search
top

Carpe Diem (Korruptoitunut paratiisi osa 1)

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (10 votes, average: 3.80 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Ensimmäinen pornonovellini, jonka kirjoitin muutama kuukausi sitten. Olen ajan mittaan tehnyt tekstiin muutamia korjauksia, mutta vanhoja julkaisuja saattaa löytyä internetin syövereistä. Teksti ottanee kantaa eläimelliseen intohimoon vailla järjenhiventäkään. Jatkoakin tulee jossain vaiheessa.

Korruptoitunut paratiisi, osa I

Carpe Diem

Aamuaurinko hyväili kasvojani verhojen raosta. Moderni kahvilan metallikalusto heijasti valoa ympäriinsä saaden säteet tanssimaan seinillä, kun Päivänkehrä soi aamuisen valonsa maan pohjoiselle osalle. Valo sai ihmiset liikkeelle: jotkut menivät töihin, toiset taas jo tulivat sieltä. Harvalla liikeni aikaa nauttia aamiaisensa rauhassa, mistä en heitä kadehtinut. Siitä, että he olivat palkattuja, töissä käyviä ihmisiä, kadehdin heistä jokaista.

Niin, se oli ollut kutakuinkin tavallinen päivä ainakin siihen saakka. Kuppilaan tullessani olin tilannut oluen ja samalla päätynyt ostamaan myös kahvin, sillä lähenihän kello jo yhdeksää, ja keräsin ihmisiltä kummastuneita katseita juomayhdistelmäni takia. Sille oli kuitenkin olemassa täysin järkevä selitys: kukapa ei haluaisi käydä oluella – riippumatta kellonajasta – sen jälkeen, kun pitkäaikainen työsuhde päättyy? Minä ainakin.

Nämä tosiasiat eivät ole kuitenkaan suuressa osassa tarinassani. Ne ovat pelkkää pohjustusta, kuulijoiden ohjastelua aiheeseen ja siihen, että miksi minä muka istuisin kahvilassa juuri tuona päivänä ja juuri sinä kellonaikana. Se ei ehkä kuulosta tärkeältä, mutta minulle se on. Jokainen päivän pienikin yksityiskohta nimittäin ajoi minut tapaamaan tämän elämäni rakkauden, joten kyllä, jokainen niistä yksityiskohdista on erittäin merkittävä.

Varsinainen kertomus alkaa, kun näen hänet ensimmäistä kertaa. Nuori mies, tuskin kahtakaankymmentä täyttänyt, säntäsi takahuoneesta sitoen samalla valkoista esiliinaa työasunsa ylle. Näky vangitsi minut heti: pojan okrankeltainen, silmien päälle ulottuva tukka heilahteli kampaamattomana, kun hän kiiruhti kassan ääressä työskentelevää tummaihoista naista kohti. Poika oli keskipitkä ja hoikka, eikä juuri poikennut ulkonäöltään mitä ikäisiinsä tulee – minuun moinen näky kuitenkin teki melkoisen vaikutuksen. Ja sen sanon: en tahtonut irrottaa silmiäni hänestä.

Tässä välissä on kai järkevää kertoa, että en oikeastaan ollut siihen mennessä määritellyt seksuaalisuuttani tarkalleen ottaen suuntaan tai toiseen. Tiesin vain, että olin aina nauttinut naisten seurasta, mutta saatoin kuitenkin kadulla ja kuntosalilla tarkastella muiden miesten ulkonäköä sillä silmällä, koskaan rohkenematta kokeilemaan mitään. Olin silti sujut itseni kanssa, sillä olinhan aina ollut tällainen. Olin aina pitänyt molempien sukupuolten edustajien ruumiinmuotoja kauniina, eikä minulla ollut minkäänlaista tarvetta yrittää todistaa itselleni (tai kenellekään muulle) mitään muuta. Kai voisin kutsua itseäni siis biseksuaaliseksi.

