search
top

Kuinka myrsky laannutetaan?

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (23 votes, average: 3.74 out of 5)
Loading...

Vettä tulee taivaan täydeltä. Myrskyssä kaatuneiden puiden rungot kiiltelevät märkinä ja tummina jo viidettä päivää putkeen.

Sateesta huolimatta minun on pakko päästä ulos. Pääni on jo räjähtämispisteessä kaikkien niiden lyhyellä aikavälillä sattuneiden stressaavien pikku asioiden suhteen, ettei edes ajatus valtavista, kasvojani piiskaavista pisaroista saa kuraisten lenkkareiden kutsua vaimennettua. Juoksen itseni uuvuksiin ja annan Pendulumin basson nostaa aggressioni huippuunsa, kunnes se valuu päkiöideni iskujen mukana asfalttiin ja jää lyötynä makaamaan sateeseen.

Kuuma suihku antaa ansaitulle hielleni kyytiä. Vesi kipuaa ylös kaakeliseiniä ja höyrystyy pieneen pesuhuoneen ikkunaan valkeaksi verhoksi. Suljen silmäni ja hankaan ihoani pesusienellä. Saippua vaahtoaa ja tuoksuu juoksun valpastuttamissa sieraimissani huumaavalta. Kaikki aistini tuntuvat aina terävöityvän juostessa. Kuvittelen itseni savanneilla juoksevaksi villi-ihmiseksi, joka tarvitsee jalkojaan ravinnonhakuun ja pystyy haistamaan elävän, sykkivän lihan kilometrin päähän. Hyväilen ohimennen reisilihaksiani ja pakaroitani, jotka pikkuhiljaa kokevat muodonmuutosta uusien elämäntapojeni ansiosta. Minun rakas kehoni. Vahva ja riittävän kaunis.

Merkitsen koko tyhjän, suuren talon omakseni, kun kävelen keittiön ja olohuoneen poikki alasti, hiukset vettä valuen ja tiputtelen märkiä pisaroita sinne tänne. Sinä et pitäisi siitä, sen tiedän, sillä mainitset asiasta joka kerta kun sukkasi kastuvat, mutta nyt et ole näkemässä.

Pysähdyn peiliovien eteen kuivaamaan hiuksiani. Niissä on uusi malli, paljon entistä lyhyempi. Pidän siitä. Se on leikkisä, eläväinen ja iloinen. Hiukseni ovat kokeneet saman muutoksen, kuin jonka itsekin olen vihdoin saanut tuntea.

Kännykkä tärisee keittiön pöydällä. “Sori, menee tänään myöhään. En tiedä koska pääsen lähtemään. Laitathan jotain ruokaa?”

Perkele.

Hikiliikunnan tuoma hyvä olo on tiessään. Muistan sen vain kun pysähdyn kuulostelemaan isoimpien lihasteni väsyneisyyttä.

Tartun tiskiharjaan ja käyn altaassa aavistuksen tuoksahtavan astiasekamelskan kimppuun. Vai että menee myöhään. Onko siitä enää edes tarpeellista ilmoittaa?

Saippuakuplat paukahtelevat rikki törmätessään mustaan kivitasoon. Vesi roiskuu ja kastelee pyjamahousuni, kuten aina kun tiskaan. En osaa tehdä sitä siististi. En etenkään kun olen kiireinen tai innostunut. Tai vihainen.

Tarvitsen minäkin omaa aikaa. Viikottain. En minäkään jaksa aina kyhnyttää kahdestaan. Mutta haluan ottaa oman aikani, enkä koota sitä rippeistä jotka sinä jaat silloin kuin sinulle sopii ja niissä määrin kuin töiltäsi ja muilta menoiltasi sattuu jäljelle jäämään. Pyörittelen asiaa mielessäni ja tulen entistä kiukkuisemmaksi. Taas kunnon loiskaus tiskivettä housuilleni. Perkeleen perkele.

