search
top

Seksiorjana kesämökillä, osa 1

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 3.11 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Ensimmäinen novellini, kirjoitettu muutama vuosi sitten, ja alkuosa sarjalle jota pyrin edelleen jatkamaan.

”Ei enää pitkä matka perille”, hän sanoo ja saa minut havahtumaan ajatuksistani. Muistelen kuinka vain muutama viikko sitten, hiukan keskikesän jälkeen löysin tämän nykyisen mieheni deittipalstalta. Jo ensitapaamisellamme selvisi, että huolimatta ikäerostamme ja erilaisista taustoistamme – hän oli kolmekymppinen diplomi-insinööri, minä vasta seitsemäntoistavuotias lukiolaistyttö – tunnuimme sopivan toisillemme täydellisesti.

Yhdellä tapaamisellamme hänen luonaan kerroin hänelle haaveilleeni alistumisesta ja kahleista. Hän vastasi kaivamalla kaapistaan talutusketjun ja parit käsiraudat ja kysyi haluaisinko kokeilla. Pian olin ensimmäistä kertaa elämässäni kahleissa, alastomana ja polvillani hänen edessään. Kahleleikit olivat vielä kiihottavampia kuin olin osannut kuvitellakaan.

Seuraavien viikkojen ajan tapailimme toisiamme lähes joka päivä, kunnes eilen hän ehdotti, että lähtisin pariksi viikoksi tai pidemmäksikin aikaa mukaan hänen kesäasunnolleen, ”orjaksi”, kuten hän silmää iskien sanoi. Se kuulosti joltakin mistä en voinut kieltäytyä. Vanhempiani ei kuitenkaan kiinnostanut mitä tein, kesätöitä ei ollut etsinnöistä huolimatta ja kaverini olivat häipyneet kesäksi kuka minnekin. Illalla opiskelijakämpälläni pakkasin tavarani, eli lähinnä vaihtovaatteet. Säät olivat olleet lämpimiä, joten otin mukaan lähinnä bikineitä ja toppeja.

Aamupäivällä hän tuli hakemaan minua asunnoltani punaisella farmariautollaan. Heitin matkakassini takapenkille ja istuin hänen viereensä eteen, ja vaihdoimme suukon. Päivästä näytti tulevan lämmin, ja olin pukeutunut turkoosiin toppiin ja reisimittaiseen minihameeseen. Olkapäille ulottuvat vaaleat laineikkaat hiukseni olin jättänyt auki, kuten tavallisesti. Hänellä oli shortsit ja T-paita. Lähdimme samantien matkaan jutellen niitä ja näitä. Pari tuntia ajettuamme pysähdyimme viimeisessä isommassa kaupungissa kauppaan. Ostimme eväitä pariksi viikoksi sekä yhdet alusvaatteet, joiden arvelimme yhdessä näyttävän seksikkäiltä minun ylläni.

Palaan ajatuksistani takaisin tähän hetkeen. Kysyn tulisimmeko nopeammin perille jos ottaisin toppini pois. Isäntä (seksileikkien yhteydessä olen tottunut kutsumaan häntä isännäksi) pitää ajatusta hyvänä, joten kevennän vaatetustani ja paljastan valkoiset push-up-rintaliivini. Hän on kutitellut minua pitkin matkaa, mutta nyt esillä näkyvät tissini selvästi houkuttelevat häntä kokeilemaan rohkeammin. Tunnen pikkuhousujeni alkavan kastua muunkin kuin lämpimän päivän vuoksi. Kokeilen varovasti hänen jalkoväliään, ja tuntuu selvästi että sielläkin aletaan olla valmiina.

Lopulta saavumme perille. Paikka on mukavan oloinen hirsinen kesämökki metsän keskellä. Mäkeä alas johtaa polku pienelle saunalle ja hiekkarannalle. Astun ulos autosta ja tunnen pehmeän hiekkanurmen paljaiden jalkojeni alla. Olemme koko matkan odottaneet että pääsisimme käsiksi toisiimme, joten kellahdamme samantien nurmikolle ja riisumme toisiltamme loput vaatteet. Kieriskelemme yhdessä pehmeällä nurmella hyväillen toistemme paljaita vartaloita, kunnes lopulta hän työntää peniksensä kosteana odottavaan pimppiini. Matkan rasitukset unohtuvat samantien kun tunnen sen etsiskelevän herkkiä paikkojani. Työnnän lantiotani vasten hänen jalkoväliinsä ja puristan hänen vartaloaan tiukasti kiinni omaani. Kierimme yhteen kietoutuneina nurmikolla kunnes hän purkautuu sisääni.

Pahimpien paineiden purkauduttua pukeudumme ja alamme siirtää tavaroita autosta sisään. Talo näyttää sisältäkin mukavalta, on sähkö ja vesihanat. Sisään tullessa alkaa pitkä käytävä, jonka molemmin puolin on huoneita, kuten keittiö, makuuhuone ja olohuone.

Tavarat siirrettyämme isäntä ehdottaa että lähtisimme iltauinnille huuhtomaan matkan hiet pois. Otamme pyyhkeet, juoksemme rantaan ja hyppäämme suoraan lämpimään järveen. Isäntä kutsuu minua vedenneidokseen ja yrittää pyydystää minua, mutta onnistun aina luiskahtamaan hänen käsistään. Rantavedessä hän saa minut lopulta kiinni ja kaataa minut selälleni matalaan veteen, kutitellen minua kiihottavasti. Lopulta hän päästää minut irti ja lähdemme kuivautumaan.

Kuivatessani itseäni isäntä ottaa yllättäen takaapäin kiinni paljaista tisseistäni saaden minut kirkaisemaan ja pudottamaan pyyhkeeni. Hän lähtee kuljettamaan minua tisseistä kiinni pitäen takaisin mökille ja vie minut makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa hän irroittaa otteensa ja käskee minun polvistua. Polvistun ja painan katseeni maahan, välillä vilkuillen isäntää ja hänen pyyhkeellä peitettyä lantiotaan. Sitten hän kysyy tahdonko olla hänen seksiorjansa. Vastaan myöntävästi, ja hän kertoo seksiorjatytölle laatimansa säännöt, jotka kuulostavat lähinnä viralliselta versiolta siitä miten olemme aiemmillakin kerroilla toimineet:

1.Isännästä käytetään nimitystä ”Isäntä”.
2.Seksiorjatytön tulee kaikin tavoin pyrkiä kiihottamaan ja tyydyttämään isäntäänsä.
3.Seksiorjatyttö on aina kahleissa, ellei Isäntä päätä toisin.
4.Seksiorjatytön pukeutumisen tulee olla mahdollisimman kiihottavaa ja niukkaa.
5.Seksiorjatyttö on aina käytettävissä seksiin.
6.Isäntä saa käyttää tyttöä mihin tahansa leikkiin, joka ei vahingoita tätä.
7.Seksiorjatyttö on täysin Isännän käskyvallassa.

