search
top

Harrastehuumaa 4

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (25 votes, average: 3.72 out of 5)
Loading...

Kokeillaampa jatkaa tätä tarinaa eteen päin. Tarina on jälleen pikku tuhmaa tekstiä. Tämä osa on lähinnä päätös osa tuolle kerhoillan tapahtumille, mutta toimii johdantona tuleville jaksoille.

—–

Olin saanut vedettyä suihkun jälkeen päälleni oman ns. yökkärin, eli bokserien ja t-paidan lisäksi puin itselleni shortsit. Shortsit olivat löysähköt ja kankaiset, joten lähinnä tuntui että olin pukenut kaksi lakanaa jalkaani. Kävelin pukuhuoneilta kohti kerhotiloja ja kuulin kuinka musiikki soi ja puhe oli lähinnä huutoa musiikin yli. Pääsin kerhotilan keittiölle jossa kaikki tuntuivat olevan pizzojen kimpussa, olin huutaa apua kun tajusin, että tyttöjen yökkärit olivat hiukan eri luokkaa kun omani ja olivat pojatkin aika rohkeasti omissa yökkäreissään. Jarkko ja Antti olivat päättäneet jättää bokserien lisäksi päälleen näköjään vain tiukat hihattomat kun taas Tomi ja Kalle olivat pukeneet päälleen shortsit ja t-paidat kuten minä. Jannella oli päällään ihan amerikkalaistyyliset yöasun housut ja t-paita, tyylille kyllä hiukan tirskuttiin ympäristössä, mutta Maiju oli ylpeä omasta kullastaan ja olikin pukenut päälleen nalle puh topin ja samanlaiset ihmeelliset amerikan yöhousut. Markus oli tyytynyt yksinkertaisesti pukeutumaan boksereihin ja pitkään t-paitaan, kuten vähän samalla tyylillä oli pukeutunut myös Satu jolla oli päällään suhteellisen iso t-paita ja pikkuhousut, olikohan pariskunta suunnitellut ko. asusteen yhdessä. Siiri ja Lotta olivat ilmeisesti käyneet myös samoilla vaatekaupoilla, sillä molemmat olivat pukeutuneet pieniin kangas shortseihin ja toppiin, molemmat olivat mieleeni, koska pukeutuminen oli ihanan niukkaa ja selvästi oli huomattavissa, ettei kummallakaan ollut rintaliivejä ja Siirin kumartuessa ottamaan toiselta puolen pöytää oregano purkkia sain varmistuksen, ei rintaliivejä vain kaksi paljasta täydellistä rintaa näkyivät topin alla. ‘Ihanat’ ajattelin ja kaluni oli piakkoin myös samaa mieltä.

Pojat olivat tehneet minullekin pizzaa valmiiksi, liekö vielä hiukan morkkis tapahtuneesta kuvaus sessiosta mietin. Joka tapauksessa kiitin onneani, ettei tarvitse ruveta ruokaa väsäämään. Ilokseni huomasin Satun ja Markuksen nauttivan toistensa seurasta ja kyllä huomasi, että Markuksellakin oli haluissaan pidättelemistä kun katseeni vaivihkaa osui Markuksen haaroväliin jossa komeasti koholla oli bokserien etumus.
– ”Panu muuten, meidän pitää lähteä nyt illalla jo pois, ku pirttihirmut eivät anna enää mahdollisuutta jäädä yöksi tänne. Kotona kuulemma tarvitaan sängyn lämmittäjiä” Antti ja Jarkko naureskelivat. Tosin itseäni harmitti jos he joutuivat perumaan iltansa joidenki naisten tahtojen takia.
– ”Parisuhteen varjopuolia” Vastasin pojille isällisesti.
– ”Näin on” Huomasin, että pojat eivät olleet itsekään kauhean innoissaan pakosta lähteä illalla pois. Tarjouduin heittämään pojat koteihinsa ulkona olevan lumipyryyn vedoten. Tosiasiassa oli pakko saada mielestä Siiri ja tämä kauhea seksin himo, edes hetkeksi.

