search
top

Lämpimässä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (47 votes, average: 3.51 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Vanha tarinani suomi24:ltä, nimimerkillä kpi kirjoitettuna.

Olin menossa parin viikon lomareissulle etelän aurinkoon ja jo lentokentällä kiinnitin huomiota pariin nättiin ja pirtsakkaan tyttöön. Tytöt olivat lähdössä matkaan perheensä kanssa, johon kuului myös nuoremmat sisarukset ja vanhemmat. Kentällä he istuivat sen verran lähellä minua, että kuulin heidän jutusteluaan ja kaksi vanhinta tyttöä kuulostivat olevan omassa huoneistossaan, perheen iltatähtien mennessä vanhempiensa kanssa omaan huoneistoon. Siinä useamman tunnin odottelun aikana kävi myös ilmi, että heidän lomakohteensa on sama ja että toiseksi vanhin tytöistä odotteli vielä autokouluikää ja ajeli skootterilla, kun vanhimmalla tytöllä ajokortti jo oli. Lentokoneessa he eivät sattuneet lähelle istumaan, mutta seuraavan kerran näinkin heidät taas perilla kun suuntasimme bussilla hotellille ja päädyimme samaan hotelliin.

Hotellilla ei loman aikana tullut kovin paljon aikaa vietettyä, mitä nyt aamusta ja illasta kävin altaalla uimassa ja aamupala tuli luonnollisesti hotellilla syötyä. Samaisia tyttöjä näin aina silloin tällöin ohi mennen ja moikkasin aina takaisin kun he tulivat vastaan. Heillä näytti olevan tapana moikata samalla kyydilla tulleita matkalaisia ja muutenkin he olivat aina yhtä iloisen näköisiä. Viikon puolivälin paikkeilla jäin hotellille päiväksi ja käväisin vain päivällä syömässä lähellä olleessa ravintolassa. Takaisin hotellille tullessani tytöt sattuivat samaan aikaan hissille. Vanhempi tytöistä oli pukeutunut bikineihin ja lantiolla oli ohut kietaisuhame, nuoremmalla oli poncho-tyyppinen huivi tai vastaava harteilla ja sen alta pilkisti myös bikinit. Itselläni oli shortsit ja hihaton paita.

Tytöt juttelivat jotain videokamerastaan, jonka epäilivät olevan rikki. Hissin tullessa kysyin mihinkä kerrokseen noin kauniit tytöt ovat menossa ja vanhempi tytöistä kiitteli kehuista ja kertoi kerroksen. Painoin nappia ja hissi lähti liikkeelle, jolloin toinen heistä kysyi osaisinko kertoa mikä heidän videokameraansa on tullut, kun siinä palaa joku akun kuva ruudussa, vaikka sen lataisikin. Lupasin voivani katsoa kameraa, joten jäin pois tyttöjen kerroksessa ja suuntasimme heidän huoneeseensa.

Huone oli saman mallinen kuin omani, olihan huoneisto samalla tavalla merenpuoleisella seinustalla. Istahdin sohvalle ja vanhempi tytöistä haki kameran makuuhuoneen puolelta ja istahti viereeni antaen kameran minulle. Napsautin kameran päälle, jolloin ruutuun ilmestyi punainen varoitussymboli. Tiesin heti mistä oli kyse, joten sammutin kameran ja irroitin akun, jonka alla oli pieni luukku. Luukun alla oli kaksi pientä paristoa, joiden tarkoitus oli pitää kellonaika ja muut asetukset muistissa kun akku on irroitettuna tai se loppuu. Sanoin paristoissa olevan tyyppikoodin ja pyysin heitä ostamaan sellaisia paristoja jostain kameroita myyvästä liikkeestä. Periaatteessa noita paristoja pitäisi saada kyllä melkein mistä vain, mutta ulkomailla ei nyt ole aivan yhtä varmaa.