Työnnän vuoan uuniin. Toivottavasti herralle kelpaa. Liekö kuitenkin liian vähän kermaa? Tai sittenkin suolaa? Vai olikohan onnistuminen kiinni siitä, että pihvit olisi pitänyt ruskistaa voissa margariinin sijaan? Pitäisiköhän kipaista vielä kauppaan hakemaan kaviaaria? Hemmetti.

Auto kaartaa pihaan, ovi raottuu. Jäät istumaan kuskinpaikalle. Puhut taas puhelimessa. Aina puhelimessa. Aina on asioita. Piiripäälliköitä, asiakkaita, sopimusasiakkaita ja niiksi tietämättään haluavia. Ja puukauppa käy. Sirkkeli surisee silmieni takana ja saa suuni vetäytymään tiukaksi viivaksi. Puristan taas tiskiharjan nyrkkiini. Että marinadi osaakin tarttua vuokaan tiukasti kiinni. Se tarvitsee hieman kovemmat otteet.

Ulko-ovi. Kengät. Takki. Askel, askel, askel, kunnes olet takanani, lähes kiinni minussa, muttet kuitenkaan koske. “Kylläpäs täällä tuoksuu herkulliselta.”

Jatkan uunivuoan sitkeää hinkkaamista, vaikka marinadi on liuennut saippuaveden joukkoon jo aikoja sitten. Siinäs haistelet.

Jos et aisti tätä kenttää ympärilläni, tervetuloa kehään. Annan suuttumuksen nousta ja yritän ajatuksen voimalla lähettää kiukkuisia nyrkiniskuja rintaasi vasten. Olen niin mustasukkainen, että tiskivesi miltei kiehuu.

Pyyhkäiset raivostuttavan hellästi poskelle valahtaneet hiussuortuvani korvan taa. Mieleni tekisi sähähtää jotakin, mutta tiskaan edelleen. Täytyyhän ostoesimiehen talossa sentään olla puhtaat astiat ja kunnon pikku vaimo, vaikka ukko itse kävisikin paikalla vain harvakseltaan.

Painat kasvosi hiuksiini, suukotat päälakeani. Olen aina pitänyt siitä, kuinka täydellisesti mahdun seisomaan leukasi alle, mutta nyt voisin koostasi huolimatta singota sinut päin keittiön seinää ja viskellä sinua mädillä banaaneilla kiljuen ja kiroten työaikojasi ja kaiken maailman suhteitasi. “Anteeksi.”

Anteeksi mitä? Sanoitko tosiaan sen sanan, sinä? Hah. En ymmärrä mitä kieltä puhut.

Painat kätesi hartioilleni. Kämmenesi ovat lämpimät ja sileät; sileät ollakseen miehen kämmenet. Vuoka varmaan halkeaa pian.

Sivelet käsivarsiani ja kuljetat sormiasi alas, kätesi kastuvat kun upotat ne viilenneeseen tiskiveteen. Tartut kapeisiin ranteisiini. Puristat niin että minun on pakko lopettaa naiselliset askareeni, vaikka pistän hanttiin. Puristan harjaa edelleen ja mietin, onnistuisinko kuitenkin kalauttamaan sinua sillä. Muodon vuoksi.

Painut kokonaan selkääni vasten. Kroppaasi verrattuna pieni kehoni litistyy etumuksesi ja keittiötason väliin. Housuni kastuvat edestä viimeistään nyt kokonaan. Tiskiroiskeista.

Huomaan hengittäväni pinnallisesti, vaikka vasta äsken pihisin kiukusta. Olet niin ärsyttävän lämmin.

Nostat lionneet, ryppyiset käteni vedestä sormesi sormieni lomassa. En jaksa taaskaan tapella. Vihaan sitä, kuinka joka kerta saat kiukkuni laantumaan, ennen kuin ehdin edes räjähtää kunnolla. Taas tunne valuu jalkojani pitkin lattiaan, tipahtelee pisaroina käsistämme altaaseen. Tilalle tulee jotain muuta. Hengität korvaani.

