search
top

Myrsky

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (104 votes, average: 3.63 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Paikka ja henkilöt ovat jokseenkin todellisia, nimet tietenkään eivät, eivätkä tapahtumat.

MYRSKY

”Okei, selvä. Moi!”
Katkaisin puhelun ja kerroin toisille,että porukat menevätkin kotiin yöksi ja olemme siis täällä kolmestaan huomiseen asti. Olimme mökillä saaressa, ja vanhemmat olivat iltapäivällä lähteneet jotain tylsää kesäteatteria katsomaan.
”Miks?”, kysyi veljeni Jesse, 12 vuotta (melkein 13, kuten hän aina muistutti).
”Tuuli on yltynyt, jos et niinku ole huomannut, ja siellä on niin kova aallokko ettei sinne kannata meidän pienellä veneellä lähteä jossei oo ihan pakko”, vastasin.
Olin itsekin huolestuneena seurannut sään kehitystä viime tunteina. Pieni saaremme ei ole kuin parin kilometrin – tai mitä meripeninkulmia ne ovat- päässä mantereesta, mutta matkalla on vähän isompi aukko, jolle sopivalla tuulen suunnalla kehittyy aika paha aallokko.
”Mitä jos tuuli ei tyynny huomiseksi?” kysyi Mirka, juuri 14 täyttänyt punatukkainen siskoni, huolestuneen näköisenä. Jessellä on vaaleat, punertavat hiukset, itselläni tumman punertavat.
”Säätiedotuksen mukaan se kuulemma tyyntyy yön aikana.”
Vanhemmilla oli rannasta vain puolen tunnin matka kotiin, ja meillä oli riittävästi syötävää ja juotavaa vaikka viikoksi, joten eihän tämä mikään ongelma olisi. Itse olin jo pari kuukautta ollut täysi-ikäinen, joten olin varmasti riittävän vanha pitämään jöötä noille pennuille, ajattelin itsekseni hymyillen. Kuulin tuulen suhisevan männyissä ja aloin laitella meille päivällisen tapaista.

