search
top

Myöhäissyksyn satoa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (77 votes, average: 3.82 out of 5)
Loading...

Myöhäissyksyn satoa

Varoitus. Ei sisällä seksiä, toimii kehyskertomuksena varsinaiseen seksitarinaan. Niin hölmöä kuin se onkin, tämäkin on pakko kirjoittaa. Jatkoa seuraa vähintään yksi, ehkä muutama muukin pätkä.

Elettiin syksyä 1993. Suomi oli laman kourissa. Työttömyys huiteli ties missä ja lainoista maksettiin 16 prosentin korkoja. Minua se ei voinut vähemmän kiinnostaa. Enää. Minä olin juossut amokini edellisenä vuonna. Hyvin menestyvä insinööritoimisto, vakavarainen kuin mikä. Tilauskirjat täynnä pitkiä asiakassuhteita. Isoa projektia varten otimme ulkomailta halpaa lainaa. Suomi ei devalvoi vannoivat Viinanen ja Aho. Devalvoi. Ei voi uskoa, miten nopeasti firman syöksylasku kiihtyi ja päättyi katastrofiin.

Kaik oli mänt, rippeitä jäljellä. Katkeran kiva oli myös havaita, kuinka äkkiä ystäviksi luulemani käänsivät selkänsä. Vain joitain jäljellä. Omakotitalo vaihtui kerrostalokaksioon. Luksusvaimoni oli vielä jollain tapaa, mutta tähyili jo muualle. Ja sitten tämä saaressa oleva piilopirtti eli pikkumökki, jonka olin onnistunut peittämään niin monen mutkan taakse, ettei ulosottomiehen käsi ollut siihen pystynyt. Vaatimaton mökki pienehkössä saaressa, jossa toinen ja suurempi mökki kuului kai partiolaisille. Oikeastaan mökkini oli yksi huone, sänky, kaasuliesi ja kamina. Vaatimaton sauna rannalla. Se riitti minulle.

Maissa minulla ei ollut mitään tekoa, velkojia ei ollut ikävä. Hävetti ja vitutti. Olin päättänyt lukita itseni jäätymisen ajaksi saareen ja seurata siellä miten talvi ja jää tulee. Tiesin, että jäätymisen aikoihin ei olisi mitään mahdollisuutta päästä saareen tai sieltä pois. Olin arvioinut, että oleskeluni kestäisi varmaan ainakin kaksi tai kolme viikkoa, ennen kuin jäitä pitkin voisi turvallisesti palata mantereelle. Ehkä saisin luontoa seuraamalla itseni jonkinlaiseen rotiin.

Puolitoista viikkoa oli vierähtänyt. Oli ollut pakkasia, satanut räntää, tehnyt jäätä. Päivät kuluivat puita tehdessä, kaasuvalon ääressä lukiessa ja luonnonkirjaa ihmetellessä. Olin hieman ennen kaiken menoa tyhjentänyt firmani edustusviinat ja viinit ja tuonut ne piiloon mökille. En juuri koskenut edes niihin, ei maistunut. Iltaisen istuin pimeässä kuumaksi lämmitetyssä saunassa ja pieksin itseäni punaiseksi varastoon tekemilläni vihdoilla. Olo oli sitä, mitä se oli. Minusta oli aivan sama, vaikka jäisin loppuelämäksi saareen. Todennäköisesti se oli sama myös kaikille muille. En kaivannut fakseja, en viestejä puhelinvastaajaan. En edes Nokin helvetin suurta ja kömpelöä tiiliskivi nmt:ä, ulosottomies oli vienyt sen. Olin yksin oman epäonnistuneen surkeuteni kanssa.

En pitänyt päivistä lukua, mutta se olisi saattanut olla perjantai. Oli pakkasta ja olin hakannut muutaman koeavannon. Jossain paikassa saattoi olla jäätä jo ihan kunnolla, mutta oli petollisen ohuita kohtia. Ei mitään asiaa jäitä pitkin vielä muutamaan päivään, jos oli järkevä. Saunoin jo alkuillasta. Pieksin itseäni vihdalla ja koivun tuoksu täytti lähes pimeän saunan. Hiplasin hieman kyrpääni, joka oli ollut pitkäaikaistyötön kuten minäkin. Muistelin hetken viimeistä panoa luksusvaimoni kanssa, siitä oli aikaa. Kun kaikki meni, ei vaimoni luksussääret enää avautuneet. En jaksanut edes runkata, jotenkin oli vain puhti poissa.

Kävin ulkona rannalla ja näytti, että yöstä oli tulossa tähtikirkas. Saunan jälkeen mökissä nautiskelin kehoni jälkilämmöstä ja kaminan valonkajosta ja mielijohteesta kaadoin itselleni lasillisen tai paremminkin mukillisen konjakkia. Raukeus hiipi jäseniin ja valmistauduin menemään nukkumaan.