Lueteltuaan säännöt isäntä näyttää minulle metallinkiiltävää talutusketjua. Pyyhe vyötäröllään ja kahle kädessään hän tuo mieleen itämaisen orjakauppiaan, ruoska vain (onneksi) puuttuu. ”Jos todella haluat seksiorjaksi, Tanja, ota tämä kaulaasi.” Kumarrun lähemmäksi vartalo kiihtymyksestä väristen ja isäntä sovittaa kahlerenkaan kaulani ympärille. Kuulen kuinka lukko kilahtaa kiinni, ikään kuin peruuttamattomasti. Enää ei sitten ole paluuta. Saan itselleni myös käsi- ja nilkkaraudat. Sitten isäntä istuu nojatuoliin, avaa pyyhkeensä ja käskee minut oraalisiin palveluihin. Polvistun hänen jalkojensa väliin, otan molemmin käsin kiinni hänen jäykistyneestä peniksestään ja alan imeä sitä kuin jäätelöpuikkoa. Ei kestä kauankaan ennen kuin hän purkautuu suuhuni.

Nieltyäni suuni tyhjäksi isäntä laittaa housut jalkaansa ja ehdottaa että lähtisimme keittiöön iltapalalle. Siellä hän kehoittaa minua pukeutumaan emännän asuun, eli vaaleanpuna-valkoruudulliseen esiliinaan. Vilkaisen itseäni vaivihkaa seinällä olevasta peilistä ja tirskahdan. Näky tuo mieleen lähinnä kermaleivoksen. Isäntä irroittaa talutusketjun kaularenkaastani. Kahlerenkaani on siis vähän kuin kaulapanta, johon voi tarvittaessa liittää ketjun.

Syötyämme olemmekin jo sen verran väsyneitä, että päätämme lähteä nukkumaan. Ripustan esiliinani keittiön naulaan ja lähden iltatoimiin. Hampaiden pesemisessäkin on käsirautojen kanssa omat hankaluutensa. Siistin myös pimppini sileäksi, kun isäntä kertoi että seksiorjatytöt pitävät pimppinsä posliinina.

Makuuhuoneessa isäntä toteaa ettei orjan tarvitse ensimmäisenä yönä olla kahleissa ja irroittaa kaulapantani ja käsirautani. Toteamme yöpuvut tarpeettomiksi, joten isäntä vain riisuutuu ja vetää pimennysverhon ikkunan eteen. Käymme vierekkäin parisänkyyn saman peiton alle. Tietenkään emme nukahda heti, vaan jatkamme kuhertelua peiton alla. Isäntä näykkii kaulaani ja hyväilee vyötäröäni ja lantiotani kiihottavasti. Lopulta otan hänen jalkansa omieni väliin, vedän hänen jalkovälinsä kiinni omaani ja ohjaan kädelläni hänen kovan elimensä kosteana odottavaan pimppiini. Keinutamme hitaasti vartaloitamme toisiamme vasten. Lopulta tunnen ihanan rentoutumisen tunteen leviävän koko vartalooni ja nukahdan hänen pehmeään syleilyynsä.

Aamupäivällä myöhään herään isännän kainalosta. Hän nukkuu yhä, joten irroittaudun, puen päälleni muotojani korostavat bikinit sekä kaularenkaan ja käsi- sekä nilkkaraudat ja hiivin vessaan pissille, pesemään hampaat ja ottamaan e-pillerin. Sitten lähden keittiöön laittamaan aamupalaa.

Ehdin juuri saada pöydän katettua kun isäntä tulee keittiöön aamutakissaan. ”Mikä seksiorja oikein olet, kun et huolehdi edes isännän aamuseisokista?” hän kysyy viitaten jalkoväliään kohti. ”Pikkuhousut pois ja jalat levälleen!” Pelästyksestä käyn heti selälleni matolle ja riisun bikinien alaosan, mutten pysty levittämään jalkojani nilkkarautojeni takia. ”Jaa, pimppiä ei ole tarjolla, kontallesi sitten!” Vinkaisen ja käyn kontalleni, anoen isännältä armoa, mutta hän läimäyttää pakaroitani, levittää niitä hiukan ja työntää peniksensä suoraan sisään kakkosreikääni, alkaen pumpata sitä edestakaisin. Onneksi olen antanut isännälle peppuani ennenkin, muuten hänen otteensa voisivat tehdä kipeää. Kiljahtelen jo nyt voimakkaimpien työntöjen aikana.

Lopulta isäntä saa purettua paineensa, käskee minun nousta ylös ja nostaa housuni. ”Täytyy kyllä myöntää että olet tehnyt hyvännäköisen aamupalan, ehkä tämäniltainen rangaistuksesi helpottuu hiukan”, hän sanoo kytkiessään talutusketjun kaulapantaani.

Syömme aamupalan ja käymme uimassa. Uinnin jälkeen otamme kevyen välipalan. Sen jälkeen isäntä toteaa että likaisia astioita on kertynyt turhan paljon ja käskee minut tiskaamaan. Laitan esiliinan ylleni ja siirryn tiskialtaan ääreen. Esiliinan alla ylläni on vain bikinit ja tietysti normaalit kahleet ranteissa, nilkoissa ja kaulassa. Isäntä kytkee oikeaan nilkkaani vielä jotakin. Katson alas, seuraan nilkastani lähtevää ketjua ja säpsähdän huomatessani, että ketju päättyy painavan näköiseen rautakuulaan. Isäntä taputtelee minua pepulle ja jättää minut astioiden kanssa. Jopa tiskaaminen voi selvästikin olla kiihottava kokemus, kun sitä ajattelee osana seksiorjuutta. Kahleet auttavat huomattavasti ajattelemaan näin.

Tiskattuani isäntä tulee irroittamaan kahlepalloni. Jätän esiliinani naulaan ja lähdemme olohuoneeseen. Olohuoneessa hän sitoo silmäni mustalla liinalla. Tunnen hänen ottavan kiinni käsiraudoistani ja kuulen ikään kuin lukon kilahtavan kiinni. Sitten ranteitani aletaan kiskoa ylöspäin, kunnes lopulta seison varpaillani käsiraudoista roikkuen. Isäntä paljastaa tissini ja riisuu pikkuhousuni nilkkoihin, ja alkaa hipelöidä vartaloani ja nuolla tissejäni. Pimppini kostuu entisestään. Sitten isäntä irroittaa nilkkarautani, nostaa jalkani kainaloihinsa ja tunnen hänen peniksensä työntyvän sisään kiihkeänä odottavaan pimppiini. Keinutan itseäni hänen penistään vasten, kiihtymyksestä ynisten. Lopulta pimppini jännitys laukeaa ja huumaannun hetkeksi laukeamisen voimasta.

