestään täyden näköiselle hyllylle. Hän kääntyi katsomaan meitä heti kuullessaan ovikulkusen kilahtavan. Nainen oli käynyt kampaajalla ja hänen ruskeat, ennen aivan suorat hiuksensa olivat nyt aaltoilevilla kiharoilla. Hän näytti myös meikanneen huolellisesti ja hymyili meille valkoiset hampaat loistaen. Päällään hänellä oli sininen lyhythihainen paita ja tavanomaisten farkkujen sijaan hänellä olikin yllään valkoinen hame, jossa oli vaaleansinisiä kukkakuvioita.

– “Moi pojat”, Kirsi sanoi vähän ujostellen. Hänen poskipäänsä saivat nopeasti niille luonteenomaisen punan.
– “Moi”, vastasimme kukin vuorollamme kuin ankanpojat.
– “Tulitte aiemmin kuin luulin, mutta voin kai silti sulkea jo täksi päiväksi”, Kirsi jutteli selvästi jännittyneenä samalla kun käveli ohitsemme ovelle. Lukittuaan sen hän käänsi ovella roikkuvan kyltin osoittamaan liikkeen olevan suljettu.

Kun Kirsi sitten käveli verhon läpi takahuoneeseen me seurasimme heti perässä. Hän pyysi meitä jättämään reppumme ja takkimme naulakkoon ja riisumaan kenkämme, ja me tottelimme innokkaina ja niin nopeasti kuin pystyimme, aivan kuin kyseessä olisi ollut jokin kilpailu.

Odotimme että Kirsi sanoisi jotain, mutta hän näytti meitäkin hermostuneemmalta ja jännittyneemmältä. Taisimme kaikki olettaa, että menisimme vuorotellen yläkertaan kuten viimeksikin, mutta nainen pyysikin meitä seuraamaan samalla kun alkoi kiivetä portaita pitkin yläkertaan. Jani kiilasi eteeni portaissa, ja vaikka en sitä näyttänytkään, se sai piilossa kyteneen kateuden kuohahtamaan sisälläni.

Kun saavuimme portaiden yläpäähän ja olohuoneeseen yllätys oli melkoinen, kun huomasimme että Kirsin aviomies Jussi istui sohvalla kaikessa rauhassa ja luki kirjaa. Ukko oli pukeutunut pitkään siniseen kylpytakkiin ja hänellä oli paksusankaiset silmälasit nenällään. Jotenkin ne saivat hänet näyttämään aivan eri ihmiseltä, kuin joltain akateemiselta herrasmieheltä.
– “Terve pojat!”, mies tokaisi huolettomasti, ja jatkoi sitten kirjansa lukemista. Antti ja Jani näyttivät vielä minuakin hermostuneemmilta, mutta mumisivat silti kohteliaat tervehdyksensä. Olin toki kertonut heille, että Kirsi oli naimisissa, mutta Jussin läsnäolo taisi silti olla heille melkoinen yllätys. Itse en sanonut mitään, mutta nyökkäsin kuitenkin ukolle jotta en vaikuttaisi liian töykeältä tai epäkiitolliselta.

Kirsi avasi oven johonkin sivuhuoneeseen ja kurkisti sitten sen sisään.
– “Anne, ne pojat tuli jo”, hän sanoi ilmeisesti jollekulle huoneessa olijalle, ja laittoi sitten oven takaisin kiinni. En tuntenut ketään Annea, joten äimistelin mielessäni mitä oikein oli tapahtumassa. Kaverini näyttivät hekin olevan yhtä ymmällään. Odotimme kuitenkin yhä hiljaisina ja jännittyneinä siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kirsi näytti hänkin poikkeuksellisen jännittyneeltä eikä näyttänyt oikein tietävän mitä tekisi. Jussi otti pian tyynesti silmälasit pois päästään ja laski sitten kirjan alas olohuoneen pöydälle. Mies katsahti ensin pikaisesti vaimoaan ja nousi sitten ylös sohvalta. Hän venytteli vielä hetken hartioitaan ja käveli sitten suoraan makuuhuoneeseen.
– “No, tulkaapas nyt jo sieltä”, Jussi kutsui kohta makuuhuoneen puolelta. Kirsi käveli posket ja korvat punaisina makuuhuoneeseen ja me kaikki kolme seurasimme varsin hämmentyneinä hänen jäljessään. Antti tuli sisään viimeisenä, ja laittoi jostain syystä oven perässään kiinni.
– “Antakaa sen oven olla auki, meiltä loppuu täällä muuten kohta ilma”, Jussi tokaisi ohjeeksi Antille, joka tietysti totteli ja avasi oven viivyttelemättä.

Kirkas auringonvalo tunkeutui vaivatta vaaleiden verhojen läpi, ja niinpä makuuhuoneessa oli valoisaa. Jussi istua röhnötti sängyn viereisellä nojatuolilla rennosti ja tutkaili meitä kaikkia intensiivisellä katseellaan. Ruskea laiskanlinna oli ilmeisesti tuotu paikalle varta vasten, sillä aiemmin sitä ei ollut makuuhuoneessa näkynyt.

Kirsi kävi istumaan sängyn laidalle ja katsoi meitä kaikkia vuoronperään ujosti.
– “Rohkeasti vaan vaimokulta”, Jussi kannusti vaimoaan yllättävän pehmeällä äänellä. Silloin Kirsi kääntyi kuin käskystä meihin poikiin päin ja tarttui vapisevin käsin hameensa helmaan. Hän nosti sitten hitaasti sitä ylemmäs kunnes me kaikki näimme että naisella ei ollut hameen alla edes pikkuhousuja. Paljastunut jalkoväli oli täysin karvaton, ilmeisesti uudelleen paljaaksi ajeltu, mutta koska Kirsi piti jalkojaan tiukasti yhdessä itse pillu näytti pelkältä kiehtovalta viivalta.

Tuntui aivan pähkähullulta katsoa sitä samalla kun naisen aviomies oli läsnä. Nainen rohkaistui kuitenkin levittämään jalkojaan levälleen huomatessaan kuinka hermostuneina mutta samalla halukkaina me kaikki kolme vilkuilimme hänen haaroihinsa. Kaikki yksityiskohdat paljastuivat sitäkin paremmin, kun Kirsi nojasi vielä taaksepäin, kunnes oli puoliksi makuulla kyynärpäidensä varassa. Hänen kasvonsa hehkuivat ujon punaisina kuin kilpaa alapään röpelöisten häpyhuulten kanssa.

Olin ehtinyt totutella ajatukseen kokonaisen viikon, mutta yhä oli vaikeaa sopeutua ajatukseen siitä että kaverinikin panisivat taas Kirsiä. Sekä Jussin että kavereideni läsnäolo ei kuitenkaan tuntunut niin häiritsevältä kuin voisi luulla. Muisto siitä miten hyvältä tuntui työntyä Kirsin sisään oli yhä elävänä mielessäni, ja niinpä kaluni alkoi nopeasti paisua kovemmaksi housuissani.

