search
top

Minä olen totta

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (46 votes, average: 3.59 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Vanha tarinani it.orgista. Samalla ensimmäinen koskaan kirjoittamani eroottinen teksti.

Lopultakin viimeiset asiakkaat olivat lähteneet. Viimeinen puolituntinen oli ollut melkein sietämätön, mutta jaksoin tietämällä, että odotus kyllä palkittaisiin. Melkein juoksin pukuhuoneeseen, avasin kaappini ja kaivoin laukusta eilen ostamani pussin. Edellisenä iltana oli ollut niin kiire, että koeajo oli joutunut odottamaan, mutta enää sitä ei voisi lykätä hetkeäkään. Heitin housut kaappiin ja kipitin lähimpään wc-koppiin, jossa välittömästi laskin pöntön kannen ja istuin sille. Huomasin laskiessani pikkareita, että ne olivat kastuneet. Hymyilin itsekseni, harva asia saa näin kiimaiseksi vaikka yrittää ajatella kaikkea muuta. Aloitin käsillä rauhallisesti sisäreisiä hieroen ja olin siirtymässä hitaasti hävyn yläpuolelle, mutten enää jaksanut odottaa. Kaivoin pussista pienen, pinkin ja yksinkertaisen sileän vibran. Surautin sen päälle ja aloin etsiä klitoriksen yläreunaa. En ollut aiemmin masturboinut apuvälinein, mutta netistä näkemäni ja lukemani vuoksi olin viimein ollut halukas kokeilemaan. Kun värisevä sauva hipaisi herkintäni, tiesin ettei ostos ollut turha.

Jostain syystä minun oli aina ollut vaikea löytää miestä. Ne, jotka eivät kiinnostaneet, kyllä tuijottivat tissejä ja huutelivat rivouksia perään. Kuitenkin kukaan ihastukseni kohde ei ollut koskaan kiinnittänyt huomiota minuun. Olin tehnyt ulkonäköni eteen kaikkeni, eikä noin puolen tuhannen aerobic- ja spinningtunnin jälkeen luulisi enää ulkomuodossa olevan vikaa. Lisäksi olin perinyt mielestäni hyvän pituuden, 168 cm, kapeahkon lantion, vaaleat hiukset ja terhakat käteen sopivat B-kupin rinnat. Itseluottamukseni ei ollut enää monen pettymyksen jälkeen kovinkaan hyvä, mutta masennuksestakaan ei voinut puhua. Tuorein ihastus oli tosin niin voimakas, että tämänkin epäonnistumisen jälkeen voisi itseluottamus vihdoin oikeasti romahtaa. Hän oli pitkä ja lihaksikas. Tummat, lyhyeksi ajellut hiukset oikein korostivat voimakkaan leuan turvallisuudentunnetta huokuvaa olemusta. Leuka oli nimenomaan se, mihin olin retkahtanut. Leuasta ei ole pitkä matka kieleen, josta ei siitäkään varmaan voimaa ja jaksamista puutu, ajattelin, kun uusi tärinäaalto meni lävitseni sauvan osuessa taas kunnolla nypykkään. Vaikka yritin olla hiljaa, en voinut hiljaiselle vaikeroimiselle mitään.

Kaivoin pussista toisenkin esineen, valokuvan. Kuvassa hän oli juuri katsomassa muualle, enkä uskonut että hän oli huomannut sen ottoa. Otin vielä teippirullan ja kiinnitin fantasioitteni kohteen oveen. Ajatukseni harhailivat takaisin hänen kehoonsa. Tänään oli ollut kuuma päivä, ja hänen ohut paitansa oli liimautunut kiinni vartaloon. Jännittämättäkin hänen vartalostaan erottuivat selvästi rinta- ja vatsalihakset, mutta tänään näkymä oli ollut niin hyvä, että olisin voinut veistää marmorista täydellisen tarkan kopion hänestä. Ei muuten huono idea, mutta mistähän sitä marmoria löytäisi. Suunnittelu katkesi, kun huomasin olevani vaarassa pudota istuimelta jalkojen noustua ilmaan kippuraan. Sain kuitenkin nopeasti jalalla polkaistua tasapainon takaisin, ja en antanut sen häiritä tietäessäni olevani valmiina lopulliseen hyökkäykseen. Laitoin molemmat jalat tukevasti lattialle, nojasin taaksepäin, nostin lantioni ilmaan ja aloin liikutella sauvaa sisälläni, aina välillä kuin vahingossa klitoristani hipaisten. Talletin kuvasta vielä viimeiset yksityiskohdat mieleeni ennen kuin suljin uudelleen silmäni. Ajatus lähti taas laukkaamaan, ja löysi tällä kertaa hänen kätensä. Koko komeuksia en ollut koskaan nähnyt, enkä ollut vielä uskaltanut laittaa eteenpäin aloitekirjettä hihattomien työpaitojen käyttöönotosta, mutta siihen osaan mitä olin saanut ihailla olin hyvin tyytyväinen. Rasvaa ei ollut niissä sen enempää kuin miehessä muutenkaan, eli juuri lainkaan. Lihakset erottuivat selvästi ihon läpi, ja ne verisuonet… Nopeutin työntöjen tahtia, hain nännin toisen käden sormien väliin ja olin valmis viimeiseen vaiheeseen, eli armottomaan ja liian nopeaan klitan suristukseen. Purin jo valmiiksi huultani, enhän halunnut herättää koko kaupunkia, ja juuri ennen ratkaisevaa ranneliikettä kuulin oven aukeavan.

