search
top

Irina ja minä (osa 1/3)

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (82 votes, average: 3.79 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Julkaisin tämän ensimmäisen kirjoittamani seksinovellin aiemmin nimellä "Isosisko ja pikkuveli" it.orgissa. Muutin nimen sopimaan paremmin yhteen jatko-osien kanssa.

Oli helteisen kesäpäivän kaunis ilta. Kello oli jo seitsemän, mutta aurinko oli vielä korkealla. Kuuntelin huoneessani löhöillen, kuinka äitini, joka oli pakattuine laukkuineen eteisessä ja pian lähdössä juna-asemalle, antoi viime hetken kodinhoito-ohjeita Irinalle. Itsestäänselvyyksien lomasta yritin poimia itseäni koskevia tiedonmurusia, mutta kuulin vain, että äiti olisi poissa kolme päivää ja että Irinan olisi määrä olla kanssani tänä aikana kaikki illat kotona. Äiti sanoi, että kyseessä oli työmatka, mutta siskoni mielestä oli syytä epäillä, että äiti tapaili jotain uutta miestä eikä vain halunnut meidän vielä asiasta tietävän.

Äitini oli eronnut isästäni muutamaa vuotta aiemmin ja olimme siitä lähtien asuneet kolmistaan: minä, äitini ja isosiskopuoleni Irina. Isääni tapasin enää vain harvoin. Irinan isä oli äidin nuoruuden rakastettu, jota kumpikaan meistä sisaruksista ei ollut koskaan nähnyt, eikä äiti kertonut hänestä muuta, kuin että hän oli ruotsalainen.

Sekä äitini että siskopuoleni pitivät avoimesti minua pelkkänä pikkupoikana, eikä ihme, sillä vaikka olin jo täyttänyt 14 vuotta, olin omastakin mielestäni ärsyttävästi pikkupojan näköinen. Sain kärsiä tästä johtuvasta vähättelystä ja ”söpöstä” vitsailusta sekä koulussa että kotona. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että siskoni, joka oli minua vain puolitoista vuotta vanhempi, oli monella tavalla itseni vastakohta: kaunis, vaalea ja suosittu koulussa. Minä olin kuin pikkupoika, mutta hän oli ainakin fyysisesti kuin aikuinen nainen ja muutaman sentin verran minua pidempikin.

Äitini tuli koputtamatta huoneeseeni ja kompuroi korkokengillään lattialla lojuvien vaatteideni ja muiden rojujeni yli sängylleni minua suukottamaan ja kertomaan, kuinka rakas, pieni ja kiltti poika olinkaan ja lohdutteli, että tulisi pian taas takaisin kotiin. Pidättelin yskää hänen liiallisten hajuvesiensä tukehduttavassa lemussa ja yritin hymyillä. Koska rakastin äitiäni, ja ennen kaikkea rauhaa, esitin kiltin pojan osani normaalisti teeskennellen.

Kun äiti kohta sitten lähti ja ovi sulkeutui, nousin saman tien sängyltäni ja napsautin tietokoneen päälle. Olin strategisesti sijoittanut koneen siten, että sen näyttöä ei nähnyt suoraan oveltapäin. Huoneeni ikkuna oli onneksi niin korkealla, että vain puiden latvoissa pesivät linnut saattoivat nähdä siitä salaiset puuhani. Nyt kun alituiseen huoneeseeni yllättäen säntäilevä äitini oli poissa häiritsemästä, oli tarkoitukseni katsoa mitä härskeintä pornoa ja runkata kivekseni rusinoiksi sitä katsellessa.

Olin runkannut jo muutaman vuoden ajan lähes päivittäin. Voisi sanoa, että se oli lempiharrastukseni. Ihme kyllä, en silti ollut vielä kertaakaan jäänyt siitä kenellekään kiinni – vaikka läheltä se kyllä oli liipannut lukemattomia kertoja. Rehellisesti sanoen minua panetti lähestulkoon aina, ja se häiritsi jossain määrin jopa koulunkäyntiäni. Toisinaan, niinä päivinä kun äiti ja sisko olivat jo lähteneet töihin ja lukioon, lintsasin koulusta ja jäin kotiin ihan vain voidakseni runkata rauhassa. Vähäisen karvoituksen keskellä kasvava penikseni alkoi heräillä tästä pelkästä hekumallisesta suunnitelmasta, jota pääsisin nyt lähes estoitta toteuttamaan. Vaikka siskopuoleni oli kotona, hän pysyi yleensä suosiolla poissa huoneestani, samoin kuin minä hänen huoneestaan.

Olin juuri laittanut kaiuttimet turvallisuussyistä pois päältä, istunut tietokonetuolilleni, avannut suosikkirunkkusivustoni ja ottanut seisovan kaluni käteeni, kun siskoni yllättäen huusi minua luokseen keittiöstä. Säikähdin yllättävää ääntä ja suljin selaimen salamannopeasti. Yritin saada seisokkiani laskemaan ajattelemalla mummoani, mutta kun saavuin ilman pullotusta verkkareissani viimein keittiöön, oli Irina jo ehtinyt huutaa minua monta kertaa.

– ”Ota tuo dippikulho, Pepsi ja nuo lasit tuosta ja tule olkkariin”, hän sanoi suuri sipsikulho ja viinipullo käsissään. Kun kysyin miksi, hän sanoi tylysti sen olevan yllätys ja purjehti edelläni olohuoneeseen. Seurasin kiltisti perässä ja tottelin, kun hän käski istua sohvalle. Vanha kunnon sohvamme oli naurettavan pieni, niin kuin moni muukin asia asunnostamme, ja kun istuimme kyljet sohvan vastakkaisia laitoja vasten, väliimme jäi vain juuri ja juuri tarpeeksi tilaa sipsikulholle ja dipille. Sisko laittoi kaukosäätimellä DVD:n pyörimään ja sammutti valot käden ulottuvilla olevasta kytkimestä. Jo muutaman sekunnin jälkeen oli selvää, että kyseessä oli kauhuelokuva. Sellaiset elokuvat olivat siskoni suosikkeja, mutta en itse ollut katsonut vielä ainuttakaan – johtuen ennen kaikkea äitini liian tehokkaasta paapomisesta ja valvonnasta. Siskoni kertoi olettavansa, että olin kiitollinen tästä eleestä ja haluavansa vastapalveluksena minun olevan vaiti hänen viininmaisteluistaan. Lupasin tämän suosiolla ja tyydyin kohtalooni juoda minulle tarkoitettua Pepsiä.