Oli varmaa, että jokainen meistä halusi olla ensimmäinen. Jani oli meistä sekä rohkein että kärsimättömin, ja hän alkoikin jo avaamaan housujaan.
– “Hyvä pojat, ottakaa vaan housut jo pois”, Jussi ohjeisti rauhallisella äänellä, ja olimme kai jo niin kiimaisia ettei meitä tarvinutkaan sen enempää suostutella. Aloimme kaikki kolme riisumaan housujamme, ja pian seisoimme vierekkäin alapäät paljaina, pelkät paidat ja sukat päällämme. En voinut olla huomaamatta, että Janilla seisoi jo kovana, enkä harmikseni myöskään sitä, että hänen kalunsa oli selvästi omaani isompi. Antin penis roikkui löysänä niukan vaalean karvoituksen keskellä, mutta ei sekään mikään aivan pikkuinen ollut, vaikka ehkä omaani hieman pienempi olikin.

Kirsi hengitti suu auki ja näytti olevan samaan aikaan sekä häpeissään että kiihottunut. Hänen pillunsa kiilteli märkänä, ja sen katsominen sai penikseni nopeasti kovettumaan pystyyn täyteen mittaansa. Jani siirtyi jo malttamattomana lähemmäs Kirsiä, mutta pysähtyi kun Jussi pyysi meitä odottamaan.
– “Anne! Tuletkos jo?”, Jussi huusi sitten, samalla kun katseli yhä meitä ja vaimoaan.
– “Tulossa ollaan!”, kuului heleän naisäänen vastaus jostain selkämme takaa. Ääni sai meidät pojat kääntymään hämmentyneinä avoimen oven suuntaan. Makuuhuoneeseen käveli siinä samassa pelkkään yöpaitaan pukeutunut vaalea nainen, joka katsahti meitä kaikkia arvioivasti, mutta ei näyttänyt ujostuvan alastomien alapäiden katselemisesta tippaakaan.
– “Täällä ollaankin näköjään jo valmiina taistoon”, vaalea nainen sanoi hymyillen. Hän oli kasvoiltaan ihan sievä; huulet olivat täyteläiset ja punaisiksi punatut, silmät siniset ja nenä pienenpieni. Hänen suorat hiuksensa olivat kiinni poninhännällä. Naisen ikää oli vaikea arvioida, mutta arvelin hänen olevan ehkä kolmekymppinen, eli jokseenkin saman ikäinen kuin Kirsikin. Vaikka hänen vartalonsa olikin yöpaidan peitossa, näin että se oli varsin muodokas. Rinnat olivat suuret ja lantio leveä. Ei häntä silti läskiksikään olisi voinut sanoa, vaikka hän Kirsiin verrattuna olikin selvästi pulleammassa kunnossa.

Nainen, joka ilmeisesti oli siis nimeltään Anne, käveli sängyn viereen aivan Kirsin lähelle. Kirsi ei näyttänyt enää ujostelevan niin paljoa, vaan näytti jotenkin rentoutuvan naisen läsnäolosta. Hän piti edelleen jalkojaan levällään ja odotti sanaakaan sanomatta vielä silloinkin kun Anne kumartui katsomaan hänen paljasta ja avointa pilluaan aivan läheltä. Vaalea nainen ei tyytynyt pelkästään katselemaan vaan ronskisti kokeili sitä sormellaan.
– “Oi miten märkänä”, Anne sanoi heleästi kikattaen ja hymyili samalla kun hieroskeli Kirsin pillua aivan kuin siinä ei olisi mitään epätavallista. Rietas hymy tarttui myös Kirsiin mutta me pojat olimme liian hämmästyneitä ja kiihottuneita voidaksemme hymyillä. Vilkaistuani Jussia huomasin että tämä oli sujauttanut kätensä kylpytakkinsa sisään ja selvästikin hieroi kyrpäänsä sen peitossa.

Penikseni seisoi kiitettävän kovana ja kiveksissäni puristi voimakas jännitys ja kiihotus. Jani heilutteli kaluaan kädellään provosoivasti, yrittäen ilmeisesti saada ensimmäisen vuoron. Hänkään ei kuitenkaan uskaltanu sanoa mitään. Anne huomasi eleen välittömästi, ja otti kätensä pois Kirsin haarojen välistä. Vaalea nainen ojentautui sitten ylös, mutta kävelikin yllättäen Janin sijasta Antin lähelle. Pyylevän kaverini kalu oli vieläkin löysänä. Hänen punottavat ja hikiset kasvonsa paljastivat, että hän oli vielä itseänikin hermostuneempi ja jännittyneempi.
– “Saanko koskea siihen?”, Anne kysyi lupaa kaveriltani. Antti nielaisi ensin tyhjää ja nyökkäsi sitten nopeasti. Meidän kaikkien hämmästykseksi nainen laskeutui polvilleen maahan Antin eteen, ja tarttui sitten löysään kaluun molemmin käsin. Hänen toinen kätensä puristui kalun juuren ympärille, ja toinen alkoi varovasti hieroa terskaa esinahan läpi. Katsoimme kaikki sitä kuin lumottuina. Kaikesta stressistä ja jännityksestä huolimatta Antin penis alkoi paisua Annen käsittelyssä pystyyn. Kun Antin kalu oli kohta aivan kovana Anne veti esinahan taakse ja otti terskan kokonaan suuhunsa. Nainen liikutteli päätään edestakaisin kalua imeskellen ja Antin ilmeestä päätellen se tuntui äärimmäisen nautinnolliselta.
– “Älä anna sen tulla suuhun”, Jussi ohjeisti Annea matalalla äänellään samalla kun jatkoi kylpytakkinsa suojissa runkkaamista. Anne yllättyi selvästi, mutta lopetti välittömästi kalun imemisen. Pian hän irrotti siitä myös kätensä ja nousi takaisin ylös seisomaan. Antti näytti varsin pettyneeltä, mutta hänen nyt hieman huulipunaan tahrautunut kalunsa seisoi pystyssä aivan kuten meillä muillakin. Jussillakin seisoi kylpytakin selvästä kohoumasta päätellen.

– “Se taitaa olla sun vuorosi ensimmäisenä”, Anne sanoi Antille ja hihitteli samalla kuin olisi ollut hiprakassa. Nainen väistyi Antin tieltä ja ohjasi pulleaa kaveriani Kirsiä kohti.
– “Eikö tarvita kortsua?”, Antti rohkeni kysyä aivan yllättäen, samalla kun kuitenkin siirtyi hitaasti lähemmäs Kirsiä.
– “Ette todellakaan tarvi”, vastasi Jussi heti hieman käheällä äänellä.