Tartut toisella kädelläsi käsivarteeni ja käännät minut ympäri. Vastustelen jälleen, mutta vain muodon vuoksi, sillä kaipaan jo niin kovasti syleilyysi. Sinäkin varmasti tiedät sen, sillä tunnet minut. Tiedät, kuinka helppoa lepyttelyni on. Sinulle.

Suljen silmäni, sillä minua hävettää. Häpeän omaa kiukutteluani, kuten lähes joka kerta kun suutun sinulle. Onnistut pelkällä rauhoittavalla läsnäolollasi ilmaisemaan, kuinka lapsellisesti käyttäydyn kun mökötän. Mutta vain silloin, kun suutun asioista, joille sinäkään et oikeastaan voi mitään. On sinussakin huonot puolesi.

Hengityksesi tuntuu kasvoillani lämpiminä, humalluttavina puhalluksina. Yritän pysyä tyynenä, vaikka keuhkoistasi nenänpäähäni hiipivä tuttu tuoksu saa pääni pyörälle. Niin käy aina. Sinun ei tarvitse kuin hengittää, ja olen jo sinun. Kuinka säälittävä olenkaan käsissäsi. Sinä tunnet minut liian hyvin.

Tiedän, että kasvosi ovat miltei kiinni omissani. Minun ei tarvitsisi nojautua kuin puoli senttiä eteenpäin, ja saisin huulesi omikseni. Mutta en halua. Tai haluan. Haluan että sinä teet sen. Joten vain odotan ja imen sinua keuhkoihini. Pelkään pökertyväni, sillä en ole enää kiinnostunut hapesta.

Nenäsi hipoo nenääni. Jos en olisi niin äärimmilleni jännittynyt odottamaan suudelmaasi, huvittuisin ajatuksesta eskimotervehdyksestä, mutta nyt minua ei naurata yhtään.

Huultesi ensimmäinen kosketus on niin kevyt, että pelkään sen katoavan ulottumattomiini. Haluaisin ahmia sinut suihini siinä hetkessä, mutta itseäni rääkäten vain odotan edelleen. Luotan sinuun. Et voi enää vetäytyä. Et sinä koskaan tee niin.

Kielesi piirtää kosteita vanoja raottuneiden huulteni ulko- ja sisäpinnan rajamaille, juuri siihen kohtaan, josta aistin kosketuksesi kiduttavan tarkasti. Kun tarjoat huulesi ulottuvilleni, painat ne suulleni, en pysty enää pidättelemään itseäni. Paine purkautuu ynähdyksenä jonnekin huultemme yhtymäkohtaan. Olen aina pitänyt tavasta, jolla minua suutelet. Sekoan siitä joka kerta kuin pikkutyttö.

Kun kätesi painuvat ensin selkääni ja hakevat sitten isännän elkein pakarani vahvaan otteeseensa, en enää pelkää tippaakaan menettäväni sinua ennen kuin voin sanoa saaneeni sinut kokonaan itselleni. Vedät vartaloni jäntevään syleilyysi ja keinutat minua itseäsi vasten. Etumuksesi olotila ei jätä epäilyksen varaa. Survon käteni väliimme ja hyväilen sinua ikävöineen otteella. Saisit olla useammin kotona iltaisin, piru vie.

Puserrat minut tiukemmin työtasoa vasten, kunnes nostat minut yhdellä määrätietoisella liikkeellä syliisi. Kiedon jalkani ympärillesi ja annan sinun kannatella koko kiemurtelevan, suudelmista kastuvan liitoksemme keittiöstä, olohuoneen poikki makuuhuoneeseen.