Illemmalla kävin lisäämässä puita rantasaunan kiukaaseen ja seisahdin rantakalliolle. Katsoin myrskyävää merta ja olin helpottunut siitä että vanhemmat olivat viisaasti päättäneet jäädä mantereelle. Tuuli niin navakasti että oli vaikea seistä liikkumatta. Toivoin ettei tuuli kaataisi puita mökkimme päälle. Menin takaisin mökkin ja ilmoitin että sauna on lämmin, let’s go!
Mitään nudisteja emme ole, mutta meidän perheessämme ei ujostella alastomuutta, menemme ihan luontevasti saunaan yhdessä, vaikka joissakin perheissä murrosiän tullen aletaan käydä saunassa erikseen. Saunassamme ei ole erillistä puku- tai pesuhuonetta, vain iso löylyhuone jossa mahtuu myös peseytymään, ja avoin terassi joka toimittaa pukuhuoneen virkaa. Kun riisuuduimme terassilla, huomasin silmänurkastani että Jesse vilkuili kiinnostuneena minua ja Mirkaa, mutta sehän on luonnollista uteliaisuutta hänen ikäisillään, joten en ollut huomaavinani. Minulla on pieni karvatupsu vaon yläpäässä, Mirka taas on kokonaan paljaaksi ajeltu.
Tuntui ihanalta istua lauteilla, kuunnellen tuulen huminaa ulkona, lämmön hyväillessä vartaloitamme.
”Miksiköhän meidän suvussa kaikilla naisilla on isot tissit?” kysyi Mirka, ja näin silmänurkastani Jessen pidättävän hengitystään. En ollut hirveän yllättynyt puheenaiheesta, sillä Mirka on hyvin suorapuheinen, ja tiedän hänen olevaan ikäisekseen aika kokenut seksiasioissa, ja kaikkea muuta kuin ujo. Hänen kuppikokonsa alkaa olla lähempänä C:tä kuin B:tä, ja hänen pienessä, hoikassa ja hennossa vartalossaan ne näyttävät suuremmilta kuin oikeasti ovatkaan. Itse olen C- ja D-kupin rajamailla.
”Äidillä, äidin molemmilla siskoilla ja heidän äidillään on kaikilla isot. Kai se vaan johtuu geeneistä. Ei sille mitään mahda”, vastasin hymyillen, ja ihmettelin mitähän Jesse ajattelee tästä puheenaiheesta.
”Jesse, tykkäätkö enemmän isoista vai pienistä?” kysyi Mirka kiusoittelevasti hymyillen, aina valmiina härnäämään ketä tahansa miespuolista.
”Kaikki kelpaa”, oli paksulla äänellä annettu vastaus.
Jesse on hieman ujonpuoleinen, ja päätin auttaa hänet hankalasta tilanteesta hihkaisemalla ”Nyt uimaan!”, ja menin ovesta ulos, Jesse perässäni ja viimeisenä Mirka Peppi Pitkätossu-tyyliset palmikot liehuen. Oli alkanut sataa, mutta mitäs siitä, uimaan vaan! Vesi oli melko lämmintä, ja korkeassa aallokossa uiminen tuntui aika erilaiselta kuin tavallisesti. Vähän aikaa uituani kiipesin vieressä olevalle venelaiturille ja tähyilin merelle. Hämärtyvässä illassa näin hämärästi kaukaisen majakan valon, joka hyvällä säällä näkyy kirkkaana. Hetken kuluttua Mirka ja Jesse tulivat viereeni. Merivesi oli lämmin, tuuli oli melko lämmin, mutta sadevesi oli hyvin kylmää. Tunsin nännieni jäykistyvän, ja näin saman tapahtuneen Mirkallekin. Hän pyöritteli nänniä sormissaan hajamielisen näköisenä, huomaamattaan. Jesse kyllä huomasi.
Meillä molemmilla on melko suuret nännit, joten ajattelin huvittuneena, että siinähän pojalla on katseltavaa. Palasimme saunalle ja huomasimme ettei ollut ollut fiksua jättää vaatteita terassille: tuuli oli heittänyt ne pitkin rantakallioita ja sade oli kastellut ne. Päästimme muutaman ruman sanan. Ehdotin että laitetaan vaatteet saunan lauteille kuivumaan, ja mennään itse mökkiin ja sytytetään takka. Mirkan pikkuhousuja emme löytäneet, ne olivat kai lentäneet merelle saakka. Meidän oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä kotiin, joten puhtaita vaihtovaatteita ei enää ollut. Totesimme että näköjään meidän on oltava alasti kunnes vaatteet kuivuvat.

