search
top

Jumppamaikka Anette, Pikapano kaupungintalolla

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (20 votes, average: 3.80 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Mahtisonnin ja Jumppamaikan tarina jatkuu. Tämä on hieman väliosa ja toimiin vähän niin ja näin. Tarinan mahdollista kehityskulkua täytyy vielä miettiä.

Kaupungintalon suuri aula kaikui puheensorinasta. Opetuslautakunnan myrskyisä kokous oli juuri päättynyt ja jäsenet olivat kerääntyneet pieniksi ryhmiksi jatkamaan väittelyä. Puheenjohtaja Nordström oli vetänyt erityisen tiukkaa linjaa ja vaatinut kunnan koululaitokselta säästöjä. Tämä ei ollut kaikkien mieleen ja aiheesta oli syntynyt kiivas riita. Kokoukseen oli kutsuttu joukko opettajia tuomaan ammattikunnan mielipidettä. Anette oli ollut yksi heistä, mutta hän ei ollut sanonut paljoakaan ja oli yrittänyt välttää ottamasta kantaa puoleen tai toiseen. Kokous oli päättynyt kompromissiin, joka ei ollut kelvannut oikeastaan kenellekään ja päätös merkittävimmistä säästökohteista siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

Anette oli jäänyt juttelemaan ystävälleen Jennille, joka oli myöskin voimistelunopettaja, tosin yläasteella. Jenni oli pitkä, lähestulkoon 180 senttiä ja kuten Anette, omasi ammattiin sopivan urheilullisen vartalon, joskin ei ollut yhtä kurvikas kuin tumma kollegansa. Jennillä oli pitkät vaaleat hiukset, jotka olivat nutturalla, ja kasvoillaan metallisankaiset lasit, joiden yhteisvaikutus loi mielikuvan kirjastotädin ja huippu-urheilijan sekoituksesta. Naiset olivat suurin piirtein saman ikäiset ja ystävystyneet nopeasti. Anette oli muuttanut kaupunkiin lukukauden alussa työn perässä, eikä tuntenut paikkakunnalta juuri ketään.

”Anette, sulla on joku?” Jenni kysyi viekkaasti ystävättäreltään.

”Höh. Miten niin?”

”Kun sä olet selvästi saanut..”

”Saanut?”

”Saanut! Miestä! Sä olet viime aikoina aina välillä hohkannut tavalla joka kertoo sun saaneen. Ja kunnolla, koska sä oot hehkunut kuin lämpöpatteri.”

”Joo.” Anette sanoi vaisusti ja taisipa punastua hieman.

”Mahtavaa.” Jenni tokaisi ja halasi pikaisesti. ”Sä oot niin kaivannut kunnon panoa. No kuka se on?”

”Emmä voi kertoa.”

”No voithan. Onks se se nuori kundi baarista?”

”Ei. Mä oon ollut vanhemman ukon kanssa. Sormukset ja kaikki.”

”Ei oo totta!” Ähkäisi Jenni. ”No sano kuka se on?”

”Toi puheenjohtaja. Nordström.”

Jennin leuka loksahti auki, eikä hän saanut heti sanaa suustaan.

”Täh? Siis toi kouluhässäkän puheenjohtaja Nordström? Sä siis styylaat itse ’isopirun’ kanssa?” Jennin oli vaikea uskoa sitä todeksi. Ukko kyllä tiedettiin aikamoiseksi häntäheikiksi, mutta että tämä oli saanut Anetenkin.

”Kyllä.”

”Onks se hyvä pedissä?”

”Hyvä? Joo. Ja erilainen. Tekee erikoisia juttuja.”

”Vain niin… Kerro heti kaikki ”

”Ei nyt. Ei täällä. Mä kerron myöhemmin.”

Keskustelu sai Aneten pohtimaan rakastajaansa toimitusjohtaja Nordströmiä. Parisen kuukautta oli kulunut ensitapaamisesta, mutta siitä huolimatta nuori opettajatar ei oikein tiennyt mikä suhteen luonne oli. Epäsäännöllisin väliajoin äijä kävi uittamassa melaansa Aneten mättäässä. Nordström määräsi tahdin, milloin ja missä tuli antaa. Kaikki oli alkanut kiristyksestä, mutta Anette ei enää muistanut kyseistä rivoa kuvaa. Hän oli joutunut täysin itsetietoisen miehen pauloihin. Nordström osasi olla charmantti ja miellyttävä kun oli sillä tuulella. Hän oli vienyt naisen syömään parhaimpiin ravintoloihin ja kerran Tallinnaan katsomaan oopperaa. Kultakortti piti huolen, että Anette pystyi hankkimaan tilanteeseen sopivat juhlavaatteet ja yötä varten miestä miellyttävät alusasut.