Palatessani takaisin kerholle vietyäni pojat, kellokin oli jo lähemmäs kaksitoista yöllä. Mennessäni nukkumatilaan huomasin, että jäljellä oli enää vain kolme makuupaikkaa, oma patjani oli tyhjä, kahden patjan keskellä. Toisella puolen nukkui Siiri, toisella puolen nukkui Lotta. Silmäni eivät voineet olla hakeutumatta Lotan haaroväliin lotan nukkuessa mahallaan jalat hiukan avoimena. Ennen kuin itse ehdin tajuamaan oli kaluni taas nopeampi, Lotalla ei ollut alushousuja pienien shortsien alla. Näin kuinka sileä pieni pillu paistoi shortsien venyessä liian sivuun peittääkseen sitä mitä oli ehkä ajateltu peitettävän. Astuin muutaman askeleen lähemmäksi ja varmistin, ettei näköni tehnyt kepposia, mutta kyllä paljas häpy ilman karvoitusta siellä oli. Tajuttoman kiihottava tilanne, kiihotusta lisäsi vielä ajatus siitä kuinka nuori Lotta oikeasti on. Mieleni teki koskea, mutta Lottaa ei saanut herättää, muuten olisin ollut kusessa tapahtuneesta. Jo näkeminen kiihotti niin paljon, että oli melkein pakko runkata. Säikähdin pirusti kun tajusin Lotan vaihtavan asentoaan, jähmetyin patsaaksi ja onnekseni Lotta ei herännyt vaan jatkoi uniaan.

Heitin omat vaatteeni pois ja jätin jalkaani bokserit ja päälleni t-paidan ja poistuin vähin äänin katselemaan missä muut nukkuivat. Pääsääntöisenä tarkoituksenani oli käydä pikarunkulla wc:ssä. Päästyäni hädin tuskin olohuoneen ohitse, kuulin olohuoneesta ääniä jotka oli pakko selvittää. Tiesin, etten voisi avata käytövän ovea jos siellä olisi valot, joten päätin sammuttaa valot ja avata varovasti ovea, sisällä oli muuten pimeää, lukuunottamatta pientä jalkalamppua joka oli päällä. Näin juuri kuinka Jannen kalu upposi syvälle Maijun sisään. Maiju oli kontillaan ja Janne työntyi takaa päin sisään. Huomasin kuinka helposti Jannen pieni kalu upposi Maijuun. Ilmeisesti parilla ei ollut ensimmäinen varvi menossa, sillä Janne jaksoi yllättävän pitkään lykkiä, kunnes asento vaihtui itselleni otollisempaan, Maiju kiipesi Jannen päälle ja aloitti rytmikkään ratsastuksen, näin kuinka rinnat kohoilivat ylös ja alas, eivät höllyneet, vain nousivat ja laskivat kropan mukana. Tilanne oli mielettömän kiihottava ja kaivoin kaluni esiin housuistani ja runkkasin katsellessani Maijun täydellistä ratsastusta, ratsastusta jonka vain harva tyttö osasi. Maijulla tuntui olevan tahti hallussaan ja hetken päästä huomasin kuinka suu haukkoi enemmän henkeä ja Maijun kroppa jäykistyi selkä kaarella Jannen päällä. Kuulin kuinka Maiju voihki ja Janne murisi, taisivat molemmat saada. Nopeutin itsekin tahtiani ja laukesin pitkällä kaarella, tunsin kuinka lasti lensi pitkin olohuoneen lattioita joka omaksi onnekseni oli kivilattia eikä puinen parketti, josta äänet kaikuvat hyvin. Raukeana Maiju läsähti Jannen päälle, itse putsasin kaluni viltin reunaan mikä sohvalla oli ja poistuin vähin äänin paikalta. Mahtaa olla nuorella parilla ihmettelemistä aamulla kun spermaa löytyy lattialta. Se ei itseäni juuri tällä hetkellä kiinnostanut, painuin nukkumaan kahden tytön väliin onnellisena miehenä. Kahden teinin seksin näkeminen on niitä harvoja herkkuja joista saa kukaan nauttia. Tyytyväisin mielin nukahdin Siirin ja Lotan väliin.