Takka lämmitti mukavasti. Istuimme sen edessä lattialla vierekkäin, minä oikealla, Mirka vasemmalla ja Jesse keskellä. Katselimme liekkien leikkejä, olimme hiljaa ajatuksissamme pitkän aikaa.
Mirka, aina valmiina härnäämään, kysyi Jesseltä:
”Kummat on paremmat, mun vai Tanjan rinnat?
Tanja on äitimme nuorempi sisko, noin 25-vuotias.
Jesse oli vähän aikaa hiljaa sitten sanoi epäröiden:
”Sun kai…”
”Miks?”
”Sulla on pystymmät.”
Tämä oli ihan totta, Tanjalla on isommat mutta jonkin verran riippuvat.
”Kummalla on paremmat, mulla vai Katriinalla?”
Pitkä hiljaisuus… Sitten Jesse sanoi:
”Emmä tiiä… Sillä on vähän isommat mut se onki jo 18. Hienot teil on kummallaki.”
En halunnut kommentoida siihen mitään, hymyilin vain itsekseni. Istuimme jonkin aikaa hiljaa ja lisäsimme puita takkaan.
Mirka kysyi:
”Katriina, voisko se tissigeeni vaikuttaa miespuolisiin sukulaisiin?”
”Täh?”, kysyin älykkäästi.
”No kun Jessellä on aika iso…”
”No en kyl usko että se siihen vaikuttais!”, nauroin.
Jesse kieltämättä oli parin viime vuoden aikana kasvanut alapäästään sen verran että olin itsekin huomannut, vielä karvaton, mutta ihan kivan näköinen nakki. Kiveksetkin selvästi kasvaneet.
”Miten pitkä sulla on kovana?” kysyi Mirka.
”Emmä tiiä”, vastasi Jesse nopeasti.
”Haista ny, joka jätkä mittailee vehkeitää koko ajan”, totesi Mirka virnistäen, ja oli varmasti oikeassa.
”12 senttii”, mutisi Jesse parin minuutin hiljaisuuden jälkeen.
Jesseä rohkaistakseni sanoin että se on iso 12- vuotiaalle.
”MELKEIN 13!”, sain vastaukseksi…
”Ootko tehny jotain tyttöjen kaa?” uteli Mirka.
”En oikeestaan…” mutisi Jesse.
Näin että puheenaihe oli jo saanut hänen kalunsa paisumaan puolikovaksi.
Mirka jatkoi kiusoitteluaan:
”Ootko päässy koittamaan tissejä?”
”En” sanoi Jesse ärtyneen näköisenä.
”Pussaamaan ees?” kysyi Mirka, hämmentyneenä, huomaten että tämä oli Jesselle arka asia.
Jesse ei vastannut, mutta poskien punoitus kertoi vastauksen.
”Saat koittaa mun tissejä jos haluut” sanoi Mirka vakavalla äänellä ja työnsi rintojaan Jesseä kohti.
Jesse vilkaisi minuun epäröiden, minä hymyilin ja kohautin hartioitani, ja tunsin lämpimän aallon jalkojeni välissä. Nyt oltiin menossa kielletylle alueelle. Tällaisista asioista olin fantasioinut jo kauan. Jesse epäröi yhä, joten Mirka otti hänen kätensä ja laittoi sen kauniille rinnoilleen.
”Rohkeesti vaan” kuiskasi Mirka, harvinaisen totisena. Jesse vetäisi henkeä, hän oli tainnut unohtaa hengittämisen joksikin aikaa. Hän puristeli rintaa hellästi, tunnusteli nänniä sormillaan ja selvästi nautti tilanteesta, vaikka kasvoilla oli hieman pelokas ilme. Hymyilin hänelle rohkaisevasti.
Näin että hän oli kovettunut täyteen kahteentoista senttiin.
”Jesse… onko tohon sun vehkeeseen koskenut kukaan muu kuin sä?” Kysyi Mirka.
Jesse punastui ja pudisti päätään.
”Tota… mä voin kyllä vetää sulta käteen jos sä haluut?”
Molemmat katsoivat minuun, ikäänkuin lupaa kysyen, ja nyökkäsin hymyillen, sydän pamppaillen. Tämä pitää nähdä.
Mirka pyysi Jesseä nousemaan seisaalleen ja asettui häneen eteensä lattialle, jalat levällään jolloin hänen häpynsä aukesi kuin simpukka. Jessellä seisoi ihan täysillä, terska hieman pilkisti esinahan alta. Mirka alkoi vedellä esinahkaa hitaasti edestakaisin, ilman mitään kiirettä. Nousin seisomaan ja painauduin Jessen kylkeen. Hän vilkaisi minua hämmentyneenä ja vilkuili rintojani jotka olivat suunnilleen hänen silmiensä korkeudella.
”Ota kiinni vaan”, kuiskasin ja laitoin hänen kätensä oikealle rinnalleni. Hän alkoi ujosti puristella sitä. Katsoin alaspäin ja näin Mirkan kiihdyttäneen kätensä nopeutta. Arvasin ettei Jesse voi kestää tätä kovin kauan. Aloin hellästi kosketella hänen kiveksiään. Mirka vilkaisi minuun ja katseemme kohtasivat. Raotin suutani ja vilautin hänelle kieltäni. Hän ymmärsi sanattoman viestin ja imaisi Jessen terskan suuhunsa. Otin varresta kiinni, Mirkan imiessä huulet törröllään, ja Jessen kalu alkoi sykkiä sormieni välissä. Hieroin hänen kaluaan kunnes orgasmin kouristukset olivat ohi, ja vasta silloin Mirka irrotti suunsa, nuollen huuliaan. Jessen jalat eivät tuntuneet kantavan kunnolla, ja autoin hänet istumaan lattialle, isosiskojen väliin. Olimme hiljaa pitkän aikaa.