Elokuva osoittautui pian aivan hirvittäväksi. Selvästikään merkintää K18 ei oltu tällä kertaa suotta printattu kotelon kanteen, sillä ihmisiä teurastettiin mitä sairaammilla ja graafisilla tavoilla, ja olisin halunnut lopettaa leffan katsomisen kesken jo ensimmäisten minuuttien jälkeen. Sen tehtyäni olisin kuitenkin ollut entistäkin enemmän siskoni silmissä pelkkä koominen pikkupoika ja sitä en tietenkään halunnut. Sisko näytti itsekin välillä pelkäävän, mutta toisin kuin minä hän tuntui jollain tavalla nauttivan siitä. Irina kieritteli pitkiä vaaleita hiuksiaan sormiensa ympärille hermostuneesti, mutta tuntui samalla uppoutuvan mielellään elokuvan tunnelmaan. Minä esitin rohkeaa miestä, vaikka sisälläni vapisin, eikä sisko tuntunutkaan huomaavan, miten peloissani olin.

Ilta oli kuuma, ja tuntui käyvän koko ajan tukalammaksi, ja kohta Irina minuun mitään huomiota kiinnittämättä nousi ylös sohvalta ja otti kevyet housunsa pois. Television valossa näin nyt siskoni pelkissä pikkuhousuissa ja T-paidassa ja kateellisen katkerasti totesin mielessäni jälleen oman mitättömyyteni häneen verrattuna. Hänen paljastuneet jalkansa olivat kauniisti muodostuneet ja tavallisten valkoisten pikkuhousujen verhoamanakin hänen peppunsa oli kiistämättä erittäin seksikäs. Ihokin näytti samettisen pehmeältä, ja kaiken lisäksi hänen T-paitansa etumusta tarvitsi vain vilkaista nähdäkseen, kuinka terhakkaat nännit sojottivat pyöreiden rintojen päissä ryhdikkäästi eteenpäin. Irina istui sitten T-paidassaan ja pikkuhousuissaan saman tien takaisin sohvalle, ja kun katsoin häntä kysyvästi, hän vain närkästyneenä totesi, että on kuuma. Hän ei yleensäkään ujostellut minun läsnäollessaan, kuten ei äitinikään, vaan oleskeli usein näin kesällä kotona vähissä vaatteissa. Molemmat pitivät minua viattomana pikkupoikana, eivätkä tajunneet miten kiusaantuneeksi he oloni niukalla pukeutumisellaan usein saivat.

Sisko sai elokuvan aikana toistuvasti tekstiviestejä kännykkäänsä kavereiltaan ja vastaili niistä muutamiin nopeasti. Tietääkseni Irinalla ei ollut tällä hetkellä poikaystävää, mutta hän oli aiemmin tuonut yhden pojan äidillekin näytille. Olin aina utelias hänen naispuolisista kavereistaan, jotka olivat lähes poikkeuksetta hyvännäköisiä ja seksikkäitä, ja siksi luonnollisesti myös äärimmäisen kiinnostavia. Heitä kävi aina välillä meillä kylässä, mutta harmikseni he eivät koskaan kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Olisin niin kiihkeästi halunnut itselleni tyttöystävän, ja olin suunnattoman kateellinen siskolleni niin monesta asiasta, että se oli omastakin mielestäni melkein koomista.

Selvästikin minä olin vain häiriötekijä ja sisko olisi mieluummin katsonut elokuvan yksinään kaikessa rauhassa. En kuitenkaan aikonut antaa periksi halulle lähteä kesken elokuvan omaan huoneeseeni, sillä jollain tavalla ajattelin, että minun pitäisi karaistaa itseäni kestämään tällaisia hirveitä kauhuelokuviakin, jotta en olisi enää se vihaamani pikkupoika. Lisäksi halusin näyttää siskolleni, etten ole enää ihan niin pentu, miltä näytän. Minullakin oli kuuma T-paidassani ja verkkahousuissani, mutta en halunnut siskoni näkevän yhtään paremmin ruipelomaista kroppaani, joten pidin vaatteet visusti päälläni. Kävin sen sijaan vessassa pärskimässä kylmää vettä tukkaani ja naamalleni. Irina odotti mielestään hyvinkin kärsivällisesti minua sohvalla ja laittoi elokuvan takaisin pyörimään, vasta kun istuin nöyrästi takaisin omaan laitaani.

Kun piinaava elokuva viimein loppui, olin sisäisesti miltei vauhkona pelosta. Jokainen varjo tuntui uhkaavalta ja jokainen talon ääni kuulosti olevan lähtöisin yliluonnollisesta tappajasta. Pelkoani lievitti vain vieressäni oleva Irina, jonka kaunis ulkomuoto aiheutti minussa epämääräisiä tuntemuksia. Sisko laittoi valot päälle, ja vatsanpohjaani kouraisi omituisesti, kun hän kumartui nostamaan housujaan lattialta. Hän tuli samalla pyllistäneeksi huomaamattaan minulle, jolloin näin hänen mielestäni täydellisen peppunsa hermostuttavan läheltä. Hänen pikkuhousunsa olivat toiselta puolelta kiertyneet pois kiinteän pakaran päältä, mikä sai ennestäänkin ihanan pepun näyttämään hämmentävän seksikkäältä. Olin aina tiennyt, että siskoni on kaunis ja seksikäs, mutta nyt vasta todella tajusin sen itse. Käänsin äkkiä katseeni pois, ettei sisko vain huomaisi minun katsoneen häntä. Olisin halunnut katsoa häntä pidempään ja tarkemmin, mutta hän oli kuitenkin oma siskoni. Kun toistelin mielessäni tätä itselleni, sain pian tuntemaan itseni inhottavaksi paskiaiseksi. Mieleeni tuli oma isäni, joka oli katsellut himoiten sekä Irinaa että äitiäni.

Irina kyseli huolettomasti, mitä pidin elokuvasta, ja minä keskitin kaikki henkiset voimavarani pitääkseni vastaukseni mahdollisimman miehekkäinä. Irinan mielestä elokuva oli liian raaka, mutta kuitenkin hyvä, ja minä sanoin olevani samaa mieltä, esittäen samalla mahdollisimman välinpitämätöntä elokuvan suhteen. Todellisuudessa se oli merkittävin, vaikuttavin ja pelottavin elokuva, minkä olin ikinä nähnyt, enkä uskonut toipuvani siitä koskaan. Tämän kuitenkin salasin siskoltani täysin.

Kello oli jo paljon, ja Irina sanoi menevänsä suihkun kautta nukkumaan. Mumisin meneväni itsekin nukkumaan ja laahustin hikisenä, peloissani ja ahdistuneena omaan huoneeseeni. Aurinko oli jo laskenut ja ennen niin tutut varjot huoneessani tuntuivat kauhistuttavilta. Laitoin valot päälle, mutta silloinkin heijastavan ikkunan musta pimeys pelotti minua. Riisuttuani hyppäsin nopeasti sänkyyni. En uskaltanut maata muuta kuin selälläni, jottei mikään yliluonnollinen paha pääsisi yllättämään minua takaapäin. Kun sisko sitten yllättäen huusi vielä huoneestaan hyvää yötä, säikähdin niin, että sydän tuntui pyrkivän ulos kurkusta.