Katseeni seurasi kuin haukka saalistaan, kun vaaleatukkainen poika aloitti työnteon lähtemällä keräämään astioita, joita asiakkaat olivat jättäneet. Ikäväkseni hänen taipaleensa alkoi kuppilan toisesta päästä – no toisaalta, olihan minulla nyt aikaa keksiä jokin keino ottaa häneen kontakti. Olin nimittäin päättänyt, että kyseessä oli sellainen tapaus, jota en halunnut ohittaa pelkällä vilkaisulla. Tämän täytyi tapahtua.

Kun nuorukainen lähestyi pöytääni, tyhjensin oluttuopin yhdellä kulauksella ja työnsin sitä aavistuksen verran kauemmas itsestäni, jotta tuo huomaisi sen ja ottaisi mukaansa. Juuri, kun hän tuli kohdalleni ja tarrasi lasiin, olin kääntävinäni lukemaani lehden sivua puolihuolimattomasti ja samalla naamioin vahingoksi sen, kun kippasin kuumat kahvit nurin suoraan toisen esiliinalle. Pojan kasvot vääntyivät tuskanirveeseen.

”Olen pahoillani! Eihän teihin sattunut?” Huudahdin näytellysti. Nousin välittömästi paikaltani, otin servietin ja aloin painella sitä toisen esiliinaa vasten – mistäpä muustakaan kohdasta kuin haaroista. Poika kohotti päänsä, ja kohtasin hänen sinivhreät silmänsä. Tilanne tuntui jäätyvän täysin ja muu maailma jäi ulkopuolelle, eikä muulla ollut merkitystä. En välittänyt kymmenistä parista silmiä, jotka tuijottivat meitä. Annoin servietin pudota lattialle ja kohotin käteni koskettamaan pojan poskea.

Antaisin mitä vain, jos voisin palata siihen äärimmäisen intensiiviseen hetkeen.

Kuten arvata saattaa, tilanne katkesi, sillä nainen kassakoneen takana huusi pojalle jotain. Tämä säpsähti todellisuuteen, vilkaisi naista nopeasti ja otti askeleen kauemmas minusta. Sitten hän käännähti ja käveli ripeää vauhtia takahuoneeseen taakseen vilkaisematta jättäen keräämänsä astiat pöydälle.

Kaksi tuntia. Ne olivat olleet siihen mennessäni elämäni ehdottomasti parhaat kaksi tuntia.
Kävelin vailla suuntaa pitkin kaupunkia, kuten olin jo tehnyt siitä hetkestä lähtien, kun olin lähtenyt kuppilasta. Koko sen ajan elin pilvilinnassa, omassa hurmostilassani, jota ei mikään pystynyt pysäyttämään. Olin juuri saanut kokea elämäni kokemuksen, minkä ainut haittapuoli oli se, että ajallisesti se oli ollut liian lyhyt. Se oli kuitenkin samalla jotain, mitä tahtoisin ehdottomasti kokea uudestaan. Selvää oli, että palaisin siihen kuppilaan vielä toisen kerran.

Kello oli vähän yli yhdentoista, kun astuin uudelleen laitakaupungin samaiseen kahvioon, tällä kertaa kuitenkin paljon määrätietoisempi ja selvempi motiivi mielessäni. Ilokseni sain huomata, että kassalla oli nyt eri ihminen: olin varma, että jos se sama tumma nainen olisi ollut siinä, olisin kerännyt pahoja katseita. Ei sillä, että se olisi estänyt minua toteuttamasta aikeitani.