Istut sängyn laidalle minua yhä sylissäsi pidellen. Haron pörröistä päätäsi kun hamuat huulillasi kaartuvaa kaulaani, korvaani kosteudeksi tiivistyvä henkäyksesi saa minut värähtämään. Riisun paitani niin nopeasti, että naurahdat kiihkolleni. Painat taas kämmenesi pakaroilleni, liu’utat ne sieltä selkääni ja kiskot minut mukanasi.

Tiedän kyllä mitä sinä haluat: Sinä haluat maata selälläsi hämärässä leveällä vuoteella ja katsella, kuinka keinun sylissäsi alastomana silmät ummessa, kunnes hukutan kasvosi hiuksiini niin, että pystyt aistimaan vain tuntemuksina, kuinka kovasti lantioni voikaan sinusta pitää…

Älä kiirehdi, pidä minua hyvänä, on ollut niin ikävä… Kiepsahdan sylistäsi vierellesi, haen farkkujesi napit sormieni ulottuville ja avaan ne yksi kerrallaan. On minun vuoroni tyrskähtää tavalle, jolla neuleesi ja t-paitasi saavat kyytiä ja kohtaavat ilmalennon jälkeen jonkin huoneen nurkista. Napit avattuani saan käteeni lämmintä lihaa enkä turhaan teeskentele, ettenkö muka olisi kiinnostunut siitä. Poljet farkut ja sukat nilkkoihin, raskas vyönsolki kolahtaa lattiaan.

Leimaat leukaperiäni suudelmillasi. Korvakoru kilahtaa hampaisiisi ja aistimuksen voima saa minut tarraamaan kiinni kädessäni paisuvaan sykkeeseen yhä tiukemmin. Uikutan, kun kielesi kärki pyörähtää kiusallisen lähellä korvani herkkää suuta.

Ujutat kätesi lapojeni alle ja avaat rintaliivien hakaset yhdellä näppärällä liikkeellä; temppu, jota on täytynyt harjoitella ja joka on alusta asti tehnyt minuun vaikutuksen. Tämä kerta ei tee poikkeusta. Pujottaudun itse ulos vaatekappaleesta, enkä välitä mihin se päätyy.

Nuolet, näykit ja puhaltelet nännejäni. Sormesi tuntuvat lämpimiltä pyjamahousujeni läpi, kun sivelet reittäni ja sen sisäpintaa. Kuljetat kämmenesi säälimättömästi häpykumpuni yli ja takaisin, hyväilet taas reisiäni. Tiedät kyllä, että olen valmis suoriutumaan ulos lopuistakin vaatteistani.

Suutelet vatsaani, enkä voi kuin raastaa hiuksiasi ja anella sinua jatkamaan. Otteeni lipeää liukkaasta, kattoa uhmakkaasti tavoittelevasta aarteestani. Hämärään tottuneet silmäni tavoittavat kiduttavan näyn huojahtelevasta peniksestäsi. Sormesi sukeltavat housujeni kuminauhan alle ja vetävät ne alas, riisut hellästi myös sukat, vaikka varpaitani hiukan palelee viilessä makuuhuoneessa. Nenäsi piirtää taivettani pitkin, tunnen hengityksesi. Lantioni pyörii ja minun tekisi mieli litistää kasvosi itseäni vasten. Painan kynteni vahvoihin olkapäihisi ja kiskon sinut päälleni.

Ahmin huuliasi ja lopulta koko suusi seutua kuin pelkäisin sinun haihtuvan ilmaan minä hetkenä hyvänsä. Puristan reiteni tiukasti ympärillesi ja aistin kehosi lämmön syleilyssäni. Vartalosi on kookas, jäntevä ja vahva. Hyväilen selkäsi lihaksia. En vain voi saada kehostasi tarpeekseni.