Vanhempi tytöistä sanoi heidän luulleen, että kameraan tuli joku vika ja kiitteli kovasti avustani. Hän kysyi vielä, että voiko kameralla kuitenkin kuvata normaalisti ja sanoin sen onnistuvan. Nuorempi tytöistä oli siirtynyt lasiovien taakse parvekkeelle, joten suuntasin kameran sinne ja aloin kuvata. Hänen siskonsa huikkasi häntä nimeltä, jolloin hän pyörähti sisälle päin. Tyttö hymyili ja lähti kävelemään sisälle hieman keimaillen kuin mallit ikään, pyörähtäen huoneen päässä ja kävellen siitä takaisin parvekkeen ovelle. Ovella hän pyörähti minun suuntaani ja heitti ponchon pois harteiltaan ja otti poseeraavamman asennon. Pysäytin nauhoituksen ja laitoin kameran kelaamaan taaksepäin, todeten hänen liikkuvan kuin ammattimallin. Tyttö vain naurahti “niin varmaan” ja meni takaisin parvekkeelle.

Painoin kameran stop-nappia, vaihdoin katselutilaan ja painoin playta. Vieressä ollut tyttö nojasi kyynärpäällä sohvan selkään ja laski kämmenensä olkapäälleni. Hän työnsi päänsä hyvin lähelle, jotta näkisi paremmin mitä pienessä näytössä näkyy. Ehdin kelata hieman reilummin taaksepäin, joten ruudulla näkyi kun he olivat hiekkarannalla aurinkoa ottamassa ja nuorempi tytöistä kuvasi vanhempaa. Tytöt juttelivat niitä näitä ja vanhempi tytöistä alkoi levittää aurinkorasvaa iholleen, todeten heidän tarvitsevan jonkun miehen siihen hommaan. Yhtäkkiä vieressä oleva tyttö halusi sammuttaa kameran ja pyysi, ettei katsota enempää, mutta kamera oli ulommassa kädessäni, joten siirsin sen kauemmas ja estin toisella kädellä häntä ylettymästä kameraan.

Sanoin, että täytyyhän meidän nähdä, että äskeinen nauhoitus onnistui ja pidin kameran etäämpänä. Kamerasta kuului kuinka tytöt puhuivat oliko lomalla tullut sopivia ehdokkaita vastaan. Tyttö ei vastustellut kuin muodollisesti ja pyysi nolon näköisenä jos saisi kelata nauhaa hieman eteenpäin. Katsoin hänen kauniita silmiään ja kysyin osaisiko hän pyytää oikein kauniisti. Hänen kasvonsa olivat hyvin lähellä ja katseemme pysyivät toisissa, kunnes kamerasta kuului nuoremman tytön ääni sanovan hänen toivovan aurinkorasvansa levittäjäksi sen tyypin joka käy iltaisin hotellin altaalla uimassa ja joka tuli samaan aikaan kuin hekin. Tyttö vierelläni nolostui ja nosti kätensä kasvojensa peitoksi, joten mitä ilmeisemmin kyse oli minusta. Nauhalta kuului myös vanhemman tytön ääni sanovan, että hänelle kelpaisi myös ja miksei vaikka syvällisemmällä hieronnalla. Nuorempi tytöistä totesi nauhalla, että aina vain seksi mielessä, johon vanhempi vastasi sen ajan koittavan vielä toisellekin. Perään kuului nuoremman tytön sadattelua kun kameraan syttyi akun varoitusvalo, vaikka virtaa piti vielä olla.

Kuva vaihtui samantien äskettäin kuvaamaani pätkään ja otin kameran lähemmäs, nostaen käden vieressä olevan tytön yli ja vetäen hänet kainalooni todeten, ettei nauhalla mitään hävettävää ollut. Huikkasin myös Hannaa katsomaan ja hän astelikin reippaasti istumaan toiselle puolelleni. Kehuin kuinka hyvältä hän näytti ja liikkeet olivat kuin ammattilaisella. Samaan aikaan hyväilin kevyin liikkein kainalossa olleen tytön ihoa ja tämä koko tilanne herätteli tietenkin eloa etumuksessanikin.