Kun näin vain muutaman minuutin aikana äärimmäisen tutuksi tulleen hiuspehkon eräässä nurkkapöydässä ottamassa tilausta vastaan asiakkaalta, hymy hiipi kasvoilleni. Vaikka halu oli suuri ja tahto kova, päätin silti odottaa aikani, sillä tiesin, kuinka röyhkeää keskeyttäminen saattaisi olla (vaikka asiani varmasti oli tärkeämpi). Katselin, kun nuorukaisen käsi lensi lehtiön päällä tämän kirjoittaessa tilausta ylös. Välillä hän katsoi asiakastaan ja hymyili poikamaisesti – lyhyt vilkaisu naistilaajaan kertoi, että tämä oli sulaa vahaa tarjoilijansa käsissä. Melkoinen asiakaspalvelija, mietin.

Kun poika käännähti lähteäkseen, hän näki minut välittömästi seisomassa pöytien keskellä. Hymyilin ja annoin käsivarsieni valua vierilleni tiukasta puuskasta, jossa ne olivat olleet. Näin heti, että hän olisi tahtonut kävellä suoraan eteeni niin lähelle, että pystyisin kuulemaan ja tuntemaan hänen hengityksensä, mutta velvollisuutensa työpaikkaansa kohtaan estämänä hän ei sitä tehnyt. Sen sijaan hän katsoi minua merkittävästi ja lähti sitten kävelemään kohti takahuoneen ovea. Mennessään hän sanoi kassaneidille jotain, mitä en kuullut. En tosin välittänytkään, sillä ainut asia, jonka tajusin, oli se, että tämä jumalolento oli juuri kutsunut minut seurakseen (toivottavasti) yksityiseen tilaan. Vaivihkaa astelin kuppilan poikki koettaen olla keräämättä katseita ja painauduin vielä toisen jäljiltä heiluvan oven läpi. Saavuin paikkaan, joka mitä ilmeisimmin oli keittiö, mutta tänne ei poika tahtonut minua kuitenkaan ohjastaa: näin, kuinka hän huoneen toisessa päässä kävi läpi puisesta raskastekoisesta ovesta vilkaisten minua ohimennen. Ja minä seurasin.

Huone, johon saavuin, oli valaistu kirkkailla loisteputkilla – se oli ilmeisesti työntekijöiden tavaroidensäilytyshuone, sillä neliönmuotoisen huoneen vastakkaisilla seinustoilla oli kaksi kaappiriviä. Kaappirivien keskellä päätyseinustassa oli tumma pehmustettu penkki, joka kai yritti epäonnistuneesti olla sohva.

Elämäni näky seisoi keskellä huonetta, tällä kertaa katsoen minua silmiin täysin esteettä ja ilman ulkopuolisten häirintää. Huokaisin syvään ja suljin oven perässäni hiljaa.

”Hei”, sanoin. Tervehtiminen tuntui tietenkin tyhmältä läheisen hetkemme jälkeen noin kaksi tuntia sitten, mutta kuuluihan se tapoihin, kuten uusien tuttavuuksien kätteleminen ja esittäytyminen. ”Emme ole ennemmin tavanneet, joten… Aaron.” Astuin lähemmäs ja ojensin käteni kättelyn merkiksi.

”Mikael”, keltatukkainen vastasi tarttuessaan käteeni. Tunsin, kuinka lämmin aalto virtasi läpi kehoni täyttäen minut sillä samalla, tutulla suloisella tunteella. Kun kätemme kirposivat toisistaan, en epäröinyt hetkeäkään astua vielä askelta lähemmäs toista – nyt etäisyytemme oli enää ilmaistavissa vain senteissä.

”Miksen ole tavannut sinua ennemmin?” Mikael sanoi hengittäen samalla kiivaasti. Hymyillessäni hänelle vastaukseksi vein käteni hänen lantioidensa ympäri, sulkien hänet syleilyyni. Ilma oli täynnä kipinöitä, enkä olisi ihmetellyt, vaikka salama olisi iskenyt. Tuntui, kuin hermoimpulssimme olisivat tavoittaneet toisensa ja siirtyneet kehosta kehoon ilman minkäänlaista vastusta. Annoin käteni kulkea itseäni yli viisitoista senttiä lyhyemmän pojan selkää pitkin tämän niskaan ja sieltä pehmeisiin, keltaisiin hiuksiin. Painoin huuleni hänen korvalleen, suudellen häntä hillitysti. Tunsin, kuinka pojan kädet harhailivat selälläni kuin tuttavuutta tehden ja toivoin samalla, että tämä sanoinkuvaamattomalla tavalla meidät yhdistävä hetki ei päättyisi milloinkaan.