Uni ei tullut millään, pelkäsin kuin pikkulapsi, pyörin levottomasti sängyssäni ja ahdistuin jatkuvasti enemmän ja enemmän. En olisi millään halunnut olla yksin, mutta epäröin silti pitkään kehtaisinko mennä Irinan luokse hänen huoneeseensa. Viimein hikisenä ja ylpeyteni nielleenä nousin ylös, otin peittoni ja tyynyni kainalooni ja hiippailin kohti siskoni huonetta.

Irinan huoneen valaisi heikosti hänen sänkynsä takana olevasta ikkunasta tuleva katuvalojen hohde, mutta koska silmäni olivat jo tottuneet hämärään, näin hyvin mihin kulkea. Kuten koko asunnossamme, myös Irinan huoneessa oli kosteaa ja kuumaa, mutta toisin kuin omassa huoneessani ilma tuoksui silti hyvältä ja raikkaalta.

Irina nukkui hiljaa tuhisten ohuen satiinipeiton alla eikä herännyt, vaikka olin aivan hänen vieressään. Mieto viinin tuoksu sekoittui hänen suihkusaippuansa ja yövoiteidensa miellyttävän tuoksun kanssa, ja kumartuessani lähemmäs häntä huomasin yöpöydällä olevan tyhjän viinipullon. Mietin, pitäisikö minun herättää hänet ja kysyä, saisinko nukkua hänen vieressään, mutta oletin, että hän ilman muuta suostuisi – olinhan koko perheen mielestä pelkkä viaton pikkupoika ja hän itse oli surkeaan ja häpeälliseen pelkotilaani syypää. Lisäksi muutama vuosi sitten olimme nukkuneet joka yö vierekkäin samassa pedissä silloin kun lomailimme koko perhe asuntovaunun kanssa ympäri Suomea ja Ruotsia kierrellen. Niinpä ajattelin, että on parasta vain antaa hänen nukkua ja kömpiä huomaamatta hänen viereensä, jolloin myös säästyisin pelkurin nöyryytyksestäni vähän paremmin.

Hänen sänkynsä oli seinää vasten pienen ikkunan alla siten, että sänkyyn pääsi vain joko jalkopäästä tai siitä laidasta, jonka lähellä Irina nukkui. Yritin kömpiä sängyn jalkopään puolelta hänen taakseen seinän viereen, joka tuntui turvallisimmalta paikalta, mutta jalkani tarttui hänen satiiniseen peittoonsa ja tulin vahingossa huitaisseeksi sen osittain pois hänen päältään. Irina nukkui kuitenkin edelleen sikeästi kyljellään, kun pääsin oman tyynyni ja peittoni kanssa hänen taakseen. Nihkeänä hiestä tajusin pian, että olisi aivan liian kuuma nukkua peiton kanssa, joten potkin sen jaloillani sängyn jalkopäästä lattialle. Asetin pääni tyynylleni ja käänsin kylkeni siten, että selkäni painautui viileää seinää vasten, ja vasta silloin, takanani olevasta ikkunasta tulevassa heikossa valossa huomasin, että Irina nukkui täysin alasti!

Vatsaani kouristi äkillinen outo tunne, kun näin hänen alastoman ja kauniisti kaareutuvan vartalonsa ja pyöreän täydellisen peppunsa vain muutaman sentin päässä itsestäni. Hän tuoksuikin puhtaalta ja suloiselta, ja hänen ihonsa näytti persikkaisen pehmeältä. Sydämeni takoi kiivaasti, kun taistelin mielessäni kiellettyjä kiihottumisen tunteita vastaan. Uskalsin hädin tuskin hengittää ja yritin painautua tiukasti seinää vasten, varoen samalla visusti koskettamasta alastonta siskoani.

En kuitenkaan voinut irrottaa katsettani hänen sietämättömän suloisista kurveistaan ja niinpä penikseni alkoi väistämättä seistä. Pian kaluni seisoi kovana ja painoi miltei kivuliaasti alushousujani vasten. Jouduin vapauttamaan sen kädelläni alushousujen vyötärönauhan alle, joka taas vuorostaan painoi epämukavan kireästi peniksen vartta. Mieleni teki kovasti ottaa hikiset ja kiristävät alushousut pois jalastani, mutta järkeni taisteli tätä ajatusta vastaan. Jos sisko heräisi, minulla ei olisi mitään järkevää selitystä sille, miksi olin alasti ja vehje pystyssä hänen sängyssään.

Yritin mielessäni muistuttaa itseäni siitä, että alaston ihana nainen edessäni oli siskoni, mutta siitä ei ollut mitään apua. Ennemminkin se, kuinka tabu ja kielletty tämä tyttö minulle oli, sai minut vain kiihottumaan entistä enemmän ja niinpä boksereideni kuminauha alkoi painaa turpoavaa penistäni vasten entistä tiukemmin. Siksi kohta työnsin housujeni vyötäröä alaspäin siten, että housujen kuminauha oli kiveksieni alapuolella ja painoi niitä ylöspäin, jolloin penis sai vapaasti sojottaa pystyssä kohti napaani. Voimakas halu nähdä lisää siitä alastomasta ihanuudesta, joka makasi edessäni, poltti omituisesti rinnassani ja vatsanpohjassani, joten hivuttauduin kuin pakotettuna varovasti alemmas kohti jalkopäätä.

Hivuttauduin käsieni varassa puoliksi ylös sängyssä ja peräännyin hiirenhiljaa puoliksi kontaten jalkopäähän katsomaan hänen paljasta peppuaan tarkemmin. Jännitys ja himo puristi vatsassani, kun annoin silmieni levätä ihanassa näyssä. Pinnistelin näkökykyäni äärimmilleen yrittäen nähdä vielä paremmin hämärässä, mutta tarkemmat yksityiskohdat jäivät suureksi harmisekseni varjojen peittoon. Näin kuitenkin aavistuksen hänen jalkovälinsä kauniinmuotoisesta pillusta ja lopulta kun katsoin niin läheltä kuin uskalsin, huomasin, että sen vaalea karvoitus oli siististi trimmattu lähes karvattomaksi.