Sanoin kellon olevan tässä viimeisessä pätkässä väärässä ajassa, eli sen verran nuo paristot vaikuttavat kuvaamiseen. Kellon saa kyllä pois näytöstä, jos väärä aika häiritsee. Se ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän, joten sammutin kameran ja Hanna lähti viemään sitä makuuhuoneen puolelle. Käännyin kainalossa olleen vanhemman tytön puoleen katsoen häntä silmiin ja kysyin tarvivatko he vielä aurinkorasvan levittäjää tai hierontaa. Hänen katseensa haparoi hieman ja hän tuntui olevan hieman hämillään. Siirsin toisen käteni hänen reidelleen, jolloin hän laski toisen kätensä käteni päälle. Hivutin kättäni kuitenkin reittä ylemmäs ja enemmän reiden sisäpuolelle, jolloin hän veti syvään henkeä ja kallisti päätään hieman taaksepäin, sulkien myös sulki silmänsä. Katseeni laski hänen rinnoilleen, eikä ollut vaikea huomata kuinka nännit nöpöttivät ohuen bikinikankaan läpi. Ehdin jo ajatella paljastavani hänen rintansa kokonaan ja ottavani nuo ihanasti nöpöttävät nännit imuun, mutta makuuhuoneen puolella soi puhelin, johon nuorempi tyttö vastasi. Hän lopetti puhelun nopeasti ja tuli sanomaan, että heidän vanhempansa olivat tulossa hakemaan heitä syömään.

Vanhempi tytöistä kirosi ajoitusta, mutta sanoin hänelle silmää iskien, että tarjous on edelleen voimassa ja nousin ylös, tehden lähtöä. Vanhempi tytöistä siirtyi makuuhuoneeseen katsomaan mitä vaatetta laittaisi ravintolaan päälleen ja nuorempi hoputti jo minua ja veti kädestä oven suuntaan. Hän pyysi odottamaan ja raotti hieman ovea kurkaten oven raosta hieman kumarassa, kuin katsoisi avaimen reiästä. Menin hänen taakseen työntäen kevyesti etumuksellani hänen takapuoltaan. Tyttö säpsähti hieman ja nousi ylös, kääntyen samantien minuun päin. Ennen kuin hän ehti edes sanoa mitään, käteni hakeutuivat nopeasti hänen kiinteille pakaroilleen ja vedin hänet edelleen kovana olevaa kaluani vasten ja sanoin tulevani joku päivä käymään. En suudellut vaikka mieleni teki, vaan poistuin ovesta jättäen hänet seisomaan siihen kasvot punaisina.

Tytöt olivat mielessäni illan ja seuraavan päivänkin, mutten uskaltanut käydä kylässä, jos vaikka heidän vanhempansa sattuisivat olemaan juuri käymässä. Paria päivää myöhemmin olin tulossa ilta-uinniltani, kun vanhempi tytöistä odotteli hissillä ja kertoi heidän löytäneen paristot kameraan, joten olisinko vielä niin kiltti, että kävisin vaihtamassa ne. Olin pelkissä uikkareissa, pyyhe kaverina, joten sanoin käyväni ensin suihkussa ja laittamassa hieman vaatetta. Tyttö oli pukeutunut pelkkiin bikineihin ja hänen hiuksensa olivat märät ja kasvot ilman meikkiä, joten luultavasi hän oli käynyt juuri suihkussa. Huomasin myös viinin tuoksun, joten tytöillä taisi olla pullo korkattuna. Hississä tyttö painoi heidän kerrostaan ja sanoi vaatetukseni käyvän ihan hyvin, sillä puolialastihan täällä kaikki kulkevat. Hän lisäsi myös, että Hanna lentäisi selälleen kun tulisin pelkissä uikkareissa, sillä Hanna ei uskonut hänen saavan houkuteltua minua pelkissä uikkareissa kylään. Hän aneli vielä, että suostuisin, joten kietaisin pyyhkeen vyötärölle ja suostuin pyyntöön.

