search
top

Harvinaista maailmanhistoriassa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (6 votes, average: 2.33 out of 5)
Loading...

Meillä piti olla aika tylsä matka Kuopioon, mutta toisin kävi. Mieheni asiakasfirma täytti pyöreitä vuosia, ja yhtiöllä piti tietysti olla edustus paikalla.
Niinpä matkustimme yhdessä Kuopioon mieheni yrityksen toimitusjohtajan Reinon kanssa. Vastaanotto oli Kuopion musiikkikeskuksessa, ja paikalla piti olla myös daamit. Se oli minun roolini, vaikka yliopiston lehtorina periaatteessa vastustin moista käytäntöä.
Reinon korkeissa koroissa kipsutteleva puoliso oli työmatkalla ulkomailla, joten hän oli ottanut mukaansa tyttärensä Heidin, vähän yli parikymppisen pitkäsäärisen kaunottaren. Heidi oli myös töissä firmassa jonkinlaisena osa-aikaisena kauppakorkean opintojen lomassa.
Me muut erotuimme Heidistä selvästi ikämme puolesta. Olin itse silloin vähän alle 40, mieheni Pekka 45 ja Reino selvästi yli 50.
Asiakasfirman tilaisuus oli tylsä. Kuoharilasien kilistelyn, juhlapuheiden ja muun pakollisen seurustelun jälkeen päätimme lähteä hotellille. Oli pakko nähdä jotakin virkeämpää, joten suunnistimme Puijonsarven yökerhoon. Puikkarin yökerho sijaitsi hotellin vieressä puurakennuksessa, josta oli ymmärtääkseni käyty jonkinlainen suojelutaistelu.
Diskojumputus oli aivan mahdotonta, joten keskityimme drinkkeihin ja tanssimiseen. Juttelu oli toisen korvaan huutamista. Kuoharia oli tullut otettua kuitenkin sen verran, että sekin menetteli. Humalatilaan hakeutuminen kuuluu kai suomalaiseen luonteeseen tällaisessa tilanteessa.
Reino alkoi tanssittaa minua, ja saman teki Heidi Pekalle. Tunsin Reinon jo aika pitkältä ajalta, eikä voi sanoa, ettei hän olisi miellyttänyt minua. Pitkä, komea ja lihaksikas mies, jolla on matala ääni ja itsevarma käytös. Ei ole ihme, että hän oli melkoisen naistenmiehen maineessa.
Oma siippani oli puolestaan enemmän älykkö. Vatsakin oli alkanut hieman kasvaa. Ei kuitenkaan häiritsevästi, varsinkaan itseeni verrattuna. Olen isotissinen nainen, jolla vatsamakkaroita alkoi olla jo tuolloin liikaa. Olin kuitenkin meistä ronskimpi osapuoli, itse asiassa aika rääväsuinen akka.
Tanssimme hitaita Reinon kanssa, kun hän alkoi hieroa vaivihkaa niskaani. Samalla tunsin, että hänen kalunsa alkoi jäykistyä.
Vetäydyin pois ja menin pöytään. En kuitenkaan mahtanut mitään sille, että lähdin kerta toisensa jälkeen tanssimaan hänen kanssaan. Ja tunsin joka kerta hänen jäykkyytensä. Se kiihotti minua, aivan selvästi. Miehessä oli voimaa, jota en voinut vastustaa.
Olin pettänyt miestäni muutaman kerran, joten ajatus Reinosta ei ollut aivan vieras minulle. En tiennyt, oliko Pekalla muita, mutta en välittänytkään tietää, sillä jos ei tiedä, kaikki on kunnossa.
Reino kävi juomaa meille. Tunsin yhtäkkiä, kuinka hän työnsi paperilapun minulle pöydän alta. Otin sen vastaan ja poistuin vessaan. Luin sen siellä. Kuitissa luki, että kello 23 huoneessani, ja alla oli huoneen numero.
Tein päätöksen. Palasin pöytään ja nyökkäsin Reinolle huomaamattomasti. Aloin pian valittaa päänsärkyä ja pyysin päästä nukkumaan. Tiesin, että vauhtiin päästyään Pekka hilluisi yökerhossa valomerkkiin saakka.
Kello olo silloin 22.30. Menin huoneeseemme ja kävin suihkussa. Pilluni oli odotuksesta märkä, mutta en antanut periksi mielihalulle sormettaa itseäni. Meikkasin ja laittauduin niin hyvin kuin ennätin. Pistin minimekon ylleni enkä lainkaan pikkuhousuja. Kello 23 olin valmis lähtemään.
Reino otti minut vastaan kaappaamalla minut syliinsä ja suutelemalla minua keskelle suuta.
– Aah, vihdoinkin. Sinä olet niin himottava. Olen aina halunnut sinua, Reino sanoi.
– Nyt ei ole aikaa hukattavana, ota minut, vastasin kiihkeästi.
Laskin samalla käteni hänen housujensa etumukselle, ja tunsin hänen kalunsa kovuuden. Laskeuduin alas, avasin hänen sepaluksensa ja imaisin hänen kullinsa suuhuni. Se oli jättisuuri, paljon suurempi kuin olin kuvitellut.
Nyt puhui rietas ja ronski minäni.
Nyin Reinon housuja alas samalla kun pyöritin kieltäni hänen terskansa ympärillä. Kun sain housut pois jaloista, suljin hänen kyrpänsä varren huulieni väliin ja aloitin villin edestakaisin-liikkeen.
En kuitenkaan halunnut hänen purkautuvan suuhuni, vaan heittäydyin selälleni sängylle. Vedin mekon kainaloihini, otin nilkoista kiinni ja nostin jalkani kohti kattoa levittäen niitä niin etäälle toisistaan kuin mahdollista. Pilluni oli aivan paljaana hänen edessään.
– Nussi minua.
Reino ei aikaillut vaan työnsi jättisuuren kyrpänsä sisääni. Tunsin kuinka se levitti lähes väkivalloin lihaani, mikä tuotti minulle suunnatonta nautintoa. Kulli alkoi liikkua edestakaisin kiihtyvää tahtia.
Pilluni oli niin märkä, että olin valmis orgasmiin lähes heti.
– Tuu mun vittuun, saatana, tuu mun vittuun, huusin niin, että naapurihuoneessa kuultiin varmasti.
Reino nussi minua kuin viimeistä päivää, eikä hän selvästikään halunnut pitkittää aktia. Hän karjaisi, ja hänen kyrvästään lensi siementä syvälle pilluuni. Sykähdykset ja lämmin sperma saivat vittuni laukeamaan, ja kiljuin onnesta.
