search
top

Lomareissu 1

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (11 votes, average: 3.55 out of 5)
Loading...

Meillä on ollut vaimon kanssa tapana käydä säännöllisesti ulkomailla ja tällä kertaa vaimoni kertoi, että hänen työkaverinsa olisi lähdössä samaan paikkaan miehensä kanssa. Ensin en pitänyt ajatusta samasta hotellista hyvänä, mutta kun kuulin kenestä on kyse, niin annoin pikkuhiljaa asialle periksi.

Vaimollani oli tapana emännöidä milloin mitäkin naisten iltoja, joissa aloin pikkuhiljaa mielelläni olla apuna tarjoiluissa. Olihan talossa paljon kauniita naisia silmän iloksi. Hänen työkaverinsa Minna oli yksi mieleen jääneistä naisista, joten hänen seura ei tuntunut huonolta ajatukselta. Minnan miestä en ollut nähnyt kuin muutamia kertoja, mutta mukavan oloinen kaveri hänkin.

Minna oli sirorakenteinen nainen, vaikkei nyt ihan muodotonkaan. Hän osasi myös pukeutumisellaan korostaa vartaloaan sekä rintojaan ja siksipä hän oli niin hyvin mieleeni jäänytkin. Oma vaimoni on runsasmuotoisempi, ei mikään lihava, muttei missimitoissakaan eli hieman eri tyyppinen.

Olimme jo viikon verran nauttineet auringon lämmöstä ja istuskelimme iltapäivää huoneistomme terassilla. Me miehet jäimme terassin varjoon nauttimaan juomistamme, mutta vaimot halusivat nauttia päivän viimeisistäkin auringon säteistä ja siirtyivät rannan hietikolle. Ei liene yllätys, että Teemunkin kanssa löytyi yhteisiä puheenaiheita, jos ei muusta niin naisista. Toki silläkin oli vaikutusta, että kesken talven pakkasten päästiin päälle kolmenkympin helteeseen, jossa naisetkin olivat sen mukaisesti vähiin pukeutuneita.

Keskustelimme yleisesti näkemistämme naisista ja omista mieltymyksistämme. Jossain vaiheessa tuli puheeksi sekin, kuinka samanlainen maku meillä naisten suhteen tuntui olevan, vaikkei sitä vaimoistamme uskoisi. Vaimoa ei tietenkään pelkästään ulkonäön perusteella valita, joten ihanteemme oli jossain heidän välimaastossaan. Liekö alkoholia tullut sitten maisteltua enemmän, mutta keskustelu siirtyi yhä enemmän omiin vaimoihin. Teemu totesi, että olisi mahtava saada välillä isorintaista ja muodokkaampaa naista, vaikkei Minnankaan kanssa sängyssä pitkästy.

Itsekin puhelin, että pienempikokoisen naisen kanssa löytäisi varmasti uusia asentoja. Teemu heitti sitten jossain vaiheessa ajatuksen, että “eksytään” illalla vääriin makkareihin. Sanoin, ettei molempien kannata ottaa mustaa silmää, koska naiset eivät varmasti moiseen ala edes pikkuisen maisteissa. Kesken juttujemme naiset tulivatkin seuramme ja kysyivät mitä salaista meillä on kehitteillä. Sanoimme vain, että miesten juttuja. Istuimme jonkun aikaa siinä porukalle ja painuimme sitten peteihin, sen enempää asiaa ajattelematta.

Aamulla heräsin vaimoni hyväilyyn ja hän kyseli mitä olimme suunnitelleet, kun olimme puhuneet jotain heistä. En aluksi halunnut muistaa mistä puhuimme, mutta sanoin sitten, että keskustelimme vaimot vaihtoon ohjelmasta. Vaimoni ei onneksi ole mustasukkaista tyyppiä, vaan halusi heti näyttää miksei muista kannata haaveilla ja rakastelimmekin pitkään ja hitaasti. Asiasta ei parin seuraavan päivän aikana Teemunkaan kanssa puhuttu, mitä nyt Teemu mainitsi Minnan kuulleen jotain mitä puhuimme ja hänkin halusi tietää mistä oli kyse. Minna oli naureskellut asialle, mutta ei loukkaantunut siitä.

