search
top

Pikkukylän kesäheinä ja lapsuuden ihastus

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 3.72 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tarina voi vaikuttaa pitkältä. Mutta kun pääset vauhtiin.. Lupaan että on vaikea lopetta.. :) Nautinnollisia hetkiä !

Seisoin ihmisjoukon seassa rautatieasemalla. Juna saapui laiturille kolme, tämä ei kuitenkaan ollut junani. Ihmismassa rynnisti kohti avautuvia ovia junan kyljissä. Pian olinkin laiturilla yksin muutaman rähjäisen ja sammuneen juopon kanssa. Ympärillä oli hiljentynyt. Ei kuulunut enää ihmisten iloisia ääniä. Ne äänet joita kuulin, olivat sateen hiljainen ropina sekä juopon kuorsaus.
“Ihastuttavaa” Ajattelin itsekseni. Sivistynyt nuori kaupunkilaisnainen keskellä ei mitään, yksin ränsistyneellä rautatieasemalla. Oli tämä kuitenkin lapsuudenseutuani. Olin kaksi kesäistä viikkoa ollut tapaamassa perhettäni sekä vanhoja ystäviä, joita olin taakseni jättänyt lähdettyäni opiskelemaan lakia ulkomaille. Mieleni oli rento, hermoloma kiireellisen elämäni keskellä teki hyvää. Kuten äiti sanoi: “Ei kauniin nuoren naisen kuulu näännyttää itseään loppuun!”. Mutta olin sen päättänyt, minä kaksikymmentä vuotias kunnianhimoinen ja tempperamenttinen neiti aioin tähdätä menestyväksi asianajaksi. “Missi tai mallihan sinusta pitäisi tulla!” – Tämän olin kuullut jo liian monen suusta. Myönsi olevani upea. Pitkäsäärinen, hoikka ja kauniskasvoinen.

Ajatukseni törmäsivät kuin seinään, tunsin jonkun katsovan minua. Jähmetyin ja tunsin viileän puhalluksen niskassani. Käännyin äkkiä ympäri ja peräännyin, olin valmis huutamaan apua juopoilta vaikkei se mitään olisikaan hyödyttänyt. Varjossa seisova mies tuli askeleen lähemmäs ja auringonvalo paljasti hänet. Katsoimme pitkään toisiamme. Tämä pitkä, lihaksikas, hoikka ja komea mies katsoi minua lempeästi tulisilla silmillään hymyillen. Päässäni raksutti, kuka tämä oli, mistä hän tunsi minut. Hän ymmärsi hiljaisuudestani ja kysyvästä ilmeestäni häntä tunnistanut. Sitten hän iski silmää. Valtava hymy levisi kasvoilleni. Mikael, nuoruuden ihastus ja säätö. Siinä hän seisoi edessäni, komeampana kuin koskaan. Aina hän oli kylän kuolatuin poika ollut. Nyt hänestä oli tullut mies. Hän oli upea, ja nyt hän oli siinä. Hän rikkoi hiljaisuuden tervehtimällä hiljaa ja hymyilemällä. Pudistin hämmennyksissäni päätäni ja hyökkäsin hänen kaulaansa. Hermolomallani en kertaakaan ollut häneen törmännyt, se oli suuri ihme näin pienessä paikassa. Seksikäs, lyhyt parransänki koski poskeani ja värähdin. Oliko minulla sittenkin vielä tunteita tätä upeaa olentoa kohtaan. Sydämiä särkevällä äänellään hän kertoi kuinka ihana minua oli nähdä ja pyysi minua kahville. Suostuin, tiesin että junani oli tulossa, mutta tulisihan niitä aina lisää. Kävelimme rautatieasemalta vähän matkaa. Kiiltävä moottoripyörä seisoi hiljaa heinäpellon vieressä. Kypäränsä hän ojensi minulle ja istui pyärän päälle. Puin kypärän ja sulavasti nousin minäkin kyytin. Otin moottoripyörästä kiinni, Mikael kuitenkin siirsi käteni itsensä ymppärille. Nojauduin hänen vaaleaan T-paitaansa ja hän tuoksui ihanalta. Suljin silmäni ja näin nuoruuteen. Kiihkeät suudelmat pellolla, hieman pidemmällekkin joskus päästiin heinäladossa.