Silloin Antti ei enää epäröinyt vaan kiiruhti kalu pystyssä naisen paljasta haaroväliä kohti. Ennenkuin hän ehti laskeutua Kirsin jalkojen väliin nainen kääntyikin selälleen ja nousi ylös kontilleen. Sinivalkoinen hame valahti hetkeksi alas Kirsin pepun peitoksi kun nainen konttasi eteenpäin sängyllä. Hän nosti hameen kuitenkin takaisin ylös selkänsä päälle heti kun hänen takanaan oli tarpeeksi tilaa Antille. Sekä Kirsin paljas peppu että jalkojen välissä pilkottava pillu näyttivät äärimmäisen kiihottavilta, enkä itsekään voinut olla tuijottamatta näkyä himoiten. Onnekas Antti kiipesi aikailematta sängylle ja nousi polvilleen Kirsin takapuolen taakse.

Anne riensi heti katsomaan toimitusta aivan heidän viereensä. Antti ja hänen paljaat pakaransa olivat nyt harmillisesti katseeni tiellä, joten siirryin sängyn sivuun nähdäkseni Kirsin paremmin. Jani seurasi perässäni ja oli ilmeisesti kyllästynyt odottamaan, sillä alkoi hieroa kaluaan omin käsin. Itse pidin näppini irti kalustani vaikka minunkin teki mieli runkata, sillä halusin odottaa sitä aitoa asiaa jota tiesin kohta saavani.

Antti tähtäsi kaluaan Kirsin pakaroiden väliin ja löysi pillun aukon nopeasti. Katselin ristiriitaisin tuntein kuinka kaverini penis liukui Kirsin sisään. Toisaalta katkera kateus repi sisimpääni haavoille, mutta toisaalta se oli samalla yllättävän kiihottavaa. Hetken mietin tunsiko Jussi samoin, ja kuin puolivahingossa katsahdin häntä. Jussi näytti vain tuojottavan sängylle samalla kun runkkaili edelleen kylpytakkinsa alla. Antti alkoi työnnellä kaluaan sisään ja ulos, samalla kun nainen työnsi peppuaan hieman taaksepäin jokaisella kaverini lantion työnnöllä. He löysivät yhteisen rytmin heti, ja Annekin katseli näkyä läheltä silmät kiiltäen. Panemista säesti vaimea litinä, jonka kuuleminen samaan aikaan sekä kiihotti että jotenkin ärsytti. Minun Kirsini oli aivan märkänä vaikka pani kaveriani siinä meidän muiden katsellessa.

Antti alkoi kohta hyväillä ja silitellä Kirsin suloisia pakaroita samalla kun työnteli yhä nopeammin sisään ja ulos. Hikisenä huohottava kaverini kiihdytti nopeasti tahtinsa äärimmilleen, jolloin Kirsi ei pysynyt enää tahdissa mukana. Kohta Antti jo laukesi huohottaen ja koko vartalo nytkähdellen suojaamattoman pillun sisään. Kirsi ynähti, ja lopetti lantionsa liikkeen, jolloin Antti työntyi vielä kerran niin syvälle kuin pystyi ja piti itseään paikallaan sisällä, aivan samoin kuin olisin itsekin tehnyt. Antin kasvot olivat aivan punaiset, ja hän näytti vähän pelästyneeltä. Tiesin että hän oli juuri menettänyt poikuutensa siinä silmiemme edessä.

Passiivisena toimitusta koko ajan katsonut Anne tarttui silloin aivan yllättäen Anttia hartioista ja työnsi tätä taaksepäin hellästi mutta päättäväisesti. Kaverini yhä puolikova kalu luiskahti ulos pillusta enkä voinut olla näkemättä kuinka terskan kärjestä valui limainen vana ties mitä kirkasta nestettä. Anne katsoi hänkin Antin kalua hetken kuin epäröiden, mutta tarttui siihen sitten kädellään. Nainen johdatti kalusta kiinni pitäen Antin pois sängyltä. Kirsi jäi paikalleen kontilleen ja odotteli ilmiselvästi seuraavaa penistä sisäänsä. Olisin halunnut nähdä hänen ilmeensä mutta kasvot olivat suurimmaksi osaksi niiden päälle valahtaneiden hiusten peitossa.

Jani joka oli koko ajan runkkaillut kadehdittavan kokoista kaluaan astui kärsimättömänä lähemmäs sänkyä ja samalla Kirsin paljasta peppua. Jostain syystä oletin itsekin seuraavan vuoron kuuluvan Janille.
– “Se on sun vuoros seuraavaksi, namu”, Anne sanoi kuitenkin yllättäen ja osoitti minua. Nainen laskeutui sitten polvilleen Antin eteen ja alkoi imeä tämän jo miltei kokonaan pehmentynyttä kalua. Se näytti mahtuvan kokonaan hänen suuhunsa. En kuitenkaan jäänyt katselemaan sen enempää vaan kiipesin sängylle ja ujuttauduin sitten polvieni varassa Kirsin kuin kaikille tarjolla olevan herkkupepun taakse.

Aikailematta ohjasin kaluni paljaiden pakaroiden väliin ja alas pillulle. Kun Kirsi tunsi kaluni painautuvan häpyhuuliansa vasten hän laski ylävartalonsa alas sängylle. Hänen päänsä ja kätensä lepäsivät rennosti sänkyä vasten niin että hänen takapuolensa oli pystyssä ja täydellisesti minulle tarjolla.

Yritin unohtaa kaikki muut ympäriltäni ja keskittyä vain Kirsistä nauttimiseen. Kaluni oli edelleenkin aivan kovana ja niinpä työnnyin äärimmäisen helposti sisään liukkaaseen ja lämpimästi puristavaan pilluun. Aloin työntelemään edestakaisin, katsellen samalla kuinka märkä varteni liukui sisään ja ulos naisen kauniiden pakaroiden välissä. Se tuntui aivan yhtä hyvältä kuin aiemmillakin kerroilla, ja tässä asennossa pääsin helposti aivan pohjaan asti. Jokin tuntui kuitenkin muuttuneen: mieleni tuntui jotenkin liian puutuneelta nauttiakseni kunnolla. Aiemmin Kirsiä kohtaan tuntemani rakkaus tuntui kuolleen itsesääliinsä ja tilalla oli vain jokin alkukantainen tarve saada seksiä.

Kirsi alkoi työnnellä peppuaan minua vasten työntöjäni mukaillen, mutta pysähtyi kohta paikalleen kun kiihdytin tahtini nopeammaksi. Tässä asennossa oli todellakin helppoa työntyä aivan pohjaan saakka, ja vähitellen nautintoni kasvoi suuremmaksi ja suuremmaksi.