Ei jäänyt kuitenkaan epäselväksi, että Nordströmille kyseessä oli puhdas seksisuhde. Hänellä oli vaimo ja perhe ja omien sanojen mukaan ’onnellisesti naimissa’. Mies sanoi kaipaavansa välillä vaihtelua. Vaimo tiesi näistä syrjähypyistä ja jopa jossain määrin hyväksyi ne. Anette välillä pohti, josko vaimokin tykkäsi vehdata vieraissa pedeissä ja kuinka kylmennyt aviovuode olikaan? Aneten rooliksi oli ollut jääminen rakastajattareksi.. Se kieltämättä kirpaisi, mutta parikymppinen nainen ei itsekään tiennyt mitä halusi elämältään. Edellinen poikaystävä oli pettänyt luottamuksen pahasti ja jättänyt haavan sieluun. Osin tämän takia hän oli muuttanut uudelle paikkakunnalle. Nordström oli siitä oivallinen partneri, ettei tämä vaatinut sitoutumista mitä Anetella ei ollut antaa. Mies täytti aukon opettajattaren elämässä ja toi hetkellistä tyydytystä.

Silti Anette ihmetteli, että mitä näki miehessä. Tämä oli päältä viidenkymmenen ja voisi iältään olla Aneten isä. Nordström oli pitkä, rotevan miehekäs ja ikäisekseen hyvässä kunnossa. Hän näytti kymmenen vuotta nuoremmalta, niin vaatteet päällä kuin alastomanakin. Lisäksi mies oli tavattoman itsevarma. Hän oli tottunut saamaan tahtonsa läpi ja asiat tehtiin hänen haluamalla tavalla. Anette oli nähnyt kuinka toimitusjohtaja osasi puhua naiselta kuin naiselta pikkupöksyt jalasta. Siinä oli mukana varmaankin iän tuomaa kokemusta ja varmuutta, mutta opettajatar ei voinut pohtimatta mitä vaikutus valtaisalla miehuudella oli itsetuntoon. Ainakin sillä olisi psykoloogista vaikutusta, niin Nordströmiin kuin hänen uhreihin.

Suuri siitin ei ollut pelkästään myönteinen asia, sillä ukolla oli niin valtaisa aisa, että yhdyntä sattui. Nordströmin miehuus oli nimittäin peräti 26-senttiä pitkä ja jos pituus ei tuottanut riittävästi ongelmia, niin sen tolkuton paksuus piti huolen, että Anetella oli täysi työ niellä tämä anakonda pimppiinsä. Toisin kuin yleensä tämän kokoluokan penisten kanssa, Nordströmillä ei ollut mitään vaikeuksia ylläpitää erektiota. Verta riitti laajentamaan paisuvaiskudosta ja vaikka kalu ei sojottanut taivaisiin kuten teinipojilla, niin se nousi vyötärön tasalle sojottaen väkevästi eteensä kuin tammen oksa.

Ensimmäisen kerran jälkeen Anette oli mennyt lääkäriin peläten satuttaneensa itsensä pahasti. Gynekologi oli kummastellut hurjaa naintia, mutta oli todennut, että hiertymiä lukuunottamatta vagina oli kunnossa. Hänellä oli tarjota erikoisvoidetta, jota käyttämällä hiertymät paranivat tuota pikaa. Kuultuaan kuka oli ollut seksipartneri, lääkäri oli naureskellut, että hänellä oli erityislaskutus kaikille niille naisille, joiden emättimet Nordström oli ruhjonut jättimelallaan.

Anettea hävetti se, että lääkäri vaikutti tietävän turhan intiimejä yksityiskohtia hänen seksipartneristaan, mutta toisaalta tietämys rauhoitti. Gynekologilla oli jopa neuvoja miten rakastella suurikaluisen miehen kanssa, joskin Anette epäili dominoivan miehen kärsivällisyyttä esileikkeihin ja turvallisiin yhdyntäasentoihin. Sukupuolitautitestikin oli osoittautunut puhtaaksi ja niinpä puolentoista viikon päästä Anette oli taas levittänyt reitensä suojaamattomaan yhdyntään. Sekä sitä seuranneena aamuna hieronut runsaasti lääkevoidetta kivistävään pilluun.