”Mirka, sulle taitaa olla tuttua toi suihinotto? Kun se näytti käyvän niin rutiinilla?”kysyin.
”Joo oon mä aika monta kertaa…”
”Oot aika nuorena oppinut?”
”Joskus 11 vuotiaana eka kerran…” sanoi Mirka ujosti.
Kohautin kulmakarvojani, itse olin tehnyt ensimmäisen suikkendaalin ”vasta” kahdentoista iässä.
”Tykkäät mausta?”
”Joo…” sanoi Mirka ja punastui.
Siirsin huomioni Jesseen ja kysyin miltä tuntuu.
”Upeeta!” Vastasi hän, jo vähän toipuneena.
Hymyilin ja annoin hänelle suukon poskelle. Uteliaisuuteni oli herännyt, tiesin ettei Mirka mikään neitsyt ole, poikaystäviä ollut varmaan enemmän kuin minulla, mutta milloinkahan…?
”Mirka, minkä ikäisenä sun neitsyys meni?” Kysyin ihan pokkana.
”12 vee”, vastasi Mirka vähän epäröiden. Kulmakarvani nousivat taas, hänhän tuntuu tehneen kaiken vuotta aikaisemmin kuin minä! En pitänyt sitä mitenkään pahana asiana, ihmisen seksuaalisuushan herää siinä vähän toisella kymmenellä, ei niihin kokeiluihin pidä kenenkään puuttua, kunhan mistään hyväksikäytöstä ei ole kysymys.
Jonkin ajan kuluttua, kun Jessen hengitys oli tasaantunut, hän kysyi:
”Siis sulta meni neitsyys 12 vuotiaana? Mä oon kohta 13 ja tänään eka kerran saanu ees koittaa tissiä! Jotenki niin väärin…” Hän näytti samaan aikaan onnelliselta mutta myös siltä että jotain vielä puuttuu.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Mirka sanoi hiljaa:
”Ei oo kortsuu… Mä en ikinä anna kellekää ilman kortsuu.
Olin samanaikaisesti hieman järkyttynyt ja hieman pettynyt, olisin antanut mitä vain saadakseni nähdä heidän rakastelevan… Vaikka se onkin niin kiellettyä. Olin myös hyvin tyytyväinen siitä että Mirka on tarkka ehkäisystä.

Sitten Mirka mutisi:
”Tota noin… Katriinalla on pillerit!”
Samassa tunsin pienen huimauksen ja lämmin aalto tulvahti nivusiini. Mitä, minäkö, Jessen kanssa!
Fantasia oli toteutumassa ehkä liiankin perusteelliseti. Miten pitkälle haluaisin mennä?
”Riina… ” Kuiskasi tuo suloinen pikkuveli, viattoman näköisenä. Sanaakaan sanomatta kallistuin selälleni ja avasin reiteni hänelle. Hän konttasi päälleni hermostuneen näköisenä ja yritti työntää uudelleen jäykistynyttä kaluaan sisääni. Mirka auttoi ohjaamaan sen sisään. Jesse tuijotti hetken eteensä, liikkumatta. Sitten hän aloitti edestakaisen liikkeen ja katsoi minua suoraan silmiin, on vaikea kuvailla tuota katsetta. Rakastava, kiitollinen, himokas? Kaikkea sitä. Yritin parhaani mukaan puristella hänen kaluaan alapääni lihaksilla, en odottanut hänen kuitenkaan kestävän siihen asti että saisin orgasmin. Arvasin oikein, ei mennyt viittä minuutiakaan kun hänen kehonsa jäykistyi ja tunsin hänen kalunsa sykkivän sisälläni. Orgasmin jälkeen hän lysähti päälleni voimattomana. Silitin hänen hiuksiaan ja annoin pusun poskelle. Mirka painautui meitä molempia vasten ja kuiskasi:
”Oota kunhan päästään kotiin… mulla on kortsuja siellä.”