Pusken lantiotani sinua vasten ja haen taas lihaasi käteeni. Tartut kuitenkin minua ranteista, viet käteni pääni yläpuolelle ja painat rystyseni lakanaa vasten. Kiusaat minut vähämielisyyden partaalle, tunnen sykkeesi häpyhuuliani vasten, lanteeni tuntuvat saaneen oman tahdon. Kun viimein työnnyt minuun, äärimmilleen supistuneiden, lämpimien lihasteni puristukseen, tunnen nautinnon aallon hukuttavan minut alleen. Tyytyväiset murahduksesi sekoittuvat ääntelyyni, jossa on vivahdus jotakin hyvin alkukantaista…

Selkäni taipuu notkolle, kun kehoni hakee täydellistä kulmaa liikkeitäsi vasten. Riuhdon käteni vapaiksi jo höllentyneestä otteestasi, vien sormeni hiustesi sekaan ja painan kasvosi kiinni omiini. Suunnaton rakkauden tunne valtaa minut. Miltei itken jo nyt. Älä ikinä lopeta…

Sinä jaksat harvoin jäädä hempeilemään kanssani. Joskus se surettaa minua, mutta useimmiten olen vain tyytyväinen: jumalaton kiihkosi vain kertoo, kuinka kovasti haluat minua. Enkä ihmettele. Me kaksi sovimme toisillemme ja toisiimme kamarin puolella kuin vasta viilattu moottorisahan terä uppoaa kuivaan puuhun.

Taivutat reiteni määrätietoisella otteella rintaani kohden. Olet työntö työnnöltä syvemmällä minussa, enkä oikein tiedä, voihkinko nautinnosta vai siitä pienestä kivusta, jonka saat aikaan jossain, missä en omin sormin ole koskaan edes käynyt. Uikutan vaatien sinua käsittelemään minua hieman hienotunteisemmin. Vastauksesi hiljentää minut. “Shhh…” Enkä minä halua, että pidättelet itseäsi nyt. Juuri tuohon piirteeseenhän sinussa aikanaan niin kovin kiinnyin. Et koskaan tee mitään puolittain. Painat sormesi herkimpään paikkaani ja niin olen helposti käsissäsi kuin pikkupojan narussa killuva jojo: ylös, alas, ympäri, kierros kierrokselta lisää vauhtia…

Olet ajan kuluessa oppinut tuntemaan minut kuin vakioasiakkaidesi metsät. Minun ei tarvitse anella sinua kääntämään itseäni ympäri iloni läikittämällä lakanalla, vaan teet sen miehisiä otteitasi edelleen kunnioittaen. Sivelet jo aavistuksen herkkää ihoani sormillasi saaden minut nyyhkimään, tarttumaan malttamattomasti komeaan peniksees ja puskemaan pyöreät pakarani suoraan syliisi. Armahdat minut, enkä usko, että joudut pakottamaan itseäsi sen tehdäksesi. Hymyilen tyynyyn voitonriemuisesti, sillä jo muutamien sekuntien tyhjyyden tunne on ehtinyt saada minut suunnattomasti kaipaamaan yhteen sulautumista kehosi kanssa. En useinkaan ole puhelias sängyssä, sillä säästän verbaliikkani aivan muihin tarkoituksiin, mutta kun kiristät tahtia ja pakotat selkäni notkolle, tunnen sellaista kitkaa, joka saa minut kiroilemaan perisuomalaiseen tyyliin ja sopertamaan kaiken päälle nimesi. Kohtaus sopisi romanttiseen taskuviihteeseen, mutta kevyt läimäyksesi pakarani poskella poistaa moiset kuvitelmat.

En tosiaankaan tarvitse sellaista käsittelyä kauan, sillä heti kun tartut minuun takaapäin, tunnen lähtölaskennan alkaneen. Nousen parempaan asentoon, painan sormeni juuri sinne minne ne haluan ja annan sinun ihailla vartaloani hämärässä. Kuljetat sormenpäitäsi lavoiltani kohti pakaroita ja jätät kätesi lepäämään alaselkääni. Painut minua vasten ja tunnen hengityksesi korvallani. Saat kaikesta kiemurtelustani huolimatta korvanlehteni hampaidesi väliin; huudan jo miltei suoraa huutoa.