Siinä omia miettiessäni kuuloalueen äärilaidalla oli jokin häiritsevä tekijä. Havahduin hereille ja terästin kuuloani. Jäät ja pakkanen? Ei, jotain muuta.
Aivan kuin ihmisääntä vaikka eihän se ollut millään muotoa mahdollista. Oli kuitenkin pakko nousta ylös ja avata mökin ovi. Ja aivan oikein, sieltä kuului ihmisääniä ja avunhuutoja, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista. Useampi ääni. Apua, apua. Sävy epätoivoinen.

Raukeus hävisi jäsenistä. Jotain vaatteita päälle, jäänaskalit kaulaan, kengät jalkaan ja apuun. Minussa virtasi insinööriydestä huolimatta saaressa asuvan selviytyjän verta, nyt ei teoretisoitu. Olin varmaan tiedostamattani varannut tällaisen tilanteen varalle myös kättä pidempää. Köysinippu kaulaan ja saunan vierustalta kevyet alumiinitikkaat, joita olin tarvinnut kesän kattoremontissa. Nyt oli kiire.

Huudot kuuluivat parin sadan metrin päästä partiolaisten majan suuntaan. Katselin hämärtyvässä illassa sellaista reittiä, missä olisi vahvempaa jäätä ja kuljin niin nopeasti kuin uskalsin. Jää kesti kyllä minunkin painoni, joissakin kohdissa kuului vähän ilkeää ratinaa ja tuntui, miten jää notkahteli jalkojeni alla. Avunhuudot kuuluivat yhä selvemmin ja lähestyin vahvan jään puolelta paikkaa, missä hämärästä alkoi hahmottua avanto ja siinä muutama ihminen. Avunhuudot kiirivät, kuulostivat tyttömäisiltä ja olivat täynnä hätää. Lähestyin paikkaa varovasti ja huomasin, että kolme hätääntynyttä hahmoa yritti epätoivoisesti pitää itseään pinnalla ja päästä jäälle. Jos oikein näin, heillä oli vielä rinkat selässä.

”Rauhallisesti, minä autan teidät sieltä ylös. Ensimmäiseksi, rinkat pois. Auttakaa vaikka toinen toisianne, mutta rinkat pois ja heti.”

Avunhuutajat hätkähtivät, kun pelastava enkeli, jota ei pitänyt olla, saapui paikalle. Jotenkin sekasortoisesti rimpuillen ja jään laidasta kiinni pitäen rinkat painuivat syvyyteen.

”Työnnän nämä tikapuut sinne avannon laidalle. Autatte siihen sen teistä, kuka on kaikkein väsynein ja nyt heti.”

En tiedä miten ratkaisu tehtiin, mutta kaksi auttoi yhden jäälle. Likomärkä hahmo lähti konttaamaan vaivalloisesti tikapuiden päällä minua kohti. Pysäytin hänet tikkaiden päähän ja sanoin:
”Olet turvassa mutta ystäväsi on saatava pois, sinut täytyy siis olla vielä hetki tässä ennen kuin päästään lämpimään. Ymmärrätkö?

Vastauksesta ei juuri ottanut selvää. Hämärässä nuorelta näyttävä tyttö oli varmaan jonkinlaisessa shokissa.

”Sitten on seuraavan vuoro. Toinen auttaa, toinen tulee tikapuiden päällä tänne ja nyt heti.”

Nouseminen avannosta tikapuiden päälle kesti nyt kauemmin mutta onnistui lopulta. Vettä tippuva ja vilua vaikeroiva hahmo konttasi meitä kohti. Olin huolissani jään kestosta, mutta tikapuut antoivat kantopintaa. Pysäytin toisen likomärän avantouijan tikkaiden päähän ja sanoin molemmille jäällä oleville.

”Kaveria ei jätetä. Minulla on köysi vyötärön ympärillä ja minä menen hakemaan kaverinne. Te pidätte köyden toisesta päästä ja autatte jos tarvitaan. Ymmärretty.”
Tylytyin kuin komppanian ankarin kersantti, mutta nyt ei ollut aikaa hienosteluun.

Lähdin makuullani ryömimään kohti avantoa ja viimeistä pelastettavaa. Tikkaat kantoivat ja rukoilin ateistina muutaman rukouksen, että jää kestäisi ja että viimeinen avannossa olija kestäisi. Jäisessä vedessä oleminen ei ole leikkiä. Kuu oli kohoamassa ja valaisi ankealla valollaan jäistä hieman lumen peittämää maisemaa. Olin avannon reunalla ja kuun valjussa valossa näin viimeisen avannossa olijan. Nuori nainen tai tyttö, jotenkin lujan kauniit kasvot, joista paistoi nyt kuitenkin epätoivo, kauhu ja väsymys. Periksiantaminen oli lähellä.
”Nyt rauhallisesti. Minä olen tässä ja minä autan sinut pois sieltä. Ojenna minulle kätesi ja ole sitten yhdessä auttamassa itseäsi sieltä, onko selvä.