Kun saan taas tajuntani hallintaan, roikun edelleen ranteistani katosta, side silmilläni ja nilkkaraudoissa. ”Kiitos isäntä, se oli aivan ihanaa”, totean suuntaan jossa luulen isännän olevan. Tunnen kuinka pimppini kosteus on alkanut valua pitkin reisiäni. ”Ole hyvä vain, orja. Toivottavasti nautit olostasi, seuraavaksi on rangaistuksesi vuoro. Eli mukavaa loppuiltapäivää.” ”Isäntä, ette kai tarkoita..”, aloitan, mutta kuulen vain oven sulkeutuvan isännän takana.

Seuraavat tunnit tuntuvat loputtoman pitkiltä. Yritän etsiä mukavaa asentoa, mutta kahleet eivät anna juuri liikkumavaraa. Mietin hiukan että huutaisin isäntää, mutta saisin luultavasti vain suukapulan ja pidennetyn rangaistuksen. Tietysti hän irroittaisi minut jos vain pyytäisin, mutta se tuntuisi jotenkin turhalta, kun olen itse toivonut ankaraa kuria ja alistamista. Niinpä odotan kuuliaisen orjan tavoin isännän paluuta.
Lopulta ovi aukeaa taas, ja isäntä tulee sisään. Hän poistaa siteen silmiltäni ja antaa suukon. Sitten hän hyväilee hetken tissejäni ja päästää minut irti. Lähdemme keittiöön nauttimaan hiukan iltapalaa, jonka jälkeen käymme rannassa lyhyellä iltauinnilla. Sen jälkeen olemmekin sen verran väsyneitä, että siirrymme suoraan sänkyyn. Tällä kertaa isäntä on sitä mieltä, että pidän kaulapantani myös nukkuessa.

Sängyssä isäntä hyväilee alastonta vartaloani. ”Tiedätkö orja, seksiorjilla on yleensä oma orjanimi. Olen ajatellut että nimeäisin sinut Tissiksi, näiden hunajamelonien mukaan”, hän kertoo hyväillen tissejäni.
”Eivät ne sentään melonin kokoisia ole”, naurahdan vastaten hyväilyyn.
”Ehkä eivät, mutta hunajaisia kuitenkin”, hän toteaa nuolaisten nännejäni.
”Miten isäntä vain tahtoo”.
”Hienoa, Tissi. Alat selvästi oppia orjan tavoille”, hän toteaa näykkien rintaani. ”Millä tavoin tahtoisit naida tänä iltana?”
Kun saan valita, niin tahdon kokeilla ratsastusta. Isäntä kääntyy selälleen ja hänen peniksensä näyttää samantien olevan pystyssä.
”Isäntä, miten teillä ei koskaan näytä olevan seisomisvaikeuksia?”, ihmettelen.
”No, pikkuveitikka ei ole aikoihin päässyt kosketuksiin noin seksikkään tytön kanssa, niin se on nyt innoissaan”, isäntä selittää. Punastun kommentista, mutta ehkä se jotakin selittää. Nousen isännän ylle ja liu’un pitkin hänen koukistettuja jalkojaan istumaan hajareisin suoraan ”pikkuveitikan” päälle, ohjaten sen sisään kolooni. Asentoni on hiukan kiikkerä, joten isäntä tukee minua vyötäröltä, liu’uttaen sitten käsiään vaivihkaa ylös kohti tissejäni, samalla kun hypityttää minua lantiollaan. Olen hiukan eksyksissä mitä tekisin käsilläni, kun en ole koskaan kokeillut ratsastusta muuten kuin ponilla lapsena. Onneksi isäntä tuntuu osaavan tämänkin lajin. Alan juuri päästä perille leikistä ja kuumentua täyteen vauhtiin, kun isäntä äkkiä purkautuu sisääni.

Kierähdän pois isännän päältä hänen vierelleen sänkyyn. Olihan se ihanaa, mutta loppui hiukan kesken. Isäntä taitaa arvata ajatukseni. ”Älä harmittele, kokeillaan huomenna uusiksi”. Hymyilen ja annan hänelle suukon. Isäntä sammuttaa valon ja toivottaa hyvää yötä.
Painaessani pääni tyynyyn tajuan, että kaulapantani on vieläkin kaulassani. Alan selvästikin tottua siihen. Säpsäyttävä ajatus, mutta nukahdan ennen kuin ajattelen asiaa pidemmälle.

Olen nähtävästi isäntää aamuvirkumpi, kun herään tänäkin aamuna häntä ennen. Nousen ylös ja teen aamutoimeni. Sitten avaan verhot, palaan sänkyyn ja alan hyväillä isäntää. Hänen peniksensä näyttää taas seisovan jäykkänä. Alan runkata sitä pehmeästi ja nuolla sen päätä. Isäntä murahtelee unissaan lupaavasti. Lopulta otan peniksen pään kokonaan suuhuni ja alan imeä, välillä hyväillen sormilla. Kokeilen hymistä hiljaa värinän saamiseksi, kun äkkiä isäntä herää purkautuen suuhuni. Herättyään hän samantien ottaa minut kiinni, kaataa selälleni sänkyyn ja alkaa nuolla pimppiäni. Ynisen kiihkeydestä kun hän pyörittelee kieltään ympäri häpyhuuliani ja klitoristani. Ei kestä kovinkaan kauan kunnes laukean itsekin.
kiitän isäntää ja alamme pukeutua. Edellisestä päivästä viisastuneena pukeudun tänään turkooseihin bikineihin ja minihameeseen, eli vaatteisiin jotka saa helposti puettua tai riisuttua myös kahleissa.

Aamupalan jälkeen päätämme lähteä metsään kävelylenkille. Isäntä miettii pitäisikö hänen ottaa talutushihna mukaan, mutta toteaa kaulapannan riittävän. Kesäinen metsä on täydellinen paikka romanttiselle kävelylle. Kävelemme käsikkäin pitkin metsäpolkua ja puhumme luonnosta, elämästä ja rakkaudesta.
Palattuamme takaisin käymme uimassa ja otamme kaikin puolin rennosti.

