search
top

Vieraissa asuntovaunussa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (14 votes, average: 2.79 out of 5)
Loading...

Olemme mieheni kanssa karavaanareita. Matkustelemme ympäri Suomea pääosin kesäaikaan. Olemme näiden matkojen aikana tutustuneet erilaisiin ihmisiin ja erityisesti pariskuntiin, jotka harrastavat samaa. Osa heistä on tullut jopa läheisiksi ystäväksi. Yleensä emme kuitenkaan ole sopineet kenenkään kanssa matkaa yhdessä, vaan tapaaminen on tapahtunut yllätyksellisesti, milloin missäkin.

Vuosien saatossa eräs pariskunta on tullut läheisemmäksi kuin muut. Olen kokenut, että erityisesti tämä naishenkilö viihtyy mieheni seurassa hyvin. En ole asian antanut häiritä itseäni, sillä hänen miehensä on vastaavasti ollut minulle mukavaa juttuseuraa.

Eräällä reissulla tapasimme tämän kyseisen pariskunnan karavaanarialueella ihan sattumalta. Vietimme iltaa yhdessä perinteisellä tavalla, istuskellen ja jutellen. Juttua ja naurua riitti. Seuraavana aamuna mieshenkilö, Markku, lähti lähiseudulla olevaan markettiin täyttämään vaunun perustarpeita. Hänen puolisonsa, Tiina, tuli aamusella koputtelemaan vaunun ovea ja pyytämään miestäni hänen vaunulle, sillä jääkaapista valui vesi lattialle. Mieheni oli juonut edellisenä iltana tavallista enemmän ja olo sekä näky oli sen mukainen. Siitä huolimatta hän lupautui avuksi Tiinalle ja poistuikin vaunustamme pikapuolin apuun.

Jäin makaamaan vaunuun, mutta jokin kuudes vaisto herätteli minua epäilemään Tiinan avunpyyntöä. Laitoin epäilyn ensin oman mielikuvitukseni syyksi ja jopa kiihotuin kuvitellusta näystä, Tiina ja mieheni naimassa krapulapanoaan pois. Ajatus siitä häiritsi ja samalla kiihotti minua koko ajan enemmän ja enemmän. Nousin sängystä ja puin kevyen kesämekon ylleni. Päätin lähteä alueella olevaan suihkuun sillä välin, kun mieheni selvitti Tiinan jääkaapissa olevaa vikaa.

Kävelin karavaanarialueella kaikessa hiljaisuudessa. Ihmiset nukkuivat pääosin vielä. Liikenteessä ei näkynyt muita. Markun auto oli poissa, totesin. Kävelin suihkuille aivan Tiinan ja Markun vaunun ohitse, joten päätin salaisesti vilkaista ikkunasta jääkaapin korjausoperaatiota. Siellä mieheni touhusi jääkaapin kimpussa ja Tiina makoili läheisyydessä olevalla sängyllä. Jäin salaa seuraamaan pienestä verhon raosta heidän touhujaan ja kommunikaatiotaan hetkeksi.

Olin vakuuttunut Tiinan ongelmasta ja päätin jatkaa matkaani suihkuille. Vilkaisin vielä kerran ikkunasta sisään, ja näin kuinka Tiina ojensi miehelleni dildon ja puhui jotakin. Siis mitä näinkään? Siirsin paikkaani siihen ikkunaan, josta näin heidät paremmin ja ehkä kuulisin heidän keskusteluaankin jonkin verran. Onnekseni kyseinen ikkuna oli hieman auki.

Tiina pyysi miestäni samalla katsomaan dildoaan, joka oli rikki. Mieheni katsoin häntä hämmästyneen näköisenä, mutta otti dildon käteensä ja alkoi jääkaapin korjauksen lomassa tarkastella myös sitä. Hän kysyi: “onko pattereita lisää?” Tiina osoitti missä pattereita on ja mieheni vaihtoi dildoon uudet sellaiset. Sen tehtyään hän ojensi dildon takaisin Tiinalle, joka asettautui sänkyyn makuuasentoon työntäen dildon peiton alle.