Pian istuimmekin jos tutun pikkukahvilan terassilla kahvikupposien ääressä. Rento ja tulinen Mikael hivutti tuoliaan lähemmäs minua. Juttelimme niitä näitä ja aika tuntui lentävän siivillä kun tuijotin noihin ihaniin ruskeisiin silmiin. Hänen lyhyt tukkansa oli juuri sellainen mitä mieheltä kaipasin. Tuntui kuin olisimme olleet taas ne samat teinit jotka pyöräilivät uimarannalle ja makasivat kahdestaan laiturilla käsi kädessä kuunnellen tuulta ja sirkkojen siritystä. En tiedä miksi teidemme piti erota. Mutta nyt olimme tässä. Hän tuli vielä lähemmäs minua. Nojautui pöytään ja kohti minua. Purin hiljaa huultani, tuo oli tuttu liike monilta miehiltä. Hän kuitenkin nojautui korvalleni ja kuiskasi. Hän kysyi jotakin enkä oikein saanut selvää mitä, nyökkäsin kuitenkin hämmentyneenä. Mutta se selvisi varsin pian mitä hän oli sanonut. Hänen miesmäisen karheat huulensa olivat huulillani. Hengitin syvään ja hän suuteli minua, hän suuteli pitkään ja täydellisesti. Kieltemme liikkeet sopivat yhteen. Hän laittoi kätensä varovasti reidelleni, odottaen kieltäisinkö sen. Kaikki tuntui kuitenkin leijuvan ja en pystynyt kieltämään. En varmaan olisi halunnutkaan kieltää. Käsi liukui reidelläni sulavasti. Se nousi kokoajan ylemmäs suudelman jatkuessa. Käsi oli lyhyen kesämekkoni sisällä. Käsi hieroi herkästi reisiäni ja odotin hänen jatkavan. Alapäässäni värähti. Kehoni hieman liikahti ja Mikael lopetti heti pelästyen. Hän irrotti huulensa huulistani ja menin hieman hänen päänsä mukana kun hän veti sen pois. Miksi hän lopetti. Mikael katsoi minua ja kysyi oliko kaikki kunnossa. Hymyillen nyökkäsin ja yritin suudella uudestaan. Mikael kuitenki nousi seisomaan ja nosti minutkin kädestäni ylös. Hän nyökkäsi vanhalle baarimikolle joka meille oli myyynyt jäätelö lapsena. Baarimikko iski silmää ja nyökkäsi tämäkin. Ihmettelin hieman. Mikael veti minua kädestä kohti moottoripyörää. Nousimme taas pyörän selkään.