Himo poltti rinnassani ennenkokemattoman voimakkaasti, kun ahmin katseellani isosiskoni intiimimpiä alueita. Olin nettipornon suurkuluttaja, mutten silti ollut nähnyt mitään niin täydellistä. Yritin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan siitä kiihottavasta ihanuudesta: täydellinen peppu, kevyesti ristissä olevien reisien välissä ihanan naisellisen leveä väli, jonka kummun keskellä oli lievästi koholla oleva pillu, jossa sisemmät häpyhuulet vain aavistuksen verran pilkistivät uloimpien välistä. Sileän välilihan takana oli pieni vaalea ja ryppyinen peräreikä. Yritin kontrolloida jännittyneesti hengitystäni, samalla kun penikseni sykki uhkaavasti, vaikka en ollut edes koskenutkaan siihen. Niinpä jotta en olisi lauennut siihen paikkaan ja pahimmassa tapauksessa hänen päälleen, laskeuduin kyljelleni varovasti takaisin hänen taakseen ja yritin rauhoittua samalla kuitenkin häntä katsellen ja hänen rauhallista hengitystään kuunnellen.

Himoni oli kuitenkin kasvanut liian suureksi, ja kohta aloin leikkiä vaarallisesti kohtalollani. Hänen toinen jalkansa oli koukussa ja toinen suorana, ja kiihkoissani yritin sopeuttaa oman asentoni siten, että saisin kaluni mahdollisimman lähelle hänen haaroväliään kuitenkaan häntä koskematta. Kohta ryhdikkäästi seisova penikseni oli aivan hänen peppunsa alapuolella, melkein kiinni sen pehmeässä ihossa. Ajatus siitä, että vain muutaman sentin päässä terskani kärjestä oli paljas pillu, sai minut nopeasti aivan liian kiimaiseksi. Tunsin pakottavaa tarvetta runkata. Pakarani olivat jo miltei kiinni seinässä, joten ujutin sivukautta varovasti penikseni siskoni pepun alapuolelle ja hänen reitensä takana olevan tilaan siten, että minulle tulisi enemmän tilaa hieroa itseäni. Painoin kädelläni kaluani voimakkaasti alaspäin estääkseni sitä nousemasta Irinaa vasten ja hieroin muutaman kerran samalla paisunutta terskaani vetäen esinahkaa varovasti edestakaisin sen päällä.

Työnsin lantiotani eteenpäin siten, että hieroin penistäni aivan hänen haarovälinsä vieressä, välillä häntä vaarallisesti kädelläni hipaisten. Kun katsoin alaspäin, näytti melkein kuin penikseni olisi ollut hänen sisällään ja näyn tuoma kiihotus sai sydämeni pamppailemaan villisti.

Siinä samassa Irina muutti unissaan kuitenkin yllättäen hieman asentoaan siirtäen itseään sivuttain sängyn laidalta aavistuksen verran keskemmälle, jolloin minä jäin ahtaaseen tilaan seinän ja hänen väliinsä. En pystynyt liikkumaan kuin muutamia senttejä, ilman että tulisin siinä samalla koskettaakseni hänen alastonta vartaloaan. Kaluani juuri hieronut käteni painautui samalla hetkeksi vasten hänen lämpimiä takareisiään ja pakaroitaan, joten vedin säikähtäen sen salamannopeasti pois ja takaisin kyljelleni. Samalla jäntevä penikseni pongahti väistämättä vapauteen peukaloni otteesta ja napsahti pehmeästi siskoni takareisien ja pakaroiden väliin. Sen varsi oli nyt jyrkässä kulmassa, ja terskani painautui tiukasti siskoni alastonta haaroväliä vasten. Pidätin hengitystäni ja makasin liikkumatta kuunnellen. Sisko kuitenkin edelleen hengitti tasaisesti ja jatkoi ilmeisen sikeää untaan. Hetken päästä tajusin, että sisko oli ehkä humalassa, sillä olihan hän juonut monta lasia viiniä. Tiesin että Irina nukkui yleensäkin sikeästi, ja lisäksi tiesin myös, että ihminen nukkuu tukevassa humalassa tavallista sikeämmin, joten pystyin rentoutumaan hieman.

Samalla kun sallin itseni vähän rentoutua, aloin taas olla tietoisempi siitä, mitä vasten penikseni parhaillaan painautui. En ollut koskaan edes suudellut tyttöä, saati tehnyt mitään tällaista. Yritin tarttua kädelläni penikseeni ja yrittää vetää sitä poispäin Irinan haarovälistä, mutta tilaa ei ollut tarpeeksi – olisin niin tehdessäni väistämättä koskettanut hänen pakaroitaan. Lisäksi tunsin ensimmäistä kertaa naisen jalkovälin ihanasti kutsuvan lämmön ja pehmeyden himokkaasti sykkivää kaluani vasten. Penikseni alkoi pian seistä entistäkin kovemmin ja nytkähti uhkaavasti vasten Irinan pehmeää haaroväliä. Minun piti pinnistää kaikki tahdonvoimani etten olisi lauennut, kun tajusin, että kaluni oli aivan hänen pillunsa aukon vieressä. Tunsin kuinka kiiltävät kiimatipat lähtivät terskani kärjestä ja alkoivat valua alaspäin. Suoraan sen alapuolella oli hänen oikean reitensä sisäpuoli, joten yritin varovasti siirtyä taaksepäin välttääkseni osumasta märillä kiimanesteilläni siskooni.

En ollut onneksi lauennut, mutta penikseni oli ilmeisesti sitä mieltä, että liukastusaineelle oli tarvetta. Kun vedin lantiotani taaksepäin niin varovasti kuin pystyin, siirtyi samalla kovana seisova penikseni tasaisesti Irinan lämpimässä jalkovälissä pehmeitä häpykarvoja silittäen. Yhtäkkiä tunsin terskani luiskahtaneen jumiin ikäänkuin märkään kuoppaan! Sydämeni pamppaili kun tajusin missä se oli. Olin aivan pillun aukolla, ja terskani kärki oli jo osittain sisällä. Kiihotuin aivan mielettömästi, ja pystymättä estää itseäni aloin varovasti työntää lantiotani hieman eteenpäin. Terskani liukui ihmeellisen helposti, melkein kuin omasta tahdostaan, syvemmälle sisälle lämpimään, kosteaan ja pehmeästi puristavaan tuppeen.

Sydän pelonsekaisesta himosta pamppaillen tajusin, että olin hänen pillussaan sisällä. Se tuntui paljon paremmalta, kuin mitä olisin ikinä osannut kuvitella. Ihana, pehmeä ja lämmin puristus piti penikseni tiukasti otteessaan, ja tunsin, kuinka liu’uin väistämättä syvemmälle hänen sisäänsä. Huokaisin tahattomasti ääneen, ja tunne oli niin käsittämättömän huumaava, että aloin sen pakottamana varovasti liikuttaa lantiotani vieläkin lähemmäs. Pian kaluni oli niin syvällä sisällä tuossa suloisessa pillussa kuin vain sain työnnettyä sen, ilman että koskin lantiollani hänen peppuaan. Henkeäni pidätellen kuulostelin Irinan hengitystä.