Aivan varoittamatta Kirsin vartalo jännittyi samalla kun pillu puristui voimakkaasti kaluni ympärille, ja alkoi sykkiä ja supistella penikseni koko pituutta pitkin hieroen. Nainen pidätti hengitystään mutta oli aivan hiljaa. Työnsin heti itseni niin syvälle kuin sain ja pidin kaluani aivan paikallaan nautiskellen pillun salatuista supisteluista. Pian Kirsi näytti rentoutuvan ja hengitti hiljaa ja hillitysti ulos. Heti kun tunsin pillun rentoutuvan kaluni ympärillä aloin jälleen työntelemään penistäni sisään ja ulos, mutta nyt vielä aiempaakin nopeampaan tahtiin.

Vilkaistuani pikaisesti ympärilleni huomasin että Jani oli siirtynyt pois sängyn vierestä ja mennyt Antin viereen Annen käsiteltäväksi. Janin peniksen pitkä ja paksu varsi liukui sisään ja ulos Annen huulten välissä. Annella oli edelleen yöpaita päällään, mutta Jussi oli avannut kylpytakkinsa ja runkkasi nyt avoimesti lyhyttä mutta yllättävän paksua kyrpäänsä. Käänsin äkkiä katseeni takaisin Kirsin takapuoleen ja tuijotin mieli tyhjänä hänen naisellisia pakaroitaan ja punoittavaa peräreikäänsä.

Näin hänen hiustensa lomasta että Kirsin kasvot olivat nyt aivan punaiset ja hän hengitti miltei huohottaen. Rentoutunut pillu tuntui vain aiempaakin paremmalta, ja jännityksen suoman adrenaliinin voimalla aloin eläimellisen kiihkeän työntelyn. Koko sänky heilui, natisi ja kitisi allamme. Äärimmäisen nopea tahti sai minut pian aivan lähelle orgasmia.

Yllättäen Anne tuli aivan lähelleni ja katseli kuinka panin Kirsiä. Hän alkoi hieroa pakaroitani ja alaselkääni kädellään, ja vaikka se aluksi se tuntui äärimmäisen häiritsevältä, totuin siihen pian. Pian hänen kätensä hyväily alkoikin tuntua hyvältä ja vain lisäsi nautintoani. En kestänyt enää montaakaan työntöä ennenkuin lopulta laukesin Kirsin sisään. Vaikka yritin hillitä liikkeitäni, vartaloni nytkähteli samalla kun penikseni sylki voimakkain sykäyksin spermaa. Vaikka väsyneet pakarani alkoivat olla hiestä kosteat Anne jatkoi yhä niiden hieromista ja hyväilemistä. Työnsin itseni pohjaan saakka ja työntelin pillun perukoilla aivan lyhyitä työntöjä antaen penikseni sylkeä viimeisetkin siemenet syvälle Kirsin sisään.

Heti orgasmin jälkeen oloni alkoi tuntua sekä äärimmäisen nolostuneelta että jotenkin likaiselta. Anne tarttui minua hartioista, ja työnsi minut päättäväisesti irti Kirsistä, aivan kuten oli tehnyt Antillekin. Vaalea nainen katsoi pehmenevää ja märkänä kiiltelevää penistäni hetken kuin hypnotisoituna. Kaluni juuressa ja kaikkialla karvoituksessani oli melkolailla kummallista vaaleaa vaahtoa, ja minulta kesti hetken tajuta että se taisi olla enimmäkseen spermaa, joka oli kirnuuntunut miltei vaahtomaiseen muotoon. Se ei Annea kuitenkaan häirinnyt, vaan nainen tarttui lämpimällä kädellään kaluuni ja ohjasi minut siitä kiinni pitäen ylös sängyltä. Vaikka se oli hankalaa, nainen ei irrottanut otettaan edes silloinkaan kun seisoin jo sängyn vieressä.

Heti sängyltä noustuani näin, että Jani yritti hieroa pehmentynyttä kaluaan takaisin pystyyn. Hän virnisti ärsyttävästi kun huomasi miten hämmentyneenä vilkaisin hänen löysänäkin kookasta penistään. Kirsin takapuoli oli yhä tarjolla pystyssä, mutta nainen oli noussut takaisin kontilleen ja näytti jälleen odottavan seuraavaa penistä sisäänsä. Antti seurasi katseellaan tapahtumia ja näytti samaan aikaan sekä hämmentyneeltä että kiusaantuneelta. Arvelin että hän oli saanut jo tarpeekseen, mutta ei jostain syystä vaan rohjennut vielä lähteä. Möhömahainen Jussi hieroi yhä kyrpäänsä, ainakaan hänellä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia ongelmia erektion kestävyyden suhteen. Me taisimme kaikki kuin vaistomaisesti vältellä katsomasta hänen suuntaansa.

Jani kiipesi Kirsin takapuolen taakse ja sai kateuden taas vihlomaan sisälläni. Käänsin katseeni poispäin vasta kun isomulkkuisen kaverini paljaat pakarat alkoivat työskennellä. Onneksi Anne vei huomioni polvistumalla samaan aikaan eteeni ja ottaen pehmentyneen kaluni suuhunsa. Löysä penikseni mahtui kokonaan hänen suunsa sisään ja hän maiskutteli sitä kielensä ja kitalakensa välissä lempeästi. Vaikka terskani oli vielä hieman herkkänä hänen suunsa hellä hyväily tuntui silti ihmeellisen hyvältä, ja niinpä kaluni alkoi nopeasti jälleen paisua. Pian se ei enää mahtunut kokonaan suun sisään, jolloin Anne alkoi imeä pelkkää terskaa varovasti. Kun minulla sitten pian taas seisoi kunnolla nainen otti myös terskani pois suustaan.

– “Oletkos sinä se Tomi?”, Anne kysyi minulta yllättäen, samalla kaluni vartta kädellään hieroen. Nyökkäsin vastaukseksi, samalla kun mietin mitä Kirsi mahtoikaan olla minusta naiselle kertonut.

Ajatukseni lakkasivat kuitenkin harhailemasta kun huomasin miten kiihottuneen näköisenä Anne katsoi minua. Hän päästi pian irti kalustani, nousi ylös lattialta ja pyysi seuraamaan perässään olohuoneen puolelle. Mieleeni ei juolahtanutkaan kieltäytyä, ja niinpä olimme kohta Annen kanssa kahdestaan olohuoneen puolella. Vaikka makuuhuoneen ovi oli auki, näköyhteyttä sinne ei oikeastaan ollut, eikä sängyn satunnaista narinaa lukuunottamatta ääniäkään kuulunut. Tuntui jotenkin helpottavalta päästä pois makuuhuoneesta, ja pystyin nyt pitkästä aikaa vähän rentoutumaan.