Oli kuin ajatuksen olisivat mananneet pahan paikalle, sillä Anette näki syrjäsilmällään kuinka Nordström asteli portaita alas aulaa kohti. Miehen ruumiinkieli selvästi kertoi hänen olevan huonolla tuulella. Nuori opettajatar yritti pysyä huomaamattomana, sillä hän vähän pelkäsi toimitusjohtajaa kun tämä oli kiukkuinen. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, vaan tulisieluinen mies huomasi naiset. Hän hymyili kylmään hymyä ja lähti askeltamaan heitä kohti.

”Hyvää päivää Anette. Kuinka voit? Entä kuka onkaan tämä hurmaava neitokainen seurassasi?

”Hei … Peter.” Anette oli aikeissa sanoa ’Herra Toimitusjohtaja’, mutta viime hetkellä jätti kutsumanimen makuuhuonepuuhiin. ”Öööh tota joo. Tää tässä on Jenni. Se on kans voikkaope, mutta alakoulussa.”

”Hauska tavata …”Nordström loi pitkän ja terävän katseen ja piti merkitsevän tauon. ”… Jenni.” Jenni tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat pitkin selkärankaa, sillä niin intensiivinen tuijotus oli. Äkkiä vaalea nainen tiesi mitä hänen ystävättärensä näki miehessä ja jalat menivät hyytelöksi.

Nordströmillä ei ollut halua hienouksiin. Hän kävi kierroksilla kokouksen jäljiltä ja kaipasi vain tilaisuutta päästää höyryä. Tai tarkemmin sanottuna purkaa paine munaskuissa naisen tuhteroon.

”Jenni, mikä ilo. Meidän täytyy jutella lisää myöhemmin. Mutta Anette, tarvitsen sinun apua pikaisesti. Minulla on ongelma näiden palaverissa esiin nousseiden suoritteiden kanssa. Tarvitsisin sinun panostasi, että pääsisin tyydyttävään lopputulokseen.” Se ei ollut edes kovin verhottu vaatimus seksistä ja jopa vieressä seuraavan Jennin silmät laajenivat.

Päättäväisesti toimitusjohtaja veti Aneten sivummalle ja ohjasi tämän vaatenaulakon vieressä olevaan tyhjään varastohuoneeseen. Nordström painautui kiinni nuoren opettajattaren vartaloon ja kourat livahtivat vaatteiden alle. Anette ei varsinaisesti vastustellut, mutta ei pitänyt käsien tunkeilusta ihollaan. Nopeasti ne löysivät strategiset paikat ja kähmivät estottomasti. Mies kumartui naisen ylle ja suuteli tämän niskaa. Anette tunsi kuuman hengityksen ihollaan ja tiesi miehen olevan kiimassa. Ja hurjassa, koska tunsi miten jokin suuri ja kova esine painoi hänen takamustaa vasten. Ilman katsomistakin hän tiesi, että se oli täydessä latingissa oleva jättikyrpä.

”Ei älä! Älä. Ei täällä. Joku näkee.” Anette pyyteli miestä lopettamaan, mutta anelulla ei ollut mitään vaikutusta.

Suljettuaan pienen varastokopin oven perässään kiinni, toimitusjohtaja jatkoi hyökkäystään ja painoi ruumillaan uhrinsa seinää vasten niin tiukasti, että suuret rinnat likistyivät. Kädet siirtyivät naisen farkkujen vyötärölle ja näppärästi pudottivat ne nilkkoihin. Nopeasti pikkupöksyt seurasivat ja peppu jäi paljaaksi. Hetken Nordström näpräsi omien housujen kanssa ja sitten oli vapauttanut komeasti seisovan kyrpänsä. Kauan ei hän aikailut vaan ohjasi sukuelimensä naisen jalkojen väliin. Anette oli valmistautumaton seksiin, mutta siitä huolimatta äijä vei terskansa hävylle. Kun oli varma maalistaan, Nordström tarttui käsillään uumasta ja nykäisi rajusti takamuksellaan. Pillu oli aivan kuiva ja avautumaton, mutta väkisin suuri kyrpä työntyi sinne.. Se sattui ja Anette kiljaisi niin lujaa, että sen täytyi kuulua aulassa asti. Mies laittoi kätensä tämän suun eteen tukahduttaakseen huudot, mutta ei muuten hellittänyt ja jatkoi yhdyntää entistä voimakkaammin.