Naisten käytös alkoi seuraavan viikon aikana muuttua flirttailevammaksi ja he kiusoittelivat välillä asiasta meitä. Lomamme oli kahden viikon mittainen ja toisen viikon lopulla istuimme Minnan ja Teemun huoneiston puolella katsomassa telkkarista jotain elokuvaa. Vaimoni valitteli päänsärkyä ja siirtyi omaan huoneistoomme nukkumaan. Myös Teemu lähti jossain vaiheessa nukkumaan.

Kun elokuva loppui, Minna kertoi käväisevänsä Teemun luona, mutta pyysi minua jäämään vielä hetkeksi järjestämään iltapala astiat pois. Hetken päästä Minna palasi edelleen ohut kesähame ja avonainen paita päällään. Huomasin astioita kerätessämme Minnan jättäneen rintaliivinsä pois, joten ajatukset ja ehkä katseetkin taisivat hieman harhailla. Paikat järjesteltyämme istuimme sohvalle vielä juttelemaan. Minna kääntyi jossain vaiheessa minuun päin, nojaten sohvan käsinojaan ja nostaen jalkansa syliini, pyytäen pientä jalkahierontaa. Hieroin hänen jalkojansa jutellessamme ja jossain vaiheessa käännyin myös enemmän häneen päin, laittaen toisen käden sohvan selkänojalle, toisen jäädessä hänen polvilleen. Pikkuhiljaa jutut alkoivat vähentyä ja yllätyin hieman itsekin kun huomasin, että käteni oli valunut pikkuhiljaa Minnan hameen alle ja reisien sisäpuolelle.

Katsoin Minnaa silmiin ja annoin käteni liikkua yhä lähemmäs pikkuhousuja. Minna nojasi poskellaan toiseen käteeni ja antoi pienen suukon siihen. Tulkistin tuon hyväksynnäksi ja tunsin kiihottuvani jo pelkästä ajatuksesta niin, etten muistakaan milloin viimeksi olisin samalla tavalla kiihottunut. Ilma tuntui sähköistyvän sitä mukaa kun lähestyin hänen pikkuhousujaan.

Sivelin hetken sormellani housujen päältä, jonka jälkeen työnsin sormeni niiden alle. Minna alkoi olla selvästi kiihottunut ja hän kuiskasi hymyillen, että olisi pitänyt jättää pikkaritkin pois, kun heti kastuivat. Teemun nukkuminen makkarissa kävi mielessä, mutta koska huoneisto oli isokokoinen ja makkari toisessa päässä, niin uskaltauduin riisumaan Minnan housut pois. Suutelin Minnan polvia ja pikkuhiljaa reisiä pitkin ylöspäin. Vedin Minnan makuulle sohvalle ja maistoin häntä kielelläni. Minna värähti hieman ja nosti selkäänsä kaarelle. Hänen kovettuneet nänninsä näkyivät selvästi paidan läpi ja terhakat rinnat näyttivät todella ihanilta. Jatkoin suutelua ja kielellä hyväilyä, samalla kun toinen käsi hakeutui hänen rinnalleen, toisen pitäen hänen lantionsa paikallaan. Muutaman minuutin päästä hän alkoi väristä ja tuli hiljaa äännellen.

Nousin ylös ja Minna pyysi tulemaan hänen sisälleen. Katsoin makkarin suuntaan, johon Minna totesi, ettei Teemu herää ja lisäsi painavampaan ja viettelevään sävyyn haluavansa minut nyt. Riisuin hänen paitansa ja hameensa, sekä omat vaatteeni. Istuin sohvalle ja Minna tuli päälleni ottaen minut pikkuhiljaa sisäänsä. Hän tuntui todella ihanalta ja jopa hieman tiukalta. Suutelin ja hyväilin hänen terhakoita rintojaan ja nännejään, samalla kun hän liikkui edestakaisin. Olin jo vähällä tulla ja sain pienen orgasminkin, mutta pystyin juuri ja juuri olemaan tulematta.