Mieheni jatkoi jääkaapin kimpussa yrittäen olla huomioimatta Tiinan touhuja vieressä. Mielenkiintoista ajattelin. Mihinkähän tämä johtaa ja onko se Tiinan näkökulmasta tarkoituksellista vikottelua. En voinut jatkaa suihkuun, vaan minun oli jäätävä katsomaan mitä tuleman pitää. Kuulin kuinka dildo surisi Tiinan haarojen välissä ja mieheni yritti pieni puna poskilla keskittyä jääkaappiin vilkaisematta taakseen Tiinan touhuja.

Yhtäkkiä Tiina asettautui sängyssä kontilleen, paljas perse miestäni kohti ja pyytäen: “Voitko ihan vähän työntää tätä dildo mun sisään takaapäin, sillä haluan varmistua, että se toimii kunnolla?” Mieheni katsoi edessä olevaa näkyä empien ja totesi, että “miehesi tulee hetken päästä ostoksilta, joten voinet tarkistaa sen hänen kanssaan”. Olin järkyttynyt Tiinan käytöksestä ja mieleni teki ampaista vaunun ovi auki. Osoittaa Tiinalle kuinka ruokoton houkuttelija hän oli. Jokin sisälläni kuitenkin esti tekemästä sen. Olin samalla hyvin kiihottunut siitä ajatuksesta, että mieheni lankeaa tuohon toiveeseen ja täyttää sen.

Näin kävi. Hän hetken emmittyään otti dildosta kiinni, asetti sen Tiinan vitulle takaapäin ja alkoi työnnellä sisään. Tiina nautti saamastaan ja alkoi pyöritellä persustaan konttausasennosta. Mumisi samalla jotain, jota en tavoittanut vaunun ulkopuolelle. Mieheni työnteli dildoa hitaasti sisään ja katseli samalla hyvin avoimesti edessä olevaa näkyä.

Pahus, ajattelin. Tämähän voi johtaa vaikka mihinkä. Kiero ämmä ja minun lankeavainen mieheni. Toivoin, ettei kukaan alueen ihmisistä heräisi, sillä olin erikoinen näky pyyhkeineni vaununikkunan takana. Halusin katsoa mihin tämä johtaa ja ottaa mieheni kiinni rysän päältä. Pelkäsin, että Markku tulee ostoksilta ja samalla toivoin, että hän tulisi.

Mieleeni välähti idea. Soitan Markulle ja pyydän häntä tulemaan vaunulle ilman autoa niin pian kuin mahdollista. Tein sen. Markku ihmetteli, mikä oli hätänä, mutta pyysin hänen tekemään sen ja sanoin kertovani sitten paikan päällä. Seurasin edelleen ikkunanverhon raosta sisällä olevien touhuja. Dildo upposi edelleen sisään ja ulos. Tiina pyysi samalla miestäni työntämään kieltään persereikään ja kuinka ollakaan, hän teki se ihan estoitta. Huh, mikä näky. Tuntui, että sisällä oleva kiima alkoi tuoksua jo ulkonakin. Miehelläni oli vielä housut jalassa, mutta havaitsin niiden sisällä roimaa pullotusta.

Markku saapui alueelle kävellen. Kerroin hänelle nopeasti mitä vaunun sisällä tapahtuu ja mistä kaikki sai alkunsa. Hän reagoi asiaan todella vihaisesti ja minulla oli täysi työ estellä hänen sisäänpääsyä vaunuun. Ehdotin Markulle, että katsotaan tässä hetken mihin tilanne vie ja jos siellä aletaan oikein naimaan, mennään sisään. Mieleeni välähti myös ajatus, että voisimmeko kostaa heille asian jotenkin ja toin sen esiin myös Markulle. Kysyin Markulta, että voisiko hän suostua omaan fantasiaani. Haluaisin nähdä ja kokea kuinka mieheni saisi kovaa kyrpää persereikäänsä samalla kun hän nai vierasta naista. Markun mielestä idea oli aluksi ihan hullu. Hetken mietittyään hän sanoi kokevansa suurta iloa siitä, että mieheni joutuisi kokemaan sen hänen puolisonsa naimisesta.