Lähestyvä orgasmi saa vartaloni jännittymään äärimmilleen. Tunnen, kuinka paine kasvaa kuin alamäkeen pyörivä lumipallo. Sinulle lakanaan miltei liimautuva vartaloni ei tuota ongelmia, vaan elät mukana kuohussani kuin kunnollinen mies ainakin. Lopulta olen niin kuumissani, sydän hakkaa kuin pienellä eläimellä enkä muista hengittää, että luulen pian menettäväni tajuntani siihen käsiisi. En kuitenkaan pysty rauhoittamaan itseäni yhtään, sillä tunnen, että huippuni on muutaman sekunnin päässä. Tuntuu, kuin kaivautuisin joustinpatjan vietereiden väliin, kun työnnyt minuun herkeämättä, väsymättä, uskollisena uudelleen ja uudelleen, kunnes sormieni säälitämätön kosketus, kivestesi raskas heilahtelu jalkoväliäni vasten ja sisälläni kasvava lämpö yhdistyvät ja purkautuvat pitkään, nautinnolliseen orgasmiin. Puristun ympärillesi ja jokainen kehoni lihas värisee, nyyhkytän ja soperran jotain käsittämätöntä. Haen huuliasi heti kun pystyn liikahtamaan. Olen aivan täydellisesti sinun. Oma valtani on mennyttä.

Annat minun auliisti tuntea itsesi voipuneessa ruumiissani, kunnes irrottaudun hampaitani kiristellen, käännyn sinua kohti ja suutelen kiitollisena huuliasi. Kaikesta omasta voipuneisuudestani huolimatta minun ei ole vaikea ymmärtää, ettei sinun kiihkosi ole laantunut minnekään. Hyvällä miehellä on oltava hyvä nainen, eikä minun tarvitse muutenkaan houkutella itseäni tekemään sellaista, mitä sinulle seuraavaksi aion tehdä…

Tunnen yhä uhmakkaasti sykkivän lihasi reittäni vasten, kun tulen kiinni sinuun. Tiedän kyllä sinun tietävän, mitä tuleman pitää, sillä en koskaan ole jättänyt sinua huomiotta. Rakastan kasvojeni hautaamista syliisi aivan liikaa. Jopa niin paljon, että toisinaan mietin, pitäisikö minun osoittaa kiintymystäni oraaliseen rakasteluun kanssasi hieman vähemmän. Mitä mahtaakaan ajan kuluessa tehdä miehiselle itsetunnollesi se tosiseikka, etten malta pitää huuliani erossa sen ruumiillistumasta päivää pidempään…

Itsetietoinen hymy valaisee kasvosi, kun pusken sinut vuoteelle. Nojaat kyynärvarsiisi ja katselet minua ja jälkilöylyjen pehmentämää vartaloani. Ojennat toisen kätesi ja sivelet leukaani ja huulteni kaarta peukalollasi. Tunnen etusormessasi yhä oman makuni, kun nuolaisen sitä kevyesti sivellen samalla peniksesi pehmeää ihoa. Lopulta imen sormeasi niin, että poskeni painuvat lommoille. Haluat, että teen saman muillekin kehosi ulokkeille, ja viet sormesi niskahiusteni lomaan. En voi peitellä ilkikurista hymyäni. Ajatus, että pystyn takaamaan sinulle nautinnon, saa minut joka kerta yhtä villiksi halusta toteuttaa taitojani.

