search
top

Mies menneisyydestä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (15 votes, average: 3.60 out of 5)
Loading...

Perjantai. Hämärä syysilta ja sää jo viileähkö, silti minulla päälläni vain pitkä trenssitakki ja sen alla viininpunaiset satiinialusvaatteet, kun kuljen läpi kylän kohti kaupungin ainoaa, pikkuruista hotellia. Tunnen itseni erittäin haluttavaksi, mutta samalla hiukan huorahtavaksi sukkanauhaliiveissäni ja stay up- sukissani, rintaliivit nostavat isot rintani houkuttelevasti esille ja stringit hyväilevät kävellessäni hieman kosteaa vakoani. Hiukseni ovat kauniisti isoilla kiharoilla, kynnet punaisiksi lakatut ja huulet vähän lutkamaisesti punatut. Hajuvettä laitoin varoen, jotta sen tuoksun tuntee vasta, kun pääsee iholleni. Tulit kaukaa vain minun vuokseni ja siksi tahdon olla parhaimmillani sinua varten.

Hotellin alaovella poltan vielä yhden tupakan, toivoen, että se saisi hurjasti lyövän sydämeni rauhoittumaan. Tiedän sinun odottavan minua ja se tekee minusta levottoman. Viime tapaamisestamme on kauan ja paljon on muuttunut sillä välillä. Ja vaikka tiedän sen olevan niin väärin ja kiellettyä, silti tahdon sinut itselleni edes vielä kerran. “Tilaisuus tekee varkaan”, niinhän sitä sanotaan.

Nousen hotellin kiviportaat ylös ja astun sisään. Vanha raihnainen hotelli, ei edes hissiä. Himmeä valaistus, vanhoja tauluja seinillä, osittain puhki kulunut matto peittää lattiaa ja aulassa leijailee ällöttävän tunkkainen haju.
Se voisi varmasti kertoa monta muutakin samanlaista tarinaa salaisista, kiihkeistä tapaamisista pienissä huoneissaan. En näe henkilökuntaa paikalla, mutta tiedän huoneesi numeron ja astelen portaita ylös toiseen kerrokseen. Mustien “nussi mua”- saappaideni korkeat korot kopisevat puulattiaa vasten, kun kuljen kohti huoneesi ovea. Käytävä tuntuu kilometrien mittaiselta ja sydän yrittää hypätä ulos rinnastani, en olisi uskonut jännittäväni tapaamistamme näin hirvittävän paljon. Tunnen vapisevani nostaessani kättäni koputtaakseni huoneesi ovea, samassa huomaan sormessani olevat sormukset ja hiukan säikähdän. Mieleeni tulee vain ajatus; “Mitä sinä hyvä nainen oikein olet tekemässä?” Suljen silmäni, pudistan ajatuksen pois päästäni, pyöräytän sormukset pois sormestani. Suljen ne käsilaukkuni pienimpään taskuun, samalla kytken puhelimeni pois päältä, tänään ei kukaan saa häiritä minua millään.

Aika, joka kuluu koputuksestani oven avautumiseen tuntuu ikuisuudelta. Viimein avaat oven ja näen sinut, näiden vuosien jälkeen. Näytät aivan samalta kuin ennenkin, sama veikeä ilme kasvoillasi ja hymy huulillasi. Katseesi kulkee kasvoistani aina saappaideni kärkiin saakka kuin arvioiden. Näytät tyytyväiseltä ja lasket minut sisään. Astun ohitsesi sisään ja näen pedatun ikivanhan parisängyn, jonka päiväpeitto on hiukan rypyssä, oletan sinun ottaneen päiväunet pitkän ajomatkan jälkeen. Huomaan huoneessa leijuvan samanlaisen hajun kuin hotellin aulassa, mutta unohdan sen pian, kun tulet luokseni, katsot silmiini, suutelet poskeani ja halaat pitkään. Hetken tunnen sileän poskesi omaani vasten. Tuoksut ihanan hennosti hyvälle partavedelle ja se saa minut huokaisemaan.