Kuljetin toisenkin käteni ylös pojan vyötäröltä ja painoin hänen päänsä käsieni väliin, ja sinivihreät silmät vastasivat kutsuvaan katseeseeni. Halusin ottaa hetkestä kaiken irti: tutkailin nuorukaisen kasvoja piirre piirteeltä, kulma kulmalta, kaarre kaarteelta.

”Ruskeat silmät”, hän totesi ja hymyili autuaasti, selvästikin viitaten sukupolvien takaa perimiini silmiin.

”Niin”, vastasin hiukan hämmentyneenä Mikaelin oudosta toteamuksesta. Nuorukainen kohotti kätensä ja pörrötti hiukan tummaa hiuskuontaloani, jättäen sitten kätensä niskani taakse.

”Suutele”, hän sanoi katsoessaan minua jälleen silmiin. Kahdesti ei hänen tarvinnut vaatia, sillä heti kun käsky kävi, painoin huuleni hänen omilleen. Tuntui kuin olisin vaipunut transsiin: mikään muu ei enää merkinnyt. En välittäisi, vaikka joku avaisi oven ja syöksyisi huoneeseen. En piitannut, vaikka pommi räjähtäisi lähistöllä ja tuhoaisi kaiken elämän kymmenien metrien säteellä. Hivutin kieleni Mikaelin kieltä vasten, jolloin hän kietoutui tiukemmin minuun kiinni, ikään kuin ei olisi tahtonut ikinä päästää irti. Ja saamansa myös piti: kiedoin käteni hänen ympärilleen ja pidin häntä tiukassa otteessani. Upotin käteni taas keltaisiin hiuksiinsa samalla, kun suudelma syveni ja muuttui kiihkeämmäksi.

Aloin ujuttaa toista kättäni pojan tumman työasun housuihin takapuolen kautta. Tämä ei vastustellut, vaan pikemminkin vaati minua jatkamaan raivokkaalla suutelullaan. Housut eivät olleet vyötäröstä kovin tiukat, joten onnistuin hivuttamaan käteni sisälle. Tunsin, kuinka nuorukainen syleilyssäni sykki halusta, joten vastahakoisesti irrottauduin suudelmasta ja aloin avata tämän housujen nappia ja sepalusta jättäen takamuksen kourimisen sikseen. Mikael kosketti kehottavasti käsiäni alkaen sitten napittaa mustan kauluspaitansa nappeja auki ylhäältä alkaen. Autoin poikaa napittamisessa saatuani housut auki, eikä aikaakaan, kun paita putosi lattialle toimettomana. Samoin kävi myös housuille, jotka Mikael potki jaloistaan. Paketti oli viimeistä silausta vaille valmis.

Suutelin Mikaelia uudestaan ja hieroin hänen etumustaan samaan aikaan. Poika painautui vasten kättäni, ja tunsin, kuinka hänen puolikova miehuutensa pyysi päästä ulos alushousuista. Sen enempää kyselemättä tarrasin pojan viimeiseen vaatekappaleeseen molemmin käsin ja hivutin sen lantion ylitse, jolloin vaate putosi toimettomana lattialle. Käänsin katseeni alas nähdäkseni sen, mitä housut kätkivät: Mikael oli jo miltei täydessä tanassa, pyytäen kosketusta ja vapautusta. Epäröimättä aloitin pojan tyydyttämisen. Hänen silmänsä menivät melkein selälleen nautinnosta, ja sitä hän oli selvästikin kaivannut. Kiimasta hengästyneenä hän tarttui ohuen kesätakkini harteisiin, alkaen hivuttaa vaatekappaletta alaspäin. Hän voihkaisi hiljaa pettymyksestä, kun jouduin irrottamaan otteeni hänestä hetkeksi yläosan vaatteiden riisumiseksi. Kun Harley Davidson –t-paitakin makasi jo lattialla Mikaelin vaatekappaleitten mukana, tartuin jälleen hänen yhä yhtä kovaan miehuuteensa ja jatkoin siitä, mihin jäin.