Hivelin Markun löysää kyrpää kädelläni seistessämme vaunun ulkopuolella ja katsoessamme sisällä olevaa dildoleikkiä. Tilanne siellä oli edelleen samankaltainen. Mieheni nuoleskeli huolella edessä avautuvaa vittua ja persereikää. Tiina kieppui huohottaen hänen edessään. Pakotin Markun katsomaan sitä ja puhelin hänelle tuhmia visioita tulevasta. Menin polvilleni Markun eteen ja otin hänen kyrpäänsä suuhuni hellästi. Pyörittelin terskan päässä kieltäni ja onnekseni se alkoi kovettua. Kiimatippoja valui suuhuni.

Minua jännitti ja kiihotti tämä tilanne. Samalla se suututti suunnattomasti. Katselimme tilannetta vaunun sisälle aika ajoin. Pyysin Markkua tunnustelemaan omaa kiimaista vittuani sormellaan ja sen tehtyään hän anoi vaunuun sisälle pääsyä. Odotimme vielä sopivaa hetkeä siihen ja se tulikin pian, sillä mieheni alkoi laskea housujaan… ja näin kuinka sieltä pullistui ulos aivan sinipunaiseksi turvonnut kyrpä. Hän oli siis menettänyt hallinnan ja meinaa tehdä nyt jotain sopimatonta. Pyysin Markkua katsomaan myös. Kerroin hänelle, että meidän on parasta mennä sisään ennen kuin tuo uppoaa sisään edessä olevaan vittuun tai persereikään.

Tiedän, kuinka mieheni osaa olla kiusoitteleva. Hän kostutteli kyrvänpäätä vitun aukolla ja ilmeisesti yritti harkita, onko hänellä lupaa työntää sitä sisään. Samaan aikaan hän runkkasi kyrpäänsä sen varresta käsillään. Voi Luoja, mikä näky. En kestänyt enempää. Nyt häntä ja Tiinaa pitää rangaista heidän kiimaisista touhuistaan. Menimme Markun kanssa vaununovesta sisään.

Mieheni katsoi taakseen pelästyen näkemäänsä. Hänen kyrpänsä oli juuri Tiinan vitun aukolla menossa sisään. Hänen kiimansa oli kuitenkin yltynyt jo hallitsemattomaan tilaan tai meidän tulomme laukaisi sen siihen, että kaikesta huolimatta hän katsoi meitä hyvin ironisesti silmiin ja työntyi hitaasti edessään olevaan vittuun. Voi sitä ääntä ja naimista, jota tämä miesurokseni synnillisesti toteutti. Myös Tiina huusi edessä kiimasta ja kivusta.

Nuolin mieheni persereikää samanaikaisesti kielelläni ja työnsin sinne pari sormeani. Pyysin hänen katsomaan, mitä oli tekemässä ja nauttimaan näkemästään. Levitin Tiinan pakaroita käsilläni, niin että vittu aukesi edessä huolella. Mieheni katsoi tuota näkyä häpeämättömästi. Yritti kuitenkin muka olla häveliään näköinen minua katsoessaan. Pakotin hänet vastaamaan kysymyksiini samalla: “Nautitko sinä?” ja “Panettaako sinua?”. Hän vastasi molempiin reilusti kyllä, joka sai minut hulluun kiimaan.

Mieheni kädet oli Tiinan lanteilla ja hänen työntönsä olivat rajuja. Lämmiteltyäni hänen persereiän, käskin Markkua työntämään kovan kyrpänsä sisään. Ja sen Markku vihapanona teki. Naimisen ketju oli valmis. Nautin näkemästäni ja kuulemastani. Mieheni vilkuili minua katseenaan… et voi olla tosissas. Asettauduin ketjun alimmaiseksi Tiinan alapuolelle, nuolemaan hänen klitoristaan ja puristelemaan hänen rintojaan.

2 kommenttia viestissä: “Vieraissa asuntovaunussa”

  1. Alphonse says:

    Loppu oli tehty kiiressä ja jäi keskeneräiseksi. Alku oli selvästi harkitummin kirjoitettu.

  2. nussuttaja says:

    iha hyvä. Aika jännä. Hahmot jåi etäisiksi

Kommentoi

top