Avasin paniikissa silmäni, talossahan ei pitänyt olla enää ketään. Kuva oli paikallaan, mikä luultavasti tarkoitti että ovi oli kiinni. Vielä oli mahdollisuus pelastua nöyryytykseltä. Vedin pikkuhousut salamaa nopeammin takaisin jalkaan, mikä ei ollut helppo temppu lantion, tai oikeastaan koko minun vielä täristessä. Samalla kuulin askelien menevän pois ja oven sulkeutuvan. Finaalia ei koskaan tullut, tajusin pettyneenä. Koko viikon selibaatti, sopivan tilaisuuden odottaminen salakuvaa varten, jopa häpeän voitto pornokaupassa, kaikki mennyt hukkaan. Täydellinen tilaisuus tulee vain kerran. Vihaisena nousin pöntöltä, survoin kuvan ja vibran pussiin ja astuin ulos kopista. Vasta tässä vaiheessa tajusin tarkistaa pukuhuoneen olevan oikeasti tyhjä, ja onneksi se myös oli. Pikkuhousuni olivat edelleen märät ja valuipa vähän mahlaa reittäkin pitkin, syntiset tavarat onneksi olivat piilossa tummassa muovipussissa. Puin farkut jalkaan ja vaihdoin päälle oman toppini, ja tunnustelin vielä viimeisiä supistuksia ajatellessani, kuka tämä aiempi kaiken pilannut vieras oli ollut. Siivooja? Toinen myyjä? Huoltomies? Oli tajunnut onneksi lähteä hiljaa, äänen pitäminen vakaana vastausta varten ei olisi ollut helppoa. Ja äänistä tuli mieleen, että oliko tämä mahdollisesti kuullut jotain? Vibra oli onneksi melko hiljainen, mutta oma äänetelyni oli saattanut ylittää hiljaisen, toivottavasti ei kovin reilusti. Astuin ulos pukuhuoneesta. Oven edessä odotti hän.

#####

Ajatukseni olivat jo kotona odottavassa flesukassa tarkistaessani ovien lukituksia. Ei sitä kovin moni tajua, kuinka suuri tuska on viriilillä nuorella miehellä olla päivät pitkät herkkupeppujen keskellä ja yrittää näyttää asialliselta ja ammattimaiselta. Olin ajatellut, että sinä päivänä kun lopetan, voisin läpsäistä paria tyttöä takapuolelle tai jopa puristaa vähäsen. Mitäpä siitä voisi tulla, joku varoitus ehkä, mutta samapa tuo jos samantien irtisanoutuu. Hehheh, siitäpä oiva kuvitelma illaksi. Toisaalta häpesin vähän aktiivisena runkkarina olemista, mutta puolustelin toimiani sillä, että pakkohan se on paineet pitää poissa, ettei töissä ala seisoa, tai ainakaan niin helposti. Ja kun naista ei ole, niin minkäs teet. Kourin vähän jalkoväliä paikoissa joihin tiesin etteivät kamerat näe, ja lähdin yläkertaan. Päivä oli ollut vähän erilainen kuin yleensä, koska aamupäivästä oli tullut puhelu, että illalla poistuva henkilökunta pitää tarkastaa liikkeen tuotteiden varalta. En ollut aiemmin tehnytkään poistumistarkastuksia, onneksi kaikki suhtautuivat siihen asiallisesti ja kiusallisia tilanteita ei tullut. Rullaportaat saapuivat ylös ja aloin kävellä takaseinää ja viimeisiä lukittavia ovia kohti. Miesten pukuhuoneesta valot olivat jo sammutettu, eikä mitään kuulunut, joten laitoin vain oven lukkoon. Olin aina vähän ihmetellyt, että mitäs jos naisten pukuhuoneessa sattuu olemaan vaatteiden vaihto kesken mennessäni sinne, mutta minulle oltiin vakuuteltu että viimeisetkin ovat ehtineet lähteä kun ehdin kierroksellani sinne asti. Aina välillä tunsin houkutuksen siitä, että menisin “vahingossa” sinne liian aikaisin, ehkäpä tuokin kuuluisi niihin viimeisen työpäivän tempauksiin. Kävelin naisten pukuhuoneen ovea kohti, ja olin avaamassa sitä, kun sisältä kuului joku ihme tömähdys. Adrenaliini purskahti suoniin ja jähmetyin kuuntelemaan, toinen käsi pampun kahvalla. Sisältä kuului jotain vaimeaa, tasaista ääntä, josta en saanut tarkemmin selvää. Avasin reippaasti oven ja astuin sisään. Ensimmäinen havainto oli, että valot olivat päällä. Yleensä viimeinen poistuja sammuttaa valot, mutta asia selittyi samantien kun huomasin avonaisen kaapinoven. Nolostuin vähän, poistuin huoneesta ja suljin oven. Käytävässä ollessa tajusin, kuinka lähellä fantasiani toteutuminen oli ollut, henkilö vaan sattui sillä hetkellä olemaan vessassa. Housut olivat kuitenkin olleen penkillä, joten ei olisi ollut mahdottomuus ikuistaa muistin syövereihin kuva jostakusta myyjättärestä alushoususillaan. Tämä ajatus toi alapäähäni vääjäämättömän erektionalun. Mutta kuka siellä oikein oli? Olin tarkastanut listasta, että kaikki iltavuorossa olleet olivat jo lähteneet tarkastuksen kautta. Kuitenkaan pääsyä takahuoneeseen ei ole kuin avainkortilla, joten jonkun henkilökunnasta sen pitää olla. Tajusin sellaisen karmivan asian, että mahdollisesti kyse on siitä, mitä varten niitä tarkastuksia tehtiin, eli henkilökunnan varastamisesta. Fiksua, ajattelin, jäädä myymälään sulkemisajankohdan jälkeen ja sitten viedä mitä tarvitsee. Hälytykset eivät kuitenkaan napsahda päälle vielä puoleen tuntiin. Ajattelin, että asia pitää ottaa puheeksi myymäläpäällikön kanssa, kun ovi aukesi ja sieltä astui Mari.