Irrottaudut ja kaadat minulle makeaa valkoviiniä lasiin. Istuudun vanhaan nojatuoliin, ristin jalkani ja se paljastaa takkini halkiosta mustan sukan peittämän, kauniin sileän säären. Huomaat sen ja ojentaessasi minulle viinilasia, hipaiset samalla reittäni kädelläsi ja minä värähdän. Kuinka kaipaankaan hellää kosketusta ja nyt sinä olet siinä, lähelläni, enkä malttaisi odottaa hetkeäkään. Istuudut viereeni toiseen tuoliin ja hetken juttelemme joutavia, vaikka kumpikin tietää mihin tämä lopulta johtaa. Pientä jännitystä on ilmassa ja vilkuilet takkini kaula-aukkoa nähdäksesi enemmän. Viini saa minut hieman rentoutumaan, aikaisempi vapina on poissa ja tunnen itseni rohkeammaksi. Jalkovälini kostuu entisestään, kun tiedän mikä minua odottaa.

Pian nouset seisomaan ja vedät minut tuolistani. Lasken viinilasin pöydälle ja saan senkin kaadettua hädissäni. Molemmat naurahdamme ja viini valuu pitkin pöytää lattialle, mutta kumpikaan ei tee elettäkään sen siivoamiseksi, olemme liian keskittyneitä toisiimme. Katson hymyileviä kasvojasi ja nostan käteni silittämään poskiasi ja upotan sormeni hiuksiisi. Kiedot kätesi vyötärölleni ja vedät minua lähemmäs. Ensin varoen suutelet huuliani, mutta pian huulesi käyvät ahnaammiksi ja hampaasi käyvät kiinni kaulaani. Kätesi vaeltaa takkini helman alta pakaroilleni ja huokaiset, kun huomaat mitä takkini alta löytyykään. Haparoiden kätesi avaa takkini vyön ja napit yksitellen ylhäältä alaspäin. Runsaat, liivien korostamat rintani paljastuvat takin alta, sitten kauniiden alusvaatteiden peittämä uumani ja lopulta seksikkäiden sukkien verhoamat sääret. Takki putoaa harteiltani lattialle ja sinä katselet minua ihaillen. Tunnen hieman punastuvani katseesi alla, mutta tulet lähelleni ja kuiskaat korvaani; “Sinä olet niin kaunis.” Tunnen vatsaani vasten kohouman housujesi etumuksessa, taitaa joku muukin odottaa nautintoa.

Kätesi hyväilee selkääni ja pakaroitani, toinen puristelee pehmeää rintaani, huulesi tarttuvat taas hetkeksi omiini ja jatkavat alaspäin vartaloani vaeltaen rinnoilleni ja vatsalleni. Polvistut eteeni ja pian tunnen sormesi klitoriksellani. Hyväilet ensin kankaan läpi, työnnät sormesi stringien sisälle ja vedät niitä sivuun. Hymähdät ja ilkikurinen hymy leviää kasvoillesi, kun huomaat minusta valuvan kiiman. Nostan toisen jalkani tuolille ja paljastan häpyni kunnolla eteesi. Pehmeä, märkä posliinipilluni on kasvojesi korkeudella, odottaen kosketustasi. Huokaisen, kun tunnen kostean, hiukan karhean kielen klitoriksellani ja selkäni taipuu kaarelle. Kuinka se tuntuukaan niin hyvälle. Tartun hiuksiisi ja painan häpyäni lähemmäs suutasi, sormesi hyväilevät häpyhuuliani kuin kiusaten ja lopulta työntyy märkään vittuuni. Kaksi sormea sisälläni ja kieli klitoriksellani, voihkin ja vikisen. Ensimmäinen orgasmi on jo lähellä, niin kiihkoissani olen tapaamistamme odottanut ja nyt olet siinä, pitämässä minua hyvänä. Runkkaat rajusti ja pyörität kieltäsi herkimmässä kohdassani, puristan hiuksiasi ja huomaan huutavani lauetessani suutasi vasten, mutta en välitä tippaakaan. Tärisen, vapisen ja huohotan, jalkani tuntuvat voimattomilta orgasmin käydessä ylitseni. Riisun litimärät stringini kokonaan pois. Nouset eteeni seisomaan, otat minut syliisi ja suutelet hellästi huuliani. Katsot silmiini, hymyilet ja kysyt vinoillen; “Ai noin pahaltako tuntui? En sitten tee sitä enää uudelleen.”