Nainen istui alas sohvalle ja pyysi minua istumaan viereensä. Hän huomasi että kaluni oli alkanut pehmentyä ja tarttui siihen taas kädellään. Hän alkoi runkata sitä nopeasti, aivan kuin yrittäisi saada sen nopeasti takaisin pystyyn. Naisen katseesta oli nyt helppo lukea, että hänellä oli jotain vielä intiimimpääkin mielessään. En ollut varma miten suhtautua siihen, sillä en juuri sillä hetkellä ollut erityisemmin seksin puutteessa. Siitä huolimatta nainen sai kaluni helposti takaisin kovaksi, ja hyvältähän hänen käsittelynsä tuntui, joten en tietenkään vastustellut.

– “Odota siinä”, Anne pyysi, nousi ylös ja katosi hetkeksi takaisin makuuhuoneeseen. Kun hän sitten pian palasi olohuoneeseen, oli hänellä jotain pientä kädessään.

Nainen kiiruhti takaisin viereeni sohvalle, ja avasi pienen muovisen pakkauksen hampaillaan. Hän rullasi sitten läpinäkyvän kondomin nopeasti ja näppärästi seisovan kaluni päälle. Se oli ensimmäinen kerta kun minulla oli kondomi, ja pelkkä sen hajukin tuntui omituiselta. Se puristui epämukavan tiukasti kaluni juurta vasten.

Anne ponkaisi kiireesti ylös sohvalta ja veti ripein liikkein yöpaidan pois päältään. Sen jälkeen hän olikin edessäni täysin alastomana. Hänen rintansa olivat todella suuret ja siksi myös roikkuivat hieman. Niiden vaaleanpunaiset nännit sojottivat pystyssä suurten nännipihojen keskeltä. Ne eivät olleet yhtä kauniit kuin Kirsin pienet rinnat, mutta näyttivät silti seksikkäiltä. Annenkin jalkojen väli oli ajeltu paljaaksi, mutta ei aivan täysin, sillä vakosen päälle oli jätetty pieni vaaleahko tupsu. Sisempiä häpyhuulia ei näkynyt ollenkaan, mutta hieman pulleiden ulompien huulten luoma vako näytti todella kiihottavalta. Lantio oli leveä, mutta jotenkin hän näytti turhankin pyöreistä muodoistaan huolimatta aivan ihanalta.

Nainen laskeutui hieman kömpelösti alas päälleni ja laski leveän takapuolensa reisieni päälle. Hänen ihonsa tuntui kuumalta ja pehmeältä minua vasten, ja hänen vatsansa meni siinä asennossa vähän makkaroille. Silmieni edessä heiluvat rinnat näyttivät vielä entistäkin suuremmilta. Hän siirsi lantiotaan lähemmäs, tarttui sitten kaluuni ja yritti ohjata sitä pillulleen. Istuin sohvalla kuitenkin liian pystyasennossa, eikä hän päässyt tarpeeksi lähelle vaikka levitti jalkansa äärimmilleen. Yritin auttaa työntämällä lantiotani eteenpäin, mutta lihakseni olivat väsyneet ja hän painoi siksi yllättävän paljon.

Hän katsoi minua silmiin ja vaistosin että hän tunsi olonsa äkkiä epävarmaksi ja kömpelöksi. Hetken mielijohteesta työnsin käteni hänen pillulleen, vähän kuin harhautukseksi. Hämmästyin siitä miten erilaiselta se tuntui Kirsiin verrattuna. Sisemmät häpyhuulet eivät olleet suuret ja röpelöiset, vaan pienet ja sileät, ja klitoris oli sekin pieni ja pehmeä kuin pajunkissa. Liukas vaginan aukko tuntui pelkkää sormeanikin vasten kireältä.

Jokin siinä mitä hän tuntui ja näytti sai uuden himon roihuamaan sisälläni. Hänen epävarmuutensa ja kömpelyytensäkin sai minut haluamaan häntä vain enemmän. Työnsin heränneen haluni voimistamana lantiotani eteenpäin ja sain siirrettyä meitä molempia lähemmäs sohvan reunaa. Naisen jalat mahtuivat nyt kylkieni viereen ja hänen jalkovälinsä ulottui viimein kondomin peittämälle kalulleni. Kun Anne huomasi kuinka minäkin halusin häntä, hän tarttui uudelleen kaluuni ja sai ohjattua sen viimeinkin pillulleen. Aukko puristui ensin tiukasti terskani ympärille, mutta kun nytkäytin itseäni eteenpäin penikseni luiskahti syvälle pillun sisään. Anne huokaisi kuin helpottuneena, ja alkoi sitten liikutella lantiotaan edestakaisin.

Kohta kaluni souti nautinnollisesti edestakaisin hänen sisällään ilman että minun tarvitsi liikuttaa lihastakaan. Anne alkoi kiskoa kiihkeästi paitaa päältäni samalla lantionsa keinuvaa liikehdintää jatkaen. Autoin häntä riisumaan paitani, ja pian olin sukkia lukuunottamatta yhtä alasti kuin hänkin. Hän tutkiskeli katsellaan vartaloani ja hyväili sitä kiihkosta vapisevin käsin.
– “Jessus että sä näytät ja tunnut hyvältä!”, hän ähkäisi ja kiihdytti lantionsa liikettä edelleen.
– “Niin säkin”, sain vain vastattua samalla kun keskityin nauttimaan hänestä niin rennosti ja estottomasti kuin osasin.

Tartuin molemmin käsin hänen rintoihinsa hieroen ja puristellen niitä. Toisin kuin Kirsin rinnat, ne eivät mitenkään mahtuneet kokonaan käsiini. Ne olivat suuret, painavat ja pehmeät lukuunottamatta nännejä jotka olivat kovettuneet pystyyn. En voinut olla vertailematta myöskään sitä kuinka Annen pillu tuntui täysin erilaiselta kuin Kirsin. Se puristui tiukasti penikseni varren ympärille, mutta toisaalta syvempänä sisällä olikin sitten selvästi väljempää. Naimisestamme kuului vain vaimea litisevä ääni. En tiedä johtuiko se siitä, että terskani oli herkistynyt Kirsin naimisesta, mutta Annen pillu tuntui aivan mielettömän hyvältä. Olin tosin varma että se olisi tuntunut ilman kumipukua vieläkin paremmalta. Hänen kiihkeä liikehdintänsä vei minut aivan orgasmin partaalle, mutta huolimatta siitä miten ihanalta se tuntui en kuitenkaan lauennut vaan ikäänkuin surffailin hekuman aallonharjalla.