Mikael huokaili yhtä aikaa nautinnosta ja ihastuksesta. Hän suuteli rintakehääni hetken, jatkaen sitten kiihtyvää huohotustaan. Huomasin, että poika oli jo vähällä tulla suoraan kädelleni, joten aloin hidastaa tahtia, kunnes lopetin kokonaan. En halunnut, että hän tulisi vielä. Tehtävää oli vielä niin paljon.

Työnsin toisen kohti tummaa tuolisohvaa takaseinällä, istahdin alas ja vedin hänet mukanani. Hän istui hajareisein syliini ja laski kädet olkapäilleni, alkaen suudella minua joka puolelle otsaa, ohimoita, korvia… Samalla tarrasin häntä pakaroista, hieroen niitä aavistuksen verran kovakouraisesti – Mikael ei kuitenkaan ilmeisesti pistänyt pahakseen, vaan laskeutui suukottamaan poskiani, huuliani ja leukaani.

Tunsin, kuinka tila ahtaan puoleisissa farkuissani alkoi käydä vähäiseksi. Mikael oli selvästi huomannut saman, sillä hän vei kätensä vyölleni ja veti sen kokonaan pois, eivätkä notkeat, pitkät sormet temppuilleet pitkään napin ja vetoketjun kanssa. Ujutin housut pois jaloistani varovasti pojan reisien välistä, eikä nyt välissämme ollut enää muuta kuin ohut kerros alushousujen kangasta. Ajatus sai minut melkein pursuamaan kiihkoa. Mikael jatkoi suuteluaan, ja siirtyi kaulani kautta rintakehälleni, sitten hän laskeutui polvilleen kokolattiamatolle. Huomasin ajattelevani, että onneksi se ei ollut kylmä marmorilattia ja ihmettelin saman tien, että miksi edes murehdin lattian laatua, kun edessäni oli pakkaus palavaa seksiä. Kaikki harha-ajatukset katosivatkin, kun nuorukainen oli täysin polvillaan edessäni ja katsoi minua valmis katse silmissään. Muutaman kiusaavan pitkän sekunnin jälkeen hän tarrasi viimeisiin housuihini ja otti ne avustuksellani pois. Nyt olimme valmiita.

Mikael kietoi sormensa sotakunnossa olevan siittimeni ympärille ja aloitti hitaan hyväilemisen. Voihkaisin mielihyvästä, mutten halunnut kääntää päätäni näkymästä: se oli aivan liian ihana ohitettavaksi. Nuorukainen hyväili miehuuttani hetken, nousi sitten hitusen, ja vei suunsa sen pään ympärille. Upotin jälleen sormeni hänen hiuksiinsa ja tarrasin kiinni, kun poika aloitti suihinoton ensin hitaasti kiusoitellen ja kädellään penikseni vartta hyväillen, mutta mitä pidemmälle hän leikissään pääsi, sitä kovemmaksi tahti muuttui – loppua kohden tunsin jo, kuinka terskani hipoi Mikaelin kurkkua. Kukaan nainen, jonka kanssa olin aiemmin ollut, ei ollut osannut ottaa yhtä hyvin suihin kuin Mikael. Ilmeisesti nuorukaisella oli aiempaakin kokemusta seksistä miesten kanssa, koska epäilin, että jos itse yrittäisin antaa suuseksiä, siitä tulisi tuskin yhtään mitään: toisella täytyi olla harjoitusta takana. En kuitenkaan pannut pahakseni, sillä ainakin toinen meistä oli kokenut mitä miehiin tuli. Välillä Mikael vetäytyi ja kiusasi minua koskettelemalla terskaani varoen ja kiveksiäni hieroen. Suun kostea lämpö ja imu vei sai minut melkein laukeamaan siihen paikkaan – kerroin Mikaelille asiasta, jolloin hän hillitsi tahtiaan ja irrottautui sitten täysin siittimestäni, jottei tilanne päättyisi täysin ennenaikaisesti.