Mari oli nuori kesätyöntekijä. Ja Marin työaika loppui jo iltapäivällä. Tämän enempää en ehtinyt tilannetta analysoida, kun oli pakko avata suu.
“Jaa-has”
“Öö..moi”, vastasi Mari.
“Mitä sä täällä näin myöhään?”
“No kun Katilla oli jotain pakollista menoa ja lupasin tehä nää pari viimestä tuntia sen puolesta.”
“Jaahas..jaahas…no nyt on kuitenkin sellanen juttu että mun pitää tarkastaa sut.”
“MITÄ!?”, Mari vastasi, ja olin huomaavani hänen katseessaan jotain aidosti kauhistunutta.
“Siis tota kun täältä on kadonnut kamaa ja me..tai siis myymäläpäällikkö epäilee että asialla voi olla henkilökunta, niin siks me..tai siis minä tarkastan tänään kaikki poistuvat työntekijät. Onko kysyttävää?”
“Onko tää nyt ihan oikeesti pakollista?”
“Joo. Mä oon pahoillani, en tee tätä tahallani, mut pakko se nyt on.”
“Aijaa..no emmä oo vieny mitään.”
“No kohtahan se nähdään”, tokaisin jo vähän kärsimättömänä. Kaikki muut olivat näyttäneet tavaransa äpisemättä vastaan, mutta tottakai illan viimeisen henkilön pitää vängätä jotain. Asia oli tärkeä hoitaa nopeasti myös, koska pelkäsin varustukseni olevan pian täydessä rynnäkkövalmiudessa. Mari ei ollut lainkaan pahan näköinen, oikeastaan kaikkea muuta. Vähän hiljainen ehkä, toisinaan jopa hitusen outo, mutta muiden myyjien mukaan ihan mukava. Ikää hänellä oli ehkä 18 vuotta, siis noin seitsemä vuotta vähemmän kuin minulla. Oikeastaan nyt vasta tajusinkin, kuinka tiukka paketti edessäni seisoi. Jostain ihmeen syystä myyjät käyttivät vääristä paikoista löysiä vaatteita, joten yksityiskohdat jäivät piiloon, mutta nyt tiukat farkut ja kireä toppi paljastivat, että mimmi on kyllä nähnyt vaivaa ulkonäkönsä eteen. Varastaminen on kuitenkin varastamista, ja vaikka olinkin jo valmiiksi pahoillani nuoren tytön maineen mustaamisesta, pysyin tiukkana:
“Noniin, tehdään vaikkapa niin että mennään takas tonne pukuhuoneeseen ja sit mä katson sun tavarat ja sit voit mennä jos kaikki on ok.”
“Hei mulla on oikeesti kauhee kiire, eikä mulla oikeesti oo mitään, usko nyt”, Mari vastasi, ja olin kuulevinani hänen äänessänsä jo pientä hätää.
“Sä teet”, aloitin tiukka ilme kasvoillani, mutta lause keskeytyi, kun Mari nosti toppinsa ylös, paljastaen rintaliivit.
“Kato nyt, ei tämmösiä ees myydä täällä. Sama on paidan ja housujen ja pikkareiden kaa.”