Soitimme ovikelloa ja Hanna tuli avaamaan myös pelkissä bikineissään, jääden seisomaan suu auki minua katsellen. Siskonsa pyöräytti hänet toisinpäin ja työnsi eteenpäin, sanoen ettei saa tuijottaa ihmisiä. Kamera oli valmiina pöydällä ja uudet paristot vieressä, joten aloin muitta mutkitta vaihtamaan niitä. Hannan puhelin soi ja hän pyysi olemaan hetken hiljaa. Vastattuaan hän kysyi siskoltaan, että eihän heillä ole kiinnostusta lähteä iltakävelylle, lisäten vielä “eihän” vilkaisten samalla minua. Siskokset olivat yksimielisiä päätöksessään, joten Hanna kertoi puhelimeen heidän olevan väsyneitä ja laittavan tänä iltana aikaisin nukkumaan. Puhelun loputtua olin saanut kameran päivämäärän ja kellonajankin kutakuinkin oikeaan asetetuksi, joten sanoin kameran olevan taas kunnossa.

Vanhempi tytöistä kysyi maistuisiko minulle viini, jos jäisin heidän seurakseen. Sanoin tarvitsevani ensin suihkun, jotta voin pestä klooriveden pois iholtani, johon hän vastasi minun voivan käyttää kyllä heidänkin suihkuaan. Hän vilkaisi siskoaan, jolla oli kuivat hiukset ja sanoi Hannankin olleen menossa juuri suihkuun, joten selänpesijälle olisi käyttöä. Hanna oli juuri hörppäämässä lasistaan ja oli tukehtua viiniinsä, vaikkei lasin pohjalla paljon ollutkaan. Puolustelin ettei minulla ole muuta vaatettakaan kuin uikkarit, johon hän totesi meidän voivan pitää vaikka toogabileet, joten sekään ei haittaa. Hanna yski vielä hieman ja sanoi punastellen, että jos hän kuitenkin menisi ensin suihkuun. Hanna kipitti nopeasti pesuhuoneen puolelle, hänen siskonsa nauraessa Hannan ujostelulle.

Kuulin kuinka Hanna lukitsi pesuhuoneen oven perässään, mutta avasi lukituksen kuitenkin hetken päästä. Suihkun lähtiessä päälle, hänen siskonsa naureskeli Hannan olevan vielä neitsyt ja vaikka puheet ovat välillä isot, niin teoissa Hanna ei etene koska on niin ujo miesten seurassa. Sisko joi viinilasinsa tyhjäksi ja tuli eteeni ja alkoi suudella minua. Hänen huulensa olivat pehmeät ja suudelmasta huomasi, ettei hän tehnyt sitä ensimmäistä kertaa. Hän alkoi vetää pyyhettä pois vyötäröltäni ja kertoi luvanneensa auttaa siskoaan eroon neitsyyden tuskastaan. Hän sanoi Hannan ihastuneen minun ulkonäkööni ja koska hän ei lukinnut oveakaan, niin hän varmasti tahtoisi minut mukaan suihkuun, vaikkei ujouttaan saanut sitä sanottua. Jatkoimme hetken suutelua ja puristin häntä itseäni vasten, tuntien hänen nänniensä painautuvan kovana ihoani vasten. Aloin riisua hänen bikineitään, mutta hän lupasi hoitaa minut sitten kun olen hoitanut Hannan ja alkoi työntää minua kohti pesuhuonetta. Ovella hän veti vielä uikkarini pois jalastani ja hyväili hieman kovaa kaluani, todeten että hänenkin on sitten saatava sitä. Sitten hän avasikin oven ja tönäisi minua sisään.