20 kommenttia viestissä: “Myrsky”

  1. Kankinen says:

    Erittäin hyvä. Milelikuvitusta mukavasti kiusaava. Tuntui jopa “nivusissa tulvahtava aalto”. Miljoonasti paremmin kirjoitettu kuin moni tämän foorimin tekeleistä-

  2. Litsy says:

    Tarina toimii – seksuaalisesti aktiivinen pikkusisko joka puskee juonta eteenpäin, vapaamielinen isosisko, mutta pikkuveljestä olisi voinut tehdä enemmänkin ujon opetettavan ja dominoitavan. Hän jää jotenkin etäiseksi. Saanko tehdä samasta asetelmasta oman versioni?
    Sitten vähän häiritsee tuo “meillä ollaan vapaamielisiä”-toisto. Ja luonnonvoimia ei oikeastaan edes minusta tarvittaisi saamaan heitä alasti samaan tilaan.
    Lopusta sen sijaan tykkään paljon.Se on luonteva eikä omassa kontekstissaan mitenkään härski.

  3. Minnali says:

    Huuh, tää oli ihan huippu!! Loppu olis voinut olla vähän pidempi ja edetä hitaammin mutta muuten aivan loistava! Toivottavasti tulee vielä lisää samaa laatua!

  4. kommentti says:

    Kirjoitahan Katriina lisää, ja samasta aihepiiristä mielellään. 🙂

  5. eija says:

    ihanan eroottinen tarina,kerro kuitenkin kuinka sisarukset keskenään hyväilevät toisiaan ja äiti yllättää…

  6. pikkusisko says:

    Ihanaa, että löysin tarinasi. Aivan hurmaava “saaristolaispaljastus”. Aah!
    Lisää toivoisin löytäväni täältä näitä tarinoitasi. Kirjoitathan?!

  7. Pastelli says:

    Vaikka Katriina varmaan vieläkin harmittelisit virheitä, niin tarinana tämä on kaunis ja erittäin eroottinen. Tarinasi kiihottaa ainakin minua valtavasti ja se kai tarkoittaa sitä että saavutit kertomuksellasi jotakin. Luin tämän ensi kertaa joulun aikaan ja muutamia lauseita jäi mieleeni kummittelemaan ja sytyttelemään fantasioitani. Se kertoo kuinka hyvin olet tarinasi kertonut ja kuinka realistinen se on.

    En tiedä kieliopista tuon taivaallista, mutta mikä iskee silmään on tarinasi helppolukuisuus. Mihinkään en tarrautunut, enkä jäänyt missään ihmettelemään mitä joku hahmoista tarkoitti tai mitä oikein on tapahtumassa. Se on hyvä asia.

    Ehkä olen jäävi kehumaan siksi koska tarinasi seuraa varsin pitkälle omia fantasioitani hellyydestä ja sukulaisten välisestä Rakkaudesta, ja novellisi vastaa juuri siihen. Olen siksi kateellinen koska tarinasi on juuri sellainen jonka olisin itse halunnut kirjoittaa 😀 Toivon että jatkat kirjoittamista ja tuot esiin fantasioitasi. Älä välitä tyylistä tai teknisistä asioista kirjoittaessasi koska ne ovat vain apuvälineitä tarinoiden jäsentelyyn ja vasta tarinan kerrottua ne muodostuvat tärkeiksi. Kirjoita siksi vain siitä mitä haluat. Siitä yhtälöstä syntyvät mieleenpainuvimmat novellit.

  8. Talonmies says:

    Kiva tarina ja hyvin eteni. Lopussa tuntui, että oli tullut hieman kiire päättää tarina (itse ainakin sorrun aina samaan). Kiva olisi kuitenkin lukea jatkoa tälle tarinalle, joten sitä odotellessa…

  9. Ruoska says:

    Sitä directors cutia odotellessa… 🙂 Onkosta tähän tarinaan jatkoa luvassa?