Iltapäivällä isäntä kysyy: ”Kerrohan, Tissi, mitä sanoisit jos sidottaisiin sinut tänä iltana kunnolla?” ”Aina valmiina, isäntäni”, vastaan, koska mieleni oikeasti tekee kokeilla todella sidottuna oloa. Isäntä irroittaa käsirautani, käskee minun riisuutua alasti ja käy hakemassa köyden. Palattuaan hän ensin peittää silmäni huivilla. Sitten hän sitoo ensin ranteeni selän taakse ja alkaa kietoa köyttä ympärilleni, pitävästi mutta ei liian tiukasti. Ensin pari kierrosta vyötärön ympäri, sitten ylös tissieni välistä, niskan ympäri ja takaisin alas toiseen suuntaan, ja sitten muutama kierros vaakasuoraan kunnes koko ylävartaloni on sidottu. Sitten hän siirtyy sitomaan jalkojani yhteen, ja lopulta makaan lattialla tiukasti liikuntakyvyttömäksi sidottuna. Sitten hän vielä kytkee nilkkaani kahlepallon ikään kuin vakuudeksi. ”No niin, tyttö, mietipä siinä asioita jonkin aikaa niin etköhän opi kunnioittamaan isäntääsi.” Yritän näön vuoksi rimpuilla, ja saan läimäytyksen molemmille pakaroilleni. Isäntä alkaa nuolla ja imeskellä tissejäni. ”Sanohan Tissi, tarjoilisitko minullekin jos tisseistäsi tulisi maitoa?” kysymys hymyilyttää, ikään kuin köytettynä orjana pystyisin estämäänkään.. Tai vaikka en olisikaan köysissä, sen puoleen. Alan tuntea pimppini kastuvan sitä mukaa kun isäntä jatkaa kiusoittelua samalla tavoin ja hipelöi sidottua vartaloani.

Lopulta isännän päästäessä minut köysistä ja ottaessa silmäsiteeni pois olen niin latautunut, että käyn samantien selälleni, levitän jalkani ja pyydän häntä naimaan pimppiäni. Isännällä sen sijaan ei tunnu olevan mikään kiire, vaikka hänen jalkovälistään voisikin päätellä niin. Hän käskee minut kontalleni tiettyyn paikkaan lattialla, laittaa kaulapantani takaisin kaulaani ja kytkee sen lyhyellä ketjulla lattiassa olevaan renkaaseen. Sitten hän laittaa nilkkoihini kahlepallot, siten että olen jalat haarallaan kontallani ja peppu pystyssä melkein hänen vyötärönsä korkeudella. Itse näen vain lattian muutaman sentin päässä. Isäntä ottaa pakaroistani kiinni ja pyörittelee niitä hiukan, samalla miettien ääneen, ”kumpi kolo mahtaisi olla vastaanottavampi tänään?” Olen vähällä huutaa, että aivan sama, kunhan jompikumpi ja pian, mutta onnistun hillitsemään itseni. Isäntä työntää pari sormea peppuuni ja hyväilee peräaukkoani, ja lopulta työntää peniksensä sisään pimppiini. Sekin tuntuu kovemmalta kuin koskaan, tuskin olisi edes mahtunut peppuuni. Pimppinikin tuntuu venyvän äärimmilleen isännän pumpatessa kaluaan edestakaisin. Kahleissani en pysty tekemään juuri muuta kuin tuijottamaan lattiaa edessäni ja ottamaan lantiollani hiukan vastaan. Tajuntani tuntuu sumenevan kiihkeyden ja nautinnon sekoituksesta, kun isäntä vain jatkaa työntöjään. Tuntuu kuin en saisi hengitettyä normaalisti.. Lopulta saavutan kriittisen pisteen, laukean ja huudan orgasmini voimasta.

Kestää hetken aikaa ennen kuin saan hengitykseni tasaantumaan. Näen isännän paljaiden jalkojen tulevan eteeni, mutta en pysty nostamaan päätäni kaulapantani ollessa kytkettynä lattiaan. Hetken mielijohteesta alan suudella hänen jalkojaan.
Isäntä nauraa. ”Ollaanpa sitä nyt niin nöyrää tyttöä, voisi laittaa sinut köysiin useamminkin. Ihan kuin nauttisit seksistä muutenkin enemmän kahleissa?”

Kaulapantani tuntuu nykäisevän minut takaisin kun yritän yllättyneenä nostaa päätäni. Miten isäntä osaakin tehdä noin osuvia huomioita?
”Taisin osua niin sanotusti arkaan paikkaan?”, hän naureskelee. ”Enkä nyt tarkoita G-pistettä”.
Tirskahdan. Mitä tuohon voisi vastata? ”Kyllä te siihenkin osuitte, isäntä”.
“Ilmeisesti”, hän hymähtää ja irroittaa kaulapantani lattiasta ja nilkkani kahlerenkaista.

Irti päästyäni saan venytellä hetken puutuneita jäseniäni, ennen kuin puen taas päälleni minihameen, topin ja käsiraudat.

Vapautettuaan minut isäntä käskee minut tekemään iltaruokaa, sillä aikaa kun hän taas itse lähtee tekemään jotakin. Saatuani ruoan valmiiksi käyn hakemassa hänet syömään tietokoneen äärestä.
Syömme hitaasti, nautiskellen ja jutellen.
”Sanohan, Tissi.. häiritsevätkö nuo käsiraudat syömistä?”
Isännän kysymys jättää minut taas sanattomaksi. En ole pariin päivään enää edes ajatellut käsirautojen hankaluutta. Jotenkin niihinkin on tottunut.

Syötyämme korjaan astiat pois odottamaan tiskausta, jonka jälkeen alkaakin olla riittävän myöhä mennä nukkumaan. Käymme rannassa iltapesulla, riisuudun yöasuuni (eli alasti) ja isäntä taluttaa minut kaulapannastani makuuhuoneeseen. Hypähdän melkein ilmaan nähdessäni sängyn jalkopäässä lattialla isokokoisen häkin. Isäntä naurahtaa.
”Taisitkin jo arvata missä vietät ensi yön.”
En saa sanottua mitään, tuijotan vain paikalleni jähmettyneenä tuota koppia. Tietysti olen nähnyt häkkejä ennenkin, mutta en sisältäpäin.
Isäntä avaa häkin oven. ”No, tyttö, sisään sieltä”, hän kehoittaa minua kuin koiraa, nykäisten samalla talutusketjustani. Laskeudun polvilleni ja konttaan sisään ovesta. Isäntä irroittaa ketjun kaulapannastani ja tönäisee minua pepustani sisään. Sitten hän sulkee häkin oven perässäni, lukitsee sen riippulukolla ja ripustaa avaimen seinälle. Sitten hän toivottaa hyvää yötä taputellen päälakeani ja lähtee jonnekin.