“Ei ku”, ja taaskaan en saanut sanottua loppuun, kun hän avasi farkkujensa napit ja laski vyötäröä sen verran, että erotin alushousujenkin merkin. Häpeäkseni minä tosiaan välittömästi tiesin, ettei noita merkkejä täällä myyty, olinhan tutkinut iltaisin yksinäni alusvaateosastoja huolella. Häpeää kovempi oli kuitenkin huoli siinä, että ohuet housuni eivät riittäisi estämään sitä, minkä tunsin jo äsken näkemäni johdosta olevan kehitteillä. Olin kieltämättä aika yllättynyt, mutta samalla salaa tyytyväinen, että olin nähnyt näinkin paljon sellaista, minkä olisin muuten joutunut yksin sängylläni kuvittelemaan. En tosin ollut aivan varma olisiko näin nuorelle lihalle moraalisesti oikein edes runkata, mutta kukapa sitä koskaan saisi tietää.
“Krhm”, selvitin kurkkuani. “Sä teet just niinku mä sanon etkä ala yhtään sooloilla siinä, toi ei auta nyt. Me mennään tonne pukkariin ja mä katon mitä tosta sun laukusta löytyy.”
Räpäytin silmiäni, ja kun kuva taas tarkentui, hän ei ollut siinä missä äsken. Kirosin mielessäni kun huomasin hänen olevan lähdössä juoksemaan. Huusin ja käskin häntä pysähtymään, ilman vaikutusta. Kanki tanassa ei ole lainkaan kiva juosta, mutta onneksi olin aika nopea juoksija ja omistin pidemmät jalat kuin tytöllä, ja sainkin hänet pian kiinni. Tartuin häntä olkapäästä, ja samassa hän kääntyi, huusi “HAISTA PASKA!” ja yritti huitaista kädellä. Sain läpsyn torjuttua helposti, ja tajusin että nyt on tosi kyseessä. Tartuin Maria ranteesta kiinni, pyörähdin hänen taaksensa ja pakotin hänet rannelukolla mahalleen, mahdollisimman hellästi mutta silti jämäkästi.
“TOINEN KÄSI SELÄN TAA!”, huusin, ja hän totteli. Napsautin raudat kiinni, nostin hänet ylös ja lähdin taluttamaan pukuhuonetta kohti. Mari nyyhkytti, ja jos tilanne olisi ollut eri, olisin ollut välittömästi kyyneliä kuivaamassa. Rikollisille minulla ei kuitenkaan riitä ymmärrystä, etenkin tällaisille jotka pettävät liikkeen luottamuksen. Sisälle saavuttuamme laitoin Marin istumaan penkille, laukun vastakkaiselle penkille ja kävin lukitsemassa pukuhuoneen oven.
“Haluan että ymmärrät ettet nyt voi enää paeta. Jos yrität nii mun saattaa pitää satuttaa sua, enkä tosiaan haluais tehä sellasta. Eli oo nyt kiltti tyttö ja kerro mitä oot vienyt ja mistä mä löydän sen.”
“..En minä oo vienyt YHTÄÄN MITÄÄN HELVETTI!” hän huusi, mutta poskia pitkin valuvat kyyneleet paljastivat hänen valeensa.
“Joo, ihan miten vaan.” Aloin tutkia laukkua. Sieltä löytyi meikkipussi, jossa ei ollut mitään varastettua, lompakko, huulirasva ja muutakin pikkukrääsää ja tumma muovipussi. Nostin pussia ja hymyilin voitonriemuisesti, ja silloin hän puhkesi aivan uskomattomaan ulinaan. Katsoin pussiin ja hämmästyin.