Aamulla heräilin ilmeisesti viimeisenä, sillä Siiri ja Lotta olivat jo pakanneet tavaransa ja mennessäni virkeän näköisenä aamiaista syömään oli paikalla jo koko muukin porukka.
– ”Kato Panu! Huomenta! Nukuttiko hyvin?” Markus toivotti iloisin mielin, lieköhän oli Markuskin saanut illalla jotain muuta kun suukkoja. Vai tekeeköhän pervo mielikuvitukseni vain kepposia jälleen.
– ”Joo, nukutti vissiin ku viimesenä herään” Naurahdin ja kaapasin leipää naamaan ja istuin pöydän päähän.
– ”Mites Panu, vieläkö tää harrastustoiminta kiinnostaa?” Satu kysyi yhtenä aurinkona pöydän toisesta päästä.
– ”Joo no mikä ettei, onks näit tämmösiä yöpymisiä useinkin?”
– ”Näitä meidä omia on pari kertaa vuodes, mutta sit kesällä ois leirejä ja myös talvella on leirejä.”
– ”Okei kuulostaa hyvältä! Kyllä mä varmaan jatkan näissä merkeissä viel tulevaisuudessakin” Hymyilin katsoen porukkaa ympäriinsä. Päätökseni sai tyytyväisiä katseita ympärillä. Aamu ja viikonlopun yöleiri alkoi lähenemään loppuaan joten porukka tyytyväisin mielin morjesteli ja poistui kukin vuorollaan ulos kylmään. Yllätyksekseni Satu ja Markus suutelivat toisiaan pihalla kun lähtivät eri suuntiin. Taisi hieronta tehdä hyvää, naurahdin mielessäni. Jostain syystä Siiri jäi viimeiseksi sisälle, kun muut olivat varmasti menneet hyppäsi Siiri melkein syliini ja suuteli intohimoisesti minua.
– ”Kai me viel nähdään?” Siiri kysyi painautuen rintaani vasten
– ”Nähdään toki, jos uskallat vielä” Silitin Siirin hiuksia
– ”Uskallan ja haluan.”
– ”No hyvä, sit me nähdää vielä” Suutelin Siiriä vielä kerran ennen kuin hän poistui ulos. Itse poistuin viimeisenä.

Illalla sain vielä Siiriltä tekstiviestin; ”Unohdin kertoa, että sulla seiso aamulla aika juhlallisesti ja en ollut ainoa joka sen näki;)” Kirosin kaluni alimpaan helvettiin, toisaalta taas ajatus siitä että joku muukin näki seisokkini sai minut kiihottumaan, mutta kukahan se joku muu oli kuka näki? Vai olikohan useampia? En kehdannut vastata enää Siirille, vaan päädyin lakanoiden väliin oman puoliskoni kanssa.

—–

Lyhyt versio lopuista kerhoillan tapahtumista.

5 kommenttia viestissä: “Harrastehuumaa 4”

  1. Tipi says:

    moi. milloin tulee sitä jatkoa, tai siis uusia tarinoita????

  2. myName says:

    Milloin tulee se 5 osa tälle täydelliselle sarjalle?

  3. lukija says:

    Ehdottomasti haluan lukea lisää. 😉

  4. Juudas says:

    loistokas tarina. Jatkoa kiitos. Kiva lukea välillä pitkiä tarinoita.

  5. evaluaatio says:

    Tarina etenee hyvin. Minulle toimii kutkuttavasti. Täydet pojot.

Kommentoi

top