Naurahdan ja edelleen hengästyneenä tartun housujesi etumukseen kiinni, vyönsolki ja napit avautuvat käsittelyssäni vikkelästi. Paidan riisut itse pois niin nopeasti, etten ehdi huomatakaan. Lasken housusi alas, boksereissa joku odottaa innokkaana ulospääsyä, joten vedän nekin alas. Eteeni ponnahtaa puolijäykkä kanki, joka selvästikin kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa. Työnnän sinut tuoliin istumaan, polvistun eteesi, nuolen ensin reisiä, näykin ja suutelen, edeten kohti nivusia. Puristelen nyyttejäsi ja kyrpä alkaa selvästi kovenemaan, nuolaisen sitä päästä, mutta en koske kädelläni. Kuljetan kieltäni pitkin sen vartta, edelleen hyväillen kasseja, toisella kädellä sivellen vatsaa ja karvaista rintaa. Yllätän sinut nipistämällä nänniäsi, taisitkin pitää siitä, senkin pervo. Kuljetan käteni vatsaltasi tarttumaan kalusi varteen ja puristan, samalla upottaen sen niin syvälle pehmeään suuhuni kuin vain saan. Murahdat, suljet silmäsi ja niskasi taipuu hieman taaksepäin. Nautin itsekin, kun huomaan toisen nauttivan kosketuksestani. Alan liu’uttamaan kosteita huuliani pitkin kalun samettista pintaa, edestakaisin suussani. Riisun liivini ja vapautan mahtavat rintani, puristan ne kalusi ympärille ja runkkaan sitä niiden välissä, nuolaisten kyrvän päätä joka kerta sen ilmestyessä näkyviin rintojeni välistä. Murahtelet ja mumiset jotakin tunnistamatonta, oletan että nautinnosta. Pyöritän kieltäni terskan ympäri ja runkkaan samalla. Yllättäen tartut hiuksiini ja alat naimaan minua suuhun. Puristan huuliani tiukemmin varren ympärille, kunnes kyrpä alkaa nykimään suussani ja purkaudut karjahtaen suuhuni. Suolainen, paksu mälli syöksyy suuhuni ja oksennusrefleksini uhkaa toimia sen valuessa kurkkuuni, mutta saan sen kuitenkin nieltyä. Irrotat otteesi hiuksistani ja huohotat, nuolen vielä viimeisetkin spermapisarat terskastasi. Sanon silmää iskien ja huulet tahmeina; “En sitten minäkään tee tuota uudelleen, kun sekin taisi tuntua todella pahalta.”