Sisään astuessani olin varmasti hetken yhtä äimistynyt kuin Hannakin, joka seisoi suihkussa suihkuverho reilusti avoinna, kädet hieman rintojensa suojana. Hannan katse siirtyi kaluuni, jota ei tarvinut herätellä enää tositoimia varten. Hanna oli ilmeisesti pessyt jo hiuksensa ja hän oli saippuoinut osan vartaloaan. Siirryin hänen luokseen ja pyyhkäisin saippuavaahtoa hänen käsistään omiini ja aloin levittää sitä hänen vartalolleen. Koska seisoin hänen edessään, aloitin kylkien saippuoimisella ja siirryin siitä pikkuhiljaa käsivarsiin, siirtäen hänen käsiään pois rintojen edestä. Kehuin hänen rintojaan kiinteiksi ja seksikkäiksi ja kysyin tässä vaiheessa saisinko pestä hänet. Hanna punasteli hieman eikä saanut sanotuksi mitään, vaan nyökkäsi ainoastaan. Otin hänen toisen rintansa hyväilyyn ja aloin suudella häntä samalla kevyesti. Hanna vastasi pikkuhiljaa suudelmiini ja tunsin kuinka nänninpäät kovettuivat ja Hanna alkoi nopeasti kiihottua.

Vedin hänet kiinni minuun, jatkaessamme yhä suutelua sekä toistemme saippuoimista ja hyväilyä. Hanna tuntui käyvän todella kuumana, joten käänsin hänet selin minuun ja toinen käteni alkoi hyväillä hänen rintojaan, toisen uppoutuessa jalkoväliin. Hanna otti kiinni kädestäni ja alkoi voihkia lähes saman tien ja klitoriksen hieronta sai hänet ulisemaan lisää ja pian hän alkoikin väristä voimakkaasti, joten jouduin pitämään häntä pystyssä ja puristamaan tiukemmin itseäni vasten samalla kun sormenpääni tekivät töitä hänen jalkovälissään. Suukottelin hänen niskaansa ja korvalehteä, samalla kun odotin hänen hieman rauhoittuvan. Itse en kuitenkaan rauhoittunut, vaan paine kalussani tuntui yhä vain kasvavan, joten pyysin Hannaa kääntymään minuun päin.

Jatkoimme suutelua ja hän alkoi hyväillä ja runkata kaluani molemmin käsin. Oma käteni hakeutui hänen jalkoväliinsä ja hän oli sen verran kostea, ettei tuottanut vaikeuksia työntää paria sormea hänen sisäänsä. Liu’utin sormia edestakaisin ja Hannan alkaessa jälleen voihkia katsoin kuinka hänen silmänsä paloivat halusta. Kysyin haluaisiko hän minut sisäänsä, johon hän vastasi vain mumisten ja nyökäten. Otin suihkua vastapäätä olleelta seinältä käsipyyhkeen ja heitin sen lattialle, jottei tarvinut polvistua paljaalle kivilattialle.

Polvistuessani vedin Hannaa käsistä lähemmäs ja hän laskeutui kyykkyyn syliini, laskien kätensä olkapäilleni. Ohjasin kullini hänen häpyhuulilleen ja hän otti minut varovasti sisäänsä. Hanna tuntui kiihottuvan pelkästä terskan kosketuksesta häpyhuulilla niin paljon, ettei saanut otetuksi minua kunnolla sisäänsä, vaan aina kun hän yritti ottaa minut syvemmälle, hän alkoi täristä ja vetäytyi pois. Aloin suudella häntä ja laskeuduin istumaan tukevammin jalkojeni päälle. Hän yritti muutaman kerran ottaa minut varovasti sisäänsä, mutta kun hän jälleen sai otettua minut vähän reilummin sisäänsä, vedin itse hänet alemmas ja upposin kerralla hänen sisäänsä. Hanna huudahti ja menetti tasapainoaan, koska nousin itsekin samalla hieman ylöspäin. Hän puristautui minua vasten ja tunsin kuinka hän alkoi välittömästi supistella kaluani vasten, huutaen ja voihkien samalla. Olisin varmasti tullut itsekin, mutta Hanna alkoi heilua ilmeisesti elämänsä ensimmäisen yhdynnässä saadun orgasmin voimasta sen verran paljon, että minulla oli täysi työ pitää meidän pystyssä.