Tuijotin pussin sisälle hetken. Mitä helvettiä? Teippirulla, kuva minusta ja VIBRAATTORI?? Tarkastin ettei tavaroiden alla ole enää mitään, ja samalla tunsin sauvan olevan liukas, eikä ollut vaikea päätellä mitä sillä oli tehty. Seuraavat hetket olivan sydämelleni rankkoja, kun piti samaan aikaan pumpata päähän verta punastumista varten ja mulkkuun vuosituhannen jäykistymistä varten. Mari katsoi minuun tiukasti, en saanut selvää mitä hän ajatteli.
“Ööh…joo…tää on sit tällä selvä. Sori vaan hirveesti.”
“Sori?! SÄ SANOT VITTU SORI?”
“Joo, sori, pahoittelen vaivaa ja kaikkee.”
“Siis ei helvetti, sä pahoittelet.”
“No mitäs sit?”
Mari oli hiljaa, katsoi vain minua erittäin vihaisesti. Kävin avaamassa käsiraudat. Olin kyllä täysin tilanteen tasalla, mutta ikäero oli aivan liian suuri. Olisi väärin käyttää nuoren tytön ihastusta hyödyksi. Paine etumuksessani yritti kyllä viestiä, että tässä voisi tehdä jotain, ja jouduin aivan tosissaan taistelemaan jatkaakseni puhumista.
“Sä voit tosiaan lähtee nyt. Sori tosiaan ihan hirveesti, en mä muuta voi sanoo.”
“Saanks mä ny ees vetää loppuun tässä.”
“ÖÖÖÖÖH krhm tuotanoin joo ehkäpä minä lähen tästä, hyvää iltaa vaan…”
“Mä vedän itteni loppuun tässä ja nyt ja sä oot siinä ja katot, sen verran oot mulle velkaa. Sä et helvetti tajua miltä musta tuntuu.”
“No…”, aloitin, mutta enempää en saanut suusta ulos, kun kaikki huomioni keskittyi housujaan avaavaan Mariin. Alta paljastui samat vaaleansiniset pikkuhousut kuin aiemminkin. Marin käsi hakeutui pikkareiden sisään heti kun hän oli saanut laskettua housut polviin asti.
“Aaa..aa..ota ne pois..”
“Täh?” Olin ymmälläni.
“Mm..Ne vitun farkut, tollo.”
“Jaa niin.”
“Ja anna se vibra samalla.”
Kävelin pari metriä hänen luokseen, annoin vibraattorin hänelle ja vedin tottelevaisesti housut pois jalasta.
“Ota nää samalla ku oot siinä”, sanoi Mari ja näytti alushousujaan toisen käden kääntäessä vibran päälle.
Tein taas työtä käskettyä ja vedin alushousutkin pois. Alta paljastui jotainkuinkin sellainen näkymä kuin olin kuvitellutkin, eli täydellinen. Katsellessani surisevan ilotikun uppoamista nuoren tytön kauniiseen vittuun, tuli mieleen, että voikohan mulkku räjähtää jos sinne on pakkautunut liikaa verta. Mari oli muuten paljaaksi ajeltu, mutta pieni karvatupsu oli saanut säästyä.
“Kyllä sä saat sitä katella mut eka mä haluun mun tissit esiin”, kuului, juuri kun olin uppoamassa tuon uskomattoman näyn syövereihin. Punastuin taas lievästi, mutta aloin epäillä että verta tuli jostain lisää, koska alakerrasta sitä ei ainakaan liiennyt, päinvastoin.
Mari vuorotteli runkkaavaa kättä niin, että sain topin ja rintsikat pois, ja jos pillu oli ollut kaikin puolin täydellisen näköinen, eivät rinnat jääneet yhtään huonommiksi. Koko oli minun mieleeni juuri sopiva, ja muoto oli jotain, mitä on vaikea edes kuvitella. Rinnat olivat täydellisen pyöreät, nännipihat pienehköt ja nännit nöpöttivät niin kovina, että ihmettelin etten ollut huomannut niitä jo paidan ja rintsikoiden läpi.
“Hiero!”
“Täh?”
“No tissejä! Monta kättä sä luulet mulla olevan?”
Tosiaan, Marin toinen käsi oli kiireinen sauvan kanssa, toinen hieroi klitorista. Nyt oli kuitenkin viimeinen hetki tulla järkiin, vielä en ollut koskettanut, vielä voisin olla tekemättä väärin.
“Hei kuuntele”
“No en tosiaan kuuntele. Kädet tisseille ja heti!”
“Eiku oikeesti. Ihan oikeesti. Kai sä tajuut että mä oon sua paljon vanhempi enkä mä…”, aloitin, mutta taaskaan en saanut sanotuksi loppuun.
“Ja luuletko sä tosiaan että mua kiinnostaa joku tollanen? Mä oon unelmoinut susta ties miten vitun kauan ja mä aion saada nyt elämäni parhaan orkun ja sä saat luvan auttaa siinä.”
“. . .” En saanut mitään sanotuksi.
“Ja älä pelkää, ei sun tarvii tän jälkeen enää ikinä koskea tai ees kattoa mua, mä voin erota huomenna. Ja nyt ne kädet sinne tisseille.”
Ja se oli sitten menoa, unohdin kaiken mitä järki sanoo. Istuin hänen viereensä, tarrasin kiinni ja aloin hieroa. Tunnustelin ensin itse rintoja puristelemalla, ja samalla kun jatkoin, aloin hakea sormilla nännejä. Löydyttyään ne joutuivat sormieni pyörittelyn ja hellän nipistelyn kohteiksi. Samalla sain aitiopaikalta katsella kun suriseva sauva tikkasi Marin jalkoväliin uskomatonta nopeutta.
“..ä uu..”
“Tä?”
“Mä…tuuuUUUUU!”
Loppu huudosta hukkui, sillä samassa kun Mari oli luiskauttanut vibran pillusta klitorikselle, hän tarrasi toisella kädellään päästäni kiinni ja suuteli minua. Suudelma oli voimakkain koskaan kokemani, luultavasti sen takia että Mari halusi välttää koko maanosan herättämisen huudollaan. Puristaessaan päätäni omaansa vasten hän alkoi järistä. Ei siis väristä, eikä täristä, vaan järistä. Minä en ole mitenkään erityisen kevyt, mutta silti meinasin lentää penkiltä kun pidin hänestä kiinni. Marin lantio hakkasi ilman ja penkin väliä, jalat olivat krampanneet suoriksi ja odotin niskani murtuvan hetkenä minä hyvänsä puristuksen vuoksi.