Pienen ajomatkan jälkeen löysimme itsemme ladolta, ympärillä ei ollut taloja. Tuuli liikutti viljapeltoja ja Mikael ohjasi minut ladon ovesta sisään. Valoa tuli hauraiden seinien välistä ja avonaisesta ovesta. Ihmettelenin hetken ja ajatuksiini tulvi villeimmät. Mikael tuli taakseni kun katselin ympärilleni. Hänen kätensä liikkuivat eteeni vatsalleni ja hän suuteli niskaani. Nostin käteni taaksepäin ja sivelin hänen hiuksiaan. Hän nosti kätensä ja liikutti sitä hitaasti kättäni pitkin, kainalon kautta kylkeeni. Suudellen niskaani. Mieleeni tuli Baby ja Johnny kuumasta tanssista ja mminua hymyilytti. Hän alkoi vetää pikkuisen kesämekkoni olkainta alas. Niin hän teki toisellekkin olkaimelle. Hän veti mekkoni alas ja astuin pois mekostani. Rintaliivejä en tänä kesäisenä päivänä ollut laittanu kesämekon alle. Kuulin kun hän naurahti hieman onnesta ja suljin silmäni. Hän suuteli selkääni alhaalta ylös kun hän oli alushousujeni kohdalla hän käänsi minut ympäri. Tämä poika oli nuoruudessa ollut ujo. Ujous ja estot olivat kadonneet täysin. Hän suuteli vatsaani ja otti valkoisilla hampaillaan kiinni pitsisten aluhousujeni reunasta. Olin valinnut onneksi seksikkäät alushousut. Hän alkoi vetää pikkuhousuja alas auttaen parilla sormella. Hän suuteli ohimennen myös alapäätäni matkalla kuljettaessaan pikkuhousujani. Kohta seisoin siinä, alasti puisessa ladossa josta oli tämän kaltaisia muistoja nuoruudestakin. Ne vain eivät ollet ollut näin kuumia ja romanttisia hetkiä. Hän nousi seisomaan ja katsoi vartaloani ihaillen. Hän suuteli minua taas. Nyt hän kävi läpi kaulan sekä rintakehänkin. Aloin nostamaan hänen valkoista T-paitaansa ja pian hän seisoi lihaksikkaana ilman paitaa edessäni. Vaaleat hieman kuluneet farkut toivat ihanaa kontrastia ruskettuneeseen ihoon. Laskeuduin kyykkyyn hänen eteensä. Avasin farkkujen vyön, napin ja vetoketjun hitaasti. Vedin farkkuja alaspäin ja boksereista pullottikin lupaavan näköinen kalu. Farkut olivat poissa. Halusin poistaa lopunkin kankaan välistämme. Vedin boksereita kiusoittelevan hiljaa alas. Kalu ponnahti ulos. Seisokki oli oikein lupaava ja terska pullotti ihanana. Huokaisin syvään. Otin hellästi kiinni peniksestä ja vedin esinahkaa kohti hänen kehoaan. Näin syntyi hidas runkkausliike. Mikael sulki silmänsä ja näin miten hän nautti. Annoin suukon terskalle ja nuolaisin myös sen ympärystää. Hitaasi aloin työntää päätäni eteenpäin ja mahtavan kokoinen kalu liikkui sulavasti suussani. Nuolin ja suutelin tätä ihanuutta. Mikael oli ottanut hellästi hiuksistani ja päästäni kiinni. Vedin kieltäni kalun alla kiveksistä kohti kärkeä. Otin kivekset käteeni ja puristelin ja hieroin niitä hellästi. Mikael hieman värähti ja vetäytyi taaksepäin. Purin huultani ja jouduin eroamaan märästä kalusta. Mikael nosti minut seisomaan ja hymyili. Hän nosti minut lihaksikkailla käsillä syliinsä ja tunsin kuinka terksa hieroi karvatonta ja kosteaa pilluani. Halusin kalun sisääni ja odotin Mikaelin laskevan minua hieman alaspäin, että saisin tuon upeuden itseeni. Mikael kuitenkin otti muutaman askeleen ja laski minut heinäpaalien keskelle heinäkasaan makaamaan.