Keräilin itseäni hetken kokemani nautinnon jäljiltä. Samaan aikaan Mikael oli noussut seisomaan ja istui tuolille viereeni. Tiesin heti, mitä minun kuului tehdä: kuljetin käteni pojan vastakkaiselle lonkalle suudellen häntä samalla. Hitaasti hän alkoi nojautua sivuttain, kunnes oli selällään sohvalla, minä päällään. Siirsin käteni nuorukaisen jalkoväliin ja hyväilin häntä. Kosketukseni sai hänen selkänsä kaarelle, ja kun työnsin sormen anukseen, hän huokaisi halusta. Hitaasti työntelin sormeani sisälle ja ulos reiässä, kunnes lisäsin toisenkin sormen. Mikael vei taas kätensä niskani taakse ja veti minua lähemmäs kasvojaan, ja kuiskaten hän pyysi minua tulemaan sisälleen. Suutelin häntä hyväksyvästi ja tottelevasti.

Koska minkään tyyppistä liukastetta ei ollut lähistöllä, jouduin tyytymään pelkkään sylkeen. Sylkäisin sormilleni ja muutamalla vedolla levitin sen pojan anukseen ja sen ympäristöön. Toinen sylkäisy riitti kostuttamaan täydessä seisokissa jomottavan siittimeni valmiiksi.

Nostin Mikaelin jalat ylös ja asetuin reiän suulle. Tiesin, että oli turhaa yrittää hätiköidä sisään astumisen kanssa, joten varovasti aloin työntää itseäni sisälle. Mikael huokaili ja huohotti puoliksi kivusta ja puoliksi nautinnosta, mutta selvästi hän myös tiesi, että jos hän ei pysty rentoutumaan, koko hommasta ei tulisi mitään. Hetki hetkeltä asiat sujuivat yhä paremmin, kunnes tunsin, kuinka luiskahdin sisään sulkijalihaksen annettua viimein periksi. Hymyilin omahyväisesti ja laskin käteni Mikaelin vierille, jotta voisin nojautua eteenpäin, ja poika kietoi jalkansa selkäni ympärille. Hitaasti painauduin syvemmälle, kunnes olin pojan sisällä koko pituudeltani. Annoin tilanteen rauhoittua hetken alkaen sitten jälleen vetäytyä hitaasti ja hellästi – ajatus siitä, että Mikaeliin sattuisi liikaa, ei ollut kiihottava. Poika oli sulkenut silmänsä ja painoi takaraivoaan pehmustetta vasten, suu aukinaisena ja huohottaen kiivaasti. Vetäydyin melkein kokonaan ulos, mutta ennen kuin luiskahdin täysin ulkopuolelle, aloitin taas nojautumisen, tällä kertaa kuitenkin nopeammin kuin äsken. Tunsin, kuinka pikkuhiljaa nuorukainen allani alkoi rentoutua ja tottua tilanteeseen, jossa oli. Hyvin pian hän varmasti pystyisi jo nauttimaan seksistä.