Hannan hieman rauhoituttua, aloin liikutella häntä kaluni vartta ylös ja alas. Heti kun aloin päästä vauhtiin hän alkoi voihkia ja heilua, pyytäen odottamaan hetken. Yritimme muutaman kerran mutta lopulta hän pyyteli anteeksi ja sanoi, ettei kestä enempää ja nousi pois päältäni. Autoin huuhtelemaan vähäiset saippuat pois hänen vartaloltaan ja huuhtelin samalla itsenikin. Kuivasimme itsemme ja poistuimme pesuhuoneesta.

Hannan sisko makasi makuuhuoneen parisängyllä selällään ja täysin alasti. Kasvojen pienestä punasta päätelleen hän oli jo hieman lämmitellyt itseään, mutta jäin silti ovenpieleen katsomaan häntä hymyillen ja pyyhkien vielä itseäni pyyhkeeseen. Hanna meni siskonsa viereen mahalleen ja katsoi siskoaan, joka naureskeli Hannalle hänen naamansa paistavan kuin Naantalin auringon, joten hänen ei tarvitse edes kysyä mitään. Tämän jälkeen Hannan sisko nousi ylös sängystä ja käveli luokseni, todeten jotain jääneen silti kesken, alkaen suudella minua ja hyväillä samalla kaluani.

Siirryimme toisiamme hyväillen ja suudellen pikkuhiljaa olohuoneen puolelle ja työnsin hänet ruokapöytää vasten. Kaluni hakeutui hänen jalkoväliinsa ja luiskahti helposti kosteaan pilluun, samalla kun hän nousi pöydän reunalle. Hän nojasi hieman taaksepäin käsivarsiensa varassa ja kietoi jalkansa ympärilleni. Minä otin kiinni hänen lantiostaan, aloittaen nopean työntötahdin. Vaihdoimme välillä suudelmia ja imin hänen kovana nöpöttäviä nännejään, mutta lähinnä vain keskityin naimaan häntä niin nopeasti kuin kykenin. Hän ei säästellyt ääntään tuodessaan nautintoaan esiin ja laskeutui lopulta pöydälle selälleen, ottaen pöydän reunasta vielä tukea. Hän alkoi jännittää vartaloaan ja rauhoittaa liikkeitään, ja tunsin samalla puristuksen lisääntyvän kaluni ympärillä. Tunsin itsekin lähtevän pian liikkeelle ja sanoin sen ääneen, johon hän vastasi lähes huutamalla “anna tulla sisälle” “ei haittaa”. Montaa työntöä ei enää tarvinnutkaan, kun tunsin hänen voimakkaat supistelunsa ja räjähdin samalla itsekin hänen sisälleen.

Hetken huokaistuamme kävimme peseytymässä ja totesin, että meidän täytyy ottaa tämä ehdottomasti joku päivä uudestaan. Hän totesi sen sopivan heti aamulla ja heidän sängylleen mahtuisi kyllä kolmaskin nukkumaan. Menimme makuuhuoneeseen, jossa Hanna näytti päässeen uneen meidän meukkaamisesta huolimatta. Hanna oli ottanut toisen peittona toimivan lakanan harteilleen ja oli kääntyneenä sängyn keskelle. Itse menin tietenkin keskelle sänkyä ja Hannan sisko tuli toiselle puolelleni, vetäisten toista lakanaa hieman päällemme, nojautuen samalla kainalooni. Hetken juteltuamme ja toisiamme hyväillen nukahdimme sitten siihen.

3 kommenttia viestissä: “Lämpimässä”

  1. ihqq says:

    Ihanq <3

  2. Neiti says:

    Ihana tarina ! 😛

  3. fr11kk1 says:

    Kiitos tämän uudelleenjulkaisusta, olen muistavinani tämän hämärästi suomi24:stä. Todella hyvä novelli hyvästi aiheesta ja varsin viattomasti kirjoitettu. Pikkuisen oli toistoa ja jotain pientä parannettavaa mm. dialogissa. Ei täydellinen novelli, mutta en oikein osaa tarkaan sanoa mikä oilisi tehnyt täydellisemmäksi, ehkä tarvittaisiin vain lisää kirjoitusta.

Kommentoi

top