Yhdellä pitkällä työnnöllä Nordström puski miehuutensa pillunpohjukkaan. Vagina oli revetä hirmuisen hyökkäyksen alla, mutta siltikään hän ei onnistunut upottamaan koko mahtimelaansa uuman kätköihin. Anette sai äkkiä huomata, että aikaisemmat kivut yhdynnöissä olivat pientä verrattuna tähän raastavaan jyystämiseen. Pillua pisteli ja paksu kyrpä hiersi vasten herkkää seinämää. Tumma jumppamaikka yritti rauhoitella itseään ja tottua miehen valtaisaan kokoon pikkupimpissään. Hän ei enää huutanut, mutta puuskutti raskaasti kirvelyn aaltojen velloessa kehon yli. Anette tiesi miehen kiihottuvan aiheuttamastaan kivusta ja tämän konkreettinen vaikutus tuntui erektion kovettuessa järkähtämättömäksi rautatangoksi.

Aikailematta sen enempää, kiiman sumentama Nordström aloitti aggressiivisen nainnin. Hän lykki sukuelintään sisään ja ulos ilman kummempaa tahtia. Mies haki vain tyydytystä itselleen ja hienostelu oli turhaa. Aneten vartalo tärisi ja voimat katosivat jaloista. Nordström sai puoliksi kannatella naista mikä hetken häiritsi naintia, mutta nopeasti hän korjasi asentoaan ja tehosti työntöjään ponnistamalla vahvoilla pohkeillaan. Tehden keinuvia liikkeitä raajoillaan, hän alakautta naisen reisien välistä pumppasi mahtimelaansa mättääseen.

Kaikki inhimillinen oli kadonnut Nordströmin kasvoilta, kun hän hampaat irvessä nussi naistaan. Suun eteen laitettu käsi ei täysin tukahduttanut Aneten vaimeaa vinkunaa. Opettajatar alkoi olla kivunsiedon äärirajoilla, mutta siitä huolimatta yritti pysyä paikoillaan tarjoten täyteläistä vartaloaan miehelle tyydytyksen astiaksi. Hän voinut itselleen mitään ja antautui eriskummalliselle särystä kumpuavalle nautinnolle. Nainnissa oli piirteitä sadomasokistisuudesta, niin antajan kuin ottajankin puolelta.

Onneksi mies ei jaksanut tappotahtiaan kauan. Ei kulunut viittäkään minuuttia ennen kuin ilman mitään ennakkovaroitusta mälli lähti liikkeelle. Kiivas palaveri oli saanut pallit pursuamaan ja nyt se kaikki purkautui yhtenä ryöppynä. Silmänräpäyksessä pieni pimppi oli täynnä spermaa ja sitä alkoi valua häpyhuulten välistä karvatupsulle ja reisien sisäpinnoille. Siitä huolimatta kyrpä yhä nytkähteli voimakkaasti sylkien vaaleanharmaata sakeaa siemennestettä loppumattomana virtana. Nordströmin polvia alkoi heikottaa ja hän otti tukea seinästä. Mutta kalu pysyi kovana vielä pitkään laukeamisenkin jälkeen ja otti aikansa ennen kuin seksuaalinen raivo laantui.

Veltostunut miehuus pulpahti pillusta. Nordström katseli ympärilleen etsien paperia, johon puhdistaa kiiltelevän ja tahmean sukuelimensä. Löytämättä mitään muuta, hän tarttui Aneten paidan selkämykseen ja pyyhki kalunsa siihen ennen kuin nosti housunsa ja sulki vetoketjun. Nordströmille oli tullut hurjasta laukeamisesta raukea olo ja hetkellisessä hellyyden puuskassa suuteli opettajatarta. Hölmistynyt Anette ei osannut tehdä muutakaan kuin avata huulensa ja vastata suudelmaan. Pari jatkoi kiihkeää suudelmaa pitkään ja kummallinen lämmin tunne otti naisen valtaansa, hänen aistiessa sen suuren tyydytyksen, jonka oli juuri tuottanut miehelle. Seksi ei ollut miellyttävää, mutta se että dominoiva mies sai siitä suuren nautinnon, toi Anetellekin lämmön hehkun poskipäille kuin pikaisen orgasmin jäljiltä.. Siinä suudellessa nuori opettajatar tunsi, että kuului miehelle ja kutsumus olisi palvella tätä.

”Anette, olet melkoinen Nainen.” Nordström totesi kun viimein hellitti.