Kumma kyllä sisko nukkui kuitenkin edelleen, ja siitä rohkaistuneena hullu himo sisälläni kasvoi. Aloin varovasti työnnellä edestakaisin ja nussin tuota uskomattoman ihanaa pillua. Yllättäen ja aivan liian pian, vain muutaman työnnön jälkeen, nautinnon aallot kulkivat peniksestäni kaikkialle kroppaani, ja sain järjettömän voimakkaan orgasmin. Laukesin vavisten ja lantio nykien hänen sisäänsä, ja purin huuliani hampaideni välissä estääkseni itseäni voihkimasta ääneen. Kaluni sykki pillun ihanassa tasaisessa puristuksessa voimakkaasti ja spermaa tuntui tulevan loputtomin sykäyksin. Tahattomasti painoin itseni samalla lyhyeksi hetkeksi pehmeästi hänen ihania pakaroitaan vasten. Mieleni teki tarttua häntä lantiosta ja survoa viimeiset tipat mahdollisimman syvälle, mutta onneksi sain juuri ja juuri hillittyä itseni.

Kun ajattelukykyni heti orgasmin jälkeen jossain määrin palasi, ymmärrys ja häpeä siitä, mitä olin tehnyt, iski voimakkaana. Peloissani kuuntelin jälleen siskoni hengitystä ja kauhukseni huomasinkin, että se oli muuttunut hiljaisemmaksi. Sydän rinnassa lujaa takoen yritin pysyä täysin liikkumatta, samalla kiusallisen tietoisena siitä, että penikseni majaili edelleen ihanassa puristuksessa siskoni nyt kunnolla liukastetussa pillussa. En uskaltanut liikkua pitkään aikaan, ja sen ansiosta kaluni alkoi viimeinkin hieman pehmentyä. Olin jo aikeissa vetää sen varovasti ulos, mutta terskan orgasmin jälkeinen arkuus poistui liian pian, ja kaluni alkoi jälleen kovettua, sillä Irinan pillu puristi sitä edelleen sietämättömän ihanasti.

Olin jo leikkinyt liian kauan kohtalollani ja tajusin, että minun olisi pakko lopettaa ja hiipiä takaisin omaan huoneeseeni ennen kuin olisi aivan liian myöhäistä. Samalla kuitenkin tuntui sietämättömältä ajatukselta ottaa penikseni ulos tuosta käsittämättömän ihanasta pillusta. ”Vielä pikku hetki”, kaluni tuntui toistelevan minulle. En ole koskaan ollut järin hyvä hillitsemään itseäni enkä onnistunut siinä tälläkään kertaa, vaan aloitin jälleen puoliksi itseäni kiroten ja puoliksi mielettömästä nautinnosta kihelmöiden työntämään varovasti penistäni edestakaisin siskoni pillussa. Se oli nyt aivan märkä ja liu’uin edestakaisin petollisen helposti. Pian olin taas niin kiimainen, etten mielestäni olisi voinut lopettaa, vaikka sisko olisi herännytkin. Itsehillintäni riitti hädin tuskin siihen, että pystyin edelleen yrittämään välttää osumasta lantiollani hänen peppuunsa. Penikseni liukui ihanasti edestakaisin hänessä, mutta en koskenut häntä mihinkään muualle. Ajattelin, että silloin hän olisi viimeistään herännyt.

Siinä varovasti himoissani työnnellessäni aloin jälleen irstaasti nautiskellen tutkiskella silmilläni Irinan alastonta vartaloa. Näin vain hänen alastoman alaselkänsä kauniin kaaren, somat naiselliset pienet kuopat hänen pakaroidensa yläpuolella ja kauniisti kaareutuvat pyöreät ja sileät pakaransa. Myös näky hänen pakaroidensa välissä edestakaisin liukuvasta peniksestäni ja patjaa vasten naimisen tahdissa kallistelevasta lantiostani oli suunnattoman kiihottava. Kun kohottauduin hieman, näin, että satiininen vaaleanpunainen peitto peitti harmillisesti hänen olkapäänsä ja rintansa, ja hänen molemmat kätensä pitivät siitä kiinni rennosti. Kaluni luiskahti samalla vahingossa ulos pillusta mutta sain työnnettyä sen heti takaisin sisään. Hänen toinen jalkansa oli vain vähän koukussa, joten jouduin itse makaamaan epämukavan suorassa, tasapainoillen patjalla lantioni himokkaiden työntöjen, hänen alastoman vartalonsa ja seinän ehdoilla. Nyt aloin kiimoissani taas vaarallisesti herpaantua, jolloin lantioni osui vahingossa muutaman kerran siskoni kiinteisiin pakaroihin, painautuen niihin työntöjeni tahdissa pehmeästi ja vaimeasti mäiskähtäen.

Olin kuin kuolemaantuomittu, joka nautiskeli viimeisestä ateriastaan välittämättä siitä, mitä oli kohta seuraava. Tiesin, että sisko voisi herätä milloin tahansa ja ymmärsin, että se tarkoittaisi täydellistä katastrofia, mutta samalla en voinut mitenkään kieltää itseltäni sitä valtavaa nautintoa, jota tunsin, kun penikseni liukui ihanasti tuossa suloisesti puristavassa ja märässä pillussa. Tunsin olevani jälleen lähellä laukeamista ja olin taas niin kovana, että se teki melkein kipeää. Koko kehoni lihakset olivat jännittyneet äärimmilleen, kun mielessäni hulluuttani hiljaa kiroten jo valmistauduin pumppaamaan toisen lastini tuon selittämättömän ihanan pillun sisään.

Siinä samassa Irina kuitenkin äkkiä liikahti. Kauhuissani onnistuin sittenkin lopettamaan lantioni liikkeet ja odotin suu auki hillitysti hengittäen, mitä tapahtuisi. Penikseni sykki ja nyki tahattomasti hänen pillussaan ja pähkähullut nautinnon aallot vavisuttivat ja jännittivät kroppaani kilpaa pelonsekaisen järkytyksen kanssa. Irina ynähti unissaan vaimeasti, ja tuntui kuin sydämeni olisi kiivennyt kurkkuuni jyskyttämään, kun pelkäsin hänen heräävän! Lukuun ottamatta vaimeasti suloisessa pillussa edelleen tahattomasti nytkähtelevää penistäni olin aivan liikkumatta. En ollut aivan lauennut, mutta pienikin sopiva liike olisi voinut saada sen aikaan. Siskoni ei kuitenkaan sittenkään vielä herännyt, sen sijaan hän muutti asentoaan koukistamalla jalkojaan lantiosta ylöspäin siten, että nukkui nyt melkeinpä sikiöasennossa. Sain tämän ansiosta tilaa koukistaa hieman jalkojani, jolloin sain paremman tasapainon. Värähdin nautinnosta, kun penikseni luiskahti hieman hänen sisällään, ja samalla haistoin uuden ihanan tuoksun, joka epäilemättä tuli hänen jalkovälistään. Odotin kärsivällisesti, kunnes kuulin jälleen siskoni tuhisevan hengityksen ennen kuin aloin jälleen varovaisesti työnnellä lantiotani edestakaisin.