Olen yllättynyt, ettet ole tyydyttämisestäni huolimatta lähelläkään turtaa. Ääni, joka suustasi pääsee upottaessani sinut kokonaan nieluuni, ei jätä epäilyksen varaa. Kätesi painaa vaativasti takaraivossani ja lantiosi kohoaa suutani vasten. Olet niin syvällä kurkussani, että se tekee miltei kipeää. On meidän molempien ilo, ettei minulla juurikaan ole yökkimisrefleksiä…

En kuitenkaan halua päättää tätä niin pian, kuin sen varmasti voisin tehdä, jos saisit itse määrätä tyylilajin ja tahdin. Tartun ranteeseesi, irrotan kätesi hiuksistani ja painan sen päättäväisesti lakanaan. Olet kuuliainen ja olen siitä hyvin kiitollinen, sillä nautin tästä vähintään yhtä paljon kuin edellisestä kohtauksesta, jossa sinä toimit kapteenina.

Kuron hiukseni käteeni ja heitän ne toisen olkani yli, jotteivät ne päätyisi koko ajan suuhuni. Antaisin sinun mielihyvin auttaa ja pitää kiinni letistäni, mutta rakas, et taida juuri nyt pystyä siihen kiltisti. Sinun karvankasvusi minua ei puolestaan haittaa: hyvä hygieniasi ei ainakaan latista intoani säännölliseen hyvän emännän roolini toteuttamiseen.

Annan kieleni piirtää märkiä juovia ympäri komean peniksesi vartta. Hengitykseni osuessa sylkeni kastelemalle ihollesi tunnet jännittäviä väreilyjä, jotka saavat sinut huokaamaan. Keskityn punertavan terskasi rajapinnoille ja painan kielelläni sen jostain syystä niin kovin kiihottavaa reikää. Puristan siitä itselleni monta pisaraa kirkasta eliksiiriä, ja voihkin jo miltei itsekin: tuon kaiken näkeminen ja tunteminen saa kehossani aikaan efektin, jonka varjossa Feeniks-lintukin kalpenee.

En malta enää itsekään hienostella kauempaa. Kuin pääsisi nälkäisenä buffet-pöydän ääreen: ei mitään alkuruokia, ei turhaan monia eri aterimia, vaan suoraan vatsalleen jälkiruokapöytään. Yhtäkkiä haluan kaiken kerralla. Haluan sinut nyt heti.

Tartun lihasi varteen niin jämäkällä otteella, että et taatusti pääse karkuun. Tosin en epäile sinun haluavankaan sitä, mutta nyt tuntuu, että pienikin ilmarako välillämme on liikaa. Sylkeminen on aina tuntunut minusta jokseenkin pornografiselta eleeltä, mutta teen sen silti. Käteni liukuu ihollasi niin kevyesti; hengityksesi on sitäkin raskaampaa. Omalla kohdallani hapensaanti tuntuu jäävän vähemmälle, sillä olen kiinnostunut aivan muista asioista.

Katselen oman käteni liukumista varttasi pitkin. Näky on niin uskomattoman kiihottava, etten malta pitää huuliani erossa sinusta, vaan ujutan vielä suunikin leikkiin mukaan. Välillä minun on pakko päästää sinut irti huulteni puristuksesta, jotta käteni saisi riittävästi liikkumatilaa. Pian upotan sinut kuitenkin taas kokonaan nieluuni, painan lihasi poskeani vasten ja nieleksin sinua; oma, himoittu jälkiruokani.

Reisilihaksesi jännittyminen ihoani vasten ja pääsi taipuminen taakse kertoo, että sinulle alkaa riittää. Kämmenesi painuu raskaana päälaelleni ja painaa minua ahnaasti alaspäin, pakottaen terskasi jälleen syvälle nieluuni. Murahtelet ja pusket itseäsi suutani vasten, ja minä painan kynteni lanteisiisi: tästä ei ole enää paluuta.