Normaalisti niin pistävä tuijotus oli kadonnut miehen silmistä ja hetken Anette pelkäsi tämän sanovan jotakin typerään kuten ’rakastan sinua’. Hetki meni ohi ja Nordström suoristi selkänsä. Hän rykäisi kurkkunsa auki ja alkoi puhua kouluasioista välittämättäkään siitä, että edessä seisovalla neitokaisella oli housut kintuissa ja paljas peppu sperman tahrimana. Se auttoi Anettea rikkomaan lumouksen ja hän veti pöksynsä jalkaan välittämättäkään, että ne likaantuivat siemennesteeseen. Jutustelu kuivui kokoon nopeasti ja Nordström vaikutti kiusaantuneelta, mikä taisi olla harvinaista itserakkaalle miehelle. Hätäisesti hän lupasi soitella ja lähti kiitämään paidanhelmat hulmuten.

Anette odotti aikansa ennen kuin seurasi perässä ja avasi varastohuoneen oven. Varovasti hän vilkaisi ympärilleen, mutta aula vaikutti tyhjältä. Ripeästi hän suuntasi kohti ulko-ovea, mutta keskellä salia huomasi, että housuihin oli muodostunut märkä läntti siemennesteestä ja paidan selässä oli toinen samanmoinen. Oli liian myöhäistä perääntyä ja Anette kipitti vauhdilla autonsa suojaan välittämättä näkikö kukaan hänet vai ei. Penkille istahtaminen sai naisen parahtamaan ääneen, sillä pimppiä pisteli. Ajomatka kotiin oli yhtä seilaamista, sillä pelkkä polkimien painelu oli raastavaa.. Perille päästyään ensimmäinen toimenpide kuuman kylvyn laskeminen ja vasta kun oli lionnut varttitunnin, Anette taas kykeni rationaaliseen ajatteluun.

Se oli ollut tavattoman outoa. ”Ei molempia osapuoli huomioiva suhde ollut tuollaista?” Anette tuumi itsekseen. Silti hän tunsi kutinaa nivuksessaan. Nuori nainen nojautui taaksepäin ammeessa ja nosti jalkansa laidoille. Hän vei kätensä jalkoväliin ja sormella sipaisi herkkunappulaa. Se oli arka nainnin jäljiltä, mutta yhä törrötti kovana ja vaati kosketusta. Kiihko oli niin suurta, ettei Anette viitsinyt nousta kylpyammeesta noutamaan dildoa, vaan alkoi kädellään hinkata himoa pois. Mutta se nousi ja nousi ja hetken vaikutti, ettei pelkällä sormella saada helpotusta haluihin. Anette puristi reitensä yhteen ja kuljetti kättään pitkin haarusväliä. Hän oikein painoi kämmensyrjällä, jotta saisi tarvittavan sytykkeen. Hän alkoi huohottaa raskaasti ja lopulta tunsi lupaavaa sykettä vatsanpohjukassa. Orgasmi tuli pikaisena, mutta kiivaana ja vei mennessään.

”Orgasmi oli orgasmi riippumatta siitä miten se tuli,” helpottunut Anette pohti. Jälleen kerran pervo ukkomies oli tuottanut nautinnon vaikka vain välillisesti. Sen jälkilämpö tuntui hyvältä, mutta sai Aneten pohtimaan itseään. ”Olenko niin helppo, että kun vähän lutkutetaan suurella kyrvällä, niin heti irtoaa?” Mutta tarpeet olivat sinkku opettajattarellakin, ja teki hyvää saada miestä silloin tällöin. Jopa toimitusjohtaja Nordströmiä. Hän arveli, ettei yksipuolinen rakastajatar-suhde kestäisi loppumattomiin. Vielä ei kuitenkaan ollut arvioinnin aika ja niin Anette nousi kylvystä puolittain jo henkisesti valmistautuen seuraavaan koitokseen.

2 kommenttia viestissä: “Jumppamaikka Anette, Pikapano kaupungintalolla”

  1. Siitä vaan tekemään lisää! says:

    Odotan innolla lisää. Harmi vaan että Jonne lähti kuvioista pois.

  2. hulmuhelma says:

    Pienen odottelun jälkeen tj. Nordström taas ohjaimissa.

    Aluksi tuntui pieni inhimillisyyden siemen lehahtaneen mieheen(sekä myös kirjoittajaan,MasterJonathan), mutta tulihan se pelkoa ja kipua tuottava sisin kumminkin esiin. Raaka rakastaja raastoi ja tyydytti itsensä ja kohde vaikeroi.

    Taitaa käydä sille Jennillekin vielä köpelösti. Säälittää jo etukäteen, on se niin hirveä sonni ja alistava moukka, vaikka onkin melkoinen päällikkö koko paikkakunnalla.

    Kunhan ei koskaan vastaan tulisi. Muuten mukava lukea ja ihmetellä, inhota ja jeesustella.

    Odotellen taas.

Kommentoi

top