Kaluni liukui jälleen ihanasti edestakaisin isosiskoni pillussa, ja nyt huomasin suunnattomaksi nautinnokseni pääseväni entistä syvemmälle osumatta silti kehollani siskoni pakaroihin tai takareisiin. Nautintoni kasvoi jälleen lyhyessä hetkessä niin suureksi, että olin nyt aivan varma, että en olisi enää pystynyt lopettamaan kesken, vaikka siskoni olisikin herännyt. Olin tullut himosta hulluksi, sillä orgasmini lähestyi jälleen, enkä pian välittänyt enää mistään muusta kun nautinnolle antautumisesta.

Kyrpäni pumppasi nyt nopeammin ja nopeammin märän, lämpimän ja ihanasti puristavan pillun otteessa. Jatkoin kiihkeää panemista nauttien siitä enemmän kuin mistään koskaan, enkä pystynyt enää välittämään, vaikka siskoni märästä pillusta alkoi yhä äänekkäämmin kuulua litinää ja kiimanesteiden rivoa maiskutusta, kun kirnusin sitä kyrvälläni, himosta hillittömänä. Itsehillintäni petti siitä ekstaattisesta tunteesta johtuen täysin, ja tartuin tiukasti vasemmalla kädelläni siskoni kauniin viettelevästä lantiosta, samalla kun pakaroideni kaikella voimalla työntelin penistäni niin syvälle kuin pystyin tuohon suloisen ihanaan pilluun.

Voihkien nautinnosta annoin lantioni mäiskiä nyt täysin estoitta ja äänekkäästi siskoni kimmoisia pakaroita vasten työntöjeni tahdissa. Tunsin kuinka sisko oli heräämäisillään ja alkoi liikkua, samalla kun elämäni voimakkain orgasmi vavahdutti ja vavisutti koko kehoani. Urahdin estoitta ja äänekkäästi välittämättä enää mistään muusta kuin demonisesta nautinnostani. Penikseni nyki voimakkaasti ja alkoi hartaasti sylkeä spermaa syvälle tuohon taivaallisen ihanaan pilluun.

Tiesin, että olin jo paljastunut. Kaikki toivo siitä, että sisko ei olisi herännyt, oli kadonnut ja niinpä en enää välittänyt muusta kuin äärimmäisen nautintoni viimeisiin hetkiin tarrautumisesta. Työnsin toisenkin käteni hänen alleen ja puristin kaksin käsin hänen ihanaa uumaansa, samalla kun survoin rytmikkäästi kaikella voimallani kyrpääni juuriaan myöten sisälle, niin syvälle kuin pystyin.

Puristin lujasti raiskaamani isosiskon lantiosta ja penikseni sykki tahdottoman autuaana spermaa vielä, kun Irina huusi kauhuissaan ja raivoissaan: ”Mitä helvettiä sä teet?!” Suljin silmäni ja pidin hänestä lujasti kiinni vielä silloinkin, kun sisko yritti rimpuilla itseään vapaaksi sylistäni. En olisi kestänyt hänen katsettaan, joten pidin epätoivoisen tiukasti hänestä kiinni penikseni samalla sykkiessä viimeisiä mahlojaan nyt tiukasti vastaan puristavan pillun perukoille. Olin vahvempi kuin hän kuvitteli, mutta yllätyin itsekin siitä, ettei hänellä ollut tarpeeksi voimaa tempautuakseen minusta irti.

Irina huusi, rimpuili ja hakkasi minua kyynärpäällään kipeästi kylkeen. En tiennyt mitä tehdä, olin täysin toivoton ja epätoivoissani pidin vain kiinni nautintoni viimeisistä rippeistä. Voimakkaalla lantionsa liikkeellä sisko viimein nykäisi pillunsa vapaaksi edelleen seisovan penikseni otteesta. Kuului äänekäs ja rivonkuuloinen maiskahtava ääni, kun sukupuolielimemme irtosivat toisistaan. Ääni sai siskon kiljumaan ja kiemurtelemaan järkyttyneenä. ”Vitun hullu, raiskasit mut! Oon sun sisko, vitun kusipää! Hullu!” hän kiljui ja huusi, kuinka hullu olen ja hakkasi minua kaikin voimin, ja minä yritin parhaani mukaan vältellä iskuja tarraamalla häneen lujasti kiinni.

Avasin silmäni, jotka olivat nyt muutamasta häpeän ja itsesäälin kyyneleestä kosteat, jotta näkisin paremmin puolustaa itseäni hänen iskuiltaan. Työnsin oikean käteni ylemmäs hänen allaan ja tartuin lujasti hänen toiseen pehmeään rintaansa, samalla kun yritin toisella kädelläni suojata itseäni hänen vasemman kyynärpäänsä armottomilta iskuilta. Kiersin tiukasti molemmat jalkani hänen jalkojensa ympärille. Puristin hänestä lujasti ja sain kuin sainkin pidettyä hänet niin hyvin aloillaan, että hän pystyi vain vaimeasti lyömään minua kylkiluihin vasemmalla kyynärpäällään.

Yritin kääntää häntä vatsalleen ja kiivetä hänen selkänsä päälle, jolloin hänen olisi miltei mahdotonta lyödä minua ja onnistuinkin siinä vähitellen. Hiljalleen pehmenevä penikseni sohi kamppaillessamme hänen pakaroidensa ja reisiensä välissä ja yritin kaikki voimani keskittäen suojella sitä hänen rajusti kiemurtelevan vartalonsa rusikoinnilta. Bokserini olivat pian rullautuneet kuin hikiseksi ja tiukaksi naruksi ja kiristivät epämukavasti lantiotani ja kiveksiäni.

Irina ei rauhoittunut ollenkaan, vaan huusi, kiljui ja rimpuili raivoissaan. ”Päästä irti! Vitun hullu!”, hän huusi täyttä kurkkua. Hän yritti tarttua sänkyyn ja saada itsensä sen avulla pois otteestani, mutta tartuin halpamaisesti häntä hiuksista nauliten hänet siten tiukasti otteeseeni. Edelleen uhmakkaasti puolijäykkänä sojottava penikseni liukasteli hänen märässä jalkovälissään ja pakaroita vasten. Pian siinä painiessamme huomasin, kuinka vahva sperman, kiiman ja hien tuoksu oli täyttänyt huoneen. Se taisi olla spermaani mikä valui jatkuvasti ulos hänen pillustaan ja sekoittui hikeemme, liukastuttaen minun lantioni ja haarovälini sekä hänen peppunsa, haarovälinsä ja sisäreitensä irvokkaasti.

