search
top

syksyn satoa 4

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (37 votes, average: 3.59 out of 5)
Loading...

Anteeksi pyyntö ja varoitus. Ei seksiä. Jotenkin tarina vain kuljettaa enkä osaa kuin kulkea. Ymmärrättehän ystävät.

”Nyt, nyt, apua” huusin silkkaa nautintoa ja purkauduin kuin en koskaan ennen. Suoraan syvälle nuoren neidon samettiseen suuhun, samalla kun toinen nuori suu nuoli pallejani. Ja kolmas nuori suu suuteli nautinnosta väreileviä huuliani. Taivas, taivas…”

En enää muista miten, mutta jollain tavoin pääsimme pois saunalta. Ilta pimeni, tai oikeastaan ei. Valon määrä pikemminkin lisääntyi. Kirkas kuu kuumotti ja häikäisevä tähtitaivas oli jossain yllämme. Sellaista et ikinä näe kaupungissa. Pakkanen kiristyi ja jäät pitivät ikiaikaista ääntään. Niin ne olivat äännelleet jo ennen meitä. Niin ne tulisivat ääntelemään myös meidän jälkeemme. Eivätkä ne koskaan kyselisi, mitä mieltä olette. Tai pyytelisi anteeksi, että olimme niin heikot ja melkein hukutimme te. Eivät moralisoisi sitä, mitä saaressa tapahtui. Niin se vain menee.

Varmaan jo avannossammekin oli jo jääkansi. En kaivannut sinne. Viimeisen sekasortoisen seksikohtauksen päätteeksi olimme pesseet toisiamme. Seksistisesti kyllä, mutta myös jotenkin toverillisesti. Kammoan sitä sanaa. Jonkun mielestä näky olisi voinut olla jostain 1900-luvun alun suomalaisesta maalauksesta, kun huuhtelimme ja pesimme viimeisillä lämpimillä vesillä toisemme savun ja koivun tuoksuisessa saunassa kuun valossa. Oli lämmin. Minä pesin ja minua pestiin. Mikä tunne antaa käden lipua saippuan ja hien liukastamaa teinitytön vartaloa, hienovaraisesti ja törkeästi. Neidot eivät väistelleet. Pesivät myös toisiaan. Kylkeä, selkää, pyllyä. Vatsaa, varovaisia nuoria rintoja. Annoin käteni pyyhkäistä aavistuksenomaisesti pieniä teinitytön pilluja. Olin tyydytetty, muttako vain hetkeksi?

Neidit eivät jääneet tippaakaan jälkeen. Insinöörimiehen isoa aikamiehen kehoa pitkin vaelsivat neitojen nälkäiset kädet. Saippuan liukkaat pienet kämmenet vaelsivat tutkivina pitkin kehoani. Saippuoidessaan neitojen kropat painautuivat minuun. Törröttäviä teinitissejä kuun valaisemassa saunassa vasten ison insinöörin kroppaa. Sammaleenpehmeästi pyllyäni vasten painautuvia kapeita lantiota. Muutama samettinen, ah niin silkkinen, ettei sanotuksi saa. Muutamaa pimppikarvaa hieraistiin minua vasten. Seitsämäs, ei vaan kahdeksas taivas. Saunan ahtaus pakotti meidät olemaan lähellä toisiamme. Ei tarvinnut sanoa, että kosketelkaa. Oli pakko. Jollain tavalla nuoret neidit suhtautuivat hämmästyttävän luonnollisesti toistensa vartaloihin. Eivät ujostelleet minua tippaakaan. Puhuimme jotain tyhjänpäiväistä. Tiesimme, että Kuolema oli kulkenut läheltämme. Eri syistä, tytöillä hölmöily, minulla vaistomainen lähimmäisen pelastaminen. Jollain tavoin olin varmaan surkeudessani ja saareen tulossa jopa kuolemaa kaivannut, ja olin saanut nähdä sen. Olimme uineet samassa avannossa . Ja se oli yhdistänyt meidät. Enemmän kuin iskän ikäinen kaiken menettänyt insinööri ja kolme nuorta, mutta niin erilaista ja eri näköistä ja kokoista tyttöä autiolla saarella. Minulla elämä takana, heillä siitä vain aavistus. Nyt samassa saaressa. Ennen kuin poistuimme kaadoin vielä vodkapullon loput löylykauhaan ja viimeisiin kylmän veden rippeisiin.

”Pimut lähti sitten henkensä kaupalla synttäreille ja kännäilemään. Onneksi hengissä ollaan ja tässä saaressa sitä saa mitä tilaa. Survaivalin kunniaksi nyt sitten otetaan kännit” meuhkasin ja pistin puista kauhaa eteenpäin.

Tytöt eivät juuri kommentoineet, he olivat jo lukeneet minua sen verran, että raivoni oli jo taittunut. Taisivat jopa jotenkin kummasti vilkuilla ja viestiä toisilleen. Kolme teinityttöä ja iso 95 kiloinen insinööri. Minä olin saaren kuningas ja kuitenkin mielessäni vilahteli jotain epävarmaa. Kaikki lujuuslaskennat eivät olleet kohdallaan. Johtajuudestani ei ollut epävarmaa ja neidot olivat nöyriä. Pelastettuja. Minä pelastaja. Sankari. Käskijä. Kuitenkin jotain kummaa vilkkui tyttöjen silmissä ja voi ,jos olisin osannut lukea sen. Kaikki olisi voinut mennä aivan toisin.