– Oiih, se oli aivan ihanaa, sain vihdoin sanottua.
Levähdimme hieman, mutta muutaman minuutin kuluttua otin hänen supistuneen kalunsa käteeni. Se alkoi kovettua saman tien.
Nussimme uudelleen, ja tällä kertaa pitemmän kaavan mukaan. Reino osoittautui iästään huolimatta äärimmäisen kestäväksi mieheksi.
Sain takaapäin, ratsastin hänen päällään ja tietysti lähetyssaarnaajan eri variaatiot tulivat tutuiksi. Pillun nuoleminen ja g-pisteen etsiminen sormella kuuluivat ohjelmaan. Itse sain imeä kyrpää niin paljon kuin halusin.
Runkkasin Reinon kalua. Samaan aikaan hän antoi kätensä valua alapäähäni. Siveltyään hetken reisieni sisäpintaa hän antoi sormensa vaeltaa pitkin pilluvakoani. Sitten hän alkoi venytellä häpyhuuliani.
Tunsin taivaallista onnea, kun hän vihdoin työnsi sormensa sisälle pilluuni. Ensin etusormi ja sitten perään keskisormi hyväilivät herkimpiä alueitani, mikä tuotti minulle taivaallisen orgasmin.
Tunnettuaan laukeamiseni Reino käänsi minut polvilleen sänkyyn. Hän survaisi saman tien kullinsa sisääni takaapäin. Rietas asento kiihotti minua, ja tarjosin hänelle vittuani niin hyvin kuin pystyin. Reino rynkytti pillua niin kovaa kuin värkeistä lähti.
Seuraavana vuorossa oli ratsastus, koska kiihotus oli sellaista, että myös minun oli pakko liikkua. Käänsin hikisen miehen selälleen. Kävin päälle, ja otin hänen kovan kullinsa käteeni ja ohjasin sen sen sisääni.
– Oi helvetti mikä kyrpä sinulla on.
Nousin ja laskin ja pyöritin lantiotani. Klitorikseni sai uskomatonta kiihotusta kun pääsin itse määräämään mitä tapahtuu. Hieman ennen huippua voimani kuitenkin loppuivat ja heittäydyin selälleni.
Reino kääntyi päälleni ja tunki kyrpänsä himokkaaseen pilluuni. Nostin jalkani hänen olkapäilleen ja käskin, että anna mennä.
Se oli hirmuista rynkytystä kun sain kerrankin kunnollista miehen kullia sisälleni.
– Jumalauta mies, nussi mun vittu oikein kunnolla, perkele, nussi vittua, nussi vittua, nussi vittua, toistelin kiimoissani.
En tiedä, olivatko rivot sanani sytyke siihen, että Reino purkautui sisääni kuin tulivuori. Spermaa ryöppysi vitun perukoille, ja sain samassa voimakkaamman orgasmin kuin koskaan olin saanut. Pilluni sykähteli minuuttitolkulla, niin ainakin minusta tuntui.
Naimissessio oli sellainen, että ainoastaan persepano jäi väliin, mutta sovimme, että seuraavalla kerralla sekin hoituisi. S/M-osastooni kuuluu näet anaali, mistä Pekka ei erityisemmin pidä. Reinolle se ei ole mikään ongelma.
Havahduin yhtäkkiä kelloon. Se oli lähellä valomerkkiä. Huuhdoin pilluni ja puin äkkiä päälleni. Omaan huoneeseen oli pakko ehtiä ennen kuin Pekka horjuisi sinne alakerrasta.
Avasin Reinon huoneen oven ja käännyin antamaan hänelle pusun. Kuulin samalla kuinka vastapäinen ovi avautui.
Tunsin kuinka Reino jäykistyi yhtäkkiä. Käänsin katseeni ja näin kuinka aviomieheni suuteli intohimoisesti Reinon nuorta tytärtä.
Tilanne pysähtyi. Vähitellen kaikki huomasivat toisensa. Kului ikuisuus, kun kaikilla oli suu auki, eikä kukaan sanonut mitään.
– Vai nussii se minun mies yli puolta nuorempaa tyttöä, sain vihdoin kakisteltua.
Pehmomieheni oli yllättänyt minut täydellisesti kellistämällä viimeisen päälle upean nuoren nartun.
– Nussii, ja nussiikin oikein rajusti, häpeämätön Heidi vastasi hymyn kera. Hän ei ollut edes vaivautunut pukeutumaan hyvästellessään miestäni, vaan oli tissit paljaana huoneensa ovensuussa.
Räjähdimme nauruun samanaikaisesti Pekan kanssa. Että pettäminen paljastuu samanaikaisesti, on tiettävästi aika harvinaista maailmanhistoriassa. Meidän liittomme yksi perusteista on se, että huumorintajumme on aika samanlaista.
Reinolle tilanteen nieleminen oli kaikkein vaikeinta, vaikka hän oli periaatteessa kaikkein kukoin vastakkaisen sukupuolen suhteen.
– Faija, mä oon jo aikuinen nainen ja nain kenen kanssa haluan, Heidi sanoi.
– En mäkään oo ollu mikään tiukkapipo naistes kanssa. Luulet sä, että äiti on ollu ilonen niistä, vaikka onhan sillä ollu omat jutut.
Reino naurahti vähän ajan kuluttua ja sanoi, että niinhän asia on.
Pekka sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen minulle ja Reinolle, että painukaahan takaisin sinne huoneeseenne. Hänellä oli aikamoinen pilke silmäkulmassaan.
– Samoin. Nähdään aamiaisella, vastasin hänelle hymyillen niin kauniisti kuin osasin.
Ja kävin antamassa hänelle pusun.
Sain yöllä kyrpää kolmannen ja neljännen kerran. Aamulla annoin Reinolle vittua vielä viidennen kerran. Se oli todellinen nussimisyö, josta puhuimme aamiaisella. Pekalla ja Heidillä oli suurin piirtein samanlaiset kokemukset.
Kun olimme molemmat paljastuneet, vertailimme Pekan kanssa pettämisiemme. Minulle oli yllätys, että hänellä oli niitä enemmän ja laadultaan parempia, vaikka hänen piti olla hissukka ja minun reteämpi puolisko.
Minulla ei kuitenkaan ollut varaa olla mustasukkainen, joten kunnioitukseni häntä kohtaan itse asiassa kasvoi. Se auttoi avioliittoamme.