Niskani ei kuitenkaan murtunut. Marin liike hidastui ja lopulta hän valahti pehmeäksi ja olisi varmaan pudonnut penkiltä ellen olisi pitänyt kiinni. Hän oli lämpöinen ja minusta tuntui hyvältä olla pitkästä aikaa lähellä naista.

“Noniin, lähde sitten.”, Mari sanoi hiljaa. “Sitähän sä halusit, nopeasti pois mun luota.”
“Ei kun tässä oli nyt pieni väärinymmärrys, mikä onneksi taisi kuitenkin päättyä onnellisesti.”
“No..joo. Ihan onnellisesti.”
“Eli ei? Sori, en mä muuta osaa oikeasti sanoa.”
“Kyllä sä varmaan tiedät että toi sauva on vain oikean tavaran korvike. Mä en haluaisi enää käyttää sitä.”
“Mutta älä sä siitä murehdi.”, Mari jatkoi. “Mä ymmärrän kyllä että miks sua ei kiinnosta ja oon iloinen että sä kuitenkin yritit sanoa sen kauniisti.”
“Kuulehan, mä en nyt oikein tajua.”
“Kyllä mä tiedän että tuo kaikki ‘Sä oot niin nuori’ on vaan selittelyä. Mä en tiedä mikä se oikea syy on, mutta ei sen väliä. En mä niin hirveä voi olla etten ikinä saisi miestä. Ja kyllä mä jaksan odottaa kun oon tähänkin asti jaksanut.”
“Hei. Mä kun kerran näin vähän sun intiimiä puolta niin voisin olla vaikka rehellinen. Älä loukkaannu tästä mitä aion sanoa, mut mä ajattelin että sun olisi hyvä päästä noista tyhmistä ajatuksista. Sä et siis oo yhtään hirveä jos totta puhutaan ja itseasiassa mä ajattelin tänään illalla runkata pitkään ja hartaasti ajatellen sua siinä penkillä.”

Marin silmät kirkastuivat selvästi.

“Miks sä et sit oo koittanut iskeä mua aiemmin jos tuommoisia kuitenkin mietit?”
“En mä tuohon osaa vastata. En mä osaa mennä ja iskeä ihmisiä, mun pitää ajautua luonnolliseen tilanteeseen. Miks et itse ole?”
“No mä oon ujo, tyhmä. Miks sä muuten runkkaat?”
“Sellaista ne terveet yksinäiset miehet nyt vaan tekee.”
“Entä jos et oiskaan tänään yksin? Oisko tää sulle tarpeeksi luonnollinen tilanne?”

#####

Täydellinen ilta olikin muuttunut katastrofiksi, joka kuitenkin oli muuttunut unelmaksi. Istuin hänen autossaan pöksyt märkinä matkalla hänen luokseen. Katsoin häntä. Luulen, että mitä ikinä hän tekikin, hän teki sen täydellisellä keskittymisellä. Nytkin leuka oli jännittynyt ja katse tiukasti tiessä, vaikka hän ajoi tuttua reittiä kotiinsa. Vahva koura oli kevyesti puristunut rattiin samalla kun toinen vaihtoi määrätietoisesti vaihdetta suuremmalle. Halusin ajatella, että ehkä se oli arvokkaan lastin ansiota, mutta tiesin että se olisi ollut itsepetosta. Joku muu olisi ehkä yrittänyt ottaa varaslähtöä seksiin, mutta ei tämä mies. Hän teki yhden asian kerrallaan, mutta teki sen hyvin.

Kun auto oli ensiyrittämän jälkeen sentilleen parkkiruudun keskellä, tuli ensimmäistä kertaa mieleeni että tämä tapahtuu oikeasti. Pukuhuoneessa minulla ei ollut mahdollisuutta välttää tapahtumien alkua, ja alun jälkeen oli helppo antaa mennä. Nyt tilanne oli kuitenkin nollaantunut. Joutuisin itse tekemään päätöksiä.

Kävelimme rappukäytävässä hiljaa, kumpikin omissa ajatuksissaan. Mies avasi oven ja päästi minut peremmälle asuntoonsa. Huoneisto näytti pieneltä ja siistiltä. Jäin seisomaan eteiseen.

“Noniin, täällä ollaan”, hän sanoi. “Haluutko sä jotain.”
“Tiiätkö, mä haluun vaan sut. Mut en tiiä miten pitäis aloittaa.”
“No jos mennään vaikka tuonne sängylle ekaks.”

Ja niin hän tarttui minua kädestä ja johdatti sängylleen. Kävimme makaamaan kasvokkain kyljelleen. Hän alkoi silittää hiuksiani. Minä aloin silittää hänen hiuksiaan. Kosketus tuntui hyvältä.