”Ai, Ai Sir, aina Valmiina” hönkäisivät teinipimut lähes yhdestä suusta. Minä olin aina ollut individualisti, yksi suomalainen vastaa kymmentä vaikka ketä. Jotenkin nämä pimut toimivat yhdessä kummalla tavalla. Ei paha, mutta jotain levottomuutta aikaansaavaa tässä oli. Ei fyysisesti. Olin riskimpi kuin neidot yhteensä, eikä tässä sellaista uhkaa ollut. Mutta oli tullut viime aikoina tässä elämässä varovaiseksi ja jotain tässä oli. Ahoa, Viinasta ja ei devalvaatiota. Ei kaikki ole sitä miltä näyttää tai kuulostaa. Kunnon Insinööri haluaa hallita projektiaan. Tässä paletissa oli jotain sellaista, mikä voisi karata käsistä. Tunsin sen, mutta en voinut tehdä asialle mitään.

Oloni oli kuitenkin parempi kuin aikoihin. En ollut muistanut murehtia itseäni tunteihin. En ollut sankariainesta, se ei vaan ollut minua. Tyttöjen pelastaminen oli tapahtunut vaistomaisesti. Jokainen tekisi sen. Kuitenkin se olin ollut minä, joka oli tytöt avannosta pelastanut. Ei tarvinnut olla kummoinen insinööri arvioidakseen riskienhallintaa, että ilman minua tytöt olisivat nyt toisessa maailmassa. Mutta he olivat onneksi tässä, hyvin lähellä, lämpinä ja ennen kaikkea elossa. Kiherrellen kiersi löylykauha ja ahtaan saunan lattialla olimme tiiviisti. Oli hyvä ja lämmin olla.

”Kauha tyhjäksi ja mökille. Uuniin voi laittaa vielä muutaman puun niin sauna kuivaa. Vettä pitää hakea, aamulla on mukava käydä pesemässä itsensä lämpimällä vedellä. Lamppu on saunan eteisessä, sieltä löytyy myös kumpparit ja tuura. Veteen täytyy tehdä avanto.”

Käskytystä. Selkeää ja asia ihan niinkui olla piti. Ainoa huono puoli oli, että käskyttäjä en ollut minä vaan tyttöjen pomo Henna-Riikka. Neidon sopusuhtainen vartalo, ja teiniksi kookkaat rinnat, jotka edelleen uhmasivat painovoimaa. Kuun valossa nännit näyttivät metsämarjoilta. Henna-Riikka oli vaistomaisesti vääpeliasennossa. Pitkien sorjien säärien välissä näkyi aivan kunnollinen karvojen peittämä pikkupillu, varmaan luomu sellainen. Pillunkarvat näyttivät saunanvalossa myös pikimustilta, oliko värjätty eli ei siis aivan luomu? Nuoren neidin pikimustiksi värjätyt hiukset, joiden välistä vilkkui sinisten silmien välke. Sinisten silmien välke kohdistui minuun.

”Sinä menet hakemaan vettä. Tiedät hyvä paikan. Otat mukaan Marian ja Elisan. Turvallisesti.”

Voi vittu. Joku lainasi minun sanoja. Kaikki aivan oikein, mutta se en ollut minä, joka käski. Teinineito. Sama, jonka olin ilmeisesti viimeisenä pelastanut avannosta. Siniset silmät katsoivat minuun. Tuijotimme saunan hämärässä toisiamme. Teinineiti ja aikuinen käskemään tottunut insinööri. Minä vielä puolta suurempi. Yritin katsoa ylempää ja saada tilanteen haltuun. Niin se ei vain mennyt. Käänsin katseeni ja valmistauduin sinänsä järkevälle vedenhakumatkalle. Mutta toisen käskemänä. Vittu. Katsoin vielä silmiin ja vähän vartaloon. Upea vartalo, tumma häpykarvoitus jalkojen välissä, sileä vatsa. Sopusointuisen kauniit rinnat, jotka kiiltelivät kuun valossa. Kalpean kauniit kasvot, jotka eivät olleet enää samanlaiset kuin avannossa. Ei enää toivottomuutta. Ei edes pomotusta. Mistä vitusta näitä nuoria neitejä tehdään. Katsoin Henna-Riikkaa silmiin ja huokaisin.

”Ai, ai, Sir.” Saatana, häpeäksi jalolle insinööriydelle.

En edes oikein itse hoksannut, mitä suustani päästin. Henna-Riikka väläytti vastarinnan sulattavan hymyn ja siniset silmät pitivät sisällään lupauksen. Minä hakisin vettä vaikka Saharasta. Henna-Riikka luki myöntymykseni. Lämpimän saunan jälkilöylyjen lämmössä katsoin kuunvalossa näkyvää nuoren neidin uskomatonta vartaloa. Porukan pomo avasi hieman huuliaan ja työnsi kielenkärjen näkyviin. Kapea lantio ja sen pohjukassa kapea musta viiru nyökkäsivät minulle. Mutta hae vettä ensin. Voi vittu. Haen. Haen.

2 kommenttia viestissä: “syksyn satoa 4”

  1. buumanni says:

    Hyvä, kyllä maailmaan mahtuu myös pieni pala tarinaa, missä ei mässäillä panemisen autuudella ja ihastella spermamäärää ja sen kiinnostavaa valumista pitkin vartaloita. Ei kuvailla lemmenloven ihanuutta ja kuumuutta, vaan hyväilykin riittää.Hyvä!

  2. MasterJonathan says:

    Mahtavaa kuvailua. Tätä on ilo lukea. Mutta tarina on sellainen luonteeltaan, että minä odotan kunnes kokonaisuus valmistuu ja saa lukea sen kerralla. Tostaiseksi pisteet jäävät antamatta.

Kommentoi

top