Kasvoilla näkyi aavistuksenomainen kyllä-merkki ja otin kylmiltä tuntuvista ranteista tiukan otteen.

”Lasken kolmeen ja sitten ylös, sinä autat potkimalla jaloillasi. Yy, kaa ja kolme.”

Vedin minkä jaksoin, mutta ei onnistunut. Tiesin, että nyt piti toimia nopeasti.

”Hei, minun on pakko mennä avantoon auttamaan ystävänne pulasta. Te pidätte köydestä kiinni, ja autatte sitten minut avannosta. Ymmärretty?” karjuin tikkaiden toisessa päässä värjöttelevälle kaksikolle. Jonkinlaisia nyökkäyksiä.

Vesi oli jäistä, hyytävän kylmää. Pakotin hengitykseni rauhalliseksi ja pujottauduin välittömästi kiinni pelastettavaan ja pidin kiinni hänen käsiään tikapuiden kylmän alumiinisella puolalla. Tyttö valitti vaimeasti, ettei enää jaksa. Pidimme kiinni samasta tikkaan puolasta, olimme kiinni toinen toisissamme. Jopa jäisessä vedessä tunsi, miten hento ja nuori vartalo siinä oli. Painoin suuni pelastettavan korvaan.

”Tähän me ei jäädä. Minä autan sinut täältä ylös ja kun pääset ylös konttaat tikkaita pitkin kavereidesi luo ja yhdessä autatte minut täältä pois. Ymmärretty.Yksi, kaksi, kolme.”

Viimeinen oli väsynein ja varmasti lähellä hypotermiaa, vaikka oli todennäköisesti porukan pomo ja vahvin. Kaikki voimani ponnistaen sain työnnettyä häntä tikkaiden päälle, jossain vaiheessa käteni oli hänen haarovälissä. Tunsin uskomattoman kiinteän perseen käteni alla ja mielessäni ei ollut mitään seksuaalista. Tämä oli henkiinjäämistä.

”Älä jää siihen makaamaan, eteenpäin” karjuin neidolle. Äärimmäisen hitaasti ja haparoiden kurja hahmo yritti kontata pitkin alumiinitikkaitani.

”Ja nyt ystävät, viimeinen taisto. Minut ylös täältä, lasken kolmeen ja kolmosella vedätte. Yy, kaa, koo.”

Ei porukasta paljon voimaa löytynyt, revin itseäni tikkaista ja toisella kädellä jäänaskalilla apua. Tiukka teki, enemmän kuin tiukkaa. Vaivoin sain keinoteltua itseni tikkaiden päälle. Jää ritisi ja rätisi, notkui mutta kesti. Haukoin henkeäni. Olin puolikuollut, olin elossa. Panttivankina kolmen avannosta pelastetun nuoren neidon kanssa.

”Ensimmäisenä avannosta tullut lähtee kulkemaan minut jälkeäni pitkin mökille, valo pilkottaa tuolta. Kymmenen metriä väliä ja sitten lähtee seuraava. Antaa mennä.”

Valjun kuun katsellessa jäisellä selällä kulki omituinen muodostelma. Edellä kolme epämääräisesti hoippuvaa pienempää hahmoa ja viimeisenä suurempi, tikapuita kantava hahmo, jonka perässä riippui parikymmentä metriä pitkä naru.
Tikapuita ei jätetä. Ja tästä ei seksinovellia synny. Eihän…

5 kommenttia viestissä: “Myöhäissyksyn satoa”

  1. leppis says:

    Ei muuta kuin jatkoa. Koko sakkia urakalla.

  2. MrLove says:

    Kiinnostava aloitus, innolla odotan tulevaa!

  3. buumanni says:

    Taitaa vaan seksinovelli syntyä. Senkaltainen sotilaallinen meininki on menossa. Mukavaa luettavaa ja mielenkiinnolla odotan niitä jatkojuttuja.

  4. mainio says:

    Vaikuttaa melko lupaavalta

  5. MasterJonathan says:

    Ihan hyvä alku. Tästä voi syntyä jotakin. Nythän ainoa looginen ratkaisu riisua märät vaatteet ja mennä saunaan lämmittelemään. Koska avaus on ollut pitkä, niin seksihommiin kannattaa mennä pikaisesti ja jättää varsinaisen seksitunnelman rakentaminen jatko-osiin. Kun juonihan jättää mahdollisuudet kaikenlaisiin seksileikkeihin.

Kommentoi

top