Anne joutui siinä asennossa tekemään kaiken työn ja alkoi kohta selvästi väsyä. Yritin auttaa työntämällä lantiotani ylöspäin mutta se oli pidemmän päälle todella raskasta. Orgasmin tuleminen kesti ja kesti, ja aloimme olla kohta molemmat aivan hikisiä. Annen poninhännästä oli karannut hiuksia ja ne liimautuivat hänen poskilleen ja kaulalleen. Aivan kuten Kirsikin, myös Anne tuntui ja näytti vain paremmalta hikisenä. Hänen suuret rintansa hyppivät, heiluivat ja hyllyivät ihanasti aivan kasvojeni edessä. Jopa hänen vatsamakkaransakin näyttivät minusta nyt vain kiihottavilta. Ne olivat kuin todiste hänen ihmisyydestään. Hän oli oikea nainen eikä mikään pornolehtien fantasianukke.

– “Multa tulee!”, Anne voihkaisi kohta huohottaen, juuri kun olin ehdottamassa asennon vaihtoa. Yritin helpottaa hänen lantionsa työskentelyä työntämällä itseäni ylöspäin, mutta minun ei tarvinut tehdä montaakaan työntöä ennenkuin naisen koko vartalo jännittyi ja nytkähteli. Pillu puristeli ja supisteli kaluani vasten ja se tuntui aivan mielettömän ihanalta. Jos se olisi kestänyt edes vähän pidempään olisin takuulla itsekin päässyt rajan yli. Annen huulilta karkasi vielä hieman hassu vikisevä ääni, ennenkuin hän hengitti ulos helpottuneena.

Minulla seisoi yhä kovana ja olisin halunnut lisää, mutta pettymyksekseni Anne nousikin heti orgasmistaan toivuttuaan vaivalloisesti pois päältäni. Hänen jalkansa tärisivät uupumuksesta, mutta minä olisin tietysti halunnut vielä lisää pillua. Kondomi oli vienyt nautinnollisilta tuntemuksilta terävimmän kärjen ja samalla tehokkaasti estänyt minua laukeamasta. Heilutin kumipuvussaan pystyssä komeilevaa penistäni kädelläni, jotta nainen jälleen huomioisi sen.

Anne laskeutuikin viivyttelemättä vatsalleen makaamaan siten että hänen kasvonsa laskeutuivat syliini. Hän veti kondomin pois kaluni päältä ennenkuin otti terskani suuhunsa. Hän alkoi hyväillä kaluani suullaan samalla kun hieroi pallejani kädellään. Kohta hänen toinen kätensä alkoi lisäksi puristella penikseni vartta aivan juuresta. Hänen asentonsa oli vaikea ja hän imi terskaa melkein liiankin voimakkaasti. Se oli melkoista tehokäsittelyä, vähän kuin olisi laittanut kalunsa johonkin lypsykoneeseen, mutta tuntui silti aivan taivaalliselta. Pallejani hierova käsi eksyi peräreiälleni, ja hän hieroi ja työnteli sormeaan sitä vasten. Se tuntui hämmentävän hyvältä, vaikkakin samalla jotenkin liiankin perverssiltä.

Heti kun osasin tarpeeksi rentoutua ja nauttia Annen taitavasta käsittelystä, tunsin kuinka päivän toinen lastini lähti viimein liikkeelle. Hengitystäni pidättäen annoin kaluni syöstä sykäyksittäin spermaa naisen suun sisään. Nainen yskäisi ensin yllättyneenä, mutta piti terskaani silti koko ajan suussaan. Hän imeä lutkutti siitä kaiken sperman minkä irti sai. Kun orgasmini oli ohi hän piti edelleen kaluani paikallaan suussaan. Terska tuntui taas äärimmäisen herkältä, mutta Anne selvästikin ymmärsi sen ja antoi minun palautua rauhassa. Hänen toinen kätensä puristi kaluni vartta ja toinen oli siirtynyt takaisin hyväilemään pallejani. En ollut aiemmin mitenkään erityisen innostunut suihinotosta, vaan olin haikaillut pelkästään pillusta, mutta oli selvää että tämä kokemus muutti kaiken.

Katselin raukeana Annen alastonta vartaloa ja erityisesti leveää paljasta peppua hänen yhä maatessaan uupuneena sohvalla. Olin hetkeksi aivan unohtanut Kirsin, mutta nyt hän palasi takasin mieleeni. Aloin miettiä mitä makuuhuoneessa tapahtui, mutta en rohjennut edes yrittää liikkua pois Annen läheltä. Kaluni oli yhä paikallaan hänen suussaan, vaikka oli jo kutistunut miltei lepotilaansa.

Kuuntelin kasvavan uteliaana kuuluisiko makuuhuoneesta mitään ääniä, ja pian ainakin kuvittelin kuulevani naisen voihkinaa ja sängyn natinaa. Huolimatta siitä miten loistavaa seksiä olin juuri Annelta saanut, alkoi tutulla tavalla ärsyttävä kateus kalvaa jälleen sisimpääni. Aloin hellästi silittää Annen päätä ja vaaleita hiuksia saadakseni ajatukseni muualle.

– “Käydäänkö katsomassa mitä makuuhuoneessa tapahtuu?”, minun oli kuitenkin kohta pakko kysyä. Anne otti vasta silloin pieneksi kutistuneen kaluni pois suustaan ja nousi istumaan viereeni ennenkuin vastasi.
– “Mennään vaan jos haluat”, hän sanoi ja pyyhki sitten huuliaan kuivaksi käsivarteensa.

Nousimme ylös sohvalta ja Anne puki yöpaidan takaisin päälleen. Puin itsekin paitani takaisin päälleni, mutta housuni olivat jääneet makuuhuoneen lattialle, joten minun oli pakko olla kutistunut kalu paljaana. Anne meni edeltäni makuuhuoneeseen mutta pysähtyi jostain syystä hetkeksi hämmästyneenä ovelle.

Kun pääsin itse ovesta sisään näin syyn Annen reaktioon. Aluksi näytti aivan siltä kuin Jussi olisi nainut Jania, mutta tarkemmin katsoen näin, että sekä molemmat kaverini että Jussi puuhailivat parhaillaan Kirsin vartalon kanssa. He olivat kaikki nyt täysin alastomia. Jani makasi alimpana ja Jussin jalkojen välistä näki että kaverini pitkä ja paksu kalu oli Kirsin pillussa sisällä. Kirsi makasi Janin päällä niin että heidän vatsansa olivat vastakkain, ja Jussi oli kontillaan vaimonsa selän takana. Vaikka ukon karvainen perse enimmäkseen peitti näköyhteyden, ei ollut vaikea arvata, että hän työnteli kyrpäänsä edestakaisin vaimonsa peräsuolessa.

Kun kävelin sängyn sivulle näin että Antti oli työntänyt kalunsa Kirsin suuhun. Minun oma antikvariaattini imeskeli sitä maiskutellen ja ilmeisen kiihkeänä. Kirsin pään asento näytti oikeastaan varsin epämukavalta, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan. Heistä kaikista lähtevä ähinä, voihkinta ja huohotus sekoittui naimisen litinään ja kalun imemisen maiskutukseen.