Heinät kutittelivat selkääni kun lepäsin hieman hämmentyneenä siinä. Mikael laskeutui päälleni ja otti käteensopivat rintani kämmeniinsä. Hän hieroi ja puristeli niitä. Samalla hän suuteli minun kaulaani ja leukaani. Hän irrotti kätensä toisesta rinnastai ja vei suudelmiaan alaspäin. Hänen huulensa olivat punaisena ja kovana törröttävällä nännilläni. Hän otti sen suuhunsa, nuoli, suuteli ja näykki nänniäni hellästi. Toisellä kädellä hän puristeli toista rintaani. Nyt hänen kätensä alkoi vaeltaa alaspäin vatsani yli. Niin myös suudelmat. Käsi saavutti pyhimpäni ja hän veti sormen todella kosteiden häpyhuulien välistä hidastaen hieman klitoriksen kohdalla. Se sai kehoni ja alapääni värähtämään nautinnosta. Hengitykset olivat tiheytyneet ja molemmat olivat hieman hikisiä. Mikael laski päänsä jalkojeni väliin ja suuteli ensin häpykukkulaa. Hän avasi sormillaan häpyhuuliani ja työnsi kielensä pilluuni. Hän nuoli ylhäältä alas. Aina välilihasta asti ylös melkein ulos asti. Hän hieroi klitoristani kielellään mikä sai minut vääntelehtimään. Otin hänen takaraivostaan hellästi kiinni ja hän tunki kielensä niin syvälle minuun kuin vain sai. Hänen nenänsä hyväili klitoristani kun kieli teki kiihkeää liikettä sisälläni. Otin nyrkeilläni heinistä kiinni ja selkäni meni kaarelle. Hengitin syvään ja hengityksen seassa oli nautinnon inahduksia ja pieniä kiljahduksen tapaisiakin. Mikael teki kielellään nopeaa liikettä klitoriksellani. Hän töynsi sormen, toisenkin sisääni ja pyöritti sormiaan siellä. Kieli teki jo todella nopeaa liikettä ja hänen toinen kätensä oli rinnallani ja puristeli nänniäni. Kehoni värähteli orgasmin kourissa ja kurkustani pääsi kiljahduksia. Orgasmi oli voimakas. Värähtelin ja pilluni supisteli. Mikael jatkoi kielensä liikettä ja orgasmi jatkui ja jatkui. Pian kiljaisin oikein kunnolla nautinnosta ja kielin liike alapäässäni loppui. Nesteeni oikein purskahtivat Mikaelin päälle.

Hän hymyili nautinnosta ja minä makasin hengästyneenä heinien keskellä alapää varmaan märenpänä kuin koskaan. Hänkin halusi kunnon nautinnon ja nousi vatsani päälle polvet molemmin puolin minua. Hän otti kiinni kalustaan ja alkoi runkata. Siinä katselin kiihotukseni taas noustessa kun täydellinen mies päälläni runkkasi. Otin kiinni hänen kiveksistään, puristelin ja hieroin. Hän puri hampaansa yhteen ja hänen kätensä liike kiihtyi. Hän otti toisella kädellään rinnastani kiinni ja runkkasi. Näin hänen ilmeestän että pian tulee ja hieroin kiveksiä vielä enemmän. Hän hengitti syvään ja inahti nautinnosta. Komein mies johon koskaan olen törmännyt runkkasi silmät kiinni äännähdellen nautinnosta. Pian hän purkautui. Hän ohjasi lastinsa kasvoilleni ja rinnoilleni. Joille hieroin sen. Nostin päätäni ja sain kalun taas suuhuni. Nuolin ja imin viimeisimmätkin pisarat hänen kalustaan. Sitten hän tuli viereeni makaamaan. Olin jo täysin valmis toimintaan. Halusin jotain kovaa sisääni. Niin oli Mikaelkin, ja hän halusi antaa sitä kovaa mitä halusin. Tällä kertaa minä tein aloitteen ja nousin Mikaelin päälle. Mikael ihmetteli hetken hymyillen ja hänen silmiinsä syttyi taas se palo jota niissä rakastin. Hän otti lanteistani kiinni. Vedin alapäätäni hänen rintansa kohdalta alas. Kalu oli kiinni minussa mutten ottanut sitä vielä sisään. Suutelin Mikaelin rintakehää ja vatsalihaksia. Nostin itseäni hieman ylöspäin ja Mikael ohjasi kovan kalunsa häpyhuulieni väliin. Hän odottin kiihottuneena minun laskeutuvan hänen kovaan kaluunsa. Kiusoittelin häntä ja tein lantiollani pyörivää liikettä penis hieroen märkiä häpyhuuliani laskeuduin todella hiljaa sentti sentiltä alaspäin. Näin kuinka hän kärsi sain hänet rukoilemaan minulta laskeutumista kokonaan. Nousin taas vähän ja hänen hengityksenä kiihtyi. Hän otti lanteiltani kiinni ja työnsi minua alaspäin. Silti sain hänet sisääni hitaasti ja molemmat olimme kovin kiihottuneita jo tästä hitaasta kiusoittelusta. Aloin tehdä sulavaa liikettä kehollani ja lanteillani. Otin hänen rintakehästään tukea käsilläni ja aloitin kiihkeän ratsastuksen. Hän liikutti lanteitaan ja tiukkaa takapuoltaan ratsastukseni tahdissa. Hän nautti, minä nautin. Kiivas hengtiys ja nautinnon äänet täyttivät ladon. Märkä litinä sai alapäästäni sai Mikaelin tärähtämään. Olihan se minustakin kiihottavaa.