Vaistosin, että anteeksi pyyteleminen ei nyt auttanut, ja niinpä sain aivan pähkähullun idean, joka siinä hetkessä tuntui kuitenkin ainoalta vaihtoehdolta. Koska olin itse niin suunnattomasti nauttinut hänestä, ajattelin äärimmäisen typerästi, että hän voisi nauttia yhtälailla minusta. Jos vain saisin itseni takaisin hänen sisäänsä ja alkaisin nussia häntä taas, hän alkaisi pian itsekin nauttimaan ja rauhoittuisi! Jälkeenpäin ajatellen suunnitelma oli tietysti aivan järjetön, mutta aloin toteuttaa sitä epätoivoisesti.

Kun sisko tajusi, että yritin raiskata häntä lisää, hän alkoi sätkiä ja rimpuilla uudella raivolla. Yritin saada penikseni taas seisomaan kunnolla, ja yllättävää kyllä, se ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin luulisi. Hän oli raivotessaankin niin ihanan tuntuinen. Alastomat vartalomme hieroivat kamppaillessamme voimakkaasti toisiaan vastaan ja vasta nyt kunnolla tunsin hänen vartalonsa kaikki seksikkäät muodot. Lantioni hieroi hien ja sperman liukastamana hänen kimmoisia ja sätkiviä pakaroitaan vasten äärimmäisen kiihottavasti. Olimme molemmat märkinä hiestä ja ties mistä, kun viimein sain väkisin työnnettyä penikseni takaisin hänen tiukkana vastaan puristavaan pilluunsa.

Huohotimme molemmat raskaasti ja minä aloin nyt raivokkaan epätoivoisena lyhyin nykäyksin työnnellä itseäni nyt aivan liukkaassa pillussa, samalla tiukasti pitäen siskoa aloillaan. Sisko yritti kovasti jopa pillunsa lihaksilla puristaa kyrpäni ulos, mutta onnistui vain niin tehdessään kasvattamaan nautintoani. Emme olleet enää kyljellämme, vaan olin päässyt makaamaan hänen selkänsä päälle ja saanut viimein hänen molemmat kätensä lukituiksi käsieni puristukseen eikä hän pystynyt enää juurikaan rimpuilemaan vastaan muuten kuin vääntelemällä vartaloansa. Hän kiljui ja huusi edelleen ja kirosi minua mielikuvituksettomasti, mutta raivokkaasti vuorotellen hulluksi ja sairaaksi. En sanonut mitään, koska tiesin, että sanat olisivat vain juuttuneet kurkkuuni. Ajattelin epätoivoissani, että ainoa toivoni oli saada hänet nauttimaan, jolloin hän rauhoittuisi ja ymmärtäisi minua – ja jolloin hän ehkä voisi antaa minulle anteeksi.

Typeryyksissäni luulin pian, että siskoni oli alkanut viimeinkin nauttia, kun nussin häntä, koska hänen vastarintansa hiljalleen laimeni. Hän kokeili välillä vaarallisesti otteeni pitoa, mutta lopetti huutamisen ja vain huohotti vavisten, samalla kun minä työnsin taas kivikovana seisovaa kyrpääni edestakaisin hänen pillussaan, jokainen lihas ponnistuksesta ja nautinnosta jännittyneenä.

Huohotin itsekin uupumuksesta voimakkaasti, samalla kun sairaalloinen nautintoni kasvoi jokaisella työnnöllä ja lantioni mäiski vasten hänen liukkaita ja kiinteitä pakaroitaan. Päättelin, että jotta suunnitelmani voisi toimia, minun täytyisi jaksaa tarpeeksi pitkään, jotta isosisko voisi päästä yli vihastaan ja alkaisi nauttia raiskaamisestaan. Runkatessani jaksoin halutessani yleensä tuntikausia, mutta nyt ongelmana oli, että oikea, märkä ja tiukka pillu tuntui mittaamattomasti paremmalta kuin oma käteni. Olin kuitenkin tullut jo kahdesti, joten uskoin ja toivoin kestäväni sen ansioista tarpeeksi pitkään.

– ”Sä tulet katumaan tätä katkerasti”, siskoni sanoi pelottavan totisesti ja raivosta sihisten. Aloin epäröidä, mutta en lakannut survomasta hänen pilluaan edelleen kivikovana seisovalla penikselläni. Epätoivoni kasvoi ja yritin rytmikkään työntelemisen lisäksi lantiotani heiluttamalla saada häntä nauttimaan sisällään tunkeilevasta kyrvästäni. ”Anna anteeks, rakastan sua”, sopersin viestiäni tehostaakseni viimein äänellä, joka oli niin yllättävän käheä, etten olisi tunnistanut sitä itsekään omakseni. Tämä sai hänet hetkeksi aivan hiljaiseksi, kun odotin vaistomaisesti murhaavien sanojen sivaltavaa vastausta.

– ”Sä olet sairas”, siskoni sanoi nyt hieman pehmeämmin mutta inhoten ja yritti samalla nykäistä voimakkaasti käsiään irti tiukasta otteestani. Jouduin painamaan hänen jalkojaan alas omillani ja tunsin, kuinka toinen pohkeeni uhkasi krampata kaikesta tästä ponnistelusta. Niinpä jouduin kamppailemaan kaikin voimin pitääkseni isosiskon vielä hallinnassani, samalla kun jatkoin epätoivon tuomalla päättäväisyydellä hänen edelleen yhtä ihanan pillunsa nussimista takaapäin.

– ”Lopeta heti”, Irina sanoi vakavasti ja päättäväisesti. Suunnitelmani saada hänet nauttimaan oli kuitenkin mielestäni ainoa toivoni päästä tilanteesta edes jonkinlaisena voittajana, ja lopettamisen sijaan kasvatin tahtia entisestään. En ymmärtänyt, että hän ei tuntenut yhdynnästämme samanlaista huumaavaa nautintoa, mitä itse koin, ja koska hänen vastarintansa oli jo vaimentunut, luulin hänen estelevän enää vain ”siveyssyistä”, häpeänsä vuoksi. Puristusotteeni hänen käsistään heikkeni vaivihkaa, kun keskityin jälleen täysin hänen liukkaan pillunsa suomaan ihanaan nautintoon. Koska hän ei riuhtaissut itseään heti tilaisuuden saatuaan irti, luulin lähes riemuissani, että suunnitelmani oli onnistunut ja että hän oli viimein alkanut nauttia siitä, kuinka hänen pikkuveljensä raiskasi häntä väsymättömästi.