  10. Trickster says:

    Hieman kiireessä varmaan kirjoitettu, joten olisi kaivannut sitä hiomista. Tarinassa oli myös joitakin lapsuksia, joita itse en käyttäisi, kuten päähenkilöiden tarkan iän määritteleminen. Ja loppu oli pieni pettymys, kuten edellinen kommentaattori totesi.

    Lisäksi olisi hyvä, jos erottelisit dialogin rivivälillä. Muuten ihan lupaava alku. Lue paljon, ja kirjoita vielä enemmän, niin hyvä tulee.

  11. Katriina says:

    Minusta juuri dialogi on se, joka vie kirjoitetussa tarinassa juonta eteenpäin. Taitava elokuvaohjaaja tekee hyvän elokuvan vaikka lähes ilman repliikkejä (Aki Kaurismäki esim) mutta tiedättekö yhtään hyvää kirjaa jossa dialogi ei olisi tärkeässä osassa? Kirjoitin tämän tekeleen parissa tunnissa, parin päivän esimietiskelyn jälkeen ja lähetin sen tänne samantien. Seuraavana päivänä luin sen julkaistuna ja kaduin hätäilyäni. Neuvoni kaikille kirjoittajille: lukekaa tekstinne yön yli nukuttuanne ja korjatkaa näkemänne virheet, joita on paljon! Lukekaa uudestaan seuraavana päivänä, luultavasti paranneltavaa vielä löytyy. Päästäkää tekstinne julkisuuteen vasta sen jälkeen. Itsekin häpeän tämän tarinan “loppuhuipennuksen” totaalista lässähdystä.

  12. MasterJonathan says:

    Kelpo tarina. Ei minun fantasia, mutta toimi odottamattoman hyvin 🙂 Jutustelu tarinankerronnan muotona ei myöskään ole minun mielilaji, mutta tässä se meni ihan hyvin. Tarinasta näkee kyllä, että se on kirjoittu vauhdissa. Lupaava alku olisi kaivannut vahvemman lopun ja hieman hiomista. Tuo viimeinen seksikohtaus oli pieni pettymys. Ei sitä jokaista työntöä tarvitse kuvailla (kuten minä teen 🙁 ) mutta väritön yhdyntä rokotti pisteitä.

  13. jaska22 says:

    hiton hyvä tarina kirjoita lisää

  14. vamecum says:

    Minusta oikein hyvin kirjoitettu novelli. Jollakin tapaa herkästi ja oivaltavasti viritetty. Täysiä pisteitä tarjoan.

  15. hulmuhelma says:

    Ihanaa pikkusekoilua. Tästä pidin. Ja totta on, että kantsii hetkeksi jättää lepäämään ja kun ottaa uudestaan käsittelyyn, niin aina huomaa löytävänsä jotain korjattavaa. Näin käy itsellänikin, ja kumminkin jää harmittavia mokia.

  16. Horny59 says:

    Tarina on hyvä, tosin tuntuu kovin tiivistetyltä versiolta. Odotan tähän jatkoa. Toivottavasti Jesse pääsee oikein kunnolla leikkimään kummankin kanssa.

  17. Katriina says:

    Ois pitänyt vielä odottaa pari päivää ja parannella… Tapahtumat etenevät liian nopeasti, varsinkin loppupuolella, ja viimeisessä kappaleessa omien tuntemusten kuvailu puuttuu kokonaan… No, kai tuo käy harjoitelmaksi. Ehkä joskus teen tästä pidemmän “directors cut”- version. 🙂

  18. minäjaajaa says:

    Tee ihmeessä lisää todella HYVÄ juttu jonka jaksoin lukea loppuun!

  19. aderton says:

    Jeps. Kivaa jutustelua, ihan oikeesti. Kirjoittele lisää vaan, niin aina paranee. Välimerkkien kanssa ehkä hiukan ongelmia, mutta kyllä nekin korjaantuu. Sitten vaan rohkeasti toimintaan ja ehkäpä saareen ajautuu joku viriili haaksirikkoinen vokottelemaan punapäitä. Eikä se flunssakaan kovasti hankaloittanut kirjoitusta.

Kommentoi

top