Jatkoin naimista hitaasti tihenevällä tahdilla tarkkaillen jatkuvasti naitavani reaktioita. Kun hän muutaman minuutin jälkeen avasi silmänsä uudestaan ja katsoi minua, laskeuduin suutelemaan häntä ensin suulle, sitten leualle ja kaulalle. Tilanne ei tarvinnut sanoja, sillä kaikessa täydellisyydessään sitä ei olisi pystynyt edes kuvailemaan. Hetki hetkeltä tiesin varmemmin, että Mikael oli se yksi ja se ainut, juuri hän, jota olin koko lyhyen elämäni aikana etsinyt. Kemialliset reaktiot suorastaan räjähtelivät kehossani, kun nopeutin tahtiani vielä enemmän. Pojan kireä reikä supisteli jatkuvasti ympärilläni, ja oli vain kysymys muutamista sekunneista, kun en enää pystyisi pysäyttämään laukeamistani. Sitten se tapahtui: kun olin koko pituudeltani nuorukaisen sisällä, tulin voimalla. Koko kehoni jäykistyi orgasmin voimasta, ja pienen hetken ajan sain jälleen kokea sen autuuden tunteen, joka valtasi kehon laukeamisen ajaksi. Vartaloni rentoutui, ja alas laskeuduttuani kiedoin käteni Mikaelin ympärille, painaen pääni hänen päänsä viereen. Poika silitti ja kosketteli selkääni, kun tasasin hengitystäni ponnistelun jäljiltä.

Makasimme paikoillamme muutamien minuuttien ajan, kunnes tajusin, että Mikael ei ollut vielä saanut tyydytystä. Käänsin pääni kohti toista ja suutelin häntä, mutta tällä kertaa paljon hellemmin kuin äsken. Poika suuteli takaisin onnellisena, mutta hämmästyi, kun nousin jälleen käsieni varaan. Hymyilin pojalle niin leveästi, että tilanteeseen nähden se oli jo melkein koomista – ei pojan kuitenkaan tarvinnut edes luulla, että pääsisi tästä näin vähällä.

Laskeuduin hitaasti alemmas Mikaelin kehoa pitkin suudellen tämän kaulaa, rintakehää ja vatsaa, kunnes olin tavoittelemani kohteen edessä. Poika oli enää puolikova, mutta asia oli järjestettävissä: tartuin penikseen ja aloin hieroa sitä aluksi hitaasti, nopeuttaen sitten tahtia. Vaikka tiesin, että hommasta tulisi tuskin yhtään mitään (olihan kyseessä ensimmäinen kerta), päätin silti ottaa toiselta suihin puhtaan uteliaisuuden tähden. Jatkoin hyväilyä tyvessä, ja otin varovasti terskan suuhuni. Koetin pitää hampaani huulten alla, koska tiesin, kuinka paljon voi sattua, jos kömpelö suihinottaja ei sitä tee. Mikael oli jälleen sulaa vahaa käsissäni taitamattomuudestani huolimatta – luultavasti jo pelkkä tilanne riitti kohottamaan hänet taivaisiin. Jatkoin imemistä ja hieroin kädellä sieltä, minne huuleni eivät yltäneet, sillä en halunnut edes yrittää ottaa sitä kokonaan suuhuni ja nieluuni. Välillä otin peniksen kokonaan suustani pois, jotta voisin hyväillä sitä koko pituudelta.

Kun Mikael alkoi olla orgasmin partaalla, pidin häntä jatkuvasti suussani. En ollut koskaan maistanut spermaa enkä siis tiennyt, mitä olisi vastassa, mutta uteliaisuus kuitenkin vei voiton. Tätä parempaa tilannetta tuskin lähiaikoina tulisi. Viimein nuorukainen tuli voimalla, ja suuni täyttyi elämännesteestä. Kaoin hetken, mutta itsepäisesti pidin siemennesteen suussani, ja parin sekunnin totuttelun jälkeen nielaisin kaiken. Kohotin katseeni, ja Mikael vastasi siihen, vapautunut ilme kasvoillaan.

”Kiitos”, hän sanoi.