Minna lupasi tulla sisällensä, mutta pyysin että siirrymme lattialle. Vedimme levitettävän sohvan patjan lattialle ja siirryimme sen päälle. Menin selälleni ja Minna tuli päälleni makaamaan, liukuen sisääni. Levitin jalkani hänen alkojensa sivuille ja nostin lantioni ylöspäin, jolloin pystyin liikuttamaan häntä päälläni. Koska hänellä oli jalat jalkojeni välissä, tuntui hän vieläkin tiukemmalta ympärilläni, mutta koska olin jo niin lähellä tulla, ei nyt ollut sitä vaaraa että tulisin heti. Minna alkoi suudella minua kiihkeästi ja tunsin kuinka hän alkoi jälleen lähestyä huippuaan. Minna alkoi väristä ja halasi minua suudellen kaulaani. Hetken päästä siirsin hänet kyljelleen vierelleni, selkä minuun päin. Nostin hieman hänen jalkaansa ja hän ohjasi minut sisäänsä. Vaimollani on sen verran leveämpi lantio, etten pääse hänen sisäänsä tässä asennossa kovin pitkälle. Minnan sisään pääsin tässäkin asennossa hyvin. Hieroin toisella kädellä hänen klitoristaan ja toinen käsi hakeutui rinnalle.

Hetken päästä käännyin selälleni, pitäen Minnan kiinni minussa. Otin hänen jalkansa jälleen jalkojeni väliin, jolloin pystyin taas ohjaamaan hänen liikkeitään paremmin. Minna ei saanut nyt käsilläänkään mistään kunnolla tukea, joten liikutin lantiotani ylösalas yhä nopeampaan tahtiin. Pidin häntä kiinni vyötäröltä, hyväillen välillä toisella kädellä rintoja tai klitorista. Pikkuhiljaa aloin tuntea, etten pysty enää pidättämään ja sanoin Minnalle, etten voi olla enää kovin hiljaa. Minna puristi käsillään hiuksiani ja sanoi rakastavansa kun mies tulee kovasti ja sai taas puheillaan minut unohtamaan missä olemme. Minna alkoi väristä päälläni ja huusi tulevansa. Hän supisteli niin voimakkaasti, etten kestänyt enempää, vaan purkauduin hänen sisäänsä ja melko suureen ääneen. Hetken hiljaa maattuamme hän kääntyi minuun päin. Suutelimme hetken ja nukahdimme raukeina.

Aamulla heräsin ja meni hetken aikaa tajuta missä ollaan. Illan tapahtumat tulivat mieleeni ja taisin manailla jotain ääneen, kun Minna nosti päänsä sylistäni hymyillen antaen suukon ja toivottaen hyvät huomenet. Ilmeeni oli ilmeisesti sen verran kysyvä, että Minna kertoi herättäneensä Teemun illalla ja pyytäneen häntä käymään vaimoni luona hakemassa jotain. Vaimoni ja Minna olivat sopineet jutun etukäteen ja olivat sopineet, että miehet ovat vaihdossa vielä iltapäivään asti. Saisin nauttia Minnan seurasta vielä monta tuntia, mutta mistään näiden seinien sisällä tapahtuneista ei koskaan sitten puhuttaisi, eikä mikään tulisi toistumaan. Nautimme vielä aamupäivän vaihtelusta ja menimme sen jälkeen syömään läheiseen ravintolaan, jossa vaimoni ja Teemu istuivatkin jo. Viimeinen lomapäivä meni kutakuinkin samaan tapaan kuin aiemmat, eikä illan ja aamun tapahtumista sen koommin puhuttu. Rakastelu oman vaimon kanssa oli taas pitkän aikaa kuin vasta rakastuneilla, liekkö pieni syyllisyyden tunne syynä.

Kommentoi

top