Poltamme tupakat ikkunan luona viltin alla, minä istuen sylissäsi, suudellen poskiasi ja kaulaasi, näykkien korvaasi, vielä tahtoisi tehdä toiselle hyvää. Tumppaat tupakkasi ja viet kätesi jalkojeni väliin, jossa kiimanesteeni valuvat jo melkein sinunkin reisilläsi. Naurahdat märkyydelleni ja toteat; “Taitaa jonkun tehdä mieli kunnon panoa“. Ja olet oikeassa, sitähän minä juuri olen pitkään kaivannutkin.
Heität viltin pois päältämme. Suutelet huuliani, nostat minut syliisi ja lasket minut selälleni sängylle. Avaat saappaideni vetoketjut ja vedät ne pois jaloistani, sukat lähtee samoin tein, kuten sukkanauhaliivikin. Katselet alastonta vartaloani, kulli seisoen taas jäykkänä. Käännyn kontilleni eteesi, märkä pillu odottavana ja kiimaisena työnnän pyllyäni lähemmäs sinua. Tulet taakseni, nuolaiset peppureikääni ja läimäytät kämmenellä pakaraani. Sattuu, mutta silti jollain masokistisella tavalla tuntuu niin pirun hyvältä. Tuot jäykän aisasi pilluni huulille ja työnnyt sisälleni kovaa, kerralla kokonaan. Pidät lantiostani kiinni ja nussit oikein elämän innolla, nopeasti ja rajusti. Mahlani litisevät välissämme joka työnnöllä ja saa meidät kiihottumaan entisestään. Vanha puinen sänky natisee allamme uhkaavasti, mutta silti kestäen, onhan sillä varmasti ennenkin naitu. Välillä läiskäiset pakaraani niin kovaa, että se muuttuu vähitellen punaiseksi, minä inisen kivusta, mutta myös nautinnosta. Hidastat tahtia ja kuiskaat; “Saanko mä panna sua perseeseen? “. Hyvin tiedät, että saat, odotinkin jo sitä. Vetäydyt ulos minusta , kostutat sormiasi omissa nesteissäni ja sivelet sitä peppureiälleni, työnnät sormeasi varovasti sisään, kostutat ja venytät aukkoani. Kyrpäsi käy vielä kerran pillun puolella kastautumassa ja siirtyy kireämmille vesille. Tuntuu ensin vähän pahalta, puristan nyrkeilläni päiväpeittoa kasaan, mutta kun rentoudun ja saat terskasi sisäpuolelle, alkaa tuntua aivan taivaallisen hyvältä. Varovasti pienillä työnnöillä liikut sisään ja ulos, kunnes reikäni kostuu ja antaa periksi sen verran, että pääset aivan pohjaan saakka. Molemmat huudamme ja huohotamme, kurottaudun hieromaan klitoristani sinun naidessa hitaasti, mutta varmasti, kireää persettäni. Siinä vaiheessa muistan tupakoinnin jäljiltä auki jääneen ikkunan, mutta nautinnon keskellä en välitä tippaakaan, jos joku kuulee, kuinka kaksi ihmistä nauttii toisistaan. Puristat pakaroitani kiihkon vallassa ja kiihdytät työntöjen tahtia, samaan aikaan tunnen uudelleen saapuvan orgasmin. Minä voihkin ja huudan, sinä murahtelet, olet myös tulossa. Aukkoni sykkii kalusi ympärillä orgasmin tullessa ja saa sinutkin laukeamaan huutaen ja kiroillen, läimäytät pakaraani vielä kerran. Pumppaat spermasi syvälle ja nojaat minuun poski selkääni vasten. Nyt on kumpikin tyydytetty.

Ilmastoimattomassa huoneessa on kuuma avonaisesta ikkunasta ja syksystä huolimatta, molempien vartalot valuvat hikeä, kun kaadumme vierekkäin sängylle. Jalkovälistäni valuu päiväpeitolle nestettä, sekä omaani että sinun. Hikiset vartalot kietoutuneina toisiinsa, raukeina orgasmin jäljiltä ja hiukan hengästyneinä vieläkin, hivelemme sormenpäillä toistemme ihoa ja vain katselemme toisiamme. Käännyn sängyllä selkä rintaasi vasten, vedät minut aivan lähellesi, tunnen lämpimän ihosi. Suukotat niskaani ja hivelet selkääni, kunnes nukahdan tyytyväisenä ja tyydytettynä kainaloosi, tietäen, että saan pitää sinut vielä muutaman päivän, jonka jälkeen molemmat palaamme omiin elämiimme. Toivottavasti tapaamme taas muutaman vuoden kuluttua.

3 kommenttia viestissä: “Mies menneisyydestä”

  1. Vesseli says:

    Wau;
    Kateeksi käy tarinan miestä!
    Mikä ystävätär 🙂

  2. M32Vnt says:

    Hyvin kirjoitettu ja aivan käsittämättömän kiihoittava tarina!

    Kiitos!!

  3. Trickster says:

    Hyvä ja hyvin kirjoitettu tarina. Ehkä vähän lyhyt ja henkilöhahmot todella ohuita. Siksi jäi vähän omalla kohdalla etäiseksi, mutta toisaalta voi olla, että se oli tarkoituskin. Kuvailu oli kuitenkin onnistunutta ja kiihottavaa.

Kommentoi

top