“Mä haluun sun paidan pois”, hän sanoi.
“Mäkin haluun sen pois”, sanoin ja nousin istumaan. Riisuuduin rintaliivisilleni ja palasin takaisin makuulle.
“Sä oot oikeasti Mari kaunis.”
“Ja mä oon tänään kokonaan sun.”

Kurottauduimme varovaiseen suudelmaan. Aiemmin tapahtuneen varjolla näin hidas eteneminen tuntui oudolta, mutta hyvältä. Suudelmasta ei tullut loppua, joten mies alkoi avata housujeni nappeja. Yhteisvoimin saimme ne pois päältäni keskeyttämättä suutelemista.

Mies irrottautui minusta.

“Anna kun mä katselen sua”, hän sanoi, ja nousi sängylle polvilleen. Minä makasin puoliksi kyljelläni ja puoliksi selälläni alusvaatteillani, ja tunsin käsittämätöntä ujoutta. Vasta äsken hän auttoi minua tyydyttämään itseni, ja nyt en ollut edes alasti. Ehkä syy oli, ettei kiima ollut vielä ottanut valtaa. Pelkäsin kai, että hän löytäisi jonkin virheen eikä haluaisi minua enää.

Aikansa hän vain katseli. Hyvin tarkasti katselikin, päästä varpaisiin. Lopulta hän kuitenkin mitään sanomatta otti paidan päältään ja paljasti voimakkaan ylävartalonsa. Tunsin menettäväni kontrollia. Nousin istumaan ja työnsin hänet selälleen pää jalkopäähän. Ihana aalto kulki lävitseni kun tartuin hänen vyöhönsä ja avasin sen. Näin housujen läpi hänen olevan kovana. En halunnut enää pitkittää aloitusta. Avasin housut ja puoliksi revin ne hänen yltään.

Boksereiden etumus pullotti uljaasti. En ollut koskaan aiemmin koskenut mieheen, mutta en halunnut sanoa sitä. Hitaasti nostin vyötärön kuminauhaa ja vedin alushousut puolireiteen. En ollut varma mitä olin odottanut, mutta en tuntenut muuta kuin aitoa iloa näkemästäni. Tiesin, ettei se voisi tuntua sisälläni muulta kuin jumalaiselta.

Olimme ilmeisesti suunnitelleet jatkon samalla tavalla, sillä samalla kun siirryin istumaan hajareisin miehen päälle, hän nousi istumaan ja suuteli rintojeni väliä. Kun painoin vain ohuen kankaan suojaaman pikkutyttöni hänen uljauttaan vasten, hän avasi rintaliivini. Ja kun lähestyin häntä suudellakseni, hän teki samoin. Kohtasimme puolivälissä, tasavertaisina.

Huomasin hierovani itseäni kankaan läpi häntä vasten. Normaaliin fyysiseen kiihottumiseen oli sekoittunut jotain parempaa, sillä se tuntui paremmalta kuin mikään mitä olin koskaan kokenut. Nopeutin ja voimistin liikettäni ja mies siirsi kätensä pyllylleni liikettä myötäilemään.

Ratsastin villisti. Tiesin, että nojaamalla aavistuksen eteenpäin voisin laueta lähes välittömästi. Mutten halunnut sitä. En halunnut tyydyttää vain itseäni ja vain fyysisesti. Halusin rakastella ja jakaa nautinnon. Hidastin itseäni ja kerroin suudelmalla, että nyt oli aika mennä seuraavalle portaalle.

Irrottauduin hänestä, kun tapahtui jotain odottamatonta. Tunsin nousevani ilmaan voimakkaiden käsien nostamana ja laskeuduin vatsalleni lantio miehen oikeaa olkapäätä vasten. Hän oli nostanut minut olalleen kuin pahaisen tukin! Avuttomana hänen paljasta alaselkäänsä katsellessani tunsin kuinka hänen toinen kätensä tarttui pikkareistani kiinni ja veti niitä vähän alaspäin, jättäen pakarat paljaaksi. Seuraavaksi hän tarttui kannikastani kiinni ja puristi hellästi. Tunsin ylpeyttä, sillä tiesin että tiesin pepun olevan yksi parhaimmista paikoistani. Hän olisi tuntemaansa tyytyväinen. Ja näin tulkitsinkin sen, että hän veti housuni kokonaan pois ja nosti minut takaisin yläilmoihin. Näin hänen himosta kiiluvan katseensa.

Hän ei kuitenkaan laskenut minua vaan nousi itse ylös, minua yhä ilmassa pitäen. Seisaalleen päästyään hän käveli yöpöytänsä luo, avasi laatikon ja otti sieltä jotain. Palasimme takaisin sängylle aivan kuten olimme olleetkin. Jollain ilveellä mies sai yhdellä kädellä kondomipaketin auki ja kumin rullattua päällensä. Nyt meitä odotti enää vain itse nautinto.