Isännän lähdettyä kokeilen avata ovea, mutta lukko pitää sen tukevasti kiinni. Häkki on kohtuullisen tilava, sisällä mahtuu kääntymään ja ojentautumaan suoraksi. Kalterien välistä mahtuu työntämään käden, mutta ei molempia käsirautojen kanssa. Isäntä jätti ärsyttävästi avaimen roikkumaan suunnilleen kädenmitan päähän, kun käsirautojen vuoksi en kuitenkaan saa siitä käsiini.
Häkin lattialla on tyyny ja viltti pehmusteena. Näyttää siltä että en ole pääsemässä häkistä ulos ennen kuin isäntä päästää minut, joten voin yhtä hyvin käydä nukkumaan. Painan pääni tyynyyn ja käperryn vilttiin. Se ei ole pehmein mahdollinen alusta, mutta orjana minun lienee syytä olla kiitollinen että sain edes sellaisen.

Aamulla herätessäni näen ensimmäisenä kalterit enkä hetkeen tajua miten olen joutunut käsiraudoissa häkkiin, kunnes muistan missä olen. Isäntä nukkuu vielä, enkä uskalla herättää häntä. Kuljeskelen häkissäni edestakaisin kuin mikäkin lemmikkieläin. Yritän rauhoittua ottamaan vielä pienet torkut, kun isäntä herää. Nousen istumaan ja katson kun hän nousee ylös, avaa verhot ja kävelee häkkini luokse. Vilkaisen vaivihkaa hänen jalkoväliään. Hänellä on päällään vain siniharmaat alushousut, ja näkyy taas selvästi mitä niiden sisällä ajatellaan minusta. Pimppini tuntuu ilmoittavan olemassaolostaan ja kiinnostuksestaan aamuseksiin.
”Mitenkäs orjatytön yö sujui?” isäntä kysyy.
”Vuh”, totean vastaukseksi.
Isäntä purkahtaa nauruun. ”Väitätkö että sinua kohdellaan kuin koiraa? Varo vain, saatat olla oikeassa”. Hän avaa häkin oven ja päästää minut ulos, liittäen samalla taas talutushihnan kaulaani.
Mieleeni tulee että voisin oikeastikin leikkiä koiraa. Työnnän kieltäni koiramaisesti hiukan suustani ulos ja yritän kiivetä isännän jalkoja pitkin seisomaan ”takajaloillani”, nuuhkien hänen alushousuissaan näkyvää kumpua ja nuolaisten hänen vatsaansa. Isäntä on heti leikissä mukana. ”No, tyttö, rauhallisesti”, hän naureskelee, riisuu housunsa ja istuu sängynlaidalle. Hän ottaa jäykän peniksensä esiin ja tarjoaa sitä kuin herkkupalaa. Edelleen kontallani lattialla alan nuolla tuota orjuuteni symbolia. Sitten ohjaan sen kielelläni suuhuni, imen ja pyörittelen kieltäni sen ympärillä. Isäntä puristaa reisiään poskiani vasten ja silittää hiuksiani. Jonkin ajan pyörittelyn jälkeen penis purkautuu kohtuullisella paineella suuhuni ja pehmenee. Nuolen sen pään vielä puhtaaksi, jonka jälkeen isäntä höllentää jalkojensa väliä ja päästää minut irti.
”Hyvä tyttö”, hän sanoo silitellen päätäni ja etsien kaapista päällepuettavaa. Hänen puettuaan shortsit ja T-paidan lähdemme keittiöön. Itse jättäydyn tietenkin alasti ja kävelen talutushihnassa hänen perässään koiran tavoin neljällä jalalla, kieli edelleen hiukan ulkona.

Keittiössä isäntä ryhtyy valmistamaan aamupalaa. Kiehnään hänen sääriään vasten, nuolaisten välillä hänen jalkojaan. Hän kääntyy välillä silittämään tukkaani ja taputtelemaan peppuani. Saatuaan ruoan valmiiksi hän laittaa minulle lautasen lattialle ja käy itse pöydän ääreen.

Iltapäivällä, vaihdettuani taas seksiorjatytön rooliin, kysyn tahtoisiko isäntä taas sitoa minut. Hän taputtelee paljasta peppuani ja ottaa köyden seinältä, jonne hän jätti sen edellisellä kerralla. Tällä kertaa hän käskee minua nostamaan käteni pääni päälle ennen kuin ryhtyy kietomaan minua köysiin jokseenkin samalla tavoin kuin eilenkin. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan sido käsiäni kiinni, mutta köyttää silti ylävartaloni samoin kuin jalkanikin.

Sidottuaan minut hän nostaa sidotun vartaloni nojaamaan seinää vasten, kytkee minut kaulapannastani kiinni seinään ja laittaa käsirautani kiinni katosta roikkuvaan koukkuun. ”Siinä seisot etkä muuta voi”, hän toteaa hipelöiden tissejäni.
Aamun koiraleikkeihin tottuneena riiputan vieläkin kieltäni ulkona. ”Näytät janoiselta. Tahtoisitko hiukan mehua?”, hän kysyy ja nostaa ison lasillisen huulilleni. Vaistomaisesti avaan suuni ja juon koko puolen litran lasin. Äkkiä tajuan että pissattaa, ja kerron isännälle. Sanaakaan sanomatta hän lähtee huoneesta ja palaa kohta takaisin pesuvadin ja toisen mehulasillisen kanssa. Hän nostaa sidotut jalkani vatiin ja kehoittaa minua juomaan hiukan lisää. Yritän rimpuilla vastaan, mutta hän juottaa minulle toisenkin lasin. Aivan kuin hän tahtoisi pakottaa minut pissaamaan alleni. Kiemurtelen köysissäni yrittäen pidätellä. Isäntä katselee vieressä rauhallisena, hipelöiden vartaloani ja jopa kutitellen pimppiäni.
Lopulta paine kasvaa liian suureksi. ”Isäntä, en enää pysty pidättelemään”, parkaisen, samalla kun jo tunnen lämpimän noron valuvan pitkin yhteen sidottuja reisiäni. Punastelen häpeästä isännän katsellessa pimppiäni peittelemättömän kiinnostuneena. Olo tuntuu toisaalta ihanan vapautuneelta kun antaa vain pissan tulla pidättelemättä, toisaalta hirmuisen nololta pissata miehen edessä. Lopulta pissani loppuu ja seison punastellen pissalätäkössä. Isäntä puristelee sidottuja tissejäni.
”Ei kai orjatytöllä vain ollut mitään salattavaa isännältä?”, hän kysyy virnistäen.
”Anteeksi isäntä.. en ole tottunut”, yritän selitellä, punastellen nolostuksesta ja kiihotuksesta.