Irrotin itsevarmana kokonaan otteeni hänen käsistään ja punnersin niillä yläkroppaani ylöspäin, jotta pääsin tunkeutumaan entistäkin syvemmälle hänen pilluunsa. Aloin survomaan itseäni hänen sisäänsä täydellä antaumuksella samalla voitonriemuisesti nautinnosta voihkien, ja lanteeni mäiski jokaisella työnnöllä äänekkäästi siskoni ihanaa peppua vasten. Hymyilin samalla onnellisena kun näin että Irina ei enää vastustellut vaikka hänen kätensä olivat nyt vapaina.

Siinä samassa Irina nopeasti kääntyi ja löi minua täydellä voimalla kasvoihin, ilmeisesti kyynärpäällään, ja silloin näköni hetkeksi pimeni.

Kohta kun tulin taas kunnolla tajuihini, olivat kasvoni ja suuni jo tahmeasta raudan ja suolan makuisesta verestä kosteat. Makasin kyljelläni siskoni sängyllä, valot olivat päällä ja huomasin, että nenästäni tuli verta eikä Irinaa näkynyt missään. Kuulin kohisevan veden äänen ja pian tajusin, että hän oli suihkussa pesemässä itseään. Häpeän ja musertavan ahdistuksen tunteen ajamana keräsin peittoni ja tyynyni kainalooni ja kävelin nenästäni pidellen pois Irinan huoneesta. Menin keittiöön pesemään kasvoni verestä ja tungin talouspaperia nenäni molempiin sieraimiin. Keittiön kellosta näin, että kello oli vasta vähän vaille kaksi yöllä, ja mietin ajatukset sumeina mitä tehdä.

En keksinyt enää mitään, mikä voisi pelastaa minut tästä hirvittävästä ja häpeällisestä tilanteesta. Itsesäälistä, häpeästä ja pelosta nyyhkyttäen puin vaatteet päälleni. Menin vessan oven eteen odottamaan, että siskoni tulisi pois suihkusta, jotta voisin rukoilla häneltä anteeksi. En uskaltanut huutaa häntä oven läpi, vaan odotin polvillani oven lähellä valmiina ryömimään hänen jaloissaan. Pitkän ajan kuluttua hän lopulta avasikin oven, hiukset märkinä ja pukeutuneena valkoiseen yöpaitaan. Hän katsoi minua murhaavasti kauniilla silmillään, mutta ei sanonut mitään, kun minä esitin parhaan taitoni mukaan säälittävää ja katuvaa. Pyytelin toistuvasti anteeksi samalla nyyhkyttäen ja kyynelehtien vuolaasti. Oli totta, että merkittävä osa minusta katui kyllä tekoani, mutta siitä huolimatta en koskaan voisi kiistää, ettenkö olisi tehnyt saman uudestaan, jos olisin saanut tilaisuuden. Olin vakuuttunut, että kaikesta huolimatta se, mitä minä olin tänä yönä tuntenut, oli ihaninta mahdollista maailmassa, enkä olisi siksi voinut tekemistäni aidosti katua edes kuoleman uhalla.

Sisko katsoi minua inhoten, mutta nyt näin hänen katseessaan myös sääliä. Hänen katseensa tuntui siksi vieläkin pahemmalta, tuntui kuin se porautuisi sieluuni asti ja viiltelisi sinne syviä haavoja. Vapisten ristin käteni ja ryömin hänen jaloissaan, samalla kun hän katsoi poispäin ja seisoi jäykkänä paikallaan.

”Mene nukkumaan”, hän sanoi lopulta ja käveli liioitellun rauhallisesti ohitseni omaan huoneeseensa. Hän laittoi oven perässään kiinni ja lukitsi sen äänekkäästi. Laahustin surkeana omaan huoneeseeni ja rojahdin sänkyyni itkemään aidosti ja syvästi, kunnes lopulta kirjaimellisesti itkin itseni uneen.

Äiti ei parin päivän päästä palatessaan huomannut yhtään mitään erityistä, sillä me molemmat näyttelimme oman osamme hyvin. On itsestäänselvää, että suhteemme muuttui pysyvästi, mutta sisko ei ilmeisesti koskaan puhunut asiasta kenenkään kanssa. Hän ei myöskään tullut raskaaksi, josta me varmasti molemmat kiitimme hartaasti onneamme. Hän puhui pitkän ajan vain silloin kuin oli pakko, ja kesti hyvin pitkään ennen kuin hän jäi hetkeksikään kahden kanssani samaan tilaan. Hän ei myöskään enää milloinkaan pitänyt minua pikkupoikana ja suuttui herkästi aina, kun äiti alkoi paapoa minua jollain tavalla. Kesti miltei vuoden ennen kuin hän tämän kohtalokkaan illan jälkeen ensimmäisen kerran edes hymyili minulle.

Muutamaa vuotta myöhemmin sain isosiskoltani syntymäpäivälahjaksi saman DVD:n, jota katsoimme tuona ikimuistoisena iltana. Siitä, ja sen jatko-osista, oli jotenkin tullut lempielokuvani, ja tämän lahjan johdosta uskoin hänen ehkä lopultakin antaneen minulle anteeksi. Tunnen silti maksavani hänelle ääretöntä velkaa, joten aina kun hän pyytää minulta jotain palvelusta, hän myös tietää, etten koskaan kieltäydy.

Kuten arvata saattaa, runkkaan edelleen ihan yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka minulla nyt on myös ihan oma, suloinen ja vain toisinaan pihtaava tyttöystäväkin. Olen jättänyt Irinan täysin rauhaan muutamaa salaista katsetta lukuun ottamatta. Sen sijaan ”luvatta käyttöönotan” hänen käytettyjä alushousujaan aina kun mahdollista, ja niitä haistellessani muistelen kaihoten sitä ikimuistoista hetkeä, kun olin hänen sisällään. Parhaimmat orgasmini saan varmaan lopun ikääni aina, kun ajattelen seksin aikana tai runkatessani omaa isosiskoani.

5 kommenttia viestissä: “Irina ja minä (osa 1/3)”

  1. juf says:

    5/5!!!!!

  2. Kagi says:

    Erittäin tunteellinen. Vahvat persoonat, vaikkakin päähenkilö on kovin stereotyyppinen murrosikäinen poika, ja siskopuolestakin olisi voinut kertoa vähän enemmän.

    8/10

  3. Cromagnolia says:

    Kekkonen: Tämä ei perustu omakohtaisiin kokemuksiini, ja vaikka perustuisikin niin en varmasti tunnustaisi 😉

  4. Kekkonen says:

    Aika kova, mutta olikos tää totta vai fiktiota?

  5. Masterjonathan says:

    Hyvä novelli. Kuvailu oli mielestäni paikoin erittäin hyvää. Mutta minua häiritsi mielestäni turhankin analyyttinen kirjoitustyyli. Varmaan johtuu siitä, että tarinaa kirjoittaa aikuinen. Loppu oli myöskin … hhhmmm… ei nyt varsinaisesti epäuskottava, mutta jotenkin se ei vaan luontunut.

Kommentoi

top