Ja kun hän alkoi laskea minua, tiesin etten olisi perillä alhaalla enää pieni tyttö vaan oikea aikuinen nainen. Laskiessaan minua hitaasti kädet äärimmilleen jännitettyinä syliinsä, kiersin jalkani hänen vartalonsa ympäri. Halusin olla mahdollisimman lähellä, kun se tapahtuisi.

Olin tuntenut hänet vaatteen läpi, muttei se ollut valmistanut minua siihen, miltä hepin pää tuntui paljaiden häpyhuulteni välissä. Pian huomioni siirtyi kuitenkin eteenpäin, kun reikä löytyi. Mitään kalvoa minulla ei enää ollut. Hänen upotessaan minuun tunsin jotain samaa kuin sauvan kanssa. Kuitenkaan hän ei ollut kylmä esine, hän oli kuuma ja elävä. Hän oli oikea, totta. Hermoni lähettivät jatkuvia kiihotuksen aaltoja vartaloni läpi kun sentti sentiltä neitsyyteni pyyhittiin olemattomiin.

Lopulta olimme yhtä. Itse en voinut juuri liikkua, mutta mies alkoi nostella minua hitaasti ylös ja alas varttaan pitkin. Tuntui ihanalta olla kiinni toisessa ihmisessä. Yritin puristaa sisälläni olevaa miestä aina hänen vetäessään minua ulos, mutta se ei ollut helppoa. Yritin myös kehua miestä jotenkin, mutten saanut suustani ulos kuin epäselvää voihkintaa.

Ehkä sen teki voihkinta tai jokin muu, mutta huomasin taas miehen nousevan pystyyn, kuitenkin sisälläni pysyen. Siirryimme huoneen toiselle laidalle, missä hän laski minut istumaan nojatuoliin. Jalkojani hän ei päästänyt laskeutumaan vaan kiepautti ne käsiensä päälle ja työntyi syvemmälle kuin koskaan aiemmin. Hänen kasvonsa olivat minua kohti, mutta hän ei katsonut minua. Hänen silmänsä olivat auki ja ne osoittivat omiini, mutta katse oli muualla. Hänen leukansa oli jännittynyt, sieraimet aavistuksen auenneet. Hän katsoi maaliinsa, täydellinen suoritus mielessään.

Pitkillä ja voimakkailla työnnöillä hän antoi minulle aivan uusia tuntemuksia. Suoraan eteenpäin tunkemisen sijasta hän painoi itseään sisusteni yläseinää vasten koko matkan sisään mennessään. Eikä se matka ollut lyhyt, sillä tässä asennossa olin täysin auki hänelle.

Tuntui kuin hän olisi joka työnnöllä painanut kovemmin ja tuntunut paremmalta. Tunsin kihelmöinnin kasvavan sisälläni ja otin sen vastaan. Nostin jalkojani aavistuksen enemmän, painoin itseäni häntä vasten aavistuksen kovemmin ja tein kaikkeni antaakseni hänen tyydyttää itseni mahdollisimman hyvin. Kiihotukseni kasvoi. En enää ajatellut häntä vaan annoin käsieni vaeltaa hänen vahvoilla kyljillään ja annoin tuntoaistini ottaa vallan tietoisuudesta.

Orgasmi oli uskomaton, täysin erilainen kuin koskaan aiemmin eikä se tuntunut loppuvan koskaan. Kuulin itseni huutavan ja näin, ettei mies tuntunut edes huomaavan. Edelleen vain kohde mielessään hän pumppasi menemään ja piti minut armottomasti huutamassa ihanaa nautintoani. Vaikka en enää nähnytkään kuin hänen lihaksensa sormenpäilläni, silmäni kertoivat hänen leukansa jännittyvän lisää. Hänen silmänsä sulkeutuivat ja nenä rypistyi. Liike sisälläni nopeutui ja lyheni, mutta ei suinkaan muuttanut tunnetta huonompaan suuntaan.

Hän avasi suunsa, mutta ei saanut ääntä ulos. Hän painui pohjaani ja pysähtyi. Minä en voinut, vaan jatkoin tärisemistä hänen sylissään, mikä vain yltyi kun tunsin kuminkin läpi kuuman nesteen purkautuvan kovalla paineella vasteni. Miehen kaikki lihakset jännittyivät sykäysten tahdissa ja hän yritti aina vain syvemmälle.

Lopulta se oli ohi eikä kumpikaan enää liikkunut. Huohotimme raskaasti ja mies katsoi taas silmiini. Kuin yhtäkkiä tajuihinsa tulleena hän veti itsensä hämillään ulos ja meni sängylle istumaan, jättäen minut raajat ojossa erittäin nussitun näköisenä tuolille.

“Ootko se Mari oikeasti sinä?”
“Oon minä ihan oikeasti minä.”
“Oletko sinä totta?”
“Minä olen totta.”
“Haluatko jäädä yöksi?”
“Haluan.”

Kommentoi

top