Sitten hän päästää minut köysistä ja lähdemme rantaan pesulle. Olemme tosin molemmat niin latautuneita, että huuhtelen vain nopeasti pissani pois reisiltäni, jonka jälkeen isäntä nostaa minut syliinsä ja kantaa samantien makuuhuoneeseen sänkyyn. Hän ottaa minulta pois loputkin kahleet ja kellistää minut selälleni. Tällä kertaa hän puristaa jalkani yhteen reisiensä väliin ja istuu hajareisin päälleni, asettaen käteni niskan taakse ja hipelöiden rintojani, kunnes kumartuu ylleni ja työntää kovan kalunsa pehmeään vakooni. Hän puristaa reisiäni vieläkin tiukemmin yhteen niin että tunnen pimppini seinämien puristuvan vasten hänen penistään. Herkkien paikkojen liukuminen toisiaan vasten tuntuu ihanalta. Äskeisen nöyryytyksen tuoma kiihkeys ja tämän tilanteen rauhallisuus ja pehmeys sekoittuvat oudoksi nautinnoksi joka saa minut huokaisemaan rentoutumisesta, isännän jatkaessa rauhallisia otteitaan. Todellisuus ja aika tuntuvat haipuvan pois.. Kunnes lopulta isäntä purkautuu hitaasti sisääni ja vetäytyy vielä hitaammin ulos, jättäen minut onnelliseen euforiaan.

Tilanteen loputtua isäntä laittaa taas kaulapantani paikalleen ja esittää yllättävän kysymyksen: ”Sanohan Tanja, kiinnostaisiko sinua jäädä pysyvästi seksiorjaksi?” Vielä seksistä huumaantuneena vastaan, ettei mikään voisi olla ihanampaa. ”Oletko tosissasi?” hän kysyy hetkeä myöhemmin. Jokin hänen äänessään saa minut istumaan sängyn laidalle ja miettimään asiaa vakavammin. Tahtoisinko oikeasti jäädä orjaksi? Viimeisimmät viikot isännän kanssa ovat olleet elämäni ihanimpia. Vanhempani eivät minua kaivanneet ja kouluun palaaminen ei voinut vähempää kiinnostaa. Kevään aikana olin moneen kertaan miettinyt mitä elämälläni tekisin. Isäntää palvellessani tunsin voivani toteuttaa itseäni ja tyttöyttäni. Vaikka hän pitikin minua seksiorjana koin hänen arvostavan minua omana itsenäni ja pitävän minusta huolta. ”Siis loppuiäkseni?” kysyn. ”Niin”, hän vastaa rauhallisesti. ”Olisit seksiorjani, taloudenhoitajani ja..” Hän lopettaa lauseen kesken ja antaa minulle lyhyen suukon. Mietin itseäni orjana ja kokeilen vaistomaisesti paljasta pimppiäni ja kaulapantaani. Vasta muutama viikko sitten olin ensimmäisen kerran kahleissa ja nyt jo tunnen sen kuuluvan kaulaani. Tulevaisuus seksiorjana ja kotiäitinä tuntuu sitä miellyttävämmältä ajatukselta mitä pitempään asiaa mietin. Isäntä antaa minun miettiä rauhassa, välillä paljasta vartaloani hellästi hyväillen.

Lopulta käännyn syleilemään häntä. ”Kyllä, isäntä. Ottakaa minut orjaksi, olen täysin vallassanne.”
Isäntä ei vastaa, ottaa vain minut tiukasti syliinsä ja kaataa sänkyyn. Hän vilkaisee pikaisesti herätyskelloa yöpöydällä. ”Yksitoista. Jos et keskiyöhön mennessä muuta mieltäsi, olet orjani vuorokauden vaihduttua.”
”Ei, isäntä”, kuiskaan, kietoen käteni hänen ympärilleen. ”Olen orjanne jo nyt.”
Hän ottaa suuni pitkään suudelmaan ja kaadumme sänkyyn. Voin melkein kuulla sydämeni tykytyksen, kun mietin äskeistä keskustelua. Irroittautumatta suudelmasta hän kieräyttää minut keskemmälle sänkyä selälleni ja etsii uudelleen jäykistyneellä peniksellään pimppini.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tarinan viimeinen päivä sisältää lähinnä eriteleikkejä. Jos aihe ei miellytä, novellin voi lopettaa myös tähän ja mahdollisesti siirtyä seuraavaan osaan. Teitä on varoitettu.

Seuraava aamupäivä sujuu kuin mikään ei olisi muuttunut. Oloni on hiukan epätodellinen kun mietin, oliko isäntä tosissaan sanoessaan ottavansa minut pysyvästi orjaksi. En tiedä miten uskaltaisin kysyä asiasta, kun hänkään ei ota asiaa puheeksi. Niinpä palvelen häntä aamupäivän normaalisti aivan kuin aiempinakin päivinä.

Lounaan jälkeen astioita tiskatessani mietin millaisiin kahleleikkeihin isäntä tänään laittaa minut. Muisto eilisestä sidottuna pissaamisesta punastuttaa vieläkin. Kokeilen vaivihkaa pimppiäni, joka tuntuu yhtä epävarmalta kuin minäkin. Mielessäni käväisee ajatus, että isäntä voi tehdä minulle ihan mitä tahansa nyt kun olen hänen elinikäinen orjansa, mutta karkotan ajatuksen. Ei hän tähänkään asti mikään hirviö ole ollut.
Tiskattuani lähden makuuhuoneeseen, missä isäntä istuu tietokoneen ääressä. ”Astiat tiskattu, isäntä”, raportoin niiaten.
”Hienoa, tyttö. Mietiskelinkin sinulle hiukan ohjelmaa illaksi. Aluksi voitaisiin vaikka laittaa sinut taas köysiin. Jospa riisuudut.”
”Kyllä, isäntä”, nyökkään ja riisun rintaliivini ja minihameeni. Sitten isäntä alkaa taas sitoa minua jo lähes rutiinilla, mutta silti yhtä kiihottavasti kuin aina. Tällä kertaa hän sitoo käteni sivuilleni eikä selän taakse. Lopulta makaan liikuntakyvyttömäksi sidottuna lattialla. Sitten isäntä nostaa minut syliinsä, kantaa olohuoneeseen ja laskee jostakin ilmestyneeseen muoviseen kylpyammeeseen. Mahdun ammeeseen juuri koko pituudeltani, leveyssuunnassa tilaa riittää hiukan ylikin. Sitten hän työntää ammeeni häkkiin. Häkin keskellä on tällä kertaa jokin poikkipuu, joka saa ammeen keikkumaan puolelta toiselle kun vähänkin muutan asentoani.
”Noin”, isäntä toteaa nipistellen nännejäni häkin kalterien välistä. ”Sieltä häkistä et sitten pääse ennen kuin lupaudut elinikäiseksi seksiorjaksi ja ymmärrät mitä se merkitsee.”
Yritän rimpuilla köysissäni isännän huvittamiseksi. ”Mutta isäntä, minähän lupauduin jo. Olen seksiorjanne, täysin käskyvallassanne ja käytettävissänne.”
”Taidanpa silti jättää sinut joksikin aikaa häkkiin mietiskelemään asioita. Kerro sitten kun olet valmis. Jos tulee jano niin ota tästä”, hän sanoo ja asettaa mehupillin suuni ulottuville. Sitten hän lähtee ja jättää minut yksikseni.