Näky oli tyrmistyttävän rivo ja tuijotimme sitä vierekkäin Annen kanssa sanaakaan sanomatta. Uupumuksestani huolimatta kaluni alkoi sitä rietasta ryhmäpanemista katsellessani jälleen hieman paisua, mutta jäi lopulta kuitenkin puolijäykäksi. Hetken mielijohteesta pujotin käteni Annen yöpaidan alle ja aloin hieroa ja puristella hänen pehmeitä pakaroitaan. Ne eivät olleet treenatun kiinteät kuten Kirsillä, mutta tuntuivat silti aika kiihottavilta. Anne antoi minun hyväillä peppuaan ja katseli kuinka ilmeisen halukas Kirsi työnteli takapuoltaan rytmikkäästi Janin ja Jussin kaluja vasten.

– “Haluaisitkö säkin.. tolleen?”, kysyin Annelta hiljaisella äänellä.
– “En”, hän vastasi heti ja pudisti lisäksi vielä päätäänkin.
– “Mikset?”, kysyin uteliaana ja jopa hieman yllättyneenä hänen kieltävästä vastauksestaan.
– “Peppuseksi on yököttävää”, Anne totesi, mutta hymyili samalla. Vastaus oli hieman kummallinen, kun otti huomioon että nainen oli hetki sitten itse sormeillut peräreikääni, mutta en väittänyt vastaan.

Kirsi näytti siinä pantavana ollessaankin niin kiihottavalta ja kauniilta, että kaluni seisoi kohta aivan kovana. Halusin tietysti uudelleen heränneelle halulleni tyydytyksen. Niinpä otin käteni pois Annen leveältä pepulta, tartuin hänen käteensä ja ohjasin sen röyhkeästi suoraan kalulleni. Anne puristeli sitä hetken, mutta näytti harmikseni siltä ettei hän enää halunnut seksiä.

– “Haluaisitko mennä takaisin olohuoneeseen?”, kysyin kuitenkin häneltä toiveikkaana.
– “En”, hän vastasi, mutta hymyili minulle jotenkin viekkaan näköisenä. Pallejani puristi vaikka olin jo lauennut kolmesti lyhyen ajan sisällä – tai sitten se johtui juuri siitä. Joka tapauksessa minua kuitenkin taas panetti, ja yritin miettiä miten saisin Annen suostumaan vielä uusintaan. Sujautin uudelleen käteni hänen yöpaitansa alle ja hyväilin hänen pakaroitaan ja alaselkäänsä kuin aikaa pelatakseni.

Anne ilmeisesti sai kohta tarpeekseen sängyllä tapahtuvan esityksen katselemisesta, ja siirtyi minun ja sängyn väliin. Hän tuli samalla peittäneeksi näköyhteyteni sängylle miltei kokonaan. Hänen hymyili ja hän katsoi minua suoraan silmiin. Vasta nyt huomasin miten kauniin siniset hänen silmänsä olivat.
– “Näyttää siltä, että sulla on vieläkin paineita alakerrassa”, nainen kujersi hymyillen.
– “Niin on”, myönsin itsekin vähän hymyillen.
– “Tarvitsetko apua sen kanssa?”, nainen kysyi ja tarttui samalla hellästi kaluuni.
– “Kyllä kiitos”, vastasin valmiiksi helpottuneena.

Anne poimi lattialta pienen tyynyn ja asetti sen jalkojeni eteen. Hän polvistui sitten eteeni, laskien polvensa lepäämään tyynyn päälle, ja otti terskani huultensa väliin. Hän puristeli sitä huulillaan ja nuoleskeli alapintaa kielellään kuin kiusoitellen. Kohta hänen toinen kätensä hieroi kiveksiäni ja toinen puristui tuttuun tapaan kaluni juuren ympärille. Katselin aluksi vuoroin häntä ja vuoroin sängyn rivoa näytelmää, mutta kohta sängyn tapahtumat veivät kaiken huomioni. Anne ei siitä välittänyt vaan alkoi liikutella päätään edestakaisin, jolloin terskani liukui vuoroin hänen kielensä ja kitalakensa väliseen hellään puristukseen ja vuoroin hänen huultensa hyväiltäväksi.

Antti laukesi ensimmäisenä mutta hänen paljaat pakaransa ja pyylevä vartalonsa esti kunnollisen näkymän. Pian hän kuitenkin siirtyi pois sängyn vierestä ja meni istumaan nojatuolille. Näin että kaverini kalu oli sylkenyt lastinsa enimmäkseen Kirsin hiuksille ja kasvoille, jotka olivat nyt aivan hien ja limaisen sperman kostuttamat. Kirsi huomasi vasta silloin minut, ja katsoi minua kostein silmin ja punaisin poskin jotenkin ristiriitaisen ujosti. Siirsin kuitenkin katseeni mielummin hänen takapuoleensa, joka edelleenkin rytmikkäästi työnteli Jania ja Jussia vasten.

Jani näytti laukeavan seuraavaksi, sillä hänen liikehdintänsä Kirsin alla ensin kiihtyi ja sitten loppui koko kaverini vartaloa vavisuttaviin nykäyksiin. Kirsi näytti vain onnelliselta siitä että sai taas vastaanottaa ties kuinka monennen spermalastin sisäänsä. Jani jäi kuitenkin Kirsin vartalon vangiksi, sillä Jussi työnteli edelleen kyrpäänsä vaimonsa peräaukkoon. Kirsin vartalon liikehdintä vaimeni, ja lopulta nainen tyytyi pitämään itseään paikallaan ja antoi Jussin vatsakkaan vartalon tehdä kaiken työn. Aviopuolisoiden vartalot mäiskähtelivät äänekkäästi yhteen jokaisella työnnöllä, mutta silloin käänsin katseeni takaisin Anneen.

Annen suun ja käsien hyväily oli jälleen saanut minut aivan lähelle orgasmia, eikä minulla enää ollut tahtoa tai voimia pidätellä sitä. Laukesin rajusti ja yhtä varoittamatta kuin aiemminkin Annen suun sisään, mutta nainen otti lastini nyt vastaan yskimättä ja nieli tälläkin kertaa kaiken sperman. Sitä ei enää paljoa tuntunut tulleenkaan, sillä vaikka orgasmi olikin voimakas se oli jo kolmas lyhyen ajan sisään.

En halunnut jäädä enää katselemaan kuinka ihramahainen ja karvainen Jussi pani ilmeisen nymfomaanista vaimoaan pyllyyn, joten heti kun Anne kohta irrotti otteensa kalustani poimin housuni lattialta. Antti jäi vielä istumaan nojatuolille ja näytti yrittävän hieroa pehmentynyttä kaluaan uudelleen pystyyn. Vaikka oma kaluni oli jo pehmentynyt ja tuntui jotenkin turtuneelta, minuakin panetti vielä omituisen paljon. Tuntui että en vain mitenkään voisi saada tarpeekseni seksiä.