3 kommenttia viestissä: “Harvinaista maailmanhistoriassa”

  1. booljrob says:

    Sinä trik mikä lie niin hv. Ainut asia missä olin kanssas samaa mieltä oli se et sen miehen ja tyttären teot jäi vähäisiks. Muuten oli erittäin kiihottava tarina.

  2. tappisilmä says:

    Alkuosa meni säyseän romanttisesti, mutta loppua kohden, hotellihuonehommat,olivat jo kuin jätkälauman yliampuvia kehumisia.
    Ei siinä pahaa, näinhän pitää ollakin. Yllätyin vaan yliopiston naislehtorin kielenkäytön täydellistä naisellisuuden katoamista. Mutta ei siinä edelleenkään mitään pahaa.

  3. Trickster says:

    Hieman hutaisten kirjoitettu, mutta tarinana ihan ok. Rivivälit puuttuivat ja kieli oli paikoin hieman kömpelöä. Toisekseen kaikki hahmot paitsi ehkä päähenkilö jäivät melko ohuiksi. Kolmanneksi varsinaisen aktin kuvaus oli aika huteraa, ensin kuvasit mitä kaikkea Reino ja päähenkilö tekivät yöllä ja sen jälkeen kuvasit sen laajasanaisemmin uudelleen.

    Kannattaa lukea muiden kirjoittamia tarinoita ja kaikkea muutakin mahdollista kirjallisuutta. Ja taas kirjoittaa. Hyvää tässä tarinassa oli, että kehyskertomusta oli edes yritetty, vaikka se vähän hailakaksi jäikin. Ja tägejä olisi voinut olla useampi kuin vain “pettämistä”.

Kommentoi

top