En vain käsitä mitä isäntä käski minun miettiä. Mitä merkitsee olla elinikäinen seksiorja? Olen hänen orjansa, eli käytännössä kodinhoitajansa. Laitan ruokaa, siivoan, tiskaan.. ehkä joskus aikanaan synnytän ja hoidan lapsia? Isäntä voi tietysti siittää minut milloin haluaa. Olen hänen seksilelunsa, eli jotakin seksinuken ja huoran väliltä. Pimppini, tissini, peppuni, koko vartaloni on hänen käytössään milloin hän haluaa. Olen täysin hänen vallassaan, oikeastaan hänen omaisuuttaan. Kuten nyt myös kaikki oma omaisuuteni.. pitääkin jossakin vaiheessa neuvotella isännän kanssa käytännön asioista, kuten opiskelija-asuntoni irtisanomisesta. Virallisesti on tuskin mahdollista julistautua miehen orjaksi, vaikka se käytännössä tuskin on ongelma. Mutta mitä minun piti miettiä? Otan pillillä hörpyn juomaa, ja mieleeni palaa eilinen nöyryytys. Tahtoisikohan isäntä minun taas pissaavan alleni? Orjana minun tietysti täytyy olla valmis pissaleikkeihin, kuten mihin tahansa muuhunkin seksiin. Onneksi isäntä kertoi joskus, että ajatuskin vakavasta vahingoittamisesta saa hänet huonovointiseksi. Ei ainakaan tarvitse sen suhteen pelätä.

Ammeeni jatkuva keikkuminen alkaa ärsyttää. Se oli luultavasti isännän tarkoituskin. Miksi hän edes laittoi minut ammeeseen? Naurahdan. Turhankin selvä vihjaus siihen että hän tahtoo nähdä minut makaamassa pissassani. Alkaakin sopivasti pissattaa, mutta parempi odotella isännän tuloon asti. Pitäähän hänen nähdä orjansa pissaavan.

Lopulta en keksi enää mitään mitä pitäisi ymmärtää. Yritän rimpuilla köysistä, mutta isäntä on tehnyt varmaa työtä.. ja vaikka onnistuisinkin irroittautumaan niin hän vain sitoisi minut tiukemmin.

Olen juuri huutamassa isäntää kun hän tulee ovesta sisään. ”Noh, Tissi, mitä olet saanut mietittyä?” Tissi. Hankalaa tottua tähän orjanimeen, se kuulostaa niin seksistiseltä ja esineellistävältä. Eli toisin sanoen nykyiseen asemaani sopivalta.
”En ole varma, isäntä. Olen vain blondi seksiorjatyttö, en ymmärrä mitä tahdotte minun miettivän. Pissattaakin niin ettei ajatus oikein kulje”, vastaan typeränä hymyillen.
”No, viimeisin ongelma on helposti ratkaistu”, isäntä toteaa.
”Aivan niin, isäntä. Jotenkin on vain hankala tottua siihen..” Hengitän niin syvään kuin köysissäni pystyn, rentoudun ja alan pissata. Lämmin neste valuu reisiäni ja nilkkojani pitkin, ja ammeen keikahtaessa toiseen suuntaan myös pitkin yläselkääni ja kastelemaan hiuksiani.
”Muista, Tissi, orjalle tuollaiset sovinnaisuuskäsitykset ovat täysin tarpeettomia.”
”Niin, isäntä”, totean. ”Sellainen asia tulikin mieleeni, että nyt kun olen teidän orjanne, niin voisin varmaan irtisanoa oman asuntoni, kun en taida enää tarvita sitä?”
”Tietysti. Voidaan hakea tavarasi sieltä vaikka ensi viikolla. Puhutaan käytännön asioista lisää myöhemmin. Mutta nyt voisit vastata muutamaan kysymykseen. Kerrohan, Tissi, miksi olet seksiorja?”
”No”, vastaan, ”Koska rakastan isäntääni ja tahdon palvella häntä.”
”Hienoa. Entä mitkä ovat seksiorjan tärkeimmät velvollisuudet?”
”Palvella isäntäänsä kaikin tavoin ja tarjota seksuaalista tyydytystä.”
”Kelpaa. Entä miksi olet köysissä juuri nyt?”
”Tämä on hankala.. Koska isäntäni on käskenyt?”, yritän, mutta isäntä pudistaa päätään. ”Ehkä saat viettää häkissäsi vielä jonkin aikaa.”

Isäntä lähtee taas, jättäen minut makaamaan pissalammikkooni. En vain ymmärrä millaista vastausta hän odotti. Tai sitten.. Tietysti. Hän vain haluaa minun pysyvän köysissä ja ymmärtävän ettei hän isäntänä tarvitse syytä toimilleen. Rentoudun, ammeeni keikahtaa taas ja pissani valuu kastelemaan hiukseni. Vilkaisen ikkunasta ulos. Vaikka onkin valoisa kesä, huomaan että ilta alkaa hämärtyä. Hämmästelen miten hyvin isäntä on sitonut minut, köydet eivät purista mistään liikaa mutta omin voimin vapautuminen ei vaikuta mahdolliselta, ainakaan näin ahtaassa tilassa. Asentoni tuntuu tilanteeseen nähden suorastaan mukavalta, pitkät hiukseni muodostavat kohtuullisen pehmeän päänalusen. Katselen sidottua vartaloani tissikumpujeni välistä. En aiemmin osannut arvostaa vartaloani, mutta isännälle se tuntuu kelpaavan, kun miettii hänen ylistäviä sanojaan ‘pehmeiden muotojen harmoniasta’. Sekin oli yksi syy miksi ajatus seksiorjuudesta houkutteli. Tunne että joku todella pitää minua seksikkäänä.