Puin kuitenkin ripeästi housuni jalkaan ja tartuin sitten Annen käteen. Halusin lähteä pois makuuhuoneesta ja halusin hänen seuraavan mukanani. Hän ei kuitenkaan harmikseni halunnut lähteä.
– “Haluan vaan jutella, tulisit nyt”, pyysin Annelta. Se ei ollut aivan totta, mutta olisi sekin tyhjää parempi.
– “Hyvä on sitten”, Anne suostui mutta ilmeisen vastahakoisesti. En tiedä miksi hän olisi halunnut jäädä makuuhuoneeseen, mutta päätin että parempi kai olla ajattelemata koko asiaa.

Päästyämme olohuoneeseen istuuduimme jälleen vierekkäin sohvalle. Anne katsoi minua selvästikin odottaen kuulevansa mitä asiaa minulla oli.
– “Mulla olis muutama kysymys… Ensinnäkin: oletko säkin naimisissa?”, kysyin ja tutkailin samalla hänen sieviä kasvojaan.
– “En ole”, Anne vastasi hymyillen.
– “Miksi et?”, kysyin uteliaana.
– “En tiedä. Ei vain ole sattunut sitä oikeaa kohdalle…”, Anne sanoi, ja näytti yllättäen niin vakavalta että sai minut vähän katumaan koko kysymystä.

– “Se mitä halusin kysyä oli…”, sanoin epäröiden, ja yritin vielä miettiä miten jatkaisin, kun Anne yllättäen jatkoikin puolestani: – “Että haluanko seksisuhteeseen sun kanssas?”
– “Jotain sellasta”, minun oli pakko myöntää. Se oli melkoisen tarkkanäköinen arvaus.
– “Ehkä haluankin… Mutta eikö Kirsi riitäkään sulle?”, Anne kysyi viekkaasti hymyillen.
– “Kuten huomaat, Kirsille ei yksi mies riitä”, vastasin ja yritin olla näyttämättä katkeruuttani. Yllätyksekseni Anne vain naurahti.
– “Ei se sitä ole… Mitä sä itse tekisit jos olisit kolmekymppinen mies ja kolme kaunista nuorta naista haluaisi sun kanssa seksiä, ja lisäksi sun oma läski vaimosi vieläpä lähes pakoittaisi sut tekemään sen”, Anne selitti hymyillen. En ollut osannut ajatella asiaa sillä tavalla, mutta tajusin nyt että syytä olisi kyllä ollut.
– “Mutta mä en halua olla vain yksi kolmesta”, vastasin epäröiden.
– “Olenhan mäkin sulle yksi kahdesta… tai siis vähintään kahdesta”, Anne hihitti, ja alkoi kutitella vatsaani kiusoittelevasti.
– “Öh, niin kai”, sain lopulta mumistua. Aloin jo itsekin pitää itseäni hölmönä tosikkona.

– “Mutta jos sä haluat vielä tavata mua niin missä sä asut?”, kysyin samalla kun väistelin hänen kutittavia käsiään. Halusin tietää heti kaiken mahdollisen jatkoa varten.
– “En taida haluta vielä kertoa… Mutta me voidaan ihan hyvin tavata täälläkin”, Anne vastasi epäröiden ja lopetti samalla kutittamisen.
– “Milloin nähdään seuraavan kerran?”, kysyin samaan aikaan sekä hieman pettyneenä että toiveikkaana. Olin alkanut saada tarpeekseni jakorasia-Kirsistä ja halusin edes hieman normaalimman naisen. Toivoin että se olisi ollut Anne, vaikka hyvinhän hänellekin näytti kaikenlainen kalu maistuvan. Mutta ehkä kaikki naiset olivat sitten pohjimmiltaan sellaisia.
– “Vaikka heti huomenna”, nainen vastasi hymyillen.
– “Mihin aikaan?”, kysyin helpottuneena ja innokkaana.
– “Käykö tähän samaan aikaan?”, Anne ehdotti.
– “Okei! Hyvä!”, sanoin tyytyväisenä. Minun pitäisi taas lintsata pari tuntia koulusta, mutta mitäpä siitä.
– “Mun täytyy tästä lähteä, mutta nähdään sitten huomenna”, jatkoin vielä samalla kun nousin ylös sohvalta. Jotenkin minusta tuntui, että minun pitäisi päästä ulos liikkeestä ennenkuin Jussi saisi hommansa valmiiksi.

– “Mistä tunnet Kirsin? Oletko sä sen ystävä tai jotain?”, mieleeni juolahti kysyä samalla kun aloin laskeutumaan portaita pitkin alakertaan.
– “Kyllä mä sitäkin… mutta oon myös Jussin pikkusisko”, nainen vastasi, ja hänen vastauksensa yllätti minut täysin. Mitään ilmeistä yhdennäköisyyttä ei ollut. Siinä riitti taas sekä ajattelemista että sopeutumista. En kuitenkaan näyttänyt epäröintiäni hänelle, vaan kun hän heilutti kättään minulle vilkutin takaisin ja aloin sitten laskeutua yksinäni alakertaan.

Puin takahuoneessa nopeasti kengät ja takin päälleni ja kiiruhdin ulos liikkeestä. Oikeastaan oli vain hyvä, että tapaisin Annen juuri antikvariaatissa. Kaikkein hekumallisinta olisi nussia Annea siten että Kirsi joutuisi vain katselemaan vierestä, mieluiten tietysti sekä toivottoman kiimaisena että kateudesta vihreänä. Pelkkä ajatuskin oli niin kiihottava ja virkistävä, että se sai minut malttamattomana odottamaan huomista.

Ulkona aurinko oli juuri laskemassa ja värjäsi taivaan kauniin oranssiksi. Oloni tuntui samaan aikaan sekä jotenkin huteralta että tyytyväisen raukealta kun lähdin kävelemään taas kotia kohti.

5 kommenttia viestissä: “Kaksi torstaita”

  1. Jussi says:

    Kerrassaan upeaa kerrontaa 😀

  2. Cromagnolia says:

    Kiitoksia taas kommentoineille!

    Se, että saan tietää lukijan kiihottuneen ja nauttineen on varmaan suurin syyni jatkaa näiden novellien kirjoittamista.

    Äsken juuri lähetin taas tarinalle jatkoa. Nähtäväksi jää saanko koko episodin joskus päätökseenkin…

  3. seksiä rakastava says:

    tosi hyvä ihan kiihotuin piti runkata tyynyä

  4. Kaamosmasennus says:

    Romantiikkaa mukaan niin täydellistä !

  5. Teija says:

    Toivoisin kirjoittajalta päivittäin uusia, upeita tarinoita!

Kommentoi

top