Mikaelilta oli taas tulossa joten nousin pois. Halusin muutakin kun ratsastusta. Mikael katsoi minua hieman hämmentyynenä ja menin hymyillen konttausasentoon. Mikael ymmärsi heti ja nousi polvilleni taakseni. Hän työntyi pilluuni takaapäin ja aloitti työnnöt viettelevän hitaasti ja sen jälkeen alkoi työnnellä rajusti. Terävät oljet raapivat polviani ja kämmeniäni. Mikael otti lanteistani kiinni ja pyöritteli minua hieman itseään vasten. Sitten hän irrottautui taas. Ja hämmennyin hieman kun hän veti sormensa häpyhuulieni välistä taaksepäin. Hän haki ilmeisesti kosteutta koska hän hieroi nesteitäni peräaukolleni. Vaikka olihan se muutenkin jo ihan kostea. Pelästyin hieman ja ajattelin että toivottavasti tämä ei pilaa kaikkea. Hänen kalunsa oli jo kostea. Hän kysyi kuitenkin kohteliiasti sopiiko tämä. Nyökkäsin hiljaa ja yritin lihaksillani rentouttaa itseäni että sisälle meno olisi helpompaa. Minua epäilytti hieman koska hänen kalunsa ei ollut kaikkein pienimmästä päästä. Hän sai sen kuitenki työnnettyä pitkälle. Se tuntui ensin hieman epämukavalta. Mutta sitten se alkoikin tuntu ihmeelliseltä. Hän töynteli hetken rauhallisesti. Sitten alkoi taas kunnon ryskytys. Yllättävän kauan prinssini kesti. Hän oli kenties treenannut kestävyyttä. Minä en kyllä kestäisi enää kauaa. Mikael ilmeisesti luki ajatukseni koska hän käänsi minut ympäri hän työnsi sulavasti kalunsa taas pilluuni. Nosti jalkani harteillensa ja työnteli todella nopeasti. Vääntelehdin nautinnosta. Pillu supisteli kalun ympräillä ja Mikael ei kestänyt enää. Hän teki muutaman syvän työnnön ja työnsi kalunsa niin pitkälle minuun kun vain sen sai. Kiljuin nautinnosta ja Mikael purkautui perukoilleni. Hän työnsi vielä pari kertaa ja sen jälkeen tuli makaamaan viereeni. Siinä makasimme, lapsuuden ihastukset vierekkäin hengästyneinä. Mikaelin kalu kiilteli molempien nesteistä. Pillustani valui spermaa. Nautinnosta turtina jäimme siihen hetkeksi. Kaikki oli ihmeellistä. Mikael työnsi kätensä vielä alapäähäni. Otti sormeensa kiimaa ja hieroi sen huulilleni. Ehkä tästä pikkukaupungista ei jäisikään niin paha maku suuhun..

Yksi kommentti viestissä: “Pikkukylän kesäheinä ja lapsuuden ihastus”

  1. MasterJonathan says:

    Toimivaa heinälatoromantiikkaa. Kuvailu ihan kelpoa ja miellyttävää. Mukava oli lukea. Mutta pitkähän tämä ei ollut 😉 Asetelmasta saisi enemmänkin irti. Ja jotakin puuttui kirjoittelusta. Jonkinlainen rutiini tai vastaava.

Kommentoi

top