Isäntä palaa yllättäen takaisin, pukeutuneena pelkkään lannevaatteeseen. ”Mitäs oma seksityttöni on nyt saanut aikaan, kun noin hymyilyttää?”
Tunnen punastuvani. ”En paljon mitään, isäntä. Muistelin vain miten ihanasti kuvailitte vartaloani eilen.”
”Vartalosihan on parasta mitä mies voi toivoa. Jotenkin se kiihottaa sidottuna vieläkin enemmän.”
”Sekö oli vastaus siihen, miksi olen köysissä?” kysyn ilkikurisesti.
”No, osaksi kyllä. Mutta ajattelin että voisit samalla totutella olemaan sidottuna hiukan pitemmän aikaa. Kuten vaikka huomisaamuun.”
”Tuota, isäntä, minun piti juuri kysyä, voisinko päästä käymään vessassa..”
”..ja kolmanneksi ajattelin, että tämä tosiaan auttaisi sinua pääsemään eroon turhista siveellisyyskäsityksistä”, hän lopettaa virnistäen.
Luovutaan sitten turhasta hienostelusta. ”Isäntä, tahdotteko siis että kakkaan häkkiini?”, kysyn suoraan.
”Olisihan se kiinnostavaa nähdä kuinka orjatyttö kakkaa.”
”Isäntä, en tiedä pystynkö..”
”Miksi et pystyisi? Ujostuttaako? Eihän minun veitikkanikaan enää ujostele omaa orjaansa”, isäntä toteaa heittäen lannevaatteensa pois. Pimppini nytkähtää heti kun penis tulee esiin. ”Ja kun näytät viihtyvän hyvin pissalammikossa niin..”
Lämmin virtsasuihku osuu alavatsaani ja valuu pitkin vyötäröäni. Isäntä kierrättää suihkuaan ympäri vartaloani. Varsinkin tissivälini saa huomiota osakseen. Joitakin roiskeita tulee suuhunikin.
Hänen lopettaessaan tunnen oloni pissaiseksi ja nöyryytetyksi, mutta samalla jotenkin kieroutuneella tavalla kiihottuneeksi. ”Isäntä, pidän enemmän siitä toisesta peniksen käyttötavasta”, lirkuttelen.
”Epäilemättä, mutta valitettavasti sinun asemassasi ei ole juuri päätäntävaltaa asiaan”, isäntä toteaa hymyillen nostaen housuja jalkaansa.
”Niin, ymmärrän.. Mutta isäntä, ettekö päästäisi minua vessaan? En jaksa pidätellä enää kauan”, kysyn vielä viattomasti, vaikka tiedänkin vastauksen.
”Ei taida onnistua. Mutta sitten kun kakkaat, katson sinun lopullisesti alistuneen orjaksi.”
”Jos niin haluatte, isäntä”, vastaan ja nostan sidotut jalkani häkin kattoa vasten näyttääkseni peppuni. Epäröin vielä hetken, mutta sitten totean ettei minulla ole juuri vaihtoehtoja, joten rentoutan peppuni ja alan kakata. Isäntä katselee taas tarkkaavaisena.
”Isäntä, miksi olette niin kiinnostunut kakkauksestani?” en voi olla kysymättä.
”No, ensinnäkin haluan tutustua orjatyttöni kaikkiin puoliin. Toiseksi se että suostut noinkin helposti kakkaamaan allesi minun nähteni kertoo että olet varsin pitkälti sopeutunut seksiorjaksi. Ja sitten on kiihottavaa nähdä sinut siinä makaamassa lähes täydellisesti nöyryytettynä, valmiina tekemään mitä vain tahdon pienestäkin viittauksesta.”
Jatkan kakkaamista isännän puhuessa kunnes tavara loppuu. ”Voisitteko pyyhkiä peppuni, isäntä?” kysyn leikilläni. ”Minulla ei ole käsiä vapaana”.
Isäntä nauraa ja kutittelee varpaitani kalterien välistä, kunnes pudotan jalkani lämpimään kakkakasaan. Ammeeni keikahtaa taas toiseen suuntaan, ja pissalammikkoni loiskahtaa vastaavasti.
”Ehkä en, mutta tämän juomapullosi voisin ehkä täyttää”, isäntä toteaa ja ottaa tyhjentyneen pullon häkin vierestä. ”Tahdotko vettä vai mehua?”
”Mieluummin mehua.”

Isäntä lähtee keittiön suuntaan ja palaa hetken päästä mehupullon kanssa. ”Ajattelin että voisit ottaa samalla tämän pillerin”, hän sanoo, laittaa e-pillerin suuhuni ja asettaa taas mehupillin ulottuvilleni. Otan hörpyn saadakseni pillerin nieltyä.
”Vietänkö sitten yön tässä? Isäntä ei tarvitse minua viereensä lämmikkeeksi?”
”Kiitos huolenpidosta, mutta ehkä pärjään yhden yön ilmankin. Mutta sanohan, Tanja, jos joku olisi kuukausi sitten tullut kertomaan että kuukauden päästä rimpuilet köytettynä häkissä seksiorjana omassa kakassasi ja pissassasi makaamassa, olisitko uskonut?”
”Tuota..” aloitan..
”Hyvää yötä, Tissi”, isäntä sanoo, suutelee sormiaan ja painaa suukon huulilleni.
”Hyvää yötä, isäntä.”

Isäntä lähtee, sammuttaa valot ja jättää minut häkkiini miettimään. En todellakaan olisi kuukausi sitten uskonut suostuvani tällaiseen nöyryytykseen, ainakaan vapaaehtoisesti.. mutta nyt se tuntuu lähes itsestäänselvyydeltä. On oudon rauhoittavaa ajatella itseäni isännän seksiorjana. Ei mikään ensimmäisenä mieleen tuleva elämäntehtävä, mutta ei varmasti huonoinkaan vaihtoehto. Otan hörpyn mehua, rentoudun ja hengitän syvään sikäli kuin köydet antavat myöten, saaden ammeen taas keikahtamaan. Ainakin joku pitää minusta huolta.

4 kommenttia viestissä: “Seksiorjana kesämökillä, osa 1”

  1. fygeeerrszsx says:

    Ei uskois et ite haluais orjuutta ketään mut kun tän luki niin haluaakin aika paljon.

  2. pikku huora says:

    tää on maailman paras tarina tää on nii kihottava et mun pillu tulvii mul tuli orkut tos ´´kakka kohassa´´ ai et ihana ja kiihottava tarina haluan samanlaista kohtelua

  3. sexetu says:

    lol kakkaan ja pissaan.”tahtooko isäntä nähdä kun kakkaan”?toivottavasti ei oo totta 😀

  4. Lion75 says:

    Uuuh. Jotenkin jännästi sub miehenäkin nautin tästä, vääristellen dominoivan ja alistuvan henkilön sukupuolia mielessäni…

Kommentoi

top