Laukeat suuhuni sellaisella voimalla, että miltei pelästyn. Nautinnon äänesi ovat sellaiset, etten epäröi hetkeäkään, haluaisinko vetäytyä tilanteesta vai jäädä sittenkin kanssasi laskeutumaan alas hekuman huipulta. Valitsen jälkimmäisen. Nielen kiltisti sisuksiini sen arvokkaan osan sinusta, joka miltei valuu suupieliäni pitkin. Niin ei kuitenkaan käy, sillä haluan kaiken itselleni, ja olen aina pitänyt siitä, ettei sinulla ole mitään sitä vastaan.

Olen niin kiintynyt sinuun ja tuohon edessäni pikkuhiljaa asettuvaan ruumiinosaan, etten voi pitää kieleni kärkeä erossa siitä, vaikka tiedän, kuinka herkäksi tuollainen sinut tekee. Suutelen penistäsi kevyesti ja nuolen sen kärkeä vielä kuin varmistaakseni, ettei mitään varmasti mene hukkaan. Sinua naurattaa jo.

Tartut kiinni käsivarsiini ja vedät minut vatsasi päälle. Suutelet minua kuin autuaan tietämättömänä siitä, että olen juuri niellyt melkoisen annoksen oman ruumiisi eritettä, mikä toki kuulostaa pahemmalle kuin mitä todellisuudessa onkaan. Sinusta siinä ei ole mitään kamalaa, ja siitäkin minä pidän sinussa. Olet niin mutkaton.

Jään syliisi. Pihalla kaatuu puu, mutta me emme tiedä siitä mitään.

6 kommenttia viestissä: “Kuinka myrsky laannutetaan?”

  1. Hmm says:

    Aivan paras!!:)

  2. jasu says:

    Tosi hyvää kerrontaa joka tempaa mukaansa.Voisi olla tottakin joiltain osin

  3. Manna says:

    Kyllä kirjoittaja on nainen. Muuhun ei liene tarvetta ottaa kantaa.

  4. mävaan says:

    Minä en osaa/pysty/halua lukea näitä tekstejä, joissa käytetään toisen persoonan kerrontaa. Kun yritetään saada MINUT tuntemaan, mitä MINÄ teen. Ei toimi, ei sytytä. Ei tule fantasiaa.

  5. vamecum says:

    Muutamia mietteitä, eivät kovin arvokkaita, sillä arvioijana olen huono.

    Ensin. En ole aivan varma onko kirjoittaja nainen vai mies. Voit olla nainen, mutta voit olla kyllä mieskin, joka pyrit salaamaan sukupuolesi. Vaikuttaa minulla tulkintaan.

    Sitten. Hyvin kirjoitettua, varmasti ylioppilas hyvin äidinkielen arvosanoin. Ei oikeastaan huomauttamista mihinkään, hyvä tarina.

    Ja kuitenkaan ei vaan toimi. Sitoutumatonta sosialidemokratiaa. Särmää puuttuu. Sen ei tarvitse olla mitään ekstreemiä, vaan jotain jäin kaipaamaan.
    Ei mitään kotikatua vaan elämää, mitä ikinä se onkaan.

    Loppuun vielä. Olen huono arvioimaan. Huomenna olisin voinut kirjoittaa kaiken toisin. Jatka kirjoittamista. Totuutta ei ole.

    Neljä pinnaa viidestä annan tälle novellille.

    “Jään syliisi. Pihalla kaatuu puu, mutta me emme tiedä siitä mitään.”

    Loppu oli minusta tosi hieno, siitä jatkoa.

  6. mapidin says:

    Erinomaisen hyvin kirjoitettu. Harkittua tekstiä ja sujuvaa esitystä. Ei rivoudesta häivääkään. Kaikki yksityiskohdat siistiä siistimmin tuotu kaikkien tietoon.

    Pidin, mutta jokin kumminkin kaiveli. Olisikohan ollut se, että kirjoitus jotenkin toi toiminnan esiin toteamisen keinoin.

    Tämähän on vain oma mielipide, mutta erinomainen kertomus kumminkin.

Kommentoi

top