Kiipesin varovasti pojan ylitse ja asettauduin hänen selkänsä taakse makuulle. Suutelin häntä olkapäälle, kaulaan ja haistelin hänen hiuksiaan kietoen samalla käteni hänen rintakehänsä ympäri.

Raukeana lepäsin pojan selän takana elämäni siihen mennessä ehdottomasti yhdestä parhaimmista seksikokemuksista. Vaikka neitsyyteni menettämisestä oli kulunut jo kymmenen vuotta – olihan siinä ajassa jo ehtinyt kokemaan yhtä jos toisenlaistakin – tämä oli silti jotain, mitä en tulisi koskaan unohtamaan.

6 kommenttia viestissä: “Carpe Diem (Korruptoitunut paratiisi osa 1)”

  1. Lucas says:

    No tuossa on näköjään yksi hyvä esimerkki virheestä kyseisessä tekstissä. 😀 Suurkiitokset avusta.

  2. singu says:

    Tässä tämä kohta, jossa luulen, että oli virhe:” Sen sijaan hän katsoi minua merkittävästi ja lähti sitten kävelemään kohti takahuoneen ovea.” Pitäisikö olla ‘merkitsevästi’?

    Ja jotenkin muistelisin, että olisi ollut yksi kohta, jossa oli lauserakenteessa jotain outoa, mutta nyt en löydäkään sitä, joten ehkä se tuntui vain ekalla lukukerralla oudolta 🙂

  3. Lucas says:

    Oh, kiitos kehuista ja kritiikistä.

    Singu, betalukija tekstillä oli kyllä, mutta en sitten tiedä, mikä häiriö jossain kohin on tullut, jos sieltä vieläkin virheitä löytyy. 😀 Tosin olen kyllä jälkikäteen vielä parannellut tekstiä, että ne virheet saattavat olla justiinsa niissä uudelleen kirjoitetuissa kohdissa. Olisin kiitollinen jos osoittaisit virhekohdat, niin voisin sitten korjata moiset pois. 🙂

    Urbancat, novelli tulee ainakin olemaan 4 tai 5 -osainen, kakkonen oli vain yksi välivaihe. 🙂 Kolmososa minulla on jo puoliksi tehtynä, nyt vain olen kärsinyt jonkin aikaa inspiraation puutteesta, eikä siksi tarina oikein tahdo edetä. Eli ei huolta, ei tämä tähän jää!

    Melko heikoksi ovat lukijat kuitenkin ylipäätänsä näemmä tekstin arvostelleet. No, tästä ei kai voi suunnata muualle kuin ylöspäin.

  4. Urbancat says:

    Todella mainio tarina! Muistaakseni julkaisit tälle It.orgissa myös jatko-osan, joka tuntui minusta hienoiselta pettymykseltä. Itse tykkään sen verran paljon onnellisista lopuista, että tykkäisin lukea vaihtoehtoisen jatko-osan, jossa myös Mikael esiintyy…

  5. Doublebiuble says:

    Todella laadukasta. Itselläkin tuli mieleen memmyt aika, kirjoitat todella romantisoivalla tyylillä! Hienoa, odotan innolla lisää!

  6. singu says:

    Kirjoitustyylistäsi tuli mieleen jollakin tapaa 40-50-luku, vaikkakin tekstistä kävi ilmi, että se sijoittuu lähimenneisyyteen. Ilmaisut olivat korrekteja ja kohteliaita, joka minusta oli kiehtovan erilainen tyyli kirjoittaa seksinovelli. Olisikin mielenkiintoista lukea homonovelli tuolta ajalta.

    Ekaksi pornonovelliksi minusta varsin kelpo, eikä kaksi tähteä tee tälle ihan täysin oikeutta. Pari virhettä löytyi, eli taidat kärsiä samasta ongelmasta kuin minä eli ei beta-lukijaa 🙂

Kommentoi

top